Lue keskustelun säännöt.
Aiheuttaako parisuhde teille ulkonäköpaineita?
Itse stressaan parisuhteessani koko ajan siitä, etten ole ulkoisesti riittävä puolisolleni, ja löydän koko ajan uusia vikoja ulkonäöstäni. Tämä masentaa, ahdistaa ja vie kaiken energiani. Suhde on kestänyt jo lähemmäs vuosikymmenen, mutta ongelma tuntuu vain pahenevan.
Sinkkuna elämä oli tavallaan paljon helpompaa, kun ei tarvinnut näyttää hyvältä ketään varten, vaan sai vain nauttia elämästä sekä terveestä ja toimivasta kehosta. Parisuhteen myötä olen katsonut itseäni aivan erilaisten lasien läpi.
Onko muilla (ollut) vastaavia tuntemuksia? Miten niistä pääsisi eroon? En haluaisi erotakaan tämän takia, mutta välillä tuntuu, että voin niin pahoin, ettei muuta vaihtoehtoa ole.
Kommentit (348)
Jonkin verran. Uusi miesystävä sanoi humalassa, että: Olet sä vieläkin hyvännäköinen, vaikka oot lihonut. Perään lisäsi, että kukapa sun ikäinen ei olisi.... Syömishäiriöstä kärsineenä tuo tuntui kamalalta. Tiedän olevani läski ilman siitä puhumistakin. Mies on itse normaalipainoinen, mutta puutteensa on hänelläkin, joskaan ei ulkonäössä.
Pidän pitkiä hiuksia miehen mieliksi, meikkaan jos ollaan menossa johonkin ja yritän huolehtia itsestäni (siitä painostakin). Ei tunnu ylivoimaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää aiheuttaa paineita. Muuten suhde muuttuu harmaaksi arjeksi ja ainakin mies lähtee silloin kävelemään.
Kipinä on se mikä on elämän energiaa. "Ei mun tartte/en viitti" on se missä masennus ottaa vallan, viina ja tupakki tulee kuvioihin ja huumeetkin. Siinä oot sit zombina kun mikään ei kiinnosta ja kuolet joko yliannostukseen, et muista ottaa lääkkeitä tai talvella vaikka jäätyy kuoliaaksi. Jämäerät hoituu näin hyvin pois ihmiskunnasta, mutta harmittavan pitkäkestoinen prosessi kaikille.
Minä olen aina tiennyt olevani ruma, se on kerrottu minulle aivan lapsesta saakka, sisarukseni ovat hoikkia ja kauniita eli olen se joukon ruma ankanpoikanen ollut aina. Miehenikään ei ole melkein 25 vuoden aikana, koskaan sanonut, että olisin kaunis. Kyllä käyn kampaajalla, laitatan esim. Kulmat säännöllisesti, olen ööö normaalin painorajan yläräjalla. BMI 24
Vastaus on että ehdottomasti tunnen olevani kokoajan liian ruma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa mies, joka ei ole erityisen hyvännäköinen. On itse paremmalta näyttävä osapuoli vaikkei olisi aina täydellinen.
PASKAA SUOLLAT!
Nimenomaan rumat miehet haukkuvat naisten ulkonäköä. Naisen kannattaa ottaa aina mahdollisimman komea mies.
Tämä on oikeasti totta! Tapailin noin puoli vuotta miehen kanssa joka erään sairauden vuoksi oli hieman poikkeavan näköinen (voisi jopa sanoa, että ruma), mutta oli alussa niin ystävällinen minulle, että ihastuin hitaasti ja suhde syveni. Tämän jälkeen alkoi jatkuva piikittely ulkonäöstäni mm. painostani olen normaalipainon alarajalla yms., ja miehelläkin vähän iskä vatsaa, minua ei tämä yhtään haittaa. Mies lyttäsi ulkonäköäni, pihtasi seksiä yms. Ja aloin voida henkisesti todella pahoin. Hän oli valtavan tyytymätön omaan ulkonäköönsä. Ehkä purki tätä minuun. Oli myös mustasukkainen. Erohan siitä tuli! Tämän jälkeen olen tapaillut vain todella komeita miehiä, ja he kohtelevat mua kuin jumalatarta. Yksikään ei ole kritisoinut ulkonäköäkin. Eräskin sixpack mies kehui vartaloani ja sanon lämpimästi, että tykkää että naisella on naisellinen vartalo yms. Jatkossa deittailen vain komeita miehiä.
Kuulostaa että lähdit kevytdeittailemaan, kun kirjoitat miehistä monikossa ja aiot jatkossakin tapailla vain monia komeita miehiä. Ei kannata odottaa rehellisyyttä miehiltä noissa suhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei eli suurin osa vastanneista ei ole kiinnostuneita omasta eikä kumppaninsa ulkonäöstä?
No en erityisemmin. Kunhan pysytään perussiistinä ja normaalipainoisena niin mulle kelpa paremmin kuin hyvin. Pidän itseäni ihan ok:n näköisenä, tosin on joitakin aika rumia piirteitä mutta ne ei haittaa pätkääkään. Mieheni taas on mun mielestä tosi komea ja sellaisena pysyy, kunhan tuo normaalipaino ja perussiisteys pysyy.
Miksi tätäkin on joku alapeukuttanut? Pitäisikö kaikilla olla jtn teini-ikäisten ulkonäkökomplekseja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitää aiheuttaa paineita. Muuten suhde muuttuu harmaaksi arjeksi ja ainakin mies lähtee silloin kävelemään.
Kipinä on se mikä on elämän energiaa. "Ei mun tartte/en viitti" on se missä masennus ottaa vallan, viina ja tupakki tulee kuvioihin ja huumeetkin. Siinä oot sit zombina kun mikään ei kiinnosta ja kuolet joko yliannostukseen, et muista ottaa lääkkeitä tai talvella vaikka jäätyy kuoliaaksi. Jämäerät hoituu näin hyvin pois ihmiskunnasta, mutta harmittavan pitkäkestoinen prosessi kaikille.
Mutta se "paine" ei pidä olla negatiivista ja mielenterveyttä tuhoavaa itsensä häpeämistä, vaan sellaista että mielelläni huolehdin itsestäni, koska minulla on rakastava mies. Itseinho vain tuhoaa naisen seksuaalisuuden ja pilaa parisuhteen.
Ennemminkin parisuhde on antanut mulle lisää itsevarmuutta, sellaisen ihanan seesteisen olon kun tietää että kelpaan miehelleni just tällaisena kun olen ja toisaalta myös syyn huolehtia itsestäni ja omasta ulkonäöstäni enemmän. Olen yleisesti tyytyväinen omaan ulkonäkööni ja tiedän että mieheni pitää minua kauniina myös silloin kun en ole hehkeimmilläni. Eikä hän seurustele mun kanssa pelkästään ulkonäköni takia vaan pitää musta ihmisenä. Me sovitaan niin hyvin yhteen että ei ole pienintäkään pelkoa siitä että mies kiinnostuisi muista naisista. Toki sinkkuna ollessani sheivasin vain kesäisin kun käytti paljastavampia vaatteita. Talvella ei kukaan ollut näkemässä karvojani muutenkaan joten en jaksanut vaivautua niitä poistelemaan. Parisuhteessa sheivaan joka viikko koska en halua olla karvaisempi kuin mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä! Mies on todella komea ja se aiheuttaa minulle ulkonäköpaineita. Tiedän että hänelle olisi runsaasti ottajia, ja vaikka minä olen kaunis, niin koen paineita. Minulla on kauniit kasvot, mutta kroppa on aika mitäänsanomaton...pienet rinnat ja hoikka, melko lihakseton vartalo. Pidän kyllä huolta kasvoistani hyvillä tuotteilla, käyn säännöllisesti kosmetologilla ja meikkaan päivittäin. Mutta en pidä kuntosalilla käynnissä enkä oikein mistään urheilusta joten kroppa on kuin pulkannaru. Usein mietin että mitä mies oikein on minussa nähnyt. .toisaalta olen hauska ja mukava, ehkä se on kuitenkin ollut tärkeintä hänelle.
On teillä murheet. En usko, että monikaan seurustelee pelkän ulkonäön takia tai ehkä nykyaikana, kun kaikki on niin pinnallista. Ikää tulee ja keho muuttuu, myös puolisolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas meikkaan ja pukeudun kauniisti lähinnä töiden takia. On vaativa työ ja on oltava paljon esillä. Kotona voi olla verkkareissa. Olen ihan hyvännäköinen vielä, naimisissa ollut pitkään, enkä stressaa ulkonäköä miehen takia. Tiedän että meidän suhde kestää hyvin koska se ei alunperinkään perustu ulkonäköön. Meidän liittoa pitää kasassa ihan muut tekijät. Mun mies ei ole koskaan kritisoinut ulkonäköä eikä kommentoinut mun syömisiä. Ollaan kyllä sporttinen pariskunta ja urheillaan yksin ja yhdessä. Itsellä sellainen olo että kukoistan tässä suhteessa, tunnen oloni hyväksi ja hyväksytyksi. Aiemmissa nuoruuden suhteissa ei näin ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla oo varsinaisia ulkönäköpaineita miehen takia. Olen mielestäni sievä, toki muutama kauneusvirheeksi luettava asia kasvoista löytyy mutta siinähän ovat (vinot hampaat ja hieman raskas kasvojen alaosa [joka ei ole läskiä])
Mutta oon sen verran epävarma mun mahasta (mikä on toki litteä, mutta ei tarpeeksi kiinteä omaan makuun) että en pysty menemään esim. rannalle tai kylpylään. Miehelle pystyn kyllä näyttäytymään alasti.
Oon itse varmasti paha ihminen sillä oon huomauttanut miehelleni ylipainosta. MONESTI.
Suhteen alusta asti hän on ollut saman kokoinen, 180cm/90kg. Muuten hyvä kroppa mutta semmoinen pallo-iskävatsa ei vaan oo omaan silmään viehättävä... :/ Ja onhan ylipaino epäterveellistäkin. Suhteen alussa mies mainitsi, että on laihiksella, asenteella "kyllä tästä hyvä tulee!". Noh, totuus on toinen, herkkuja menee ja harvoin edes tulee kävelylle kanssani. (Mitään salikroppaa en tosiaan vaadi, en käy salilla itsekään vaan pysyn laihana perus ulkoilulla ja hyvällä ruokavaliolla). Semmoinen yleinen löysä ja laiska asenne myös häiritsee.
Toinen asia mikä (salaa) itseäni ahdistaa on miehen kaljuuntuminen. Hänen isällään on paksut hiukset vaikka hän on 60v. Mutta oon huomannut, että miehen päähän on alkanut ilmaantumaan päälaelle kohtia, joissa hiukset ei ole enää yhtä tiheässä kuin muualla. Oon varmasti tosi pinnallinen, mutta itseä ei kyllä yhtään sytytä combo iskävatsa+kalju....
Toivottavasti olen väärässä ja miehellä on vielä eläkeiässäkin hiukset päässä. D:
Olen 44-vuotias kaunis, eronnut nainen. Seurustelen ihanan miehen kanssa, jolla myös isävatsa ja harveneva päälaki. Ei haittaa minua yhtään. Pidän, että mieheni on kuitenkin kokonaisuudessaan raamikas, vähän kuin viikinki. Miehen ex oli juuri vähän aikaa sitten sanonut miehen äidille, että mies kuitenkin oli hyvä mies, täydellinen isäkin. Niin. Eipä tainnut nähdä hyviä puolia liiton aikana kun eron itse halusi.
Kannattaa kokeilla eroa keski-iässä, niin hahmottaa, kuinka monta täydellistä miestä on tarjolla. Moni nainen ei tajua miten hyvin asiat ovat kunnes eroaa ja tajuaa yliarvioineensa oman tasonsa. Se mun mahakas, harvatukkainen rakkaanikin kuitenkin löysi minut, 5 v itseään nuoremman nätin, hoikan naisen.
Jukra, mikä paskiainen taidat olla. En seurustelisi kanssasi vaikka kuinka maksettaisiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksäni sanoi minulla olevan "siideripömppis". En juonut siideriä, olin alipainoinen ja harrastin paljon liikuntaa. Hänellä oli itsellään alkoholiongelma ja löysä maha eikä saanut aikaiseksi liikkua. Kaikenlaisiin sitä on elämäänsä tuhlannut. Nykyinen mieheni ei ole koskaan kommentoinut ulkonäköäni negatiivisesti, päinvastoin kehuu usein. Ja painoni on nykyisin ennemminkin normaali.
Varmaan juuri toisin päin, välillä havahdun ihan siihen että pitäisikö näin koronan etätyöaikana vähän useammin myös kotioloissa panostaa ulkonäköön.. tosin, koen olevani kyllä kaunis ilman meikkiä ja miehen mielestä olen kauneimmillani suoraa suihkun jälkeen, joten ajatuksen tasolle tuo panostus jäänyt toistaiseksi.. ollaan tosin jo 15. vuotta yhdessä joista yli 8 naimisissa joten aika erikaisia elämänvaiheita eletty kyllä jo yhdessä.. ja en siis mieti muutenkaan mitä joku on mun ulkonäöstä mieltä, itse olen tyytyväinen, riittäköön se. Lisään vielä etten myöskään mielistele ulkonäöllä koska mies ei välitä esimerkiksi erityisemmin jos leikkaan otsatukan, leikkaan sen silti aina joskus koska tiedän että omaa silmää miellyttää 🙈
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla oo varsinaisia ulkönäköpaineita miehen takia. Olen mielestäni sievä, toki muutama kauneusvirheeksi luettava asia kasvoista löytyy mutta siinähän ovat (vinot hampaat ja hieman raskas kasvojen alaosa [joka ei ole läskiä])
Mutta oon sen verran epävarma mun mahasta (mikä on toki litteä, mutta ei tarpeeksi kiinteä omaan makuun) että en pysty menemään esim. rannalle tai kylpylään. Miehelle pystyn kyllä näyttäytymään alasti.
Oon itse varmasti paha ihminen sillä oon huomauttanut miehelleni ylipainosta. MONESTI.
Suhteen alusta asti hän on ollut saman kokoinen, 180cm/90kg. Muuten hyvä kroppa mutta semmoinen pallo-iskävatsa ei vaan oo omaan silmään viehättävä... :/ Ja onhan ylipaino epäterveellistäkin. Suhteen alussa mies mainitsi, että on laihiksella, asenteella "kyllä tästä hyvä tulee!". Noh, totuus on toinen, herkkuja menee ja harvoin edes tulee kävelylle kanssani. (Mitään salikroppaa en tosiaan vaadi, en käy salilla itsekään vaan pysyn laihana perus ulkoilulla ja hyvällä ruokavaliolla). Semmoinen yleinen löysä ja laiska asenne myös häiritsee.
Toinen asia mikä (salaa) itseäni ahdistaa on miehen kaljuuntuminen. Hänen isällään on paksut hiukset vaikka hän on 60v. Mutta oon huomannut, että miehen päähän on alkanut ilmaantumaan päälaelle kohtia, joissa hiukset ei ole enää yhtä tiheässä kuin muualla. Oon varmasti tosi pinnallinen, mutta itseä ei kyllä yhtään sytytä combo iskävatsa+kalju....
Toivottavasti olen väärässä ja miehellä on vielä eläkeiässäkin hiukset päässä. D:
Ihan tiedoksi vain että hiusten kaljuuntumiseen yms liittyvät perintötekijän periytyvät äidin kautta, ei isän.
Vierailija kirjoitti:
Ja ennen kuin joku syyttää taas trollaamisesta ja tarinan muuttamisesta, selvennettäköön, että vaikka mikään ulkonäössäni ei häiritse minua itseäni, en silti ajattele olevani kaunis. Suhtaudun ukkonäkööni neutraalisti: en ole kaunis, mutta ei minun tarvitse ollakaan, koska ulkonäkö ei ole minun mielestäni kovin oleellinen asia ihmisessä. / AP
Eikö miehesi koskaan kehu ulkonäköäsi? Tulin jotenkin surulliseksi tarinastasi. Ihan selkeästi olet ansainnut parempaa. Vaikka siitä arvostelusta onkin kulunut aikaa, et siltikään pysty unohtamaan sitä ja olet jollain tapaa menettänyt sellaisen alkukantaisen luottamuksen kumppaniisi.
Oma mieheni kehuu minua varmaan joka päivä tai näyttää sen kosketuksella, että rakastaa ehdoitta. Olen siis ihan normaalivartaloinen, päälle nelikymppinen neljän lapsen äiti. Olisi jotenkin erikoista, että pitäisi tässä iässä näyttää parikymppiseltä salikissalta. Vain epäkypsät kollit tai huonolla itsetunnolla varustetut miehet vaativat naiselta jotain ”muutoksia” ulkonäköön. Yäk, suorastaan puistattaa.
Järkyttävää lukea näitä postauksia.
Miten ihmisillä onkin noin surkea itsetunto? Kasvatuksen tulos? Jos on jo valmiiksi epävarma "kelpaavuudestaan" niin totisesti kyllä pienikin poikkipuolinen sana toisen taholta riittää romahduttamaan koko maailman.
Sitten kun nämä saavat lapsia siirtävät he tuon mallin omille lapsilleen. Miksi tämä on erityisesti suomalaisten ongelma?
Jos tuntee itsensä noin huonoksi ja mitättömäksi on kyllä totisesti syytä hakea apua. Paitsi jos haluaa elää onnettomana lattiarättinä lopun ikäänsä.
No joo, välillä mietin että pitäisi ehkä poistaa vähän karvoja... tuskin vaivautuisin ellen olisi aviossa. 20 v avioliittoa takana.
Ei aiheuta paineita. Ollaan yli viisikymppisiä pitkätukkaisia rokki-ihmisiä vaimon kanssa. Saadaan ihailevia katseita useinkin.
No en todellakaan ota paineita! Tykkään huolehtia ulkonäöstäni ihan omaksi ilokseni ja käytän kauneudenhoitopalveluita säännöllisesti. Mies tosin rakastaa vaikka näyttäisin miltä <3
Agree. Olisi kiva nähdä se tutkimus, jossa todetaan, että sinkut ovat onnellisempia. Joo, ehkä jos verrataan 21-vuotiaan opiskelijatytön ja 47-vuotiaan, menopaussia ja ruuhkavuosia onnettomassa avioliitossa läpikäyvää. Ja ok, itsekin olin onnellisempi hetken aikaa sinkkuna eroni jälkeen kuin onnettomassa suhteessa. Mutta tasan tarkkaan olen onnellisempi nyt parisuhteessa kuin sitä edeltävänä sinkkukautena.
Miehille sinkkuus on sitten se elinvuosia vähentävä seikka. Jännä, että ovat kuitenkin onnellisempia yksin kuin parisuhteessa? Ehkä se sydän pettää kun pakahtuu onnesta saadessaan olla yksin?