Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?
Tuon musiikkiketjun innoittamana. Minut koululiikunta sai vihaamaan urheilua vuosiksi ja vasta aikuisena löysin liikunnallisen puoleni. Kaikkea piti mitata ja kaikesta kilpailla aina. Yksi pelko oli hiihtokilpailut, yksi huutojako, pesiksen ajolähtö jne.
Kommentit (1860)
Vierailija kirjoitti:
En ollut hyvä liikunnassa, mutta pääsääntöisesti tunnit oli ihan mukavia. Poikkeuksia oli kuitenkin muutama. Joka kevät meidän tyttöjen piti juosta 1500 m. Minulta ei kestävyyttä tähän löytynyt, joten pää-asiassa kävelyksihän se meni aina. Olin joka vuosi toisiksi huonoin, hitaampi oli vain yksi ystävistäni, joka käveli koko matkan. Inhottavuuskerrointa lisäsi rajusti se että pojat tekivät omia juttujaan kentän keskellä samaan aikaan. Epävarmalle ja ujolle teinitytölle tämä oli kova paikka olla 'töllättävänä'. Toinen super inhokki oli joka talviset Power Mover -tanssit. Näitä harjoiteltiin useita tunteja ja lopulta kokonaisuus kuvattiin ja katsottiin yhdessä sitten läpi. Yksittäisissä tanssiliikkeissä ei ollut mitään ongelmaa, mutta minä en vain yksinkertaisesti millään muistanut koko kokonaisuutta yhteenvetoon joten lopullisessa tansissa unohdin puolet tunneista. Videon katsominen oli kidutusta.
Oi, kun tuli noi Power Mover- tanssit (meillä ei sentään videoitu), uimahallikeikat, paritanssit, joukkueen muodostukset mieleen kun oli se syrjitty tyttö <3 No, onneksi näin 33v saa ite päättää mitä liikuntaa harrastaa ja milloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimistelu- ja urheilutunnit! Opekin muisteli kauhulla vielä 15 uotta jälkeenpäin ettei hän saanut inua oppimaan yhtään mitään! Rauha hänen muistolleen!
Olin aivan surkea kaikessa, jääkiekossa tein vahingossa oman maalin.. Voitte kuvitella miten nolotti kun luokkakaverit huusivat että ei sinne! Olin ujo ja arka ja vihasin koululiikuntaa. Myös opettajilla oli osuutensa asiaan, traumat ovat edelleen muistissa..
Uusi liikunnanopettaja yläasteella. Jokaisen tunnin jälkeen oli pakko käydä suihkussa, ja tämä opettaja oli aina mukana vahtimassa. Tuli varmaan aika monta valitusta vanhemmilta, koska opettaja vaihtui muutaman kuukauden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa vieläkään pesäpallon, koripallon, lentopallon, sählyn tai oikeastaan yhtään minkään pelin sääntöjä. Niitä sääntöjä ei koskaan käyty läpi, tai ehkä kun pelattiin eka kertaa joskus ala-asteen alussa? Sen jälkeen alettiin vaan pelata niin eihän siitä mitään tullut. Oli inhottavaa kun tehtiin huutojakoja joukkueisiin ja olin aina viimeisten joukossa. Inhosin telinevoimistelua kun niissä patjoissa oli hikiläikkiä innokkaammista oppilaista. Hyi hitto. Harjoiteltiin korkeushyppyä ja siihen oksettavaan märkään länttiin piti heittäytyä, yritin aina väistää.
Yläasteella oli opettaja joka oli ennen kilpaillut eräässä lajissa, jota sitten ahkerasti harjoiteltiin ja saatiin valitusta jos oli siinä huono. Kauhea valitus niille jotka olivat menkkojen takia pois uinnista, kyllä ennenkin tamponeja ope käytti urheilu-urallaan. Eiköhän ole jokaisen oma asia mitä suojaa haluaa käyttää. Kamalat kääkkä-opet kyllä tappoi innon kaikkeen liikuntaan.
Minulle on jäänyt sen verran huonoja muistoja koululiikunnasta, että laittaisin vastaan, jos lastani pakotettaisiin koulussa esimerkiksi hiihtämään kamalassa pakkasessa veren maku suussa.
Liikunnasta kuuluu saada onnistumisen kokemuksia kannustamisen ja tasapuolisen kohtelun kautta. Suomi on täynnä koululiikunnasta traumatisoituneita ihmisiä. On se kumma, kun asiaan ei ole milloinkaan havahduttu. Jokainen sukupolvi on lyöty alas ja nöyryytetty liikuntamaikkojen toimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksyin hiihtoreitillä ala-asteella. Latu kulki metsän keskellä ja oli todella pitkä, ainakin minun hiihtovauhtiani ajatellen. Pelkäsin etten enää koskaan pääse kotiin.
Inhosin myös suksien ja sauvojen kantamista kouluun aamulla pimeässä ja kylmässä. Välillä ne lipesivät käsistäni ja rämähtivät kadulle pitkin poikin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En tiä... Nuo "perinteiset" voimistelun/liikunnanopettajat oli saanu kyllä jonku sadistisen kolutuksen OAJ:n leireillä. Meillä oli "körni" niminen liikunnanopettaja. Kotoisin Taivalkoskelta, että seki tietenki selittää äijän psykoa käytöstä.
Äijällä oli tarve esim. tarkistaa sisäliikunnassa, että kellään ei ollut kalsareita verkkareitten alla. Olimme siis poikia. Muutenkin kaikki hiihdot, coopperit, pallopelit yms. kunnon suoritteina. Tämä siis ala-asteella. Oikea liikunna riemun löysin vasta aikuisiällä. hiihtoa en harrasta vieläkään, kiitos tämän koilismaan mulkun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luistelu ja v***n jumppakärpänen.
No ei, itse asiassa ei ollut niinkään lajista kiinni, vaan siitä joukkueisiin jakautumisessa, jossa liikuntaopen suosikit (kilpalajitytöt) saivat valita ja minut valittiin lähes aina viimeisenä, vaikka en edes ollut umpihuono, vaan keskitason suoriutuja.
Kitkeräntunkkaisen kiveshien hajuinen kylmä pukukoppi. Jotenkin etikkainen ja oksettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kitkeräntunkkaisen kiveshien hajuinen kylmä pukukoppi. Jotenkin etikkainen ja oksettava.
Kiitti oksennuksen suuhun tuovasta flashbackistä!
Kaikessa kilpaileminen ja järjestykseen laitto, joukkuevalinnat niin että jäin aina viimeiseksi. Liikunta ylipäätään verenmaku suussa ja tosissaan. Vapaa-aikana kyllä tykkäsin liikkua ja pelata, kukaan kun ei arvostellut eikä vaatinut niskassa hikarityttöjen katsellessa. Uimassa sentään pärjäsin vaikka hävetti pulleana olla altaalla. Yläkoulun tyttöjen liikuntamaikka oli tunnetusti tosi vaativa ja sellainen armoton pinko. Onneksi oman lapseni koulumaailmassa osataan liikunta ottaa erilailla ja painotus on oppilaiden omassa oppimisessa sekä yrittämisessä. Kannustetaan liikkumaan ja olemaan mukana.
Arvosana muodostuu koko paketista eikä siitä kuinka loistava on liikunnallisesti ja opettajan lellikki kuten aikanaan. Olen kuullut koulusta että heillä panostetaan ryhmähenkeen ja kannustukseen katsomatta itsekunkin teknisiä taitoja. Hyvin toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi moni liikanope oli mallia "ESTJ militant bully" (itse asiassa näitä on todella usein myös kotsanmaikoissa, mutta lievemmällä militantilla otteella). Seassa toki jokunen ISTP. Järjestys ja kuri oli näillä kuin jossain SWAT-koulutuksessa ja toki asenne oli, että liikunta oli päättömän tärkeä kouluaine. Liikunta sinänsä on toki terveydelle välttämätöntä, mutta huippu-urheilu taas rikkoo kehoa... Joka tapauksessa, ei ollut kovin mukavaa. Glee-sarjassa oli liikanmaikan naiskarikatyyri, joka osuu tähän ESTJ-upseerin kuvaan kuin kranaatti viholliseen.
Joukkuejaot ehdottomasti. Aina viimeisenä tai toisiksi viimeisenä. Olin ihan yllättynyt, että tätä samaa tehdään vieläkin. Ainakin lapseni koulussa.
Aarno S. kirjoitti:
En tiä... Nuo "perinteiset" voimistelun/liikunnanopettajat oli saanu kyllä jonku sadistisen kolutuksen OAJ:n leireillä. Meillä oli "körni" niminen liikunnanopettaja. Kotoisin Taivalkoskelta, että seki tietenki selittää äijän psykoa käytöstä.
Äijällä oli tarve esim. tarkistaa sisäliikunnassa, että kellään ei ollut kalsareita verkkareitten alla. Olimme siis poikia. Muutenkin kaikki hiihdot, coopperit, pallopelit yms. kunnon suoritteina. Tämä siis ala-asteella. Oikea liikunna riemun löysin vasta aikuisiällä. hiihtoa en harrasta vieläkään, kiitos tämän koilismaan mulkun!
Toi verkkareiden alle kurkkiminen kuulostaa kuin äijä olisi ollut p...fiili. Tänä päivänä syytteet paukkuisivat.
Olen pahoillani sinun ja muiden tähän ketjuun kommentoivien kokemuksista.
Voimistelu, hiihto ja suunnistus. Samoin kaikki joukkuelajit, joissa edettiin vahvimpien ehdoilla, eli edes sääntöjä tai perusohjeita ei annettu. Hiihtäminen veren maku suussa oli kamalaa. En edelleenkään osaa lukea karttaa, joten rastit jäi löytymättä.
Voimistelussa olisi pitänyt tehdä käsillä seisonta, joka ei minulta onnistunut. Opettaja nosti väkisin pystyyn seinää vasten ja pyörryin siihen (en pysty olemaan pää alaspäin pyörtymättä, mitä ei uskottu). Taisi jäädä viimeiseksi kerraksi.
Ainainen hiihtäminen. Kilpailuja joka viikko, en halunnutkaan pärjätä. Luistelua oli kerran talvessa ja siinä kilpailussa pärjäsin, siitä tuli vain opettajan moitteet...
Kaikki! Olen aina ollut isokokoinen ja kömpelö. En koskaan päässyt hyppäämään "hevosen" yli, en oppinut tekemään kuperkeikkaa enkä kieppumaan sen riivatun puomin vai minkälie ympärillä. Puolivolteista tai kärrinpyöristä ei puhettakaan. Aloin suhtautua liikuntaan jollain lailla positiivisesti vasta lukiossa, kun ei enää tarvinnut hampaat irvessä vääntää väkisin lajeissa, jotka eivät vaan kerta kaikkiaan onnistuneet millään tasolla, vaan meininki oli vapaampaa. Nykyään arjen liikunta on osa elämää, himoliikkujaa minusta ei tule koskaan.
Alue: Aihe vapaa
Oon aina tykännyt koululiikunnasta, mutta pari kamalaa muistoa on ala-asteelta kun oli liikuntaa poikien kanssa niin kerran yksi poika juoksi suoraa päin kun oli jalkapalloa. Ja toinen huitas pesäpallomailalla alavatsaan kun heilu siinä rivissä mistä siirryttiin lyömään.