Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Muutettiin maalta kaupunkiin ja olin hylkiö ylä-asteen luokassani aika pitkään. Liikunnanopettaja jakoi kahtia joukkueet, joihin huudetaan ja jäin parittomassa sakissa viimeiseksi vain, koska en ollut suosittu. Rupesi siinä tilanteessa vielä kyselemään joukkueilta, kumpi haluaa ottaa minut joukkueeseen. Tosi noloa ja alentavaa.

Kaikkia tyhmiä asioita sitä ihminen häpeää vielä pitkälle aikuisuuteen. Luulen, että koulumme reksi on jo kuollut - mutta varmaan hän on kertonut tämän kaikissa bileissä sukulaisille, jotka nyt tunnistavat minut vitsin tähdeksi - joten voin kertoa miten koulumme hiihtopäivänä hiihdin yhtäkkiä peräkkäin reksin kanssa. Se oli minusta niin hienoa ja komeaa, siis suuri ja mahtava reksi, joten vedin yhtäkkiä aivan valtavalla tarmolla ja päätin pysyä ihan hänen kannoillaan (en ollut kovin hyvä hiihtäjä). Olin sitonut hieman liian suuret mononi huonosti kiinni ja yhtäkkiä sinkosin koko suksen irti jalastani, ja se pomppasi ladulta ja liukui reksimme jalkojen välistä hänen eteensä. Hän vilkaisi kummastuneena sitä ja taakseen ja sanoi yllättyneenä "oho". Minä olin kuolla häpeästä kun konkkasin jalkapuolena siellä takana ja nolona sain sukseni ja monon takaisin, jäin laittamaan sitä jalkaan ja jättäydyin kauas kauas hänestä. Koko loppumatkan ja VUOSIA sätin itseäni miten nolo ja tyhmä olin. Ja häpesin.

Nyt kun kirjoitan tätä niin naurattaa. Mitä häpeämistä tuossa oli? Ehkä vanhemmat olisivat voineet hommata oikean kokoiset monot :D

Jos ohitetaan tavalliset kauhut, eli joukkoejaossa viimeisenä oleminen, haukkuminen, syrjiminen ja jopa väkivalta niin viimeinen niitti oli lukiossa joutuminen pakolliseen lentopallon syöttöharjoitukseen erään tunnin jälkeen.

Tietysti kuuluin paidattomien joukkueeseen ja tunnin jälkeen yleisöksi jäivät niin oman ryhmän pojat kuin sermin takana tuntiaan viettäneet tytöt ja seuraavalle liikuntatunnille tulevat pojat ja tytöt.

Heidän ilkunnan alla (paidattomuus sai kaiken tuntumaan pahemmalta) sitten opettaja opetti sitä syöttöä haukkuen osaamattomuuttani.

Sanomattakin on selvää, että se jäi elämäni viimeiseksi liikuntatunniksi. Jatkossa lintsasin aina.

Liikunnanopettajan tarkistuskäynnit suihkuissa urheilutuntien jälkeen.

Oli htin sadistista 70-luvulla, kun luokan muka kingit  laitettiin valitsemaan joukkueet ja

muutama jäi aina viimeiseksi, niille siten joka htin kerta vtuiltiin ja niitä kiusattiin.

Onkohan nykyään vielä samanlaista liikuntatunneilla.

Monille tuli varmaan traumoja noista, muistan myös että aina samat kusipäät pääsivät valitsemaan

joukkueen. Toivottavasti ei nykyään ole enää samanlaista. Kyllä helpotti kun pääsi yläasteelta kusipäitten

seasta lukioon, siellä oli mukavaa ja parhaat muistot jääneet.

Vierailija kirjoitti:

Oli htin sadistista 70-luvulla, kun luokan muka kingit  laitettiin valitsemaan joukkueet ja

muutama jäi aina viimeiseksi, niille siten joka htin kerta vtuiltiin ja niitä kiusattiin.

Onkohan nykyään vielä samanlaista liikuntatunneilla.

Juu, kyllä on ollut julmaa toimintaa, toivottavasti ei enää nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Muutettiin maalta kaupunkiin ja olin hylkiö ylä-asteen luokassani aika pitkään. Liikunnanopettaja jakoi kahtia joukkueet, joihin huudetaan ja jäin parittomassa sakissa viimeiseksi vain, koska en ollut suosittu. Rupesi siinä tilanteessa vielä kyselemään joukkueilta, kumpi haluaa ottaa minut joukkueeseen. Tosi noloa ja alentavaa.

 

Sotilaspaini naisena varuskunnassa. Varusmiehet ja kouluttajat ringissä ympärillä kun vastustajaa vastaan ottelu. Vastakkaista sukupuolta oleva vastustaja. Horjahdin niin että meinasin kaatua nurmikolle, näytti siltä että kädellä olesin hamuillut toisen haaroväliä kohti. Sain lum.pun maineen ka kiusaamista tapahtuneesta ja vastustaja ivasi että en ole hänen tyypoiään ja hän varattu. No shit. Ei kyllä itseäkään se ylimielinen spede koskaan ollut viehättänyt millään tasoa

Naisopettaja mielisteli kieli ruskeana niitä muutamaa kilpaurheilijatyttöä. He saivat valita joukkueet, päättää mitä tehtiin, olivat aina kapteeneina jne. Muut olivat opettajalle täysin ilmaa. Ei tainnut kuudessa vuodessa oppia edes nimeäni vaikka olin melko hyvä pallopeleissä ja telinevoimistelussa.

Hiihtäminen. Kierrettiin kaksi tuntia ympäri pientä routaista peltoa ja räntää vihmoi silmiin. Kenen mielestä tämä on hauskaa?

Törpöt pojat, jotka viskelivät veren maku suussa palloja ihan täysiä kohti tyttöjä (yhdeltä tytöltä hajosi rillit) ja uimahallissa töllistelivät silmät tapillaan ja kommentoivat tissejä ja pyllyjä. Eihän tämä keskenkasvuisten poikien syytä ole, ammattikasvattajan kuulunut ojentaa näissä tilanteissa, mutta kun pojat on poikia niin ei!

Uiminen kylmässä ja homeisessa uimahallissa. Kloori poltti silmiä ja nenää eikä pitkää paksua tukkaa ehtinyt kuivata. Opettaja räyhäsi että tamponit on olemassa jos vetosi kuukautisiin. Olin laiha ja pieni 13 v tyttö ja pelkkä ajatuskin tamponin änkemisestä herätti kauhua, saati että olisin hypännyt uimaan nauha jalkojen välissä roikkuen.

Koripallo!

Sitä oli joka ikinen liikuntatunti kauppiksessa eikä koskaan voitu pelata mitään muuta,  eikä oppilaiden mielipiteitäkään ikinä kuunneltu. Opena oli siis lentopallo-legenda Sari Muhonen,  Turun Riennosta vuonna jotain 2012- , lienee ollut Suomen maajoukkueessakin...mutta siinä nainen, joka ei unohdu.  Kaikkien olisi pitänyt rakastaa korista, kuten hän  :(  

Liikuntanumerokseni hän antoi T2 , mutta onneksi sitten toiselle vuodelle tuli ope, jonka toimiesta pelattiin kaikkia sisäpelejä ja kivaa oli. Kyse ei ollut siitä, ettenkö tykännyt liikunnasta. Numeroni nousikin H4:seen, sillä emme enää ikinä pelanneet hiton koripalloa!  :)

Terkuin se 156cm merkatiksi v.1990 Turun kauppaoppilaitoksesta valmistunut, nykyisin 5 kertaa liikuntaa treenaava ja rakastava pätkä. 

Moni on jo sanonut tämän ja tuon korteni kekoon. Aina viimeisenä joukkueeseen valinta.

Kävin aikuisiällä kokeilemassa höntsä joukkueessa pelaamista ja kun tuli joukkueisiin jako niin kylmä hiki alkoi valua samantien. Ja oliko yllätys tulla valituksi viimeisenä. Olkoon sitten koko liikunta, ei kiinnostunut enempää.

Sittemmin kuulin että olivat muuttaneet käytäntöä kaikki riviin ja jako kahteen. Huomattavasti reilumpaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on jäänyt sen verran huonoja muistoja koululiikunnasta, että laittaisin vastaan, jos lastani pakotettaisiin koulussa esimerkiksi hiihtämään kamalassa pakkasessa veren maku suussa.

Liikunnasta kuuluu saada onnistumisen kokemuksia kannustamisen ja tasapuolisen kohtelun kautta. Suomi on täynnä koululiikunnasta traumatisoituneita ihmisiä. On se kumma, kun asiaan ei ole milloinkaan havahduttu. Jokainen sukupolvi on lyöty alas ja nöyryytetty liikuntamaikkojen toimesta.

Tämä.

Ja sitten ihmetellään ja voivotellaan kuinka suomalaiset nuoret lihoo vaan ja armeijan aloittajilla on huono kunto.

Liikunnan kuuluu olla iloinen asia josta saa akut täyteen ja jokaisella - ihan jokaisella - on oikeus liikkua omalla tavallaan.

Todella omituista tämä että jokaisen pitää olla tähti siinä open valitsemassa lajissa ja tottakai jokainen haluaa tehdä sitä verenmaku suussa.

Kyllä kouluissa 2021 pitää osata opettaa liikuntaan joka on kivaa ja mukava asia. Näkeehän sen jo silmillään kuka omaa kilpailuvietin ja haluaa olla paras.

Miksi ei voi olla kaksi ryhmää joissa toisessa on nämä kilpailijat ja toisessa tavan ihmiset? Tai voisiko vaan koulu ja opettaja opettaa kunnioittamaan kaveria joka haluaa liikkua eri tavalla ja se on yhtä hyvää ja arvokasta kuin toisella tavalla urheilu.

1. Suihku, mihin alastomana jonotus, jonossa ennen ja jälkeen (tyttöjen) sisäliikuntatunnin. Opettaja valvoo alle 12 vee näitä riisumis-pukemis-suihkutuokioita.

2. Koripallo, lentopallo, pesäpallo. Olin se palloteltava loppusäälitys - kumpi joukkue joutuu ottamaan...

Näiden vastapainoksi olin taas ylivoimaisen notkea voimistelija ja nopea !"potkupallossa". Kaikki eivät osaa kaikkea. Eläköön ne erot .... Naurattaa jälkikäteen.

Näitä kokemuksia tuntuu olevan hyvin monella. Miksi koululiikunta saa aina vain jatkua?

Tietysti lehtien sivuilla liiksan opet väittää, että koululiikunta on muuttunut 10-20 vuoden aikana.

Miten en jaksa uskoa sanaakaan.. Samat kääkät sitä siellä pyörittää. En ne mihinkään muutu. Ä.o. ei niillä opeilla yleensä ole kummoinen.

Liikunnan opettajat eroaa siinä muista opettajista, että eivät hakeudu alalle opettamisen kutsumuksesta, vaan kilpaurheilu-uransa jatkeeksi, kun pösilöt ei muuta keksi. Heille onkin sitten vaikea ymmärtää miten kaikki ei nauti 6km aamulenkistä vesisateesta tai pukkihyppely ei ole unelmien täyttymys. He elää omassa urheiluego-maailmassaan. Yleensä ovat myös entisiä koulukiusaajia.

Köyden kiipeäminen!! En ikinä päässyt kuin puoli metriä ylös. Vanhempana tajusin ettei se kiipeäminen vaan monen metrin korkeudessa keikkuminen pelotti.

Meillä oli poikien voikkaopena piilohomo! Katseli aina suihkussa että tulee varmasti pestyä kunnolla.

Laittoi kerran käden yhden pojan persvakoon uimahallin pesuhuoneessa, "pakoputki puhtaaksi! ".

Elää edelleen, ja luokkakokouksissa muistellaan tätä hyväksikäyttöä.

En oikeastaan tiedä, miksei kukaan koskaan nostanut asiasta meteliä.

Olin koulukiusattu, mutta myös todella hyvä eräässä palloilulajissa. Jo nuorena SM-tasolla. Kiusaajani valitsivat minut aina ensimmäisenä joukkueeseen, koska tiesivät, että meidän joukkue voittaisi kun minä olen mukana. Elättelin aina liikuntatunnilla toiveita, että kiusaajat olisivatkin kavereita, mutta heti kun tunti oli ohi, alkoi pukuhuoneessa taas kiusaaminen. Se loppui vain liikuntatunneilla ja siksi itse asiassa pidin liikunnasta.

80-luvulla liikunnanopettajat hakivat oppinsa varmaan DDR:stä...

Pahin oli tämä: Olin katkaissut käsivarteni kahdesti, ja pelkäsin kuollakseni kolmatta kertaa.  Voimistelu-

tunnilla aika pian näiden tapausten jälkeen olisi pitänyt hypätä "hevosen" yli.  En suostunut, koska tiesin, että jos kaadun, se on taas käden menoa.  Opettaja oli aika myrtsi ja sainkin sitten tosi huonon numeron todistukseen.