Lue keskustelun säännöt.
Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?
Tuon musiikkiketjun innoittamana. Minut koululiikunta sai vihaamaan urheilua vuosiksi ja vasta aikuisena löysin liikunnallisen puoleni. Kaikkea piti mitata ja kaikesta kilpailla aina. Yksi pelko oli hiihtokilpailut, yksi huutojako, pesiksen ajolähtö jne.
Kommentit (1860)
Pesis ja lentopallo. Inhosin kaikkia pallolajeja ja joukkuepelejä. olin sellainen taiteilijatyttö. Minut valittiin aina viimeisenä joukkueisiin ja kammoksuin niitä rajuja poikatyttöjä, jotka löivät palloa kuin miehet.
Ei olisi vähempää voinut ne pelit kiinnostaa. Aikuisena olen tykännyt pelata tennistä, kävin kurssejakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulukiusattu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka aina jäitte viimeiseksi joukkuejaossa. ... miksi ette tsempanneet?
Viimeisenä valitaan aina huonoimmat.
Eli ne jotka ei edes yritä.Jos olet huono ja yrität olet jo ok. Ja voit kehittyä.
Mutta jos et edes yritä, petät joukkueesi ja siitä ei moni tykkää.
Eli oma vika useilla tuo oire...olisit vaan ollut ahkerampi. Hopihopi.
Myös yhteiskunnassa on sama ongelma, jotkut eivät edes yritä uraa vaan siivestävät muiden piikkiin.
Se on puhdasta laiskuutta, hengen köyhyyttä tai sitten mt ongelma tms asennevika.Kuulostat joltain muinaiskouluaikojen opettajalta.
Jos sua kiusataan niin vähät siitä oma vikasi.Ehkä mua ei paskaakaan kiinnostanut yrittääkkään. Miksi olisi kiinnostanut kun mua kiusattiin ja opettajakin kiusasi.
Kotona serkkujen kanssa jalkapallo oli kivaa koska ne ei kiusanneet ja ei ollut kiusaavaa opettajaa eikä ollut pakko. Ei me osattu aina sääntöjäkään, pidettiin vaan hauskaa.
Mua ei koskaan oo kiinnostanu alkaa myöskään mielistellä kiusaajia. Mieluummin vetäydyn sitten omaan seuraani tai niiden harvojen seuraan jotka ei kiusaa.
Ainut jolla on hengen köyhyyttä on sinä ja kiusaajat.
Olitko kenties opettaja? Tai sitten olit kiusaaja eikö vain?
En ollut ope tai kiusaaja.
Olin liikunnassa 8 tason poika.
Kiusatut on aina uhreja ja on aivan eri asia olla kiusattu kuin joku muu lusmuhenkinen joka ei edes yritä joukkuelajissa. Eli sotkit 2 eri asiaa tähän nyt.
Se ettei edes yritä (ilman syytä) on kyllä aika anteeksiantamatonta.
Sellaisista urheilevat tyypit ei vaan pidä tai arvosta.
Harmitti katsoa kun taidoiltaan 6...7 tason tyypit veti aivan läskiksi tahallaan ja antoi 4 tason suorituksen. Aina.
Sellaisille todistukseen kuuluu 4 tai 5. Ei mitään säälistä 6 tai 7 numeroa heille.
Ja koulukiusaaminen toki kuriin. Asap.
Uinti, ei edes tarvitse sanoa miksi.
Apua
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusattu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka aina jäitte viimeiseksi joukkuejaossa. ... miksi ette tsempanneet?
Viimeisenä valitaan aina huonoimmat.
Eli ne jotka ei edes yritä.Jos olet huono ja yrität olet jo ok. Ja voit kehittyä.
Mutta jos et edes yritä, petät joukkueesi ja siitä ei moni tykkää.
Eli oma vika useilla tuo oire...olisit vaan ollut ahkerampi. Hopihopi.
Myös yhteiskunnassa on sama ongelma, jotkut eivät edes yritä uraa vaan siivestävät muiden piikkiin.
Se on puhdasta laiskuutta, hengen köyhyyttä tai sitten mt ongelma tms asennevika.Kuulostat joltain muinaiskouluaikojen opettajalta.
Jos sua kiusataan niin vähät siitä oma vikasi.Ehkä mua ei paskaakaan kiinnostanut yrittääkkään. Miksi olisi kiinnostanut kun mua kiusattiin ja opettajakin kiusasi.
Kotona serkkujen kanssa jalkapallo oli kivaa koska ne ei kiusanneet ja ei ollut kiusaavaa opettajaa eikä ollut pakko. Ei me osattu aina sääntöjäkään, pidettiin vaan hauskaa.
Mua ei koskaan oo kiinnostanu alkaa myöskään mielistellä kiusaajia. Mieluummin vetäydyn sitten omaan seuraani tai niiden harvojen seuraan jotka ei kiusaa.
Ainut jolla on hengen köyhyyttä on sinä ja kiusaajat.
Olitko kenties opettaja? Tai sitten olit kiusaaja eikö vain?En ollut ope tai kiusaaja.
Olin liikunnassa 8 tason poika.
Kiusatut on aina uhreja ja on aivan eri asia olla kiusattu kuin joku muu lusmuhenkinen joka ei edes yritä joukkuelajissa. Eli sotkit 2 eri asiaa tähän nyt.
Se ettei edes yritä (ilman syytä) on kyllä aika anteeksiantamatonta.
Sellaisista urheilevat tyypit ei vaan pidä tai arvosta.Harmitti katsoa kun taidoiltaan 6...7 tason tyypit veti aivan läskiksi tahallaan ja antoi 4 tason suorituksen. Aina.
Sellaisille todistukseen kuuluu 4 tai 5. Ei mitään säälistä 6 tai 7 numeroa heille.
Ja koulukiusaaminen toki kuriin. Asap.
Niin mutta miksi pitäisi yrittää.
Ei kaikkia kiinnosta liikunta tai tietyt lajit ei kiinnosta.
Miksi pitäisi kiinnostaa. Jotain pallopeliä harvon tarvii myöhemmin elämässä ellei aio urheilualalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli pakko kilpailla, opettaja suuren luokan urheiluhullu.
Tavallaan kaikki.
Erityisesti se, kuinka luokan rikkaat penskat ihan sanallisesti kettuilivan merkkikamoineen mulle, jolla niitä ei ollut. Olin kovinkin hyvä koulussa ja muuten ihan suosittukin, mutta liikkatunneilla kaikki jotenkin kääntyi mua vastaan yhdessä.
Tyyliin aina mut valittiin viimeisenä pesisjoukkueeseen, vaikka olin hyvää keskitasoa, en siis tosiaan mikään huippu, mutta kuitenkin yksi parhaista juoksijoista, ihan kartalla, ihan tsemppasin, lyöjänä keskinkertainen, ihan ok siis. Niin mut valittii aina niiden jälkeen, jotka ei jaksaneet juosta tai asenteesta johtuen kävelivät naama norsunnutturalla ne matkat tai ei koskaan oikeen oppineet sääntöjä tms. Niin aina mä olin viimeinen. Aina.
Se oli kai joku ihme rankaisu mun kympeistä ja kaikista ihme piirustuskilpailujen yms voitoista, koska kuten sanoin, mulla oli muuten aina muilla tunneilla ja välitunneilla kavereita, olin ihan ok tyyppi, en ikinä brassaillut taidoillani, autoin kysyttäessä enkö nauranut toisten osaamattomuuksille. Kun kirjoitettiin ylioppilaaksi ja sain kaikki ne stipendit ja laudaturit, niin illalla kännissä kauheen moni tuli tilittään mulle, että on aina kadehtinut ja anteeks kun nöyryytettiin sua liikassa ja mun vanhemmat puhui koko ylioppilasjuhlan ajan sun stipendeisrä ja että hänen c:n papereitaan verrattiin haukkuen muhun, mutta että nyt hän tajusi sentään sen, että ei se mun syy ollut, lapsena ei niinku tajunnu. Ja tää oli ihan etäinen luokkakaveri, ei koskaan esim kyläilty tai tunettu niinku perheinä, niin silti minua siellä vanhemmat epäreilusti ihailleet.
Tällä pitkällä jorinalla yritän sanoa, että vanhempien puheet saattaa tosi ikävästi heijastua sitten lasten/nuorten käytökseen. Pitäisi pitää oman lapsen puolta ja ehdottomasti olla haukkumatta muita lapsia tai heidän perheitään kotona lasten kuullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uiminen oli yhtä helvettiä. Ala-asteella meillä oli sellainen silmälasipäinen karvainen äijä uimaopettajana. Se huusi siellä altaan reunalla ja oletus oli että kaikki jo jotenkin osaa. Minä sitten kerran jotenkin jouduin veden alle ja säikähdin totaalisesti. Sen jälkeen olen kammonnut uima-altaita enkä tänä päivänäkään osaa uida. Yläasteella sitten oli milloin päänsärkyä, milloin menkat tms ettei tarvinnut uida vaan sai lähteä kävelylle.
Vanha vies4i, mutta tää ei olisi selvinnyt tyttäreni liikunnanopettajasta lukiossa.
Jos oli pois 2 pakollisesta uintikerraata, se oli suoritettava myöhemmin nimenomaan uintina.
Ala-asteella liikunnanopettaja piti tunnin aluksi esitelmän, kuinka liikunnan jälkeen pitää käydä aina suihkussa, ettei haise hielle niin kuin *tähän kohtaan minun nimeni*. Silloin kyllä nolotti, kun kaikki muut oppilaat kääntyivät katsomaan. Kaiken huipuksi meillä oli liikuntatunti aina perjantaina viimeisenä ja olin kyläkoulussa, jossa ei siihen aikaan ollut edes suihkuja, joten ei kukaan joutunut ainakaan liikuntatunnin jälkeen minua haistelemaan koulussa.
Yläasteella oli telinevoimistelua ja en vain saanut itseäni kammettua rekkitangolle sellaisiin asentoihin kuin piti. Tunnin jälkeen opettaja käski minun jäämään puhutteluun, jossa moitti saamattomuuttani ja kertoi esimerkin, että jos roikun rotkon reunalla, niin minun pitää sieltäkin saada vedettyä käsivoimin itseni pois. Sanoin, että ei varmaan haittaa ketään, jos sitten tipun sinne, mutta en saanut mitään tsemppausta tai sympatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Telinevoimistelu -80 luvulla...pukilla piti kävellä.....ja laulettiin neukkulauluja tunnilla....
Hiihto ja luistelu oli ihan hirveää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne ällöttävät värilliset liivit jotta joukkueet erottuu. Meidän koulussa niitä ei pesty ikinä, ainakaan hajun perusteella.
Ojan yli ja piikkilanka-aidan ali rämpiminen kasvunvarasuksilla ja telinevoimistelu-kippi yläaisalta alaaisaille jne. Täyttä nöyryytystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pesäpallo oli kamalinta. Asiaa ei auttanut, että se oli monen muun lempilaji ja sitä pelattiin joka kevät paljon. Muuten selvisin hyvin arvosanoin, koska paras ystäväni oli hyvä kaikissa lajeissa. Yläasteen opettaja myönsi itsekin, että näkee meidät vähän kuin "pakettina", jolla on hyvää tekemistä. Nykyään taitaa asenne merkitäkin arvioinneissa enemmän ja täysin oikeutetusti. Siihen aikaan oli vielä ihan tavallista, että numero tuli suoraan kuntotesteistä, joissa en loistanut.
Pakko kertoa ihana muisto lukion liikunnasta: Pojat juoksivat sateisessa syysaamussa ulkona cooperin testiä ja me tytöt käveltiin naispuolisen open johdolla läheiseen kahvilaan pullalle ja kaakaolle - koska open mielestä oli tärkeä pitää huolta myös mielenterveydestä. Välillä kuunneltiin rentoutusnauhoja tanssisalin patjoilla pötkötellen, kauniilla säällä käveltiin ulkona. Joskus pomputeltiin koripalloja jumppasalissa ja heiteltiin tai lätkittiin sulkapalloa. Hyvät muistot jäivät.
(Ala-asteen liikunnantunnit olikin sitten eri tarina...)
Vierailija kirjoitti:
Joukkueen valinta.
Tämä ja ehdottomasti tämä. Ei ne kaikki lajit niin kiinnostavia olleet mutta ehdottomasti tämä joukkueen valinta. Olin aina viimeinen. Olin liikunnassa muutoin tosi hyvä mutta joukkuepelit eivät sujuneet koska oon vähän aspergertyyppinen ja olin muutenkin hiljainen nynnerö ja hikipinko. Jos olisin ollut rohkeampi olisin voinut sanoa lopuksi kun joukkue totesi että "voi ei, tuo tiina tuli meille", että KUULE OLISIN MIELUUMMIN MISSÄ TAHANSA MUUALLA KUIN TÄSSÄ ja painellut ovet ryskyen johonkin, ja sanonut opelle ja reksille että tää nöyryytys saa nyt kyllä loppua.
Mutta silloin en uskaltanut.
Toivon todella että tätä käytäntöä ei ole enää missään.
Puolapuut. Oli pakko tehdä liikkeitä, pelkäsin.
Vierailija kirjoitti:
Se jatkuva kilpaileminen ärsytti. Kun itseltä puuttuu kilpailuvietti oikeastaan kokonaan ja hiihtäminen oli kivaa jos sai jäädä katselemaan niitä elänten ja lintujen jälkiä hangella, ihastella lumen peitossa olevia puita jne. Mutta huudothan siitä tuli kun ei veren maku suussa paahtanut kohti maalia.
Muutenkin pitäisi olla liikuntaharrastuksia lapsille, joissa ei ole kilpailu tavoitteena.
No tämä just. Koululiikunnassa tulosten piti olla mitattavissa, nopein, taitavin, paras, taipuisin, suosituin. Jatkuvaa kilpailua, ajan ottamista, paremmuusjärjestykseen laittamista.
Olin/olen hyvä liikunnassa, mutta kilpailuviettini on nolla. Jatkuva kilpailu, paremmuuden tavoittelu ja vertailu muihin ahdisti liikuntatunneilla. Jos nyt ajatellaan, että koululiikunnan tavoite pitäisi olla luoda elinikäinen into ja ilo liikkumiseen niin monella se aiheutti päinvastoin elinikäiset traumat liikuntaa kohtaan.
Jos palataan kysymykseen. Pahimmat muistot olivat kun esimerkiksi kun hiihtämässä ollessa piti hiihtää esim se tietyn pituinen lenkki ja sitten sai lähteä koululle. Sitten se oli pakko hiihtää verenmaku suussa hiki päässä lipsuvilla suksilla matka mahdollisimman kovaa. Koska jos tuli koululle 15min myöhemmin kuin muut, niin hirveä pilkka, että mikä kesti hahhaahhaa mihin oikein jäit munimaan. Sama suunnistus ym. Liikunnasta oli nautinto kaukana.
Joukkuepeleissä pahinta oli joukkueen valinta. Vaikka itse olin siinä keskipaikkeilla valinnassaa niin olihan se nöyryyttävää ja varsinkin niiden viimeisten kohdalla. Siinä osoitettiin kaikille paikkansa paremmuudessa, suosiossa ja luokan hierarkiassa. Miten ei aikuisilla opettajilla ollut mitään sosiaalista älyä huomata miten hirveää tuon on täytynyt olla? Tai ehkä se oli osa jotain liikunnanopettajien sadismia.
Keväisin ja syksyisin aina pesäpalloa kansakoulussa. Ennen pelaamista joukkueen valinta. Olin melkein viimeinen valittu aina.
Minulla on myös huonoja kokemuksia varsinkin ala-asteen liikuntatunneista. Kaikki syyt on täällä varmaan jo lueteltu: juoksutulosten ääneen huutaminen (olen hidas juoksija äärimmäisen yliliikkuvien nivelten takia), Cooperin testi (samasta syystä raskasta), joukkuejaot, liikunnallisesti lahjakkaiden näkyvä suosiminen Olen ihmetellyt, että mikä siinä on kun niin monet liikunnan opettajat ovat olleet tuollaisia. Eikö kerta kaikkiaan ole silloin ollut tietoa siitä, että kaikki eivät ole lahjakkaita tuolla saralla? Onnekseni olen kodin kannustuksella oppinut muutoin liikunnallisen elämäntavan ja liikunkin päivittäin itselle sopivalla tavalla.