Perheen sisällä tapahtuva kiusaaminen, kohtalontovereita?

Kauheeta touhua.

Olen pahoillani puolestasi ettei sinua ole puolustettu. Ihan kauheaa että perheen sisällä tapahtuu tuollaista, koska perheessä ihmisen koko minuus muotoutuu. Vanhempasi ovat laiminlyöneet sinua kun eivät ole puolustaneet ja laittaneet veljeäsi vastuuseen. Oletko puhunut tästä kellekkään, kavereille, muulle suvulle, ammatilaiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aika samantyylinen kokemus, ensimmäiset ehkä 6? vuotta tultiin veljen kanssa hyvin toimeen, leikittiin yhdessä yms. Sen jälkeen vähitellen alkoi kiusaaminen, vaikka välillä olikin aikoja kun saatettiin jutella tai leikkiä jotain, mutta ajan kanssa ne hetket väheni ja kiusaaminen lisääntyi. Nykyään ei olla missään väleissä, kiusaamista/piilovttuilua on kyllä hänen puoleltaan yhä kun nähdään, vaikka lapsuus ja teiniajoilta se onkin vähentynyt (ollaan alle 30v molemmat).

Kiusaaminen oli tavaroiden varastamista, haukkumista, kaikessa yli kävelemistä kuin minua ei olisi ollut olemassakaan eikä minulle kuuluisi mitään hyviä asioita. Pahimmillaan myös fyysistä väkivaltaa, varsinkin silloin jos erehdyin sanomaan mitään hänelle vastaan. Tai ottamaan vahingossa yhden konvehdin hänen suklaarasiastaan kun luulin sen olevan perheen yhteinen Vanhemmat yrittivät kyllä puuttua asiaan, mutta veli yritti tehdä kaiken heidän huomaamattomissaan, että vaikuttaisin itse vain turhan herkältä ja hankalalta.

Kiusaamisella on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia tunne-elämääni, en osaa näyttää tunteitani ulospäin ja olen todella sisäänpäinkääntynyt. Aina olen ollut ujo, suurimmaksi osaksi siksi koska olen koulukiusattu ja kiusaaminen jatkui myös kotona. Opin olemaan reagoimatta koska reagointi sai aikaan väkivaltaa. Se tunne on aina taustalla että olen arvoton, ruma ja en saa kertoa mielipidettäni jos jokin on mielestäni väärin. Tiedän kyllä ettei se ole totta, mutta niitä ajatuksia vastaan taistelen yhä päivittäin, onhan niitä taottu päähäni pitkästi yli 10 vuotta.

Nykyään olen päättänyt, että anteeksi voin antaa jos veli opettelee käyttäytymään, mutta läheisiä välejä en usko meille voivan koskaan tulla. Veljellä on omat ongelmansa mielenterveyden yms. kanssa, mutta vaikka vanhempien mielestä minun tulisi ymmärtää häntä eikä loukkaantua turhasta, niin en aio elämässäni enää kestää sellaista käytöstä ja yrittää vaan mielistellä etten suututa.

Kuulostaa hirveältä, olen pahoillani mitä olet joutunut kokemaan. Minuakin kiusattiin yläasteella, tai yksi vuosi yläasteesta oli syrjivää ja tästä usein äidille itkin koulun jälkeen mutta silloinkin hän oli että yritä olla välittämättä. Opettajille en sanonut asiasta koskaan.

Minäkin anteeksi voin antaa, mikäli haukkuminen ym käytös ei enää jatku, mutta unohtaa tuskin voin koskaan. Harmillisinta tässä on se että tunteet ja tuo kiusaaminenkin on meidän perheessä tabu, eikä veli edes tiedä mitä vahinkoa hän on aiheuttanut.

-Ap

Miten olisit toivonut vanhempiesi puuttuvan veljesi taholta tulevaan kiusaamiseen tai koulukiusaamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aika samantyylinen kokemus, ensimmäiset ehkä 6? vuotta tultiin veljen kanssa hyvin toimeen, leikittiin yhdessä yms. Sen jälkeen vähitellen alkoi kiusaaminen, vaikka välillä olikin aikoja kun saatettiin jutella tai leikkiä jotain, mutta ajan kanssa ne hetket väheni ja kiusaaminen lisääntyi. Nykyään ei olla missään väleissä, kiusaamista/piilovttuilua on kyllä hänen puoleltaan yhä kun nähdään, vaikka lapsuus ja teiniajoilta se onkin vähentynyt (ollaan alle 30v molemmat).

Kiusaaminen oli tavaroiden varastamista, haukkumista, kaikessa yli kävelemistä kuin minua ei olisi ollut olemassakaan eikä minulle kuuluisi mitään hyviä asioita. Pahimmillaan myös fyysistä väkivaltaa, varsinkin silloin jos erehdyin sanomaan mitään hänelle vastaan. Tai ottamaan vahingossa yhden konvehdin hänen suklaarasiastaan kun luulin sen olevan perheen yhteinen Vanhemmat yrittivät kyllä puuttua asiaan, mutta veli yritti tehdä kaiken heidän huomaamattomissaan, että vaikuttaisin itse vain turhan herkältä ja hankalalta.

Kiusaamisella on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia tunne-elämääni, en osaa näyttää tunteitani ulospäin ja olen todella sisäänpäinkääntynyt. Aina olen ollut ujo, suurimmaksi osaksi siksi koska olen koulukiusattu ja kiusaaminen jatkui myös kotona. Opin olemaan reagoimatta koska reagointi sai aikaan väkivaltaa. Se tunne on aina taustalla että olen arvoton, ruma ja en saa kertoa mielipidettäni jos jokin on mielestäni väärin. Tiedän kyllä ettei se ole totta, mutta niitä ajatuksia vastaan taistelen yhä päivittäin, onhan niitä taottu päähäni pitkästi yli 10 vuotta.

Nykyään olen päättänyt, että anteeksi voin antaa jos veli opettelee käyttäytymään, mutta läheisiä välejä en usko meille voivan koskaan tulla. Veljellä on omat ongelmansa mielenterveyden yms. kanssa, mutta vaikka vanhempien mielestä minun tulisi ymmärtää häntä eikä loukkaantua turhasta, niin en aio elämässäni enää kestää sellaista käytöstä ja yrittää vaan mielistellä etten suututa.

Kuulostaa hirveältä, olen pahoillani mitä olet joutunut kokemaan. Minuakin kiusattiin yläasteella, tai yksi vuosi yläasteesta oli syrjivää ja tästä usein äidille itkin koulun jälkeen mutta silloinkin hän oli että yritä olla välittämättä. Opettajille en sanonut asiasta koskaan.

Minäkin anteeksi voin antaa, mikäli haukkuminen ym käytös ei enää jatku, mutta unohtaa tuskin voin koskaan. Harmillisinta tässä on se että tunteet ja tuo kiusaaminenkin on meidän perheessä tabu, eikä veli edes tiedä mitä vahinkoa hän on aiheuttanut.

-Ap

Miten olisit toivonut vanhempiesi puuttuvan veljesi taholta tulevaan kiusaamiseen tai koulukiusaamiseen?

Olisin toivonut että äiti olisi ymmärtänyt kiusaamisen vaikutuksen, että se vaikuttaa koko elämään ja että vanhempani olisivat laittaneet sille stopin. Olisin toivonut kannustavuutta, joskus sanoja että olen hyvä näin eikä herkkyys ole heikkoutta. Olisin toivonut että yläasteella kiusaamiseen olisi puututtu ja opettajat huomanneet yksinäisyyteni. 

-Ap

Minun elämä on ollut lähes identtinen AP:n kanssa. Nyt 50-v. Vakava masennus ja yleistynyt ahdistuneisuus häiriö, mutta käyn töissä koska niin kiltit tytöt tekee.

Henkinen jatkuva väkivalta lähisuvulta ja tytäreltäni! Irti pääsin kun katkaisin välit ja otin yhteys sosiaali virasto .Jokainen saa sieltä tukea ja opastusta.Asemaan ,ikään, sukupuolen katsomatta.

Kyse ei ole kiusaamisesta vaan sisarusväkivallasta. Ks. https://yle.fi/uutiset/3-11667515

Olen antanut lapsuuteni anteeksi ja keskityn siihen elämään mikä minulla on nyt ja siihen ei kuulu lapsuuteni perhe.

Se on yksi kasvatusmetodi että vanhempi nostaa sisaruksista jonkun tai joitakin ja alistaa muita joko yksinään tai yhdessä sen paremmin kohdellun kanssa, motivoi erittäin tehokkaasti ja sillä konstin leivotaan tulevaisuudessa menestyjiä. Puhtaasti luonnonvalinnan oppikirjasta.

Tämän takia lapsen teko pitäisi saada luvanvaraiseksi toiminnaksi. Järkyttävät vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että kävisit terapiassa juttelemassa noista sinua painavista asioista ja pääsisit kokonaan eroon entisestä perheestäsi. Kaikki perheenjäsenesi (paitsi sinä) tuntuvat luonnehäiriöisiltä. Miksi isäsikään ei laittanut veljeäsi kuriin vaikka tiesi hänen touhuistaan? Sinua on lapsesta asti lytätty ja tunteesi mitätöity kokonaan. Koeta nyt rakentaa itsetuntoasi, olet jo hyvällä alulla. Voimia sinulle taisteluun!

.

Tätä tulin itsekin sanomaan. Itselläni on huono itsetunto ja ahdistusta, mikä juontaa koulukiusaamisesta koko yläkoulun ajalta - samoin kotona tunsin olevani myös näkymätön ja minua arvostettiin urheilusuoritusten kautta, jos ne tyydytti. Olen kuitenkin ainoa lapsi. Olen nyt 2 vuotta työstänyt asioita terapeutilla - yhä on ylä- ja alamäkeä, mutta alan jo tuntemaan itseäni sekä arvostamaan hyviä puoliani. Kuulostaa todella kurjalta mitä olet ap joutunut kokemaan ja koet yhä. Blokkaa veljesi elämästäsi, hän ei ansaitse sinua eikä jatkossakaan tuota sinulle kuin pahaa mieltä.

Ilmeisesti veljesi jatkaa samaa kaavaa omien lastensa kanssa? Käytöshäiriöinen vanhempana, ja sellainen, joka laittaa rangaistusmielessä pakkaseen? Siitä pitää tehdä lasu.

Ei ole itsellä kokemusta, meillä on vähän erilaista perhetragediaa (isoin ongelma tuhoisasti persoonallisuushäiriöinen narkomaani varas), mutta lukioaikaisen kaverini isoveli oli kaveriani kohtaan todella väkivaltainen, kenties psy ko pat ti, pahimmillaan yritti tap paakin siskonsa. Ulospäin perheellä oli asiat kunnossa, kaveri ei myöskään puhunut pahaa vanhemmistaan vaikka vaikuttivat kohtalaisen etäisiltä. Se taisi heille olla kuitenkin ihan normaalia, olivat aika yksityisiä ja itsenäisiä ihmisiä. Heillä ei ollut mitään lastensuojelun asiakkuutta, mutta heti veljen täyttäessä 18 heittivät vanhemmat hänet ulos ja kaverini olo helpottui kun pääsi veljestään eroon. Vanhemmat kustansivat jonkin vuokraluukun hänelle ja maksoivat elämistä eivätkä päästäneet kotiin enää. En tiedä miten heillä nykyään sujuu, mutta käsittääkseni muut isommat vaikeudet se veli onnistui välttämään ainakin sen ajan, mitä hänestä vielä kuulin. Kaverini sai asua kotona kuitenkin niin kauan kuin tahtoi ja asui kotona opiskelujen alussa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia lapsen teko pitäisi saada luvanvaraiseksi toiminnaksi. Järkyttävät vanhemmat.

Teko on aina väärin ja sympatiat uhrin puolella, mutta jos näitä haluttaisiin oikeasti ymmärtää täytyisi katsoa, mitä tekijöille on tapahtunut. Isovanhempani oli tärähtäneiden vanhempien tärähtäneitä lapsia, joiden ei olisi pitänyt koskaan tehdä lapsia. He syntyi kesäkuussa 1944 kumpikin samoihin aikoihin. Vuonna jolloin Neuvostoliitto aloitti massiivisen suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia lapsen teko pitäisi saada luvanvaraiseksi toiminnaksi. Järkyttävät vanhemmat.

Teko on aina väärin ja sympatiat uhrin puolella, mutta jos näitä haluttaisiin oikeasti ymmärtää täytyisi katsoa, mitä tekijöille on tapahtunut. Isovanhempani oli tärähtäneiden vanhempien tärähtäneitä lapsia, joiden ei olisi pitänyt koskaan tehdä lapsia. He syntyi kesäkuussa 1944 kumpikin samoihin aikoihin. Vuonna jolloin Neuvostoliitto aloitti massiivisen suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella.

Jos koet olevasi uhri, millään muulla ei ole väliä kuin sinun subjektiivisella tunteellasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia lapsen teko pitäisi saada luvanvaraiseksi toiminnaksi. Järkyttävät vanhemmat.

Teko on aina väärin ja sympatiat uhrin puolella, mutta jos näitä haluttaisiin oikeasti ymmärtää täytyisi katsoa, mitä tekijöille on tapahtunut. Isovanhempani oli tärähtäneiden vanhempien tärähtäneitä lapsia, joiden ei olisi pitänyt koskaan tehdä lapsia. He syntyi kesäkuussa 1944 kumpikin samoihin aikoihin. Vuonna jolloin Neuvostoliitto aloitti massiivisen suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella.

Jos koet olevasi uhri, millään muulla ei ole väliä kuin sinun subjektiivisella tunteellasi.

Uhriasema on nykyään sosiaalista pääomaa. Mistä kirjoitat aihe vapaalle, jos et koe olevasi jollakin tapaa uhri?

No ap on uhri jos on lapsuutensa tullut veljensä kiusaamaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sun veljeltä tutkittu adhd? Kuulostaa siltä, ei tod normaalia käytöstä olla noin impulssiivinen noin vanhana.

Ei tietääkseni ole adhd, muuten on kyllä normaali. Tosin jossain määrin kiusaaminen on siirtynyt hänen omaan lapseensa, pienestä pitäen on naama punaisena hänelle huutanut jos ei tottele jossain asiassa tai ei syö tarpeeksi nopeasti tms. On laittanut hetkeksi pihalle pakkaseenkin jos lapsi on uhmaillut eikä ole syönyt kiltisti ruokapöydässä. Kai se on hänen kurinpitoaan sitten.

-Ap

Pakkaseen laittamisesta tulee tehdä lasu!

Ei tuolla uhriutumisella voi kaikkea selittää ja ikään kuin kokemuksia ja tunteita poistaa vaikka kovasti sitä halutaan viljellä ja tavallaan tuolla sanalla poistaa ne ihmisen kokemukset ja traumat joita elämän varrella on tullut jopa vuosikymmenten varrella. Ei se ihan niin yksinkertaista ole että yksi sana poistaa vuosikymmenten kokemukset ja tuntemukset. Tavallaan tuolla sanalla myös vähätellään niitä toisen ihmisen kokemuksia ja tunteita. 

Se on vähän kuin aina hoetaan että "älä ole niin herkkänahkainen" ja sen varjolla voidaan esim. kiusaamista jatkaa loputtomiin. Älä "uhriudu" kun sinua kiusataan. Ei sitä vastuuta esim. kiusaamisesta sälyttää sen kiusattavan niskaan vaan ihmiset antavat itselleen luvan olla kiusaajia noiden sanojen varjolla.

Vierailija kirjoitti:

No ap on uhri jos on lapsuutensa tullut veljensä kiusaamaksi. 

Elämme uhriutumisenkulttuurissa, jossa jokainen kokee olevansa jollakin tapaa uhri ja liioittelee niitä itseensä kohdistuvia negatiivisia asioita. Ja tarinat julkaistaan vain yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Elämme jonkinlaista tunneonanoinnin aikakautta, jolloin faktat ja totuus saavat väistää emootioiden tieltä. Väliä on ainoastaan sillä, miltä kokijasta tuntuu.