Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Olin 14 vuotiiana ratsastusleirillä ja voi että oli hauskaa. Säästin ja tein töitä jotta pääsin lerille ja opin paljon ihania asioita siellä

Leiri oli aina kesän kohokohta :) sen sijaan ainoana lapsena mökki elämä on inhottavaa...

En olisi halunnut mennä ja onneksi ei tarvinnut. Ihmisiä on erilaisia ja uskon, että nuo mieltymykset on näkyvissä pienestä asti. En tykkää olla missään "kylässä" tai kaverin kanssa yön yli, haluan aina illaksi ja yöksi omaan rauhaan. Eri asia tietysti jos yöpyy lomalla hotellissa, silloin sitä omaa rauhaa on siellä. Olen äärimmäisen introvertti, mutta ihan tavallinen työssäkäyvä perheenäiti minusta tuli. Hyvä kun sain olla oma itseni aina. Isänikin on hyvin introvertti luonne ja ymmärtää minua täysin.

Oho, ite aina toivoin leirille pääsyä. Vanhemmat oli tiukkana että vain yksi leiri per kesä, varmaankin kun kolme lasta, halusivat mielummin perheen keskeistä aikaa kuin leiriravia. Ekalle leirille pääsin vasta kolmannella luokalla. Olisin halunnut vaikka mille leireille, mutta tarkkaan piti sitten valita se mieluisin toive :D Ekat kolme leiriä olin ihan ns. peruskesäleireillä, sitten olin ratsastusleirillä. Yläasteella seiskan jälkeen kolmen viikon kielikurssi, kasin jälkeen kahden viikon ratsastusripari ja vähän lyhyempi koiraleiri, kun kovasti toivoin että sillekin pääsisin riparista huolimatta x) 

Omia lapsia ei ole vielä toiveista huolimatta, mutta kyllä he leireille pääsevät, mikäli itse sinne toivovat pääsevänsä. En pakota, tietenkään. 

Olin ja vihasin leirejä, huonoa ruokaa, näkkileipää ja teetä, hyttysiä, teltassa nukkumista, lomalla muka ollaan, mutta mennään aikataulun mukaan, nyt uimaan jäätävään veteen kun veteen tottuu eikun metsään rämpimään, iltanuotio kun savut silmissä ja letut maassa lauletaan jotain kansanlaulua.

Lapseni saivat valita ja nauttivat olostaan leireillä, nyt 4v lapsenlapsi kyselee, miksi et mummi tule telttaan nukkumaan, kuulepa lapsenlapseni se on saatanasta herätä nihkeästä teltasta lokkien rääkynään.

Olen tokaluokkalaisesta saakka ollut leireillä joka kesä. Yhdellä tai useammallakin. Kaupungin leirejä tai hengellisiä leirejä, kaikilla on ollut kivaa. Nukkuminen tapahtui aina huoneissa. Ehkä en olisi tykännytkään jos olisi nukuttu kylmässä lämmittämättömässä puumökissä tai teltassa, sillä olen aina ollut todella viluinen. Taisin olla lapsena vähän ekstrovertimpi vaikka vähän ujo olinkin.

Nyt aikuisena telttailen (vaikka edelleen ole huono telttanukkuja ja viluinen). Kovasti olen viime vuosien aikana tullut ärtyneemmäksi introvertiksi, jota ei oikein kiinnosta mikään. Onko tämä jotain keski-ikäisen täti-ihmisen oireilua. Pahus sentään. 

N45

Olin kolmen päivän leirillä 7-vuotiaana, vaikka en millään olisi halunnut lähteä.. Teltta vuosi molempina öinä, kaikki oli märkänä ja koti-ikävä oli valtava. Mikä lie älynväläys oli vanhemmilla käynyt 80-l alussa, että likka leirille ja kivaa siellä on. No ei ollut. Omaani en ole pakottanut 😅

Vierailija kirjoitti:

Kävin enkä viihtynyt. Oma lapsi saa mennä jos haluaa,en lähde painostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen tokaluokkalaisesta saakka ollut leireillä joka kesä. Yhdellä tai useammallakin. Kaupungin leirejä tai hengellisiä leirejä, kaikilla on ollut kivaa. Nukkuminen tapahtui aina huoneissa. Ehkä en olisi tykännytkään jos olisi nukuttu kylmässä lämmittämättömässä puumökissä tai teltassa, sillä olen aina ollut todella viluinen. Taisin olla lapsena vähän ekstrovertimpi vaikka vähän ujo olinkin.

Nyt aikuisena telttailen (vaikka edelleen ole huono telttanukkuja ja viluinen). Kovasti olen viime vuosien aikana tullut ärtyneemmäksi introvertiksi, jota ei oikein kiinnosta mikään. Onko tämä jotain keski-ikäisen täti-ihmisen oireilua. Pahus sentään. 

N45

Tunnistan oireilusi. Täällä tismalleen sama ja N45.

Leirillä ja leirillä on eroja. Ne myös kehittyvät ajan kanssa. Enää tuskin on sellaista kuin 80-luvulla. Saa tehdä jotain muutakin kuin pelata polttopalloa.

Seurakuntien leirit on edelleen siitä huonommasta päästä ja liikuntaleirit keskikastia. Kesäleiriyhdistysten leirit on olleet loistavia. Näin meillä 90-2000-luvulla, kun on ollut sen ikäisiä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Olin kolmen päivän leirillä 7-vuotiaana, vaikka en millään olisi halunnut lähteä.. Teltta vuosi molempina öinä, kaikki oli märkänä ja koti-ikävä oli valtava. Mikä lie älynväläys oli vanhemmilla käynyt 80-l alussa, että likka leirille ja kivaa siellä on. No ei ollut. Omaani en ole pakottanut 😅

Ihan varmaan siellä on se sama teltta ja samat ohjaajat....not.🙄

Vierailija kirjoitti:

Omassa lapsuudessa halusimme leireille ja siellä oli kivaa. Itse niihin hakeuduimme eikä vanhemmat sitä tehneet.

Mä en tykännyt, enkä hakeutunut.

Mulla tuli ikävä,

Harrastuksen takia jäin vkl yksin kotiin eikä se ollut kivaa... oli ns päiväleirejä ja muu perhe oli mökillä. Ja olin yksin yön kotona. Itketti, kun harrastuksessa oli niitä kiusaajakim joukossa. Tosi yksin jäin.

Laita aapee lapsesi leirille, jos haluavat.

Toki voivat olla perineet sinun luonteesta, etteivät edes halua.

Meitä on niin moneks.

Jotkuthan on into piukkana leireilemässä.

Vierailija kirjoitti:

Olin ja vihasin leirejä, huonoa ruokaa, näkkileipää ja teetä, hyttysiä, teltassa nukkumista, lomalla muka ollaan, mutta mennään aikataulun mukaan, nyt uimaan jäätävään veteen kun veteen tottuu eikun metsään rämpimään, iltanuotio kun savut silmissä ja letut maassa lauletaan jotain kansanlaulua.

Lapseni saivat valita ja nauttivat olostaan leireillä, nyt 4v lapsenlapsi kyselee, miksi et mummi tule telttaan nukkumaan, kuulepa lapsenlapseni se on saatanasta herätä nihkeästä teltasta lokkien rääkynään.

Älä laita sitä telttaa nihkeään lokkipaikkaan, urpo!

Telttaan saa lämmittimiä ja selän alle ilmapatjan tai kokoontaittuvan vuoteen!

Grrrr....

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jouduin pari kertaa jopa uskonnollisille leireille, vaikkei vanhempani ole todellakaan mitään uskovaisia. Sen vuoksi jäikin sitten teininä rippileirit käymättä, kun oli vasta 13v pakotettu 6v pikkusiskon kanssa uskonnolliselle leirille.

Ei minunkaan vanhemmat uskovia olleet, päinvastoin. Mutta laittoivat meidät seurakunnan päiväkerhoon, että opittaisiin sitä, mitä he eivät osaa meille opettaa. Tämä oli 60-70-luvun vaihteessa.

Ala-asteen ekalta luokalta lähtien käytiin siskon kanssa seurakunnan tyttökerhossa. Tyttöleirejä järjestettiin paikkakunnan seurakunnan leirikeskuksessa, niille oli aina kiva mennä, kestivät 1-2 yötä.

14-vuotiaana rupesin itse vetämään seurakunnan tyttökerhoa, ja tuli siis edelleen käytyä niissä leireillä, nyt ohjaajana.

Kun oltiin siskon kanssa jotain 7-8 -vuotiaita, vanhemmat laittoi meidät yksi kesä kaupungin kesäsiirtolaan. Tämä oli siis 70-luvun alkua.  Siellä oli kamalaa. Se nuoriso, jonka oli tarkoitus valvoa porukkaa, piti meteliä joka ikinen yö siinä määrin, että nukutuksi ei saanut. Meteli kantautui pitkän käytävän jokaikiseen huoneeseen, eikä niissä huoneissa ollut ovia. Tarkoitus (vanhempiemme tarkoitus) oli olla 4 viikkoa, mutta kamala koti-ikävä tuli jo ensimmäisen viikon jälkeen. Ongelma oli se, että kotona ei ollut puhelinta, ja piti laittaa kirjepostia, että tulkaa nyt HETI hakemaan meidät täältä pois. Postikin kesti pitään tulla perille, koska emme pieninä lapsina osanneet kirjoittaa kirjekuoreen oikealla tavalla osoitetta. Jollain merkillisellä tavalla vanhemmat kuitenkin saivat jo ennen kirjeiden saapumista tiedon, että emme leirillä viihtyneet, ja tulivat hakemaan meitä. Kirjeet (kummaltakin 2 kpl) tulivat perille vasta sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Isoisoisäni vietti nuorena yhden kesän Hennalan leirillä.

Selvisi kuitenkin hengissä?

Eipä ollu varaa leirejä kokea. Ratsastus- ja kielileirit oli itkun kanssa unohdettava...

Olin lapsena leireillä n.10-vuotiaasta ylöspäin. Rakastin leirejä, olin ainakin musiikkileireillä, urheiluleireillä, seurakunnan leireillä jne. Minulla on vain hyviä muistoja. Silti kesä tuntui loputtoman pitkältä, ehti lukea kirjoja ja Aku Ankkoja kasoittain, olla uimassa aamusta iltaan ja juosta pitkin pihoja paljain varpain.

Omista lapsistani kaikki ovat kokeilleet leirejä. Osa tykkäsi, osa ei. Pari nuorinta ovat useita viikkoja oman harrastuksen leirillä tänä kesänä -ihan omasta tahdostaan. Saa innokkuutta toppuutella, että jää levolle aikaa, lisäksi nuo leirit maksavat satoja, tai paremminkin pari tuhatta euroa. Minä en mitenkään ”hyödy” siitä, että lapset ovat siellä.

Kyllä laittaisin lapseni leirille vaikka en itse kaikista ole pitänyt. Nimittäin sitä et voi tietää, millaista se leirielämä on nykyisin ja pitäisikö lapsesi siitä. Leirejäkin on erilaisia ja tottakai ajatkin muuttuu. 

Oma kokemukseni oli, että Pirkkalan leirillä 80-90-luvun taitteessa ei ollut ihmeemmin mukavaa. En varsinkaan ymmärtänyt niitä aktiviteetteja, joita siellä oli ja inhottavinta oli pestä kertakäyttöastiat paskaisessa tiskivetessä, jossa 30 penskaa ennen mua oli uittanut kätensä ja ruokansa. Yäk. Miten tällainen perusasia oli jätetty huomiotta. Mutta sitten oli mukavaakin. Leiri jakautui muutaman lapsen ryhmiin ja minun ryhmässäni nimiehdotukseni "Kova Komppania" äänestettiin nimeksi. Ohjaajat lukivat satuja ja pitivät myös näytelmiä jos oikein muistan. Leirinuotiolla olin vähän pihalla kun laulettiin "Meill' on metsässä..".  Hauskinpana on kuitenkin yhteen leirirakennukseen seinään kirjoitettu runo jäänyt mieleen: "Tekee terää vetää perään

pari erää

perä perään

heti kun herää"

Hauskimmat leirit oli kuitenkin 10-16 vuotiaana erään pikkukaupungin helluntaiseurakunnan leireillä. Niitä odotettiin ja vielä päästiin isompina syysleirille. Ensin oli lasten leirit ja sitten teinileirit. Siellä oltiin ihan yötäkin melkein koko viikko...teltassa tietenkin! ja voitettiin teltan siisteyskisa ainakin kaksi kertaa.  Mutta kaikille varmistettiin että ei sukat kastuneet. Siellä oli kaikkea jännittävää. Pääsin isojen poikain kanssa myös öiselle hiippailuretkelle, mikä tietenkin oli kiellettyä! Rangaistuksena oli saunapuiden kantaminen. 

Ohjelmaa oli aamusta iltaan ja ruoka maistui. Joka päivä uitiin. Ja lauluissakin oli jotain sanomaa. Tuntui, että kaikella oli jokin tarkoitus ja ohjaajat aidosti rakasti meitä muksuja. Teininä ongelmaksi muodostui lähinnä tyttöjen peput ja tisut, jotka vaativat akuutisti pientä kädenvääntöreissua siihen koko alueen ainoaan puuceehen.  Taisi joku naisohjaaja vähän katsoakin pitkään kun niin usein kävin WC:ssä että onko kaikki varmasti OK eikä masu kipeä. Leiriltä lähteminen oli aina haikeaa ja melkein tuli itku, vaikka toki vanhempiakin oli jo ikävä. 

Nyt nelikymppisenä eläkkeelle jäänyt pastori edelleen muistaa minut ja ystäväni leiriltä. On hyvä jos leirillä on pari tuttua jo valmiiksi. Siinä on sitten kiva tutustua kaverin kavereihin ja olla hyvää pataa. Leiri on lapselle varmasti aina opettavainen kokemus.  En tiedä laittaisinko lastani ilman ketään tuttua sinne leirille kuitenkaan. Varsinkin hieman syrjäänvetäytyjälle se voi olla kurjaa kun ei uskalla jutella kellekään. Mutta jos muksut tuntee toisiaan, niin ehdottomasti!

Mä en päässyt koska oli kaksi kesäpaikkaa. Harmitti kun parhaat kaverit pääsi ja minä en.

Kävin lapsena ja nuorena pesäpalloleireillä, ne olivat aina kivoja ja odotettuja leirejä. Kerran ala-asteikäisenä olin jollain kunnan musiikkileirillä, jossa oli kauheaa. Meillä oli iltaisin aina kauhea nälkä, iltapalaa ei saanut ollenkaan.. Samalle leirille sattui vielä kaksi jotain tarkkisluokan poikaa, jotka häiriköivät leirillä.