HS Mielipide: ylipaino johtuu epäterveellisten ruokien runsaasta tarjonnasta
"Ylipainon yleistyminen epidemiaksi ei johdu ihmisen saamattomuudesta, laiskuudesta tai heikentyneestä itsekurista. Sen pääasiallinen on syy epäterveellisten ruokien ja juomien tavattomasti runsastunut tarjonta."
Mitä mieltä?
Kommentit (137)
Painonhallinta on joillekin helppoa ja toisille vaikeaa. Ihmiset ovat erilaisia, ja meille kaikille jotkut asiat ovat helppoja samalla kun toiset ovat vaikeita. Täysin toisenlaisella esimerkillä esimerkiksi että joku voisi mennä kauhistelemaan johonkin matematiikkainho-ketjuun sitä "kuinka helppoa matikka oikeastaan on kun vain vähän yrittää" vaikka tämä henkilö olisi luotaisesti matemaattisesti lahjakkaampi.
Saman perheen lapsissakin voi olla suuria eroja: yksi koukuttuu tosi nopeasti kaikkeen hiilarimättöön ja sokeriin, kun toinen lapsista ei edes oikein tykkää sokerista. Tämä jälkimmäinen lapsi voisi hyvin herkästi selittää myöhemmin kuinka "sokerista kieltäytyminen on tosi helppoa" koska hänellä ei ole sen kanssa minkäänlaisia ongelmia.
Yksilöllä on vastuu käytöksestään, mutta koska olemme ihmisiä niin toimimme osittain järjen mutta hyvin paljon vaiston varassa. Mikäli on nälkä - pitää syödä. Mikäli nälkäinen ihminen menee ostoskeskukseen ajatuksenaan hankkia nopeasti jotain ruokaa, näkee hän ennen porkkanahyllyä luultavasti kymmenisen pikaruokamainosta; kaupan valmispaistohyllyn pasteijoineen; 7 metriä pitkän karkkihyllyn; sekä sipsi ja jäätelöhyllyt. Fiksu ihminen yrittää sulkea kaikki nuo mielestään matkalla sinne vihannesosastolle, mutta kaikkia näitä epäterveellisiä asioita mainostetaan kirkkailla huomioväreillä (usein punainen ja keltainen) isoin kirjaimin. Mikäli on kiinnostunut lainkaan mainonnasta niin voi huomioida kaupassa että ne kirkuvanväriset osastot huoneessa ovat aina karkki-, sipsi- tai limuhyllyjä, kun taas kaikki terveellinen on luonnollisemmissa väriskaaloissa (harmaa, ruskea, vihreä).
Harvalla ihmisellä on varaa käydä terapiassa, mutta jokikinen meistä törmää mainostoimistojen psykologien kehittämiin "osta/syö itsesi onnelliseksi"-viesteihin. En siis pidä lainkaan kummallisena että niin monella on syömishäiriöitä ja niin moni törsää kaikki rahansa täysin merkittömään turhuuteen.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista asennetta. Onhan kaupassa oluttakin, eikä sitäkään tarvitse ostaa. Miksi sitten ostaisi sipsejä? Kyllä se on jokaisen omalla vastuulla, mitä syö.
Kunhan kyse olisikin vain jostain sipseistä, mutta niin ei ole. Ihmisiä pommitetaan ruokamainoksilla, lautaset ovat suurikokoisia, buffetruoka on halpaa, kauppaan menessä sinulle on valittu ovelle tuoksut, jotta ostaisit enemmän, koska sinulla syntyy nälkä. Tuotteissa on kaikenlaista maustetta, jotta söisit enemmän ja ostaisit uudelleen. Pullot ja annokset ovat suurempia. Kaikki on pakattu mahdollisimman houkutteleviksi ja valikoimaa löytyy jokaisen makuun ja uutta kokeiltavaa tulee kokoajaan lisää. Valmisruokaa on vaikka millaista ja se tuodaan kotiin asti. Juomaksi sinulle tarjotaan kymmeniä eri juomia, suurin osa kaloripitoisia. Toiset jopa todella kaloripitoisia.
En ole sitä mieltä, että se on omalla vastuulla enää, kun lukemattomat markkinointiammattilaiset tekevät kaikkensa, jotta ostaisit ja söisit. Tupakan kohdalla asia ymmärrettiin ja mainostaminen kiellettiin.
Suomalaiset vanhemmat lapsineen ovat kutakuinkin samanlaisia kuin olivat 70-luvun lapsiperheet lahjoiltaan, ajattelukyvyltään jne. Mutta lihavampia me nykyajan perheet olemme, huomattavasti lihavampia.
Mikä on muuttunut? Ruoan tarjonta. Sitä on valtavan paljon enemmän joka puolella ja se on aiempaa selvästi energisempää ja koukuttavampaa. Arkiliikunta on vähentynyt. Ihmiset, joilla on luonnostaan voimakkaampi himo herkkuihin ja hyvään ruokaan, lihovat.
Meillä on useampi lapsi ja sisaruksillani samoin. On helppo nähdä lasten joukossa ne, joilla lihomisriski on suurin. Noilla herkkusuilla on esim. serkkuvierailuilla selvästi enemmän ruoka mielessä kuin toisilla. Tunnistan siis lasten joukosta itseni.
Vierailija kirjoitti:
Toinen mikä haukuttiin palstalla oli pullan "tienaaminen" liikunnalla. Se nähtiin syömishäiriöisenä, vaikka minusta siinä on vain painonhallinnan konkretiaa. Ihan samoin kuin taloudessakin säästetään jossain niin saadaan joku hyödyke säästetyllä rahalla, tai palkinto vaikka raskaasta työputkesta.
Tästä olen eri mieltä; se että mielessä kytee ajatus, nyt pitää / on "pakko" urheilla pullan kalorit pois, on todellakin syömishäiriökäyttäytymistä. Ettei ole mielestään oikeutettu syömään sitä yhtä jäätelöä kiskalla tai pullaa kylässä, ellei myöhemmin tai jo etukäteen polta sen kaloreita pois.
Kun se yksi, satunnainen herkuttelu silloin tällöin ei ketään lihota. Kukaan tuskin käy kylässä niin yhtenään, että pitäisi monta kertaa viikossa syödä pullaa tai kakkua tms. vain jos sitä vieraille tarjotaan. Se, jos satunnaisesti syö pullan tai jäätelön, ei lihota, jos ruokavalio on muuten kunnossa. Ajatus tai jopa melkein pelko siitä, että yksi pulla on niin paha, että se pitää erikseen hikilenkillä tai salilla käydä kuluttamassa pois, ei ole normaalia ajattelua. Normaalia ajattelua on urheilla tai liikkua se määrä viikossa mitä liikkuu / olisi muutenkin liikkunut, söi sitten tämän pahamaineisen pullan tai ei.
No ihan lihavuusasiantuntijoiden mukaanhan tuo on totta, sillä on iso vaikutus.
Toki yksilö voi vaikuttaa siihen miten elää ja mitä syö, mutta koska lihavuusongelma on niin vakava ja iso, niin moni suosittelee yhteiskunnalta toimia (sokerivero, varotustarrat, parempi ennaltaehkäisy/info).
Itse lihoin, koska jaksaminen oli ihan nolla (krooninen väsymys ja aivosumu), ei ollut mitään rytmiä ja oli tosiaankin helppo vaan skipata aterioita syödä siihen nälkään sokeria ja kotiovelle tuotua burritoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmisen oma vastuu? Ei se ole ruokateollisuuden vika, ettei joillain ole itsehillintää. Ihminen itse tekee päätöksen mitä syö ja minkä verran. Tuo on vain sitä vastuun sysäämistä pois itseltä jollekin toiselle.
Ruokateollisuus pistää miljardeja kiinni siihen, että psykologiaa tuntevat mainosmiehet pohtisivat miten saataisiin luotua ihmisille mahdollisimman voimakas tarve syödä niitä läskiherkkuja. Kyllä se nyt vähän on ruokateollisuudenkin vika, jos joku tällaisen herkkumainospommituksen seurauksena lankeaa. Sehän on niiden tarkoituskin.
Ja lisäksi se fakta, että meidän aivot ovat kehittyneet tuhansia vuosia sitten himoamaan energiatiheää ruokaa, sillä silloin meidän piti itse metsästää ja kerätä ruokamme. Nykyään tarvitsee vaan ajaa kauppaan ja ostaa tarvittava. Vähänkään nälissään kun sinne kauppaan menee niin jokainen tietää, että kaikki rasvainen ruoka ja höttöhiilari houkuttaa ja haluaa ostaa korin täyteen kaikkea hyvää. Tähän lisähoukutteena epäterveellisen ruoan halpa hinta, tarjoukset, mainokset ja kikkailu sillä, että herkut sijoitetaan kaupassa siten, että niihin tulee vielä helpommin sorruttua. Hyvänä esimerkkinä tämä kassan viereinen hylly täynnä karkkia, että nälkäisenä jonottaessa tulee helposti heitettyä se se suklaapatukka ostoskoriin.
Me emme myöskään tee fyysistä työtä enää niin paljon kuin ennen. Energiaa ei yksinkertaisesti tarvitse samaan tapaan kuin vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4 hengen perheen nettotulot yhteensä 2460 ja tuosta maksetaan vuokra, auton kulut ja muut laskut, jotta puoliso pääsee vuorotöihin.
Jos ihmisillä olisi rahaa syödä kalaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja, ei ylipaino ongelmaa olisi.
On valintakysymys, mihin vähät rahansa laittaa. Jos on lihava, silloin syö liikaa sitä halpaa ruokaa. Toki on helppo syödä liikaa sitäkin kallista ruokaa.
Yksi vaihtoehto on syödä vähemmän sitä halpaa ruokaa, niin ei liho ja vielä säästyy rahaakin.
Kun korvaa 200 grammaa makkaraa 100 grammalla kalaa, niin ei ole sen kalliimpaa.
Tämä on kaikkein huvittavin selitys lihavuudelle, että on niin köyhä. Oikeasti köyhät eivät ole lihavia.
Kyllä Suomessa köyhät helposti on lihavia, toki Nepalin ja Intian köyhät eri asia.
Leipäjonosta saa eniten höttöleipää ja lihajalosteita, usein myös jotain viiliä ja vanukasta. Ei mitään kovin terveellistä.
Vähäosaisilla usein ei ole voimavaroja panostaa terveellisyyteen ja se pitsa piristää, kun menee huonosti.
Olen periaatteessa saamaa mieltä, mutta ei se ihan oikeasti niiiiiin halpaa ole.
Me ostettiin eilen kaksin 4 kassia ruokaa, sis. n. 750 gr marjoja 4,2 kiloa hedelmiä ja nelisen kiloa eri kasviksia (pois lukien kilo perunaa).
Mukana myös esim. oliiviöljy, hummus, pellavansiemenet, kvinoa, jugua, 100 pros kaura- ja ruisleipää, juustoa, kalaa, nyhtökauraa, limupullo, karjalanpiirakat, kaurahiutaleet, täysjyvapastaa, kahvia...
Maksoi 100 euroa ja tossa ei edes ole paljoa proteiinia, unohtui. 😅

Siitähän on tutkimuksia, että tietyillä ihmisillä, usein niillä lihavilla, on aivoissa reaktio vaikka hampparimainokseen ihan erilainen kuin jollain normaalipainoisella. Lihava alkaa himoita sitä, laihempi ohittaa täysin. Jänniä juttuja.
Nyt miehet tietää mitä syyttää Pattayan reissun jälkeen jos tuli vähä muhinoitua paikallisten tyttöjen kans.
Kun oli tarjolla..

Missä vaiheessa se muutos tapahtuu koska ei kukaan ole aina ollut lihava.
Taitaa olla tohtori / ravitsemus lääkärit paikalla.
Kärsin vaikeasta ahdistus oireyhtymästä. Ainoa mikä auttaa on makea / rasvainen ruoka ja rauhoittavat. Mutta niitä ei saa käyttää kuin lääkärin kirjoittaman määrän.
Sairaala dieetti vei lähes itsemurhan partaalle. Jos kaikki puisivat omia ongelmiaan maailma olisi parempi paikka. Helpompi tietysti rääpiä ry pisteen asioilla.
napostelukulttuuri on valllalla ja sitä tukee yleiset ravitsemussuositukset. Nälkä on kaamea peikko ja välipaloja "pitäisi" syödä kahden tunnin välein. Ei normaali aikuinen tarvitse ruokaa kuin 2-3 krt päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmisen oma vastuu? Ei se ole ruokateollisuuden vika, ettei joillain ole itsehillintää. Ihminen itse tekee päätöksen mitä syö ja minkä verran. Tuo on vain sitä vastuun sysäämistä pois itseltä jollekin toiselle.
Ruokateollisuus pistää miljardeja kiinni siihen, että psykologiaa tuntevat mainosmiehet pohtisivat miten saataisiin luotua ihmisille mahdollisimman voimakas tarve syödä niitä läskiherkkuja. Kyllä se nyt vähän on ruokateollisuudenkin vika, jos joku tällaisen herkkumainospommituksen seurauksena lankeaa. Sehän on niiden tarkoituskin.
Ja lisäksi se fakta, että meidän aivot ovat kehittyneet tuhansia vuosia sitten himoamaan energiatiheää ruokaa, sillä silloin meidän piti itse metsästää ja kerätä ruokamme. Nykyään tarvitsee vaan ajaa kauppaan ja ostaa tarvittava. Vähänkään nälissään kun sinne kauppaan menee niin jokainen tietää, että kaikki rasvainen ruoka ja höttöhiilari houkuttaa ja haluaa ostaa korin täyteen kaikkea hyvää. Tähän lisähoukutteena epäterveellisen ruoan halpa hinta, tarjoukset, mainokset ja kikkailu sillä, että herkut sijoitetaan kaupassa siten, että niihin tulee vielä helpommin sorruttua. Hyvänä esimerkkinä tämä kassan viereinen hylly täynnä karkkia, että nälkäisenä jonottaessa tulee helposti heitettyä se se suklaapatukka ostoskoriin.
Me emme myöskään tee fyysistä työtä enää niin paljon kuin ennen. Energiaa ei yksinkertaisesti tarvitse samaan tapaan kuin vuosia sitten.
Siitähän on tutkimuksia, että tietyillä ihmisillä, usein niillä lihavilla, on aivoissa reaktio vaikka hampparimainokseen ihan erilainen kuin jollain normaalipainoisella. Lihava alkaa himoita sitä, laihempi ohittaa täysin. Jänniä juttuja.
Uskon, että tuo on osittain synnynnäistä, mutta ei kokonaan. Muutenhan ei olisi ihmisiä, jotka ovat päässeet irti sokeri- ja herkkukoukusta ja onnistuneet parantamaan elintapansa pysyvästi. Minäkin olen tällainen. Muutos ei ollut helppo, mutta onnistui, kun sitä halusi tarpeeksi.
Oma käsi se vie ruokaa sinne suuhun, vai pakkosyötetäänkö jotain aikuista . Pitäisi aikuisten jo oppia ottamaan vastuu itsestään eikä syyttää ruokatarjontaa. Naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Oma käsi se vie ruokaa sinne suuhun, vai pakkosyötetäänkö jotain aikuista . Pitäisi aikuisten jo oppia ottamaan vastuu itsestään eikä syyttää ruokatarjontaa. Naurettavaa.
Kiva että sinulle painonhallinta on helppoa! Siitä on varmasti hyötyä sinulle pitkällä tähtäimellä, joten ole iloinen tästä 😊 Sen sijaan kaikille se ei ole sitä: todella harva lihava ihminen ei yritä painonhallintaa tai painonpudotusta koskaan. Useimmat yrittävät kerta kerran jälkeen eri asteisia keinoja: elämäntapamuutosta pienempine annoksineen; kitudieettiä nopeaan painontippumiseen; runsasta urheilua; laihdutusryhmiä; kasvisruokavaliota.
Näiden ihmisten joukossa on niitä joiden paino tippuu - osan jopa pysyvästi! Sen sijaan enemmistössä ovat he, joihin keinot eivät oikein pure. Paino saattaa pudota muutaman kilon muttei tarpeeksi, tai painonpudotuksen jälkeen kilot tulevat takaisin yhden kiireisen stressikevään aikana kun töissä paahdetaan jatkuvia ylitöitä tukka putkella.
Useimmat ystäväni elävät melko kohtuullista elämää - niinkuin on tapana siinä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. He eivät osta herkkuja kotiin arkena; eivät syö valtavia annoksia eivätkä juo kuin viimeistä päivää. Moni kuvittelisi että heidän elintavoillaan nämä henkilöt olisivat hoikkia tai notmaalipainoisia, mutta totuus on että lähes kaikki ovat vähintäänkin pyöreitä. Vaikuttaisi siis ihan mutu-tuntumalla ettei se painonhallinta ole niin helppoa enää tänäpäivänä kuin ennen. Syitä voi toki pohtia, ja vaikka syyllistääkin ihmisiä, mutta itse en usko että syyllistyksellä saavutetaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4 hengen perheen nettotulot yhteensä 2460 ja tuosta maksetaan vuokra, auton kulut ja muut laskut, jotta puoliso pääsee vuorotöihin.
Jos ihmisillä olisi rahaa syödä kalaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja, ei ylipaino ongelmaa olisi.
On valintakysymys, mihin vähät rahansa laittaa. Jos on lihava, silloin syö liikaa sitä halpaa ruokaa. Toki on helppo syödä liikaa sitäkin kallista ruokaa.
Yksi vaihtoehto on syödä vähemmän sitä halpaa ruokaa, niin ei liho ja vielä säästyy rahaakin.
Kun korvaa 200 grammaa makkaraa 100 grammalla kalaa, niin ei ole sen kalliimpaa.
Tämä on kaikkein huvittavin selitys lihavuudelle, että on niin köyhä. Oikeasti köyhät eivät ole lihavia.
Kyllä Suomessa köyhät helposti on lihavia, toki Nepalin ja Intian köyhät eri asia.
Leipäjonosta saa eniten höttöleipää ja lihajalosteita, usein myös jotain viiliä ja vanukasta. Ei mitään kovin terveellistä.
Vähäosaisilla usein ei ole voimavaroja panostaa terveellisyyteen ja se pitsa piristää, kun menee huonosti.
Olen periaatteessa saamaa mieltä, mutta ei se ihan oikeasti niiiiiin halpaa ole.
Me ostettiin eilen kaksin 4 kassia ruokaa, sis. n. 750 gr marjoja 4,2 kiloa hedelmiä ja nelisen kiloa eri kasviksia (pois lukien kilo perunaa).
Mukana myös esim. oliiviöljy, hummus, pellavansiemenet, kvinoa, jugua, 100 pros kaura- ja ruisleipää, juustoa, kalaa, nyhtökauraa, limupullo, karjalanpiirakat, kaurahiutaleet, täysjyvapastaa, kahvia...
Maksoi 100 euroa ja tossa ei edes ole paljoa proteiinia, unohtui. 😅
Sulla on vähän väärä kuvitelma terveellisestä. Kalliilla hinnalla ei mitata terveellisyyttä.