Kaveri syö meidän ruokia huoletta

provo taisi olla, pyh ja pah. Kerrankin kiinnostava tapaus.

Jos oli oikea ap, niin propsit sulle. Kyllä oikeille kavereille pitää voida puhua suoraan.

Mua ärsyttää ees kirjottaa.. tuli sille joku outo olo ja joku nöyryytys. Et kivs ku nyt vasta sanot ja muuta

Nyt vaa heippa ja onnneks mies mun kaa, myohemmin muu ku en jaksa, henkkoht meni.. mä mietin nyt..

AP

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 23:00"]Mua ärsyttää ees kirjottaa.. tuli sille joku outo olo ja joku nöyryytys. Et kivs ku nyt vasta sanot ja muuta

Nyt vaa heippa ja onnneks mies mun kaa, myohemmin muu ku en jaksa, henkkoht meni.. mä mietin nyt..

AP

[/quote]

U drunk?

Puhelimrlla oon.. mä voin konrelta kirjottaa mychemmin. Vaikka on kyl outoa et ees kiinnostaa.

AP

Kiinnostaa! Koska menet koneelle?

Minua ärsyttää yksi äiti joka käy meillä ja juottaa maitomme pojalleen. Poika ei siis mikään vauva, vaan nelivuotias ja juo maitoa sellaiset paripurkkia per vierailu... Ei suostu juomaan mitään, eikä oikein syökään -käyttää siis maitoa ravinnokseen. Ja kyllä, olen lopettanut maidon hamstraamisen jääkaappiin heidän vierailunsa ajaksi (eli on ollut vain yksi ja puoli litraa tms.). Ja viimeksi lapsi sai raivarit kun ei ollut enää maitoa...

Tää on ihan huippuketju. Naurattaa aika kovaa nyt!

Olisi ollut tosiaan kiva jos ap olisi viitsinyt tulla (kunnolla)kertomaan, kuinka kävi, kun sai monta sivua neuvojakin :o/

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 23:51"]

Olisi ollut tosiaan kiva jos ap olisi viitsinyt tulla (kunnolla)kertomaan, kuinka kävi, kun sai monta sivua neuvojakin :o/

[/quote]No ei vaan vittu kiinnosta vastailla teille verenimiöille.

AP

Haluausin tosiaan tietää mitä ystävä sanoi puolustuksekseen, tai mikä reaktio oli ylipäätään.

Ja muuten vaan teit avauksen?

No, nytkö se ap rupes jo meitä syyttämään?

Mikään ei muutu, jos ei suutu. Oppiipahan lokki olemaan!

AP vastaa huomenna, oon ihan liian väsyny nyt mut kaikki on vaan riitaa. Harmittaa ku menin edes sanomaan ku meillä oli hyvät välit ennen tätä ja nyt ei sitten mitään. Kirjotan suunnilleen mitä muistan sen kaverin jutuista huomenna. Mutta kauheita ihmisiä kuulemma ollaan..

AP

Yks kommentti: kyllähän mäkin sulle tarjoisin jos tulisit kylään, nytkö oon joku pummi vai? Tulee vaivautunu olo tällasesta. Miks haluut tehä musta naurunalasen? Aina sanot et syö syö..

Ni ei hyvin menny.. en tiiä ollaanko nyt väleissä vai ei.. ja en voi uskoo että kirjotan tästä tänne.. Mies oli paikal ja pelasti monesti ni jos nyt jonku raportin oikeasti haluutte ni huomenna ja yhessä kirjotetaan. En muista kaikkee.

AP

Hyi vittu mikä lokki sun kaveris, röyhkeäkin vielä.

Kunhan rauhoitut, niin huomaat kyllä, ettet tehnyt mitään väärää. Kyllä aikuisen ihmisen pitäis itse tajuta, ettei kaverin jääkaappi ole oma. Saati sitten kaverin ja kaverin miehen. Jos ei tajua, niin sitten on turha suuttua, jos joku siitä huomauttaa. Voihan sitä tietty heittäytyä uhriksi, vaikka on ollut saavana osapuolena vuosikaudet, mutta ei ole sinun syytäsi se. Nytpähän näet, mihin ystävyytenne perustuu.

Minua saattaisi joku pitää lokkina. Lapsuudessa olen ollut henkisesti riippuvainen kaverien luona saamastani hyvästä kohtelusta, koska avioerolapsena olin kotona hiukan heitteillä. Meillä ei esim. syöty varsinaista ruokaa kuin viikonloppuina, kun kerran koulussa sai, ja äiti inhosi keittiöhommia. Elin illat itse pakkasesta tonkimillani ranskalaisilla, jäätelöllä jne, eli nälässä en ollut, mutta se huollettuna olemisen henkinen puoli jäi köyhäksi. Äiti vietti ne ratkaisevat varhaisteinivuoteni itsesäälissä rypien, lopputeinivuosina en sitten enää kotona juuri käynytkään kuin kääntymässä.

Ruoka on siksi aina ollut suora tie tämän naisen sydämeen, ja koska pidän sitä ystävyydenosoituksena, en ehkä osaa olla tarpeeksi varovainen ja suorittaa kursailuja ja olla tarkka vastavuoroisuudesta. Syötän mielelläni meille tulijat, vien muistaessani tuliaisia enkä kitsastele niissä. Mutta varmasti pitäisin läheisen ystävyyden merkkinä sitä, että voin kävellä korostetun suoraan vanhan ystävän jääkaapille. Tuttaville en sitä tekisi.

Ruokaan en koskisi kysymättä, mutta sydänystävän leipätarpeisiin ilmoitusluontoisesti, ellei hän ole köyhä. Tämä keskustelu on ollut jääkaappikylmää luettavaa, ja minun olisi vaikea luottaa aloittajan tapaisiin ihmisiin yhtään ystävinä, koska sen jälkeen minulla olisi koko ajan olo, että minua pidetään hirviönä, jolle ei voi puhua. Kokisin, että jotain täytyy edelleen olla hampaankolossa, ja että se luultavasti myös särkee koko ajan. Sen jälkeen olisin niin herkkä tulkitsemaan eleistä ja olemuksesta haluttomuutta, että en kestäisi sitä tarkkailemista menettämättä kaikkea itseluottamustani.

Vastaavasti olen ollut huono lähtemään kotiin ajoissa, ja kerran opiskelukaveri alkoi mielenosoituksellisesti nuokkua poikaystävänsä kanssa pöydän ääressä toisiinsa nojaten ja teennäisesti haukotellen. Lähdin kohteliaasti, nopeasti, enkä koskaan mennyt takaisin, oli niin häpäisty ja nolattu olo - olin yliherkkä sellaiselle käytökselle syistä, jotka olisivat ehkä auenneet vuosien terapiassa, mutta joista en itse ymmärtänyt mitään. En olisi loukkaantunut, jos ystävä olisi sanonut suoraan, että poikkeli lähtee aamulla töihin kello sejase ja vierailu päättyy puolen tunnin sisään - arvostin ystävällistä suorasanaisuutta yhtä paljon kuin pelkäsin epäystävällistä vihjailua.

Sittemmin olen oppinut lukemaan merkkejä paremmin, ja myös kyselemään raameja heti tullessa, jos on epäselvää onko tarkoitus käydä kahvilla vai jutella syvemminkin. Lapsuudenystävän luona olin tottunut siihen, että mitä pidempään olen kylässä, sitä parempi - syyksi paljastui vuosia myöhemmin perhehelvetti, ja minun läsnäoloni tarjosi koko perheelle hengähdystauon loputtomaan riitelyyn... joten kasvoin kuvitellen, että kylässä käyminen ON kokoillan toimintaa, kun minut suorastaan hukutettiin lämpöön ja läheisyyteen, ja kyseltiin, haluanhan varmasti jäädä yöksi myös ja mitä haluaisin syödä seuraavana päivänä...

Sittemmin olen alkanut testata ystäväkandidaatit alitajuisesti heti, ja pidän etäämpänä ap-pariskunnan tyyppiset yksilöt, koska oletan, että lopussa ei seiso kiitos vaan tukka päässä kaikilla. Epäonnistumisen todennäköisyys vain on niin suuri. En myöskään ymmärrä, miksi hakeutuisin kapeisiin läheissuhteisiin tieten tahtoen, kun lapsuuteni oli selviytymistaistelua, etten nääntyisi niihin. Omilla vanhemmillani on ollut omat hyvät syynsä, miksi he eivät leveämpään läheisyyteen kyenneet.

Samasta syystä minulla on vaikeuksia ymmärtää ihmisiä, jotka tähtäävätkin kapeuteen ystävyydessä. Kertokaa miksi. Onko teidän oikeutenne sivuutettu lapsina vakavasti? Pelkäättekö sitä, että ystävä nielaisee teidät? Eikö teillä saanut olla mielipiteitä?

Lokki jatkaa:

Aika on myös ratkaiseva tekijä. Mitä pitempään tietäisin ystävän kärvistelleen tuskissaan, sitä suurempana hirviönä ajattelisin hänen minua pitävän. Siksikin minuntyyppisen ja aapeen kaltaisen ihmisen suhde olisi niin hankala, koska pitkään hautunut kertaräjähdys sinkoaisi meidät pakokauhun vallassa Linnunradan vastakkaisiin laitoihin. Minusta tämä on surullista, koska arvostan ystävyyttä niin paljon, koska se kerran on minutkin lapsena pelastanut. En vain uskalla siihen monenkaan kanssa ryhtyä.