Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti, seurustelisitko itsesi kanssa?
Jos vastaan tulisi melkein täysi kopiosi (luonteeltaan ja mielenkiinnoiltaan yms), mutta vastakkaista sukupuolta, niin voisitko seurustella hänen kanssaan? Jos oletetaan, että ulkonäkö olisi miellyttävä.
Minä en voisi. Kaksi tällaista jääräpäätä olisi huono yhdistelmä.
Kommentit (675)
Sanotaan että ehkä voisin seurustella itseni kanssa, sillä itseäni rakastan vain vähän, mutta se olis sitten eri asia, kauvan suhde kestäisi.
War. War never changes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä kysymys, jota olen joskus miettinyt ja todennut, että en edes itse seurustelisi itseni kanssa! Enkä lainkaan ihmettele, että kiinnostus itseäni kohtaan on laimeaa. Olen liian omanlaiseni, haluan tehdä asiat tietyllä tavalla, enkä ole halukas toisten miellyttämiseen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enempi olen muuttunut sellaiseksi. Olen kyllä ollut ainoastaan pitkissä suhteissa. 2 kertaa. Toinen päättyi eroon, toinen kuolemaan. Mutta niiden jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että hyvä menokaveri riittäisi minulle hyvin. Kai tämä asenne heijastuu jotenkin myös ulospäin, se, ettei edes ole haku päällä. Se tekee sekin jo sellaisen vaikutelman muihin, ettei kukaan kiinnostu.
Kyllä varmaan sitten, kun tuntisin hieman paremmin. Alussa pitäisi antaa aikaa, jotta olisin oma itseni. Jotta saisin kerrottua sanoin ja teoin mitä ajattelen asioista, elämästä, ihmisistä, merkityksellisistä asioista jne. Siis pientä pähkinän särkemistä ensin jos ensin jaksaisi harrastaa, niin sisin voisi olla miellyttäväkin löydös.
En seurustelisi ihmisen kanssa joka hassaa kaikki rahansa, syö kuin petoeläin, juo kuin Nasse-setä, haluaa omaa aikaa 23 tuntia päivässä, ja on hyvällä päällä kerran viikossa jos hyvin käy.
Olenkin ihmisystävänä sinkku ja sinkkuna pysyn.
Jos hän olisi vastakkaista sukupuolta, mutta muuten "minä" niin ehdottomasti!
Olen hauska, ihana, tykkään seksistä, olen lojaali, pidän huolta toisesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietenkään seurustelisi, mutta olisin hyvä ystävä.
Jälkeläisten genetiikan kannalta on hyväksi, että vanhemmat ovat erilaisia.
Seurustelen itseni kanssa päivittäin. Meillä natsaa. Sama maku kaikissa asioissa. Musiikki, sisustus, kirjallisuus, ruoka. Jos jokin ärsyttää niin ehkä ajoittain pientä saamattomuutta asioissa mutta ne hetket menevät ohi nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, jaksaisinkohan. Toisaalta, miksi ei.
Olisi kyllä kiinnostavaa nähdä se mies, jolle olisin kaikin puolin parhaiten sopiva puoliso ja joka olisi minulle myös se paras mies. Ei ole näkynyt, kovasti on joutunut sopeutumaan ja kompromisseja elämän aikana tekemään. Nyt toinen pitkä suhde menossa, muutamia lyhyempiä nuoruudessa kyllä ollut.
En todellakaan seurustelisi. Riiteleminen tuhoaisi koko homman, kun molemmat olisivat pitkävihaisia ja valmiita pitämään mykkäkoulua vaikka vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hymyilyttää ajatus että mentäisiin myrtsinä kotiin ja kun ovi sulkeutuisi molemmille leviäisi naamalle leveä hymy ja sitten pidettäisiin hauskaa.
Olipas vaikea kysymys,
mutta pidemmän pohdinnan jälkeen uskon että minulla on sellaisia piirteitä, että vastaan
joo, seirusteleisin
Kukaan ei ole täydellinen ja uskon että pitäisi enemmänkin etsiä (kumppanista /itsrstä) hyviä puolia kuin niitä huonoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos molemmat olisi henkilöitä jotka haluaa vaikka loppualämän parisuhteen, ovat luotettavia, uskollisia ja asettavat kumppanin tärkeysjärjestyksessä etusijalle. Tykkäävät läheisyydestä, toisen hellittelystä ja yhdessäolosta. Karttavat konflikteja ja riitaa. Ovat positiivisia ja tykkäävät nauraa. Siis jos kaikki on hyvin, ollaan onnellisia niin parisuhteen tilannekuva olisi tuo.
Joten seurustelisin itseni kanssa.
Mutta, jos asiat ei olisi hyvin, emme olisikaan täysin turvallisessa ja luotettavassa suhteessa jossa ei tule huomioiduksi vaan jää aina toiseksi tai kolmanneksi millon millekin,
molemmat olisivat mustasukkaisia, teräväkielisiä piikittelijöitä, anteeksiantamattomia, huonolla itsetunnolla varustettuja marttyyriksi heittäytyviä toisten syyllistäjiä, omaa tilaa ja hiljaisuutta vaativia.
En ehkä seurustelisi itseni kanssa.
Kun siis rakastuisi itseensä, näkee vain hyvät puolet, rakkaus, turvallisuus ja hyvä olo ruokkii samoja asioita, jollon toisesta saa parhaat puolet myös esiin. Haluaisin kaivaa itsestäni esiin hyvät ominaisuudet.
Seurustelisin, mutta se vaatisi kyllä pidempää pinnaa kuin mitä mulla itsellä on. Eli ehkä se ei onnistuisi sitten kuitenkaan? Olen impulsiivinen ja ailahtelevainen, mutta mussa on tosi paljon hyvää ja hellääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa että en seurustelisi. Olen välillä ihan liikaa ja puolisoni tarvitsee omata rauhallisemman luonteen. Kaksi hätäilijää ei kimpassa kauaa jaksaisi :-D
Ei. En pystyisi. Jos puoliso olisi yhtä saamaton ja väsynyt kuin minä, ei siitä tulisi yhtään mitään..
Joo, jos ei asuttais yhdessä.
Olen laiska ja mukavuuden halunen. Kämppä ku pommin jäljiltä.
Hyviä puoliakin löytyy. Mutta kaks tällästä saman katon alla on iso nou, nou.
Niin minä mieleni pahoitin, jälleen yksi mielensäpahoittaja jonka mukaan kaiken pitää ottaa kaikki huomioon. Jos hiekkalaatikolla on vain yksi lapio, pitääkö se ottaa pois kun ei kaikilla ole vai voiko sitä vaan jakaa kaikkien kanssa?
Kaikki saa tykätä kenestä haluaa ja kaikkien kukkien pitää antaa kukkia, mutta pitääkö sitä aina kaikkialla huudella? En minäkään huutele lesbojen keskusteluissa että mites me heterot.
En todellakaan kun tiedän omat sairaat ajatukseni.