Lapsi sai 9 todistuksen vaikka kokeista tuli kymppejä

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut pojalla sama juttu 8 vuotta! Jos kokeista saa 9 tai 10 ja lasketaan kaikki kokeiden keskiarvot yhteen, niin todistuksessa on aina vähintään yhtä numeroa alempi. Kaiken huippu on englanti, jossa on saanut kuunteluiden ja kokeiden keskiarvoksi kevätkaudella 9,5. Todistuksessa numero tänään 8. Opettaja oli suullisesti perustellut, että tuntiaktiivisuus jättänyt toivomisen varaa, ei viittaa usein yms. Tekisi mieli laittaa opettajalle viesti, että miksi rankaiset ujoa poikaa persoonallisuudenpiirteestä, jolle hän ei voi mitään. Hän ei tahallaan ole passiivinen vaan siksi, kun ujostuttaa osallistua.

Kaikkina vuosina sama juttu kielissä. Liikunnasta on ollut aina 8, vaikka on erittäin liikunnallinen poika. Luokan toiseksi nopein juoksija, hyvä hiihtämään ja luistelemaan ja uintitaitokin hengenpelastusmerkin tasoa, luokan paras uimari. Mutta kun on ujo, ei tuo itseään esille esim. pallopeleissä riittävästi. Käsittämätöntä, että luokkakaveri, joka on laiska ja huonossa kunnossa, sai saman numeron, koska opettajan mukaan yrittää aina parhaansa. Eli jos et jaksa juosta, hiihtää tai luistella, uimataidosta puhumattakaan, saat ”tsemppikasin”, koska viitsit yrittää.

Oletko todella tuota mieltä, että hyvä numero liikunnasta kuuluu niille jotka ovat liikunnallisesti lahjakkaita, aivan kuten joskus 80-luvulla toimittiin? Tällä tavalla saadaan aikaan iso joukko lapsia, joille liikunta on inhottava pakollinen kouluaine joissa vain muutamat pärjäävät?

Ei liikuntatunti ole mikään kilpailu missä mitataan tai pisteytetään osaamista ja sen mukaan sitten jaetaan palkintoja, se kuuluu ihan muihin piireihin kuin perusopetukseen.

Luulisi jokaisen aikuisen tämän ymmärtävän!

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu, että joidenkin mielestä jokaisella oppilaalla pitäisi olla mahdollisuus kymppiin aivan riippumatta oppilaan ominaisuuksista. Todellisuudessa koulussa mitataan monissa asioissa taitoja, joissa suurin osa ei koskaan saavuta kymppiä. Minusta tärkeää on oppia omat vahvuutensa ja ymmärtää myös, että jossain asiassa on itsellä vaikeuksia, mutta silti on hyvä tyyppi ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. 

Jos oppiaineessa arvioidaan puheviestintätaitoja, ne eivät voi olla hyvät, jos ei uskalla sanoa mitään. Sitten lähdetään siitä lähtötilanteesta niitä kehittämään. Itse en esimerkiksi olisi ikinä voinut saada liikunnasta kiitettävää, mutta en koskaan ajatellut, että minun pitäisikään. Moni ei voi kielellisten vaikeuksien vuoksi saada kieliaineista kymppejä. Harvalla on musiikissa mahdollisuuksia kymppiin, vaikka tekisi mitä.

Jostain syystä siitä kuitenkin syyllistetään, jos oppilaalta vaaditaan, että hän ilmaisisi esim. oman mielipiteensä puhumalla. Sekin voi tapahtua monella tavalla. Tunnin kulkuun voi osallistua esim. pienissä ryhmissä keskustelemalla, kertomalla oman näkemyksensä, jos opettaja kysyy sitä. Viittaaminen ei ole ainoa tapa. Minusta on hyvä oppia uskaltamaan ilmaisemaan itseään puhumalla vähintään sen verran, etteivät toiset pääse jyräämään. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei suuna päänä aina esillä oleva oppilaskaan ole välttämättä taitava puheviestijä. 

Jotenkin tuntuu surkealta lukea kommentteja, joissa ollaan vain numeroiden perässä aivan kuin se, että opitaan taitoja, joita tarvitaan elämässä, olisi aivan turhaa. Itse opettajana uskon siihen, että oppilas voi rohkaistua sanomaan oman näkemyksensä. Pitäisikö minun luopua tästä uskosta ja todeta, että kun on hiljaa niin olkoon hiljaa? Entä miten ratkaisen sen, että oppiaineeseen kuuluu puheviestintä ja puheviestintätaitojen arviointi, mutta hiljaa oleminen ei saisi vaikuttaa mitenkään aineen arvosanaan? Jos mikään oppilaan ominaisuus ei saa vaikuttaa millään lailla arvosanaan, on kaikille annettava kaikista aineista kymppi. Oppilas itse kaikkine ominaisuuksineen vaikuttaa siihen, mitä arvosanoja hänelle tulee. Vai tulevatko tehtävien ja kokeiden suoritukset jostain oppilaan ulkopuolelta?

Koulussa pitäisi mitata osaamista, ei persoonallisuutta, ei rohkeutta ei sitä kiusataanko koulussa niin paljon, että tunneilla viittaamisesta tulee lähes mahdotonta. 

Peruskoulussa kymppi pitäisi olla saavutettavissa työllä. Se kannustaisi yrittämään. 

Lisäksi on todettava, että ne kriteerit on oppilaille tosi epäselvät. Hyvin moni ajattelee, että kun vain saan kokeesta kympin, tottakai saan saman numeron myös todistukseen. Se pitäisi tehdä hyvin selväksi oppilaalle, että kymppi kokeista ei riitä. Olisi reilua tehdä kriteerit hyvin läpinäkyviksi. Mutta kenestä opettajasta on suoraan sanomaan kyseinen asia oppilaille ääneen? 

Jotenkin huvittavaa, miten tosissaan niitä kymppejä pihdataan oppilailta. Muistan omat kouluajat, jolloin tein töitä tosi paljon, mutta koska opettaja oli päättänyt, että vain hyvin harva on kympin arvoinen (sanoi tämän ääneen), niin tuntui turhalta edes yrittää. 

Lasta pitää palkita työstä ja osaamisesta. Mikä siinä tuntiaktiivisuudessa on niin merkityksellistä, että sen pitää olla se lopullinen osaamisen arvioinnin kriteeri? 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut pojalla sama juttu 8 vuotta! Jos kokeista saa 9 tai 10 ja lasketaan kaikki kokeiden keskiarvot yhteen, niin todistuksessa on aina vähintään yhtä numeroa alempi. Kaiken huippu on englanti, jossa on saanut kuunteluiden ja kokeiden keskiarvoksi kevätkaudella 9,5. Todistuksessa numero tänään 8. Opettaja oli suullisesti perustellut, että tuntiaktiivisuus jättänyt toivomisen varaa, ei viittaa usein yms. Tekisi mieli laittaa opettajalle viesti, että miksi rankaiset ujoa poikaa persoonallisuudenpiirteestä, jolle hän ei voi mitään. Hän ei tahallaan ole passiivinen vaan siksi, kun ujostuttaa osallistua.

Kaikkina vuosina sama juttu kielissä. Liikunnasta on ollut aina 8, vaikka on erittäin liikunnallinen poika. Luokan toiseksi nopein juoksija, hyvä hiihtämään ja luistelemaan ja uintitaitokin hengenpelastusmerkin tasoa, luokan paras uimari. Mutta kun on ujo, ei tuo itseään esille esim. pallopeleissä riittävästi. Käsittämätöntä, että luokkakaveri, joka on laiska ja huonossa kunnossa, sai saman numeron, koska opettajan mukaan yrittää aina parhaansa. Eli jos et jaksa juosta, hiihtää tai luistella, uimataidosta puhumattakaan, saat ”tsemppikasin”, koska viitsit yrittää.

Nykyään liikunnasta ei saa kiitettävää liikuntataitojen perusteella, vaan sosiaalisten tsemppari- ja valmentajataitojen avulla. Omalla tytöllänikin on 8, vaikka harrastaa aktiivisesti montaa urheilulajia (vetää siis mitaleja seurojen välisistä kisoista). Ysin saisi, jos kannustaisi koko ajan ääneen heikoimpia liikkujia ja ottaisi opettajan tehtävät tunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo arviointimenetelmät ovat siinä mielessä erikoisia ettei tuollaisilla ole yliopistossa mitään merkitystä. Vain koe / tentti ratkaisee sekä joissain aineissa harjoitustyöt.

Miten opetusala perustelee arvioinnin, jolla ei ole ammattiin valmistavan koulutuksen kanssa yhtenevää arviointimenetelmää? Esimerkiksi matemaattisen osaamisen kannalta jollain aktiivisella tuntiosallistumisella ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kanssa.

No onhan sillä numeroa pudottava vaikutus jos tunnilla on omissa maailmoissaan tai naama norsun v:llä... kumpikaan ei ole positiivista tuntiaktiivisuutta.

Jos oppilas on tunnilla omissa maailmoissa niin paljon, että se vaikuttaa arvosanaan, siihen tulisi puuttua. Tällainen oppilaan tulisi olla tehostetun tuen oppilas, ja opettajan tehtävä on "herättää" oppilas omista ajatuksistaan ja suoriutumaan osaamisensa tasolla.

Missä maailmassa opettajalla on aikaa jatkuvasti kannatella kaikkia 20+ oppilasta suoriutumaan omalla tasollaan kaikin mahdollisin tavoin (kirjallisesti, suullisesti, yksin, pienryhmissä, isossa ryhmässä...) vailla mitään vastuuta oppilaalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs tuntiaktiivisuus?

Fiksumpi osaisi päätellä että introvertti ei ole koko ajan suuna päänä luokassa.

Muistan miten minua suututti vielä lukiossa että jotkut saivat hyvät arviot tunneilla osallistumisesta ainoastaan siksi että olivat luonteeltaan puheliaita.

  yo kirjoitukset  siitä näkee miten on mennyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu, että joidenkin mielestä jokaisella oppilaalla pitäisi olla mahdollisuus kymppiin aivan riippumatta oppilaan ominaisuuksista. Todellisuudessa koulussa mitataan monissa asioissa taitoja, joissa suurin osa ei koskaan saavuta kymppiä. Minusta tärkeää on oppia omat vahvuutensa ja ymmärtää myös, että jossain asiassa on itsellä vaikeuksia, mutta silti on hyvä tyyppi ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. 

Jos oppiaineessa arvioidaan puheviestintätaitoja, ne eivät voi olla hyvät, jos ei uskalla sanoa mitään. Sitten lähdetään siitä lähtötilanteesta niitä kehittämään. Itse en esimerkiksi olisi ikinä voinut saada liikunnasta kiitettävää, mutta en koskaan ajatellut, että minun pitäisikään. Moni ei voi kielellisten vaikeuksien vuoksi saada kieliaineista kymppejä. Harvalla on musiikissa mahdollisuuksia kymppiin, vaikka tekisi mitä.

Jostain syystä siitä kuitenkin syyllistetään, jos oppilaalta vaaditaan, että hän ilmaisisi esim. oman mielipiteensä puhumalla. Sekin voi tapahtua monella tavalla. Tunnin kulkuun voi osallistua esim. pienissä ryhmissä keskustelemalla, kertomalla oman näkemyksensä, jos opettaja kysyy sitä. Viittaaminen ei ole ainoa tapa. Minusta on hyvä oppia uskaltamaan ilmaisemaan itseään puhumalla vähintään sen verran, etteivät toiset pääse jyräämään. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei suuna päänä aina esillä oleva oppilaskaan ole välttämättä taitava puheviestijä. 

Jotenkin tuntuu surkealta lukea kommentteja, joissa ollaan vain numeroiden perässä aivan kuin se, että opitaan taitoja, joita tarvitaan elämässä, olisi aivan turhaa. Itse opettajana uskon siihen, että oppilas voi rohkaistua sanomaan oman näkemyksensä. Pitäisikö minun luopua tästä uskosta ja todeta, että kun on hiljaa niin olkoon hiljaa? Entä miten ratkaisen sen, että oppiaineeseen kuuluu puheviestintä ja puheviestintätaitojen arviointi, mutta hiljaa oleminen ei saisi vaikuttaa mitenkään aineen arvosanaan? Jos mikään oppilaan ominaisuus ei saa vaikuttaa millään lailla arvosanaan, on kaikille annettava kaikista aineista kymppi. Oppilas itse kaikkine ominaisuuksineen vaikuttaa siihen, mitä arvosanoja hänelle tulee. Vai tulevatko tehtävien ja kokeiden suoritukset jostain oppilaan ulkopuolelta?

Koulussa pitäisi mitata osaamista, ei persoonallisuutta, ei rohkeutta ei sitä kiusataanko koulussa niin paljon, että tunneilla viittaamisesta tulee lähes mahdotonta. 

Peruskoulussa kymppi pitäisi olla saavutettavissa työllä. Se kannustaisi yrittämään. 

Lisäksi on todettava, että ne kriteerit on oppilaille tosi epäselvät. Hyvin moni ajattelee, että kun vain saan kokeesta kympin, tottakai saan saman numeron myös todistukseen. Se pitäisi tehdä hyvin selväksi oppilaalle, että kymppi kokeista ei riitä. Olisi reilua tehdä kriteerit hyvin läpinäkyviksi. Mutta kenestä opettajasta on suoraan sanomaan kyseinen asia oppilaille ääneen? 

Jotenkin huvittavaa, miten tosissaan niitä kymppejä pihdataan oppilailta. Muistan omat kouluajat, jolloin tein töitä tosi paljon, mutta koska opettaja oli päättänyt, että vain hyvin harva on kympin arvoinen (sanoi tämän ääneen), niin tuntui turhalta edes yrittää. 

Lasta pitää palkita työstä ja osaamisesta. Mikä siinä tuntiaktiivisuudessa on niin merkityksellistä, että sen pitää olla se lopullinen osaamisen arvioinnin kriteeri? 

Vastakysymys: mikä siinä koearvosanassa on niin merkityksellistä, että sen pitäisi olla ainoa osaamisen arvioinnin kriteeri?

Oletko sitä mieltä, että niille oppilaille, joiden on vaikea osoittaa osaamisensa kokeen kautta, kuuluu automaattisesti huono arvosana todistukseen, riippumatta siitä mikä osaamisen ja aktiivisuuden taso on?

Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen arvosanan 8 kriteereissä peruskoulun päättövaiheessa on mm. tällainen kohta:

"Oppilas osaa ilmaista itseään ja käyttää tavoitteen ja tilanteen mukaisesti kokonaisilmaisun keinoja. Oppilas osaa esittää sekä spontaanin että valmistellun puheenvuoron tai puhe-esityksen ja ottaa esittäessään huomioon yleisönsä ja käyttää joitakin havainnollistamisen keinoja."

Miten tämän puhumisen nyt sitten voisi arvioinnissa sivuuttaa? Lisäksi minusta kaikkien ei ole millään tapaa tarpeen päästä arvosanaan 10 - eikä se oikeasti ole suurimmalle osalle mahdollista, vaikka he tekisivät kuinka paljon töitä. En tiedä, miksi sen pitäisi olla. Pitääkö meidän kaikkien olla hyviä kaikessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kyseessä poika?

Taas pojan äiti yrittää selittää itselleen miksi oma poika ei saanut hyviä numeroita. Olisko aika jo herätä todellisuuteen ja myöntää että se poika ei vaan osaa.

Äikän numerot 10+, 8 1/2 ja 9-. Eikö muka osaa?

Tytöt saavat tutkitusti parempia arvosanoja kuin pojat samalla tai jopa heikommalla osaamisella.

Tutkimukset ovat usein aika pintapuolisia ja perustuvat numeroihin ja keskiarvoihin. Onko oikeasti tutkittu kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä.

Oma pienimuotoinen tutkimukseni opettamieni seiskaluokkien kanssa:

Luokka 1:

Keskiarvo pojat: 8,64 Keskiarvo tytöt: 9,00 Kymppejä kuusi, kolme pojille ja kolme tytöille. Viidestä ysistä yksi oli pojalla. 

Luokka 2:

Keskiarvo tytöt: 8,44 Keskiarvo pojat: 8,25. Kymppejä kaksi, kummatkin pojalla. Ysejä viisi ja kaksi niistä pojilla.

Luokka 3: 

Keskiarvo tytöt: 8,20 Keskiarvo pojat: 7,70. Yksi kymppi, pojalla. Kuusi ysiä, kaksi niistä pojilla.

Luokka 4:

Keskiarvo tytöt: 6,80 Keskiarvo pojat: 6,00. Ei lainkaan kiitettäviä. Parhaat arvosanat kaseja ja ne jakautuivat tasaisesti tytöille ja pojille.

Eli tästä näemme, että tytöillä on kyllä parempi keskiarvo, mutta parhaista parhaat ovat kyllä poikia. Kympin saajistakin pojat olivat selvästi aktiivisempia ja tekivät enemmän ylimääräistä kuin tytöt. Monille "kympin pojista" kuuluisi oikeastaan arvosana 11. Mutta pojissa on myös ne pahimmat "dropoutit".  Keskiarvoista näkyy myös luokan opiskeluilmapiirin vaikutus opintomenestykseen... paskapuhetta, että hyvä pärjäisi missä vaan.

Av:tä parhaimmillaan. Oma pienimuotoinen tutkimus kumoaa tieteellisen tutkimuksen.

Tieteellinen tutkimus ei ole välttämättä yhtään tätä tutkimustani parempi :D T. tutkijatohtorien vaimo ja sisko

Jatkan vielä, että minuakin aikanaan graduani ohjannut professori suositteli jatko-opintoja, mutta ei kiinnostanut, koska koin tieteellisen tutkimuksen olevan enimmäkseen niin suurta paskaa. Kollegoita täytyy miellyttää tuloksissa, tai muuten käy uran huonosti. Sitä paitsi mieheni työtä seuranneena täytyy sanoa, että vain niitä asiaan vaikuttavia tekijöitä voi tutkia, joista joku maksaa. Joten mitään oikeaa kokonaiskuvaa ei synny yhtään mistään. Ihan turha luottaa johonkin "tieteeseen" nykypäivänä. Ihmiset kuvittelevat, että tiede on jokin ratkaisuautomaatti, koska teknisiä leluja kyllä keksitään - niistähän maksetaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut pojalla sama juttu 8 vuotta! Jos kokeista saa 9 tai 10 ja lasketaan kaikki kokeiden keskiarvot yhteen, niin todistuksessa on aina vähintään yhtä numeroa alempi. Kaiken huippu on englanti, jossa on saanut kuunteluiden ja kokeiden keskiarvoksi kevätkaudella 9,5. Todistuksessa numero tänään 8. Opettaja oli suullisesti perustellut, että tuntiaktiivisuus jättänyt toivomisen varaa, ei viittaa usein yms. Tekisi mieli laittaa opettajalle viesti, että miksi rankaiset ujoa poikaa persoonallisuudenpiirteestä, jolle hän ei voi mitään. Hän ei tahallaan ole passiivinen vaan siksi, kun ujostuttaa osallistua.

Kaikkina vuosina sama juttu kielissä. Liikunnasta on ollut aina 8, vaikka on erittäin liikunnallinen poika. Luokan toiseksi nopein juoksija, hyvä hiihtämään ja luistelemaan ja uintitaitokin hengenpelastusmerkin tasoa, luokan paras uimari. Mutta kun on ujo, ei tuo itseään esille esim. pallopeleissä riittävästi. Käsittämätöntä, että luokkakaveri, joka on laiska ja huonossa kunnossa, sai saman numeron, koska opettajan mukaan yrittää aina parhaansa. Eli jos et jaksa juosta, hiihtää tai luistella, uimataidosta puhumattakaan, saat ”tsemppikasin”, koska viitsit yrittää.

Oletko todella tuota mieltä, että hyvä numero liikunnasta kuuluu niille jotka ovat liikunnallisesti lahjakkaita, aivan kuten joskus 80-luvulla toimittiin? Tällä tavalla saadaan aikaan iso joukko lapsia, joille liikunta on inhottava pakollinen kouluaine joissa vain muutamat pärjäävät?

Ei liikuntatunti ole mikään kilpailu missä mitataan tai pisteytetään osaamista ja sen mukaan sitten jaetaan palkintoja, se kuuluu ihan muihin piireihin kuin perusopetukseen.

Luulisi jokaisen aikuisen tämän ymmärtävän!

Aivan aivan, kaikissa aineissa pitäisi antaa paras numero niille, jotka ymmärtävät - ei opiskella itse, vaan ryhtyä jonkun luuserin sponsoriksi ja järjestää niin, että kummankin taitotaso näyttää aivan samalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo arviointimenetelmät ovat siinä mielessä erikoisia ettei tuollaisilla ole yliopistossa mitään merkitystä. Vain koe / tentti ratkaisee sekä joissain aineissa harjoitustyöt.

Miten opetusala perustelee arvioinnin, jolla ei ole ammattiin valmistavan koulutuksen kanssa yhtenevää arviointimenetelmää? Esimerkiksi matemaattisen osaamisen kannalta jollain aktiivisella tuntiosallistumisella ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kanssa.

No onhan sillä numeroa pudottava vaikutus jos tunnilla on omissa maailmoissaan tai naama norsun v:llä... kumpikaan ei ole positiivista tuntiaktiivisuutta.

Jos oppilas on tunnilla omissa maailmoissa niin paljon, että se vaikuttaa arvosanaan, siihen tulisi puuttua. Tällainen oppilaan tulisi olla tehostetun tuen oppilas, ja opettajan tehtävä on "herättää" oppilas omista ajatuksistaan ja suoriutumaan osaamisensa tasolla.

Missä maailmassa opettajalla on aikaa jatkuvasti kannatella kaikkia 20+ oppilasta suoriutumaan omalla tasollaan kaikin mahdollisin tavoin (kirjallisesti, suullisesti, yksin, pienryhmissä, isossa ryhmässä...) vailla mitään vastuuta oppilaalla?

Näin juuri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu, että joidenkin mielestä jokaisella oppilaalla pitäisi olla mahdollisuus kymppiin aivan riippumatta oppilaan ominaisuuksista. Todellisuudessa koulussa mitataan monissa asioissa taitoja, joissa suurin osa ei koskaan saavuta kymppiä. Minusta tärkeää on oppia omat vahvuutensa ja ymmärtää myös, että jossain asiassa on itsellä vaikeuksia, mutta silti on hyvä tyyppi ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. 

Jos oppiaineessa arvioidaan puheviestintätaitoja, ne eivät voi olla hyvät, jos ei uskalla sanoa mitään. Sitten lähdetään siitä lähtötilanteesta niitä kehittämään. Itse en esimerkiksi olisi ikinä voinut saada liikunnasta kiitettävää, mutta en koskaan ajatellut, että minun pitäisikään. Moni ei voi kielellisten vaikeuksien vuoksi saada kieliaineista kymppejä. Harvalla on musiikissa mahdollisuuksia kymppiin, vaikka tekisi mitä.

Jostain syystä siitä kuitenkin syyllistetään, jos oppilaalta vaaditaan, että hän ilmaisisi esim. oman mielipiteensä puhumalla. Sekin voi tapahtua monella tavalla. Tunnin kulkuun voi osallistua esim. pienissä ryhmissä keskustelemalla, kertomalla oman näkemyksensä, jos opettaja kysyy sitä. Viittaaminen ei ole ainoa tapa. Minusta on hyvä oppia uskaltamaan ilmaisemaan itseään puhumalla vähintään sen verran, etteivät toiset pääse jyräämään. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei suuna päänä aina esillä oleva oppilaskaan ole välttämättä taitava puheviestijä. 

Jotenkin tuntuu surkealta lukea kommentteja, joissa ollaan vain numeroiden perässä aivan kuin se, että opitaan taitoja, joita tarvitaan elämässä, olisi aivan turhaa. Itse opettajana uskon siihen, että oppilas voi rohkaistua sanomaan oman näkemyksensä. Pitäisikö minun luopua tästä uskosta ja todeta, että kun on hiljaa niin olkoon hiljaa? Entä miten ratkaisen sen, että oppiaineeseen kuuluu puheviestintä ja puheviestintätaitojen arviointi, mutta hiljaa oleminen ei saisi vaikuttaa mitenkään aineen arvosanaan? Jos mikään oppilaan ominaisuus ei saa vaikuttaa millään lailla arvosanaan, on kaikille annettava kaikista aineista kymppi. Oppilas itse kaikkine ominaisuuksineen vaikuttaa siihen, mitä arvosanoja hänelle tulee. Vai tulevatko tehtävien ja kokeiden suoritukset jostain oppilaan ulkopuolelta?

Koulussa pitäisi mitata osaamista, ei persoonallisuutta, ei rohkeutta ei sitä kiusataanko koulussa niin paljon, että tunneilla viittaamisesta tulee lähes mahdotonta. 

Peruskoulussa kymppi pitäisi olla saavutettavissa työllä. Se kannustaisi yrittämään. 

Lisäksi on todettava, että ne kriteerit on oppilaille tosi epäselvät. Hyvin moni ajattelee, että kun vain saan kokeesta kympin, tottakai saan saman numeron myös todistukseen. Se pitäisi tehdä hyvin selväksi oppilaalle, että kymppi kokeista ei riitä. Olisi reilua tehdä kriteerit hyvin läpinäkyviksi. Mutta kenestä opettajasta on suoraan sanomaan kyseinen asia oppilaille ääneen? 

Jotenkin huvittavaa, miten tosissaan niitä kymppejä pihdataan oppilailta. Muistan omat kouluajat, jolloin tein töitä tosi paljon, mutta koska opettaja oli päättänyt, että vain hyvin harva on kympin arvoinen (sanoi tämän ääneen), niin tuntui turhalta edes yrittää. 

Lasta pitää palkita työstä ja osaamisesta. Mikä siinä tuntiaktiivisuudessa on niin merkityksellistä, että sen pitää olla se lopullinen osaamisen arvioinnin kriteeri? 

Vastakysymys: mikä siinä koearvosanassa on niin merkityksellistä, että sen pitäisi olla ainoa osaamisen arvioinnin kriteeri?

Oletko sitä mieltä, että niille oppilaille, joiden on vaikea osoittaa osaamisensa kokeen kautta, kuuluu automaattisesti huono arvosana todistukseen, riippumatta siitä mikä osaamisen ja aktiivisuuden taso on?

Minusta osaamista pitäisi pystyä osoittamaan monella tapaa eli kokeilla, kirjoitelmilla, läksyillä, tuntiaktiivisuudella, puheella, vapaaehtoisilla tehtävillä jne. Kriteerit pitäisi kuitenkin tehdä selviksi eli oppilaille pitäisi sanoa, että sinun täytyy pystyä tähän ja tähän, jos haluat saada 10. Nyt he omasta mielestään yrittävät, mutta silti jäävät "pelkästään" 9. Ainakin jokainen lapseni on alakoulussa miettinyt, että mitä pitäisi vielä tehdä. Sekään ei ole reilua. 

Lisäksi ajattelen, ettei alakoulussa 10 suoritukseen tulisi vaatia täydellisyyttä joka alalta. Jos tuntiaktiivisuus on nolla, mutta kokeista saa kymppejä, hän silti selvästi osaa asiansa, mutta syystä tai toisesta ei viittaa tunnilla. Jos lapsi taas saa kokeista seiskoja, mutta viittaa ahkerasti tunnilla, hän on selvästi innostunut asiasta ja osoittaa osaamistaan siten.

Tuntiaktiivisuudella on kuitenkin koulussa iso merkitys. Onko merkitystä sillä millaisia kysymyksiä opettaja kysyy, koska hän voi kysyä hyvin helppoja tai sillä vastaako oppilas väärin vai oikein? Tuskin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu, että joidenkin mielestä jokaisella oppilaalla pitäisi olla mahdollisuus kymppiin aivan riippumatta oppilaan ominaisuuksista. Todellisuudessa koulussa mitataan monissa asioissa taitoja, joissa suurin osa ei koskaan saavuta kymppiä. Minusta tärkeää on oppia omat vahvuutensa ja ymmärtää myös, että jossain asiassa on itsellä vaikeuksia, mutta silti on hyvä tyyppi ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. 

Jos oppiaineessa arvioidaan puheviestintätaitoja, ne eivät voi olla hyvät, jos ei uskalla sanoa mitään. Sitten lähdetään siitä lähtötilanteesta niitä kehittämään. Itse en esimerkiksi olisi ikinä voinut saada liikunnasta kiitettävää, mutta en koskaan ajatellut, että minun pitäisikään. Moni ei voi kielellisten vaikeuksien vuoksi saada kieliaineista kymppejä. Harvalla on musiikissa mahdollisuuksia kymppiin, vaikka tekisi mitä.

Jostain syystä siitä kuitenkin syyllistetään, jos oppilaalta vaaditaan, että hän ilmaisisi esim. oman mielipiteensä puhumalla. Sekin voi tapahtua monella tavalla. Tunnin kulkuun voi osallistua esim. pienissä ryhmissä keskustelemalla, kertomalla oman näkemyksensä, jos opettaja kysyy sitä. Viittaaminen ei ole ainoa tapa. Minusta on hyvä oppia uskaltamaan ilmaisemaan itseään puhumalla vähintään sen verran, etteivät toiset pääse jyräämään. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei suuna päänä aina esillä oleva oppilaskaan ole välttämättä taitava puheviestijä. 

Jotenkin tuntuu surkealta lukea kommentteja, joissa ollaan vain numeroiden perässä aivan kuin se, että opitaan taitoja, joita tarvitaan elämässä, olisi aivan turhaa. Itse opettajana uskon siihen, että oppilas voi rohkaistua sanomaan oman näkemyksensä. Pitäisikö minun luopua tästä uskosta ja todeta, että kun on hiljaa niin olkoon hiljaa? Entä miten ratkaisen sen, että oppiaineeseen kuuluu puheviestintä ja puheviestintätaitojen arviointi, mutta hiljaa oleminen ei saisi vaikuttaa mitenkään aineen arvosanaan? Jos mikään oppilaan ominaisuus ei saa vaikuttaa millään lailla arvosanaan, on kaikille annettava kaikista aineista kymppi. Oppilas itse kaikkine ominaisuuksineen vaikuttaa siihen, mitä arvosanoja hänelle tulee. Vai tulevatko tehtävien ja kokeiden suoritukset jostain oppilaan ulkopuolelta?

Koulussa pitäisi mitata osaamista, ei persoonallisuutta, ei rohkeutta ei sitä kiusataanko koulussa niin paljon, että tunneilla viittaamisesta tulee lähes mahdotonta. 

Peruskoulussa kymppi pitäisi olla saavutettavissa työllä. Se kannustaisi yrittämään. 

Lisäksi on todettava, että ne kriteerit on oppilaille tosi epäselvät. Hyvin moni ajattelee, että kun vain saan kokeesta kympin, tottakai saan saman numeron myös todistukseen. Se pitäisi tehdä hyvin selväksi oppilaalle, että kymppi kokeista ei riitä. Olisi reilua tehdä kriteerit hyvin läpinäkyviksi. Mutta kenestä opettajasta on suoraan sanomaan kyseinen asia oppilaille ääneen? 

Jotenkin huvittavaa, miten tosissaan niitä kymppejä pihdataan oppilailta. Muistan omat kouluajat, jolloin tein töitä tosi paljon, mutta koska opettaja oli päättänyt, että vain hyvin harva on kympin arvoinen (sanoi tämän ääneen), niin tuntui turhalta edes yrittää. 

Lasta pitää palkita työstä ja osaamisesta. Mikä siinä tuntiaktiivisuudessa on niin merkityksellistä, että sen pitää olla se lopullinen osaamisen arvioinnin kriteeri? 

Itse asiassa on kyllä nykypäivänä ihan peruskauraa, että arviointi kriteerejä käydään läpi oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa, ja kerrotaan, mitkä asiat arviointiin vaikuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo arviointimenetelmät ovat siinä mielessä erikoisia ettei tuollaisilla ole yliopistossa mitään merkitystä. Vain koe / tentti ratkaisee sekä joissain aineissa harjoitustyöt.

Miten opetusala perustelee arvioinnin, jolla ei ole ammattiin valmistavan koulutuksen kanssa yhtenevää arviointimenetelmää? Esimerkiksi matemaattisen osaamisen kannalta jollain aktiivisella tuntiosallistumisella ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kanssa.

No onhan sillä numeroa pudottava vaikutus jos tunnilla on omissa maailmoissaan tai naama norsun v:llä... kumpikaan ei ole positiivista tuntiaktiivisuutta.

Jos oppilas on tunnilla omissa maailmoissa niin paljon, että se vaikuttaa arvosanaan, siihen tulisi puuttua. Tällainen oppilaan tulisi olla tehostetun tuen oppilas, ja opettajan tehtävä on "herättää" oppilas omista ajatuksistaan ja suoriutumaan osaamisensa tasolla.

Missä maailmassa opettajalla on aikaa jatkuvasti kannatella kaikkia 20+ oppilasta suoriutumaan omalla tasollaan kaikin mahdollisin tavoin (kirjallisesti, suullisesti, yksin, pienryhmissä, isossa ryhmässä...) vailla mitään vastuuta oppilaalla?

Ja yläkoulussa niitä oppilaita voi kaiken lisäksi olla 500-600 yhdellä opettajalla...

Ne ei halua antaa hyviä numeroita alakoulussa. Ei näihin kannata nyt takertua, kyllä ne sieltä nousee yläkoulussa, jos ovat paikallaan. Toisaalta sekin on huono, jos alakoulusta on kymppejä ja yläkoulussa sitten onkin vaan kasia. Se saattaa masentaa nuorta.

Omani kohdalla mietin ihan samaa. Esim. Matikan kokeet. 9+,10,10 -> todistus 9. Ympäristöoppi: 10-, 10- -> todistus 9. Yhteiskuntaoppi:9-, 9+ -> todistus 8.

Mutta puhuin tämän jo omalleni etukäteen, että ope saattaa olla tosi ankara ja hienosti menee koulu.Jatkaa vaan samaa mallia, niin hetken päästä on kymppejä todistus piukassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu, että joidenkin mielestä jokaisella oppilaalla pitäisi olla mahdollisuus kymppiin aivan riippumatta oppilaan ominaisuuksista. Todellisuudessa koulussa mitataan monissa asioissa taitoja, joissa suurin osa ei koskaan saavuta kymppiä. Minusta tärkeää on oppia omat vahvuutensa ja ymmärtää myös, että jossain asiassa on itsellä vaikeuksia, mutta silti on hyvä tyyppi ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. 

Jos oppiaineessa arvioidaan puheviestintätaitoja, ne eivät voi olla hyvät, jos ei uskalla sanoa mitään. Sitten lähdetään siitä lähtötilanteesta niitä kehittämään. Itse en esimerkiksi olisi ikinä voinut saada liikunnasta kiitettävää, mutta en koskaan ajatellut, että minun pitäisikään. Moni ei voi kielellisten vaikeuksien vuoksi saada kieliaineista kymppejä. Harvalla on musiikissa mahdollisuuksia kymppiin, vaikka tekisi mitä.

Jostain syystä siitä kuitenkin syyllistetään, jos oppilaalta vaaditaan, että hän ilmaisisi esim. oman mielipiteensä puhumalla. Sekin voi tapahtua monella tavalla. Tunnin kulkuun voi osallistua esim. pienissä ryhmissä keskustelemalla, kertomalla oman näkemyksensä, jos opettaja kysyy sitä. Viittaaminen ei ole ainoa tapa. Minusta on hyvä oppia uskaltamaan ilmaisemaan itseään puhumalla vähintään sen verran, etteivät toiset pääse jyräämään. Toisaalta on hyvä muistaa, ettei suuna päänä aina esillä oleva oppilaskaan ole välttämättä taitava puheviestijä. 

Jotenkin tuntuu surkealta lukea kommentteja, joissa ollaan vain numeroiden perässä aivan kuin se, että opitaan taitoja, joita tarvitaan elämässä, olisi aivan turhaa. Itse opettajana uskon siihen, että oppilas voi rohkaistua sanomaan oman näkemyksensä. Pitäisikö minun luopua tästä uskosta ja todeta, että kun on hiljaa niin olkoon hiljaa? Entä miten ratkaisen sen, että oppiaineeseen kuuluu puheviestintä ja puheviestintätaitojen arviointi, mutta hiljaa oleminen ei saisi vaikuttaa mitenkään aineen arvosanaan? Jos mikään oppilaan ominaisuus ei saa vaikuttaa millään lailla arvosanaan, on kaikille annettava kaikista aineista kymppi. Oppilas itse kaikkine ominaisuuksineen vaikuttaa siihen, mitä arvosanoja hänelle tulee. Vai tulevatko tehtävien ja kokeiden suoritukset jostain oppilaan ulkopuolelta?

Koulussa pitäisi mitata osaamista, ei persoonallisuutta, ei rohkeutta ei sitä kiusataanko koulussa niin paljon, että tunneilla viittaamisesta tulee lähes mahdotonta. 

Peruskoulussa kymppi pitäisi olla saavutettavissa työllä. Se kannustaisi yrittämään. 

Lisäksi on todettava, että ne kriteerit on oppilaille tosi epäselvät. Hyvin moni ajattelee, että kun vain saan kokeesta kympin, tottakai saan saman numeron myös todistukseen. Se pitäisi tehdä hyvin selväksi oppilaalle, että kymppi kokeista ei riitä. Olisi reilua tehdä kriteerit hyvin läpinäkyviksi. Mutta kenestä opettajasta on suoraan sanomaan kyseinen asia oppilaille ääneen? 

Jotenkin huvittavaa, miten tosissaan niitä kymppejä pihdataan oppilailta. Muistan omat kouluajat, jolloin tein töitä tosi paljon, mutta koska opettaja oli päättänyt, että vain hyvin harva on kympin arvoinen (sanoi tämän ääneen), niin tuntui turhalta edes yrittää. 

Lasta pitää palkita työstä ja osaamisesta. Mikä siinä tuntiaktiivisuudessa on niin merkityksellistä, että sen pitää olla se lopullinen osaamisen arvioinnin kriteeri? 

Vastakysymys: mikä siinä koearvosanassa on niin merkityksellistä, että sen pitäisi olla ainoa osaamisen arvioinnin kriteeri?

Oletko sitä mieltä, että niille oppilaille, joiden on vaikea osoittaa osaamisensa kokeen kautta, kuuluu automaattisesti huono arvosana todistukseen, riippumatta siitä mikä osaamisen ja aktiivisuuden taso on?

Minusta osaamista pitäisi pystyä osoittamaan monella tapaa eli kokeilla, kirjoitelmilla, läksyillä, tuntiaktiivisuudella, puheella, vapaaehtoisilla tehtävillä jne. Kriteerit pitäisi kuitenkin tehdä selviksi eli oppilaille pitäisi sanoa, että sinun täytyy pystyä tähän ja tähän, jos haluat saada 10. Nyt he omasta mielestään yrittävät, mutta silti jäävät "pelkästään" 9. Ainakin jokainen lapseni on alakoulussa miettinyt, että mitä pitäisi vielä tehdä. Sekään ei ole reilua. 

Lisäksi ajattelen, ettei alakoulussa 10 suoritukseen tulisi vaatia täydellisyyttä joka alalta. Jos tuntiaktiivisuus on nolla, mutta kokeista saa kymppejä, hän silti selvästi osaa asiansa, mutta syystä tai toisesta ei viittaa tunnilla. Jos lapsi taas saa kokeista seiskoja, mutta viittaa ahkerasti tunnilla, hän on selvästi innostunut asiasta ja osoittaa osaamistaan siten.

Tuntiaktiivisuudella on kuitenkin koulussa iso merkitys. Onko merkitystä sillä millaisia kysymyksiä opettaja kysyy, koska hän voi kysyä hyvin helppoja tai sillä vastaako oppilas väärin vai oikein? Tuskin on. 

Mutta pitäisikö arviointia siis tehdä esim. kielissä tai äidinkielessä vain sen perusteella, missä lapsi menestyy parhaiten? Pitäisikö olematon puhetaito tai -halu ohittaa, jos lapsi osaa kirjoittaa, tai olematon kirjoitustaito ohittaa, jos puhekykyä löytyy? Siitähän tässä on kyse, ei siitä, etteikö osaamista arviotaisi monenlaisiin näytön.

Ootteko koskaan harkinneet, että kysyisitte opettajalta, mitä siitä kympin arvoisesti suorituksesta puuttuu? Veikkaisin, että moni opettaja sen mielellään kertoo, kun kysytään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän ne vanhempainkeskusteluissa selittää nämä asiat missä oppilaalla on korjattavaa että voi saada vaikkapa sen 10. Yleensä se on aina se ettei osallistu riittävästi. Tunneilla on yleensä näitä suupaltteja jotka kailottaa kokoajan siinä on vaikea ujomman ottaa omaa tilaa.

Meillä vanhempainvartti ja joulutodistuksen korvaava oppimiskeskustelukin on ollut lähinnä "Liisa on taitava tyttö ja hyvin on kavereita ja tunnilla tekee mukavasti tehtäviä." Ei todellakaan mitään kovin konkreettista, loppuajan opettaja jaarittelee korulauseita luokan yhteisöllisyydestä tai puhuu tulossa olevasta koulun ilmanvaihtorempasta. Koska lapsen koulu sujuu ongelmitta enkä tiedä mitä noissa keskusteluissa tarkalleen kuuluisi käydä, niin en ole hirveästi muuta osannut vaatiakaan, mutta juuei selviä meidän vanhempainvartissa mitä vaille kymppi on äikkä. Eikä sen open sitä toki ensisijaisesti mulle tarvitsekaan kertoa, vaan lapselle, ja hyvissä ajoin.

Ja sanon vielä, että todellakin saa ja kannattaa kysyä, jos joku asia oman lapsen arvioinnissa ihmetyttää. Opettajatkin on vain ihmisiä, ja noin puolet opettajista on keskimääräistä huonompia. Mut jonkunlainen asiallisuus ja arvostus on kysyessä kun syytä säilyttää (eikä olla ensimmäisenä kantelemassa AVIin), ja olla avoin sille opettajan vastaukselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut pojalla sama juttu 8 vuotta! Jos kokeista saa 9 tai 10 ja lasketaan kaikki kokeiden keskiarvot yhteen, niin todistuksessa on aina vähintään yhtä numeroa alempi. Kaiken huippu on englanti, jossa on saanut kuunteluiden ja kokeiden keskiarvoksi kevätkaudella 9,5. Todistuksessa numero tänään 8. Opettaja oli suullisesti perustellut, että tuntiaktiivisuus jättänyt toivomisen varaa, ei viittaa usein yms. Tekisi mieli laittaa opettajalle viesti, että miksi rankaiset ujoa poikaa persoonallisuudenpiirteestä, jolle hän ei voi mitään. Hän ei tahallaan ole passiivinen vaan siksi, kun ujostuttaa osallistua.

Kaikkina vuosina sama juttu kielissä. Liikunnasta on ollut aina 8, vaikka on erittäin liikunnallinen poika. Luokan toiseksi nopein juoksija, hyvä hiihtämään ja luistelemaan ja uintitaitokin hengenpelastusmerkin tasoa, luokan paras uimari. Mutta kun on ujo, ei tuo itseään esille esim. pallopeleissä riittävästi. Käsittämätöntä, että luokkakaveri, joka on laiska ja huonossa kunnossa, sai saman numeron, koska opettajan mukaan yrittää aina parhaansa. Eli jos et jaksa juosta, hiihtää tai luistella, uimataidosta puhumattakaan, saat ”tsemppikasin”, koska viitsit yrittää.

Oletko todella tuota mieltä, että hyvä numero liikunnasta kuuluu niille jotka ovat liikunnallisesti lahjakkaita, aivan kuten joskus 80-luvulla toimittiin? Tällä tavalla saadaan aikaan iso joukko lapsia, joille liikunta on inhottava pakollinen kouluaine joissa vain muutamat pärjäävät?

Ei liikuntatunti ole mikään kilpailu missä mitataan tai pisteytetään osaamista ja sen mukaan sitten jaetaan palkintoja, se kuuluu ihan muihin piireihin kuin perusopetukseen.

Luulisi jokaisen aikuisen tämän ymmärtävän!

Aivan aivan, kaikissa aineissa pitäisi antaa paras numero niille, jotka ymmärtävät - ei opiskella itse, vaan ryhtyä jonkun luuserin sponsoriksi ja järjestää niin, että kummankin taitotaso näyttää aivan samalta.

Jos lapsesi on yhtään sinuun tullut, on helppo ymmärtää että liikunnasta ei tullut parempaa arvosanaa. Taidoilla ei voi paikata käytöksen puutteita.

En ymmärrä näitä vanhempia, jotka täällä pitävät ihan ok asiana, että lapsi saa todistukseen ansaitsemaansa huonomman numeron. Että kyse olisi muka vanhemman nipoilusta, eikä lasta asia kiinnostaisi. Olen 34-vuotias ja viimeksi lenkillä eilen keskustelimme mieheni kanssa epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja muistelin muun muassa juurikin kouluarvosanoissa kokemiani vääryyksiä. Vanhempani eivät ikinä painostaneet ja kehuivat hyvästä todistuksesta, mutta itseäni kirveli kovastikin parit arvosanat. Kun tekee aivan hulluna töitä, että saa sen 9+ kokeesta ja tunneilla skarppaa joka sekunti ja sitten opettaja antaa numeroksi 8 niin kyllä se tuntui pahalta. Kaikkensa teki, eikä sekään riittänyt. Olin siis köyhästä perheestä, eivätkä vanhempani osallistuneet kylän yhteiseen toimintaan niin olin automaattisesti huonompi oppilas osalle opettajista kuin parempien sukujen lapset. Ja siksi en ansainnut ysejä. Onneksi yo-kokeet antoivat reilumman jatkon elämään...

Vierailija kirjoitti:

Ihan samahan se on käytösnumerokin on ujoilla ja kilteillä 8. Kaikessa pitää olla johtajamaista ainesta että voi saada täydet pojot. 

Oon nähnyt yhden koulun käytösnumeron arviointikriteerit. En ole varma, olenko koskaan tavannut yhtäkään niin täydellistä ihmistä, että oikeasti täyttäisi kympin arvosanan kriteeristön. Aikuisenakaan.