Mä jouduin lapsena aina kesäisin leireille. En tykännyt yhtään, niin omia lapsia en oo leireille laittanut.

Kaikki mahdolliset leirit kolusin, aina ne kotiolot voitti.

Jouduin, en tykännyt. Olin vissiin epäsosiaalinen, jäin ilman kavereita tai mut jätettiin aina porukan ulkopuolelle. Oli kauheaa.

Olin yh kolmelle pojalle,oli vaan pakko laittaa kesällä leirille jotta pääsen töihin,ei ollut tukiverkkoja,yks lapsista on nyt aikuisena valittanut mutta sanoin että en voinut niitä kotiin jättää kun silloin tein 24h ja 12h työvuoroja,olivat oman lomani 4 viikkoa tietenkin kotona mutta muuten leirillä

Viime kesänä eihän halunneet leirille, makasivat sitten koko kesän kotona ja valittivat että on tylsää kun kaikki kaverit oli leireillä. Itsehän tein töitä, eli minusta ei ollut aktiviteettiä järjestämään. Tänä kesänä annoin valita mille leirille menevät, mutta pakko oli ottaa vähintään 2. Ottivat yhden viikon päiväleirin ja toisen missä ollaan viikko metsässä. Saa nähdä mitä tykkäävät.

Oli hirveetä olla leireillä. Yhdellä leirillä ohjaaja oli lapsien ahdistelija.

Minua kiusattiin leirillä. 

Vierailija kirjoitti:

Olin joka kesä seurakunnan viikon tyttöleirillä. Kivaa oli, uitiin ja puuhailtiin kaikkea kivaa kavereiden kanssa. Nukuttiin teltoissa. 

Mikä oli hyvä juttu myöhempää elämää varten. Opin sosiaaliseksi, enkä ole ollut mikään nirppanokka hienohelma.

En minäkään ole nirppanokka hienohelma vaikka leirit jäi välistä...

Mä en päässyt enkä edes tiennyt että jotain leirejä oli olemassa, ennen kuin pääsinkin kaverin mukaan jollekin leirin yhdelle kaveripäivälle mukaan, se oli ihanaa kun siellä oli samanikäisiä lapsia ja leikkiseuraa! Olisin halunnut jatkaa leirillä kovasti mutta eihän se enää siinä kohtaa onnistunut. Olin kade kaverilleni. Vietin kaikki kesät yksin kotona pitkälti ilman kavereita, joskus niitä näin mutta enimmäkseen olin vaan yksin, ja yksinäinen. :( Vanhemmat ei tajunneet.  

Srk:n tyttöleirit kuuskytluvun lopulla.  Ilmoitusluontoisesti mutsi lähetti itkuisen kahdeksan vuotiaan viikoksi täysin vieraiden ihmisten keskelle.  Sama toistui kolmena kesänä.  Opinpahan pitämään puoliani ja laulamaan lippulaulun ym. isänmaallisia lauluja sekä nostamaan oikeaoppisesti lipun salkoon.  Nyt jo kaiholla muistelen noita kesiä mutta tavoitan myös sen haikean koti-ikävän ja hylätyksitulemisen tunteen!

Ai sellaselle keskitysleirille?

Äiti ilmoitti joka ikiselle seurakunnan tyttöleirille ja pääasiassa tykkäsin, mutta jossain vaiheessa tajusin, että äiti haluaa lepoa meistä. Jännä etten sitä tajunnut, kun tukiperheeseen laitetiin.

Tulihan se jokunen partioleiri käytyä, kivaa oli. Ja rippileiri tietty. Myöhemmin sitten kaupungin hommissa tuli järjestettyä leirejä, kivaa sekin.
Omat lapset kävi jonkun verran kaupungin ja seurakunnan järjestämillä leireillä. Ainakin tuo nuorin tykkäs kun se oli monet kesät töissäkin noilla leireillä ja toimi isosena yms. 

Oletko edes kysynyt haluvatko mennä, vai  päätitkö heidän puolestaan ?

Ei meillä ollut rahaa sellaisiin. Olisin tykännyt kovasti. Pääsin kerran lapsena leirille ja sitten teininä riparille. Säästettyäni pitkään rahaa itse pääsin myös eräälle harrasteleirille, josta olin jo vuosia haaveillut. Hyviä muistoja niistä.

Vierailija kirjoitti:

Olin kaupungin kesäsiirtolassa ala-asteikäisenä 70-luvun lopulla, aina päivä leirillä ja yöksi kotiin. Kaikkea kivaa tekemistä, mukavat ohjaajat ja paljon kavereita. Mielelläni menin. Kyllä silloinkin näissä aina joku näytti hapanta naamaa, mikään ehdotettu tekeminen ei kelvannut eikä tullut leikkiin mukaan vaikka kysyttiin. Eipä sitten kyllä kavereitakaan nämä nirppanokat yleensä saaneet, mutta varmaan sekin oli heidän mielestään muiden vika.

Sitten myöhemmin harrastusleireillä, missä oltiin myös yötä, yleensä noin viikko kerrallaan. Kiva olla kavereiden kanssa pois kotoa. Aikuisenakin reissaan mielelläni ja suhtaudun kaikkeen uteliaasti.

Kaupungin kesäsiirtolassa kesäleiristä on huippumukavat muistot! Mukavat ohjaajat jotka keksiväty kaikkea mukavaa tekemistä ja retkiä.Uimme, pelasimme jalkapalloa, näyttelimme näytelmiä, lauloimme - saimme uusia kavereita (ja ystävyys jatkui leirin jälkeenkin) .Ruoka- ja välipalahetket olivat yhtä juhlaa. koska niihin oli keittäjät oikein panostaneet. Kesäsiirtolaviikko pelasti oman lapsuuskesän (huoltaja oli vakavasti sairas ja olimme siksi silloin vähävaraisia )  ja päivät jäi muistoihin aurinkoisina ja täynnä naurua ja huolettomuutta. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Mä en päässyt enkä edes tiennyt että jotain leirejä oli olemassa, ennen kuin pääsinkin kaverin mukaan jollekin leirin yhdelle kaveripäivälle mukaan, se oli ihanaa kun siellä oli samanikäisiä lapsia ja leikkiseuraa! Olisin halunnut jatkaa leirillä kovasti mutta eihän se enää siinä kohtaa onnistunut. Olin kade kaverilleni. Vietin kaikki kesät yksin kotona pitkälti ilman kavereita, joskus niitä näin mutta enimmäkseen olin vaan yksin, ja yksinäinen. :( Vanhemmat ei tajunneet.  

Kesäleiri ja samanikäinen seura olivat parasta lapsuuden kesissä!

Vierailija kirjoitti:

Viime kesänä eihän halunneet leirille, makasivat sitten koko kesän kotona ja valittivat että on tylsää kun kaikki kaverit oli leireillä. Itsehän tein töitä, eli minusta ei ollut aktiviteettiä järjestämään. Tänä kesänä annoin valita mille leirille menevät, mutta pakko oli ottaa vähintään 2. Ottivat yhden viikon päiväleirin ja toisen missä ollaan viikko metsässä. Saa nähdä mitä tykkäävät.

Metsäleiri oli huippua. Oppi luonnosta paljon ja siinä oli seikkailuhenkeä. Iltanuotion taikaa .... metsän eläimet ja luonto. Kotiinpaluu yhtä juhlaa kun kaikki mukavuudet siellä, jota metsäleirin jälkeen osasi arvostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kaupungin kesäsiirtolassa ala-asteikäisenä 70-luvun lopulla, aina päivä leirillä ja yöksi kotiin. Kaikkea kivaa tekemistä, mukavat ohjaajat ja paljon kavereita. Mielelläni menin. Kyllä silloinkin näissä aina joku näytti hapanta naamaa, mikään ehdotettu tekeminen ei kelvannut eikä tullut leikkiin mukaan vaikka kysyttiin. Eipä sitten kyllä kavereitakaan nämä nirppanokat yleensä saaneet, mutta varmaan sekin oli heidän mielestään muiden vika.

Sitten myöhemmin harrastusleireillä, missä oltiin myös yötä, yleensä noin viikko kerrallaan. Kiva olla kavereiden kanssa pois kotoa. Aikuisenakin reissaan mielelläni ja suhtaudun kaikkeen uteliaasti.

Kaupungin kesäsiirtolassa kesäleiristä on huippumukavat muistot! Mukavat ohjaajat jotka keksiväty kaikkea mukavaa tekemistä ja retkiä.Uimme, pelasimme jalkapalloa, näyttelimme näytelmiä, lauloimme - saimme uusia kavereita (ja ystävyys jatkui leirin jälkeenkin) .Ruoka- ja välipalahetket olivat yhtä juhlaa. koska niihin oli keittäjät oikein panostaneet. Kesäsiirtolaviikko pelasti oman lapsuuskesän (huoltaja oli vakavasti sairas ja olimme siksi silloin vähävaraisia )  ja päivät jäi muistoihin aurinkoisina ja täynnä naurua ja huolettomuutta. Kiitos.

Ihana kuulla, että sinulla jäi hyvät kokemukset. Olen syntynyt 1980, ja mua ala-asteella kauhistutti ajatus kesäsiirtolasta. Äitini oli opettaja ja koko kesän kotona, eikä siirtolat siis koskettaneet minua, mutta ahdisti ajatus siitä, että jotkut lapset "joutuivat" kesäksi pois kotoa. 

kesäleirit olivat mukavia 70 ja 80 luvulla.sai uusia kavereita ja hyvää ruokaa.kaikkea jännää tehtiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kaupungin kesäsiirtolassa ala-asteikäisenä 70-luvun lopulla, aina päivä leirillä ja yöksi kotiin. Kaikkea kivaa tekemistä, mukavat ohjaajat ja paljon kavereita. Mielelläni menin. Kyllä silloinkin näissä aina joku näytti hapanta naamaa, mikään ehdotettu tekeminen ei kelvannut eikä tullut leikkiin mukaan vaikka kysyttiin. Eipä sitten kyllä kavereitakaan nämä nirppanokat yleensä saaneet, mutta varmaan sekin oli heidän mielestään muiden vika.

Sitten myöhemmin harrastusleireillä, missä oltiin myös yötä, yleensä noin viikko kerrallaan. Kiva olla kavereiden kanssa pois kotoa. Aikuisenakin reissaan mielelläni ja suhtaudun kaikkeen uteliaasti.

Kaupungin kesäsiirtolassa kesäleiristä on huippumukavat muistot! Mukavat ohjaajat jotka keksiväty kaikkea mukavaa tekemistä ja retkiä.Uimme, pelasimme jalkapalloa, näyttelimme näytelmiä, lauloimme - saimme uusia kavereita (ja ystävyys jatkui leirin jälkeenkin) .Ruoka- ja välipalahetket olivat yhtä juhlaa. koska niihin oli keittäjät oikein panostaneet. Kesäsiirtolaviikko pelasti oman lapsuuskesän (huoltaja oli vakavasti sairas ja olimme siksi silloin vähävaraisia )  ja päivät jäi muistoihin aurinkoisina ja täynnä naurua ja huolettomuutta. Kiitos.

Ihana kuulla, että sinulla jäi hyvät kokemukset. Olen syntynyt 1980, ja mua ala-asteella kauhistutti ajatus kesäsiirtolasta. Äitini oli opettaja ja koko kesän kotona, eikä siirtolat siis koskettaneet minua, mutta ahdisti ajatus siitä, että jotkut lapset "joutuivat" kesäksi pois kotoa. 

Itse asiassa kokemus oli niin hieno, että isona olin itse vuorostani leiri-ohjaajana muutaman kerran! Hienoja kesiä, täynnä aurinkoa ja naurua.

Ohjaajat tekivät minuun suuren vaikutuksen lapsuudessa. Ihailin heitä, koska he olivat yksinkettaisesti mahtavia, reiluja, huumorintajuisia tyyppejä ja niin tervehenkisiä sekä energisiä meidän leirin lasten kanssa. Ymmärsivät meitä lapsia.

Halusin kovasti tulla heidän kaltaisekseen isona. Isompana sain sitten tavallaan antaa takaisin osaltani niitä hyviä muistoja joita lapsuuskesinä kesäsiirtolassa osakseni sain.