Miksi vanhemmat uupuvat, kun pitää olla lasten kanssa?

Ja vielä ikiomat lapset kyseessä!

Käsittämätöntä.

Jotkut tekee "koska muutkin".

Sääliksi käy näitä.

No itse en ainakaan lasta "tehdessäni" tiennyt, että jäisin jo raskausaikana leskeksi ja hyvin pian tuon jälkeen tärkein tukipilarini äitini sairastuisi vakavasti, muuttuisi täysin ja sitten menettäisin hänet. 

Kun elämässä on isoja huolia ja suruja , saattaa arki lapsen kanssa olla hyvin uuvuttavaa.

Monet myös ottavat ulkoa tulevat odotukset kovina paineina ja uupuvat siksi, kun huomaavat ettei vanhempimyytti toteudukaan. 

Myös tämä yksin pärjäämisen kulttuuri on Suomessa viety ihan äärimmilleen. Ei sellaista juuri muualla ole. 

Vierailija kirjoitti:

No itse en ainakaan lasta "tehdessäni" tiennyt, että jäisin jo raskausaikana leskeksi ja hyvin pian tuon jälkeen tärkein tukipilarini äitini sairastuisi vakavasti, muuttuisi täysin ja sitten menettäisin hänet. 

Kun elämässä on isoja huolia ja suruja , saattaa arki lapsen kanssa olla hyvin uuvuttavaa.

Monet myös ottavat ulkoa tulevat odotukset kovina paineina ja uupuvat siksi, kun huomaavat ettei vanhempimyytti toteudukaan. 

Myös tämä yksin pärjäämisen kulttuuri on Suomessa viety ihan äärimmilleen. Ei sellaista juuri muualla ole. 

Ihmiset uupuvat lasten kanssa ilman noita menetyksiäkin, joita luettelit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itse en ainakaan lasta "tehdessäni" tiennyt, että jäisin jo raskausaikana leskeksi ja hyvin pian tuon jälkeen tärkein tukipilarini äitini sairastuisi vakavasti, muuttuisi täysin ja sitten menettäisin hänet. 

Kun elämässä on isoja huolia ja suruja , saattaa arki lapsen kanssa olla hyvin uuvuttavaa.

Monet myös ottavat ulkoa tulevat odotukset kovina paineina ja uupuvat siksi, kun huomaavat ettei vanhempimyytti toteudukaan. 

Myös tämä yksin pärjäämisen kulttuuri on Suomessa viety ihan äärimmilleen. Ei sellaista juuri muualla ole. 

Ihmiset uupuvat lasten kanssa ilman noita menetyksiäkin, joita luettelit.

Silti harva tietää mitä kaikkea missäkin perheessä on meneillään. Voi olla isoja taloushuolia, voi olla parisuhde ihan paskana, voi olla synnytksen jälkeistä masennusta. Ei ne ole asioita, joista tehdään somepäivityksiä.

Kyllä sitä ihmettelee kun näitä lukee, kuinka kyse itse on pärjännyt erityislapsen ja vanhemman lapsen kanssa, mies sai pahan sairaskohtauksen, joten vuosia on pitänyt jaksaa ja vielä järjettömän huonossa taloudellisessa tilanteessa. Ei kukaan ikinä ole kysynyt miten jaksan. Pakko se on, mitä vaihtoehtoja on?

Aloittajalla ei taida olla omia lapsia? Kyllä se vaan väsyttää kun kaksikin alle kouluikäistä juoksee, huutaa, sontii, sotkee ja pyörii jaloissa niin ettet saa tehtyä mitään omaa hommaa minuuttia kauempaa. Itseä ainakin jatkuva melu ja hälinä väsyttää.

Mutta silti en vaihtaisi päivääkään. Jokainen perhe on oma tarinansa ja jokainen lapsi on erilainen, raaka yleistys ei oikein auta. Totta se on että pikkulapsivuodet on raskaita, mutta normaali ihminen niistä kyllä selviää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä ihmettelee kun näitä lukee, kuinka kyse itse on pärjännyt erityislapsen ja vanhemman lapsen kanssa, mies sai pahan sairaskohtauksen, joten vuosia on pitänyt jaksaa ja vielä järjettömän huonossa taloudellisessa tilanteessa. Ei kukaan ikinä ole kysynyt miten jaksan. Pakko se on, mitä vaihtoehtoja on?

Tarkoitin tässä etten edes ajatellut omaa tilannettani koska siihen vaan ei ollut mahdollisuutta. En halua ”syytellä” ketään, jokaisella on oma tilanteensa.

Nää uupujat ovat niitä, jotka ovat tottuneet ulkoistamaan vastuun omista lapsistaan muualle. Sitten kun vastuu jääkin pakon edessä itselle, niin uuvutaan.

Meille, jotka olemme aina hoitaneet lapsemme itse, korona ja poikkeusolot olivat vain mukavaa yhdessäolon aikaa, kun aikaa yhdessäololle oli enemmän.

Samaa olen ihmetellyt. Tuntuu, että joillakin edes normaalit asiat eivät luista "koska lapset".

Kännykkä ja some vie yllättävän paljon aikaa äitien ja isien elämästä ja koska se on mielenkiintoisempaa, niin lapset ärsyttävät ja vanhemmat "uupuvat".

Onneksi tein lapseni ennen tätä aikaa. Lapset saivat olla lapsia, joilla oli läsnäoleva äiti, ei ihan kohta, odota vähän, hetki vielä -äiti.

Vierailija kirjoitti:

Nää uupujat ovat niitä, jotka ovat tottuneet ulkoistamaan vastuun omista lapsistaan muualle. Sitten kun vastuu jääkin pakon edessä itselle, niin uuvutaan.

Meille, jotka olemme aina hoitaneet lapsemme itse, korona ja poikkeusolot olivat vain mukavaa yhdessäolon aikaa, kun aikaa yhdessäololle oli enemmän.

Onneksi me olemme osanneet elää oikein !

Kun ulkopuolelta tulee sellainen paine että kaiken pitää nykyään mennä lapsen ehdoilla. Kuka tahansa täysjärkinen aikuinen uupuu sellaiseen. Aiemmin lapset tuli mukaan vanhempien elämään "siinä sivussa", nykyään lapset on se kaiken keskipiste jonka ympärillä pitää höösätä 24/7.

Olisiko syynä se, että lukevat kasvatusoppaat ja kaikki neuvolan läpyskät sekä Vauva-lehden ohjeet niin tosissaan, että suorittavat vanhemmuutta veren maku suussaan?

Ei ennen ollut mitään hirveää pakkoa lukea lastenkasvatuksesta - sillä mentiin, mitä osattiin ja ehdittiin. Osa vanhemmista ei edes miettinyt mitään sellaista kuin lapsen pedagoginen kehitys tai terveellinen ruokavalio, lapsi vain kasvoi siinä sivussa.

Eli syynä vanhemman uupumiseen on kirjaimellinen suorittaminen ja riittämättömyydentunne, kun kaikkea vaadittua ei tunnu ehtivän tehdä. Stressi siis.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko syynä se, että lukevat kasvatusoppaat ja kaikki neuvolan läpyskät sekä Vauva-lehden ohjeet niin tosissaan, että suorittavat vanhemmuutta veren maku suussaan?

Ei ennen ollut mitään hirveää pakkoa lukea lastenkasvatuksesta - sillä mentiin, mitä osattiin ja ehdittiin. Osa vanhemmista ei edes miettinyt mitään sellaista kuin lapsen pedagoginen kehitys tai terveellinen ruokavalio, lapsi vain kasvoi siinä sivussa.

Eli syynä vanhemman uupumiseen on kirjaimellinen suorittaminen ja riittämättömyydentunne, kun kaikkea vaadittua ei tunnu ehtivän tehdä. Stressi siis.

No se on vähän romantisoitua kuvaa, että ei ollut. Kyllä aina on ollut perheitä, joissa on ollut vaikeuksia. Syystä tai toisesta. Ja ennen ei ollut somea, mutta kyllä muut pitivät huolen, että se, jolla ei mennyt niin hyvin, sai tuntea olevansa alakastia.  Juoruiltu on aina, ja pahoja puheita ja ymmärtämättömyytä on riittänyt myös.

gffdgfdg kirjoitti:

Aloittajalla ei taida olla omia lapsia? Kyllä se vaan väsyttää kun kaksikin alle kouluikäistä juoksee, huutaa, sontii, sotkee ja pyörii jaloissa niin ettet saa tehtyä mitään omaa hommaa minuuttia kauempaa. Itseä ainakin jatkuva melu ja hälinä väsyttää.

Mutta silti en vaihtaisi päivääkään. Jokainen perhe on oma tarinansa ja jokainen lapsi on erilainen, raaka yleistys ei oikein auta. Totta se on että pikkulapsivuodet on raskaita, mutta normaali ihminen niistä kyllä selviää.

Minulla on kolme lasta ja olen samaa mieltä. Yksi lapsista on erityislapsi. Rakensimme kotiamme samaan aikaan, mies teki töitä, oli rakennuksella, teki reissutyötä ja rahat olivat vähissä, mutta pärjäsimme hyvin. Lapset ovat nyt jo isoja ihania teinejä ja emme uupuneet, vaan huumoria löytyi aina ja homma luisti.

Se tunnemaailman myllerrys ja vastuu on iso. Yhteiskunnassa ollaan kovin yksin lapsen kanssa vaikka palveluja on.

Suomessa monet tuomitsevat, jos et yksin jaksa. Vähän tuollainen kyräilykulttuyru, josta aapee on hyvä esimerkki. Vahingonilo oikein huokuu.

Olisi kiva, jos olisi sellainen kulttuuri, että kasvatetaan näitä meidän lapsia ja yhteiskuntamme tulevaisuutta yhdessä ja kannustaen, eikä pilkaten vähätellen ivaten tuomiten äimistellen ihmetellen..

Voi auttaa. Apuakin on toki osattava tarjota ja osata ottaa vastaan.

Kyllä tää kulttuuri on kumma. Vaaditaan töissä panosta ja vaaditaan kotona panosta ja vaaditaan miellyttämään sukulaisia ja kavereita, naapureita ja jotain random tyyppejä, jotka keksii marista milloin mistäkin.

Mutta aapee, sinähän voit olla mallikansalainen!

Millainen se on? Miten se laji elää elämäänsä?

Elämä on. Minusta tänne kuuluu monenlaista. Se vaan on niin.

Ja oikeesti, meiltä just loppui vessapaperi. Miten se käytännön asia tulikin juuri nyt mieleen tähän aloitukseen vastausta miettiessä .

Vierailija kirjoitti:

Kun ulkopuolelta tulee sellainen paine että kaiken pitää nykyään mennä lapsen ehdoilla. Kuka tahansa täysjärkinen aikuinen uupuu sellaiseen. Aiemmin lapset tuli mukaan vanhempien elämään "siinä sivussa", nykyään lapset on se kaiken keskipiste jonka ympärillä pitää höösätä 24/7.

Veit sanat suustani! Koko ajan pitäisi ehtiä tehdä työpaikan, itsensä, parisuhteen, kotitöiden ja vielä lastenkin suhteen kaikki täydellisesti, niin kyllähän siinä uupuu.

Samalla uhkaillaan kollektiivisesti, että lapsen kehitys häiriintyy tai lapsesta tulee mt-ongelmainen, jos et tee sitä ja tätä. Tai vähintäänkin jäävät vaille jotakin todella oleellista tulevaisuuden osaamisessa ja työllistymisessä, jolleivät harrasta ja kehitä itseään jo kehdosta saakka.

No esimerkiksi minua on vanhempana uuvuttanut ylivoimaisesti eniten se, että Helsingin kouluasiat on hoidettu täysin perseestä.

Koronavuosi oli järkyttävä koska silloin vasta mentiinkin pieleen. Opetus laahaai kuukausitolkulla jäljessä, eikä kukaan piitannut enää mistään.

Sitä ennen jatkuvaa kouluverkkotarkastelua, lusmuilua, homeiden piilottelua ja sotkua.

Vierailija kirjoitti:

Kun ulkopuolelta tulee sellainen paine että kaiken pitää nykyään mennä lapsen ehdoilla. Kuka tahansa täysjärkinen aikuinen uupuu sellaiseen. Aiemmin lapset tuli mukaan vanhempien elämään "siinä sivussa", nykyään lapset on se kaiken keskipiste jonka ympärillä pitää höösätä 24/7.

No höpöhöpö taas ulkopuolen paineille! Sinä aiheutat itse paineesi, eivät ne muut. Olisit hetken ilman kännykkää ja keskittyisit olennaiseen, niin lapsesikin kiittäisivät.

No kai kaikki nyt ovat joskus uupuneita ja valittavat? Osa enemmän, osa vähemmän, kaikki joskus.

Valitetaan: töistä ja työkavereista, sairasteluista, huolista ja takaiskuista, huonosti nukkumisesta, meluavista naapureista, sukulaisista, stressataan aikatauluja ja suunnitelmia jne jne.

Mikään ihme jos lapsetkin joskus uuvuttaa!