Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei tottele yhtään. Mitä minun pitää tehdä?
Kyse juuri kolme täyttäneestä lapsesta. Olen aina ollut johdonmukainen asioissa eikä mankumalla tai itkemällä ole annettu lapselle periksi. Tottelemattomuudesta tulee myös seuraukset, mielestäni ikätason mukaan ihan. Toisaalta saa kyllä itse osaan asioista vaikuttaa ja niistä päättää (esim minkä värisen paidan haluaa päälle, haluaako mennä leikkikentälle vai rannalle jne). Sanon selvästi ei jis tekee jotain kiellettyä. Mutta ei tosiaan tottele yhtään, ei kaikuu aivan kuuroille korville vaikka ymmärtää hyvin puhetta kyllä. Tuntuu että tekee tahallaan koko ajan kaikkea kiellettyä vaikka saa huomiota paljon muuten.
Neuvoja?
Kommentit (235)
ODOTA, kyllä se 18v. pian täyttää.Niin täytti meilläkin, vaikka ajattelin ettei tuo päivä KOSKAAN tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulle tulee mieleen, että koetat ehkä tehdä asiat liiankin oikein. Jos olet aina täysin johdonmukainen, näytät omat tunteesi täysin hillitysti, keksit tekemistä tekemisen perään, se on lapselle ahdistavaa. Minulla oli kerran kaveri, joka hääräsi koko ajan lapsensa ympärillä, kaiken piti olla just eikä melkein, lapsi oli tosi huonokäytöksinen. Karjaise joskus väsyneenä oikein kunnolla, sano, etten nyt jaksa, leiki itse. Lapsi etsii sinusta ns. heikkoa kohtaa, näytä, että sinulla totta hemmetissä on niitä niin kuin ihmisillä aina ja silti elämä jatkuu. Jos menee piirtämään seinää, kynä pois kädestä ja sanot, että noin ei tehdä, turha puhua mistään jäähyistä, käännät selkäsi. Tietenkään en kannata mitään holtitonta vanhemmuutta, mutta kyllähän Jari Sinkkonenkin on esimerkiksi sanonut, että lapsen pitää nähdä, että vanhempi on vain ihminen, suuttuu kovasti jne. Ota lapsi mukaan tekemään ns. oikeita asioita, laittamaan ruokaa jne. Maailma ei pyöri lapsen ympärillä, eikä lapsi sitä oikeasti toivokaan.
Täällä on taas ehdotettu, että lapsi on nepsy. Minun lapsistani toinen on nepsy, nyt jo täysi-ikäinen. Kasvattaminen on silloin tosi hankalaa, mutta yhtä lailla siinä pitää rämpiä. Ei sitä diagnoosia saa yleensä kovin pienenä, eikä meille ikinä löytynyt toimivia tukikeinoja ym. paitsi ne, jotka minä itse keksin (lyhennetty koulupäivä yläkoulussa), joten samalla tavalla sitä pitää pähkiä ja kokeilla, ei se diagnoosi automaattisesti mitään helpotusta tuo.
Anna lapsen huutaa, kyllä maailmaan huutoa mahtuu. Voit yrittää harhauttaa mutta periksi et anna kertaakaan. Valitse sotasi huolella mutta ne mihin ryhdyt niin voitat. Piste.
puhelin pois. syö päivän jälkeen kädestä.
väkivalta ei kuulu arsenaaliin.
Vierailija kirjoitti:
Uhmaa on ja kuulostaa siltä, että keskityt lapsen viihdyttämiseen liikaakin. Hän nauttii huomiosta, aina tulevasta uudesta ohjelmanumerosta ja mellastaa lisää.
Mitäpä jos äidin huomion ja tekemisen saisi sitten, kun osaa olla kunnolla. Poistut paikalta, jos piirtelyt ei suju ja sanot rauhallisesti, että nyt loppui piirtelyt ja huomio ja sinä juot kahvia. Piirrät sitten, kun lapsi on kiltisti. Ei niin, että ensin kiukutellaan piirtämisestä ja sinä tarjoilet palkinnoksi lukemista, jos se maistuisi ja rakentelua seuraavaksi.
Tähän vielä joku kiva tarrojen keräily onnistuneiden piirtelyiden jälkeen ja kohtuuttoman suuri ilo ja kehumiset onnistumisesta.
Ja hei, siis pakotat sen piirtelyhetken onnistumaan vaikka niin, että aluksi minuutin onnistunut hetki ja heti let jo kehumassa ja tarraa antamassa. Vähitellen pidennät.
Näin saadaan teidän viihdyttämis- ja huomiokierre poikki.
t. päiväkodin erkkaope
Minäkin luulen, että tämä on se ongelma, liiallinen höösääminen ja häärääminen. Kyseessä on ilmeisesti ainoa lapsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sanoo lapselle pelkästään "ei" lapsi jää ilman ohjausta toivottuun käyttäytymiseen. Lapsi ei silloin voi tietää miten pitäisi juuri sillä hetkellä käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.
Tässä on hyviä ohjeita. Yritä etäännyttää itsesi äläkä ota henkilökohtaisesti. Et ole huono äiti etkä ole tehnyt mitään väärin eikä lapsessakaan ole mitään vikaa. Uhmaikä on juuri tuollaista.
Oman lapseni reaktiot varsinkin mukaviin juttuihin olivat ihan absudreja, mitä kivempi asia sitä isommat kilarit. Opittiin sitten että ei yllätyksiä, kivojakaan, vaan mieluiten tavallista rutiinia.
Joku päivä teillä sitten on hauska ja mukava 4-vuotias.
En ota henkilökohtaisesti mutta väsyn siihen kun yritän tehdä päivistä mukavia ja se ei millään onnistu kun kivat asiat menee minuutissa pelkäksi uhmaamiseksi, kiukuksi, tahalliseksi tottelemattomuudeksi ja sotkemiseksi. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin kiinnittää takaisin tahallaan alasrevittyjä verhoja, pestä vuokra-asuntomme seiniä liiduista jne. Ja kun kaikki päivät on tätä. Ulkona vielä asian kruunaa muiden katseet, joista en välittäisi jos niitä vain joskus tulisi mutta ei ole todellakaan mukavaa kun niin usein kivat jutut menee ihan hetkessä pelkäksi taisteluksi. Ap
Ei tuota enää kyllä voi pitää sisätiloissa vapaana. Nyt haet Agri-Marketista vahvaa kettinkiä ja kytket sen tolppaan.
Hankkija se on nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun sanoo lapselle pelkästään "ei" lapsi jää ilman ohjausta toivottuun käyttäytymiseen. Lapsi ei silloin voi tietää miten pitäisi juuri sillä hetkellä käyttäytyä.
Ohjaan lasta aina oikean toiminnan pariin. Kieltäessä sanon kyllä aina miten pitää tehdä. Monesti vielä selitän asian rauhassa uudelleen tilanteen rauhoituttua. Ap
Vierailija kirjoitti:
No minulle tulee mieleen, että koetat ehkä tehdä asiat liiankin oikein. Jos olet aina täysin johdonmukainen, näytät omat tunteesi täysin hillitysti, keksit tekemistä tekemisen perään, se on lapselle ahdistavaa. Minulla oli kerran kaveri, joka hääräsi koko ajan lapsensa ympärillä, kaiken piti olla just eikä melkein, lapsi oli tosi huonokäytöksinen. Karjaise joskus väsyneenä oikein kunnolla, sano, etten nyt jaksa, leiki itse. Lapsi etsii sinusta ns. heikkoa kohtaa, näytä, että sinulla totta hemmetissä on niitä niin kuin ihmisillä aina ja silti elämä jatkuu. Jos menee piirtämään seinää, kynä pois kädestä ja sanot, että noin ei tehdä, turha puhua mistään jäähyistä, käännät selkäsi. Tietenkään en kannata mitään holtitonta vanhemmuutta, mutta kyllähän Jari Sinkkonenkin on esimerkiksi sanonut, että lapsen pitää nähdä, että vanhempi on vain ihminen, suuttuu kovasti jne. Ota lapsi mukaan tekemään ns. oikeita asioita, laittamaan ruokaa jne. Maailma ei pyöri lapsen ympärillä, eikä lapsi sitä oikeasti toivokaan.
Täällä on taas ehdotettu, että lapsi on nepsy. Minun lapsistani toinen on nepsy, nyt jo täysi-ikäinen. Kasvattaminen on silloin tosi hankalaa, mutta yhtä lailla siinä pitää rämpiä. Ei sitä diagnoosia saa yleensä kovin pienenä, eikä meille ikinä löytynyt toimivia tukikeinoja ym. paitsi ne, jotka minä itse keksin (lyhennetty koulupäivä yläkoulussa), joten samalla tavalla sitä pitää pähkiä ja kokeilla, ei se diagnoosi automaattisesti mitään helpotusta tuo.
Kiitos tässä voi olla jotain totuutta kyllä. En tosin häärää lapsen ympärillä enkä hössötä mutta yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan ja vaadin itseltäni koko ajan sitä että olen todella hyvä äiti. Toki epäonnistun siinä monesti mutta sitten kaikkeni taas yritän ja väsyn. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.
Tässä on hyviä ohjeita. Yritä etäännyttää itsesi äläkä ota henkilökohtaisesti. Et ole huono äiti etkä ole tehnyt mitään väärin eikä lapsessakaan ole mitään vikaa. Uhmaikä on juuri tuollaista.
Oman lapseni reaktiot varsinkin mukaviin juttuihin olivat ihan absudreja, mitä kivempi asia sitä isommat kilarit. Opittiin sitten että ei yllätyksiä, kivojakaan, vaan mieluiten tavallista rutiinia.
Joku päivä teillä sitten on hauska ja mukava 4-vuotias.
En ota henkilökohtaisesti mutta väsyn siihen kun yritän tehdä päivistä mukavia ja se ei millään onnistu kun kivat asiat menee minuutissa pelkäksi uhmaamiseksi, kiukuksi, tahalliseksi tottelemattomuudeksi ja sotkemiseksi. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin kiinnittää takaisin tahallaan alasrevittyjä verhoja, pestä vuokra-asuntomme seiniä liiduista jne. Ja kun kaikki päivät on tätä. Ulkona vielä asian kruunaa muiden katseet, joista en välittäisi jos niitä vain joskus tulisi mutta ei ole todellakaan mukavaa kun niin usein kivat jutut menee ihan hetkessä pelkäksi taisteluksi. Ap
Ei tuota enää kyllä voi pitää sisätiloissa vapaana. Nyt haet Agri-Marketista vahvaa kettinkiä ja kytket sen tolppaan.
Hankkija se on nykyään.
Ai-jaa.
Paljon voimia. Lapsen uhmaikä on yht' h***ettiä suoraansanottuna jos on vielä todella jääräpäinen, periksiantamaton ja voimakastahtoinen lapsi. Minulla on sellainen (onneksi on nyt pian 9-vuotias). Ajattelin että minulla on maailman kamalin lapsi että revin hiukseni päästä tuppoina ja muutun kaljuksi stressin takia. Kynnetkin jyrsin melkein vereslihalle. Nyt on seesteisempi vaihe mutta edelleen osaa olla välillä hankala. Voi olla että päästään murrosikästä helpommalla kuin mikä uhmaikä oli.
Silti on luonteeltaan todella älykäs, herkkä ja kympin oppilas koulussa. En minä nyt sitten ihan ole mokannutkaan kasvatuksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulle tulee mieleen, että koetat ehkä tehdä asiat liiankin oikein. Jos olet aina täysin johdonmukainen, näytät omat tunteesi täysin hillitysti, keksit tekemistä tekemisen perään, se on lapselle ahdistavaa. Minulla oli kerran kaveri, joka hääräsi koko ajan lapsensa ympärillä, kaiken piti olla just eikä melkein, lapsi oli tosi huonokäytöksinen. Karjaise joskus väsyneenä oikein kunnolla, sano, etten nyt jaksa, leiki itse. Lapsi etsii sinusta ns. heikkoa kohtaa, näytä, että sinulla totta hemmetissä on niitä niin kuin ihmisillä aina ja silti elämä jatkuu. Jos menee piirtämään seinää, kynä pois kädestä ja sanot, että noin ei tehdä, turha puhua mistään jäähyistä, käännät selkäsi. Tietenkään en kannata mitään holtitonta vanhemmuutta, mutta kyllähän Jari Sinkkonenkin on esimerkiksi sanonut, että lapsen pitää nähdä, että vanhempi on vain ihminen, suuttuu kovasti jne. Ota lapsi mukaan tekemään ns. oikeita asioita, laittamaan ruokaa jne. Maailma ei pyöri lapsen ympärillä, eikä lapsi sitä oikeasti toivokaan.
Täällä on taas ehdotettu, että lapsi on nepsy. Minun lapsistani toinen on nepsy, nyt jo täysi-ikäinen. Kasvattaminen on silloin tosi hankalaa, mutta yhtä lailla siinä pitää rämpiä. Ei sitä diagnoosia saa yleensä kovin pienenä, eikä meille ikinä löytynyt toimivia tukikeinoja ym. paitsi ne, jotka minä itse keksin (lyhennetty koulupäivä yläkoulussa), joten samalla tavalla sitä pitää pähkiä ja kokeilla, ei se diagnoosi automaattisesti mitään helpotusta tuo.
Kiitos tässä voi olla jotain totuutta kyllä. En tosin häärää lapsen ympärillä enkä hössötä mutta yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan ja vaadin itseltäni koko ajan sitä että olen todella hyvä äiti. Toki epäonnistun siinä monesti mutta sitten kaikkeni taas yritän ja väsyn. Ap
No juu, siinä voi käydä niin, että lapsikin ahdistuu, kun pitäisi toimia täysin oikein. Tehkää joskus jotain ihan hassua yhdessä. No älkää seinään piirtäkö, mutta menkään tyyliin juoksemaan vesisateeseen. Luulen, että se voisi tehdä teistä kummallekin hyvää. Vanhemmuudessa on kyse rakkaudesta, ihmissuhteesta, eikä niinkään siitä, totteleeko toinen.
Kuinka paljon luette lapsen kanssa? Mitä, jos opettaisit lapsen lukemaan? Siinä olisi hänelle älyllistä haastetta joksikin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myy se orjaksi Kiinaan. Pääset eroon ongelma jätteestä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon luette lapsen kanssa? Mitä, jos opettaisit lapsen lukemaan? Siinä olisi hänelle älyllistä haastetta joksikin aikaa.
Paljon luetaan, lukisin enemmänkin mutta lapsi ei halua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulle tulee mieleen, että koetat ehkä tehdä asiat liiankin oikein. Jos olet aina täysin johdonmukainen, näytät omat tunteesi täysin hillitysti, keksit tekemistä tekemisen perään, se on lapselle ahdistavaa. Minulla oli kerran kaveri, joka hääräsi koko ajan lapsensa ympärillä, kaiken piti olla just eikä melkein, lapsi oli tosi huonokäytöksinen. Karjaise joskus väsyneenä oikein kunnolla, sano, etten nyt jaksa, leiki itse. Lapsi etsii sinusta ns. heikkoa kohtaa, näytä, että sinulla totta hemmetissä on niitä niin kuin ihmisillä aina ja silti elämä jatkuu. Jos menee piirtämään seinää, kynä pois kädestä ja sanot, että noin ei tehdä, turha puhua mistään jäähyistä, käännät selkäsi. Tietenkään en kannata mitään holtitonta vanhemmuutta, mutta kyllähän Jari Sinkkonenkin on esimerkiksi sanonut, että lapsen pitää nähdä, että vanhempi on vain ihminen, suuttuu kovasti jne. Ota lapsi mukaan tekemään ns. oikeita asioita, laittamaan ruokaa jne. Maailma ei pyöri lapsen ympärillä, eikä lapsi sitä oikeasti toivokaan.
Täällä on taas ehdotettu, että lapsi on nepsy. Minun lapsistani toinen on nepsy, nyt jo täysi-ikäinen. Kasvattaminen on silloin tosi hankalaa, mutta yhtä lailla siinä pitää rämpiä. Ei sitä diagnoosia saa yleensä kovin pienenä, eikä meille ikinä löytynyt toimivia tukikeinoja ym. paitsi ne, jotka minä itse keksin (lyhennetty koulupäivä yläkoulussa), joten samalla tavalla sitä pitää pähkiä ja kokeilla, ei se diagnoosi automaattisesti mitään helpotusta tuo.
Kiitos tässä voi olla jotain totuutta kyllä. En tosin häärää lapsen ympärillä enkä hössötä mutta yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan ja vaadin itseltäni koko ajan sitä että olen todella hyvä äiti. Toki epäonnistun siinä monesti mutta sitten kaikkeni taas yritän ja väsyn. Ap
No juu, siinä voi käydä niin, että lapsikin ahdistuu, kun pitäisi toimia täysin oikein. Tehkää joskus jotain ihan hassua yhdessä. No älkää seinään piirtäkö, mutta menkään tyyliin juoksemaan vesisateeseen. Luulen, että se voisi tehdä teistä kummallekin hyvää. Vanhemmuudessa on kyse rakkaudesta, ihmissuhteesta, eikä niinkään siitä, totteleeko toinen.
Yritän usein tanssia lapsen kanssa mutta hän ei sitä halua vaan hermostuu minuun :D . Kuralätäköissä käydään kyllä pomppimassa ja sellaista. Ap
Puistossa ja kerhoissa näkee paljon huoltajia, jotka kieltävät tai pyytävät jotain lapseltaan, mutta eivät vaadi asiaa loppuunsaakka. Aloituksestasi kuitenkin sain sen käsityksen, että tästä ei ole kyse. Noin pienen kanssa kuitenkin jäähyt ja tavaroiden takavarikoinnit on vielä turhaa.
Kuulostaa, että teet tosi paljon lapsesi eteen ja nyt olisi aika alkaa tukemaan lasta myös itsenäiseen tekemiseen. Alkuun laita hänelle esimerkiksi päiväunien aikana leikki valmiiksi. Valmistelet hienon maatilan eläimineenn odottamaan, teet autoradan tmv valmiiksi(esim pinterestistä löytyy paljon ideoita). Nämä auttaa lasta pääsemään leikissä alkuun jonka jälkeen hän alkaa käyttämään omaa luovuuttaan.
On myös ok joskus hermostua. Älä pyri äitiydestä täydellisyyteen. Mieti minkä mallin sinun täydellisyytesi antaa lapsellesi. On parempi, että hän näkee epätäydellisyyttä, myös sinun pahaamieltäsi, anteeksipyyntöä jne.
Vierailija kirjoitti:
Puistossa ja kerhoissa näkee paljon huoltajia, jotka kieltävät tai pyytävät jotain lapseltaan, mutta eivät vaadi asiaa loppuunsaakka. Aloituksestasi kuitenkin sain sen käsityksen, että tästä ei ole kyse. Noin pienen kanssa kuitenkin jäähyt ja tavaroiden takavarikoinnit on vielä turhaa.
Kuulostaa, että teet tosi paljon lapsesi eteen ja nyt olisi aika alkaa tukemaan lasta myös itsenäiseen tekemiseen. Alkuun laita hänelle esimerkiksi päiväunien aikana leikki valmiiksi. Valmistelet hienon maatilan eläimineenn odottamaan, teet autoradan tmv valmiiksi(esim pinterestistä löytyy paljon ideoita). Nämä auttaa lasta pääsemään leikissä alkuun jonka jälkeen hän alkaa käyttämään omaa luovuuttaan.
On myös ok joskus hermostua. Älä pyri äitiydestä täydellisyyteen. Mieti minkä mallin sinun täydellisyytesi antaa lapsellesi. On parempi, että hän näkee epätäydellisyyttä, myös sinun pahaamieltäsi, anteeksipyyntöä jne.
Kyllä minä vaadin lapselta asiat loppuun saakka ja johdonmukaisesti. Paitsi jos huomaan että tilanne on oikeasti liian vaikea (oman virhearvioni takia), mutta harvemmin niin on.
Miksi jäähyt ja tavaroiden takavarikoinnit on turhia tämän ikäisellä? Toki jos näin oikeasti on niin lopetan ne mutta löin ajatellut että joku seuraus tottelemattomuudesta pitää olla. Jäähylle en laita lasta koskaan yksin vaan menen aina mukaan ja puhun siitä mikä meni pieleen ja miten olisi pitänyt toimia.
Voin kyllä yrittää laittaa leikkejä valmiiksi ehdotuksesi mukaan mutta lapsi siis ei nuku päiväunia, lopetti ne vähän yli vuosi sitten. En pidä nukkumattomuutta ollenkaan hyvänä mutta hän ei kertakaikkiaan nukahda päiväunille, ei missään eikä minkään temppujenkaan avulla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.
Tässä on hyviä ohjeita. Yritä etäännyttää itsesi äläkä ota henkilökohtaisesti. Et ole huono äiti etkä ole tehnyt mitään väärin eikä lapsessakaan ole mitään vikaa. Uhmaikä on juuri tuollaista.
Oman lapseni reaktiot varsinkin mukaviin juttuihin olivat ihan absudreja, mitä kivempi asia sitä isommat kilarit. Opittiin sitten että ei yllätyksiä, kivojakaan, vaan mieluiten tavallista rutiinia.
Joku päivä teillä sitten on hauska ja mukava 4-vuotias.
En ota henkilökohtaisesti mutta väsyn siihen kun yritän tehdä päivistä mukavia ja se ei millään onnistu kun kivat asiat menee minuutissa pelkäksi uhmaamiseksi, kiukuksi, tahalliseksi tottelemattomuudeksi ja sotkemiseksi. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin kiinnittää takaisin tahallaan alasrevittyjä verhoja, pestä vuokra-asuntomme seiniä liiduista jne. Ja kun kaikki päivät on tätä. Ulkona vielä asian kruunaa muiden katseet, joista en välittäisi jos niitä vain joskus tulisi mutta ei ole todellakaan mukavaa kun niin usein kivat jutut menee ihan hetkessä pelkäksi taisteluksi. Ap
Ai vai olisi muuta tekemistä!? Anteeksi mutta tuota olisi kannattanut miettiä ennen sitä lapsentekoa. Aika paljon joutuu tekemään sellaista mikä ei oikein nappaisi, sehän sinulle on tässä nyt valkenemassa.
Voi olla tosiaan nepsy-lapsi. Luepa uhmakkuushäiriöstä (johon verrattuna uhmaikä on lasten leikkiä). Olisipa joku joskus aikanaan kertonut mulle tuosta).
Teet lapsellesi palveluksen, kun otat asian heti tapetille neuvolassa, päiväkodissa tai lekurin kanssa.
Hän saa osaavaa tukea heti kasvamiseen, eikä syytä esim oppimisongelmiatn ja sos suhteiden ongelmista itseään.