Vantaalainen Sonya, 17, kuvasi videolle, kun aikuiset miehet ahdistelivat häntä kadulla – tämä karu video lähti leviämään somessa
Kommentit (2296)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nyt useampi ihminen yrittänyt selittää, miltä tuntuu olla suomalainen nainen Suomessa, kun suomalainen mies ahdistelee. Että tämä ei ole uusi ilmiö, vaan että siitä puhutaan vain nykyään enemmän. Että joka ikinen nainen on joutunut miehen ahdistelemaksi. Ja joo, ei kaikki miehet, mutta edelleen, joka ainoa nainen on kokenut sen, että joku huutelee perään tai käy pyytämättä käsiksi.
Tämä perustuu siihen, että sillä menetelmällä naisia on perinteisesti onnistuttu iskemään Suomessa näihin päiviin asti.
Kerron esimerkin, kaverini kommentoi tarjoilijaharjoittelijan ulkonäköä ravintolassa ja vonkasi jatkoille (syvästi paheksuttavaa nykyisen näkemyksen mukaan). Kohde sanoi soo soo ja hymähteli aluksi, mutta lähti lopulta paikan mennessä kiinni mukaan. Mistä oli kai ajatus tulla yhden yön juttu, jatkuin kuitenkin niin, että olivat useamman vuoden kimpassa. En osaa sanoa onko viime vuosina maailma muuttunut niin paljon, että sama ei voisi enää toistua, mutta tarina on tosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa miehet aina jankkaamasta näistä má múista pelkästään naisten näkökulmasta. Joo, má mut raіskáávat suomalaisia tyttöjä ja naisia, mutta hakkáávat ja táppavat suomalaisia poikia ja miehiä.
Ruotissahan nämä ovat kyllä myös raіskannéét ruotsalainen pojan ja yrittäneet haudata hänet e l ä v ä l t ä
Että kiitti vaan naiset kun äänestätte tätä Eurooppaan.
Ei niitä äänestämällä tänne tule vaan ihan Suomen lain mukaisesti, eikä se laki paljon voi muuttua koska se nojaa kansainvälisiin sopimuksiin ja EU:n säännöksiin.
Mutta joo? Mitä ehdotat, kuinka päästään eroon suomalaisista miehistä jotka käyttäytyvät epäasiallisesti????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helv pe#ofiilit. Tietoisuus alaikäisyydestä luulisi pysäyttävän, mutta ei...
Mitä pedofiileja tässä on?
Kiinnostus alaikäisiä kohtaan seksuaalisessa mielessä viittaa tuohon.
Tuo ei ole pedofiilin määritelmä, muuten kuin kansankielessä. Pedofiili kiihottuu esimurrosikäisistä lapsista.
Onks efebofilia sit jotenkin muka hienompaa ja hyväksyttävämpää?
Ei, mutta "ymmärrettävämpää", kun siinä on se lisääntymisen mahdollisuus, mikä nyt on kokolailla luontainen taipumus mille tahansa eläimelle.
Ja voin jo seuraavalle vastata, ei, en hyväksy alaikäisten p*neskelua.
Komppaan. Se ei vielä miestä tee pedofiiliksi tai muutenkaan epänormaaliksi, jos kiinnostuu lisääntymisikäisten tyttöjen vartaloista, kun nykyään 12-11-vuotiaat ja varmaan jo sitäkin nuoremmat on lisääntymisiässä. Silti se ei tarkoita sitä, että lapsia saisi ahdistella.
On epänormaalia.
Jaa, no sitten varmaan ymmärrät että en uskalla kiinnostua aikuisista naisistakaan, kun se miehen mielenkiinnon herättäjä ei ole tytön tai naisen ikä vaan se lisääntymisiässä oleva keho. Siis 11-vuotiaan, 21-vuotiaan, 31-vuotiaan jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ei tietenkään ole oikein, mutta Sonjan provosoiva käytös, takaisin huutelu, alusvaatteen näköisessä napapaidassa liikkuminen, huomattava tälläytyminen ovat omiaan saattamaan hänet vaaraan.
Puuttuu enää, että hän olisi heilutellut puhelintaan ukoille ja leuhkinut että otinpa teidät videolle.
Toistan, että hänellä on oikeus omiin valintoihin, mutta olisi hyvä myös käyttää järkeään. Olisi hyvä sekin, että äiti varottaisi.
Oli Sonjan onni, että hänen ei tällä kertaa käynyt huonosti.
Sonya ei provosoinut. Se on fakta. Äijillä ei ole tässä yhtään mitään puolustavia tekijöitä. He ovat täysin ala-arvoisia. Sonya ei ole vastuusssa törkimysten käytöksestä, vaan nämä aikuisen ikäiset (tosin kehityksessä jälkeen jääneet) hyypiöt ovat itse vastuussa omista tekemisistään.
Ei ole olemassa mitään semmoista syytä, joka oikeuttaisi äijät tuollaiseen toimintaan.
Sonya ei olisi edes kuvannut tätä, jos nuo törkimykset olisivat pitäneet turpansa kiinni ja muutenkin käyttäytyneet normaalisti.
Mitä miehet tekivät väärin? Kehenkään ei kajottu.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että alaikäisten teinityttöjen pitää pelätä ja juosta aikuisia miehiä karkuun ihmisten pihojen kautta metsään. Luitko jutun. Tytöt olivat juosseet noita miehiä karkuun, koska olivat lähteneet seuraamaan. Miksi kukaan puolustaa tuollaista käytöstä.
Puuttuuko teiltä miehiltä kyky sosiaalisiin kontakteihin? Naisiin voi ottaa kontaktia muullakin tavalla kuin käskemällä heiluttaa persettä. Ja alaikäiset nyt pitäisi tajuta jättää rauhaan aina.
Kommenttisi on fiksu noin yleisellä tasolla.
Lukemani jutun perusteella tosin ihmettelin kovasti, miksi lähtivät juoksentelemaan sinne pihoille jne.
Vähän aiemmin tekstissä oli kuitenkin kerrottu, etteivät ne ukot onneksi lähteneet perään.
Ikävää, että otit tämän esille, koska kohta tästä jahkataan sivukaupalla, vaikka tämä on yhdentekevä juttu. Pääjuttu on tuo vanhojen (nuorelle "vanhuus" alkaa suht aikaisin) äijien limainen ja törkeä huutelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pohdin miksi tässä ketjussa puhutaan niin paljon rodusta ja siitä että eihän suomalaiset jne. Oikeasti meidän pitäisi puhua siitä miksi tässä asiassa on niin paljon vastahankaa. Ja miksi Sonyaa tässäkin ketjussa kritisoidaan ja nimitellään.
voi siitä rodustakin puhua. Olisi aika tunkea niiden tulijoiden ja jo olevien päähän, että naisiin ei kosketa ilman lupaa ja että raiskaus on rikos. Ja että meillä on suojaikärajatkin, eikä huonojen vanhempien lapset ole hekään mitään vapaata riistaa. Tämä joukko niin rutkasti yliedustettuna.
Se ei estä tietenkään sitä, että perusasioista paasataan myös kantaväestölle, josta osalla ei kapasiteetti ole riittänyt normaalin tiedonjaon omaksumiseen. Samoin täälllä tarvitaan valistusta juuri tuon Sonyan esiintuoman häirinnän poiskitkemiseksi. Ja vielä näiden sometörkeilyjen saamiseksi loppumaan.
Molemmissa ryhimissä, niin kantaväestössä kuin muualta tulleissa on ihan asiallisia miehiä. Molemmissa on sitten myös näitä seksuaalista häirinttää ja seksuaalirikoksia tekeviä.
Ehkä suomlaisten miesten pitäisi ensin itse oppia kuinka meillä laki ja tavat toimii, sitten he voisivat olla esimerkkinä muualta tulleille. Nythän muualta tulleet saavat ihan väärää opetusta, kun suomalaiset sikailevat urakalla.
Älä nyt lässytä sentään noin typeriä! Kyllä niille muualta tulleille on todella tärkeää tunkea päähän nämä perusasiat. Olet ilmeisesti niin tumpelo, ettet edes ymmärrä kulttuurien erilaisuutta. Häpeä sinulle.
Meillä nähtiin todella ikävästi 2015, mitä tämmöinen tietämättömyys aiheutti.
Suomalaisen miehen tehtävä ei ole käydä opettamassa noita tyyppejä. Se on yhteiskunnan tehtävä.
Kuulut ilmeisti tähän pieneen häiriintyneiden joukkoon, joiden mielestä tulijoiden harjoittama häirintä ja rikokset ovat ihan kivoja ja ymmärrettäviä, ja loputon vihasi kohdistuu suomalaisiin miehiin.
Jos osaisit lukea, olisit ymmärtänyt, että minusta molemmille ryhmille tulee asiasta viestiä ja molemmissa on törkeilijöitä ja myös rikollisia. Kirjoituksesi osoittaa, että lukutaidottomuus ei ole ainoa ongelma, vaan myös älyllisesti meno on heikkoa ja kulttuurien tuntemus olematonta. Se on johtanut täysin kieroihin asenteisiin ja älyttömään ehdotukseen siitä, että ensin muka pitäisi kantaväestöstä saada täydellistä ja sitten vasta siirtyä noihin tulijoihin, jotka ovat yliedustettuina tilastoissa.
Tumpelo olet itse.
Koitat väen vängällä valkopestä suomalaiset miehet likaisista teoistaan. Kukas se hevostallin tyttöjä ahdistelut ukkeli oli? Ihan kantis Mäkinen se oli.
Oma lehmässä ojassa?
Jos muualta tulleiden miesten oletetaan toimivan kuten Suomessa, niin hehän ottavat mallinsa suomalaisilta miehiltä eikä totta?
Sanot siis että vaikkapa intian komeat tilastot naisten rais kausten suhteen ovat suomalaisten miesten ansiota?
Vastaavasti jos sellainen porukka saapuu maahan, he välittömästi ymmärtävät kuinka väärässä heidän kulttuurinsa on, ja he kohtelevat teitä kuin prinsessaa?
Ja vihjailet tuon miehen olevan rais kaaja? Oma lehmä ojassa? Vttu sä oot sekasin.
Vierailija kirjoitti:
Tollasta se oli jatkuvasti ikävuodet 15-35. Mutta mitä nuorempi olin, sen uhkaavampaa ja pelottavampaa ja häirtsevämpää.
Huutelua tuli oman ikäisiltä ja sitten kaiken ikäisiltä perheellisiltä. Joiltakin tuli sellaistakin, etätuntui että tyyppi oli aidosti ihatsunut ja kohteliaasti, painostamatta, asiallisesti tuli just jossain samassa junassa kysymään, että olenko kiinnostunut tutustumaan Ja jätti sit rauhaan, jos en.
Mutta pyytämättä ja yllätyksenö koko ajan kommentoitiin kaikkea. Olin ns. hyvännäköinen ja sain sellaisia kommentteja, mutta tiedän tuttujen saaneen tosi paljon myös sellaisia rumaksi huuteluja.
Toi asnne tossa ton ukon jokelluksessa on, että heillä on oikeus katsella takapuolia ja tyttöjen kuuluu niitä näytellä ja että on tosi törkeetä, että tyttö ei niinku tähän lähde. Ja jos joku ei tajua, niin tollainen on pelottava,a koska et koskaan tiedä, mikä on ukon seuraava siirto.
Ja pisteet tytölle siitä, että ei näytä ukon kuvaa eikä sitä, missä kuvattu. Eikö idiootit tajua, kuinka vaarallista se olisi hänelle? Nytkin ukon esim vaimo kyllä tunnistaa, mutta tyttö ei voi saada syytettä mistään "loukkaavan ykistyiselämän tiedon levittämisestä", kuten voisi saada. Tyttö oli fiksu ja myös hyvin servasi.
Ei tuossa tullut ilmi mitään yksityiselämään liittyvää asiaa. Ihan julkinen paikka, joten tyttö olisi lain mukaan saanut kuvatakin tapahtuman myös kasvot. Kyllä nuo aikuiset miehet ovat ihan itse vastuussa omasta käytöksestään julkisella paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helv pe#ofiilit. Tietoisuus alaikäisyydestä luulisi pysäyttävän, mutta ei...
Mitä pedofiileja tässä on?
Kiinnostus alaikäisiä kohtaan seksuaalisessa mielessä viittaa tuohon.
Tuo ei ole pedofiilin määritelmä, muuten kuin kansankielessä. Pedofiili kiihottuu esimurrosikäisistä lapsista.
Onks efebofilia sit jotenkin muka hienompaa ja hyväksyttävämpää?
Ei, mutta "ymmärrettävämpää", kun siinä on se lisääntymisen mahdollisuus, mikä nyt on kokolailla luontainen taipumus mille tahansa eläimelle.
Ja voin jo seuraavalle vastata, ei, en hyväksy alaikäisten p*neskelua.
Komppaan. Se ei vielä miestä tee pedofiiliksi tai muutenkaan epänormaaliksi, jos kiinnostuu lisääntymisikäisten tyttöjen vartaloista, kun nykyään 12-11-vuotiaat ja varmaan jo sitäkin nuoremmat on lisääntymisiässä. Silti se ei tarkoita sitä, että lapsia saisi ahdistella.
Nuoria tyttöjä ja naisia ällöttää vanhemmat miehet seksuaalisessa mielessä. Se on biologiaa. Siksi te miehet voisitte ottaa biologian huomioon toisinkin päin ja esim. jättää jo pelkän katselun pois (ohimennen saa toki kukin katsoa ihmisiä, mutta ne kiilusilmätuijotukset hyi pois). Sen oikeasti huomaa ja se puistattaa. Yök.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uh, alkaa olla kyllä ihan turhan paksua tää meininki täällä. Eikö teillä, jotka niin kovasti parjaatte muualta tulleita rikollisiksi (edellinen kommentti jäi seulaan, joten jätetäänpä tämä är-kortti kääntämättä tällä kertaa) oo joku oma pikku keskustelupalsta, missä voitte jakaa tätä ihanaa sanomaanne? Eikös ois kiva mennä sinne tätä jauhamaan?
Täällä on nyt useampi ihminen yrittänyt selittää, miltä tuntuu olla suomalainen nainen Suomessa, kun suomalainen mies ahdistelee. Että tämä ei ole uusi ilmiö, vaan että siitä puhutaan vain nykyään enemmän. Että joka ikinen nainen on joutunut miehen ahdistelemaksi. Ja joo, ei kaikki miehet, mutta edelleen, joka ainoa nainen on kokenut sen, että joku huutelee perään tai käy pyytämättä käsiksi.
Vaikka Sonya kuvaa selvää suomea puhuvia limasia ukkoja, niin sekään ei riitä, koska joku muu (lue: tiiät kyllä) on paljon pahempi. Niin mitä tästä jää käteen? Ainaki se, että suomalainen mies ahdistelee (itse koettu, monta kertaa) ja että suomalainen mies ei voi myöntää, että näin tapahtuu ja että ongelma on tässä kulttuurissa, ei jossain toisessa.
Hyvä kommentti! Voitaisiin todeta että nyt keskustellaan tästä naisten kokemasta häirinnästä, tulipa se nyt sitten minkävärisltä taholta vaan. Ja todettaisiin että tuollainen käytös ei ole oikein. Oisko se niin vaikeaa?
Nyt ei puhuta kaikista miehistä, nyt puhutaan niistä jotka eivät toimi oikein.Selvä, keskustellaan! Kerropa siis, mikä Sonyan videon miesten käytöksessä on väärin, miksi, mistä se johtuu ja miten siitä päästäisiin eroon?
1. Mikä oli väärin? Seksistinen huutelu ja kommentointi, joka jatkui senkin jälkeen kun tyttö oli kertonut olevansa alaikäinen ja antanut ymmärtää ettei kiinnosta. Kyseisen alaikäisen seuraaminen.
2. Mistä se johtuu? Asennevamma? Huono kotikasvatus? Alkoholi? Enpä kuule tiedä.
3. Miten siitä päästäisiin eroon? Ensimmäinen askel voisi olla se, että otettaisiin nämä naisten kokemukset tosissaan. Ehkä tämä on asia jota miesten pitäisi miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikas tyrkky pukeutuminen ja laittautuminen. Oivoi kun mut huomataan, mitäköhän tässä tekisi, hmm... otanpa mediaan yhteyttä ja kerron kaikille
Se on 16!!!Saatanan ääliö, mihin nunnakaapuun pukeuduit itse tuossa iässä??? Se huutelija olisi syytä kuohita, sinä myös!
Mistä se huutelija sen iän tietää? Tyrkky mikä tyrkky
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomimiehet voivat lopettaa ulkkareiden haukkumisen nyt, koska tekevät ihan samaa itse.
Ja ovat aina tehneet. Muistan itse kun olin varhaisteini hamalla 70-luvulla ja inhotti kun vanhat ukot tulivat kadullakin käpälöimään. Ihan suomalaisista miehistä kyse.
Ja tässäpä meillä parhaimmat argumentit sille miksi muualta pitää oikein hakemalla hakea lisää käpälöitsijöitä maahan.
Ongelma ei ole ulkomaalaiset vaan miehet yleensä. Sori, mutta tämähän on se fakta, jota ei saisi ääneen sanoa.
Hahhah 😂🤣
Ai että sä naurat? Uhreilleko?
Anna kun arvaan, olet itse näitä tyyppejä, jotka pyrkivät joka tavalla kaventamaan suomalaisten naisten mahdollisuuksia rauhassa osallistua tähän yhteiskuntaan. Vaikutat just siltä tyypiltä, joka netissäkin yrittää saada naiset vaikenemaan. Yrität häiriködä tätäkin keskustelua, ettei vaan totuus tulisi esiin.
Tosiasia on se, että sitä ei saisi ääneen sanoa, että ulkomaalaiset erityisesti tietystä kulttuurista tulevat ovat tilastollisesti huomattavan suuri ongelma. Käänsit asian ikään kuin päälaelleen.
Sä jaksat vääntää ja yrittää kääntää tätä keskustelua pois aiheesta. Sonyan videolla olleet miehet vaikuttivat suomlaisilta, joten kyseessä oli suomalainen kulttuuri.
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa miehet aina jankkaamasta näistä má múista pelkästään naisten näkökulmasta. Joo, má mut raіskáávat suomalaisia tyttöjä ja naisia, mutta hakkáávat ja táppavat suomalaisia poikia ja miehiä.
No lopeta ihan itse tuo jankkaaminen. Siitä se lähtee. Turha kieltää tosiasioita.
Ikävää, että ihan välttämättä haluat kieltää tosiasiat ja jankuttamalla siirtää keskustelun pois tästä aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Tollasta se oli jatkuvasti ikävuodet 15-35. Mutta mitä nuorempi olin, sen uhkaavampaa ja pelottavampaa ja häirtsevämpää.
Huutelua tuli oman ikäisiltä ja sitten kaiken ikäisiltä perheellisiltä. Joiltakin tuli sellaistakin, etätuntui että tyyppi oli aidosti ihatsunut ja kohteliaasti, painostamatta, asiallisesti tuli just jossain samassa junassa kysymään, että olenko kiinnostunut tutustumaan Ja jätti sit rauhaan, jos en.
Mutta pyytämättä ja yllätyksenö koko ajan kommentoitiin kaikkea. Olin ns. hyvännäköinen ja sain sellaisia kommentteja, mutta tiedän tuttujen saaneen tosi paljon myös sellaisia rumaksi huuteluja.
Toi asnne tossa ton ukon jokelluksessa on, että heillä on oikeus katsella takapuolia ja tyttöjen kuuluu niitä näytellä ja että on tosi törkeetä, että tyttö ei niinku tähän lähde. Ja jos joku ei tajua, niin tollainen on pelottava,a koska et koskaan tiedä, mikä on ukon seuraava siirto.
Ja pisteet tytölle siitä, että ei näytä ukon kuvaa eikä sitä, missä kuvattu. Eikö idiootit tajua, kuinka vaarallista se olisi hänelle? Nytkin ukon esim vaimo kyllä tunnistaa, mutta tyttö ei voi saada syytettä mistään "loukkaavan ykistyiselämän tiedon levittämisestä", kuten voisi saada. Tyttö oli fiksu ja myös hyvin servasi.
Ei ole mitään seuraavaa siirtoa
Tuolla sinun logiikallasi emme voi tietää koska äiti tappaa lapsensa, se on vain ajan kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Sonyaa pitäisi naida rajusti takaapäin.
Toivottavasti sulle käy noin. Limaisen sedän toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nyt useampi ihminen yrittänyt selittää, miltä tuntuu olla suomalainen nainen Suomessa, kun suomalainen mies ahdistelee. Että tämä ei ole uusi ilmiö, vaan että siitä puhutaan vain nykyään enemmän. Että joka ikinen nainen on joutunut miehen ahdistelemaksi. Ja joo, ei kaikki miehet, mutta edelleen, joka ainoa nainen on kokenut sen, että joku huutelee perään tai käy pyytämättä käsiksi.
Tämä perustuu siihen, että sillä menetelmällä naisia on perinteisesti onnistuttu iskemään Suomessa näihin päiviin asti.
Kerron esimerkin, kaverini kommentoi tarjoilijaharjoittelijan ulkonäköä ravintolassa ja vonkasi jatkoille (syvästi paheksuttavaa nykyisen näkemyksen mukaan). Kohde sanoi soo soo ja hymähteli aluksi, mutta lähti lopulta paikan mennessä kiinni mukaan. Mistä oli kai ajatus tulla yhden yön juttu, jatkuin kuitenkin niin, että olivat useamman vuoden kimpassa. En osaa sanoa onko viime vuosina maailma muuttunut niin paljon, että sama ei voisi enää toistua, mutta tarina on tosi.
En näe miksi ei voisi tapahtua, koska en tuota kaverisi tilannetta ole nähnyt. Ehkäpä tarjoilija kuitenkin mieltyi kaveriisi vaikka ei sitä heti myöntänyt. Tai ehkä hän oli oikeasti ärsyyntynyt mutta muuttikin lopulta mielensä. Molemmat ovat mielestäni ihan mahdollisia.Ehkä kaverillasi oli sen verran tilannetajua, että jotain rajaa ei ylitetty, ja ehkä hän osasi tulkita oikein tarjoilijan kiinnostuksen?
Mutta tuohan ei lopulta ole sama asia kuin se mitä tuossa edellä kuvattiin, kommentointi ei ole huutelua ja käpälöintiä. Eikä flirttailua ole kukaan kieltänyt, mutta sille on paikkansa ja tilanteensa. Ja ei on edelleen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uh, alkaa olla kyllä ihan turhan paksua tää meininki täällä. Eikö teillä, jotka niin kovasti parjaatte muualta tulleita rikollisiksi (edellinen kommentti jäi seulaan, joten jätetäänpä tämä är-kortti kääntämättä tällä kertaa) oo joku oma pikku keskustelupalsta, missä voitte jakaa tätä ihanaa sanomaanne? Eikös ois kiva mennä sinne tätä jauhamaan?
Täällä on nyt useampi ihminen yrittänyt selittää, miltä tuntuu olla suomalainen nainen Suomessa, kun suomalainen mies ahdistelee. Että tämä ei ole uusi ilmiö, vaan että siitä puhutaan vain nykyään enemmän. Että joka ikinen nainen on joutunut miehen ahdistelemaksi. Ja joo, ei kaikki miehet, mutta edelleen, joka ainoa nainen on kokenut sen, että joku huutelee perään tai käy pyytämättä käsiksi.
Vaikka Sonya kuvaa selvää suomea puhuvia limasia ukkoja, niin sekään ei riitä, koska joku muu (lue: tiiät kyllä) on paljon pahempi. Niin mitä tästä jää käteen? Ainaki se, että suomalainen mies ahdistelee (itse koettu, monta kertaa) ja että suomalainen mies ei voi myöntää, että näin tapahtuu ja että ongelma on tässä kulttuurissa, ei jossain toisessa.
Hyvä kommentti! Voitaisiin todeta että nyt keskustellaan tästä naisten kokemasta häirinnästä, tulipa se nyt sitten minkävärisltä taholta vaan. Ja todettaisiin että tuollainen käytös ei ole oikein. Oisko se niin vaikeaa?
Nyt ei puhuta kaikista miehistä, nyt puhutaan niistä jotka eivät toimi oikein.Selvä, keskustellaan! Kerropa siis, mikä Sonyan videon miesten käytöksessä on väärin, miksi, mistä se johtuu ja miten siitä päästäisiin eroon?
1. Mikä oli väärin? Seksistinen huutelu ja kommentointi, joka jatkui senkin jälkeen kun tyttö oli kertonut olevansa alaikäinen ja antanut ymmärtää ettei kiinnosta. Kyseisen alaikäisen seuraaminen.
2. Mistä se johtuu? Asennevamma? Huono kotikasvatus? Alkoholi? Enpä kuule tiedä.
3. Miten siitä päästäisiin eroon? Ensimmäinen askel voisi olla se, että otettaisiin nämä naisten kokemukset tosissaan. Ehkä tämä on asia jota miesten pitäisi miettiä.
Tarinassa on ristiriitoja: onneksi eivät seuranneet, seurasivat. Niin siis kumpi tapahtui? Tapahtuiko kumpaakaan vai onko kyseessä joku tiktok haaste?
Huutelu tai kommentointi ei ole rikos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"U l k o m a a l a i s e n ra i s k a a m a k s i joutunut Sofia vaatii suomalaismiehiä ”kasvattamaan p a l l i t” ja suojelemaan naisia"
https://www.suomenuutiset.fi/u l k o m a a l a i s e n -r a i s k a a m a k s i-joutunut-sofia-vaatii-suomalaismiehia-kasvattamaan-p a l l i t-suojelemaan-naisia/
"Hyvinkäällä pidettiin maanantai-iltana naisrauhaa ja katuturvallisuutta vaatinut mielenilmaus, joka keräsi kirjastoaukiolle toista sataa osanottajaa ja vahvan poliisivartion. Pysäyttävimmän puheen piti nuori nainen, joka halusi tsempata suomalaisia miehiä puolustamaan naisia."
"Kaksi iltalenkillä ollutta hyvinkääläisnaista pysähtyi kysymään kamera kädessä häärivältä toimittajalta, mistä tapahtumassa on kysymys. Tieto nuoren naisen j o u k k o r a i s k a u k s e s t a, jonka tekijöiksi epäillään kolmea u l k o m a a l a i s t a miestä tuli heille täytenä yllätyksenä."
"Naisten voitava pukeutua ja liikkua vapaasti"
"Tilaisuudessa pidettiin paljon puheita, ja suurin osa yleisön joukosta puhumaan nousseista oli teemaan sopivasti naisia."
Itse naiset äänestävät näitä Suomeen. Lapsilta vielä hyväksyn naiiviuden (Oulun tapaus), mutta en aikuisilta naisilta. Voisi Sofia sanoa vähän jotain naisillekin.
Ei kukaan nainen äänestä rikollisia Suomeen.
eri
Mutta ne äipät piti hakea sieltä leiriltä
Ei kai niitä haettu vaan he tulivat itse omalla rahalla omaa kauttaan.
Orpolapsia haettiin Suomen valtion kustantamalla koneella.
Älä viitsi naurattaa.
Nauran sun tietämättömyydelle. Etkö lue lehtiä? Ehkä vain otsikot?
Tässä 2.6.2020 IL artikkelista "Perheet ovat päässeet pakenemaan kevään aikaan yksitellen, omia reittejään Turkin puolelle. Tarkempia keinoja heidän sinne saapumiseensa ei ole tällä hetkellä tiedossa."
https://yle.fi/uutiset/3-11707651
"Suomen viranomaiset hakivat kaksi al-Holin leirin naista ja kuusi lasta – UM kotiutti ensimmäistä kertaa äitejä"
"Ylen tietojen mukaan ulkoministeriön edustajat hakivat perheet lauantaina Qamishlin kaupungista Syyriasta."
Eli vain 2 äitiä 12. Suhteellisuudentaju hukassa sulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tollasta se oli jatkuvasti ikävuodet 15-35. Mutta mitä nuorempi olin, sen uhkaavampaa ja pelottavampaa ja häirtsevämpää.
Huutelua tuli oman ikäisiltä ja sitten kaiken ikäisiltä perheellisiltä. Joiltakin tuli sellaistakin, etätuntui että tyyppi oli aidosti ihatsunut ja kohteliaasti, painostamatta, asiallisesti tuli just jossain samassa junassa kysymään, että olenko kiinnostunut tutustumaan Ja jätti sit rauhaan, jos en.
Mutta pyytämättä ja yllätyksenö koko ajan kommentoitiin kaikkea. Olin ns. hyvännäköinen ja sain sellaisia kommentteja, mutta tiedän tuttujen saaneen tosi paljon myös sellaisia rumaksi huuteluja.
Toi asnne tossa ton ukon jokelluksessa on, että heillä on oikeus katsella takapuolia ja tyttöjen kuuluu niitä näytellä ja että on tosi törkeetä, että tyttö ei niinku tähän lähde. Ja jos joku ei tajua, niin tollainen on pelottava,a koska et koskaan tiedä, mikä on ukon seuraava siirto.
Ja pisteet tytölle siitä, että ei näytä ukon kuvaa eikä sitä, missä kuvattu. Eikö idiootit tajua, kuinka vaarallista se olisi hänelle? Nytkin ukon esim vaimo kyllä tunnistaa, mutta tyttö ei voi saada syytettä mistään "loukkaavan ykistyiselämän tiedon levittämisestä", kuten voisi saada. Tyttö oli fiksu ja myös hyvin servasi.
Ei tuossa tullut ilmi mitään yksityiselämään liittyvää asiaa. Ihan julkinen paikka, joten tyttö olisi lain mukaan saanut kuvatakin tapahtuman myös kasvot. Kyllä nuo aikuiset miehet ovat ihan itse vastuussa omasta käytöksestään julkisella paikalla.
Olisi täydellinen lopetus, jos joku kolmas osapuoli olisi huomannut suukopun ja kuvannut miehet... Ja laittaisi kuvat jakoon. Olisi kiva nähdä, millaiset riipputissiset valkokaljut kehtaavat kiusata nuoria naisia.
No joo. Olisiko sellainen nuorille naisille sitten ok, jos kontaktia ottava kundi on samanikäinen nuori? Ne harvemmin uskaltavat lähestyä nuoria naisia, vaikka kiinnostusta kenties olisikin. Toisaalta ihmetyttää, mitä nämä nuoret naiset hakevat? Sotamaalit päällä, paljastavat, provokatiiviset vaatteet ja olemus. Naiset haluavat huomiota. Ihan turha sitä kiistää. Toivoisi siis vähän rehellisyyttä näihin juttuihin. Jos kaikki miehet suhtautuvat nuoriin tyttöihin kuin lapsiin eivätkä noteraa ollenkaan, niin siitä se poru vasta syntyykin. Siitä olen tasan varma.
"Huutelu tai kommentointi ei ole rikos."
Siitä päättäköön oikeusistuin. Maallikoilla menevät nämä usein totaalisesti metsään.
Aivan kyllä, tuo on se mitä lehdistölle kerrottiin.
Aika taitavaa kun pääsivät karkaamaan ja alueella partioivat erikoisjoukot joilla on 1 homma: tappakaa harhailijat eivät havainneet heitä.
Mutta he pääsivät pakenemaan, ilmman apua, ilman valtion väliintuloa... ja sä uskot mitä luet iltalehdestä? Ainakin nyt kun se sopii omaan agendaan?