Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikinä ollut kesäisin leireillä enkä edes talvisin päiväkodissa. Minusta kasvoi introvertti ja kömpelö. En sitten tiedä olisiko auttanut jos olisin ollut toisten lasten keskuudessa ihan pienenä mutta luulen kyllä että olisi.

Introverttius on kyllä sisäsyntyinen ominaisuus, ei kasvatuksen tuote. Itse olen myös introvertti, mutta myös sosiaalisesti lahjakas. Toimin asiakaspalvelutyössä. Osaan lukea ja tulkita ihmisiä, asettua toisen asemaan, kuunnella. Olisin vihannut leirikouluja, rippileiriä ja kaikkia muita "ollaan yhdessä ja meillä on väkisin kivaa"-juttuja. Eikä minua onneksi niihin koskaan pakotettu.

Ei mun lapsuudessa tainnut olla kuin seurakunnan tyttö- ja poikaleirit jotka kesti muutaman päivän. Jos jotain muita oli olemassa 80-luvulla, niin varmaan jotain rikkaiden kalliita ratsastuleirejä joista heppahullut haaveili, en tiedä pääsivätkö koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei mun lapsuudessa tainnut olla kuin seurakunnan tyttö- ja poikaleirit jotka kesti muutaman päivän. Jos jotain muita oli olemassa 80-luvulla, niin varmaan jotain rikkaiden kalliita ratsastuleirejä joista heppahullut haaveili, en tiedä pääsivätkö koskaan.

Ja sitten noita "köyhille" suunnattuja kesäsiirtoloita. Luultavammin kaupunkien juttu.

Kyllä, jouduin pari kertaa jopa uskonnollisille leireille, vaikkei vanhempani ole todellakaan mitään uskovaisia. Sen vuoksi jäikin sitten teininä rippileirit käymättä, kun oli vasta 13v pakotettu 6v pikkusiskon kanssa uskonnolliselle leirille.

Vanhemmat veljeni olivat pari viikkoa yhtä aikaa kaupungin kesäsiirtolassa. Heillä oli sieltä niin karmeita kokemuksia kerrottavanaan , ettei äiti lähettänyt sinne vuorollani minua. 11 kk kestänyttä varusmiespalvelusta pidän hauskana, ikimuistoisena  leirinä. Opiskeluajastani en muista paljoakaan. Tyoelämästä ensimmäiset 20 vuotta olivat pidennettyä Tervetuloa taloon -tilaisuutta, loput 20 vuotta pidennettyä Tervemenoa talosta -tilaisuutta. Lapset ovat tulleet ja menneet. Kotini on leirini ja linnani. Olen löytämässä itseni,

Mä tykkäsin. Lapseni sai itse päättää meneekö leirille tai mitä harrastaa. 

Harrasti joukkueurheilua, jossa oli paljon erilaisia leirejä, ja tykkäsi niistäkin.

Kävin kaupunkien kesäleireillä kavereiden kanssa 1-2 viikkoa kesässä ja tykkäsin kovasti. Leireillä tehtiin kaikkea hauskaa ja hyödyllistä, opittiin esim. kalastusta ja erätaitoja. Olisin halunnut myös harrastusleireille (kuvataide- ja urheiluleirit) mutta ne olivat liian kalliita vanhemmilleni.

Leirit oli just parasta! Ja jälkikasvu seuraa nyt perässä.

Itse olin pienen paikkakunnan (±5000 asukasta) seurakunnan leireillä varmaan joka ala-astekesä (2000-luvun alussa), joskus useammallakin samana kesänä. Leirejä oli parin yön mittaisista melkein viikon kestäviin. Varmaan jotain päiväleiritoimintaakin oli, mutta ne eivät minua kiinnostaneet, sillä leirilläolossa ”siisteintä” oli, että ne olivat kuin usean yön yökyläilyjä – ilman vanhempia!

Kuten parilla aikaisemmallakin kirjoittajalla, noilla leireillä oli lähinnä tuttuja ”oman kylän lapsia”, ja leirikeskus oli kuitenkin niin lähellä, että noilla pidemmillä leireillä oli yleensä yksi sellainen ilta, jolloin vanhemmat saivat vierailla leirillä. Osalle se toimi varmasti koti-ikävänlievityksenä, mutta itse kavereineni olimme lähinnä innoissamme millaisen karkkipussin kenenkin vanhemmat tuovat mukanaan. :D

Olisin halunnut ratsastusleirille, en päässyt.

Minä olin parina kesänä kahden viikon kesäsiirtolassa jolta toki tultiin viikonlopuksi kotiin. Hyviä muistoja. Kun muutimme niin kesäsiirtola vaihtoehtoa ei enää harmiksi ollut. Sitten olinkin useana kesänä ratsastusleirillä ja noistakin ajoista vain hyviä muistoja. Ja leirini olivat aina silloin kun vanhemmat töissä ja vanhempien loma-aikana reissattiin yhdessä. Ja tämä tapahtunut 80-90-luvun aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Jouduin myös ja inhosin.

Vanhwmmat haluavat "omaa aikaa" niin he tunkevat lapsensa leireihin.

Eri asia jos tykkää mennä.

Aikuisilla on yleensä vain 4-5 viikkoa lomaa. Koulujen lomat on niin pitkät että vaikka vanhemmat pitäisi kokonaan omat lomansa eri aikaan, ne ei silti riitä kattamaan koko koulujen loma-aikaa. Eikä pienet koululaiset vielä voi pitkiä päiviä yksinkään olla. Onneksi oma lapsi viihtyy leirillä hyvin.

Kävin kerran partioleirillä.

Tällaisista nykyajan päiväleireistä en ollut kuullutkaan. Eikä niitä ei ollut kasarin lopussa.

Oma lapsi käy 1-2 viikkoa leireillä joka kesä. Enimmäkseen tykännyt.

Vierailija kirjoitti:

En, olin vanhempien maatilalla töissä. Tykkäsin.

Ironian sakea katku haisee. Minäkin olin kaikki kesälomat maatilalla tekemässä töitä. Sellainen perslä pi. Tuloksena epäsosiaalinen henkilö, jolla ei juuri kavereita ole. Ystävistä puhumattakaan.

Aika karuja paikkoja noi kuntien leiripaikat. Hyttysiä ja muita ötököitä. Asuminen lautahökkeleissä, vähän kuin keskitysleirillä. Juu tuo kesäsiirtola oli se nimitys niistä. Aina pelkäsin joutuvani sinne, mutta ei tarvinnut. Myöhemmin olin yhden kesän töissä tollasessa, ns. teknisenä apuna. Ymmärrän että koulujen lomat on pitempiä, että leirit siksi. Mutta eikö se leiri voisi olla jossakin mukavammassa paikassa. Esim. Ruotsissa tai Saksassa. Ja opeteltaisi paikallista kieltä ja kulttuuria. Isommille voisi olla teollisuusvierailuja ym. Olisi lapselle itsellekin hyötyä tuosta jaksosta myöhemmissä elämän vaiheissa.

Faith kirjoitti:

En onneksi joutunut, perheessämme ei edes puhuttu moisista.

Lapsen täytyy saada olla kotona perheen kanssa, rauhassa ja vapaana. Koulussa on ihan tarpeeksi määrämuotoista olemista. Eri asia on tietysti, jos lapsi itse haluaa mennä leirille. Jotkut lapsethan tykkäävät käydä koulussakin.

Muistan kun ala-asteen ensimmäisen luokan kevätjuhlien todistustenjaon yhteydessä opettaja alkoi puhua kesäsiirtolaan lähtemisestä (80-luvulla kesäleirejä sanottiin siirtoloiksi), lähtöaikatauluista ja linja-autokuljetuksista yms., ja pelästyin kauheasti, koska luulin sen koskevan minuakin ja etten pääsekään kotiin. Onneksi niin ei ollut. 

Korjaus: kesäsiirtolat ei olleet tavallisia kesäleirejä vaan sinne valikoitiin taloudellisesti ja sosiaalisesti heikossa asemassa olevien perheiden lapsia. Ei ole siis mikään leirien yleisnimitys.

Kävin leireillä ja kaikilla tarjolla olleilla reissuilla oma-aloitteisesti. Lapseni ovat käyneet turnausmatkoilla, mutta eivät samanlaisilla leireillä kuin minä, kun ovat valinneet eri harrastukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikinä ollut kesäisin leireillä enkä edes talvisin päiväkodissa. Minusta kasvoi introvertti ja kömpelö. En sitten tiedä olisiko auttanut jos olisin ollut toisten lasten keskuudessa ihan pienenä mutta luulen kyllä että olisi.

Introverttius on kyllä sisäsyntyinen ominaisuus, ei kasvatuksen tuote. Itse olen myös introvertti, mutta myös sosiaalisesti lahjakas. Toimin asiakaspalvelutyössä. Osaan lukea ja tulkita ihmisiä, asettua toisen asemaan, kuunnella. Olisin vihannut leirikouluja, rippileiriä ja kaikkia muita "ollaan yhdessä ja meillä on väkisin kivaa"-juttuja. Eikä minua onneksi niihin koskaan pakotettu.

Se mullekin jäänyt mieleen. Väkisin kivaa. Saattaahan joku hippa jotakin kehittää. Mutta mulle on ollut aina tärkeetä päämäärä. Että osaan tehdä asioita myös yhdessä. Mutta jokin tarkotus sillä pitää olla.

En käynyt, kuin kerran partioleirillä, jossa en viihtynyt. Yleensä olin päivisin yksin kotona, kunnes vanhempien loma alkoi.

Omat lapset ovat leireilleet ihan vapaaehtoisesti ja ovat tykänneet. Pienempi on ollut kunnan ja futisseuran järjestämillä päiväleireillä. Vanhempi on ollut öitäkin seurakunnan ja partion leireillä. Nyt halusi partioleirille vaikka me vanhemmat ollaan jo lomalla. En kyllä pakottaisi leirille.

Minä olin myös 80-luvulla tuolla kesäsiirtolassa monta kesää, se oli ns.päiväleiri ja tykkäsin kovasti. Olin myös seurakunnan tyttöleireillä ja niistäkin tykkäsin. Meillä oli köyhä perhe ja muuten oisin ollut vaan kotona, nuo oli kivaa vaihtelua elämään.