Moi, olen nainen jolla sosiaalisten tilanteiden pelko, en juuri poisstu kotoa enkä omista ystäviä

Asun viel vanhemmilla kuitenkin. :D

Minkä ikäinen sinä olet? Pidätkö eläimistä että onko sulla joku lemmikki vai ihan yksinkö asut

M18

Vierailija kirjoitti:

Asun viel vanhemmilla kuitenkin. :D

Minkä ikäinen sinä olet? Pidätkö eläimistä että onko sulla joku lemmikki vai ihan yksinkö asut

M18

kiitos, mutta olen vainoharhainen tekemään ystäväiä ja tutustumaan ihmisiin tällä hetkellä. :( olen kertonut "tilaantestani" yhdelle ulkomaalaiselle kun joku kysyi olenko tehnyt netissä ystäviä, niin olen yrittänyt. Ja sen takia ulkomaalainen, ettei hän saisi selville kuka olen eikä kysellä heti että tavataanko.  Jotta voisin tavata ihmisiä niin pitäisi varmaan aloittaa terapia uudestaan ja lääkkeet, mutta en tiedä jaksanko ja onko siitä enää hyötyä, vai mitä tällä tilanteelle pitäisi tehdä, . Ja joo, tiedän että nämä asiat on vain pääni sisällä, eikä kukaan varmaan oikeasti ajattele minusta pahaa, mutta en voi sille mitään :(

t. ap

Vierailija kirjoitti:

Asun viel vanhemmilla kuitenkin. :D

Minkä ikäinen sinä olet? Pidätkö eläimistä että onko sulla joku lemmikki vai ihan yksinkö asut

M18

PALJON vanhempi kuin sinä,pidän eläimistä, mutta en tiedä jaksanko hoitaa sitä tällä hetkellä joten en ole ottanut. olisihan lemmikistä varmaan iloa ja seuraa t. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun viel vanhemmilla kuitenkin. :D

Minkä ikäinen sinä olet? Pidätkö eläimistä että onko sulla joku lemmikki vai ihan yksinkö asut

M18

kiitos, mutta olen vainoharhainen tekemään ystäväiä ja tutustumaan ihmisiin tällä hetkellä. :( olen kertonut "tilaantestani" yhdelle ulkomaalaiselle kun joku kysyi olenko tehnyt netissä ystäviä, niin olen yrittänyt. Ja sen takia ulkomaalainen, ettei hän saisi selville kuka olen eikä kysellä heti että tavataanko.  Jotta voisin tavata ihmisiä niin pitäisi varmaan aloittaa terapia uudestaan ja lääkkeet, mutta en tiedä jaksanko ja onko siitä enää hyötyä, vai mitä tällä tilanteelle pitäisi tehdä, . Ja joo, tiedän että nämä asiat on vain pääni sisällä, eikä kukaan varmaan oikeasti ajattele minusta pahaa, mutta en voi sille mitään :(

t. ap

Surullista alkaa jo itkettää ☹️😓 Jos jotain on löydät minut täältä :) ja kohtalo on järjestänyt että sä löydät ystäviä. USKO NIIHIN OLE VAHVA

Mutta sinä voit kyllä minun kanssa olla ystävä ja näiden muidenkin kanssa 😁

Onko sulla jotain unelmia tai sitä lemmikkiä jotka voisivat antaa energiaa?

M18

Miten niin paljon vanhempi :D

M18

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmisissä pelottaa? Nolatuksi tulemisen pelko? Väkivalta? Ihminen pärjää perus käyttäytymissäännöillä hyvin: kiitos, päivää, näkemiin , anteeksi, ole hyvä.. ja kaikki ollaan samanlaisia

Sosiaalisia tilanteita on miljoonia erilaisia ja vaatimukset niissä on kovat. Niissä ei pidä jäädä paljon jälkeen ikätovereista eikä muistakaan. Pelko tulee siitä kun tietää ettei osaa eikä uskalla.

Ne taidot on itsestäänselviä normaaleissa perheissä ja ympäristöissä eläneillä mutta kun meitä on vaikka millaisissa olosuhteissa olleita. Meidän perheessä lasten kanssa ei keskusteltu, kommunikointi oli yhdensuuntaista eli vanhemmat puhui ja päätti mitä lapsen päässä liikkuu. Siinä ei opi puhumaan eikä kunnolla edes ajattelemaan kun sille ei ole tilaa eikä tukea. Plus henkinen pahoinpitely niin sosiaaliset ja tunne-elämän taidot on tuhottu. Itse opin nuo perus kiitokset ja anteeksipyynnöt koulussa kun ei edes niitä osattu kotona opettaa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko toimii vielä niin että se pistää hervottoman paniikkikohtauksen päälle esilläolotilanteissa. Tavallaan se romuttaa kaikki mahdollisuudet onnistua. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelko tulee siitä kun on joskus tullut pitkiä aikoja kohdelluksi julmasti ja epäoikeudenmukaisesti. Onko terapioissa keskitytty siihen? Onko se purettu? Vai tuhlattu aikaa, voimia ja rahaa ihan toissijaiseen puuhasteluun.

en tiedä ,mulla oli ihan kiva lapsuus, olin lapsena myös paljon rohkeampi siinä ennen 7 vuotta, sitten 7-vuotiaana luokalla jäin kokonaan yksin kun en uskaltanut puhua kellekään. Seisoin AINA yksin pihalla. Opettajat huomioi tämän mutta en päässyt koskaann ryhmiin mukaan. Kerroij mä näistä terapeutille, ja kyllä mä keskusteltiin monista asioista. lapsuudesta, jne. tehtiin myös kaikenlaisia "rohkaisevia"asioita, esim. hän vei minut kahvilaan  jne.Ja sitten oli lääkkeet käytössä samaan aikaan.  t.a p

Miksiköhän terapia ei auttanut?

Kannattaa jatkaa altistamista vaikka lääkkeillä. Siitä se lähtee.

Tuo on elämääsi hautaan asti, jos et aktiivisesti ala kohdata pelkojasi.

Istun suunnilleen aina kotona jos en ole töissä mutta tylsää ei ole. Tänne sopisi kotona viihtyvä nörttinainen.

t. Koti M

En tiedä onko sama asia mutta mulla oli paha fobia, niin että oksetti, hikoilutti, mietin viikkoja etukäteen ja olin ihan paniikissa (ei sosiaaliset tilanteet vaan jotain muuta). Vuosikausia yritin hoitaa tätä pelkoa käsittelemällä sitä pelkoa, rationallistamalla sitä, hakemalla tietoa tms. ilman mitään apua, paheni vaan. Sitten jossain vaiheessa 40v aloin tutkimaan lapsuuden traumoja ja avaamaan itselleni sitä mitä mulle on tehty ja ymmärsin millaisen jäljen henkinen ja fyysinen kaltoinkohtelu on jättänyt sekä että vanhempi on sairas narsisti. Tämä laukaisi paranemisen fobiasta- ei se ihan kokonaan ole poistunut, mutta enään ei ole viikkotolkulla ajatuksia kahlitsevaa ja oksettavaa.

Eli pitäisi hoitaa juurisyytä, ei oiretta.

Ei lääkkeet mitään vaikuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisten tilanteiden pelko tulee siitä kun on joskus tullut pitkiä aikoja kohdelluksi julmasti ja epäoikeudenmukaisesti. Onko terapioissa keskitytty siihen? Onko se purettu? Vai tuhlattu aikaa, voimia ja rahaa ihan toissijaiseen puuhasteluun.

en tiedä ,mulla oli ihan kiva lapsuus, olin lapsena myös paljon rohkeampi siinä ennen 7 vuotta, sitten 7-vuotiaana luokalla jäin kokonaan yksin kun en uskaltanut puhua kellekään. Seisoin AINA yksin pihalla. Opettajat huomioi tämän mutta en päässyt koskaann ryhmiin mukaan. Kerroij mä näistä terapeutille, ja kyllä mä keskusteltiin monista asioista. lapsuudesta, jne. tehtiin myös kaikenlaisia "rohkaisevia"asioita, esim. hän vei minut kahvilaan  jne.Ja sitten oli lääkkeet käytössä samaan aikaan.  t.a p

Miksiköhän terapia ei auttanut?

En ole tähän ketjuun aiemmin kommentoinut, mutta tuohon terapia-asiaan voisin kommentoida omalta osalta sen, että se ei välttämättä auta, koska kyse ei välttämättä ole mistään järkevästä pelosta. Kärsin siitä nuorena enemmän, mm. asiakaspalvelutyö, jossa joutui kohtaamaan ihmiset kasvotusten, aiheutti välillä suoranaisen paniikin.

Luulen, että siinä on mukana jotain biologista ja fyysistä taipumusta. Hermot reagoivat herkästi ärsykkeisiin. Kun itseään yrittää totuttaa siihen, on melkein kuin totuttaisi käsiään kuumaan levyyn.

Itse sain apua lääkkeistä. Pystyin ikään kuin elämään nykyhetkessä paremmin ja huomioimaan vain sen, minkä näin todellisena edessäni. Ilman pelkoa, ahdistusta, jossittelua. Muistan, kuinka silloin ajattelin: näinkö muut ihmiset todella tuntevat nämä tilanteet. Onpa heillä ollut helppoa.

Mutta lääkkeetkin vaikuttavat yksilöllisesti.

Altistus on ainoa vaihtoehto, vaikka se tuntuukin ikävältä. Mieti mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos vaikka netissä kirjoittelet/juttelet jonkun kanssa. Ehkä huomaat itsekin, ettei mitään ihan kamalaa voi sattua. Pahinta olisi ehkä että toinen sanoo jotain ilkeää. Siihen ei kuole, ja voit lopettaa yhteyden pidon sellaisen tyypin kanssa, ja ottaa sen kontaktin vain opettavaisena kokemuksena ja altistusharjoituksena. Seuraava tyyppi on varmasti jo mukavampi.

Netin lisäksi voit aluksi altistaa itseäsi ihan ulkoilemalla. Näet ihmisiä, mutta huomaat ettei kukaan juurikaan kiinnitä sinuun huomiota. Mikä olisi siinä tilanteessa pahinta mitä voisi tapahtua? Joku ehkä kysyisi tietä johonkin? Siihen ei taaskaan kuole, voit auttaa henkilö jos osaat häntä neuvoa, tai voit sanoa ettet osaa auttaa. Sitten kun ulkonaliikkuminen alkaa olla rutiinia, ala käymään vaikka kahviloissa, kirjastoissa, tapahtumissa jne. Jossain vaiheessa se alkaa tuntua ihan tavalliselta, ja huomaat ettei pelättävää ole. Siinä vaiheessa olet varmaan jo aika hyvin ehtinyt tutustua netin kautta ainakin yhteen, ehkä useampaankin ihmiseen. Ehkä uskaltaisit ehdottaa vaikka tapaamistakin jo? Ei tarvitse tehdä mitään kummallista. Ihan vaan vaikka käydä yhdessä kävelyllä. Mitään pahaa ei luultavasti taaskaan tapahdu, olethan kertonut pelostasi, joten toinen ei ihmettele jos jännität kovasti ja puhuminen on vaikeaa. Mutta voitte tavata uudestaan. Jossain vaiheessa helpottaa kun toinen alkaa tuntua tutummalta, ja tapaamiset muuttuvat rutiiniksi. Sitten jompikumpi uskaltautuu juttelemaan vapaammin, ja toisen on helpompi lähteä mukaan keskusteluun. Sitten kun tulee iloa ja rohkeutta omasta rohkeudesta, ja siitä että on onnistunut luomaan orastavan ystävyyssuhteen, voitte alkaa suunnitella vapaammin yhteisiä tekemisiä. Altistakaa yhdessä itseänne yhä uusille haasteille, ja yhtäkkiä huomaatte että ihmiset ovatkin ihan tavallisia, kivojakin. Ihmisiä tulee ja menee elämässä, tutustut vielä moniin ihmisiin. Jotkut jäävät elämääsi pidemmäksi aijaksi, tai jopa pyssyvästi. Muista että itsekin olet ihminen. Et ole vaarallinen, mutta joku jossain pelkää sinua ihan yhtä paljon kuin sinä häntä.

Ei ystäviä voikaan omistaa. Oikea tapa sanoa on ettei minulla ole ystäviä.

Altistamisen voi tehdä väärin, varokaa sitä. Itsekään en tarkkaan tiedä miten se kannattaa tehdä vaikka on pitkä omakohtainen kokemus. Usein tuntuu että se on aivan väärä tapa. Ainakin kun toinen ihminen patistaa tai vaatii sitä.

Nieletkö mällit?

Mites noista lääkkeistä toi alkoholi auttaa? Tai muut ei-niin-perinteiset (pilleri-) lääkkeet - sienet, budi? 

Mitään pahaa ei tapahdu.. kyllä tapahtuu. Ei ehkä ulkopuolisten mielestä.

Minä tarvitsin yli 1000 maksukertaa kortilla ennen kuin rentouduin. Toki vieläkin kaikki odottamattomat tapahtumat saa hätääntymään. Että sellaista on foobikon elämä..

Kun katselet ikävien ihmisten "sosiaalista elämää", voit saada joitain oivalluksia. Siinä seurassa vasta olis kökkö olo. Peikkoja kannattaakin vältellä, minkä moni lienee huomannut. Ovat tosin kovia puolukoimaan pitkin kyliä, jotta asia ei paljastuisi, aina muiden jaloissa ja koettamassa saada ulkopuolisen näköisiä näyttämään noloilta itsensä sijaan.