Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

1. ja 2. luokan jälkeen kesinä olin tyttöjen päiväleirillä, kesti ehkä kuukauden tai joitain viikkoja. Pääsääntöisesti kai ok mutta mieleen on jäänyt:

-piti uida alasti, poikien puolelta tuli ohjaaja just silloin veneellä

-muistan myös henkilön jota kaikki luulivat pojaksi, mutta oli fyysisesti tyttö. Jos tyyppi oli transseksuaali, alasti uiminen oli varmasti todella kamalaa

-sisällä sai olla vain syödessä tai sateella

-tylsät pakkoleikit ja naamiaiset leirin lopussa

-täynnä olevat ulkovessat

-vettyneet välipalanäkkärit

-rannan siivoaminen ja haravoiminen kun ohjaajat ottivat laiturilla aurinkoa

8 tai 9 vuotiaana olin muistaakseni 1 tai 2 viikkoa kestävällä leirilla jossa yövyttiin. Halusin sinne itse. Mieleen jäi

-Sai käydä kunnon pytyllä ja suihkussa, mutta suihkusta tuli merivettä (?)

-Hyvät ruuat, erityisesti "pappilan hätävara" oli herkkua

-minut leirille pyytänyt kaveri syrji ja käytti tavaroitani ilman lupaa

-karkkipäivä ja karkkikaappi

-pelattiin unoa

-lapset jotka olivat monta leiriä putkeen, pienimmät saattoivat olla alle kouluikäisiä

-ikävä ja sellainen kalvava tunne että olen vieraassa paikassa lähes pelkästään vieraiden ihmisten kanssa

Partio-uran leirit

-ulkovessat yleensä aina täynnä

-tuntui että aina satoi

-heikot pesumadollisuudet, esim yhdellä suurleirilla en pessyt hiuksia kunnolla yli viikkoon, koska suihkusta tuli vettä liruttamalla ja läheinen järvi oli tuhansien leiriläisten toimesta poljettu mutavelliksi.

-Tuolla suurleirillä ei myöskään ollut joka päivä tekemistä, koska harrastuspisteet tms olivat täynnä

Armeijan leirit

- mitään ulkovessojakaan ei ollut. Harvassa metsikössä sai kävellä tosi kauas, että pääsi rauhassa pissalle, pojille riitti suurin piirtein selän kääntäminen

-ruokahuolto pelasi. Itse valitsin vielä nk täyskokemuksen, eli en ostanut karkkia tms extraa mukaan

-kamiinavahtivuorot. Oli kiva valvoa yksin ja katsoa kun muut nukkuu. Mun aikana osa pojista oli tosi nuoria (17v) ja itse olin 24, joten tuli sellaisia äidillisiä tunteita

-leirille pyöräily metsässä aivan p****lla  pyörällä

-olin joku leirivahti tms ja nukuin paljaalla maalla. Lämmin kesäpäivä ja kuiva mäntymetsä sopi siihen hyvin. (ei tosin varmaan olisi saanut nukkua)

Loppupäätelmänä: en olisi hävinnyt mitään jos leirikokemukset olisivat jääneet kokematta. Yleisarvosana leireille jotka itse olen kokenut 7/10

Vierailija kirjoitti:

Päiväleirejä, joilla opetettaisiin työkulttuuria: aikatauluja, työpäivän kulkua, peseytymistä, pukeutumista jne. ihmisille, joille työssäkäynti ja toiminta on epäselvää. Työmatkallani näen busseissa perheitä, joissa vanhempi on ollut koko ikänsä kotona ja varmasti ikävystyy, jos kaikki tekeminen liittyy puolisoon, lapsiin ja kodinhoitoon. 

Työhön tottumattomat ihmiset voisivat aloittaa vaikka roskienkeruusta pihdeillä, niin Suomi olisi siistimpi. Syöpähoitovuosieni aikana häpesin, kun minusta ei ollut mitään hyötyä, joten keräsin roskia useiden tuntien ajan viikossa ja olin tyytyväinen siitä, etten ollut täysin hyödytön yhteiskunnalle.

Minä en häpeä ollenkaan hyödyttömyyttäni, joten minulle ei tule impulssia lähteä keräämään roskia työttömänä. Ihmiset ovat erilaisia ja toivon, että olisin kuin sinä, jolloin elämäni olisi parempaa, mutta en ole.

Meillä meni niin, että lapset pyysivät vanhemmilta, että pääsiskö sille ja tälle leirille. Itse kävin parhaan ystäväni kanssa monilla srk:n leireillä ja useilla musiikkileireillä. Jälkimmäisiin piti oikein anella joskus lupaa ( = rahaa), koska saattoivat olla kalliita, vaikka nukuttiin jonkun koulun luokissa patjoilla.

Kerran olin kaverini kanssa, kun hän oli joka kesä leireillä ja aina hehkutti, miten kivaa siellä on. No ei ollut, väkinäisiä ryhmätehtäviä tuntemattomien kanssa, siellä oli paljon meitä vanhempia nuoria, jotka olivat ilkeitä kaikille ja meitä pelotti ne. Joka helvetin ilta kokoonnuttiin iltanuotiolle hoilaamaan jotain jeesuslauluja. Sen koommin en leireillä oo käynyt, kun riparillakaan en ollut.

Oma esikoiseni on ollut ratsastusleirillä, muutkin saavat mennä leireille jos siltä tuntuu, mutta ketään en väkisin sinne tunge todellakaan.

Muistan, että olin yhdellä leirillä, jossa tehtävänä oli tehdä omista vaatteista mahdollisimman pitkä vaatejono. Olimme tyttöjen kanssa pusikossa, että pojat eivät meitä näe kun olimme pikkuhoususillaan. Ikää taisi olla 9-11 vuotta. Ei taitaisi enää onnistua moiset vaatejonot.

Partio-uran leirit

-ulkovessat yleensä aina täynnä

-tuntui että aina satoi

-heikot pesumadollisuudet, esim yhdellä suurleirilla en pessyt hiuksia kunnolla yli viikkoon, koska suihkusta tuli vettä liruttamalla ja läheinen järvi oli tuhansien leiriläisten toimesta poljettu mutavelliksi.

-Tuolla suurleirillä ei myöskään ollut joka päivä tekemistä, koska harrastuspisteet tms olivat täynnä

Partioleirieihin vielä sen verran että isommat ryyppäsivät ja röökäsivät siellä. Muistan kun isokokoinen vanhempi partiolainen kaatui mun päälle teltassa kännissä. Jotkut pojat olivat armeija-intoilijoita ja vaativat mm että pitää nousta seisomaan kun tulevat tupaan. 

Mä en usko, että tässä tarkoitetaan ratsastusleirejä....

Itse olin vain leireillä, jonne nimenomaan itse halusin, olisin voinut olla vaikka koko kesän ratsastusleirillä. Itse olin kesäisin aina ratsastusleirillä, lisäksi olin sellaisella 4H-maatilalomalla, jossa oli myös heppoja. Sitten tietysti olin riparilla, partiomatkalla Keski-Euroopassa jne.

Pidin itse leireistä, ja niin pitävät lapsenikin. En todellakaan pakottaisi leirille.

Kävin kaupungin järjestämillä leireillä 1.-3. luokalla. Ekat leirit oli kivoja päiväleirejä, mutta viimeisin leiri 3. luokalla oli 2 viikon yön yli leiri, jossa olin nuorimpia. Paljon oli ihan yläasteikäisiä. Oli kyllä pelottavaa ja kamalaa. Minut haukuttiin kasaan jo heti 1. päivänä. Useimmiten oli vaan tylsää lukuunottamatta ikäviä aktiviteetteja esim. jotain kilpailuja. Harvoin pääsi edes uimaan. Ohjaajat oli kaukaisia. Jäi muutamia kivojakin muistoja ja varsinkin leirin viimeiset päivät oli rentoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa voitaisiin nykyään järjestää läskileirejä läskeille lapsille.

Käytösleirejä tapoja osaamattomille aikuisille, tosin puolet suomalaisista pitäisi niihin pakottaa.

Työttömille pakkotyöleirejä...

Kaikki työttömiä kahdehtivat voisivat ihan vapaaehtoisesti heittäytyä työttömiksi kun se työttömänä oleminen on kerran niin hienoa ja kadehdittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikinä ollut kesäisin leireillä enkä edes talvisin päiväkodissa. Minusta kasvoi introvertti ja kömpelö. En sitten tiedä olisiko auttanut jos olisin ollut toisten lasten keskuudessa ihan pienenä mutta luulen kyllä että olisi.

Tai sitten sinua olisi kiusattu, etkä olisi päässyt tilannetta pakoon ennen kuin leiri on loppu. Sanon näin, koska itse olin koulukiusattu, ja varmasti olisin ollut myös leirikiusattu, jos sellaiselle olisin joutunut. Joku tulee nyt tietysti sanomaan, ettei leireillä kiusata ketään, mutta sellaiset ihmiset ummistavat silmänsä todellisuudelta. 

Olisin halunnut, vanhemmat ei suostuneet laittaan. Mulla ei ollut koulussa edes kavereita.

Kai se pakottaminenkin olisi kauheaa, mutta vanhemmat voisivat kuunnella lapsiaan tässä asiassa.

Ne oli ennen leirejä missä yövyttiin, mut nykyään ilmeisesti usein yöksi kotiin?

Seinäjoella toimii yhä Suomen viimeinen kesäsiirtola:

https://www.seinajoki.fi/kulttuuri-ja-liikunta/nuoriso/loma-ajan-toimin…

https://yle.fi/uutiset/3-8959275

Kovasti haikaillaan takaisinkin kesäsiirtolatoimintaa. Toki jo vanha juttu.

Olisin halunnut kavereiden kanssa sporttileirille, mutta en päässyt. Vanhemmat halusivat, että sukuloidaan yhdessä ja matkustetaan ympäri Suomea. Ja harrastin ihan tarpeeksi ohjattua liikuntaa loma-aikojen ulkopuolella, niin ehkä ajattelivat, että on turha ja liian kalliskin moinen leiri.

Mummolassa maalla saatoin olla esim. viikon kesällä, kun vanhemmat halusivat olla keskenään. Ei haitannut, kun seurana oli samanikäinen serkku. Yksin olisi käynyt aika pitkäksi.

Joka kesä oli mentävä. Jälkeenpäin ajateltuna ihan kivaa. Jotkut nynnyt itkivät.

N. 10-15 -vuotiaana äitini lähetti minut aina kesällä jollekin leirille, joskus jopa kahdelle. Minulta ei koskaan kysytty, haluanko. Enkä olisi halunnut, sillä olen introvertti ja inhosin sitä leirien pakotettua ryhmähenkeä ja tuntemattomien kanssa nukkumista. Kaikki muut aina näyttivät heti olevansa kuin kotonaan ja tietävän miten kaverustua tuntemattomien kanssa. Minä aina yritin jotenkin vain kopioida muiden käytöstä tai olin omissa oloissani ja luin kirjojani kun ei ollut pakko askarella jotain turhaa tai opetella tekemään nuotiota yms. Ainoat, joista tykkäsin vähän olivat ratsastusleirit, sillä se kuitenkin oli harrastukseni siihen aikaan. Mutta niissäkin oli se sosiaalinen osuus.

Näin jälkeenpäin aikuisena ajattelen, että hyvä kuitenkin, että äiti aina "pakotti" minut tuollaisiin tilanteisiin. Ei siellä kuitenkaan mitään ikävää koskaan tapahtunut, ja koska minulle sosiaaliset tilanteet ovat olleet koko ikäni vaikeita, niin on hyvä, että aloin harjoitella niitä jo nuoresta lähtien. Tuollaiset kesäleirit ovat kuitenkin sosiaalisesti hyvin intensiivisiä.

Semmoinen pieni jatke pitää tähän pistää, että miettikää nyt 80-90-luvun leirejä! Miten siistiä??    Koko viikon aikana et nähnyt ainuttakaan puhelinta, televisiota tai tietokonetta.. Ja se tuntui ihan normaalilta.  Hitto koko leiripaikalla lähin puhelin sijaitsi kilometrin päässä.  Ja mitä tehtiin kun hevonen potkaisi poikaa tai porsas paskanti t-paidalle? ei sinne mitään ambulanssia tullut. Nostettiin poika pystyyn ja annettiin buranaa ja vaatteet meni tietty uusiks pesun kautta.  Ihmiset oli vielä rautaa, vaikkakin itse sain tietyn kunnioituksen eläimiä kohtaan tuolloin näitä seuranneena. 

 Mitenkähän nykyään kun pikku Veetin ja Bean pitää saada soittaa joka ilta äitille kännykällä teltasta...Ja jo teltaan laittaminenkin on lapsen kaltoinkohtelua suunnilleen.  Voi elämä tätä nykyaikaa! 

Olin muutamalla, en tykännyt oikein mistään niistä. Olin lapsena ujo/hiljainen enkä erityisesti ikinä viihtynyt muiden (tuntemattomien) lasten seurassa, ja vihasin sitä että piti tehdä jonkun typerän aikataulun mukaan asioita. Ihan normaali sosiaalinen ja puhelias aikuinen musta kyllä kasvoi mutta en koe että nää leirit vaikutti asiaan yhtään mitenkään.

Lapsena tykkäsin käydä leireillä. Olin kahdella urheiluleirillä ja ratsastusleireillä. Lisäksi muutamia kuvisleirejä, jotka tosin lyhyitä. Nuoruudessa alkoi leireillä käyminen olla vähän ikävää paljon sen takia, että sain mennä yksin sinne ja monilla muilla seuraa. Lapsuudessakaan ei aina ollut ketään tuttua leirillä, mutta ehkä silloin vielä porukkaan pääseminen oli helpompaa ja yleensä kaikki meni hyvin.

Tämän lisäksi olen ollut vähän ujo ja varsinkin ne tilanteet joissa olisi pitänyt pystyä tutustumaan nopeasti olivat jo silloin vaikeita. Minua myös kiusattiin silloin muuten ja tämäkin vaikutti rohkeuteen. Mieleen jäi erityisesti eräs pitkä musiikkileiri joka omasta näkökulmasta katsottuna hyvin kaukana ja en tuntenut sieltä ketään. Isä minut sinne pakotti ja pyysin monesti ettei tarvisi mennä. Tuo oli silti turhaa. Leiripaikka tosi syrjässä ja siellä oli ankeaa olla, kun aika ei kulunut ja samalla ahdisti se oma ujous ja hävetti se, kun en saanut oikein seuraa. Monesti jätin jonkun iltaohjelmankin välistä, kun häpesin yksin oloa siellä. Se oli ehkä ensimmäinen hetki, kun tajusin kuinka yksinäinen olen. Ikää sillon oli 13-vuotta ja takana muutto eri paikkaan.

Myöhemmin olin vielä kahdella ratsastusleireillä ja riparin kävin myös harrastukseen liittyvänä kesäleirinä aivan toisella paikkakunnalla paljon senkin vuoksi, ettei tarvinnut mennä oman paikkakunnan tyyppien kanssa, kun kiusattiin. Nämä kaikki ihan mukavia ja monet ihmiset kivoja. Tosin olin niin yksinäinen muuten ja rohkeus puuttui, sekä kiusaaminen tuonut kaikkia pelkoja etten oikein pystynyt olemaan rento ja jännitin kaikkea. Lapsuudessa kaikki meni vielä paremmin kuin sitten myöhemmin. Viimeinen leiri joskus 14- vuotiaana. Paljon siis kaikki johtui minusta ja en voi sanoa, että leireillä olisi ollut ikävää porukkaa. Tosin moni tuli tuttujensa kanssa ja samalla itse, kun ujo olin niin en niin tutustunut heihin. Leirit sen vuoksi aika rankkoja ja kaipasin kyllä omaa rauhaa niiden jälkeen.

Tuosta musiikkileiristä tuli mieleen se, että ajattelin vielä mennä sinne uudestaan seuraavana kesänä, koska eräs poika jäi mieleen ja typerästi mietin, että kun hän kävi siellä usein (oli ollut monena kesänä ja ilmeisesti oli tulossa seuraavana) niin olisin niin rohkea sitten silloin tutustuisin häneen paremmin. Sinä kesänä, kun puhuin hänelle vaan pari kertaa. No, tulin sitten ehkä järkiini ja mietin, että se seuraava leiri menisi luultavasti samalla kaavalla ja olisin yksin ja niin en enää sinne leireille mennyt.