Koira pääsee jatkossa lain mukaan ruokaostoksille – ja kakkaamaan kauppojen lattioille
Kaupat suhtautuvat toistaiseksi uudistukseen varauksella, sillä asiakkaina on myös allergisia. Kauppias voi estää tai rajata lemmikkien sisäänpääsyä ruokakauppaan.
Kommentit (361)
Juuri tänään katselin kun bussissa koira ravisteli itseään ympäri bussin käytäviä ja pölyä ja karvaa pöllähti ilmaan. Kiva ostaa tuotteita kun ovat koiran karvassa. Todella huono uudistus.
Koira voi olla sen kymmenen tuntia yksin kotona, kun omistajat töissä, mutta EI PYSTY OLEMAAN KOTONA 20min kauppareissun aikaa, saati, että olisi kaupan edessä 10min odottamassa?
Selittäkääpä tämä nyt?
PS En aio asioida yhdessäkään kaupassa, joka sallii koirat.
-Koira aivastaa kaupassa, kaikki alahyllyn tuotteet paskana, vfai haluatko koiran limaa vihanneksiisi?
MIKSI koira pitäisi saada viedä kauppaan?
-Ostaako se sieltä jotakin, johon omistaja ei kykene?
Miksi en saa tulla mopolla kauppaan?
Kuka idiootti on tämän "uudistuksen" takana? Nyt päitä vadille!
Koiranomistajat riehuu ketjussa, oli odotettavissakin, ja juuri teidän käytöksen takia koiria ei voi päästää minnekään ihmisten ilmoille, kun ette osanneet/jaksaneet kouluttaa koiraanne niin, että se ei häiritse muita.
Vierailija kirjoitti:
Monet koirat on nykyään puhtaampia kuin lapset!
Ja parempi käytöksisiä!
Muualla Euroopassa koirat ovat osa elämää siinä missä lapsetkin, enkä esim.Saksassa käydessäni ole nähnyt kuin äärimmäisen hyvin käyttäytyviä koiria niin julkisissa, kaupoissa kuin ravintoloissakin.
Suomessa koirat (ja lapset) käyttäytyvät huonosti, koska suomalaisten mielestä kumpiakaan ei saa näkyä eikä kuulua missään ja siten kumpikaan ryhmä ei osaa käyttäytyä hyvin, kun joudutaan outoon tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme haluaisi ottaa koiran mukaan kauppaan??? En kerta kaikkiaan näe sellaista tilannetta, että haluaisin ottaa jonkun meidän kolmesta koirasta mukaan. Ehei, ei hemmetti soikoon, olisi ihan painajaista. Hännällään huitoisivat tuotteet lattialle, nuolaisisivat hedelmäosaston mansikoita, kuolaisivat lihatiskin pleksin, ja lapsia pyörisi ympärillä "saako tätä silittää". Ei kiitos. Ei koiria kauppoihin. Miksi niiden pitäisi sinne mennä? Kauppakäynnit on kauppakäyntejä, koiralenkit erikseen.
Itse otan meidän kultasennoutajan aina mukaan Mustiin ja Mirriin koska se on hänelle joka kerta kokemus. Lenkillä saattaa kerjätä muilta koiran ulkoiluttajilta rapsutuksia mutta kun pääsee kauppakeskukseen niin on niin tärkeä kaveri ettei viitsi edes sivulleen vilkaista. Mielelläni kävisin hänen kanssaan myös pikasesti samassa rakennuksessa olevassa Cittarissa ja tiedän että koira osaisi käyttätyä paremmin kun ihmiset. Aivan järkyttävä huumeongelma Lahdessa! Älkää ikinä jättäkö koiraa kaupan eteen!
meillä on kaupan edessä muutama iso lukollinen häkki, johon voi laittaa koiran odottamaan kaupassa käynnin ajan. Helpottaa huomattavasti kaupassa pistäytymistä lenkkireissun päätteeksi + tietää että koira on siellä tallessa eikä kukaan yritä nyysiä sitä. Samalla voi ottaa huomioon koirapelkoiset ja allergiset siellä kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme haluaisi ottaa koiran mukaan kauppaan??? En kerta kaikkiaan näe sellaista tilannetta, että haluaisin ottaa jonkun meidän kolmesta koirasta mukaan. Ehei, ei hemmetti soikoon, olisi ihan painajaista. Hännällään huitoisivat tuotteet lattialle, nuolaisisivat hedelmäosaston mansikoita, kuolaisivat lihatiskin pleksin, ja lapsia pyörisi ympärillä "saako tätä silittää". Ei kiitos. Ei koiria kauppoihin. Miksi niiden pitäisi sinne mennä? Kauppakäynnit on kauppakäyntejä, koiralenkit erikseen.
Itse otan meidän kultasennoutajan aina mukaan Mustiin ja Mirriin koska se on hänelle joka kerta kokemus. Lenkillä saattaa kerjätä muilta koiran ulkoiluttajilta rapsutuksia mutta kun pääsee kauppakeskukseen niin on niin tärkeä kaveri ettei viitsi edes sivulleen vilkaista. Mielelläni kävisin hänen kanssaan myös pikasesti samassa rakennuksessa olevassa Cittarissa ja tiedän että koira osaisi käyttätyä paremmin kun ihmiset. Aivan järkyttävä huumeongelma Lahdessa! Älkää ikinä jättäkö koiraa kaupan eteen!
Hänen ja hänen. Se on koira voi hyvä jumala. Jopa kissasta puhuisin ennemmin "hänenä" kuin koirasta.
Kuinka moni sen koiransa veisi kauppaan vaikka olisi mahdollista? minä en ainakaan.. ainoa poikkeus voisi olla joku pikainen kioski piipahdus, tuskin sekään jos koiran voisi turvallisesti jättää ulkopuolelle.
Koskeehan tämä sitten tasa-arvon nimissä myös muita lemmikkejä?
Kissojen pitää myös päästä sisään. Mulla on avustajakissa, joka osaa kiipeillä hyllyille ja noutaa tavaroita. Pontso on 10 kg kolli ja hyvin suojeluhaluinen myös, se ottaa helposti kynnet ja hampaat esiin, jos se ei pidä lähelle tulijoista.
No just..Koirat on sisäsiistejä.Kakkaamaan,no nostaa koipee kusee.Ei tulis pieneen mieleenikään viedä huskyä kauppaan.Koira on mulle tärkeä.Tärkeämpi kuin typerät ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään siihen verrattuna kun ä p ä r ä t ovat irtokarkkilaarilla.
Miten AVIOTTOMAT lapset karkkilaarilla liittyvät tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme haluaisi ottaa koiran mukaan kauppaan??? En kerta kaikkiaan näe sellaista tilannetta, että haluaisin ottaa jonkun meidän kolmesta koirasta mukaan. Ehei, ei hemmetti soikoon, olisi ihan painajaista. Hännällään huitoisivat tuotteet lattialle, nuolaisisivat hedelmäosaston mansikoita, kuolaisivat lihatiskin pleksin, ja lapsia pyörisi ympärillä "saako tätä silittää". Ei kiitos. Ei koiria kauppoihin. Miksi niiden pitäisi sinne mennä? Kauppakäynnit on kauppakäyntejä, koiralenkit erikseen.
Itse otan meidän kultasennoutajan aina mukaan Mustiin ja Mirriin koska se on hänelle joka kerta kokemus. Lenkillä saattaa kerjätä muilta koiran ulkoiluttajilta rapsutuksia mutta kun pääsee kauppakeskukseen niin on niin tärkeä kaveri ettei viitsi edes sivulleen vilkaista. Mielelläni kävisin hänen kanssaan myös pikasesti samassa rakennuksessa olevassa Cittarissa ja tiedän että koira osaisi käyttätyä paremmin kun ihmiset. Aivan järkyttävä huumeongelma Lahdessa! Älkää ikinä jättäkö koiraa kaupan eteen!
Oikeasti koira on todella stressaantunut oudosta tilanteesta, jos käytös noin muuttuu. SE ihminen joka koiran omistaa, ei vain tajua tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Muualla Euroopassa koirat ovat osa elämää siinä missä lapsetkin, enkä esim.Saksassa käydessäni ole nähnyt kuin äärimmäisen hyvin käyttäytyviä koiria niin julkisissa, kaupoissa kuin ravintoloissakin.
Suomessa koirat (ja lapset) käyttäytyvät huonosti, koska suomalaisten mielestä kumpiakaan ei saa näkyä eikä kuulua missään ja siten kumpikaan ryhmä ei osaa käyttäytyä hyvin, kun joudutaan outoon tilanteeseen.
Saksassa todella koirat saa viedä kauppaan. Ruotsissa vietetty aina kesät ennen koronaa mutta valitettavasti siellä koirat tuntuvat olevan monelle enemmän rekvisiittaa kun perheenjäseniä. Ainakin Tukholman ravintoloissa/terasseilla.
Vierailija kirjoitti:
MIKSI koira pitäisi saada viedä kauppaan?
-Ostaako se sieltä jotakin, johon omistaja ei kykene?
Miksi en saa tulla mopolla kauppaan?
Ihan hyvä kysymys. Kuitenkin kulkuneuvot ovat vähintäänkin yhtä suuressa vaarassa kaupan pihalla. Ihan hyvin Prismoissa ja Cittareissa voisi kulkea polkupyörällä, sähköpyörällä sekä kevyillä moottoriajoneuvoilla. Niille ei kukaan ole allerginen, eikä ole mitään reviirinmerkkausviettejä virtsallaan. Pyörän koriin olisi myös näppärä laittaa ostokset ja asiointi nopeutuisi. Win-win tilanne asiakkaalle ja kauppiaalle
Ymmärrän koirat erillisissä koiraystävällisissä paikoissa, mutta ruokakaupassa ihmisten on välttämätöntä käydä, ja koirat vaikeuttaisivat esim. allergisten kaupassakäyntiä. Olisi harmi, jos moni joutuisi menemään kalliimpaan tai kauempana olevaan kauppaan välttyäkseen koirilta. Koiran on voinut tähänkin asti jättää kaupan eteen odottamaan, eikö se ole aivan riittävää? Pois lukien harvinaisemmat tapaukset, kun joku tarvitsee koiraa avukseen.
Samoin. Jos joku koira nuuskisi mua kaupassa, niin potkaisisin sitä vaistomaisesti. Älkää tuoko koiria mun lähelle, pelkään ja inhoan niitä ylikaiken.