Oudoimmat muistosi omalta kouluajalta?

Minun kouluaikanani osa miesopettajista oli sotainvalideja. Näin myös toinen historian opettajista. Hänellä oli vain yksi käsi, toinen käsi puuttui kokonaan olkapäästä alkaen.

Välituntivalvojana mies oli hurja. Välitunnilla piti mennä ulos . Sisällä notkuvat hän heitteli yhdellä kädellä portaita alas ja kohti ala-aulan päällysvaatenaulakoita.

Nostin kerran ollessani 8v välitunnilla etusormella silmälasejani ylemmäs kun olivat valahtaneet juoksemisen jäljiltä hieman huonosti, välituntivalvoja tuli naama punaisena karjumaan miksi minä näytän hänelle keskisormea.

Eräs opettaja sanoi tummaihoiselle tytöille että ei oikein pidä mustista ihmisistä. 2000-luvun vaihteessa vielä, ei missään 60-luvulla.

Kun koulussa piti vielä käydä lauantaisin, vaikka työpaikat jo olivat siirtyneet viisipäiväiseen työviikkoon.

Söin purukumia tunnilla, olisko ollut viidennellä luokalla. Ope pisti juoksemaan koulun ympäri kaksi kertaa 30 asteen pakkasessa sisävaatteissa. 90-luku.

Vierailija kirjoitti:

80-luku ja 90-luvun alku. Musiikinopettajamies ja luokanopettajamies hakkasivat usein puisia karttakeppejä palasiksi pulpetteihin tai omaan pöytäänsä, tehostivat puhetta sillä ja välillä huutoa. Toisilla opettajilla ilme oli kuin sitruunaa maistaneella. 

Niin meilläkin. Korvissa vaan soi ja säleet lenteli. Mutta ymmärrän heitä, nykyäänkin tarvittaisiin vastaavaa. Hirveä hälinä luokassa eikä kukaan korvaansa lotkauta, kun ope puhuu.

Musiikintunneilla yläasteella ei tehty muuta kun kuunneltiin levyjä. Opettaja oli arvostettu musiikkialan ihminen paikkakunnalla. Taisibomat projektiti viedä kaikki mehut miekkosesta. Numero tuli yhdestä laulusta vuoden aikana. Harmittaa vieläkin, kun ei saanut oppia mitään.

Vierailija kirjoitti:

80-luku ja 90-luvun alku. Musiikinopettajamies ja luokanopettajamies hakkasivat usein puisia karttakeppejä palasiksi pulpetteihin tai omaan pöytäänsä, tehostivat puhetta sillä ja välillä huutoa. Toisilla opettajilla ilme oli kuin sitruunaa maistaneella. 

Meillä se riehuja oli nainen. Karttakepit ja viivottimet meni aina päreiksi ja liidut ja taulusienet lenteli. Itsekin sain muutaman kerran sienestä naamaan.

Oli ihan kamalaa kun piti lähteä koko päiväksi hiihtämään jonnekin Vihtiin tai Nuuksioon,  metsään.  Ihan kanta Helsingistä  Siksi inhoa työssäni myös kaikkia tykytretkiä.  Kammottavaa, paras olla sairas.

Meillä oli alakoulussa jotain teemapäiviä missä yleensä tyttö ja poika tekivät jonkun temppuradan niin, että kädet olivat kiinni käsiraudoissa. Oli tytön käsi toisessa ja pojan taas toisessa käsiraudan puolessa. Joskus piti mennä myös ns köyttä pitkin ja käsiraudan osa saada kulkemaan sitä pitkin. Oli noloa ja ikävää minusta.

Mies opettaja ala asteella vanha pieru joka tykkäsi kutitella tyttöoppilaiden jalkapohjia tai muutenkin vain kutitella ,pojille ei koskaan mitään kutittelua pidettiin outona asiana.

Liikuntatunneilla joukkueet jaettiin siten, että toinen puoli pelasi paita päällä ja toinen ilman paitaa. Tämä 80-luvun lopussa pojilla. Lihavien poikien painajainen.

Kouluruokailussa oli pakko syödä lautanen loppuun, vaikka lapsi oikeasti ei olisi pystynyt jos ruoka olisi maistunut pahalta. Tästä syystä pelkäsin kesäkeittopäiviä. Sama ajankohta 80-luvun loppu.

Opettajat harrasti oppilaan häpäisyä, erityisesti tuolloin jo eläkeiän lähellä olevat vanhan liiton opettajat. Levottomat pojat laitettin istumaan tyttöjen viereen, koska se oli niille "noloa" ja rauhallinen tyttö ikään kuin rangaistus. Opettaja saattoi myös laittaa esim teipin hölöttävän oppilaan suuhun että saatiin hiljaisuus ja pakottaa levottoman, nykypäivän termein adhd-oppilaan istumaan omaan pulpettiinsa ihan luokan laitimmaiseen nurkkaan, jossa tämä heilui kuin heinämies, kunnes opettaja sitten kyllästyi tähänkin ja määräsi luokasta ulos. Toisaalta häiriöt jäikin sitten vähiin kun opettaja toteutti näitä seminaarissa 50-luvun alussa oppimiaan metodeja. Kummallista kyllä, en muista että kenenkään vanhemmat olisi valittaneet näistä.

Rehtori hoiti pahat tapaukset karjumalla ja joskus käymällä rinnuksiin kiinni. Samoin toimi puukäsityön opettajia. Heitä pelättiin, mutta kunnioitettiin. Toisaalta nämä ukot eivät olleet mitään koulukiusattujen puolustajia, vaan heidän mukaansa jokaisen on vastattavat omista asioistaan. Vain opetuksen häiritseminen tai opettajan uhmaaminen oli synti, josta seurasi rangaistus. Jos oppilas oli ihan hullu, rehtori retuutti rinnuksista ulos, otti puhelun, ja oppilas lähti tarkkikselle.

Olihan noita kaikenlaisia. Paljon toki nykypäivänä katsottuna turhaa, mutta hyvin paljon myös toimivaa tyyliä. Minulle ei jäänyt traumoja, vaikka sain osani kurituksesta. Se oli ihan vaan hyvä, eikä noista välttämättä kotiin saakka mitään sanottu, kun sovitti tekonsa paikan päällä. Ja kotona vanhemmat olisi joka tapauksessa olleet opettajien kannalla. 

Vierailija kirjoitti:

Siirtymä ala-asteelta yläasteelle oli kammottava järkytys.

Yläasteella oli hirveä meno. Ikäryhmämme oli koulussa aivan liian iso. Sinne tuli ei niin kivasta kaupunginosasta ihan erilaisia oppilaita kuin mitä ala-asteella oli ollut. Kaikki poikia, huonoja koulussa, riehujia, kiusaajia. Toivottomia tapauksia, meidän luokkaan osui valitettavasti 5 kpl. Luokka oli iso, peräti 36 opp. Luokkia oli 6.

Yläasteen opettajat oli karskeja ja etäisiä. He kohtelivat meitä kaikkia varmuuden vuoksi kuin nuorisorikollisia. Kunnes oppivat vähitellen ketkä olivat kunnollisia.

Uusi oppiaine opintojenohjaus. Sitä opetti opo, lehmänsilmäinen mies, joka tuijotteli lukiotyttöjä aivan liian kiinteästi.

Opon vastaanotolle piti kaikkien seitsemäsluokkalaisten mennä vuorollaan, yksin. Tarvitseeko sanoa, että pelotti? Opo uteli kummia, kuten "Mitä sä ajattelet pojista?"

Ja sitten oli käytäväpäivystys. 7-luokkalainen istui -yksin- ulko-oven vieressä klo 8-12. Oli talvi, oli kylmä, tylsää. 4 tuntia. Tehtävänä oli valvoa, että 7-9 luokkalaiset menevät välkällä ulos.

Illtapäivä oli vapaata.

Elettiin 70-luvun loppua. Nyt vasta tajuan kirkkaasti, miten pelottavaa ja kalseaa koulussa todella oli. Kiusaavia poikia sai pelätä koulumatkoilla ja välkillä. Koskaan ei kannattanut liikkua yksin, ettei joutuisi niiden silmätikuksi ja tapahtuisi ties mitä.

Välkillä oli muka 2 opettajaa ulkovalvojina. Eivät ne mitään valvoneet, vaan keskittyivät juoruamaan ja nauraa räkättämään keskenään. Joitain - ei kyllä mua - kiusattiin pahastikin. Opettajat käänsivät selkänsä ja esittivät etteivät huomanneet mitään.

En arvosta yläasteen opettajia. Osa heistä kiusasi oppilaita, jotain hiljaista ja puolustuskyvytöntä, joka oli esim. lihava, kömpelö voikkatunnilla tai jolla oli silmälasit.

Yläasteelle joutuminen 80-luvun lopullakin oli kuin joutuminen helvettiin, ensinnäkin oppilaista iso osa oli ihan täysiä hulluja, ja opettajat etäisiä, välinpitämättömiä ja tylyjä, osa opettajista tykkäsi nolata oppilaita, koulutilatkin muistutti jotain epäviihtyisää vankilaa, välitunneilla ei ollut mitään järkevää tekemistä, kertakaikkiaan täysin luotaantyöntävä paikka. Jouduin vielä kiusatuksikin kaikenlaisten hullujen toimesta mikä lisäsi vastenmielisyyttäni yläastetta kohtaan ja se tietysti näkyi ikävä kyllä numeroissakin ja on vaikuttanut negatiivisesti elämääni myöhemminkin.

Voisi sanoa että yläaste pilasi elämäni.

Koko luokka leikki luokkahuoneessa "aids-hippaa". Hipassa toisia yritettiin heittää luokan romanitaustaisen tytön tossulla, jolloin tähän "tarttui aids"...

Koko luokka oli mukana tässä kiusaamisleikissä ja useampi opettaja siitä tietoinen. Kukaan ei puuttunut. Romanitytön kiusaaminen tuntui ylipäänsä olevan kaikille opettajille ok, samoin luokkalaistemme vanhemmille, ja meitä muita lapsia ymmärrettiin sekä ala-arvoista kohtelua seliteltiin tytön omalla käyttäytymisellä. Tyttö oireili, mutta kukapa ei tuollaisesta olisi oireillut - ja kotitaustakin tytöllä oli hankala.

Koulun ruokailussa ei saanut puhua. Ruokasali oli vanha liikuntasali jossa oli päädyssä myös esiintymislava. Jos puhuit ruokalassa jouduit yksin sinne esiintymislavalle muiden pällisteltäväksi syömään.

Muistan vieläkin joutuneeni sinne kerran suoraan koska kaveri kertoi ruokajonossa vielä salin ulkopuolella käytävällä minkä kokoisia pannukakkuja mumminsa oli tehnyt viikonloppuna.

Ala-asteen vanha opettaja, joka säilytti kenkiään luokan roskiksessa, ihmetytti meitä oppilaita hiukan.

Joka alalla on omat hullunsa. Yleisesti ottaen meillä oli fiksut opettajat, mutta tämä oli tämän tapansa vuoksi vähän poikkeava.

Yläasteen uskonnon tunnit meni siihen, että opettaja pelotteli meitä satanismillä ja katsottiin myös Schindlerin lista elokuva pienissä pätkissä. Koko yläkoulun aikana vain yksi koe uskonnosta.  Voi olla, että mulla on huono muisti, mutta en ole varma, että käytiinkö kirjaa juurikaan läpi. Taidettiin keskittyä opettajan omiin pelottelu asioihin. Opettaja taisi olla myös yhden tunnetun kirjailijan vaimo, ja kertalleen näin hänet Linnan juhlissa. Äitini yllättyi, kun totesin, että kappas tuolla kättelyjonossa on uskonnon opettaja ja seuraava lausahdus, ai tuon vaimo.

Vierailija kirjoitti:

Up

Miksi OI miksi spämmäät tätä UP koko ajan, täähän toimii tää ketju!

Meillä oli 90-luvulla lukiossa sama ope sekä psykologiassa että uskonnossa. Tämä nainen oli uskonnollinen, pyrki herättämään meitä oppitunneillakin ja mainosti erilaisia uskonkokouksia, joihin meidän kannattaisi tulla.

Olin hyvä oppilas, osallistuin tunneilla keskusteluihin ja kyseenalaistin välillä uskonnon oppeja esittämällä (kohteliaasti) analyyttisiä kysymyksiä. Uskonnonkursseista tuli aina seiskoja, vaikka kuinka vastasin kokeissa ns. oikein kiitettäviä numeroita saaden.

Hän kosti minulle uskonnontuntien analyyttisyyteni myös psykologian kursseissa. Psykankokeista tuli kymppejä, mutta todistukseen kaseja.

Kuinkahan monelle oppilaalle tämäkin höyrypää ehti antaa vuosiensa aikana epäoikeudenmukaisia numeroita? Minusta tuo oli jo silloin virkamiehen epärehellisyyttä ja kertoo tämän ihmisen moraalista: eipä ihme, että pitää rukoilla anteeksiantoa Jumalalta - omista teoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Oli ihan kamalaa kun piti lähteä koko päiväksi hiihtämään jonnekin Vihtiin tai Nuuksioon,  metsään.  Ihan kanta Helsingistä  Siksi inhoa työssäni myös kaikkia tykytretkiä.  Kammottavaa, paras olla sairas.

TYKY/TYHYpäivät ovat työpaikkakiusaamista pahinta laatua, se on mun mielipide!

Meillä harrastettiin risteilyitä, Tallinnaan tai Tukholmaan. Että mä vihasin aina kun niistä kysyttiin! "ei, en halua istua illalla drinkeillä, ei en halua tanssia, ei en tykkää ostella, ei en halua puhua työasioista vapaalla"

jotenkin aina oli "selkä kipeänä" silloin kun piti lähteä.

Myöhemmin kieltäytyjiä oli enemmän, niin loppui!