Tuntuu, että lasten hankinta oli sittenkin elämäni suurin virhe

Uskon, että on raskasta! Mutta minäkin uskon, että helpottaa muutaman vuoden päästä. Vaikka onhan sinne pitkä aika ;(

Teetkö riittävästi omia, kivoja asioita? Käy pari kertaa viikossa kodin ulkopuolella vaikka kirjastossa, lenkillä tms. niin kummasti virkistää!

Yksi tuttu, joka on 3 pienen lapsen kotiäiti (hoitovapaalla) käy päivittäin kuntosalila, jossa on lapsiparkki ja siellä lapsenvahtipalvelu. Lapset viihtyvät siellä parikin tuntia putkeen kun äiti treenaa (ja saa samalla vähän omaa aikaa).

Voih ap, kovasti tsemppiä! Just tollasen tilanteen pelossa en hanki toista lasta ennen kun eka on vähintään 4 v. Nyt se on 2 v ja uhmaikä tuloillaan, pieni vielä, joka tarvii paljon syliä, lohdutusta, aikaa, huomiota. Nyt jos olis vauvakin tässä, pitäis todellakin revetä joka suuntaan ja varmasti itse tuntisi huonoa omaatuntoa ja stressiä koko ajan. Teilläkin varmaan uhmiksen kiukkua pahentaa se, ettei äidillä ole hänelle tarpeeksi aikaa ja lisäksi tietenkin mustasukkaisuus. Kannattaa varmaan pyrkiä jakamaan vastuuta mahdollisimman paljon lasten isän ja mahdollisten muiden hoitajien kanssa niin, että pystyt itse antamaan myös esikoiselle paljon kahdenkeskistä aikaa. Tsemppiä, kyllä se siitä helpottaa kun lapset kasvaa!

Ap, et ole ainoa josta välillä tuntuu tuolta. Mutta jos aina tuntuu yhtä pahalta niin silloin on jotain pielessä ja apua saatava ettei mene koko elämä pilalle. Vähintään joskus lapset hoitoon vähäksi aikaa että voit hengähtää ja ajatella vain itseäsi.

Ei aina voi sanoa niinkään, että kunhan lapsi täyttää 3 niin kaikki helpottuu. Mulla on 3 lasta, kun kaksi ensimmäistä olivat sen ikäisiä että leikkivät jo keskenään niin silloin tosiaan tuntui ihanalta. Mutta tämä meidän hartaasti tehty ja odotettu kolmonen olikin sitten kehitysvammainen, josta joudumme pitämään huolta varmaan hänen aikuisiälläänkin. Ajatus tuntuu tosi raskaalta ja usein mietin että eikö olisi voinut lapsiluku jäädä kahteen. Kai tällä joku tarkoitus on, ja aika näyttää mitä tuleman pitää ja millaiseksi sairaus vanhempana osoittautuu. Lapsi on nyt vasta 3-vuotias, mutta kehitykseltään alle 2-vuotiaan tasolla. Tämmöinen ei todellakaan käynyt mielessäkään haaveillessani vauvasta tai odotusaikana.

Ja murkkuikäisillä on omat ongelmansa koulussa ja kavereiden kanssa, pikkulapsivaiheen ja teini-iän välissä oli joitakin vuosia ihanan helppoa ja huoletonta. Eli ei lopu huolet kun lapsi täyttää 3, isommat lapset isommat ongelmat.

Harvapa näitä osaa ajatella ennen kuin lapsia hankkii kun vauvakuume on valtava...

Tai sittten osaa ajatella ja hankkii niin hyvän ehkäisyn ettei sitä pysty heittämään nurkkaan mielijohteesta?

Yhden äiti

Oikeastaan noin voi sanoa eli "lapset elämäni suurin virhe" vasta siinä vaiheessa kun ison teinin/nuoren aikuisen elämä on lähdössä raiteiltaan. Tuo on vain väliaikaista väsymystä.

Mä olen kaksi ja puolivuotiaan lapsen lähivanhempi. Lapsi on kerran viikossa isänsä luona ja suurinpiirtein elän vain ja ainoastaan noille päiville.

Lapsen kanssa on välillä todella rankkaa. Rankinta on kuitenkin se yksinäisyys. Ei töiden jälkeen ole aikaa oikeastaan käydä missään esim. syömässä, tms kun pitää seuraavaksi päiväksi sapuskaa tehdä ja lähikaupassa ehtii just ja just käydä, ennen kuin on jo lapsen iltapuuhien aika. Jos extemporena haluaisi jossain käydä - vaikka ystävällä kylässä tms - ei se onnistu millään. Olet lukittuna aamuun asti neljän seinän sisällä klo 19:30-07:00. Se on kaikista rankinta lapsen kanssa - siis se yksinäisyys. Odotan innolla, että lapsi kasvaa ja olisi sen verran vanha, että pärjäisi yksinään sen ajan, kun käyn vaikka salilla, tms.

Muutoin koen, että lapsen kanssa on tähän asti ainakin ollut suht. helppoa, vaikka ajoittain on maailman hirvein uhma.

Lapsen saaminen on kaksiteräinen miekka. Välillä on niin ihanaa, mikään ei ole parempaa. Toisaalta useimmiten, ainakin itselläni, tuntuu, että kaikki on pelkkää p**kaa. Eläisin hyvin eri tavalla ilman lapsia. Toisaalta nyt kun nuorimmainen on jo kolmen, ja tuolla ne on leikkineet yläkerrassa 2h putkeen mukavasti, tuntuu, että elämä alkaa voittaa.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 23:58"]

Pakko paljastaa sulle salaisuus. Se on vale että se helpottaisi kun lapset kasvaa. Mun mielestä tää homma vaan vaikeutuu. :/

[/quote]

No tietenkin joka ikäkauteen liittyy omat ongelmansa, mutta ne muuttuvat siitä mitä pikkulapsivaihe on. Ja riippuu tietenkin lapsestakin pitkälti?

Ei sitä sais olla suurperheenkään kanssa väsynyt. Sitten on heti joku kysymässä, että miksi teit niin monta... Vaikka väsy olis ihan univelasta, esim lapset sairastaa tms. Tämä individualustiben aika ei kestä sitä, että joskus ihminen yksinkertaisesti tarvis helppiä joltakin, hetken.

mutta tosiaankin homma helpottaa, kun äitiyden kokemusta tulee. Itsellä seitsemän kanssa tuntuu mukavalta normiarjelta. Tsempit!

Kyllä se siitä! Muistan itsekin, kuinka väsynyt olin kun lapset olivat pienempiä. Silloin tein juuri niinkuin joku tässä jo neuvoinkin, eli siivous vähemmälle (toki välttämätön siivous hoidettiin), valmisruokaa lapsille ja videot pyörimään jos voimat loppuivat. Joskus olimme huonolla säällä yöpaidoissa koko päivän ja menimme esim retkelle makuuhuoneeseen eväiden kanssa. :) Lapsista tuollainenkin on mukavaa. Kerää voimia aina kun voit, kun pienempi nukkuu on ihan ok joskus laittaa isommalle vaikka video niin voit juoda rauhassa kupin kahvia tai vaan levätä. Aina ei äidinkään tarvitse jaksaa olla muiden käytettävissä!

Kyllä se siitä helpottaa, meillä lapset nyt 8- ja kohta 5-vuotiaat, leikkivät pitkiä aikoja yhdessä ja minulla on hengähdystaukoja ihan eri lailla kun vaikka kaksi vuottakin sitten.

42 kirjoitti hyvin :)

Ap, minä nautin pikkulapsiajasta aikoinaan, vaikka väsymystäkin oli toisinaan hyvin paljon. Mutta en ollut jotenkin parempi äiti, ei. Olin laiska ja menin mistä aita oli matalin. Muistan ajatelleeni, että nuo taaperot ovat niin ihania, etten halua heidän ikinä kasvavan. Mutta jos olisin ollut aina väsynyt, en olisi jaksanut nauttia heistä. Lue seiskaa, älä vaadi itseltäsi intellektuelleja tai kehittäviä harrastuksia, älä mieti ammatinvalintakysymyksiä, äläkä murehdi juuri nyt liikoja kropasta. Itselleni kertyi muutama kilo ylipainoa, mutta laihdutin ne pois kun nuorimmainen oli 4-5. Kattokaa telkkaria, ostakaa valmista, syökää suklaata :) Jätä neuvolan turhat ohjeet omaan arvoonsa. "Tuonikäisen ei enää pitäisi syödä velliä". Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Sukulaisista ja tädeistä puhumattakaan.

Tuossa vaiheessa auta sanoa pienet lapset pienet murheet jne. Minua ärsytti, ja ärsyttää yhä. On harhaanjohtavaa. Uudet murheet eivät tule vanhojen päälle, vaan vanhoja jää ensin pois. Lisäksi vanhemmat kasvavat lastensa mukana. Esim. kun ensimmäinen lapsi tulee teini-ikään, pääsee hän yllättämään valmistautumattomat vanhempansa. Kunnes vanhemmat tajuavat että hei, tässähän pitäis nyt kait aikuistua itse ;), ottavat aiheesta ehkä selvää, ja ovat enemmän tilanteen tasalla. Olen huomannut oppineeni ihmisistä paljon omien lasten kautta, ns. luen muita ihmisiä paremmin.

Sitä en sitten tiedä, miten ne ihmiset jaksavat, joilla on samassa huushollissa sekä teinejä että vauvoja. Hatunnosto heille :D

Kannattaa kyllä oikeesti hakee apua, jo ihan noitten lasten takia..

Tässä ketjussa toinen puolisoista vaan väsyy, kun puoliso käy töissä ja harrastaa... Pikkulapsivaiheessa molemmat vanhemmat voivat väsyä,  varsinkin jos vanhemmat eivät tajua vuorotella nukkumisiaan. Sekin auttaa kummasti jos esim. edes viikonloppuisin vuoropäivin toinen vanhemmista saa nukkua pitkään ja toinen lähtee vaikka lasten kanssa ulos.

Kyllä käytännön vastuu lapsista kuuluu molemmille, koska molemmat vanhemmat ovat olleet niitä lapsia tekemässäkin.  Jos parisuhde ei ole tasa-arvoinen (esim. vain toinen vanhemmista lataa akkujaan harrastamalla), niin silloin voi katsoa peiliin, koska parisuhdekin on oma valinta. 

Pikkulapsivaihe antaa ja vaatii paljon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että siinä ns. uhmaiässä lapsi oppii käsittelemään tunteitaan. Jos vanhempi kokee tämän vaiheen hankalaksi, voi hänellä itsellään olla jotain probleemaa tunteiden käsittelyssä..  Terveiden rajojen veto voi olla vaikeaa jos ei itse ole saanut hyvää mallia, eikä hoksaa asiaa. Apua kyllä löytyy, kun osaa etsiä.  

Loppujen lopuksi vain ihminen itse voi pitää huolta omasta jaksamisestaan, joko haluaa huolehtia itsestään tai haluaa olla kaikkien polkema katkera uhrautuja-marttyyri. Kumman mallin sitä haluaa antaa omille lapsilleen?

Vanha sanontakin sanoo, että kukas kissan hännän nostaisi ellei kissa itse?

Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus aikuiseen, joka aidosti nauttii hänen seurastaan. Lapset ovat taitavia imemään aikuisten eleet ja ilmeet itseensä, samoin tunnetila voi tarttua. 

Ne lapsukaiset on niin pienen hetken meillä lainassa... 

Helpottaa ajan kanssa, vaikkei nyt tietysti lohduta yhtään. Rankinta onkin juuri kahden pienen kanssa. Itelläni kolme lasta ja en palaisi kovin mielellään siihen vauva ja 3 v tilanteeseen. Mutta nyt mulla on 9 v, 6 v ja 1 v ja suht mukavia päiviä usein. Toki tekemistä riittää, mutta isommista on seuraa pienimmälle ja toisaalta itse tekevät jo paljon. Ota päivä kerrallaan ja jos et jaksa pingottaa kotia kuntoon tai ulos lähtemisiä niin leikit vain ja hengaat lasten kanssa. Lapset kun saa huomiota niin ovat helpompia. Näin meillä ainakin.

Voimia ap:lle, en valitettavasti osa kummemmin auttaa, mutta tuli mieleen, että mä olen todella onnellinen, että tajuttiin pitää kunnon ikäero lasten välillä. Jos olisi vastasyntynyt ja uhmaava taapero niin sääliksi kävisi molempia niin paljon, että itkettäisi (ja itseä myös). Nyt on vauva ja 5v ja ihanasti ehtii olla vauvan kanssa, kun päiväuniajat leikkii esikoisen kanssa ja keskittyy häneen. Se 1-2 vuoden ikäero ei oikeasti aina ole hyvä idea, voi päästä helpommallakin!

Juuri tuon takia hankin omat lapseni pitkin väliajoin. 6v kaikkien välissä. Tiesin etukäteen että elämä kahden pienen kanssa olisi raskasta. Ei väsyttänyt, jaksoin hyvin ja minulta riitti aikaa ja enegiaa lapsille. Suosittelen isoja ikäeroja. Ja lapset ovat yllättävän läheisiä toisilleen ikäerosta riippumatta.

Juuri tänään ihmeteltiin  ystäväni kanssa, myös kahden pienen lapsen äidin kanssa, miten ihmeessä tuttava on niin hyvinvoivan näköinen, odottaa näet 13 lastaan siis kolmattatoista lastaan, enkä usko että katuu yhtään lapsistaan. Miehensä ei ole edes sitä 3h illassa auttamassa, on viikot matkatöissä.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 17:34"]

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 17:20"]

Ilman lasta olisi elämä ollut köyhempää.

[/quote]

Minun elämäni olisi paljon köyhempää, jos olisin hankkinut lapsia. 

[/quote]

Näitä veloja tuntuu suuresti harmittavan se fakta, että he eivät koskaan voi todella olla läpikotaisin varmoja, pitävätkö ylläolevan kaltaiset väitteet paikkaansa.

[/quote]

Mitä tarkoitat? Eihän vanhemmallakaan voi olla varmaa tietoa siitä, millaiseksi hänen elämänsä olisi muodostunut ilman lasten hankkimista.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 01:56"]

Mitä tarkoitat? Eihän vanhemmallakaan voi olla varmaa tietoa siitä, millaiseksi hänen elämänsä olisi muodostunut ilman lasten hankkimista.

[/quote]

En tiedä, mitä lainaamasi tarkoitti. Eikä tämä vastaa kysymääsi, mutta muista kommenteista tässä ketjussa ajattelen:

joku kirjoittaa maailmanympäryspurjehduksestaan. Veneeseen tuli vikaa, ruoka sekä juoma alkoivat käydä vähiin, mutta vene lopulta saatiin korjattua.  Saattaa todeta olevansa silti onnellinen purjehdusidean toteutuksesta. Tai kertoa koko purjehduksen olleen virhe.

Kommentoija tulee lukemaan ja ilmoittamaan, ettei hän juuri tästä syystä purjehdi.

Purjehtija: mutta koen että elämäni on ollut rikasta, ja tämä oli unelmani.

Kommentoija: ja minun elämäni on paljon rikkaampaa ilman purjehdusharrastusta.

Lukijana ihmettelen, miksi kommentoija viitsii kommentoida, vastaväitellä ja ehkä jopa hieman ivata jostain hänelle random-asiasta. Tulla kommentoimaan aina silloin, kun siinä purjehduksessa on ongelma. Jotain henkilökohtaista purjehtijoita kohtaan?

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 01:56"]

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 17:34"]

[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 17:20"]

Ilman lasta olisi elämä ollut köyhempää.

[/quote]

Minun elämäni olisi paljon köyhempää, jos olisin hankkinut lapsia. 

[/quote]

Näitä veloja tuntuu suuresti harmittavan se fakta, että he eivät koskaan voi todella olla läpikotaisin varmoja, pitävätkö ylläolevan kaltaiset väitteet paikkaansa.

[/quote]

Mitä tarkoitat? Eihän vanhemmallakaan voi olla varmaa tietoa siitä, millaiseksi hänen elämänsä olisi muodostunut ilman lasten hankkimista.

[/quote]

Jos jossain ketjussa vela kertoo ongelmistaan, ja joku äiti tulee sinne lällättelemään lapsillaan, olisi aiheellista muistuttaa, ettei tämä tiedä toisen elämästä. Mutta nythän tässä ketjussa oli toisinpäin.