Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Kävin joka vuosi urheiluleirillä, noin viikon kestävällä kaverin kanssa ja niistä on kyllä lapsuusajan yhdet parhaimmista muistoista. Tietty jos olis pakotettu eri asia mutta odotin noita aina innolla, oli vaikka mitä aktiviteettiä ja mukavat puitteet. Oon noista tosi kiitollinen vanhemmille

Ainut leiri missä olen ollut oli rippileiri v. 97 maaliskuun alussa hiihtoloman aikaan. Olisin halunnut päiväriparille, mutta sinne en päässyt. Oli niin paljon hakijoita. Onneksi leiri oli ihan ok. Ei vanhemmat lapsena tarjonneet/ehdottaneet mitään sen kummempia aktiviteetteja. Itse piti keksiä tekemistä. Oltiin aika köyhiä ja olin ainut lapsi. Onneksi oli paljon sukulaisia ja sitä kautta useampi suunnilleen samanikäinen serkku, joiden kanssa viettää välillä kesällä/lomilla aikaa. V. 93 olin tädin perheen mukana Ruotsissa käymässä ( heidän vanhin sisko asui siellä) Hyvin viihdyin ja heillä oli myös vain vuotta vanhempi tyttö. Keksittiin yhdessä tekemistä. 

Ainut minne olisin lapsena halunnut oli eskari. Silloin se oli vapaaehtoinen kai, en muista enää tarkkaan. Yksi vuotta vanhempi serkkuni meni eskariin ja minäkin olisin halunnut mutta en päässyt. Vanhemmat varmaan ajattelivat, että ihan turhaa kun koulu alkaa seuraavana vuonna. Koulusta (ala-asteelta) muistan, että jotkut rikkaimpien perheiden lapset kävi ratsastusleireillä ja kai niitä muitakin leirejä oli. Olisihan se voinut olla kivaa, jos jonkun kaverin kanssa olisi sinne päässyt. En kotona viitsinyt edes kysyä, kun vastauksen tiesi jo etukäteen. Eli ei ole rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan vanhempien tehtävä myös yrittää tehdä lapsestaan sosiaalisia ja saattaa heitä tekemisiin vertaistensa kanssa, jos lapsi ei itse hakeudu. 

Itse olen introvertti enkä olisi lapsena mennyt sen paremmin uimakouluun kuin rippileirillekään, jos ne ihan omassa päätösvallassani olisi olleet. Ymmärrän kuitenkin vanhempien tarkoituksen tuossa taustalla kun lapsia näihin ilmoitellaan. 

Minäkin olen introvertti, eivätkä leirit tehneet yhtään enemmän  ekstrovertiksi. Ennemmin päin vastoin ja inhosin näitä leirejä. En osannut nukkua edes lapsena vieraassa paikassa ja ne yhteiset ulkohuussit...

En joutunut menemään. Enkä mennyt. Äitini joskus kyllä ehdotti, mutta isäni  oli  onneksi  semmoinen, että tykkäsi että me lapset oltiin kotina. Myös mummi tykkäsi pitää meitä luonaan. En olisi halunnutkaan leireille.

Kävin parina kesänä jollain taideleirillä, koska kaveri halusi. En viihtynyt yhtään, tosi ankeat muistot leireistä ja halusin koko ajan kotiin. Parhaimpia kesämuistoja olivat perheen yhteiset reissut vuokramökille sekä max kerran vuodessa ulkomaanmatkalle tai risteilylle. Ah, kasarin kesät <3

Seinäjoen Kesäsiirtolan kuorasjärven rannalla sijaitseva "Kessula" oli legendaarinen paikka 70-80-luvuilla. Leiriohjaajat olivat kyllä tuolloin oikein panostaneet kaikkeen hauskaan mitä lapsille voi järkkäillä.  Kessulan ruoat ja ruokalan mukavat emännät olivat myös vertaansa vailla. Hyviä muistoja paljon , hauskoja hetkiä ja --- silloisiin kesäleirikavereihin törmännyt aikuisina, kaikilla hyvät muistot ja hyvin menee elämässä. Niitä viikkoja muisteltiin nauraen.

Toiminnassa muuten vieläkin tuo mainio paikka.

Leireille pääsi vähätuloisten lapset. Olisit kiitollinen. Leikkikaverit kesäksi, lämmin ruoka, ulkoilu valvonnassa, säännöllinen päivärytmi. Moni lapsi joutui olemaan yksin kesät kotona, sinä "jouduit".

Diipadaapaa.. näin oli-60 luvulla ja -70 luvulla

Kaksijakoisia muistoja. 7-10 vuotiaana kaiken maailman 4h:n kesäkerhot ja -leirit olivat pakkopullaa ja olisin ollut mielunmin kotona tai mummolassa. Sitten siinä esiteini-ikäisenä kun rupesi tulemaan johonkin itseä kiinnostavaan harrastukseen keskittyviä leirejä mainoksissa, suorastaan kinusin päästä mukaan. Aina en päässyt, kun osa oli niin kalliita.

Väitän että tekivät mulle ihan hyvää nuo leirit. Oppi toimimaan itsenäisesti ja ikäistensä kanssa, kun pienenä olin todella vanhempiini ripustautunut muuten aina.

Vierailija kirjoitti:

Seinäjoen Kesäsiirtolan kuorasjärven rannalla sijaitseva "Kessula" oli legendaarinen paikka 70-80-luvuilla. Leiriohjaajat olivat kyllä tuolloin oikein panostaneet kaikkeen hauskaan mitä lapsille voi järkkäillä.  Kessulan ruoat ja ruokalan mukavat emännät olivat myös vertaansa vailla. Hyviä muistoja paljon , hauskoja hetkiä ja --- silloisiin kesäleirikavereihin törmännyt aikuisina, kaikilla hyvät muistot ja hyvin menee elämässä. Niitä viikkoja muisteltiin nauraen.

Toiminnassa muuten vieläkin tuo mainio paikka.

Kessulan kasarikesät ja perinteiset "Leiriolympialaiset" ! Oi niitä aikoja. Eläköön Kessula!

Pahinta jos lapsi tai nuori möllöttää kesän yksin (kaikki ikätoverit muualla kesänvietossa). Mitä kesämuistoja siitä sitten syntyy? Pitkästymistä ja nettipelaamista?

Kesäleireillä on aina järkestettyä tekemistä ja toimintaa.

8-vuotiaana eli ekaluokan jälkeisenä kesänä viikko päiväleirillä ja sen jälkeisinä kesinä ainakin yksi leiri. Keväällä koulussa jaettiin esite (seurakunnan?) leireistä ja sieltä sitten valkkailtiin, mihin olisi kiva mennä. Joku haku leireille varmaan oli? Olin ainakin kerran taideleirillä, mutta muuten leirit taisivat olla seurakunnan järjestämiä. Yhden leirin teemana oli kokkaus: ryhmillä oli kokkausvuorot lounaalle tai päivälliselle ja sitten tehtiin brittakakkua ja leivottiin pullaa, joka tosin muuttui korvapuusteiksi, kun löysin kanelipurkin ja opetin puustien pyörittelyn vetäjälle, joka ei osannut tehdä niitä. Leirikeskuksessa oli myös kanatarha ja syötin kotkottajille voikukanlehtiä verkon läpi. 10-vuotiaana oli kymppileiri, jossa nukuttiin täyteen ahdetuissa puolijoukkueteltoissa. (Muut leirit oli leirikeskuksissa, joissa nukuttiin sisällä.) Pelkäsin sen vessaparakin sinistä nestettä niin paljon, että olin koko leirin kakkaamatta. 

Yhtenä kesänä taisin olla viikon kesäsiirtolassa.

Leireillä paistoi aina aurinko, uitiin ja saunottiin. Oli varmaan myös jotain askartelua ja ulkopelejä. Yhdellä leirillä saatiin joku palkinto yörauhasta. Samalla tavalla mun huonetoverit valvoivat kuin muutkin, mutta pelasivat hiljaa korttia kikatuksen sijaan ja sammuttivat valon, jos yövahti kiersi kurkkimassa. Huonekunnan nimikin oli Korttihait. 

Olin leireillä yksin eli siellä ei ollut sisaruksia tai kavereita. Oma kokemukseni oli pääosin positiivinen. Kesäsiirtolassa ihmettelin, miksi toisille lapsille tuli sinne kirjeitä ja siellä oli kioski. En muista yhtään, mitä siellä tehtiin, mutta hampaat piti pestä järvivedellä, mikä oli mielestäni ällöttävää. Tämä oli ehkä leirikokemuksistani vähiten mieluinen, koska siellä pidempään olleet tietysti olivat jo tutustuneet toisiinsa ja itse olin semmoinen yksin liihottaja, joka ei tunge valmiisiin porukoihin. 

Jollain leirillä oli pitkä huussi, mutta oliko se tuo kymppileiri vai kesäsiirtola... 

Minulla ei leireillä ollut koskaan ikävä kotiin. Kai se leireily opetti myös tietynlaista itsenäisyyttä, vaikka olikin jo valmiiksi niin luottavainen, ettei mikään pelottanut. Ja se oli lomaa vanhemmista ja erilaista kuin kotona. Näin aikuisena arvaa senkin puolen, että lie ollut vanhemmillekin pieni helpotus, kun yksi kolmesta on pois jaloista muutaman päivän. 

Nykyiset sukulaislapset eivät ole olleet kesäleireillä. Tajusin sen vaan yhtenä kesänä. Mutta eroperhe, jossa lapset seilaavat kahden kodin väliä, ei varmaan kumpikaan puoli viitsi asiaa järjestää ja kenen viikolle se leirikin osuisi. Lapsetkin kuulostaa sen verran herkemmiltä, etteivät uskaltaisi jäädä leirille yöksi tai pitäisivät koko leiriä tylsänä. Lisäksi ainakin toinen vanhempi juoksuttaa tenavia milloin missäkin, ei ne ehtisi leireillä. Vaikkei vieläkään kukaan ole rikas, on näillä jotenkin enemmän aineellisia resursseja kuin meillä aikuisilla omassa lapsuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Pahinta jos lapsi tai nuori möllöttää kesän yksin (kaikki ikätoverit muualla kesänvietossa). Mitä kesämuistoja siitä sitten syntyy? Pitkästymistä ja nettipelaamista?

Kesäleireillä on aina järkestettyä tekemistä ja toimintaa.

80-luvulla ei paljon netissä pelailtu; itse luin kesät pitkät kirjoja ja olin nimenomaan hyvin tyytyväinen siihen yksin möllöttämiseen.

No, leireilläkin kyllä kävin, alkuun ala-asteella seurakunnan leireillä, jotka olivat vähän no jaa, mutta sitten kun eksyin järjestötoimintaan, leirit olivat ihan parasta ikinä ja sain tosi paljon kavereita, joista osa on edelleen matkassa mukana. Teini-iän parhaina kesinä olin kuukauden putkeen reissussa, ensin leiriläisenä ja sitten ohjaajana.

Vierailija kirjoitti:

8-vuotiaana eli ekaluokan jälkeisenä kesänä viikko päiväleirillä ja sen jälkeisinä kesinä ainakin yksi leiri. Keväällä koulussa jaettiin esite (seurakunnan?) leireistä ja sieltä sitten valkkailtiin, mihin olisi kiva mennä. Joku haku leireille varmaan oli? Olin ainakin kerran taideleirillä, mutta muuten leirit taisivat olla seurakunnan järjestämiä. Yhden leirin teemana oli kokkaus: ryhmillä oli kokkausvuorot lounaalle tai päivälliselle ja sitten tehtiin brittakakkua ja leivottiin pullaa, joka tosin muuttui korvapuusteiksi, kun löysin kanelipurkin ja opetin puustien pyörittelyn vetäjälle, joka ei osannut tehdä niitä. Leirikeskuksessa oli myös kanatarha ja syötin kotkottajille voikukanlehtiä verkon läpi. 10-vuotiaana oli kymppileiri, jossa nukuttiin täyteen ahdetuissa puolijoukkueteltoissa. (Muut leirit oli leirikeskuksissa, joissa nukuttiin sisällä.) Pelkäsin sen vessaparakin sinistä nestettä niin paljon, että olin koko leirin kakkaamatta. 

Yhtenä kesänä taisin olla viikon kesäsiirtolassa.

 

Leireillä paistoi aina aurinko, uitiin ja saunottiin. Oli varmaan myös jotain askartelua ja ulkopelejä. Yhdellä leirillä saatiin joku palkinto yörauhasta. Samalla tavalla mun huonetoverit valvoivat kuin muutkin, mutta pelasivat hiljaa korttia kikatuksen sijaan ja sammuttivat valon, jos yövahti kiersi kurkkimassa. Huonekunnan nimikin oli Korttihait. 

 

Olin leireillä yksin eli siellä ei ollut sisaruksia tai kavereita. Oma kokemukseni oli pääosin positiivinen. Kesäsiirtolassa ihmettelin, miksi toisille lapsille tuli sinne kirjeitä ja siellä oli kioski. En muista yhtään, mitä siellä tehtiin, mutta hampaat piti pestä järvivedellä, mikä oli mielestäni ällöttävää. Tämä oli ehkä leirikokemuksistani vähiten mieluinen, koska siellä pidempään olleet tietysti olivat jo tutustuneet toisiinsa ja itse olin semmoinen yksin liihottaja, joka ei tunge valmiisiin porukoihin. 

 

Jollain leirillä oli pitkä huussi, mutta oliko se tuo kymppileiri vai kesäsiirtola... 

 

Minulla ei leireillä ollut koskaan ikävä kotiin. Kai se leireily opetti myös tietynlaista itsenäisyyttä, vaikka olikin jo valmiiksi niin luottavainen, ettei mikään pelottanut. Ja se oli lomaa vanhemmista ja erilaista kuin kotona. Näin aikuisena arvaa senkin puolen, että lie ollut vanhemmillekin pieni helpotus, kun yksi kolmesta on pois jaloista muutaman päivän. 

 

Nykyiset sukulaislapset eivät ole olleet kesäleireillä. Tajusin sen vaan yhtenä kesänä. Mutta eroperhe, jossa lapset seilaavat kahden kodin väliä, ei varmaan kumpikaan puoli viitsi asiaa järjestää ja kenen viikolle se leirikin osuisi. Lapsetkin kuulostaa sen verran herkemmiltä, etteivät uskaltaisi jäädä leirille yöksi tai pitäisivät koko leiriä tylsänä. Lisäksi ainakin toinen vanhempi juoksuttaa tenavia milloin missäkin, ei ne ehtisi leireillä. Vaikkei vieläkään kukaan ole rikas, on näillä jotenkin enemmän aineellisia resursseja kuin meillä aikuisilla omassa lapsuudessa. 

Niin ja leireille lähdettiin yleensä joukkokuljetuksella torilta vanhan kirkon edestä. Siksi en edes tarkkaan tiedä, missä noin maantieteellisesti ottaen on oltu. Kymppileiri oli Pättiniemessä (tosin sieltä mut haettiin autolla pois, en muista sinne menoa). Mutta siitä bussiin kipuamisesta alkoi se jännitys, että nyt mennään leirille, onkohan siellä tänä vuonna kivaa.

Meillä leirit oli niin lyhyitä, ettei siellä mitään omaisten päiviä ollut eikä mun vanhemmat olisi varmaan tulleetkaan. 

Olisipa muuten nostalgista päästä aikuisena kesäleirille. 

Vierailija kirjoitti:

Pahinta jos lapsi tai nuori möllöttää kesän yksin (kaikki ikätoverit muualla kesänvietossa). Mitä kesämuistoja siitä sitten syntyy? Pitkästymistä ja nettipelaamista?

Kesäleireillä on aina järkestettyä tekemistä ja toimintaa.

Niinpä, mulle kävi just näin. Heräsin kesäisin 10-12 välillä ja söin jotain, katsoin tv:tä tunnin-pari ja sitten menin tietokoneelle pelaamaan. Pelasin yömyöhään 00-02 asti jolloin menin nukkumaan. En pelannut edes netissä vaan yksinpelejä, yksin. 

Siinä ei sosiaaliset taidot kehittyneet. Koulussakin kiusattiin. 

Tykkäsin aivan älyttömästi. Äiti oli seurakunnalla töissä ja seurakunnan lapset olivat etusijalla. Vaikka ei ystäviä oltu muiden työntekijöiden lasten kanssa, tuttuja oltiin ja helpotti menoa. Opin paremmin uimaan yhdellä leirillä ja 1 leiri oli kuvaamataitoa. Meidät jaettiin eri ryhmiin, jossain ryhmässä tehtiin jotain ja jossain jotain muuta. Muistan vieläkin mun lemppariohjaajan, ensiksi tehtiin lyyjykynällä ja sitten väritettiin vesivärillä. Halusin aina mennä aamulla tähän ryhmään ja kun ohjelma oli loppui, sai vielä mennä lopuksi minne halusi, jos halusi ja mä aina menin tänne. Tein ison kasan näitä töitä sen viikon aikana ja muistan vieläkin, kun mun vanhemmat olivat ihan että vau.

Mä sain ohjaajalta pienen vihon leirin lopuksi ja takoi päähän pitää treenata, muuten ei kehity.

No, en mä kehittynyt, kun en ollut tippaakaan lahjakas. Oon miettynyt lukemattomia kertoja kuinka paljon aikuinen voi vaikuttaa lapsen kehitykseen.

Mun vanhemmat osti 10 irtokehystä ja ne kuvat ovat edelleenkin näissä kehyksissä mun vanhempien kotona.

Mä kävin monta vuotta näissä leireillä ja niitä oli, ainakin 2 per kesä.

Muistan nämä 2 vieläkin ja oon 50 v

Riippuu ihan tuurista, millaisia kokemuksia lapsi saa. Rippileiristä ei jäänyt paljon mieleen, mutta kadun, kun ryhdyin isostoimintaan. Ensin minua kiusattiin, ja sitten joutu työntekijänä kattomaan, miten kauheita nuoret voivat olla toisilleen.

Olin leireillä, koska vanhemmillani ei ollut pitkiä lomia. Inhosin niitä. Paitsi rippileiri oli kiva. Omat lapset ovat olleet jollain urheiluleireillä omasta halustaan. Olen opettaja ja minulla on samaan aikaan lomat.

Kesäsiirtolaleirit olivat mukavia lapsuudessani : opin siellä mm uimaan, miten lämmitetään sauna, onkimaan, veneilemään, miten tehdään iltanuotio ja käristetään makkara maukkaaksi, eri joukkuepelejä, parhaat puujalkavitsit vitsikilpailussa, leiridiscossa parhaimmat moovit, miltä auringonnousu näyttää järven takaa, miltä kaverin halaus tuntuu ja ikävän haikea kouraus sydän alassa kun viikon jälkeen sanottiin uusille kavereille heipat ja nähdään joskus- ehkä ensi kesänä?

Mä taas tykkäsin leireistä ja odotin innolla koska kotona oli aina perhehlvetti päällä, kesä oli stressaavaa aikaa sellaisella joka joutui pitkään kuuntelemaan kotona mitä ihmeellistä raivoa, kiroilua, kontrollia yms, leiri oli yksi harvoista pakopaikoista ja niihin ihme kyllä saatiin mennä. 

Vierailija kirjoitti:

Mä taas tykkäsin leireistä ja odotin innolla koska kotona oli aina perhehlvetti päällä, kesä oli stressaavaa aikaa sellaisella joka joutui pitkään kuuntelemaan kotona mitä ihmeellistä raivoa, kiroilua, kontrollia yms, leiri oli yksi harvoista pakopaikoista ja niihin ihme kyllä saatiin mennä. 

Sama täällä! Meillä oli hyvin vaikea tilanne perheessä - joten kesä kesäsiirtolassa oli kirjaimellisesti paratiisi! Sai olla lapsi ja nauttia kavereista ja kesälomasta. Onneksi pääsin sinne.