Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei tottele yhtään. Mitä minun pitää tehdä?
Kyse juuri kolme täyttäneestä lapsesta. Olen aina ollut johdonmukainen asioissa eikä mankumalla tai itkemällä ole annettu lapselle periksi. Tottelemattomuudesta tulee myös seuraukset, mielestäni ikätason mukaan ihan. Toisaalta saa kyllä itse osaan asioista vaikuttaa ja niistä päättää (esim minkä värisen paidan haluaa päälle, haluaako mennä leikkikentälle vai rannalle jne). Sanon selvästi ei jis tekee jotain kiellettyä. Mutta ei tosiaan tottele yhtään, ei kaikuu aivan kuuroille korville vaikka ymmärtää hyvin puhetta kyllä. Tuntuu että tekee tahallaan koko ajan kaikkea kiellettyä vaikka saa huomiota paljon muuten.
Neuvoja?
Kommentit (242)
Otat liian rankasti pienen lapsen uhman. Anna sen uhmata mitä uhmaa... Pikkuinen lapsi. Et voi ajatella et se on joku pikkuaikuinen, tai että se tajuaisi vielä mistään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.
Tässä on hyviä ohjeita. Yritä etäännyttää itsesi äläkä ota henkilökohtaisesti. Et ole huono äiti etkä ole tehnyt mitään väärin eikä lapsessakaan ole mitään vikaa. Uhmaikä on juuri tuollaista.
Oman lapseni reaktiot varsinkin mukaviin juttuihin olivat ihan absudreja, mitä kivempi asia sitä isommat kilarit. Opittiin sitten että ei yllätyksiä, kivojakaan, vaan mieluiten tavallista rutiinia.
Joku päivä teillä sitten on hauska ja mukava 4-vuotias.
En ota henkilökohtaisesti mutta väsyn siihen kun yritän tehdä päivistä mukavia ja se ei millään onnistu kun kivat asiat menee minuutissa pelkäksi uhmaamiseksi, kiukuksi, tahalliseksi tottelemattomuudeksi ja sotkemiseksi. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin kiinnittää takaisin tahallaan alasrevittyjä verhoja, pestä vuokra-asuntomme seiniä liiduista jne. Ja kun kaikki päivät on tätä. Ulkona vielä asian kruunaa muiden katseet, joista en välittäisi jos niitä vain joskus tulisi mutta ei ole todellakaan mukavaa kun niin usein kivat jutut menee ihan hetkessä pelkäksi taisteluksi. Ap
Ai vai olisi muuta tekemistä!? Anteeksi mutta tuota olisi kannattanut miettiä ennen sitä lapsentekoa. Aika paljon joutuu tekemään sellaista mikä ei oikein nappaisi, sehän sinulle on tässä nyt valkenemassa.
Älä nyt sentään viitsi. Halusit tahallasi ymmärtää kommenttini väärin ja provosoitua. Olen antanut lapselleni kaikkeni, kantanut yöt pitkät itkuja, lohduttanut ja puhaltanut jokaikisen pipin, kannustanut, kehunut, ollut tukena jokaisen uhmakiukun. En ole kertaakaan jättänyt lasta yksin kiukun hetkellä ja joka kerta olen jaksanut jälkikäteen käydä tilannetta läpi lapsen kanssa. Verhojen kiinnittämisen ja seinien pesun sijasta olisi parempaa tekemistä tehdä lapsen kanssa jotain mistä hän nauttii.
ApSellaista se vaan on, ei ole vaaleanpunaista ja pullantuoksua. Et voi hyväksyä sitä että lapsen kanssa ei ole kivaa. Uhmaikäisen kanssa ei ole useinmiten kivaa. Käskyt, neuvot ja kehotukset eivät mene läpi, saat sanoa 100 000 kertaa päivässä ja aloittaa taas huomenna alusta. Se on vanhemman homma, ihan selvästi kyllä neuvolan brosyyreissäkin tämä kerrotaan jos ei aikaisemmin ollut tuttua.
Ymmärrän ja tiedän tämän, tiesin jo ennen kuin tulin raskaaksi. Mutta toivoisin että edes joskus, vaikkapa kerran kuussa olisi hyvä päivä, tai vaikka edes hyvä puolipäiväinen. Ei kai se kohtuuton toive ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat korottaa ääntä, saa näyttää että olet suuttunut tai mielesi on pahoittunut. Lapsi oppii tunteita ja saa esimerkin siitä, miten voimakkaan tunteen vallassa silti toimitaan järkevästi. Eli ei rikota mitään, ei heitetä mitään, ei lyödä ketään ja niin edelleen.
Omilla lapsillani toimi, että jos ei nätisti pyytäminen eikä 1-3 kieltoa auttaneet otin lujasti selin syliini istumaan. Omat kädet lapsen käsivarsien ympäri, että ei pääse raapimaan tai kääntymään, eikä ylety puremaan. Lapsi on siinä mukavasti ja turvallisesti aikuisen sylissä. Puristaa ei tarvitse, lapsi pysyy siinä helposti.
Lapsi saa purkaa sylissä pettymyksensä itkien, huutaen ja raivoten, mutta aikuinen pysyy vakaana ja turvallisena. Kun pikku raivopää lopulta on rauhoittunut (meillä huuto kesti pisimmillään 20 minuutti), lapsi tarvitsee lohduttamista, ehkä tunteiden sanoittamista (tulit hirmuisen vihaiseksi, kun minä en antanut sinun piirtää seinään) ja uudelleen selityksen, miksi kiellettyä asiaa ei sa tehdä.
Lapset on yksilöitä, mutta meillä tämä toimi molempiin lapsiin erinomaisesti. Kun lapset oppivat, että vanhemman ei on ei, kielto alkoi mennä perille ja raivarit vähenivät.
Tuo väkisin kiinnipitäminen on aivan sairasta. Lasta voi estää satuttamasta itseään tai muita, mutta tuo sylissä vankina pitäminen on ihan kauheaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Tämä. Tuo holding on todettu äärimmäisen ahdistavaksi ja traumatisoivaksi kokemukseksi lapselle. Saahan sitä hakkaamallakin tottelevaisia lapsia, mutta sitä älytään sentään hävetä eikä mainostaa, toisin kuin väkisin sylissä pitämistä.
Ap kun lapsia ei voi hallita. Lapsen tunteita, iloa, surua, kiukkua, pettymystä jne et pysty hallitsemaan vaikka päälläsi seisoisit. Lapsi on oma yksilö. Tunteiden sanoittaminen on tärkeää jo pienestä pitäen, että lapsi oppii itsekin ymmärtämään tunteitaan ja sitten huom jossain vaiheessa (!) niitä itse hallitsemaan, mutta ei vielä piiiiiitkään aikaan.
Ja pienten lasten kanssa se on sitä toistoa toiston perään... Mikään aina ei mene perille ensimmäisestä sanomisesta, mutta kyllä se sit jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin.
Kamalaa että täällä on porukka jo jakamassa diagnooseja normaalille uhmaikäiselle! Tätä se on kun aikuinen ei kestä kohdata oman lapsen pahaa mieltä, kaikelle pitää löytää joku selitys. Hitto välillä vaan v-ituttaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reagoit liian vahvasti lapsen juttuihin, ehkä. Jos piirtää väärään paikkaan, ohjaat takaisin oikeaan, ja kerrot rauhallisesti että piirtäminen loppuu jos vielä toimii noin. Jos toistaa tätä niin sitten uusi yritys huomenna. Ei mitään monien päivien jäähyjä siihen. Ennakoi, ole rauhallinen ja johdonmukainen. Älä anna lapsen provosoida itseäsi. Tuossa iässä hän sitä yrittää, kun etsii erillisyyttään ja omaa tahtoaan. Ole sinä luja peruskallio. Kun lapsi rikkoo sääntöjä, aloitat vaan uusiksi toivotun toiminnan ja kerrot, mitä lapselta odotat.
Tässä on hyviä ohjeita. Yritä etäännyttää itsesi äläkä ota henkilökohtaisesti. Et ole huono äiti etkä ole tehnyt mitään väärin eikä lapsessakaan ole mitään vikaa. Uhmaikä on juuri tuollaista.
Oman lapseni reaktiot varsinkin mukaviin juttuihin olivat ihan absudreja, mitä kivempi asia sitä isommat kilarit. Opittiin sitten että ei yllätyksiä, kivojakaan, vaan mieluiten tavallista rutiinia.
Joku päivä teillä sitten on hauska ja mukava 4-vuotias.
En ota henkilökohtaisesti mutta väsyn siihen kun yritän tehdä päivistä mukavia ja se ei millään onnistu kun kivat asiat menee minuutissa pelkäksi uhmaamiseksi, kiukuksi, tahalliseksi tottelemattomuudeksi ja sotkemiseksi. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin kiinnittää takaisin tahallaan alasrevittyjä verhoja, pestä vuokra-asuntomme seiniä liiduista jne. Ja kun kaikki päivät on tätä. Ulkona vielä asian kruunaa muiden katseet, joista en välittäisi jos niitä vain joskus tulisi mutta ei ole todellakaan mukavaa kun niin usein kivat jutut menee ihan hetkessä pelkäksi taisteluksi. Ap
Ai vai olisi muuta tekemistä!? Anteeksi mutta tuota olisi kannattanut miettiä ennen sitä lapsentekoa. Aika paljon joutuu tekemään sellaista mikä ei oikein nappaisi, sehän sinulle on tässä nyt valkenemassa.
Älä nyt sentään viitsi. Halusit tahallasi ymmärtää kommenttini väärin ja provosoitua. Olen antanut lapselleni kaikkeni, kantanut yöt pitkät itkuja, lohduttanut ja puhaltanut jokaikisen pipin, kannustanut, kehunut, ollut tukena jokaisen uhmakiukun. En ole kertaakaan jättänyt lasta yksin kiukun hetkellä ja joka kerta olen jaksanut jälkikäteen käydä tilannetta läpi lapsen kanssa. Verhojen kiinnittämisen ja seinien pesun sijasta olisi parempaa tekemistä tehdä lapsen kanssa jotain mistä hän nauttii.
ApSellaista se vaan on, ei ole vaaleanpunaista ja pullantuoksua. Et voi hyväksyä sitä että lapsen kanssa ei ole kivaa. Uhmaikäisen kanssa ei ole useinmiten kivaa. Käskyt, neuvot ja kehotukset eivät mene läpi, saat sanoa 100 000 kertaa päivässä ja aloittaa taas huomenna alusta. Se on vanhemman homma, ihan selvästi kyllä neuvolan brosyyreissäkin tämä kerrotaan jos ei aikaisemmin ollut tuttua.
Ymmärrän ja tiedän tämän, tiesin jo ennen kuin tulin raskaaksi. Mutta toivoisin että edes joskus, vaikkapa kerran kuussa olisi hyvä päivä, tai vaikka edes hyvä puolipäiväinen. Ei kai se kohtuuton toive ole.
Ap
Oletko itse negatiivinen ihminen? Valitatko paljon? Jos olet, niin todennäköisesti lapsi on vaan samanlainen. Ikävä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen, että kun olet yh, miten pitkiä päiviä lapsi on hoidossa? Monesti lapset jotka ovat ”liikaa” hoidossa, ovat kotona sitten kiukkuisia, väsyneitä ja levottomia. Kaikki se stressi ja tsemppaaminen purkautuu kotona ja vanhemmat saavat kuulla kunniansa. Ja tämän seurauksena usein vanhempi sitten vaan pitää lasta taas seuraavana päivänä entistä pidempään hoidossa..
T. Päikyn täti
Älä ole huolissaan. Omalla pojallani oli täsmälleen samoja vinkeitä. Savu nousi korvista joka päivä useaan kertaan. Nyt poika on viisivuotias ja tahallinen kiusanteko on loppunut kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kohtuuton sen sijaan suurin osa täällä saamistasi neuvoista , ei minullakaan ei ole parempia. Hämmästelen kuitenkin neuvoja , joissa käsketään vain ymmärtämään. Löytyisikö jostain järjestöstä, neuvolasta, lääkäristä (en tarkoita, että lapsi tarvitsisi lääkäriä ) ammattimaisempaa apua ja toimintasuunnitelmaa kuin täältä klisee bingosta.
No eihän sitä uhmaa kannata noin tosissaan ottaa. Sehän on pikkuinen lapsi, melkein vauva vielä, ei siltä
voi mitään johdonmukaisuutta odottaa.
Lähinnä nauratti että suuttua voi vaikka viikonpäivästä, ja sitten vaan hoidettiin pakolliset hommat siinä huutokonsertissa. Nimittäin syöminen, ulkoilu, nukkuminen. Päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki vaan jäähylle.. Kyl se siitä.
Ennen uhkailtiin laittaa tuhmat lapset heimolaisten kärryille, missä oli yleensä paljon lapsia. Mutta hevoskärryt ovat häipyneet ja niin tämä tehokas konsti samaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastiko te annatte lapsen piirrellä seiniin, riippua verhoissa ja kiipeillä kirjahyllyssä kun "ei sitä uhmaa tarvitse nyt niin tosissaan ottaa" ?
Ap vaatii vähän liikaa lapseltaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älylaitteet pois lapselta ja teet sen sijaan lapsen kanssa jotain yhdessä. Esim piirrätte jne. Ei ole vaikeaa! Nykyvanhemmat, huoh!!
Et sit lukenut ap:n viestejä kun oli heti pakko päästä huohottelemaan. Huoh.
Nykykirjoittajat, HUOH!!
Huohoti huohoti huoh-huoh!
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko te annatte lapsen piirrellä seiniin, riippua verhoissa ja kiipeillä kirjahyllyssä kun "ei sitä uhmaa tarvitse nyt niin tosissaan ottaa" ?
No ei, mut ei sitä nyt tarvi henkilökohtaisena loukkauksena ottaa ja pilata omaa päiväänsä sillä.
Sitten vähän kekseliäisyyttä peliin. Jos seiniin piirtää aina vaan, niin miksei voisi teipata seinälle vaikka paperia? Olisko joku sallittu roikkumis/kiipeilypaikka? Käytkö lapsen kanssa ulkona säännöllisesti? Moni aktiivinen liikkuvainen lapsi tarvii myös säännöllisen iltaulkoilun vaikka olisi ollut ulkona päiväkodissa aamupäivällä. Saako lapsi tarpeeksi liikuntaa?
Taitaa mennä sinne niin kovin erityisten joukkoon tämäkin lapsi.
Ei normaali kolmevuotias käyttäydy kuin mielenvikainen paviaani.
No onhan toi ihan outoa, muuta meilläkin on lapsenlapsi 4v. Ei usko vanhempiaan, mutta "mummilla" ei temppuile vaikka en todellakaan karju hänelle (sen enempää kuin äitinsäkään) kun ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa mennä sinne niin kovin erityisten joukkoon tämäkin lapsi.
Ei normaali kolmevuotias käyttäydy kuin mielenvikainen paviaani.
Tai sitten on ihan vaan huonosti kasvatettu?
Haet apua sosiaalityöntekijältä, neuvolasta, mistä vaan. Pääasia että teet sen ajoissa jottei kohta oo vaikeuksissa oleva teini-ikäinen.
Sellaista se vaan on, ei ole vaaleanpunaista ja pullantuoksua. Et voi hyväksyä sitä että lapsen kanssa ei ole kivaa. Uhmaikäisen kanssa ei ole useinmiten kivaa. Käskyt, neuvot ja kehotukset eivät mene läpi, saat sanoa 100 000 kertaa päivässä ja aloittaa taas huomenna alusta. Se on vanhemman homma, ihan selvästi kyllä neuvolan brosyyreissäkin tämä kerrotaan jos ei aikaisemmin ollut tuttua.