Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Faith kirjoitti:

En onneksi joutunut, perheessämme ei edes puhuttu moisista.

Lapsen täytyy saada olla kotona perheen kanssa, rauhassa ja vapaana. Koulussa on ihan tarpeeksi määrämuotoista olemista. Eri asia on tietysti, jos lapsi itse haluaa mennä leirille. Jotkut lapsethan tykkäävät käydä koulussakin.

Muistan kun ala-asteen ensimmäisen luokan kevätjuhlien todistustenjaon yhteydessä opettaja alkoi puhua kesäsiirtolaan lähtemisestä (80-luvulla kesäleirejä sanottiin siirtoloiksi), lähtöaikatauluista ja linja-autokuljetuksista yms., ja pelästyin kauheasti, koska luulin sen koskevan minuakin ja etten pääsekään kotiin. Onneksi niin ei ollut. 

Useimpien töissäkäyvien vanhempien lomat 4 vk/vanhempi eivät riitä kattamaan koululaisen kesälomaa 10 vk.

Olin joka kesä seurakunnan viikon tyttöleirillä. Kivaa oli, uitiin ja puuhailtiin kaikkea kivaa kavereiden kanssa. Nukuttiin teltoissa. 

Mikä oli hyvä juttu myöhempää elämää varten. Opin sosiaaliseksi, enkä ole ollut mikään nirppanokka hienohelma.

Leirikoulu oli, muutaman päivän pituinen. 24/7 kiinni monta päivää "turhan takia" tympäisi, ja luokkaretki meni vielä osin viikonlopun päälle. Aika kului siellä avovankila-alueella niin, että kävelin yksikseni siellä alueella ja katselin rannekellosta ajan kulumista. Ainoa kaveri teeskenteli sairasta välttääkseen tuon leirikoulun. Yksi päivä oli omistettu Särkänniemessä käymiselle, joka luultavasti oli mielletty kohokohdaksi. Sen ajan vain istuin penkillä enkä käynyt yhdessäkään laitteessa, ei kiinnostanut.

Lapsena aina toivoin pääseväni leirille kun kaveritkin pääsivät. Vietin kaikki kesät yksin mökillä tai kotona ilman seuraa. Nyt omat lapseni pääsevät niin monelle leirille kuin vaan haluavat!

Ei minua pakotettu, mutta muutamalla leirillä olin, ja huonosti viihdyin aina. Jotenkin kai ne huonot kokemukset aina unohtuivat tai sitten vain ajattelin, että ehkä se ensi kesän leiri on jostain syystä mukavampi kuin aiemmat. Ei siellä koskaan mitään sellaista "traumaattista" sattunut, että olisi ollut varsinaista syytä olla tykkäämättä. Senkin vuoksi ehkä oli sitten vähän vaikea sanoa "ei", kun vanhemmat taas talvella kysyivät lähtisinkö ensi kesänä taas leirille. Jos olisin sanonut, etten halua, olisi varmaan kysytty syytä, ja sitten en olisi osannut vastata mitään. 

Aikuisena ymmärrän, että luonteeni ei vain sopinut mihinkään leirielämään. Olin sellainen lukutoukkalapsi ja aika lailla omiin oloihini vetäytyvä. Leireillä kuitenkin pyritään aina järjestämään ohjelmaksi kaikenlaista "mukavaa yhdessä touhuamista", niin en minä siitä tykännyt. Laskin aina päiviä, että monenko päivän päästä pääsen pois.

Leireistä on jäänyt mukavia muistoja. Sai mennä jos halusi, pakkoa ei ollut. Niissä oli kivaa järjestettyä tekemistä ja uimaan pääsi monta kertaa päivässä. Leireillä sai uusia kavereitakin.

Olin kerran, ehkä 7v., en tykännyt. Parasta oli jäätelö jälkiruuaksi, kaikki muu ikävää.

Oma lapsi piti parina kesänä laittaa leirille, kun työt meni ristiin ja ei kahdeksan vuotiasta saa enää yksin jättää päiviksi kotiin. Onneksi sen pari kesää viihtyi niissä ja nyt kun ei enää halua mennä (+korona), niin on jo tarpeeksi olemaan yksin.

Sama. Minulla oli monta harrastusta joista en yhdestäkään oikein pitänyt ja joka arkipäivä oli treenit, vklp kisat ja kaikki kesät leireillä. Olisin vain halunnut olla rauhassa ja leikkiä kavereiden kanssa.

Tykkäsin käydä leireillä. Olin ainakin seurakunnan järjestämillä ja kuvataideleirillä. Olin ujo lapsi, mutta leirille usein tuli 1-2 entuudestaan tuttua kaveria joten oli kivaa päästä samaan huoneeseen yöpymään yms. Jos olisin ihan yksin mennyt tuntemattomien sekaan niin kokemus ei ehkä olisi niin mukava.

Kauan sain kinuta, että pääsin edes seurakunnan (lähes ilmaiselle) tyttöleirille. Mut sit onneksi pääsin useana kesänä. Myös partioon!

Vanhempien mielestä ihan turhaa. Miksi pitää päästä johonkin tai ylipäätään harrastaa jotain? ”Miks sun pitää aina olla tekemässä jotain?”

(Muutin kotoa heti yläasteelta päästyäni. Siellä ne täyttelee ristikoita. Käyn harvakseltaan, kun esim lenkkeilyni ja sienestämiseni tuntuu heitä stressaavan.)

Oma lapsi on partioleirillä nyt. Toinen kesä. Sanoi, että leireillä ja retkillä on hauskinta ikinä, vaikka nukkumaan mennessä onkin aina vähän ikävä vanhempia.

Ja kotona tehdään ja mennään yhdessä. Teen tuplasti töitä hänen ollessaan tuolla, niin saan lisää lomapäiviä.

Meillä lapset haluaa leirille kerran kesässä. Hauskaa tekemistä, uusia kavereita, jänniä muistoja telttayöpymisistä ym..

Vierailija kirjoitti:

Onhan vanhempien tehtävä myös yrittää tehdä lapsestaan sosiaalisia ja saattaa heitä tekemisiin vertaistensa kanssa, jos lapsi ei itse hakeudu. 

Itse olen introvertti enkä olisi lapsena mennyt sen paremmin uimakouluun kuin rippileirillekään, jos ne ihan omassa päätösvallassani olisi olleet. Ymmärrän kuitenkin vanhempien tarkoituksen tuossa taustalla kun lapsia näihin ilmoitellaan. 

Ei ole, vanhempien tehtävä on hyväksyä lapsi sellaisena kuin tämä on. Toki tukea sosiaalisuutta, jos lapsi sitä toivoo. Mutta ei ole pakko olla sosiaalinen.

Leirit jo lähtökohtaisesti ikävä ajatus, kun valmis ohjelma, ei saa tehdä mistä tykkää lomalla. Päiväleiriltä pääsee sentään kotiin, mutta yöleiri ajatuksenakin painajainen. Tykkäsin jo lapsena nukkua omassa rauhassa.

Mut laitettiin viikoksi jollekin kesäleirille kun olin 8-vuotias, ja mua ketutti ja ahdisti aivan suunnattomasti koko viikon. Lähinnä siksi etten tuntenut leiriltä ketään ja olin etenkin lapsena tosi ujo tuntemattomien kanssa ja muutenkin introvertti. Siellä ois pitänyt olla joku turboekstrovertti joka ei pysy hetkeäkään paikallaan. Jos olisin tuntenut leiriltä jonkun niin ei se sitten ois niin hirveää ollut. Rippileirikin oli vähintään yhtä kamala kokemus.

Me oltiin ensin perheleirillä muutamana kesänä ja sitten halusin jo yksikseni. Seurakunnan leirejä, oli kivaa.

Ratsastuksen aloitettua, olin joka kesä ratsastusleirillä.

Jos omani leirille haluaa, niin saa mennä.

Sama täällä! Vanhemmat pakottivat leirille kun väittivät että minulla olisi tullut ainoana lapsena aika pitkäksi. 14-vuotiaasta asti he pakottivat hakemaan kesätöitä samasta syystä. Nyt aikuisena ärsyttää, että lapsuuden ihanille kesille piti tunkea kaikkea toimintaa ja kesätöitä ja jäin paitsi sellaisista mukavan letkeistä kesistä ilman suunnitelmia.

Omat lapseni saavat itse valita menevätkö leireille, kun siihen ikään kasvavat.

En käynyt ja olisin kyllä protestoinut jos vanhemmat olisivat minut pakottaneet leirille. Olin koulukiusattu ja olisi kyllä ollut hirveää jos kiusaaja olisi ollut samalla leirillä. Yläasteella minua ei enää kiusattu, mutta rippileirillä odotin koko ajan että leiri olisi ohi ja leiriviikko tuntui pitkältä. Omat lapset saavat mennä leirille jos haluavat oikeasti sinne, mutta missään nimessä sinne ei tarvitse mennä.

Leirit ovat kivoja kokemuksia (pl. ne 40-luvun leirit)

Vihervasukit voisi kaikki laittaa kersoineen leireille.

Olin kaupungin kesäsiirtolassa ala-asteikäisenä 70-luvun lopulla, aina päivä leirillä ja yöksi kotiin. Kaikkea kivaa tekemistä, mukavat ohjaajat ja paljon kavereita. Mielelläni menin. Kyllä silloinkin näissä aina joku näytti hapanta naamaa, mikään ehdotettu tekeminen ei kelvannut eikä tullut leikkiin mukaan vaikka kysyttiin. Eipä sitten kyllä kavereitakaan nämä nirppanokat yleensä saaneet, mutta varmaan sekin oli heidän mielestään muiden vika.

Sitten myöhemmin harrastusleireillä, missä oltiin myös yötä, yleensä noin viikko kerrallaan. Kiva olla kavereiden kanssa pois kotoa. Aikuisenakin reissaan mielelläni ja suhtaudun kaikkeen uteliaasti.

Joo, kävin ala-asteella jopa yhden viikon kesästä leirillä. Tykkäsin ja viihdyin. Meitä oli neljä mukulaa ja kaikkien leirit eri aikona, ettei siinä mitään ihmeellistä vapaata vanhemmille tullut. Vanhimpana lapsena sanoisin, että mun kesäloma taakka keveni kolmen viikon aikana, kun yksi oli ruokakunnasta pois.

En ole omia lapsia leireille laittanut, kun ei ole vastaan tullut missään vaiheessa. Ihmetellytkin, että jäikö kesäleirit kasarille.