Moi, olen nainen jolla sosiaalisten tilanteiden pelko, en juuri poisstu kotoa enkä omista ystäviä

Halaus sinulle ☺️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelko tulee siitä kun on joskus tullut pitkiä aikoja kohdelluksi julmasti ja epäoikeudenmukaisesti. Onko terapioissa keskitytty siihen? Onko se purettu? Vai tuhlattu aikaa, voimia ja rahaa ihan toissijaiseen puuhasteluun.

en tiedä ,mulla oli ihan kiva lapsuus, olin lapsena myös paljon rohkeampi siinä ennen 7 vuotta, sitten 7-vuotiaana luokalla jäin kokonaan yksin kun en uskaltanut puhua kellekään. Seisoin AINA yksin pihalla. Opettajat huomioi tämän mutta en päässyt koskaann ryhmiin mukaan. Kerroij mä näistä terapeutille, ja kyllä mä keskusteltiin monista asioista. lapsuudesta, jne. tehtiin myös kaikenlaisia "rohkaisevia"asioita, esim. hän vei minut kahvilaan  jne.Ja sitten oli lääkkeet käytössä samaan aikaan.  t.a p

Miksiköhän terapia ei auttanut?

En ole tähän ketjuun aiemmin kommentoinut, mutta tuohon terapia-asiaan voisin kommentoida omalta osalta sen, että se ei välttämättä auta, koska kyse ei välttämättä ole mistään järkevästä pelosta. Kärsin siitä nuorena enemmän, mm. asiakaspalvelutyö, jossa joutui kohtaamaan ihmiset kasvotusten, aiheutti välillä suoranaisen paniikin.

Luulen, että siinä on mukana jotain biologista ja fyysistä taipumusta. Hermot reagoivat herkästi ärsykkeisiin. Kun itseään yrittää totuttaa siihen, on melkein kuin totuttaisi käsiään kuumaan levyyn.

Itse sain apua lääkkeistä. Pystyin ikään kuin elämään nykyhetkessä paremmin ja huomioimaan vain sen, minkä näin todellisena edessäni. Ilman pelkoa, ahdistusta, jossittelua. Muistan, kuinka silloin ajattelin: näinkö muut ihmiset todella tuntevat nämä tilanteet. Onpa heillä ollut helppoa.

Mutta lääkkeetkin vaikuttavat yksilöllisesti.

Samaa mieltä. Saanko kysyä, mikä lääke sinulla on? Otatko sitä säännöllisesti vai pelkästään tietyissä tilanteissa?

Hyvä vertaus tuo kuumaan levyyn totuttaminen. Minullakaan ei mitään traumoja elämässä ole, vaan olen aina ollut tällainen. Mitkään jännittäjille suunnatut kurssit eivät ole auttaneet, enkä usko minkään terapiankaan auttavan ainakaan enää nelikymppisenä. Asiakaspalvelutyö olisi täyttä hel..ttiä minulle.

Olen hyvin herkkä ihminen kaikin puolin, ja reagoin minäkin ärsykkeisiin vahvasti, ehkä se siihen liittyy. Tosin olen myös lääkkeille herkkä, niin ei välttämättä sovi, mutta tekisi mieli kokeilla.

Te joilla on sosiaalisten tilanteiden pelko niin miten toivoisitte että seurassanne käyttäydytään jotta tuntisitte olonne edes vähän mukavammaksi? Kysyn siksi jotta mieheni aikuisella tyttärellä olisi edes siedettävää minun seurassani, ollaan vasta muutaman kerran nähty ja huomaan että hän jännittää tooodella paljon. Haluaisin olla "avuksi" tai tehdä tilanteen yhtään mukavammaksi jos se on mahdollista.

Ymmärrän siis joiltakin osin miltä tuntuu jännittää, olen itsekin ollut varsinkin nuorempana todella ujo, kiusaamista ollut yläasteella sekä yksinäisyyttä, yhä edelleen koen ulkopuolisuuden tunteita mutta vuosien saatossa enin ujous jne on laantunut. Isossa porukassa en edelleenkään ole mielellään äänessä.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on sosiaalisten tilanteiden pelko niin miten toivoisitte että seurassanne käyttäydytään jotta tuntisitte olonne edes vähän mukavammaksi? Kysyn siksi jotta mieheni aikuisella tyttärellä olisi edes siedettävää minun seurassani, ollaan vasta muutaman kerran nähty ja huomaan että hän jännittää tooodella paljon. Haluaisin olla "avuksi" tai tehdä tilanteen yhtään mukavammaksi jos se on mahdollista.

Ymmärrän siis joiltakin osin miltä tuntuu jännittää, olen itsekin ollut varsinkin nuorempana todella ujo, kiusaamista ollut yläasteella sekä yksinäisyyttä, yhä edelleen koen ulkopuolisuuden tunteita mutta vuosien saatossa enin ujous jne on laantunut. Isossa porukassa en edelleenkään ole mielellään äänessä.

Aika auttaa, älä yritä väkisin liian nopeasti tehdä tuttavuutta. Minä ahdistun eniten sellaisesta väkisin juttelusta ja utelusta, koen sen jotenkin "hyökkäävänä", vaikka tiedän että toinen vaan yrittää tutustua ja jutella mukavia. Ehkä mieluummin vaan teette jotain porukalla missä ei tarvitse paljoa puhua, vaikka vaan sohvalla istumista ja leffojen katsomista, jotain sellaista rentoa ja helppoa yhdessä olemista ilman mitään suorituspaineita puolin tai toisin.

Älä ainakaan sano, että ei ole mitään syytä jännittää. Tätä monet opettajat ovat jaksaneet minulle toistaa esiintymistilanteissa, eikä ole auttanut millään tavalla. Se ärsyttää vaan, kun tiedänhän minä ettei syytä ole, ja siltikin se jännitys vaan tulee aina.

Vastaan nyt vaan omasta puolestani, muille voi toimia ihan toiset keinot.