Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Mun perheellä ei ollu varaa sellaiseen, että lapset ois laitettu leirille. Kotona ja mökillä oltiin. Isä vähän viinaanmenevä sairaseläkeläinen, jonka luokse äiti ei uskaltanut mun veljiä jättää. Mutta mut uskalsi jättää ja jäin isän kanssa mökille kun äiti meni kaupunkiin töihin ja otti pojat mukaan. Mun sitten mukamas piti vahtia, ettei isä jois. Olin joku 7-9v.

Mun oma lapsi on ollu matikkaleirillä, arkkitehtuurileirillä, partioleirillä, akvarellimaalausleirillä ja Ursan tiedeleirillä. Kaikki sellaisia mistä on tykänny ja minne meni mielellään. Hassua kyllä, oli matikkaleirillä samaan aikaan tulevan puolisonsa kanssa, mutta eivät jääneet sieltä edes toistensa mieleen.

Olisin halunnut, mutta en päässyt. Rippileirillä olin.

Kävin. Ratsastusleirille kinusin päästä ja lopulta pääsin, vaikka oli vanhemmilleni kallis maksaa (1000 markkaa). Kuvataideleiriä vanhemmat ehdotti ja sinne menin mielelläni. Sit oli jotain muita enempi sellaisia yleisleirejä lapsille. Niille en halunnut eikä mua pakotettu menemään.

Omia lapsia ei ole.

Mä kävin seurakunnan leireillä, ne oli ihan mahtavia. Muistan vieläkin teltan tuoksu ja iltanuotion teen omassa muovimukissa. Aa että, ihan parasta. Olin alle 10. 

Omat lapset eivät ole leireille halunneet, esikoinen toki rippileirillä ja yhdellä urheiluleirillä. Kuopus ei ole halunnut mihinkään. En pakota. 

En ikinä päässyt mihinkään leirille.

Olin lähes joka kesä jollain leirillä 1-2 viikkoa. Ikää minulla oli 7-11v, jos en aivan väärin muista.

Lapseni on 8v ja on tänäkin (kuten oli myös vuosi sitten) kesänä päiväleirillä. Vuosi sitten oli 2 viikkoa, tänä vuonna 3 viikkoa omasta pyynnöstään. Lapsi on vuoroviikoin minulla, isänsä ei pysty pitämään lomiaan alkukesästä, joten tuo päiväleiri on senkin takia hyvä juttu. Heinäkuussa menee vielä 4 päivän ratsastusleirille, päiväleiri sekin.

Minä olen koko kesän lomalla (olen opettaja), mutta en pode huonoa omaatuntoa siitä, että lapsella on päivisin leirillä mielekästä tekemistä ja kavereita ja lisäksi minä saan päivisin kuopsutella vaikka takapihalla kukkapenkkejä tai mitä ikinä.

Joo. Mut pistettiin joka kesä kuulovammaisten leirille, että saan "samanlaisia kavereita" ja "verkostoidu samanlaisten ihmisten kanssa jo pienenä". Oon kuulovammainen vain paperilla, mutta kutsu leirille tuli joka vuosi ja joka vuosi sinne tuupattiin. Mun vamma ei vaikuta mun arkielämään mitenkään. En käytä kuulolaitetta ja mun toisessa korvassa on täysin normaali kuulo. Yhtenä vuotena olin ainoa ei viittova miettimässä, että en ymmärrä sanaakaan siitä mitä nämä muut lapset mulle sanoo ja voisko joku tulkata. Yleensä oli sentään joku, joka kuuli kuulolaitteen kanssa ja oli joku juttukaveri.

olet siis sitä mieltä ap et on ok kieltää omia lapsia menemästä leirillle, kun sä et oo tykännyt? mie sain omani maaniteltua rippileirille vormsiin tuskan ja työn kanssa, ja sitten ihastui porukkaan ja leiriin ja muutenkin nautti olivatpa tirauttaneet itkunkin. ja aina oon antanut muksun mennä sinne tänne ja tuonne:) huoh.... jos minä en tykkää jostain se ei tarkoita että lapseni ei tykkäis ja toisinpäin. ja sosialistumista tuo myöskin on. On onneksi ilo olla nuoren äiti joka osaa sanoa mielipiteensä ja menee ja ystävystyy ja puhuu myös sujuvasti englantia. lisäksi päätin että niin kauan kun se minusta on kiinni niin lapseni pääsee sinne minne minä en päässyt , ja nyt ollaankin sit reissattu milloin missäkin ympäri maailmaa tyttären kavereita tapaamassa, viimeksi oltiin Puolassa. 

En ollut leireillä, koska äiti oli kotona niin ei ollut tarvetta, eikä olisi ollut rahaakaan sellaiseen turhaan. Omat lapset ovat leireillä vaikka eivät niin tykkääkään, koska mihin heidät muuten saisin talteen työpäivien ajaksi? Minusta he ovat liian pieniä ollakseen yksin kotona 10 tuntia päivässä monta viikkoa. Olemme miehen kanssa lomalla peräkkäin, mutta ei sekään riitä kattamaan koko kesää kun mun alalla ei saa ottaa lomarahaa vapaana.

En tykännyt jos piti mennä yksin. Monilla muilla oli leireillä jo valmiiksi joku kaveri, niin ujona jäin sitte ulkopuoliseksi enkä päässyt porukoihin mukaan. Rippileiri oli ok, koska tunsin sieltä pari tyyppiä ennestään.

Lähdin yhdeltä musiikkileiriltä kesken kaiken pois "vatsataudin" takia. Oikeasti aloin vaan oirehtia fyysisesti, vaikka syy pahoinvointiin oli henkinen. Olin yksinäinen ja jännitti leirin päätteeksi oleva loppukonsertti. Onneksi vanhemmat eivät pakottaneet jäämään vaan sain tulla kotiin, vaikka arvasivat etten ole oikeasti kipeä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä meni niin, että lapset pyysivät vanhemmilta, että pääsiskö sille ja tälle leirille. Itse kävin parhaan ystäväni kanssa monilla srk:n leireillä ja useilla musiikkileireillä. Jälkimmäisiin piti oikein anella joskus lupaa ( = rahaa), koska saattoivat olla kalliita, vaikka nukuttiin jonkun koulun luokissa patjoilla.

Minulla taas yksi kaveri ylipuhui srk leirille, mutta oikeasti en halunnut sinne. Joten joskus kaverikin saattaa olla "syyllinen" ja hänen vanhempi. Lapsen omien vanhempien pitäisi ohjeistaa kaverin vanhempaa, ettei leireille yhtäkkiä lähdetä kesällä, kun ollaan kaverilla. Eli ei lupaa automaattisesti. -Koulussa oli valitettavasti myös opettaja joka harrasti leirejä (luokkaretkellä perusteli) ja vei oppilaita niille, oikeasti oli natsimainen ope.

Vierailija kirjoitti:

Kävin. Ratsastusleirille kinusin päästä ja lopulta pääsin, vaikka oli vanhemmilleni kallis maksaa (1000 markkaa). Kuvataideleiriä vanhemmat ehdotti ja sinne menin mielelläni. Sit oli jotain muita enempi sellaisia yleisleirejä lapsille. Niille en halunnut eikä mua pakotettu menemään.

Omia lapsia ei ole.

Ratsastusleiri voi olla ihan kiva (joillekin), ellei ole paarmoja /hyttysiä, nykyaikaiset majoitustilat ja joku aikuinen on aidosti kiva, eikä lapsi koe koti-ikävää, shokkia ja huku massaan. Kuvataidetta oli koulussa paljon, ehkä ei kaikissa kouluissa.

Rippileirillä olin ja siellä kaikki muu oli epämiellyttävää paitsi ruoka. Ruoka oli älyttömän hyvää ja sitä sai usein, se pelasti koko leirikokemuksen :D

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin erilaisilla leireillä ja aina tykkäsin. Parhaita oli maatilaleirit missä pääsi hoitamaan eläimiä. Toki minulla kulki aina sisko mukana joten en ollut yksin oudossa ympäristössä, ei siis tullut koti-ikävää eikä yksin joutunut olemaan. Uskon, että ujompaa lasta voisikin pelottaa leirit ja niillä myös viihtyisi vähemmän, jos ei saa kavereita sieltä.

Minulla oli serkku mukana, kerran kaksikin, mutta jokainen leiri sai tuntemaan yksinäisyyttä lapsena ja serkku oli jotenkin kolkon oloinen, ei oikein huumorintajuinen. Uusiin eivät kaikki tutustuneet niissä.

Faith, samaistun niin tähän kertomukseesi, minulle tämä oli ajankohtaista 1950 luvulla.

Itse kävin lapsena joillain leireillä ja tykkäsin. Parasta kyllä oli kotinurkilla keksiä jännää tekemistä parhaiden kavereiden kanssa, yöpyä pihalla teltassa ym.

Lapseni ovat luonteeltaan erilaisia keskenään, toinen yksin viihtyvä lukutoukka, toinen sosiaalinen. Kumpikin on silti tykännyt kesäleireistä: introvertti viihtyi pienimuotoisella luontoleirillä, sosiaalinen tapaus taas isolla partioleirillä.

Leirejä on monenlaisia, ja moni järjestö niitä tarjoaa.

Odotin leiriesitettä että päästään kavereiden kanssa valitsemaan leiri. Tykkäsin, parasta oli päästä omien kavereiden kanssa yhdessä reissuun ja siellä yhdessä vietetty aika, lautapelit, uinti jne. Ei niinkään se ohjattu toiminta.

Oma tytär ei käynyt kesäleireillä vaan partiossa jossa retkiä voi olla ympäri vuoden ja nauttii siellä luonnossa yöpymisestä ja leireistä valtavasti.

Kävin ja tykkäsin. Kukaan lähimmistä kavereistani ei koskaan ollut leireillä, joten oli vähän pakko tutustua uusiinkin ihmisiin. Leirikeskukseen oli kotoa matkaa noin kilsa, mutta pikkupoikana tuntui, kuin olisi ollut kaukanakin lomamatkalla.

Puoliso ei ole ollut koskaan missään leirillä ja nyt empii, että tohtiiko lapsia laittaa mihinkään leirille ja mitä jos ei saa kavereita ja mitä jos tulee ikävä... Ei ole ollut myöskään päivähoidossa muualla kuin isovanhempiensa luona. Puoliso on nyt aikuisiällä hyvin arka ja vaikea tutustumaan uusiin ihmisiin. Hankaloittaa sosiaalista elämää, kun ei voida tavata kuin ihan läheisimpiä ystäviä. Kaikki vähänkin vieraammat tutut ja kaikki juhlat on aina vaikeita tilanteita.

Ei kannata omia (huonoja) kokemuksia heijastaa lapsiin ihan suoraan, vaan antaa niiden elää omaa elämäänsä.

Faith kirjoitti:

En onneksi joutunut, perheessämme ei edes puhuttu moisista.

Lapsen täytyy saada olla kotona perheen kanssa, rauhassa ja vapaana. Koulussa on ihan tarpeeksi määrämuotoista olemista. Eri asia on tietysti, jos lapsi itse haluaa mennä leirille. Jotkut lapsethan tykkäävät käydä koulussakin.

Muistan kun ala-asteen ensimmäisen luokan kevätjuhlien todistustenjaon yhteydessä opettaja alkoi puhua kesäsiirtolaan lähtemisestä (80-luvulla kesäleirejä sanottiin siirtoloiksi), lähtöaikatauluista ja linja-autokuljetuksista yms., ja pelästyin kauheasti, koska luulin sen koskevan minuakin ja etten pääsekään kotiin. Onneksi niin ei ollut. 

"Jos itse haluaa mennä leirille"

Mitäpä luulet haluaako, jos myrkytät lapsesi mieltä tuolla asenteellasi? Lapset imevät sinusta mielipiteitä asioita kohtaan. Jos syljeksit leirimainoksia päin ja saarnaat kodin vapaudesta ja rauhasta, niin luuletko, että lapsi innosta hehkuen lähtee leirille?

Moni onkin jäänyt peräkammarin pojaksi, kun vanhempansa koko elämän toitottaneet, että kotona on hyvä olla ja maailma on vaaroja täynnä.

En käynyt leireillä, en kyllä muista johtuiko se omasta halusta vai eikö semmoista mahdollisuutta tarjottu. Omat lapset käyvät vaihtelevasti oman halun mukaan erilaisilla leireillä, tänä kesänä erilaiset sporttileirit ovat nyt "se juttu"

En pakota heitä leirille. Kerron missä on mitäkin tarjolla ja saavat itse sanoa haluavatko vai ei.