Lue keskustelun säännöt.
Onko väärin olla niin uupunut lapsensa hoitamiseen että vain odottaa että lapsi aloittaisi päiväkodissa?
22.06.2021 |
Ja itse pääsisi tekemään muuta kuin vain lapsen hoitoa? Eli pääsisi siis töihin. Vaikka en edes tykkää työstäni enkä työpaikastani.
Älkää käsittäkö väärin. Lapsi on minulle todella rakas ja elämäni tärkein asia, parasta mitä elämässäni on tapahtunut.
Kommentit (80)
Syyt miksi olen uupunut;
-hoidan lapsen käytännössä yksin, näin oli jo vauva-aikana. Mies on viikot töissä muualla ja viikonloppuisin toipuu töistä. Tukiverkkoja meillä ei ole lasta hoitamaan koskaan.
-minulla ei ole koskaan omaa aikaa
-lapsi on aina ollut hyvin herkkä, itkee ”kaikesta”, jotain aistiyliherkkyyksiäkin on ja kehitysviivästymää, jotka tekee lapsen hoitamisesta keskimääräistä haastavampaa.
-lapsi on kovin takertuva, kun menen vaikka vessaankin niin karjuu täyttä kurkkua
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkulasten hoito on ylivoimaisesti v*ttumaisinta puuhaa mitä tiedän. Nuorena ja tyhmänä uskoin kun kaikki sanoivat, että omat lapset on ihan eri asia. No ei ole! Vasta suunnilleen 4-5 vuotiaana aloin ensimmäistä kertaa oikeasti viihtyä lasteni seurassa.
Olen pahoillani puolestasi ja varsinkin lastesi puolesta. Kannattiko sen ensimmäisen jälkeen hankkia lisää?
Se on väärin että vanhemmat väsytetään vaatimuksilla ja avun ja tuen puutteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ymmärrä, et lapsi on muka rakas ja kaikki kaikessa ja samaan aikaan odottaa aikaa ilman sitä. Pitäiskö mennä terapiaan tai jotain? Ottaisin neuvolassa puheeksi.
Muka rakas? Olipa kivasti ja empaattisesti todettu sinulta. Voi rakastaa ja uupua. Voi myös olla rakastamatta ja jaksaa. Ihmisen uupumuksella ei ole tekemistä omaan lapseen kohdistuvan rakkauden kanssa.
Kannattaa sanoa puolisolle, että olen uupunut sinuun, mutta rakastan silti. Saattaa olla, että puoliso suhtautuu asiaan niin, että harkitsee eroa eli miltä lapsesta tuntuu, kun on äidille taakka?
Ai nytkö tämä tarina kääntyi niin, että AP ilmaisee lapselle olevansa häneen uupunut?
Vierailija kirjoitti:
Syyt miksi olen uupunut;
-hoidan lapsen käytännössä yksin, näin oli jo vauva-aikana. Mies on viikot töissä muualla ja viikonloppuisin toipuu töistä. Tukiverkkoja meillä ei ole lasta hoitamaan koskaan.
-minulla ei ole koskaan omaa aikaa
-lapsi on aina ollut hyvin herkkä, itkee ”kaikesta”, jotain aistiyliherkkyyksiäkin on ja kehitysviivästymää, jotka tekee lapsen hoitamisesta keskimääräistä haastavampaa.
-lapsi on kovin takertuva, kun menen vaikka vessaankin niin karjuu täyttä kurkkuaAp
Halaus sinulle. Et ole "väärin", tämä yhteiskunta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä taas ei ole normaalia. Mikä siitä tekee niin raskasta? Itselläni on kolme lasta, ja nautin heidän kanssaan olemisesta. Kuulostaa ristiriitaiselta väittää rakastavansa lapsiaan ja samalla todeta ettei jaksa olla heidän kanssaan.
Taas näitä epäempaattisia omahyväisiä mestariäitejä kommentoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Syyt miksi olen uupunut;
-hoidan lapsen käytännössä yksin, näin oli jo vauva-aikana. Mies on viikot töissä muualla ja viikonloppuisin toipuu töistä. Tukiverkkoja meillä ei ole lasta hoitamaan koskaan.
-minulla ei ole koskaan omaa aikaa
-lapsi on aina ollut hyvin herkkä, itkee ”kaikesta”, jotain aistiyliherkkyyksiäkin on ja kehitysviivästymää, jotka tekee lapsen hoitamisesta keskimääräistä haastavampaa.
-lapsi on kovin takertuva, kun menen vaikka vessaankin niin karjuu täyttä kurkkuaAp
Miten mies voi käyttää viikonloppunsa töistä toipumiseen, kun lapsi on noin vaikeahoitoinen ja äiti aivan väsyksissä? Milloin sinä sitten saat toipua omista töistäsi, kun palaat työelämään, jos sulle ei omaa toipumisaikaa nytkään riitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä taas ei ole normaalia. Mikä siitä tekee niin raskasta? Itselläni on kolme lasta, ja nautin heidän kanssaan olemisesta. Kuulostaa ristiriitaiselta väittää rakastavansa lapsiaan ja samalla todeta ettei jaksa olla heidän kanssaan.
Taas näitä epäempaattisia omahyväisiä mestariäitejä kommentoimassa.
Jollain pitää päästä pätemään. Omassa tuttavapiirissä kouluttamattomat halveksivat akateemisia kun haluavat noin vuoden jälkeen takaisin töihin.
Ja siis nimenomaan kaikki kouluttamattomat tutut ovat olleet kotona pitkään ja akateemiset halunneet takaisin töihin, koska älyllisen haasteen puute on vienyt elämästä kaiken ilon. Kaikki on valinnoistaan huolimatta hyviä ja lapsistaan kiinnostuneita äitejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä taas ei ole normaalia. Mikä siitä tekee niin raskasta? Itselläni on kolme lasta, ja nautin heidän kanssaan olemisesta. Kuulostaa ristiriitaiselta väittää rakastavansa lapsiaan ja samalla todeta ettei jaksa olla heidän kanssaan.
Miksi työ voi olla raskasta? Miksi lemmikin omistaminen voi olla raskasta? Miksi läheisten ihmisten kanssa vietetty aika voi olla raskasta? Miksi harrastaminen voi olla raskasta?
Ihmisen jaksamisella on rajansa ja kahden ihmisen jaksamista ei voi verrata toisiinsa. Väsyminen ja uupumus nyt vain välillä ottavat vallan, sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
No ei kyllä rakkaidensa kanssa olemisen kuuluisi olla raskasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa taas ihanalta lapsiperhe-elämältä! Näyttää olevan hyvin palkitsevaa olla vihdoin Oikea Nainen ja ymmärtää syvällisesti elämän tarkoitus! Ihanaa elämää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä taas ei ole normaalia. Mikä siitä tekee niin raskasta? Itselläni on kolme lasta, ja nautin heidän kanssaan olemisesta. Kuulostaa ristiriitaiselta väittää rakastavansa lapsiaan ja samalla todeta ettei jaksa olla heidän kanssaan.
Miksi työ voi olla raskasta? Miksi lemmikin omistaminen voi olla raskasta? Miksi läheisten ihmisten kanssa vietetty aika voi olla raskasta? Miksi harrastaminen voi olla raskasta?
Ihmisen jaksamisella on rajansa ja kahden ihmisen jaksamista ei voi verrata toisiinsa. Väsyminen ja uupumus nyt vain välillä ottavat vallan, sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
No ei kyllä rakkaidensa kanssa olemisen kuuluisi olla raskasta!
Toisille persoonatyypeille nyt vain on ominaisempaa kuormittua helpommin ihmiskontakteista. Ei siinä ole mitään suurempaa mystiikkaa taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkulasten hoito on ylivoimaisesti v*ttumaisinta puuhaa mitä tiedän. Nuorena ja tyhmänä uskoin kun kaikki sanoivat, että omat lapset on ihan eri asia. No ei ole! Vasta suunnilleen 4-5 vuotiaana aloin ensimmäistä kertaa oikeasti viihtyä lasteni seurassa.
Olen pahoillani puolestasi ja varsinkin lastesi puolesta. Kannattiko sen ensimmäisen jälkeen hankkia lisää?
Kiitos myötätunnostasi. Kun ottaa huomioon, että lapsilla on ikäeroa muutama minuutti, niin sanoisin että kyllä kannatti.
Kunhan et vaan sitten vie sitä kesälomallasi päiväkotiin (kts. toinen ketju)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyt miksi olen uupunut;
-hoidan lapsen käytännössä yksin, näin oli jo vauva-aikana. Mies on viikot töissä muualla ja viikonloppuisin toipuu töistä. Tukiverkkoja meillä ei ole lasta hoitamaan koskaan.
-minulla ei ole koskaan omaa aikaa
-lapsi on aina ollut hyvin herkkä, itkee ”kaikesta”, jotain aistiyliherkkyyksiäkin on ja kehitysviivästymää, jotka tekee lapsen hoitamisesta keskimääräistä haastavampaa.
-lapsi on kovin takertuva, kun menen vaikka vessaankin niin karjuu täyttä kurkkuaAp
Miten mies voi käyttää viikonloppunsa töistä toipumiseen, kun lapsi on noin vaikeahoitoinen ja äiti aivan väsyksissä? Milloin sinä sitten saat toipua omista töistäsi, kun palaat työelämään, jos sulle ei omaa toipumisaikaa nytkään riitä?
Naiset tuppaavat käyttämään työaikansa toipumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä taas ei ole normaalia. Mikä siitä tekee niin raskasta? Itselläni on kolme lasta, ja nautin heidän kanssaan olemisesta. Kuulostaa ristiriitaiselta väittää rakastavansa lapsiaan ja samalla todeta ettei jaksa olla heidän kanssaan.
Miksi työ voi olla raskasta? Miksi lemmikin omistaminen voi olla raskasta? Miksi läheisten ihmisten kanssa vietetty aika voi olla raskasta? Miksi harrastaminen voi olla raskasta?
Ihmisen jaksamisella on rajansa ja kahden ihmisen jaksamista ei voi verrata toisiinsa. Väsyminen ja uupumus nyt vain välillä ottavat vallan, sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Kun sanoo ääneen, että on uupunut lapsensa hoitamiseen, niin pitäisi pystyä hieman avaamaan itselleen sitä, mihin oikeastaan on uupunut. Nykymaailmassa on muodikasta ajatella, että kyllä se lapsi rakkautta saa, vaikka näkisin lasta kerran vuodessa, minähän olen sentään sen äiti!
No mä ainakin uuvuin siihen että lähellä ei ollut yhtään sukua hetkellisenä apuna, hoitajan sai kalliilla hinnalla pariksi tunniksi jos oli ihan pakko, mieheni oli usein työmatkoilla, oma freelancer-urani takkuili pahasti sattumalta samaan aikaan. Lapsemme oli jopa tosi helppo, silti olin aivan kammottavan väsynyt. Fyysisesti ja psyykkisesti. Hienoo että joillekin teistä pikkulapsiaika on kuin helvetin Disneylandin prinsessamaa.
Lue ja mieti tarkkaan oma kirjoituksesi. Uuvuit itse tehtyyn ratkaisuusi asua suvusta kaukana, miehesi oli työmatkalla ja urasi takkuili. Lapsi oli helppo, joten miten näiden asioiden luettelemisen jälkeen voit väittää, että uuvuit lapsen hoitamiseen? Sano mieluummin vaikka että uuvuit yksinäisyyden takia tai työstressistä.
Jotenkin vaan en ymmärrä, mikä siinä on raskasta. Jos siis lapsi on normaali, niin en keksi asiaa, mikä olisi erityisen raskasta. Lasten kanssa vietetään ihan tavallista elämää. Kipataan vaan laatikollinen leluja lastenhuoneen lattialle ja katsotaan, kuinka lapsi alkaa leikkimään itseohjautuvasti. Ja jos naapurista saa leikkikaverin, niin aina parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä taas ei ole normaalia. Mikä siitä tekee niin raskasta? Itselläni on kolme lasta, ja nautin heidän kanssaan olemisesta. Kuulostaa ristiriitaiselta väittää rakastavansa lapsiaan ja samalla todeta ettei jaksa olla heidän kanssaan.
Miksi työ voi olla raskasta? Miksi lemmikin omistaminen voi olla raskasta? Miksi läheisten ihmisten kanssa vietetty aika voi olla raskasta? Miksi harrastaminen voi olla raskasta?
Ihmisen jaksamisella on rajansa ja kahden ihmisen jaksamista ei voi verrata toisiinsa. Väsyminen ja uupumus nyt vain välillä ottavat vallan, sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Kyllä ihminen voi olla väsynyt, mutta ap sanoi olevansa väsynyt nimenomaan lapseensa. Ongelmaa ei siis olisi jos lapsi olisi poissa silmistä. Sellaista ”rakkautta”…
Vierailija kirjoitti:
Syyt miksi olen uupunut;
-hoidan lapsen käytännössä yksin, näin oli jo vauva-aikana. Mies on viikot töissä muualla ja viikonloppuisin toipuu töistä. Tukiverkkoja meillä ei ole lasta hoitamaan koskaan.
-minulla ei ole koskaan omaa aikaa
-lapsi on aina ollut hyvin herkkä, itkee ”kaikesta”, jotain aistiyliherkkyyksiäkin on ja kehitysviivästymää, jotka tekee lapsen hoitamisesta keskimääräistä haastavampaa.
-lapsi on kovin takertuva, kun menen vaikka vessaankin niin karjuu täyttä kurkkuaAp
Tässä yhtälössä en kyllä näe töihin paluuta minään pelastuksena. Olet 8h (?) työssä mistä et pidä ja vapaa-aika jatkuu edelleen lasta hoitamalla, mutta tilanne tulee vaikeutumaan päivähoidon aloituksen takia. Takertuva lapsi tulee takertumaan entistä kovemmin, kun tuossa kehitysvaiheessa laitat hänet hoitoon. Luultavasti alkaa valvottaa myös öisin. Aamuisin väsyneenä puet väkisin karjuvaa lasta ja viet rimpuilevana hoitoon.
Soitin vuosi vuosia sitten sinne missä päivähoitopaikkoja jaetaan, kerroin että oon työtön että onko oikeutta lapsella , yli 3 v päivähoitoon? Sanoi että ei ole. Soitin eri kaupunkiin ja kyusyibn niin sano että subjektiivinen oikeus. Lähdin tuohtuneena toimistoon ja pyysin saada päästä johtajan luo. Kysyin että mitä tarkoittaa subjektiivinen oikeus ja hän kertoi. Eihän mulla ollut tulenpalavaa kiirettä mutta siitä 2 viikkoa niin järjestyi puolihoito paikka.
Pikkulasten hoito on ylivoimaisesti v*ttumaisinta puuhaa mitä tiedän. Nuorena ja tyhmänä uskoin kun kaikki sanoivat, että omat lapset on ihan eri asia. No ei ole! Vasta suunnilleen 4-5 vuotiaana aloin ensimmäistä kertaa oikeasti viihtyä lasteni seurassa.