Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun viimeiseksi jäi joukkueesen valinnassa. Kaikki muut oli jo " huudettu " ja minä jouduin eitoivottuna jompaankumpaan joukkueeseen. Se naureskelu ja kyräily ja sadattelu että nyt kyllä hävitään tää peli , kun tuo tuli meidän joukkueeseen. En ollut edes huono liikunnassa. Päinvastoin , voitin palkintoja juoksukisoissa ja hiihdossa. Kilpailin myös isommissa kisoissa. Minua vaan halveksittiin ja lytättiin koko kouluaika.

Tuo on/oli kyllä pahimmanlaatuista kiusaamisen mahdollistamista koululta. Vieläköhän näin toimitaan?

Huutojakoa ei peruskouluissa enää käytetä ollenkaan tai juuri ollenkaan. T: Opettaja

Miksei? Kyllä muidenkin pitää kärsiä, koska minäkin kärsin.

7-9 luokkien aikana oli lähes aina teline-/voimistelua, aerobicia tai tanssia. Muutama harva kerta jotain muuta.

Hienoa. Kirjoitin vaivalla pitkän kommentin, mutta ilmoitettiin että "kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen". Niin varmaan. 🙄 Kirosanoja en käyttänyt enkä muutenkaan kirjoittanut asiattomasti. Johtuuko siitä, että kommentti oli erityisen pitkä?

1500m juoksu

tulin aina vikaksi ja siitähän minä sain kuulla...

Kun en päässyt koulumme futisjoukkueeseen, vaikka taso ois riittänyt heittämällä.

Ala-asteella pelattiin ainakin korista niin että toisilla oli paidat ja toisilla ei. Ei siis ollut koululla varaa mihinkaan pelipaitoihin. Pelkäsin aina että jouduin paidattomiin koska olin vähän pullea.

M48

Olin lukiossa kömpelö ja pullukka tyttö. Koska meidän luokalla oli voimistelijoita, kaikkien piti tehdä voimisteluohjelma ja esittää se luokan edessä. Toisen pullukan kanssa laadimme ja esitimme sulokkaan vanneohjelman kompastellen ja vanteita tiputellen. Luokan hihitys säesti. Vieläkin pistää vihaksi että meidät laitettiin tekemään tuollaista, täyttä sadismia.

Telinevoimistelu. Onneksi meillä oli suhteellisen ymmärtäväinen liikunnanope joka tyytyi näyttämään liikkeet sen yhden lahjakkaan oppilaan suorittamina. Muiden ei tarvinnut yrittää jos hirvitti.

Muuten oikeastaan oli ihan mukavaa. Tykkäsin kaikista joukkuepeleistä, olin niissä aika keskiverto. Meidät jaettiin yleensä tiimeihin ykkönen-kakkonen -systeemillä joten kenestäkään ei tullut jakojäännöstä. Toinen kiva laji oli suunnistus jossa olinkin jo aika hyvä. Myös hiihtämässä käytiin rennosti sellaisella systeemillä että ope päivysti lenkin kääntöpisteessä ja jokainen hiihteli sinne kaunista metsälatua pitkin ilmoittautumaan ja takaisin ihan omaa vauhtiaan. Liikuntatunti oli päivän viimeinen kaksoistunti joten mitä nopeammin hiihti, sen nopeammin tietysti pääsi kotiin.

Jotain kertoo liikunnanopetuksen onnistumisesta sekin että usein keväällä pyysimme luvan jäädä pelaamaan pesistä koulun kentälle omalla ajalla vielä tunnin päätteeksi. Kamat palautettiin sitten talonmiehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun viimeiseksi jäi joukkueesen valinnassa. Kaikki muut oli jo " huudettu " ja minä jouduin eitoivottuna jompaankumpaan joukkueeseen. Se naureskelu ja kyräily ja sadattelu että nyt kyllä hävitään tää peli , kun tuo tuli meidän joukkueeseen. En ollut edes huono liikunnassa. Päinvastoin , voitin palkintoja juoksukisoissa ja hiihdossa. Kilpailin myös isommissa kisoissa. Minua vaan halveksittiin ja lytättiin koko kouluaika.

Tuo on/oli kyllä pahimmanlaatuista kiusaamisen mahdollistamista koululta. Vieläköhän näin toimitaan?

Huutojakoa ei peruskouluissa enää käytetä ollenkaan tai juuri ollenkaan. T: Opettaja

Jos noin on, niin hyvä niin. Tuo järjetön menetelmä joutaakin historian hämärään. 

Hiihtokilpailut koulussa 60-luvulla. Minulla oli käytössä ainoastaan isäni tekemät sukset. Muistoissani arvostan häntä siitä kuinka hän laudoista höyläsi minulle sukset ja muotoili ne saunassa päiväkausia sellaiseen muotoon, että ne suksia muistuttivat. Näihin suksiin hän naulasi kiinni nahkaremmit, joihin kelin mukaan työnsin joko kumisaappaat taikka huopatossut.

Näillä varusteilla kilpailin sitten kuńnan päättävissä elimissä olevien ihmisten lasten kanssa. Jo tuohon aikaan varakkailla ihmisillä oli mahdollisuus ostaa tietyn nimisiä- ja merkkisiä hiihtovarusteita.

Oppikoulussa piti kaikki varusteet maksaa itse.

Liikuntatunneilla meidän tyttöjen piti keksiä jonkinlainen tanssiesitys luistellen.

Minulle tämä tuotti vaikeuksia, koska äitini oli löytänyt minulle kaunoluistimet, toinen kokoa 34 ja toinen kokoa 40. Siitäkin selvisin.

Nykyisessä työssäni ymmärrän lapsia, joilla ei ole samanlaisia tukiverkkoja kuten muilla.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella pelattiin ainakin korista niin että toisilla oli paidat ja toisilla ei. Ei siis ollut koululla varaa mihinkaan pelipaitoihin. Pelkäsin aina että jouduin paidattomiin koska olin vähän pullea.

M48

Ei ollut pelipaitoja meidänkään koululla. Mutta oli kirkkaan väriset nauhat jotka kierrettiin toisen olan yli ja vyötärölle, ja muodostettiin nauhalliset ja nauhattomat joukkueet. Ne nauhat maksoi varmaan yhteensä jonkun parikymppiä. Ei tarvinnut kenenkään ilman paitaa hyppiä vaikka koulu ei ollut rikas.

Minäkin kiitän yläasteen liikuntamaikkaa, sari...en muista sukunimeä. karmean ala- asteen jälkeen ope oli taivaan lahja. Osallistua piti mutta se riitti , ei mitään hampaat irvessä meininkiä.

Kiitos hänelle, opelle ysärin lopulla:)

Vierailija kirjoitti:

Hiihto niillä penteleen lipsuvilla suksilla. En ole hiihtänyt kertaakaan sitten kouluaikojen.

Sama. Inho hiihtoa kohtaan juurtuu niiltä ajoilta :( nykyään hiihdän jos on ihan pakko (lapsen takia). 

Minä harrastin "poikamaisia" lajeja: koripalloa, pesäpalloa ja ju-jutsua. Liikunnanopettajan mielestä vain tanssi tai voimistelu olivat oikeaa liikuntaa, ja hän avoimesti pilkkasi minua liikuntatunnilla kun en ollut niin taipuisa kuin nämä tanssijattaret.

No inhokkilajejani oli useimmat ryhmälajit, erityisinä ehkä lentopallo ja pesis. Niissä oli tosi vaikea pysyä kärryillä, kun etenkin ala-asteella tuntu että säännöt muuttu jatkuvasti. Ilmeisesti ekoina vuosina pelattiin joillain helpotetuilla säännöillä, ainakin lentiksessä. Aina olin ihan pihalla mitä pitää tehdä, olo oli nolo ja ahdisti. Kun yhdet säännöt oppi, seuraavana vuonna pelattiin jo toisilla säännöillä. Niihin ei kuitenkaan liity yksittäisiä muistoja.

Sen sijaan suunnistus ja hiihto ja luistelu oli suosikkejani. Hiihtoon liittyy kumminkin yksi ikävä muisto. Oltiin nelosluokalla hiihtämässä lenkki omaan tahtiin, ja kun tulin koululle, opea tai oppilaita ei näkynyt missään ja kello oli mielestäni jo sen verran että tunti oli ohi. Oli päivän vika tunti joten päätin lähteä kotiin. Huono päätös, seuraavana aamuna kuulin että jälkkää sain 15 min kuten muutamat muutkin ns. omin luvin kotiin lähteneet. Siinä sitten aamuvälitunnin vietin jälkässä ihmetellen. siinä oli vähän vääryyttä kokenut olo, kun ope ei edes kysynyt selityksiä miksi olin lähtenyt kotiin vaan heti lätkäs jälkkään. Minä tyhmänä en ollut tajunnut että ope ja muutamat muut oli vissiin metsässä vähän myöhässä tms.

Lukiossa poikien liikunnan opettaja oli entinen jääkiekkoilija. En tiedä oliko pojilla kertaakaan mitään muuta kuin sählyä tai jääkiekkoa. Kai joku poika olisi jotain muutakin joskus halunnut tehdä.

Olin huono kaikissa lajeissa. Joukkueisiin viimeisenä valitsemiseen tottui, mutta ikävää oli se kun kerran minut ja yleensä toiseksi viimeisenä valittava nimettiinkin kapteeneiksi, ja meidän piti valita joukkueet. Tämä oli ilmeisesti näille koviksille niin kova paikka, että piruilivat todella törkein sanankääntein aivan avoimesti 'tyhmille' valinnoillemme, eikä opettaja sanonut mitään.

Ehkä pahin muisto oli se kun pesäpallossa opettaja sanoi kaikkien kuullen, että heitän kuin tytöt. Pesis oli kuitenkin siihen asti ollut ainoa laji, josta edes vähän tykkäsin ja jota pelattiin vapaa-aikanakin (tennispallolla) pihan lasten kanssa. 

M51

Uinti oli kamalaa, koska en osannut ja oli pakko siitä huolimatta uida syvässä altaassa ja niitä pitkiä matkoja (eihän siitä mitään tullut). Kerran opettaja huusi minulle "Sinä et tule pois sieltä altaasta ennen kuin opit!" Itkin hädissäni, ja hän vaan jatkoi huutamista "Mitä sinä siellä itket?!"

Sen jälkeen minulla yllättävästi oli aina kuukautiset yms kun oli uintia.

Sen ainoan kerran kun sanoin opettajalle vastaan, hän kuittasi ivallisesti v*maisella äänellä "Oi että, sinusta tulee hieno asianajaja sitten joskus, mutta nyt olet hiljaa."

Monella tuntuu olevan sama kokemus kuin itselläni, eli että liikuntatunneilla ei varsinaisesti opetettu mitään, vaan vain mitattiin suorituksia ja kilpailtiin. Onko se edelleen samanlaista? Liikunnanopettajien koulutuksessa on varmasti käyty tarkkaan läpi eri lajien säännöt ja tekniikat. Ihmettelen miksi niitä tietoja ei voinut jakaa eteenpäin koululaisille, vaan lapset kirjaimellisesti heitettiin syvään päähän ja katsotaan kuinka hyvin he uivat.

Olin hyvä liikunnassa (voimistelu, uinti, hiihto)  mutta opettajilla oli pakkomielle kilpaurheiluun. Heidän mielestään liikuntaa ei voi harrastaa huvin vuoksi, vaan tärkeintä on kilpailu.

Haistatin pitkät paskat koululiikunnalle ja ryhdyin 19-vuotiaana harrastamaan urheilulajia, mitä ei koskaan edes kokeiltu peruskoulun liikuntatunneilla. Itämaiset kamppailulajit. Treenasin 14 tuntia viikossa ja pääsin 5 vuoden jälkeen kilpailemaan SM-tasolle. Oli huvittavaa nähdä, miten entisen koulukaverit kadehtivat ja yrittivät lannistaa minun uraani. He väittivät, että "Vain yleisurheilu on oikeaa urheilua. Jalkapallo ja jääkiekko on vain pelejä." 

Yllättävän monelle kaverille oli mennyt opettajien tekemä aivopesu ihan täydestä.