Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Vierailija kirjoitti:

”Koululiikunnan tärkeimmät lajit ovat uinti, suunnistus ja hiihto! Niitä kaikkia tarvitaan armeijassa.”

Hyvin meni fiilikset heti ekalla tunnilla.

Suomen kaltaisessa pikku-Alaskassa uinti, suunnistus ja hiihto ovat tärkeitä taitoja.

Tiesittekö muuten, että oikea Alaska on yli kaksi kertaa niin laaja kuin Teksas, mutta siellä asuu suunnilleen saman verran asukkaita kuin Helsingin kaupungissa?

Ala-asteen ensimmäiset 4 luokkaa ei olleet niin pahoja, kun koko koulussa oli alle 20 oppilasta, niin liikuntatunnit oli yhteisiä kaikille vuosiluokille ja kaikkia joukkuelajeja pelattiin enemmän vain hauskan vuoksi. Sokkelohippa oli hauskinta (eli kenttään piirrettiin viivoilla sokkelo, johon mentiin seisoskelemaan ja opettaja yksi kerrallaan valitsi jonkun hipaksi jota muut yrittivät sitten vältellä), koska sokkelo oli aina erilainen, joten kukaan ei ollut siinä parempi kuin toiset. Silloin eniten en tykännyt hiihdosta (mäkiset maisemat, mäkien nousutyylinä pakko sivuttain-nousu, V-tyyliä ei saanut käyttää) ja mäkihypystä (koulun viereisen sorakuopan jyrkkään seinämään tehtiin lumesta hyppyri), joka tosin lopetettiin kokonaan sen jälkeen kun hyppäsin/putosin pää edellä n. viiden metrin kaaren (kerrankin olin onnistunut ponnistamaan hyppyrin kohdalla) onneksi pehmeään lumipenkkaan ja säikäytin itseni lisäksi opettajan ja kaikki muutkin.

5-6 luokilla opettajana meille tytöille oli täysuskovainen uskonnonopettaja, joten tunnit (2 peräkkäin aina) alkoivat n. 30 minuutin uskonnollisilla julistuksilla, jonka jälkeen olisi pitänyt ehtiä se koko kahden tunnin ohjelma läpi. Ilmoittauduin meidän luokan pesisjoukkueeseen (ne koulujenvälisiin kisoihin tähtäävät/joutuvat joukkueet) vaikken hirmu hyvä ollutkaan, koska niitä veti eri opettaja ja silloin ei tarvinnut osallistua tavallisille liikuntatunneille vaikka pesis olikin koulupäivien jälkeen ja paljon useammin kuin liikuntaa oli. Näinä vuosina eniten inhosin taaskin hiihtoa, koska hiihdimme aikuisten lenkkiä (jos tuntien aika loppui kesken lenkkiä niin voi voi kun kuitenkin piti hiihtää koululle takaisin) ja uskovainen opettaja uskoi kärsimyksen kasvattavan niin ylämäet piti hiihtää ylös, ei saanut nousta sivuttain tai V-tyylillä vaikka ladun jäljistä näki aikuisten käyttävän V-tyyliä. Leveät suksen siteet auttoi kun nilkkaa käänsi sivuittain, ettei liukunut takaperin, mutta kidutusta se silti oli kun opettaja vahtasi isoimmassa mäessä ettei kukaan huijannut.

Yläasteella oli inhimillinen opettaja joka esti joukkueiden jaon suosituimmuusperiaatteella ja muutenkin kannusti ylittämään omat edelliset tulokset eikä kilpailuttanut meitä toisiamme vastaan. Silloin eniten en pitänyt lentopallosta (vanhoja alitäytettyjä pallonlötjäkkeitä, käsivarret aina mustelmia täynnä), luistelusta (kaunoluistelu oli pakollista tytöille vaikka me kaikki vaan haluttiin pelata jääpalloa) enkä voimistelusta (minulla on suhteessa pitemmät jalat, vaikea mm. yltää lattiaan kun pitäisi venyä ylimääräiset 10 senttiä). Muissa joukkuepeleissä (sähly, pesis, jääpallo silloin kun sitä sai pelata, jalkapallo ja koripallo) olin haluttu pelaaja koska en pelännyt palloa tai osumaa toisten mailoista (vapaa-ajalla naapuruston lasten kanssa pelattiin kaikenlaista sekajoukkueina) ja olin hyvä aggressiivisena puolustajana.

Lukiossa meidät jaettiin aktiiviurheilijoihin ja muihin, ja vain aktiiviurheilijoiden piti kilpailla, muut saivat valita yhdessä mitä pelattiin, eikä tarvinnut tehdä verenmaku suussa. Silloin liikunta oli ihan kivaa, mutta ylimääräisiä kursseja en silti halunnut.

Naisvoimisteluliikkeitä tamburiinin tahdissa. Sen pahempaa en muista olleen. Ope oli varmaan jo lähes 70 vuotias eläkeläinen, mistä lie revitty. Tämä vuonna -77.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella, kun opettaja ei uimahallipäivänä uskonut, että minulla on oikeasti kuukautiset. Vaati saada nähdä verisen kuukautissuojan todisteeksi. Todella nöyryyttävää.

Näin vielä 2000-luvun alussa. Nykypäivänä tästä nousisi hirveä haloo.

Taisi opettaja nuuhkia sitä sidettä salaa ihan kiimoissaan. Pekka Siitoin olisi pistänyt stopin tuollaiselle lespolle ja sen lespoilujutuille.

Kun kaveri tippu puolapuilta pääedellä alas ja etuhampaat irtos

Jos koulubailuissa joku pyys joraamaan muuta ku hitaita…

Vieläki punastuttaa kun mietin itseäni tanssimassa jotakin Donna Summerin Ring My Bell vai mikä se oli…

Inhottavin on heti ekalta luokalta. Liikuntatunnilla oli pakolliset urheilukilpailut kaupungin urheilukentällä, ja paikalla oli myös ulkopuolista yleisöä.

Tuon jälkeenkin oli toki inhottavaa ne jokavuotiset pakolliset urheilukilpailut, joiden tulokset julkaistiin kirjallisena koulun ilmoitustaululla, ja aina sai katsella omaa nimeään viimeisenä joka lajissa. Mutta sentään ei ollut yleisöä, on jo suorastaan sadistista pakottaa 7-vuotiaat lapset kilpailemaan kylmiltään yleisön edessä.

Mulla ei ole niitä, yläasteen liikunnan suoritin aina ehdoilla, alaasteesta en muista mitään.

Sähly. Inhosin sitä, ja sitä oli meillä AINA, varmaan 90% sisäliikunnasta oli sählyä. Ihan kuin ei mitään muita vaihtoehtoja olisi olemassakaan...

Inhosin kaikkea koululiikuntaa. Sen pitäisi olla vapaa-ehtoinen aine.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti hirvittävintä oli tanssi. Pelkäsin aina niitä tunteja. Oli kauheaa seistä rivissä ja odottaa, josko joku poika hakisi, eikä minua yleensä haettu, vaan jäin ilman paria ja jouduin seisomaan jossain sivussa, kun muut tanssi. Se oli niin nöyryyttävää, ettei se ihan helpolla unohdu. 

Uppia! Täällä sama,yhteistanssi poikien kanssa,ne pojat jotka joutui olemaan mun parina yökköili eivätkä suostuneet koskemaan sit monet nauroi "he he sä sait ton"! Mieluummin itse olisin vaikka koko tanssin ajan ollut nurkassa seisomassa ja katsomassa kun muut tanssii kuin se että opettajakaan ei Sano mitään kun tanssi parille nauretaan et sai tälläisen ruman oksennuksen pariksi!

Ope laittoi minut muiden eteen näyttämään miten EI tehdä. Naureskeli päälle.

Lapsella liikunnasta vapautus sairauden takia, sitä ei ope ymmärtänyt, vaikka lääkärintodistus toimitettiin hänelle. 

Ei tullut minusta, eikä lapsesta silti sohvaperunaa, onneksi elämä opetti muutakin kuin näitä idiottiopejen opetuksia.

Inhosin oikeastaan kaikkia liikuntatunteja koulussa. Itseä ei kiinnostanut yhtään ja tunnilla oli muutama jotka ottivat esim. jalkapallopelin ihan liian tosissaan ja suuttuivat jos oma joukkue ei voittanut. Kerran luistelemaan lähdössä nyrjäytin nilkkani pahasti. Nilkutin liikunnanopettajan luo ja kerroin että en voi luistella, koska nyrjäytin nilkan. Opettaja käski lähteä kävelemään tien vartta pitkin tunnin ajaksi jos en voi luistella. Kerroin että en voi kävelläkkään, koska jalkaan sattuu. Tämän jälkeen opettaja ei sanonut yhtään mitään vaan toinen opettaja tuli auttamaan. Nilkka piti kuvata, mutta onneksi ei murtunut.

Toinen kerta mikä tuli mieleeni on kun ylä-asteella liikunnantunnin aluksi joukkueita valittaessa opettaja vitsaili jotain itsemurhasta ja siitä jos valitaan viimeisenä liikunnantunnilla joukkueeseen. Arvaappa kuka valittiin joukkueisiin viimeisenä?

Inhokit oli hiihto, pesäpallo ja telinevoimistelu. Sen sijaan tykkäsin kyllä uinnista ja suunnistuksesta. Lukiossa liikkatunnit oli mielekkäämpiä kun kokeiltiin kaikenlaisia lajeja kuten ampumista, keilausta, jousiammuntaa jne.

Talvella ketutti kun piti kaunoluistella ja pojat sai pelata jääkiekkoa. Muistan että kerran me tytötkin saatiin pelata jääpalloa ja se oli paljon kivempaa kuin tylsä kaunoluistelu.

Ammattikoulun viimeisinä päivinä oli jokin ihmeen virkistys/ulkoilupäivä. Mentiin PULKKAMÄKEEN, kun oli maaliskuun lopulla sattunut satamaan lunta(?!?!?!?!?) pakko oli, että pääsi kurssista läpi. Kiva siinä aikuisena ihmisenä kanniskella pulkkaa bussissa.

Onpa joillakin keljuja muistoja :/ Mä olin joissakin liikuntalajeissa tosi hyvä ja joissakin taas susisurkea, kompromissina sain yleensä todistukseen kasin, joskus vanhempana ysin. Mitään erityisen inhottavia yksittäisiä koululiikuntamuistoja en oikeastaan osaa nimetä. No, hiihto kuului huonoimpiin lajeihini ja se vähän ihmetytti ja harmitti, kun joissakin kouluissa hiihtokilpailuihin osallistuminen oli pakollista. Eihän yleisurheilukilpailuihinkaan ollut pakko osallistua.

PESIS!!! En koskaan oppinut sääntöjä ja vihaan sitä edelleen. Aina ahdisti kauheena kun piti mennä pelaamaan pesistä.

Kerran unohtui liikuntavaatteet kotiin. Tyttöjen ja poikien yhteisellä liikuntatunnilla miesopettaja laittoi sitten minut, ujon tyttösen, kalsarit päällä tunnille. Oli nöyryyttävää.

Toisella kerralla oli koko koulun hiihtokilpailut joihin kaikkien oppilaiden oli pakko osallistua. En osannut hiihtää.

Yläluokalla meillä tietysti oli hiihtoa talvisin ja jos sukset eivät olleet mukana niin piti talsia ladun vieressä lumihangessa 5 kilsan lenkki. Lunta oli ihan vietävästi ja täytyy myöntää että sukset ei unohtuneet kovinkaan monta kertaa,,  Meillä oli kyllä erikoisen ilkeä voimistelun opettaja. Jos oli unohtanut jumppa vaatteet kun oli sisä jumpaa niin pakotti osallistumaan alusvaatteisillaan. Tämä 70-luvun alkupuolella.

Onneksi on ollut jotain, missä o haastettu ja saanut haasta itseään. Harmillista ne traumaattiset kunujaot.

Niitä nykyään oppilaat itse hinkuu. Yleensä jaan arvalla joukkueet TAI sitten tehdään niin, että yksi oppilas tekee joukkueet ja toinen oppilas valitsee itselleen joukkueen.

Se o ollut ihan kiva. Tulee tasaiset.