Millaisia on ne älykkäät keskustelut, joita osa haluaa käydä kavereidensa kesken?

Helpompaa on listata asioita, mitä älykäs keskustelu EI ole. Nämä liittyvät kaikki toisiinsa:

- väittelyä (sellaista väittelyä, jossa kullakin on tarkoituksena "voittaa" keskustelu)

- pelkkää omien mielipiteiden tulvaa

- päälle puhumista

- toisten lyttäämistä

- kuuntelemattomuutta

- aiheen vaihtamista heti jos itseä ei miellytä

- keskustelun lyöminen läskiksi/huumoriksi heti jos itseä ei miellytä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Anteeksi että osin inhoni 1800-luvun kirjallisuutta kohtaan puheenaiheeksi - mutta parempi niin kuin että ketju olisi kiinnittynyt vaikka ilmastonmuutokseen, ihmisarvon jakamattomuuteen tai luoja paratkoon vaikka intersektionaaliseen feminismiin, sillä siinä tapauksessa emme olisi pääseet kolmeensataan viestiin hyvä jos kolmeenkymmeneen.

Ei sinun sitä tarvitse anteeksipyydellä, mutta vastaatko kysymykseen? 

Tämän on ensiesiintymiseni tässä nimenomaisessa keskustelun osasta, joten aloitan mielipiteideni luettelun tuolta alusta.

Niin kuin tuo ensimmäinen vastaaja sanoo, rajoitetussa ajassa ajassa on usein vaikea "näyttää" henkilön älykkyys, joten täytyy turvautua "kertomiseen", joka usein on aika kömpelöä. Toisaalta olen sitä mieltä että on parempi edes yrittää saada tyyppi sanomaan jotakin älykästä kuin ratkaista asia antamalla hänelle silmälasit (ja nuttura, jos naisesta on kysymys). Tietenkin jos elokuvan tarkoitus on kertoa tunnustetusti älykkäistä henkilöistä (vaikka nyt Stephen Hawkingista) älykkyyttä voidaan rakentaa paremmin, ja se on jo valmiiksi myös kaikkien tiedossa, mikä tietysti vähentää vaivaa. Kirjoissa tietenkin pitää pystyä parempaa älykkyyden esittämiseen (älykkään käyttäytymisen ja toiminnan avulla, ei kuulopuheena), mutta elokuville antaisin hiukan armoa.

Tuo 1800-luvun kirjallisuuskeskustelu kassalla on tämän ketjun urbaanilegendaa, joka on alkanut elää omaa elämäänsä minun kannaltani katsoen - mainitsin vain alkuaan että sitä voi käyttää pienenä provokatiivisena keskustelun aloittajana, mutta ehkä olisi pitänyt selventää että sellaisten ihmisten kanssa, jotka nyt yleensä ovat kiinnostuneita keskustelemaan kirjallisuudesta,riippumatta heidän taloudellisesta tai sosiaalisesta asemastaan.

En ole kuunaan aloittanut syvällisempää keskustelua kassan kanssa yhtään mistään, koska yleensä takana on joku toinen henkilö, joka ei arvoistaisi edes vähemmän syvällistä keskustelua. Olen kuitenkin opiskeluaikana siivoojana työskennellessäni käynyt moniakin kiinnostavia ja osin syvällisiä keskusteluita kollegojeni kanssa, ja toisinaan myös joidenkin ylitöissä olleiden asiakkaan puolen tyyppien kanssa. Ja ei, en pysty toistamaan niitä sanatarkasti, siitä on yli kolmekymmentä vuotta, mutta se että muistan niitä olleen, osoittaa mielestäni sen, että niillä on ollut jotakin vaikutusta minuun.

En tiedä muista ihmisistä, mutta kyllä, mieleeni tulee yllättäin kaikenlaisia muistamaani, näkemääni, lukemaani ja kokemaani liittyviä asioita, jotka toisinaan ovat mielestäni niin mielenkiintoisia että otan spotaanisti puheeksi silloin mahdollisesti seurassani olevan ihmisen kanssa jos epäilen että hän on kiinnostunut niistä, ja joskus ne littyvät taiteeseen, tieteesen, politiikkaan, yhteiskuntaa, kulttuurinja joskus omituisen näköiseen kissaan, jonka näin. Joskus niistä tulee keskusteluja, joskus ne jäävät heitoiksi. Minusta tässä ei ole mitään omituista.

Ja sinullekin, mieti, mitä tarkoittaa sana "esimerkki" . Olen nyt vähän väsynyt tähän, että tätä ongelmaa ei saisi kuvata näiden ketjussa mainittujen esimerkkien avulla ilman, että joku alkaa nillittämään niistä esimerkeistä. En missään vaiheessa ole tarkoittanut, että joku ihan oikeasti PUHUU 1800-LUVUN KIRJALLISUUDESTA KASSALLA.  Se vain kuvaa tilannetta, että erikoisesta asiasta puhutaan erikoisessa tilanteessa tosi löysällä aasinsillalla. Mutta okei, en enää käytä tuota tai mitään muutakaan esimerkkiä vaan yritän tästä eteenpäin ilmaista ihan kaiken pelkästään suorilla yksiselitteisillä sanoilla ja lauseilla, jos tästä nyt tuli näin jumalattoman suuri ongelma. 

Erinomaista, olet tehnyt sen havainnot, että jos muut ymmärtävät sinut jatkuvasti väärin, vika ei todennäköisesti ole heissä, vaan siinä tavassa, jolla olet viestisi muotoillut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Se ero on juuri siinä, että ihminen, jolle tulee hyvin helposti ja usein mieleen vaikka se kirjallisuus on erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta ja miettii sitä muutenkin usein. Siispä kirjallisuus on aiheena hänellä pinnassa ja tulee helposti mieleen. Aivan niinkuin ihminen, joka alkaa odottaa vauvaa, alkaa yhtäkkiä kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota vauvoihin tai vaikka siihen, millaisia vauvanvaunuja ihmisillä on. Itse olen kiinnostunut monista taiteseen liittyvistä asioista ja kyllä, ne pulpahtelevat mieleen ihan missä vain ja ihan mistä vaan, usein en edes hahmota mistä, jostain alitajunnasta kai. Mutta minua ei kiinnosta vaikkapa autonkorjaus tai käsipallo, ja niinpä minulle ei tule oikeastaan koskaan mistään mieleen autonkorjaus tai käsipallo. 

Juu, tämänkin ymmärrän, mutta sekin on vielä eri asia kuin keskustelu. Miten sen ihmisen ajatus sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa etenee keskustelunavaukseksi, jos siinä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikein mitään siihen viittaavaa. Jos toinen puhuu jostain ihan muusta asiasta ja selkeästikään ei ajattele sitä samaa asiaa kuin sinä, eikö siinä ole sosiaalinen paine heittää se oma ajatus sivuun ja jatkaa sillä linjalla, millä se toinenkin on. En tiedä, miksi tätä kutsutaan, onko se jotain sosiaalista peilaamista tai jotain. Eli  että pyritään pysymään sen keskustelukumppanin kanssa samalla tasolla eikä huiskita ajatuksia, joissa toinen ei pysy perässä. 

Ahaa, nyt ymmärrän. Et ihmettele sitä, miten asia tulee mieleen vaan sitä että jotkut alkaa puhua siitä asiasta ihan yllättävässä yhteydessä? Omalla kohdallani joko siksi, että olen sellaisen ihmisen seurassa, jonka tiedän olevan kiinnostunut samoista asioista tai sitten tosiaan en keskity yhtään siihen kontekstiin jossa ollaan, kun olen niin innoissani. Se voi olla nepsypiirre joskus jos ei yhtään tajua että muut eivät yhtään seuraa, uskoisin. Autismin kirjoa tai ylifokusoitumistila keskittymishäiriössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Anteeksi että osin inhoni 1800-luvun kirjallisuutta kohtaan puheenaiheeksi - mutta parempi niin kuin että ketju olisi kiinnittynyt vaikka ilmastonmuutokseen, ihmisarvon jakamattomuuteen tai luoja paratkoon vaikka intersektionaaliseen feminismiin, sillä siinä tapauksessa emme olisi pääseet kolmeensataan viestiin hyvä jos kolmeenkymmeneen.

Ei sinun sitä tarvitse anteeksipyydellä, mutta vastaatko kysymykseen? 

En ole kiinnostunut kirjallisuudesta mutta kyllä ruokakaupassa tulee spontaanisti mieleen monenlaisia asioita ja se on minulle ihan luontevaa. Tosin en tiedä miksi tässä takerruttiin johonkin ruokakauppaan.

Voi herranjumala! Googlatkaa nyt mitä tarkoittaa sana ESIMERKKI. :D Voitte keksiä ruokakaupan tilalle minkä tahansa arkisen tilanteen, jossa on yleensä jotain tekemistä ja ajateltavaa ja kirjallisuuden tilalle minkä tahansa tällaisen "älykkään" ei-arkisen keskustelunaiheen. Itse te nyt jumitutte liikaa tuohon esimerkkiin ja kieltäydytte nyt ymmärtämästä, mitä sillä tässä yritetään kuvata. 

Eivätköhän kaikki vielä täällä sinnittelevät ymmärrä että se on vain esimerkki - kyllä, missä tahansa arkisessa tilanteessa voi tulla mieleen asioita, joista voi sittemmin syntyä mielenkiintoisia keskusteluja (joskus syvällisiä tai älykkäitä), näille keskusteluille ei ole olemassa mitään sen yleisempää kaavaa kuin millekään muullekaan menestyksekkäälle keskustelulle. Älykäs keskustelu voi syntyä minkälaisista aiheista hyvänsä, ja siihen usein liittyy peilaamista erilaisiin näkemyksiin, teorioihin, käsityksiin ja muihin keskusteltavaan asiaan liittyviin asioihin, jolla sijoitetaan asiaa suhteeseen muihin ilmiöihin. Ihminen ei ole tyhmä, vaikka hän ei olisi kiinnostunut keskustelemaan joistakin tietyistä asioista, mutta jos yhtään mikään ei kiinnostaa, tai ihminen on sitä mieltä että jo tietää kaiken tarvittavan (viittaan nyt siihen aiempaan kirjoittajaan, jonka lastenkasvatusioiden pohtiminen lopahti esikoisen saamiseen ja uskontojen merkityksen pohtiminen teini-ikään) vähän voidaan sitä vähemmän skappia päätä lähestyä.

Nyt alkaa loppua rautalanka, kun en enää uskalla käyttää minkäänlaisia esimerkkejäkään. Olen koko ajan puhunut siitä, että yleensä keskustelut lähtevät sellaisesta kevyestä rupattelusta, joka jotenkin liittyy siihen, mitä ollaan tekemässä tai mitä ollaan tehty tms. Tämän kaikki ymmärtävät. Sitten ajatellaan sitä "älykästä" keskustelua, jossa käsitellään ehkä vakavampia tai ainakin laajempia asioita monelta eri näkökannalta. Sen alkurupattelun ja vakavan ja laaja-alaisen keskustelun välillä on mielestäni oltava jotain muutakin kuin yksittäinen ajatuksenpilkahdus. Minun mielestäni, että keskustelu voi edetä kevyestä  rupattelusta sinne vakavalle tasolle, siinä välissä pitää olla jotain, mikä pikkuhiljaa johtaa sinne vakavampaan aiheisiin, eräänlainen polku. Tätä polkua minä yritän tässä nyt hahmottaa, koska minun on vaikeaa uskoa, että siinä välillä ei ole mitään muuta kuin se yksi ajatuksenpilkahdus ja *boom!* ollaankin syvissä aiheissa. Mutta huomaan olevani todella yksin tämän ajatukseni kanssa, kun minulle jankutetaan, että tottakai se yksi ajatuksenpilkahdus ja boom riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Se ero on juuri siinä, että ihminen, jolle tulee hyvin helposti ja usein mieleen vaikka se kirjallisuus on erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta ja miettii sitä muutenkin usein. Siispä kirjallisuus on aiheena hänellä pinnassa ja tulee helposti mieleen. Aivan niinkuin ihminen, joka alkaa odottaa vauvaa, alkaa yhtäkkiä kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota vauvoihin tai vaikka siihen, millaisia vauvanvaunuja ihmisillä on. Itse olen kiinnostunut monista taiteseen liittyvistä asioista ja kyllä, ne pulpahtelevat mieleen ihan missä vain ja ihan mistä vaan, usein en edes hahmota mistä, jostain alitajunnasta kai. Mutta minua ei kiinnosta vaikkapa autonkorjaus tai käsipallo, ja niinpä minulle ei tule oikeastaan koskaan mistään mieleen autonkorjaus tai käsipallo. 

Juu, tämänkin ymmärrän, mutta sekin on vielä eri asia kuin keskustelu. Miten sen ihmisen ajatus sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa etenee keskustelunavaukseksi, jos siinä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikein mitään siihen viittaavaa. Jos toinen puhuu jostain ihan muusta asiasta ja selkeästikään ei ajattele sitä samaa asiaa kuin sinä, eikö siinä ole sosiaalinen paine heittää se oma ajatus sivuun ja jatkaa sillä linjalla, millä se toinenkin on. En tiedä, miksi tätä kutsutaan, onko se jotain sosiaalista peilaamista tai jotain. Eli  että pyritään pysymään sen keskustelukumppanin kanssa samalla tasolla eikä huiskita ajatuksia, joissa toinen ei pysy perässä. 

Ahaa, nyt ymmärrän. Et ihmettele sitä, miten asia tulee mieleen vaan sitä että jotkut alkaa puhua siitä asiasta ihan yllättävässä yhteydessä? Omalla kohdallani joko siksi, että olen sellaisen ihmisen seurassa, jonka tiedän olevan kiinnostunut samoista asioista tai sitten tosiaan en keskity yhtään siihen kontekstiin jossa ollaan, kun olen niin innoissani. Se voi olla nepsypiirre joskus jos ei yhtään tajua että muut eivät yhtään seuraa, uskoisin. Autismin kirjoa tai ylifokusoitumistila keskittymishäiriössä.

Kyllä! Tässähän puhutaan keskustelusta toisten ihmisten kanssa eikä ihmisen omasta päänsisäisestä tajunnanvirrasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helsinkiläinen kirjoitti:

Ilmastonmuutos keskustelunaiheena on vatvottu jo läpikotaisin, ja sellainen ihminen, joka sitä vieläkin haluaa vatvoa on joko erittäin hidas oppija tai muuten vain erittäin tylsä tyyppi. Jep, ilmastonmuutos on jo täällä, eikä sitä voi estää. Next!

Kukaan tuttuni (paitsi siskoni) ei ole lukenut samoja kirjoja kuin minä, joten kirjoista keskustelu jää väkisin sille tasolle, että kerrotaan toisillemme mitä kirjoja on luettu ja mikä niiden sisältö on, ja toinen toteaa että jaahas, kirjoja on luettu (ja jättää mainitsematta, että noita kirjoja en muuten jatkossakaan aio lukea).

Kaikki mikä ei liity viimeaikaisiin tapahtumiin, on vatvottu jo aikaisemmin, joten jos asialla ei ole yhteyttä tämänhetkisiin tapahtumiin, ei sitä kannata ottaa esille. Uskonnot yleisellä tasolla? Ne vatvotaan yleensä läpi teini-iässä ja sen jälkeen ne on käsitelty. Lastenkasvatus? Se vatvotaan yleensä läpi esikoisen odotusaikana ja sen jälkeen siihen ei ole tarvetta palata. Jne. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän keskustelee asioista yleisellä tasolla, koska ne on jo niin moneen kertaan vatvottu, eikä asia siitä muuksi muutu. Nuoret kuvittelevat, että vatvonta on jokin älyn merkki, vaikka tosiasiassa se on vain tilapäinen huvitus sinä ajanjaksona kun nuoren ymmärrys kasvaa lapsuudesta aikuisuuteen. Älyllisesti hitaammilla yksilöillä tässä menee toki vuosia pidempään kuin älyllisesti nopeammilla.

Vanhemmat ihmiset sitten ajattelevat, että ovatpa nuo nuoret aikuiset söpöjä kun vatvovat itsestäänselvyyksiä ja kuvittelevat keksineensä jotain käänteentekevää, ja annetaanpa heidän elää tuossa käsityksessä, se kuuluu nuoruuteen.

Tätä minäkin sanoin tuolla aiemmin, että näissä "suuremmissa" puheenaiheissa ei ole juurikaan puhuttavaa vaan se on jotain itsestäänselvyyksien toistelua ja hymistelyä. Kysyin tuolla aiemmin, mitä keskusteltavaa on ilmastonmuutoksessa, niin sain alapeukkuja. 

Ja kirjoista vähän samat kokemukset, että harvoin niitä samoja tulee luettua tai jos onkin luettu, niin siitä on kyllä sen verran pitkä aika, ettei siitä enää ole oikein mitään puhuttavaa. Aiemmin sanoinkin, että keskusteluni tältä osin on "luin, se oli mielestäni hyvä, luepas sinäkin joskus". 

No jaa. En sanoisi itse olevani nuori, mutta kylläpä vaan on ilmastonmuutos aiheena kehittynyt paljon eliaikanani, kun tulee uutta tietoa, eikä se ole muutenkaan niin yksinkertainen aihe kuin annatte ymmärtää. Iän myötä minusta maailma tulee vain kiinnostavammaksi. Tuo kuulostaa siltä, että te luulette tietävänne nousta asioista paljon enemmän kuin oikeasti tiedätte.

No voitko mainita jotain esimerkkejä, miten ilmastonmuutoksesta voisi keskustella niin, ettei toistella samoja mantroja tai pidetä jotain monologia tai esitelmää uutisista tai tutkimuksista. (Tuolla aiemmin jo mainitsin, että jos puhutaan esimerkiksi kierrätyksestä tai autoilun vähentämisestä, ne ovat eri keskustelunaiheita.)

Öö, no uutisista tai tutkimuksista voi ihan keskustella, ei tarvitse pitää monologia. Erilaiset ilmastonmuutokseen vaikuttamisen tavat ovat ihan ilmastonmuutoskeskustelun alla.  Sinulla taitaa olla sentyyppinen asenne että emme muutenkaan saisi juttua kulkemaan. "Tiedän jo kaikesta kaiken, nuoriso on tyhmää, halki poikki ja pinoon."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Anteeksi että osin inhoni 1800-luvun kirjallisuutta kohtaan puheenaiheeksi - mutta parempi niin kuin että ketju olisi kiinnittynyt vaikka ilmastonmuutokseen, ihmisarvon jakamattomuuteen tai luoja paratkoon vaikka intersektionaaliseen feminismiin, sillä siinä tapauksessa emme olisi pääseet kolmeensataan viestiin hyvä jos kolmeenkymmeneen.

Ei sinun sitä tarvitse anteeksipyydellä, mutta vastaatko kysymykseen? 

Tämän on ensiesiintymiseni tässä nimenomaisessa keskustelun osasta, joten aloitan mielipiteideni luettelun tuolta alusta.

Niin kuin tuo ensimmäinen vastaaja sanoo, rajoitetussa ajassa ajassa on usein vaikea "näyttää" henkilön älykkyys, joten täytyy turvautua "kertomiseen", joka usein on aika kömpelöä. Toisaalta olen sitä mieltä että on parempi edes yrittää saada tyyppi sanomaan jotakin älykästä kuin ratkaista asia antamalla hänelle silmälasit (ja nuttura, jos naisesta on kysymys). Tietenkin jos elokuvan tarkoitus on kertoa tunnustetusti älykkäistä henkilöistä (vaikka nyt Stephen Hawkingista) älykkyyttä voidaan rakentaa paremmin, ja se on jo valmiiksi myös kaikkien tiedossa, mikä tietysti vähentää vaivaa. Kirjoissa tietenkin pitää pystyä parempaa älykkyyden esittämiseen (älykkään käyttäytymisen ja toiminnan avulla, ei kuulopuheena), mutta elokuville antaisin hiukan armoa.

Tuo 1800-luvun kirjallisuuskeskustelu kassalla on tämän ketjun urbaanilegendaa, joka on alkanut elää omaa elämäänsä minun kannaltani katsoen - mainitsin vain alkuaan että sitä voi käyttää pienenä provokatiivisena keskustelun aloittajana, mutta ehkä olisi pitänyt selventää että sellaisten ihmisten kanssa, jotka nyt yleensä ovat kiinnostuneita keskustelemaan kirjallisuudesta,riippumatta heidän taloudellisesta tai sosiaalisesta asemastaan.

En ole kuunaan aloittanut syvällisempää keskustelua kassan kanssa yhtään mistään, koska yleensä takana on joku toinen henkilö, joka ei arvoistaisi edes vähemmän syvällistä keskustelua. Olen kuitenkin opiskeluaikana siivoojana työskennellessäni käynyt moniakin kiinnostavia ja osin syvällisiä keskusteluita kollegojeni kanssa, ja toisinaan myös joidenkin ylitöissä olleiden asiakkaan puolen tyyppien kanssa. Ja ei, en pysty toistamaan niitä sanatarkasti, siitä on yli kolmekymmentä vuotta, mutta se että muistan niitä olleen, osoittaa mielestäni sen, että niillä on ollut jotakin vaikutusta minuun.

En tiedä muista ihmisistä, mutta kyllä, mieleeni tulee yllättäin kaikenlaisia muistamaani, näkemääni, lukemaani ja kokemaani liittyviä asioita, jotka toisinaan ovat mielestäni niin mielenkiintoisia että otan spotaanisti puheeksi silloin mahdollisesti seurassani olevan ihmisen kanssa jos epäilen että hän on kiinnostunut niistä, ja joskus ne littyvät taiteeseen, tieteesen, politiikkaan, yhteiskuntaa, kulttuurinja joskus omituisen näköiseen kissaan, jonka näin. Joskus niistä tulee keskusteluja, joskus ne jäävät heitoiksi. Minusta tässä ei ole mitään omituista.

Ja sinullekin, mieti, mitä tarkoittaa sana "esimerkki" . Olen nyt vähän väsynyt tähän, että tätä ongelmaa ei saisi kuvata näiden ketjussa mainittujen esimerkkien avulla ilman, että joku alkaa nillittämään niistä esimerkeistä. En missään vaiheessa ole tarkoittanut, että joku ihan oikeasti PUHUU 1800-LUVUN KIRJALLISUUDESTA KASSALLA.  Se vain kuvaa tilannetta, että erikoisesta asiasta puhutaan erikoisessa tilanteessa tosi löysällä aasinsillalla. Mutta okei, en enää käytä tuota tai mitään muutakaan esimerkkiä vaan yritän tästä eteenpäin ilmaista ihan kaiken pelkästään suorilla yksiselitteisillä sanoilla ja lauseilla, jos tästä nyt tuli näin jumalattoman suuri ongelma. 

Erinomaista, olet tehnyt sen havainnot, että jos muut ymmärtävät sinut jatkuvasti väärin, vika ei todennäköisesti ole heissä, vaan siinä tavassa, jolla olet viestisi muotoillut.

Saattaa olla näin. Itselleni kun on itsestäänselvää, että tällaiset randomit yksittäiset tapaukset ovat oikeasti vain esimerkkejä, eikä kukaan tarkoita niitä kirjaimellisesti, joten niihin ei myöskään kirjaimellisesti kannata tarttua, en tosiaan ole tajunnut, että sellaisia ei saa käyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helsinkiläinen kirjoitti:

Ilmastonmuutos keskustelunaiheena on vatvottu jo läpikotaisin, ja sellainen ihminen, joka sitä vieläkin haluaa vatvoa on joko erittäin hidas oppija tai muuten vain erittäin tylsä tyyppi. Jep, ilmastonmuutos on jo täällä, eikä sitä voi estää. Next!

Kukaan tuttuni (paitsi siskoni) ei ole lukenut samoja kirjoja kuin minä, joten kirjoista keskustelu jää väkisin sille tasolle, että kerrotaan toisillemme mitä kirjoja on luettu ja mikä niiden sisältö on, ja toinen toteaa että jaahas, kirjoja on luettu (ja jättää mainitsematta, että noita kirjoja en muuten jatkossakaan aio lukea).

Kaikki mikä ei liity viimeaikaisiin tapahtumiin, on vatvottu jo aikaisemmin, joten jos asialla ei ole yhteyttä tämänhetkisiin tapahtumiin, ei sitä kannata ottaa esille. Uskonnot yleisellä tasolla? Ne vatvotaan yleensä läpi teini-iässä ja sen jälkeen ne on käsitelty. Lastenkasvatus? Se vatvotaan yleensä läpi esikoisen odotusaikana ja sen jälkeen siihen ei ole tarvetta palata. Jne. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän keskustelee asioista yleisellä tasolla, koska ne on jo niin moneen kertaan vatvottu, eikä asia siitä muuksi muutu. Nuoret kuvittelevat, että vatvonta on jokin älyn merkki, vaikka tosiasiassa se on vain tilapäinen huvitus sinä ajanjaksona kun nuoren ymmärrys kasvaa lapsuudesta aikuisuuteen. Älyllisesti hitaammilla yksilöillä tässä menee toki vuosia pidempään kuin älyllisesti nopeammilla.

Vanhemmat ihmiset sitten ajattelevat, että ovatpa nuo nuoret aikuiset söpöjä kun vatvovat itsestäänselvyyksiä ja kuvittelevat keksineensä jotain käänteentekevää, ja annetaanpa heidän elää tuossa käsityksessä, se kuuluu nuoruuteen.

Tätä minäkin sanoin tuolla aiemmin, että näissä "suuremmissa" puheenaiheissa ei ole juurikaan puhuttavaa vaan se on jotain itsestäänselvyyksien toistelua ja hymistelyä. Kysyin tuolla aiemmin, mitä keskusteltavaa on ilmastonmuutoksessa, niin sain alapeukkuja. 

Ja kirjoista vähän samat kokemukset, että harvoin niitä samoja tulee luettua tai jos onkin luettu, niin siitä on kyllä sen verran pitkä aika, ettei siitä enää ole oikein mitään puhuttavaa. Aiemmin sanoinkin, että keskusteluni tältä osin on "luin, se oli mielestäni hyvä, luepas sinäkin joskus". 

No jaa. En sanoisi itse olevani nuori, mutta kylläpä vaan on ilmastonmuutos aiheena kehittynyt paljon eliaikanani, kun tulee uutta tietoa, eikä se ole muutenkaan niin yksinkertainen aihe kuin annatte ymmärtää. Iän myötä minusta maailma tulee vain kiinnostavammaksi. Tuo kuulostaa siltä, että te luulette tietävänne nousta asioista paljon enemmän kuin oikeasti tiedätte.

No voitko mainita jotain esimerkkejä, miten ilmastonmuutoksesta voisi keskustella niin, ettei toistella samoja mantroja tai pidetä jotain monologia tai esitelmää uutisista tai tutkimuksista. (Tuolla aiemmin jo mainitsin, että jos puhutaan esimerkiksi kierrätyksestä tai autoilun vähentämisestä, ne ovat eri keskustelunaiheita.)

Öö, no uutisista tai tutkimuksista voi ihan keskustella, ei tarvitse pitää monologia. Erilaiset ilmastonmuutokseen vaikuttamisen tavat ovat ihan ilmastonmuutoskeskustelun alla.  Sinulla taitaa olla sentyyppinen asenne että emme muutenkaan saisi juttua kulkemaan. "Tiedän jo kaikesta kaiken, nuoriso on tyhmää, halki poikki ja pinoon."

Minä en ole puhunut nuorisosta mitään. 

Voitko siis nyt kertoa niitä esimerkkejä, mitä niistä uutisista voidaan keskustella, ellei se ole opettavaa monologia eikä yhteen ääneen hymistelyä. Osoita nyt, että osaat perustella väitteesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Se ero on juuri siinä, että ihminen, jolle tulee hyvin helposti ja usein mieleen vaikka se kirjallisuus on erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta ja miettii sitä muutenkin usein. Siispä kirjallisuus on aiheena hänellä pinnassa ja tulee helposti mieleen. Aivan niinkuin ihminen, joka alkaa odottaa vauvaa, alkaa yhtäkkiä kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota vauvoihin tai vaikka siihen, millaisia vauvanvaunuja ihmisillä on. Itse olen kiinnostunut monista taiteseen liittyvistä asioista ja kyllä, ne pulpahtelevat mieleen ihan missä vain ja ihan mistä vaan, usein en edes hahmota mistä, jostain alitajunnasta kai. Mutta minua ei kiinnosta vaikkapa autonkorjaus tai käsipallo, ja niinpä minulle ei tule oikeastaan koskaan mistään mieleen autonkorjaus tai käsipallo. 

Juu, tämänkin ymmärrän, mutta sekin on vielä eri asia kuin keskustelu. Miten sen ihmisen ajatus sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa etenee keskustelunavaukseksi, jos siinä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikein mitään siihen viittaavaa. Jos toinen puhuu jostain ihan muusta asiasta ja selkeästikään ei ajattele sitä samaa asiaa kuin sinä, eikö siinä ole sosiaalinen paine heittää se oma ajatus sivuun ja jatkaa sillä linjalla, millä se toinenkin on. En tiedä, miksi tätä kutsutaan, onko se jotain sosiaalista peilaamista tai jotain. Eli  että pyritään pysymään sen keskustelukumppanin kanssa samalla tasolla eikä huiskita ajatuksia, joissa toinen ei pysy perässä. 

Ahaa, nyt ymmärrän. Et ihmettele sitä, miten asia tulee mieleen vaan sitä että jotkut alkaa puhua siitä asiasta ihan yllättävässä yhteydessä? Omalla kohdallani joko siksi, että olen sellaisen ihmisen seurassa, jonka tiedän olevan kiinnostunut samoista asioista tai sitten tosiaan en keskity yhtään siihen kontekstiin jossa ollaan, kun olen niin innoissani. Se voi olla nepsypiirre joskus jos ei yhtään tajua että muut eivät yhtään seuraa, uskoisin. Autismin kirjoa tai ylifokusoitumistila keskittymishäiriössä.

Kyllä! Tässähän puhutaan keskustelusta toisten ihmisten kanssa eikä ihmisen omasta päänsisäisestä tajunnanvirrasta. 

Siispä voimme ehkä palata ketjun alkuperäiseen kysymykseen. "Keskustelut, joita haluaa käydä kavereidensa kanssa." Minulla esim.on kavereita ja puolisokin, joita kiinnostavat samantapaiset asiat kuin minua. Heidän kanssaan me niistä sitten keskustelemme ja niitä keskusteluja olen täälllä yrittänyt avata kun kysyttiin. Muut keskustelevat omien kavereidensa kanssa jostain muusta. Ne ihmiset, joilla on oikein paha nepsyhäiriö, taas eivät asialle oikein mitään voi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Se ero on juuri siinä, että ihminen, jolle tulee hyvin helposti ja usein mieleen vaikka se kirjallisuus on erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta ja miettii sitä muutenkin usein. Siispä kirjallisuus on aiheena hänellä pinnassa ja tulee helposti mieleen. Aivan niinkuin ihminen, joka alkaa odottaa vauvaa, alkaa yhtäkkiä kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota vauvoihin tai vaikka siihen, millaisia vauvanvaunuja ihmisillä on. Itse olen kiinnostunut monista taiteseen liittyvistä asioista ja kyllä, ne pulpahtelevat mieleen ihan missä vain ja ihan mistä vaan, usein en edes hahmota mistä, jostain alitajunnasta kai. Mutta minua ei kiinnosta vaikkapa autonkorjaus tai käsipallo, ja niinpä minulle ei tule oikeastaan koskaan mistään mieleen autonkorjaus tai käsipallo. 

Juu, tämänkin ymmärrän, mutta sekin on vielä eri asia kuin keskustelu. Miten sen ihmisen ajatus sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa etenee keskustelunavaukseksi, jos siinä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikein mitään siihen viittaavaa. Jos toinen puhuu jostain ihan muusta asiasta ja selkeästikään ei ajattele sitä samaa asiaa kuin sinä, eikö siinä ole sosiaalinen paine heittää se oma ajatus sivuun ja jatkaa sillä linjalla, millä se toinenkin on. En tiedä, miksi tätä kutsutaan, onko se jotain sosiaalista peilaamista tai jotain. Eli  että pyritään pysymään sen keskustelukumppanin kanssa samalla tasolla eikä huiskita ajatuksia, joissa toinen ei pysy perässä. 

Ahaa, nyt ymmärrän. Et ihmettele sitä, miten asia tulee mieleen vaan sitä että jotkut alkaa puhua siitä asiasta ihan yllättävässä yhteydessä? Omalla kohdallani joko siksi, että olen sellaisen ihmisen seurassa, jonka tiedän olevan kiinnostunut samoista asioista tai sitten tosiaan en keskity yhtään siihen kontekstiin jossa ollaan, kun olen niin innoissani. Se voi olla nepsypiirre joskus jos ei yhtään tajua että muut eivät yhtään seuraa, uskoisin. Autismin kirjoa tai ylifokusoitumistila keskittymishäiriössä.

Kyllä! Tässähän puhutaan keskustelusta toisten ihmisten kanssa eikä ihmisen omasta päänsisäisestä tajunnanvirrasta. 

Siispä voimme ehkä palata ketjun alkuperäiseen kysymykseen. "Keskustelut, joita haluaa käydä kavereidensa kanssa." Minulla esim.on kavereita ja puolisokin, joita kiinnostavat samantapaiset asiat kuin minua. Heidän kanssaan me niistä sitten keskustelemme ja niitä keskusteluja olen täälllä yrittänyt avata kun kysyttiin. Muut keskustelevat omien kavereidensa kanssa jostain muusta. Ne ihmiset, joilla on oikein paha nepsyhäiriö, taas eivät asialle oikein mitään voi. 

Ohis..ei keskustelut vaan älykkäät keskustelut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Varmaan ne vaikuttavat sinusta kummallisilta, koska ne eivät ole sinun aasinsiltojasi, vaan ovat syntyneet jonkun toisen aivoissa, ja siellä on käytössä hiukan erilaisia palikoita kuin sinulla. Me muut luultavasti ymmärtäisimme osan sinun aasinsilloistasi, mutta ei kaikkia niistä.

Minulle ei tule pikkulinnusta mieleen "Linnut" vaan aika usein 'ihanaa, tuossa pomppii pikkuinen dinosaurus', sen sijaan iso metelöivät naakkaparvi tuo ao. elokuvan usein mieleen. Nyt kun mainitsit traktorin ja raitapaidan, minulle tuli mieleen "Fedja-setä, kissa ja koira" ja siinä erityisesti kissa Matroshkinin huoli oikeanlaisesta nimestä. Mielleyhtymät ovat sidoksissa henkilökohtaiseen historiaan, eikä sitä jaa  edes oma kaksonen.

Tämä nyt on hiukan kevytmielistä, mutta aika usein se, että pitäisi keskittyä johonkin muuhun on ihan otollista aluetta pienelle ajatuksen harhailulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Anteeksi että osin inhoni 1800-luvun kirjallisuutta kohtaan puheenaiheeksi - mutta parempi niin kuin että ketju olisi kiinnittynyt vaikka ilmastonmuutokseen, ihmisarvon jakamattomuuteen tai luoja paratkoon vaikka intersektionaaliseen feminismiin, sillä siinä tapauksessa emme olisi pääseet kolmeensataan viestiin hyvä jos kolmeenkymmeneen.

Ei sinun sitä tarvitse anteeksipyydellä, mutta vastaatko kysymykseen? 

Tämän on ensiesiintymiseni tässä nimenomaisessa keskustelun osasta, joten aloitan mielipiteideni luettelun tuolta alusta.

Niin kuin tuo ensimmäinen vastaaja sanoo, rajoitetussa ajassa ajassa on usein vaikea "näyttää" henkilön älykkyys, joten täytyy turvautua "kertomiseen", joka usein on aika kömpelöä. Toisaalta olen sitä mieltä että on parempi edes yrittää saada tyyppi sanomaan jotakin älykästä kuin ratkaista asia antamalla hänelle silmälasit (ja nuttura, jos naisesta on kysymys). Tietenkin jos elokuvan tarkoitus on kertoa tunnustetusti älykkäistä henkilöistä (vaikka nyt Stephen Hawkingista) älykkyyttä voidaan rakentaa paremmin, ja se on jo valmiiksi myös kaikkien tiedossa, mikä tietysti vähentää vaivaa. Kirjoissa tietenkin pitää pystyä parempaa älykkyyden esittämiseen (älykkään käyttäytymisen ja toiminnan avulla, ei kuulopuheena), mutta elokuville antaisin hiukan armoa.

Tuo 1800-luvun kirjallisuuskeskustelu kassalla on tämän ketjun urbaanilegendaa, joka on alkanut elää omaa elämäänsä minun kannaltani katsoen - mainitsin vain alkuaan että sitä voi käyttää pienenä provokatiivisena keskustelun aloittajana, mutta ehkä olisi pitänyt selventää että sellaisten ihmisten kanssa, jotka nyt yleensä ovat kiinnostuneita keskustelemaan kirjallisuudesta,riippumatta heidän taloudellisesta tai sosiaalisesta asemastaan.

En ole kuunaan aloittanut syvällisempää keskustelua kassan kanssa yhtään mistään, koska yleensä takana on joku toinen henkilö, joka ei arvoistaisi edes vähemmän syvällistä keskustelua. Olen kuitenkin opiskeluaikana siivoojana työskennellessäni käynyt moniakin kiinnostavia ja osin syvällisiä keskusteluita kollegojeni kanssa, ja toisinaan myös joidenkin ylitöissä olleiden asiakkaan puolen tyyppien kanssa. Ja ei, en pysty toistamaan niitä sanatarkasti, siitä on yli kolmekymmentä vuotta, mutta se että muistan niitä olleen, osoittaa mielestäni sen, että niillä on ollut jotakin vaikutusta minuun.

En tiedä muista ihmisistä, mutta kyllä, mieleeni tulee yllättäin kaikenlaisia muistamaani, näkemääni, lukemaani ja kokemaani liittyviä asioita, jotka toisinaan ovat mielestäni niin mielenkiintoisia että otan spotaanisti puheeksi silloin mahdollisesti seurassani olevan ihmisen kanssa jos epäilen että hän on kiinnostunut niistä, ja joskus ne littyvät taiteeseen, tieteesen, politiikkaan, yhteiskuntaa, kulttuurinja joskus omituisen näköiseen kissaan, jonka näin. Joskus niistä tulee keskusteluja, joskus ne jäävät heitoiksi. Minusta tässä ei ole mitään omituista.

Ja sinullekin, mieti, mitä tarkoittaa sana "esimerkki" . Olen nyt vähän väsynyt tähän, että tätä ongelmaa ei saisi kuvata näiden ketjussa mainittujen esimerkkien avulla ilman, että joku alkaa nillittämään niistä esimerkeistä. En missään vaiheessa ole tarkoittanut, että joku ihan oikeasti PUHUU 1800-LUVUN KIRJALLISUUDESTA KASSALLA.  Se vain kuvaa tilannetta, että erikoisesta asiasta puhutaan erikoisessa tilanteessa tosi löysällä aasinsillalla. Mutta okei, en enää käytä tuota tai mitään muutakaan esimerkkiä vaan yritän tästä eteenpäin ilmaista ihan kaiken pelkästään suorilla yksiselitteisillä sanoilla ja lauseilla, jos tästä nyt tuli näin jumalattoman suuri ongelma. 

Minua ei ärsytä yhtään nämä esimerkit, ymmärrän aivan hyvin niiden paikan tässä keskustelussa. mutta minä taas en ihan saa kiinni, mikä on sinun poittisi. Se, että uskot meidän valehtelevan, kun kerromme että meille tulee mieleen kirjallisuus kassalla? Se, että me olemme mielestäsi tosi outoja, kun meille tulee mielen kirjallisuus kassalla? Koska sinulle ei tule? Vai... Mikä? Toivotko tarkkoja esimerkkejä niistä mielleyhtymäketjuista? Sellaisia on hankalaa antaa, kun ei niitä yleensä tarkkaile niin täsmällisesti tai paina mieleensä.

Tiedätkö mitä eroa on keskustelulla ja pääsi sisäisellä ajatuksella? Keskustelussa on kaksi ihmistä ja tietynlaiset vuorovaikutustaidot ovat ihan suotavia. Pääsi sisällä voit poukkoilla miten tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helsinkiläinen kirjoitti:

Ilmastonmuutos keskustelunaiheena on vatvottu jo läpikotaisin, ja sellainen ihminen, joka sitä vieläkin haluaa vatvoa on joko erittäin hidas oppija tai muuten vain erittäin tylsä tyyppi. Jep, ilmastonmuutos on jo täällä, eikä sitä voi estää. Next!

Kukaan tuttuni (paitsi siskoni) ei ole lukenut samoja kirjoja kuin minä, joten kirjoista keskustelu jää väkisin sille tasolle, että kerrotaan toisillemme mitä kirjoja on luettu ja mikä niiden sisältö on, ja toinen toteaa että jaahas, kirjoja on luettu (ja jättää mainitsematta, että noita kirjoja en muuten jatkossakaan aio lukea).

Kaikki mikä ei liity viimeaikaisiin tapahtumiin, on vatvottu jo aikaisemmin, joten jos asialla ei ole yhteyttä tämänhetkisiin tapahtumiin, ei sitä kannata ottaa esille. Uskonnot yleisellä tasolla? Ne vatvotaan yleensä läpi teini-iässä ja sen jälkeen ne on käsitelty. Lastenkasvatus? Se vatvotaan yleensä läpi esikoisen odotusaikana ja sen jälkeen siihen ei ole tarvetta palata. Jne. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän keskustelee asioista yleisellä tasolla, koska ne on jo niin moneen kertaan vatvottu, eikä asia siitä muuksi muutu. Nuoret kuvittelevat, että vatvonta on jokin älyn merkki, vaikka tosiasiassa se on vain tilapäinen huvitus sinä ajanjaksona kun nuoren ymmärrys kasvaa lapsuudesta aikuisuuteen. Älyllisesti hitaammilla yksilöillä tässä menee toki vuosia pidempään kuin älyllisesti nopeammilla.

Vanhemmat ihmiset sitten ajattelevat, että ovatpa nuo nuoret aikuiset söpöjä kun vatvovat itsestäänselvyyksiä ja kuvittelevat keksineensä jotain käänteentekevää, ja annetaanpa heidän elää tuossa käsityksessä, se kuuluu nuoruuteen.

Tätä minäkin sanoin tuolla aiemmin, että näissä "suuremmissa" puheenaiheissa ei ole juurikaan puhuttavaa vaan se on jotain itsestäänselvyyksien toistelua ja hymistelyä. Kysyin tuolla aiemmin, mitä keskusteltavaa on ilmastonmuutoksessa, niin sain alapeukkuja. 

Ja kirjoista vähän samat kokemukset, että harvoin niitä samoja tulee luettua tai jos onkin luettu, niin siitä on kyllä sen verran pitkä aika, ettei siitä enää ole oikein mitään puhuttavaa. Aiemmin sanoinkin, että keskusteluni tältä osin on "luin, se oli mielestäni hyvä, luepas sinäkin joskus". 

No jaa. En sanoisi itse olevani nuori, mutta kylläpä vaan on ilmastonmuutos aiheena kehittynyt paljon eliaikanani, kun tulee uutta tietoa, eikä se ole muutenkaan niin yksinkertainen aihe kuin annatte ymmärtää. Iän myötä minusta maailma tulee vain kiinnostavammaksi. Tuo kuulostaa siltä, että te luulette tietävänne nousta asioista paljon enemmän kuin oikeasti tiedätte.

No voitko mainita jotain esimerkkejä, miten ilmastonmuutoksesta voisi keskustella niin, ettei toistella samoja mantroja tai pidetä jotain monologia tai esitelmää uutisista tai tutkimuksista. (Tuolla aiemmin jo mainitsin, että jos puhutaan esimerkiksi kierrätyksestä tai autoilun vähentämisestä, ne ovat eri keskustelunaiheita.)

Öö, no uutisista tai tutkimuksista voi ihan keskustella, ei tarvitse pitää monologia. Erilaiset ilmastonmuutokseen vaikuttamisen tavat ovat ihan ilmastonmuutoskeskustelun alla.  Sinulla taitaa olla sentyyppinen asenne että emme muutenkaan saisi juttua kulkemaan. "Tiedän jo kaikesta kaiken, nuoriso on tyhmää, halki poikki ja pinoon."

Minä en ole puhunut nuorisosta mitään. 

Voitko siis nyt kertoa niitä esimerkkejä, mitä niistä uutisista voidaan keskustella, ellei se ole opettavaa monologia eikä yhteen ääneen hymistelyä. Osoita nyt, että osaat perustella väitteesi. 

Haluatko siis dialogina kuvitteellisen keskustelun? Tämä on outo ketju. Ettekö te yhtään osaa kuvitella itse, miten voidaan keskustella? No, voitaisiin jutella vaikka esim.ilmastonmuokkauksen tavoista tai siitä, mikä kaikki vaikuttaa siihen, että ydinvoimaan on niin erilaisia suhtautumistapoja ympäristöongelmista puhuttaessa. Se etenisi ihan sillä lailla kun keskustelut usein muutenkin. Kerrotaan esimerkkejä jostain kokemuksesta tai vaikka jostain mitä on lukenut tai kuullut. Joku toinen on kuullut asiasta myös jotain ja kertoo sen. Joku epäilee jotain, toinen ei. Väitellään. Löydetään myös jotain, mistä ollaan samaa mieltä. Perustellaan puolin ja toisin. Muistellaan mitä asiasta puhuttiin 30 vuotta sitten, vertaillaan. Jaetaan asiaan liittyviä tunteita ihan rauhassa ilman paasaamista. Ehkä googlataan yhdessä, löydetään lisää  keskustelua aiheesta, vaikututaan siitä jne.

Miksi tätä pitää selittää? Mikä tässä on noin vaikeaa ymmärtää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Anteeksi että osin inhoni 1800-luvun kirjallisuutta kohtaan puheenaiheeksi - mutta parempi niin kuin että ketju olisi kiinnittynyt vaikka ilmastonmuutokseen, ihmisarvon jakamattomuuteen tai luoja paratkoon vaikka intersektionaaliseen feminismiin, sillä siinä tapauksessa emme olisi pääseet kolmeensataan viestiin hyvä jos kolmeenkymmeneen.

Ei sinun sitä tarvitse anteeksipyydellä, mutta vastaatko kysymykseen? 

Tämän on ensiesiintymiseni tässä nimenomaisessa keskustelun osasta, joten aloitan mielipiteideni luettelun tuolta alusta.

Niin kuin tuo ensimmäinen vastaaja sanoo, rajoitetussa ajassa ajassa on usein vaikea "näyttää" henkilön älykkyys, joten täytyy turvautua "kertomiseen", joka usein on aika kömpelöä. Toisaalta olen sitä mieltä että on parempi edes yrittää saada tyyppi sanomaan jotakin älykästä kuin ratkaista asia antamalla hänelle silmälasit (ja nuttura, jos naisesta on kysymys). Tietenkin jos elokuvan tarkoitus on kertoa tunnustetusti älykkäistä henkilöistä (vaikka nyt Stephen Hawkingista) älykkyyttä voidaan rakentaa paremmin, ja se on jo valmiiksi myös kaikkien tiedossa, mikä tietysti vähentää vaivaa. Kirjoissa tietenkin pitää pystyä parempaa älykkyyden esittämiseen (älykkään käyttäytymisen ja toiminnan avulla, ei kuulopuheena), mutta elokuville antaisin hiukan armoa.

Tuo 1800-luvun kirjallisuuskeskustelu kassalla on tämän ketjun urbaanilegendaa, joka on alkanut elää omaa elämäänsä minun kannaltani katsoen - mainitsin vain alkuaan että sitä voi käyttää pienenä provokatiivisena keskustelun aloittajana, mutta ehkä olisi pitänyt selventää että sellaisten ihmisten kanssa, jotka nyt yleensä ovat kiinnostuneita keskustelemaan kirjallisuudesta,riippumatta heidän taloudellisesta tai sosiaalisesta asemastaan.

En ole kuunaan aloittanut syvällisempää keskustelua kassan kanssa yhtään mistään, koska yleensä takana on joku toinen henkilö, joka ei arvoistaisi edes vähemmän syvällistä keskustelua. Olen kuitenkin opiskeluaikana siivoojana työskennellessäni käynyt moniakin kiinnostavia ja osin syvällisiä keskusteluita kollegojeni kanssa, ja toisinaan myös joidenkin ylitöissä olleiden asiakkaan puolen tyyppien kanssa. Ja ei, en pysty toistamaan niitä sanatarkasti, siitä on yli kolmekymmentä vuotta, mutta se että muistan niitä olleen, osoittaa mielestäni sen, että niillä on ollut jotakin vaikutusta minuun.

En tiedä muista ihmisistä, mutta kyllä, mieleeni tulee yllättäin kaikenlaisia muistamaani, näkemääni, lukemaani ja kokemaani liittyviä asioita, jotka toisinaan ovat mielestäni niin mielenkiintoisia että otan spotaanisti puheeksi silloin mahdollisesti seurassani olevan ihmisen kanssa jos epäilen että hän on kiinnostunut niistä, ja joskus ne littyvät taiteeseen, tieteesen, politiikkaan, yhteiskuntaa, kulttuurinja joskus omituisen näköiseen kissaan, jonka näin. Joskus niistä tulee keskusteluja, joskus ne jäävät heitoiksi. Minusta tässä ei ole mitään omituista.

Ja sinullekin, mieti, mitä tarkoittaa sana "esimerkki" . Olen nyt vähän väsynyt tähän, että tätä ongelmaa ei saisi kuvata näiden ketjussa mainittujen esimerkkien avulla ilman, että joku alkaa nillittämään niistä esimerkeistä. En missään vaiheessa ole tarkoittanut, että joku ihan oikeasti PUHUU 1800-LUVUN KIRJALLISUUDESTA KASSALLA.  Se vain kuvaa tilannetta, että erikoisesta asiasta puhutaan erikoisessa tilanteessa tosi löysällä aasinsillalla. Mutta okei, en enää käytä tuota tai mitään muutakaan esimerkkiä vaan yritän tästä eteenpäin ilmaista ihan kaiken pelkästään suorilla yksiselitteisillä sanoilla ja lauseilla, jos tästä nyt tuli näin jumalattoman suuri ongelma. 

Minua ei ärsytä yhtään nämä esimerkit, ymmärrän aivan hyvin niiden paikan tässä keskustelussa. mutta minä taas en ihan saa kiinni, mikä on sinun poittisi. Se, että uskot meidän valehtelevan, kun kerromme että meille tulee mieleen kirjallisuus kassalla? Se, että me olemme mielestäsi tosi outoja, kun meille tulee mielen kirjallisuus kassalla? Koska sinulle ei tule? Vai... Mikä? Toivotko tarkkoja esimerkkejä niistä mielleyhtymäketjuista? Sellaisia on hankalaa antaa, kun ei niitä yleensä tarkkaile niin täsmällisesti tai paina mieleensä.

Tiedätkö mitä eroa on keskustelulla ja pääsi sisäisellä ajatuksella? Keskustelussa on kaksi ihmistä ja tietynlaiset vuorovaikutustaidot ovat ihan suotavia. Pääsi sisällä voit poukkoilla miten tahansa. 

Kiitos kysymästä, tiedän. Täällä on hämmästelty sitä, miten jollekulle voi ylipäänsä tulla mieleen kirjallisuus kassalla. Kerroin siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Se ero on juuri siinä, että ihminen, jolle tulee hyvin helposti ja usein mieleen vaikka se kirjallisuus on erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta ja miettii sitä muutenkin usein. Siispä kirjallisuus on aiheena hänellä pinnassa ja tulee helposti mieleen. Aivan niinkuin ihminen, joka alkaa odottaa vauvaa, alkaa yhtäkkiä kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota vauvoihin tai vaikka siihen, millaisia vauvanvaunuja ihmisillä on. Itse olen kiinnostunut monista taiteseen liittyvistä asioista ja kyllä, ne pulpahtelevat mieleen ihan missä vain ja ihan mistä vaan, usein en edes hahmota mistä, jostain alitajunnasta kai. Mutta minua ei kiinnosta vaikkapa autonkorjaus tai käsipallo, ja niinpä minulle ei tule oikeastaan koskaan mistään mieleen autonkorjaus tai käsipallo. 

Juu, tämänkin ymmärrän, mutta sekin on vielä eri asia kuin keskustelu. Miten sen ihmisen ajatus sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa etenee keskustelunavaukseksi, jos siinä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikein mitään siihen viittaavaa. Jos toinen puhuu jostain ihan muusta asiasta ja selkeästikään ei ajattele sitä samaa asiaa kuin sinä, eikö siinä ole sosiaalinen paine heittää se oma ajatus sivuun ja jatkaa sillä linjalla, millä se toinenkin on. En tiedä, miksi tätä kutsutaan, onko se jotain sosiaalista peilaamista tai jotain. Eli  että pyritään pysymään sen keskustelukumppanin kanssa samalla tasolla eikä huiskita ajatuksia, joissa toinen ei pysy perässä. 

Ahaa, nyt ymmärrän. Et ihmettele sitä, miten asia tulee mieleen vaan sitä että jotkut alkaa puhua siitä asiasta ihan yllättävässä yhteydessä? Omalla kohdallani joko siksi, että olen sellaisen ihmisen seurassa, jonka tiedän olevan kiinnostunut samoista asioista tai sitten tosiaan en keskity yhtään siihen kontekstiin jossa ollaan, kun olen niin innoissani. Se voi olla nepsypiirre joskus jos ei yhtään tajua että muut eivät yhtään seuraa, uskoisin. Autismin kirjoa tai ylifokusoitumistila keskittymishäiriössä.

Kyllä! Tässähän puhutaan keskustelusta toisten ihmisten kanssa eikä ihmisen omasta päänsisäisestä tajunnanvirrasta. 

Siispä voimme ehkä palata ketjun alkuperäiseen kysymykseen. "Keskustelut, joita haluaa käydä kavereidensa kanssa." Minulla esim.on kavereita ja puolisokin, joita kiinnostavat samantapaiset asiat kuin minua. Heidän kanssaan me niistä sitten keskustelemme ja niitä keskusteluja olen täälllä yrittänyt avata kun kysyttiin. Muut keskustelevat omien kavereidensa kanssa jostain muusta. Ne ihmiset, joilla on oikein paha nepsyhäiriö, taas eivät asialle oikein mitään voi. 

Ohis..ei keskustelut vaan älykkäät keskustelut. 

Niin? Miksi oletat, että ne eivät voisi olla älykkäitä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Varmaan ne vaikuttavat sinusta kummallisilta, koska ne eivät ole sinun aasinsiltojasi, vaan ovat syntyneet jonkun toisen aivoissa, ja siellä on käytössä hiukan erilaisia palikoita kuin sinulla. Me muut luultavasti ymmärtäisimme osan sinun aasinsilloistasi, mutta ei kaikkia niistä.

Minulle ei tule pikkulinnusta mieleen "Linnut" vaan aika usein 'ihanaa, tuossa pomppii pikkuinen dinosaurus', sen sijaan iso metelöivät naakkaparvi tuo ao. elokuvan usein mieleen. Nyt kun mainitsit traktorin ja raitapaidan, minulle tuli mieleen "Fedja-setä, kissa ja koira" ja siinä erityisesti kissa Matroshkinin huoli oikeanlaisesta nimestä. Mielleyhtymät ovat sidoksissa henkilökohtaiseen historiaan, eikä sitä jaa  edes oma kaksonen.

Tämä nyt on hiukan kevytmielistä, mutta aika usein se, että pitäisi keskittyä johonkin muuhun on ihan otollista aluetta pienelle ajatuksen harhailulle.

Siis nythän edelleenkin puhutaan keskustelusta, eikä sinun päänsisäisistä ajatuksistasi. Nyt kun kerroit tuossa noita mieliyhtymiäsi, kajautatko ne myös kenelle tahansa missä tahansa tilanteessa ilmoille miettimättä yhtään, pysyykö se keskustelukumppani ajatuksenjuoksussasi mukana. Sehän tässä on pointtina, että vaikka pääsi sisällä olisi millainen ilotulitus, sinun pitää vuorovaikutustilanteessa ottaa huomioon, että se ilotulitus ei ole sen kaverin päässä. Sanoisin, että on jopa epäkohteliasta sylkeä suustaan mitä sattuu miettimättä yhtään onko ne ovat ajatusrakenteet sellaisia sosiaalisia normeja noudattavia, että niissä on helppo pysyä mukana. keskustelussa yleensä pitää virittäytyä toisen kanssa samalle taajuudelle ja teet siitä melko mahdotonta, jos oletat, että keskustelu etenee sinun poukkoilujesi mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Anteeksi että osin inhoni 1800-luvun kirjallisuutta kohtaan puheenaiheeksi - mutta parempi niin kuin että ketju olisi kiinnittynyt vaikka ilmastonmuutokseen, ihmisarvon jakamattomuuteen tai luoja paratkoon vaikka intersektionaaliseen feminismiin, sillä siinä tapauksessa emme olisi pääseet kolmeensataan viestiin hyvä jos kolmeenkymmeneen.

Ei sinun sitä tarvitse anteeksipyydellä, mutta vastaatko kysymykseen? 

Tämän on ensiesiintymiseni tässä nimenomaisessa keskustelun osasta, joten aloitan mielipiteideni luettelun tuolta alusta.

Niin kuin tuo ensimmäinen vastaaja sanoo, rajoitetussa ajassa ajassa on usein vaikea "näyttää" henkilön älykkyys, joten täytyy turvautua "kertomiseen", joka usein on aika kömpelöä. Toisaalta olen sitä mieltä että on parempi edes yrittää saada tyyppi sanomaan jotakin älykästä kuin ratkaista asia antamalla hänelle silmälasit (ja nuttura, jos naisesta on kysymys). Tietenkin jos elokuvan tarkoitus on kertoa tunnustetusti älykkäistä henkilöistä (vaikka nyt Stephen Hawkingista) älykkyyttä voidaan rakentaa paremmin, ja se on jo valmiiksi myös kaikkien tiedossa, mikä tietysti vähentää vaivaa. Kirjoissa tietenkin pitää pystyä parempaa älykkyyden esittämiseen (älykkään käyttäytymisen ja toiminnan avulla, ei kuulopuheena), mutta elokuville antaisin hiukan armoa.

Tuo 1800-luvun kirjallisuuskeskustelu kassalla on tämän ketjun urbaanilegendaa, joka on alkanut elää omaa elämäänsä minun kannaltani katsoen - mainitsin vain alkuaan että sitä voi käyttää pienenä provokatiivisena keskustelun aloittajana, mutta ehkä olisi pitänyt selventää että sellaisten ihmisten kanssa, jotka nyt yleensä ovat kiinnostuneita keskustelemaan kirjallisuudesta,riippumatta heidän taloudellisesta tai sosiaalisesta asemastaan.

En ole kuunaan aloittanut syvällisempää keskustelua kassan kanssa yhtään mistään, koska yleensä takana on joku toinen henkilö, joka ei arvoistaisi edes vähemmän syvällistä keskustelua. Olen kuitenkin opiskeluaikana siivoojana työskennellessäni käynyt moniakin kiinnostavia ja osin syvällisiä keskusteluita kollegojeni kanssa, ja toisinaan myös joidenkin ylitöissä olleiden asiakkaan puolen tyyppien kanssa. Ja ei, en pysty toistamaan niitä sanatarkasti, siitä on yli kolmekymmentä vuotta, mutta se että muistan niitä olleen, osoittaa mielestäni sen, että niillä on ollut jotakin vaikutusta minuun.

En tiedä muista ihmisistä, mutta kyllä, mieleeni tulee yllättäin kaikenlaisia muistamaani, näkemääni, lukemaani ja kokemaani liittyviä asioita, jotka toisinaan ovat mielestäni niin mielenkiintoisia että otan spotaanisti puheeksi silloin mahdollisesti seurassani olevan ihmisen kanssa jos epäilen että hän on kiinnostunut niistä, ja joskus ne littyvät taiteeseen, tieteesen, politiikkaan, yhteiskuntaa, kulttuurinja joskus omituisen näköiseen kissaan, jonka näin. Joskus niistä tulee keskusteluja, joskus ne jäävät heitoiksi. Minusta tässä ei ole mitään omituista.

Ja sinullekin, mieti, mitä tarkoittaa sana "esimerkki" . Olen nyt vähän väsynyt tähän, että tätä ongelmaa ei saisi kuvata näiden ketjussa mainittujen esimerkkien avulla ilman, että joku alkaa nillittämään niistä esimerkeistä. En missään vaiheessa ole tarkoittanut, että joku ihan oikeasti PUHUU 1800-LUVUN KIRJALLISUUDESTA KASSALLA.  Se vain kuvaa tilannetta, että erikoisesta asiasta puhutaan erikoisessa tilanteessa tosi löysällä aasinsillalla. Mutta okei, en enää käytä tuota tai mitään muutakaan esimerkkiä vaan yritän tästä eteenpäin ilmaista ihan kaiken pelkästään suorilla yksiselitteisillä sanoilla ja lauseilla, jos tästä nyt tuli näin jumalattoman suuri ongelma. 

Minua ei ärsytä yhtään nämä esimerkit, ymmärrän aivan hyvin niiden paikan tässä keskustelussa. mutta minä taas en ihan saa kiinni, mikä on sinun poittisi. Se, että uskot meidän valehtelevan, kun kerromme että meille tulee mieleen kirjallisuus kassalla? Se, että me olemme mielestäsi tosi outoja, kun meille tulee mielen kirjallisuus kassalla? Koska sinulle ei tule? Vai... Mikä? Toivotko tarkkoja esimerkkejä niistä mielleyhtymäketjuista? Sellaisia on hankalaa antaa, kun ei niitä yleensä tarkkaile niin täsmällisesti tai paina mieleensä.

Tiedätkö mitä eroa on keskustelulla ja pääsi sisäisellä ajatuksella? Keskustelussa on kaksi ihmistä ja tietynlaiset vuorovaikutustaidot ovat ihan suotavia. Pääsi sisällä voit poukkoilla miten tahansa. 

Kiitos kysymästä, tiedän. Täällä on hämmästelty sitä, miten jollekulle voi ylipäänsä tulla mieleen kirjallisuus kassalla. Kerroin siitä. 

Mielestäni ihmettelin, miten kenellekään tulee mieleen PUHUA kirjallisuudesta kassalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleeni tähän aiheeseen liittyen sellainen huomio, että minusta on todella vaivaannuttavaa nähdä esim elokuvissa tai sarjoissa tai vaikka kirjoissa sellaisia "älykkäitä" keskusteluita. Saisiko tästä nyt jonkin vertailukohdan, tunnistavatko nämä tämän keskustelun "älyköt" tällaista ilmiötä? Siis tarkoitan tilannetta, että elokuvassa tai ohjelmassa esiintyy joku todella kömpelö aasinsilta, josta sitten päästään sanomaan muutama älykäs lausahdus ja sitten hahmoista saadaan tehtyä fiksu vaikutelma. tyypillinen tilanne esimerkiksi jos uusi työntekijä tulee työpaikalle ja siinä sitten muka jossain sivulauseessa sanoo jotain fiksua ja vanhemmat kollegat ovat ihan "vvoooou, kylläpäs tämä taitaakin olla ihan osaava tyyppi" tai sitten nuori nainen sanoo miehelle jotain voimaannuttavaa, niin mies onkin ihan että "vau, tämä nainen on kaiken lisäksi fiksukin". Ja näissä tilanteissa myötähäpeää aiheuttaa nimenomaan, että käsikirjoituksessa se kohta on niin teennäinen ja väkisin väännetty. 

Vähän aiheen vierestä, mutta jos tunnistatte tilanteen, niin on ehkä helpompi ymmärtää tätä vaikeutta luontaiseen "älylliseen" keskusteluun. 

Tunnistan. Käsikirjoittajien on varmaan aika vaikeaa keksiä, kuinka todistetaan henkilön älykkyys muutamassa sekunnissa niin että kaikki katsojat varmasti ymmärtävät mitä siinä yritetään todistaa?

Juu, se on tietysti ymmärrettävää tällaisessa kontekstissa. Mutta väistämättä tämä ongelma tulee mieleen, kun lukee näitä "kyllä minä useinkin ruokakaupassa aloitan keskustelun 1800-luvun kirjallisuudesta" -kommentteja. 

Millä lailla?

No juuri sillä lailla kuin nuossa elokuvissa ja sarjoissakin. Aasinsilta vaikuttaa tosi teennäiseltä ja väkisinväännetyltä. Sinustako on ihan luontevaa, että kaupan kassalla "spontaanisti" tulee mieleen 1800-luvun kirjallisuuden epäkohdat? 

Hmm, en ole lukenut ihan koko ketjua. Onko täällä monikin kertonut, että hänelle käy noin?

Itselleni käy niin, että olen oikeasti koko ajan siellä kaupassa miettinyt jotain kuuta kuin kauppareissua ja ostoksia. Olen miettinyt koko ajan sitä "1800-luvun kirjallisuutta" ja saatan kyllä alkaa puhua siitä vaikka kassallakin. Ei, en väitä että tämä olisi yleistä tai välttämättä edes normaalia. Mutta itse olen joskus tällainen. Voi olla, että minulla on diagnosoimaton keskittymishäiriö.

En tiedä, montako vastaajaa täällä nyt on, mutta olen nyt monta kertaa kysynyt, mistä ja millaisesta tilanteesta tällaiset saavat spontaanisti alkunsa niin siihen on useita kertoja vastattu, että ihan samalla tavalla ja samanlaisissa tilanteissa kuin muutkin keskustelut ja esimerkiksi mainittiin jossain ruokakauppa. 

Ok. Minusta on aika eri asia, syntyykö keskustelu spontaanisti vaikka mökkilaiturilla istuskellessa vai tilanteessa, jossa pitäisi keskittyä johonkin muuhun (ruokakaupassa yleensä pitäisi keskittyä muuhun). Mutta kyllä ihan hyvin "älykäs" keskustelu voi alkaa spontaanisti, ihmisen ajatteluhan menee niin että yksi mielijohde johtaa toiseen aika vapaasti. Jos jostain asiasta on kiinnostunut niin silloin se tulee mieleen helpostikin eri tilanteissa. Ei kai siinä mitään outoa ole?

Juu juu, kyllä tuo nyt on täysin selvää, että ajatukset ja keskustelu voi edetä mihin suuntaan tahansa. Mutta kyllä tällaiset erityisemmät aiheet minun järkeni mukaan tarvitsevat vähän tiukemman kontekstin kuin että puseron hinta on 18,00 euroa, joten tästä tulikin mieleen, miten inhoan 1800-luvun kirjallisuutta. Edes joku aikakauden kirjailijan nimen ohimenevä mainitseminen ei veisi minun ajatuksiani sen kirjallisuuden ja tyylilajin ruotimiseen. Toki kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. 

Eikä kyseessä tarvitse olla edes tuo kirjallisuus. Muutenkin jotkut näennäisesti loogiset aasinsillat voivat  minusta olla todella kummallisia. Jos pihalla lentää pikkulintu, ei minulle siitä kyllä kovin helposti tule mieleen Hitchcockin elokuva. Tai jos näen traktorin, en ensimmäisenä ajattele Puuha-Peten elinkaarta. Tai jos näen raitapaidan, ei minulle ensimmäisenä tule mieleen kesk i ty s leirin kauheudet. Tai jos laitan sänkyyni valkoisen lakanan, siitä ei tule mieleen naapurin uusi valkoinen auto ja sen vaikutus ympäristöön. 

Se ero on juuri siinä, että ihminen, jolle tulee hyvin helposti ja usein mieleen vaikka se kirjallisuus on erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta ja miettii sitä muutenkin usein. Siispä kirjallisuus on aiheena hänellä pinnassa ja tulee helposti mieleen. Aivan niinkuin ihminen, joka alkaa odottaa vauvaa, alkaa yhtäkkiä kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota vauvoihin tai vaikka siihen, millaisia vauvanvaunuja ihmisillä on. Itse olen kiinnostunut monista taiteseen liittyvistä asioista ja kyllä, ne pulpahtelevat mieleen ihan missä vain ja ihan mistä vaan, usein en edes hahmota mistä, jostain alitajunnasta kai. Mutta minua ei kiinnosta vaikkapa autonkorjaus tai käsipallo, ja niinpä minulle ei tule oikeastaan koskaan mistään mieleen autonkorjaus tai käsipallo. 

Juu, tämänkin ymmärrän, mutta sekin on vielä eri asia kuin keskustelu. Miten sen ihmisen ajatus sosiaalisessa vuorovaikutustilanteessa etenee keskustelunavaukseksi, jos siinä vuorovaikutustilanteessa ei ole oikein mitään siihen viittaavaa. Jos toinen puhuu jostain ihan muusta asiasta ja selkeästikään ei ajattele sitä samaa asiaa kuin sinä, eikö siinä ole sosiaalinen paine heittää se oma ajatus sivuun ja jatkaa sillä linjalla, millä se toinenkin on. En tiedä, miksi tätä kutsutaan, onko se jotain sosiaalista peilaamista tai jotain. Eli  että pyritään pysymään sen keskustelukumppanin kanssa samalla tasolla eikä huiskita ajatuksia, joissa toinen ei pysy perässä. 

Ahaa, nyt ymmärrän. Et ihmettele sitä, miten asia tulee mieleen vaan sitä että jotkut alkaa puhua siitä asiasta ihan yllättävässä yhteydessä? Omalla kohdallani joko siksi, että olen sellaisen ihmisen seurassa, jonka tiedän olevan kiinnostunut samoista asioista tai sitten tosiaan en keskity yhtään siihen kontekstiin jossa ollaan, kun olen niin innoissani. Se voi olla nepsypiirre joskus jos ei yhtään tajua että muut eivät yhtään seuraa, uskoisin. Autismin kirjoa tai ylifokusoitumistila keskittymishäiriössä.

Kyllä! Tässähän puhutaan keskustelusta toisten ihmisten kanssa eikä ihmisen omasta päänsisäisestä tajunnanvirrasta. 

Siispä voimme ehkä palata ketjun alkuperäiseen kysymykseen. "Keskustelut, joita haluaa käydä kavereidensa kanssa." Minulla esim.on kavereita ja puolisokin, joita kiinnostavat samantapaiset asiat kuin minua. Heidän kanssaan me niistä sitten keskustelemme ja niitä keskusteluja olen täälllä yrittänyt avata kun kysyttiin. Muut keskustelevat omien kavereidensa kanssa jostain muusta. Ne ihmiset, joilla on oikein paha nepsyhäiriö, taas eivät asialle oikein mitään voi. 

Ohis..ei keskustelut vaan älykkäät keskustelut. 

Niin? Miksi oletat, että ne eivät voisi olla älykkäitä? 

Toki voivat, mutta tuskin kaikki keskustelusi ovat aina nimenomaan älykkäitä keskusteluja. Siis sellaisia, joissa asioita pohditaan monilta eri kanteilta, analysoidaan jne. Varmaan joskus juttelet ystäviesi kanssa ihan tavallisestikin jostain teitä kiinnostavasta asiasta? Ystäväsi kysyy sulta lomasuunnitelmiasi, niin alatko silloinkin keskustelemaan aiheesta älykkäästi vai ihan vain tavallisesti kertomalla lomasuunnitelmistasi?

Tämä on yllättävän vaikea kysymys. Minusta tuntuu siltä, että olen puhunut jonkun kaverini kanssa kaikesta mahdollisesta. Kuten joku jo sanoi, ei sillä ole oikeastaan merkitystä mistä puhutaan vaan miten puhutaan. Kerran eräässä porukassa yksi meistä aivasti, ja se johti kiemurtelevia aasinsiltoja pitkin keskusteluun metafysiikasta. Aivan kaikesta voi puhua kiinnostavalla tavalla! Uskon myös, että keskustelu kehittää aina, paitsi silloin jos tilanne muistuttaa lähinnä kuulustelua/yksipuolista väittelyä, tai jos se on sellaista "on ilmoja pidellyt" -jaarittelua. Hiljaisuudellekin pitää varata aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Helpompaa on listata asioita, mitä älykäs keskustelu EI ole. Nämä liittyvät kaikki toisiinsa:

- väittelyä (sellaista väittelyä, jossa kullakin on tarkoituksena "voittaa" keskustelu)

- pelkkää omien mielipiteiden tulvaa

- päälle puhumista

- toisten lyttäämistä

- kuuntelemattomuutta

- aiheen vaihtamista heti jos itseä ei miellytä

- keskustelun lyöminen läskiksi/huumoriksi heti jos itseä ei miellytä

Minusta nuo eivät liity normaaliin keskusteluunkaan.