Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Tanssi. Yläasteella meitä oli pari luokallista tyttöjä muistaakseni samoilla liikuntatunneilla. Osa tytöistä harrasti erilaisia tansseja ja kun saatiin itse päättää mitä haluttiin tehdä parilla liikuntatunnilla, niin kummasti joka kerta he saivat tahtonsa läpi ja sitten opeteltiin ja tanssittiin jotain vtun typeriä koreografioita. Tunsin oloni naurettavaksi ja vihasin heitä ja tanssimista yli kaiken. Lensin myös ulos tunnilta ja jouduin puhutteluihin yms, kun joskus sitten tuli mitta täyteen ja kieltäydyin kerta kaikkiaan edes yrittämästä. Ei vaan pysty heittäytymään tanssiin, ei kerta kaikkiaan lähde, ihan hirveetä paskaa, ihme venkoilua. Mieluummin vaikka kävelisin tai tekisin lihaskuntoliikkeitä..

Kun olin 5. luokalla, 5.-6. luokkien tytöt harjoittelimme koulujen välistä koristurnausta varten. Olin ala-asteella ihan hyvä liikunnassa ja pidin joukkuelajeista. Lukuvuoden liikuntatunneista varmaan noin 80 % käytettiin koriksen harjoitteluun ja pelaamiseen. Turnausta odotettiin innolla, myös minä. Kun turnaus lähestyi, pari 6. luokan tyttöä sai päättää, ketkä turnaukseen osallistuvat. Minut jätettiin tylysti ulkopuolelle, muistan kuinka pahalta ja katkeralta tuntui. Tuntuu vieläkin! Poisjättämistäni ei perusteltu mitenkään, ja kaikki muut halukkaat pääsivät mukaan, eikä opettaja puuttunut valintoihin mitenkään. Yleensä hän oli oikeudenmukainen, mutta ei todellakaan tuolloin.

Kun näitä lukuisia kommentteja olen lukenut tästä aiheesta, niin ei voi olla ihmettelemättä liikunnanopettajien mielenlaatua.

Puolapuilla roikkuminen kun putosin aina ekojen joukossa...kyllä sattu käsiin

Vatsa- ja selkäjumppa.

Kaikki. Inhosin liikuntatunteja ja varsinkin joukkuepelejä, joissa olin aina tosi huono.

Jalkapallo

Melkein joka tunti oli inhottava jo pelkästään sen vuoksi, ettei liikuntasalin lattiaa ollut kukaan siivonnut. Se oli siis täynnä hiekanmurusia tai jopa pieniä soramääriä, vähintään tukeva pölykerros. Sitähän käytettiin tietenkin myös juhlasalina ja kokoontumistilana.

Ei tehnyt hyvää pienelle allergiselle tytölle, kun piti siellä lattialla vääntelehtiä opettajan käskyjen perään parhaansa mukaan hikisenä ja likaisena.

Ja sitten vielä tunnin lopuksi ympäri salia tamburiinin tahdissa: juoksuaskel HYPPY, juoksuaskel HYPPY.

Sitten piti vielä ehtiä peseytyä ennen seuraavaa tuntia. Meidän luokalla oli jotain 40 henkeä, pukukoppi ja suihkut olivat aivan täynnä, joten jonoa syntyi.

Mitään omia kaappeja ei oppilaille ollut, pelkät naulakot vain. Siellä kävi tietysti silloin tällöin joku varas kopeloimassa tuntien aikana kaikkien taskut. Itsekin menetin liikuntatuntien yhteydessä yhtä ja toista.

Tanssiminen!!! Sitä vihaan vielä näin 15 vuotta koulun jälkeenkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole vieläkään vastannut siihen kysymykseen että

miksi liikunnasta edes annetaan numero todistukseen ja

miksi se lasketaan mukaan keskiarvoon.

Hirveen hyvä kysymys. Mä voin opettajana yrittää vastata. Numerosysteemi on osittain perinteiden takia olemassa, osittain siksi, että jotenkin pitäisi erottaa se, että lapsi osaa/ei osaa ja verrata keskiarvoon. Mielestäni taito- ja taideaineiden arvioiminen on todella vanhanaikaista. Liikunnassa etenkin pitäisi painottaa yrittämistä ja urheiluhenkeä, joukkueessa toimimista ja muiden huomioimista. Juoksetko jalkapallossa aina maalille yksin ja teet maalin vai syötteletkö muille joukkueessasi. Saatko raivarit kun häviät vai kiitätkö kivasta pelistä. Olisi hyvä esimerkiksi arvioida sitä, että lapsi ei ole vuoden alussa osannut pesiksen sääntöjä ja vuoden lopussa osallistuu peliin sujuvasti, vaikkei osuisikaan palloon. Tai alussa on pelännyt luistelua ja lopulta osallistuu peleihin.

Mutta, kun ongelma tulee siinä, ettei opettaja voi kehittää omia arviointikriteerejä. Meillä opintosuunnitelma velvoittaa arvioimaan tiettyjä asioita ja osaan vaikuttaa todella vahvasti se, mitä lajia harrastat vapaa-ajalla. Liikunnan arviointiohjeistus (velvoite) ohjaa yhä opettajia arvioimaan tavallaan lapsen liikunnallisuutta ja miten hyvä satut olemaan, koska kaikkea ei voi oppia vain koulussa. Mikä ei oo reilua esim lapselle, joka ei pääse harrastamaan jalkapalloa ja jääkiekkoa tai perheellä ei ole varaa polkupyörään jne. Esimerkiksi äidinkielessä koulussa tankataan persoonapronomineja ja sitten testataan näitä. Mutta sitten liikassa onkin move-testit yhtäkkiä ja pitäisi tehdä 20 vatsalihasta, että oot kasin oppilas. Tässä esimerkki kärjistetysti. Monesti yhä oppilas joka osaa kaiken liikunnassa ja on hyväkuntoinen, täyttää enemmän liikunnan arviointikriteerejä, kuin huonokuntoinen oppilas, joka osallistuu aina hyvässä hengessä ja liikkuminen on vaikeaa. Tässä tulee se iso ongelma. Esimerkki: oppilas, jolla on pahat motoriset vaikeudet ei voi saada ysin arvosanaa vaikka osallistuisi aina innolla ja auttaisi muita, mutta oppilas joka haluaa olla tähti liikassa ja käskyttää muita voi helposti saada ysin.

Aihe on paljon laajempi, mutta tässä lyhyt ja kärjistetty vastaus :)

Siis hymiö piti pistää tekstin loppuun ikään kuin kyse olisi jostain keveästä asiasta. Tilannehan on ihan hirveä, on ollut vuosikymmenestä toiseen.

Ei toki opettajan kannalta niinkään. Meillä ainakin opettaja valitsi aina jonkun hyvän oppilaan esittämään liikkeitä ja valitsemaan joukkueita. Laiskuuttaanko? Kiva kiva - oppilaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tokalla luokalla matkalla liikuntasaliin luokkatoveri työnsi selästä tahallaan portaikossa, jossa kaaduin ja pyörin puoli kerrosväliä alaspäin. Opettaja komensi ylös maasta ja valitin kipeää nilkkaa. Opettaja ei kuunnellut ja liikuntatunti mentiin tamburiinitahdissa marssien, hyppien, juosten ym. itkeskelen kovaa kipua. Oli opettajalla ilmeessä pitelemistä kun saavuin seuraava päivänä kouluun kipsillä varustettuna taksikyydillä... ainoa joka pyysi anteeksi oli tönäisijä...

Minulta murtui nilkka seitsemännellä luokalla ollessa ja jalka kipsattiin. Kun kipsi otettiin pois ja minun piti kävellä ilman sitä, niin jalkaan sattui vielä ja kävelykin oli vaikeaa. Ilmeisesti jalka ei ollut aivan täysin parantunut vielä. Liikunnanopettaja näki, että kuinka onnuin jalkaani ja tiesi onnettomuudesta sekä siitä, että kipsi oli otettu pois. Silti hän pakotti minut mukaan liikuntatunneilla mukaan esim. erilaisiin peleihin kuten sählyyn, jalkapalloon ja pesäpalloon. Siellä minä yritin juosta parhaani mukaan vaikka jalkaan sattui koska se rasittui selvästi liikaa mutta opettaja pakotti minut mukaan peleihin muiden mukana. 

Tekisi mieli puolestasi käydä tönäisemässä. Haudassa taitaa olla osa noista kiusaajista. Sadisteja.

Outoa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki, esim yhteistanssi poikien kanssa yläasteella,jos joku poika sai mut ostokset hirveetä oksennusten ääniä teki ja huuti hyi,v""tu,s""ta"a,mä sain ton ja muut nauroi ja irvaili,opettaja ei tehnyt mitään,,myös täällä mainitut viimeisenä valittuna ja huokailua jos jouduin jomman kumman joukkueeseen.

Olin halveksittu ala asteelta aina yläasteen loppuun ja ammattikoulussakin koin kiusaamista,en ollut rieuhuja tyyppiä,vaan arka, hiljainen ja ujo,olin mielummin yksin kuin porukassa joka teeskenteli ensin kaveria sit pilkkasi ja ivasi.

Nyt sairaseläkkeellä,työelämää takana vähän enkö ole päässyt kokonaan ihmiskammosta,tää korona on parasta mitä ihmiskunnalla Tapahtunut,ainakin koronan alkuaikoina kun ketään ei liikkunut ja pystyi rauhassa kävelemään kadulla ja kaupoissa.

Näinhän se on. Tämän kokemuksen meille tarjosi maailmallakin kehuttu mutta jo äkkiä romahtanut peruskoulu.

Tosiasiahan on ettei kiusaamiseen puututa vaan se on sisäänrakennettuna ja kun oikeasta kulmasta asiaa katsoo, niin ihan kuin sitä ei olisikaan. Mistäs työelämään muuten saataisiin pitkän linjan kiusaajia.

LopunajantiedemiehetRy kirjoitti:

muistan että aina oli liikunnassa yksi luokan läskimooses, jonka piti muka hypätä sen telineen yli mutta tysähti aina maha edellä siihen telineeseen ja liikunnanope käski aina vaan yrittämään uudelleen ja kaikki nauroi sille. sama homma oli kun piti kiivetä naruja pitkin kattoon, eihän se läski päässyt yhtään milliä ylös ja pakotettiin huuutamalla yrittämään kuitenkin monta kertaa. ja kaikki nauroi. mutta olihan ne narukiipeilyt aika vaarallista touhua, ajattele jos sieltä katosta ois joku tippunut maahan

Traagisempi kohtalo on tuo sinun henkinen taso.

Avauduin tästä jo jossain fb:n saitissakin, mutta lapsuuteni jyväskylässä oli liikunnanopettaja, joka tönäisi minut vaatteet päällä suihkuun.  Likomärkänä kävelin pakkasessa itkien kotiin. Se oli ysiluokan syksy. Muistan, että lopetin liikuntatunneilla käynnin siihen paikkaan.  Inhosin aivan kaikkea koululiikuntaa ja voin vaan kuvitella, miten monen ihmisen ilon liikunnasta nämä "opettajat" ovat pilanneet.

- Se rivissä seisominen, kun sut valitaan viimeiseksi naama nurinpäin, kun on pakko ottaa..

- Kaikki pallopelit, erityisesti pesäpallo. Sain pesäpallosta silmään, aivotärähdys ja puolet naamasta mustana. 

Aikuisoppilaitoksessa ei kelvannut liikkamaikalle se, että menen läheiseen uimahalliin uimaan ja tuon sieltä todistuksen, että olen uinut.  Pidin ja pidän uimisesta. Kuulemma ei käy. Kaikkien on pelattava pesäpalloa. Erosin koko koulusta. Hyi helvetin helvetin helvetti, kun näitä edes muistelee. 

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen liikuntatunnit, jossa oli minun luokalla ja rinnakkaisluokalla samaan aikaan liikuntatunnit. Tytöt ja pojat olivat liikuntatunneilla erikseen, tytöillä oli naisopettaja ja meillä pojilla miesopettaja. Lähes aina pelattiin jotain joukkuepeliä ja meitä poikia ei ollut kahdella jaollista määrää eli toiseen joukkueeseen olisi tullut yksi ylimääräinen pelaaja. Liikuntatunteja oli aina kaksi oppituntia kerrallaan yhteen menoon ilman välituntia. 

Tunnin alussa opettaja aina ilmoitti, että mitä pelataan ja valitsi joukkueen kapteenit, jotka olivat aina samat pojat. Toinen yksi minun luokan pojista, toinen yksi rinnakkaisluokan pojista. Kaikki tiesivät jo etukäteen, että mitä tulee tapahtumaan. Joukkueiden johtajat rupesivat valitsemaan joukkueisiin pelaajia ja lopulta kummassakin joukkueessa oli yhtä monta pelaajaa. Vain minä olin enää valitsematta joukkueeseen. Silloin muut oppilaat rupesivat valittamaan, että kumpikaan joukkue ei halua minua mukaan joukkueeseen. Ei siksi, että olisin ollut huono pelaaja vaan siksi, että olin koulukiusattu ja inhottu oppilas ilman näkyvää syytä. Ainakaan minä en ollut vielä tähän päivään mennessä keksinyt, että miksi minua kiusattiin, vihattiin ja jätettiin aina porukasta syrjään.

Toisen oppilaat haukkuivat ja pilkkasivat minua kovaan ääneen opettajalle valittaen, että kumpikaan joukkue ei halua minua mukaan joukkueeseen tai että he eivät yleensäkään halua minua mukaan peliin. Sitten opettaja sanoi, että minä saan sitten katsoa sivusta kun muut pelaavat. Sitten peli alkoi ja minä jouduin koko sen ajan kun peli kesti seisomaan paikallani kentän reunalla ja katsomaan peliä. Istua en saanut, en käydä vessassa, hyvä että sain edes liikahtaa.

Meidän kahden rinnakkaisluokan pojat olimme koko yläasteen ajan samoilla liikuntatunneilla ja opettaja oli aina sama niin lopulta hän osasi jo heti alussa minut seisomaan sinne kentän reunalle kun joukkueita valittiin ja peli alkoi. Pelin aikana muut huutelivat minulle pilkkanimiä, selvästi tahallaan juoksivat kesken pelin minua vasten niin että kaaduin, löivät minua ohi juostessaan sählymailalla tai jääkiekkomailalla tai yrittivät potkaista jalkapalloa usein niin että se osuisi minuun. Se oli siis selvää koulukiusaamista mutta opettaja ei siihen puuttunut. Kaiken lisäksi sain aina todistukseen huonon liikuntanumeron ja vähän ennen lukukauden loppua opettaja kävi toteamassa minulle, että on taas todistukseen tulossa huono numero kun minä en osallistu tunneilla mukaan peleihin eli tuntiaktiivisuus oli olematonta. Se oli siis minun vikani, että minua ei valittu mukaan joukkueeseen.

Kyllä saisi tulla laki jossa määrättäisiin rahalliset korvaukset kaikista tapauksista kun lasta rääkätään virkamisten taholta. Tuohan on ollut ihan systemaattista. Kaikkea hyvää sinulle, olet vahva kun kerroit tuo tarinan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tokalla luokalla matkalla liikuntasaliin luokkatoveri työnsi selästä tahallaan portaikossa, jossa kaaduin ja pyörin puoli kerrosväliä alaspäin. Opettaja komensi ylös maasta ja valitin kipeää nilkkaa. Opettaja ei kuunnellut ja liikuntatunti mentiin tamburiinitahdissa marssien, hyppien, juosten ym. itkeskelen kovaa kipua. Oli opettajalla ilmeessä pitelemistä kun saavuin seuraava päivänä kouluun kipsillä varustettuna taksikyydillä... ainoa joka pyysi anteeksi oli tönäisijä...

Minulta murtui nilkka seitsemännellä luokalla ollessa ja jalka kipsattiin. Kun kipsi otettiin pois ja minun piti kävellä ilman sitä, niin jalkaan sattui vielä ja kävelykin oli vaikeaa. Ilmeisesti jalka ei ollut aivan täysin parantunut vielä. Liikunnanopettaja näki, että kuinka onnuin jalkaani ja tiesi onnettomuudesta sekä siitä, että kipsi oli otettu pois. Silti hän pakotti minut mukaan liikuntatunneilla mukaan esim. erilaisiin peleihin kuten sählyyn, jalkapalloon ja pesäpalloon. Siellä minä yritin juosta parhaani mukaan vaikka jalkaan sattui koska se rasittui selvästi liikaa mutta opettaja pakotti minut mukaan peleihin muiden mukana. 

Tekisi mieli puolestasi käydä tönäisemässä. Haudassa taitaa olla osa noista kiusaajista. Sadisteja.

Outoa.

Eihän se ole mitään kiusaamista, että käskee oppilaan liikuntatunnilla liikkumaan sen sijaan että hän saisi vain levätä kun muut liikkuvat tekosyynä että jalka sattuu olemaan kipeä.

Eikö? Murtumasta kyse. Sinä siis lähdet hiihtolenkille jalka paketissa?

Tooosi urheilullista.

Kaikki voimistelu.

Jostain ihme syystä ala-asteella piti aina voimistella. Siis roikkua renkaissa, silpata köyttä pitkin, kiipeillä puolapuissa, hyppiä pukin yli, tasapainoilla ja juosta penkin jalalla (sellainen pitkä, vanha penkki) jne.  Renkaiden alla oli joku vanha, kulunut patja, mutta muuta suojaa ei ollut tarjolla. Kaikki kömpelöt tai pelokkaat lapset olivat yleisen naurun ja pilkan aiheena. 

Itse kärsin korkeanpaikankammosta, mutta opettajan mielestä vain teeskentelin ja hän pakotti minut aina puolapuille. No kerran tipahdin melko korkealta ja satutin todella pahasti itseni niin siihen loppui se pakottaminen.  Mitään seuraamuksia tästä ei tietenkään tullut - 80-luvulla opettaja oli auktoriteetti eikä hänen toimintaansa kyseenalaistettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tamburiinin rytmissä kävely, kun samalla piti ojennella nilkkoja ja heitellä hernepussia ilmaan.

Tämä. Ja ope hakkas rumpuansa.

Tuosta opesta tuli mieleen Uuno Kailaan runo Helvetti. Googlatkaa😉

Turmariipunta puolapuissa.

Virolaissyntyinen maikka pakotti kaikki, vaikka en millään osannut/kyennyt.

Samoin hän tutki meidän vartaloita ja käski kaikki katsomaan, kun mulla on lievä ns kananrinta.

Sitten minua vähän aikaa haukuttiin kanaksi.

Tästä seurasi se, että annoin omien lasteni lintsata aina liikkatunneilta kun eivät halunneet mennä.

Olin myös lastenlapsia ollut laittamassa kouluun ja "päänsärkyä" oli tiettyinä aamuina

Ja jäin lapsen kanssa kotiin.

Nämä asiat ovat täysin opettajien ansiota.

Taannoin uimahallin saunassa istuin tietämättäni liikunnan opettajan vieressä.

Siinä naisten kuullen kävin ihmettelemään, miksi niitä teinejä pakotetaan uimaan, kun ovat pesuhuoneessa ja pukuhuoneessa aivan paniikissa.

Sain kyllä suut ja silmät täyteen kaakatusta, mitä opsi määrä ja mitä on pakko tehdä.

Kysyin kyllä, että onko täällä joku opisin vakooja paikalla.

Varmaan ne tytöt, jotka eivät halunneet uida, olisivat voineet olla uikin kuntosalilla tms.

Pitääkö teinejä vahtia koko ajan?

Varmoja tapoja tappaa liikunnanilo.

Kilpaileminen yksilölajeissa oli vastenmielistä, mutta yleisesti selviydyin jotenkuten, tosin yksi noloimmista tilanteista sattui kun kävelin suohon niin että kastuin kainaloita myöten ja jouduin lähtemään kotiin keskenpäivän, bussilla vielä kaiken lisäksi.