Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Minä kävin erilaisilla leireillä ja aina tykkäsin. Parhaita oli maatilaleirit missä pääsi hoitamaan eläimiä. Toki minulla kulki aina sisko mukana joten en ollut yksin oudossa ympäristössä, ei siis tullut koti-ikävää eikä yksin joutunut olemaan. Uskon, että ujompaa lasta voisikin pelottaa leirit ja niillä myös viihtyisi vähemmän, jos ei saa kavereita sieltä.

Suomessa voitaisiin nykyään järjestää läskileirejä läskeille lapsille.

En käynyt leireillä, vaikka halusin päästä edes kerran kokemaan sen. Muutama silloinen kaveri kävi niillä joka kesä ja olin heille tosi kateellinen.

Kävin ja tykkäsin. Partioleirejä, ratsastusleirejä, jumppaleiri. Odotin niitä aina ihan innoissani ja hauskaa oli!

Usein kesäisin olin kaverin mökillä pitkiä aikoja. Hänen vanhempansa tykkäsivät, koska viihdytin heidän lastaan (kun oltiin parhaat kaverit) ja heillä oli siinä omaa vapaa-aikaa olla aikuisten kesken. Rakentelimme majoja, leikkihevosille talleja, esteratoja, nikkaroimme linnunpönttöjä, kävimme ongella, soudimme tutkimaan uusia paikkoja, uimme, saunoimme, keräsimme mustikoita ja leivoimme niistä piirakkaa herkkuhimoissamme.

Löysimme jonkun matkan päästä järven toiselta puolelta ravitallin, jossa saimme käydä hoitamassa ja ratsastamassakin. (Oli ihan asiallinen tallinpitäjä) Ei meillä tietenkään ollut kypärää eikä satulaa. Uitimme hevosia. Pääsimme raveihinkin mukaan. Matkustimme tietysti hevoskuljetusvaunussa hevosten kanssa.

Ja kaikkea tätä ihan keskenämme. Joskus kaverin mummo oli ainoana aikuisena meidän kanssamme, eikä hänen tarvinnut muuta kuin vahtia että muistamme syödä välillä.

Tämmöistä 70-80-luvulla.

Minusta nykyvanhemmat ottavat liikaa stressiä siitä, että pitäisi koko ajan olla lasten kanssa ja järjestää ohjelmaa.

Yhden kerran seurakunnan kesäleirillä. Karmeaa!! Olisiko ollut kolmen neljän päivän juttu. Homeiset, haisevat patjat! Rikkinäinen tuuletusikkuna, hyttysiä huone täysi.Veteen keitettyä kaurapuuroa aamupalaksi! Keittoruokaa joka päivä, jossa sattumia tosi vähän! Nälässä sai olla! Kuulin, että yhtenä iltana makkaranpaistoa. Jotain lenkkiä viiden sentin pätkä! Ei sinappia ja niin kiire, että ei se nuotiolla edes lämmennyt! Tyhmiä Jeesus-lauluja! Saunominen...ilman aikuisia valvojia oli kaaos! Siispä  jätin pesulle menon! Omat lapseni eivät halunneet, vaikka kuvittelen nykyisin homman olevan jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa voitaisiin nykyään järjestää läskileirejä läskeille lapsille.

Käytösleirejä tapoja osaamattomille aikuisille, tosin puolet suomalaisista pitäisi niihin pakottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa voitaisiin nykyään järjestää läskileirejä läskeille lapsille.

Käytösleirejä tapoja osaamattomille aikuisille, tosin puolet suomalaisista pitäisi niihin pakottaa.

Työttömille pakkotyöleirejä...

Odotin kesän ratsastusleiriä aina koko vuoden

Pääsin lapsena leireille. Toki tarkkaan harkittiin, mihin rahat riittää. Ihana oli sellainen seurakunnan leiri, jolla pääsi päivittäin ratsastamaan naapuriin talleille. Jäi kaikkein ihanimmat muistot. Oli silloin 11-12 v. joka kesä pääsin vähintään yhdelle leirille rippikouluun asti. Sen jälkeen isosena 2 vuotta. Aikuisena olen ollut partioleireillä. Mitä isompi leiri, sen hauskempaa. Olen todellakin nauttinut ja aina kaipaan leirielämää.

Minä kiersin lapsena ja teini- ikäisenä kaikki mahdolliset leirit: partioleirit, ratsastusleirit, musiikkileirit. Ihan vapaaehtoisesti menin ja todella mukavat muistot on. Varsinkin musiikkileiriä odotettiin parhaan ystäväni kanssa koko talvi.

Onneksi en. En ole koskaan viihtynyt laumoissa.

Minä ja sisarukseni kävimme kaupungin raittius- ja nuorisotoimen (tai päinvastoin) järjestämillä raittiusleireillä kolmesti. Siskoni kävivät neljästi. Itse tykkäsin ja olisin mennyt neljännenkin kerran, mutta en päässyt, siskoni pääsivät. Sinne valittiin porukkaa sosiaalisin perustein ja arpomalla. Rippileirillekään en päässyt, silloin sinne pääsi suhteilla ja tavallinen rahvas kävi päivärippikoulun.

Yksi kolmesta lapsestani on käynyt nuorisotoimen leireillä kahdesti alakouluikäisenä ( ei ilmeisesti ollut vastenmielistä, kun itse halusi), rippileirillä ( kuten muutkin lapseni) ja sitten lukioikäisenä yhteiskuntaopin viikon kestävällä kursseilla Päivölässä.

En tykännyt, koska ihmispelkoiset vanhempani eivät osanneet opettaa minua sosiaaliseksi. Onneksi veli oli aina yhtäaikaa leirillä, niin ei tarvinnut yksin seisoskella sivussa.

Faith kirjoitti:

En onneksi joutunut, perheessämme ei edes puhuttu moisista.

Lapsen täytyy saada olla kotona perheen kanssa, rauhassa ja vapaana. Koulussa on ihan tarpeeksi määrämuotoista olemista. Eri asia on tietysti, jos lapsi itse haluaa mennä leirille. Jotkut lapsethan tykkäävät käydä koulussakin.

Muistan kun ala-asteen ensimmäisen luokan kevätjuhlien todistustenjaon yhteydessä opettaja alkoi puhua kesäsiirtolaan lähtemisestä (80-luvulla kesäleirejä sanottiin siirtoloiksi), lähtöaikatauluista ja linja-autokuljetuksista yms., ja pelästyin kauheasti, koska luulin sen koskevan minuakin ja etten pääsekään kotiin. Onneksi niin ei ollut. 

Vähävaraisten perheiden lapset menivät kesäsiirtolaan, leirit olivat mielestäni erikseen. Mummin mökki oli Padasjoella järven rannalla ja parin kilometrin päässä vesiteitse oli siirtola. Uimassa olevien lasten nauru kaikui veden yli, kun olimme soutamassa. :)

Me olimme pienituloisia vanhempien eron jälkeen, mutta ilmeisesti emme niin pienituloisia, että olisimme päässeet kesäsiirtolaan?

Kävimme muutamana kesänä seurakunnan leireillä, joissa nukuttiin teltoissa. Niissä oli vähän lapsia, paljon tekemistä, usein pääsi uimaan ja viihdyimme hyvin.

Kerran menimme sisarukseni kanssa kaupungin leirille, koska joku luokkakaveri ehdotti. Siellä oli kammottavaa, koska monilla lapsilla oli rankka tausta ja he olivat uhkaavia kovanaamoja.

Äidin toiveesta menimme urheiluleirille, jossa oli kammottavaa. Hän otti talteen rannekellomme, ettei niitä viety (en ymmärrä vieläkään), joten olimme aivan pihalla aikatauluista. Meidät vietiin yövaellukselle ja vastaan käveli sotilaita sotaharjoituksessa. Pelotti, vaikka ymmärsimme heidän olevan suomalaisia.

Sisko oli mukava, niin aina oli seuraa. Kaikilla leireillä oli vain tyttöjä. Onkohan vieläkin niin vai voiko olla tyttöjä ja poikia?

Pelotti aina, mutta onneksi menin. Siellä sai ruokaa, olla turvallisten aikuisten kanssa ja nukkua yöllä. Kotona ei asiat näin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa voitaisiin nykyään järjestää läskileirejä läskeille lapsille.

Ihan järkevä ajatus, mutta nimenä voisi ehkä olla jokin toinen.

Röökileiri tupakoiville tai tupakoivien vanhempien lapsiparoille?

Kilju- tai narkkileiri vielä ongelmallisempien perheiden lapsille?

Joo, ja tällaselle introvertille se oli kamalaa, kun piti jakaa huone monen muun tuntemattoman lapsen kans. Mulla ei juuri ollut kavereita koulussakaan, leireillä vielä vähemmän.

Vihasin niitä "kivoja" yhteisleikkejä ja askarteluja, kun oon aina ollu tosi huono urheilussa ja käden taitoja vaativissa asioissa. Päällimmäisenä muistuu noilta leireiltä mieleen vaan kokemmus omasta huonommuudesta ja siitä, etten osaa olla rennosti porukassa.

Rippikoulu jäikin sitten välistä. Tosin erosin jo vuosia sitten kirkostakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa voitaisiin nykyään järjestää läskileirejä läskeille lapsille.

Käytösleirejä tapoja osaamattomille aikuisille, tosin puolet suomalaisista pitäisi niihin pakottaa.

Työttömille pakkotyöleirejä...

Päiväleirejä, joilla opetettaisiin työkulttuuria: aikatauluja, työpäivän kulkua, peseytymistä, pukeutumista jne. ihmisille, joille työssäkäynti ja toiminta on epäselvää. Työmatkallani näen busseissa perheitä, joissa vanhempi on ollut koko ikänsä kotona ja varmasti ikävystyy, jos kaikki tekeminen liittyy puolisoon, lapsiin ja kodinhoitoon. 

Työhön tottumattomat ihmiset voisivat aloittaa vaikka roskienkeruusta pihdeillä, niin Suomi olisi siistimpi. Syöpähoitovuosieni aikana häpesin, kun minusta ei ollut mitään hyötyä, joten keräsin roskia useiden tuntien ajan viikossa ja olin tyytyväinen siitä, etten ollut täysin hyödytön yhteiskunnalle.

Olin joka kesä ratsastusleirillä 1-2 vkoa, kun vanhemmat oli töissä. Se oli kesän kohokohta!

Vierailija kirjoitti:

Joo, ja tällaselle introvertille se oli kamalaa, kun piti jakaa huone monen muun tuntemattoman lapsen kans. Mulla ei juuri ollut kavereita koulussakaan, leireillä vielä vähemmän.

Vihasin niitä "kivoja" yhteisleikkejä ja askarteluja, kun oon aina ollu tosi huono urheilussa ja käden taitoja vaativissa asioissa. Päällimmäisenä muistuu noilta leireiltä mieleen vaan kokemmus omasta huonommuudesta ja siitä, etten osaa olla rennosti porukassa.

Rippikoulu jäikin sitten välistä. Tosin erosin jo vuosia sitten kirkostakin.

Et sinä ollut huono, vaan pidit toisenlaisista asioista. :)