14v tytär ei aijo mennä rippikouluun koska "ei usko jumalaan"
Kommentit (283)
Minut ikävä kyllä kastettiin vauvana ja painostettiin teininä riparille vaikka olin siinä iässä jo ymmärtänyt etteivät uskonnot ole oma juttuni. Silti piti opetella ulkoa ja esittää uskontunnustukset ym. mikä oli omalla kohdallani valetta. Ahdistava ja nöyryyttävä kokemus. Pian aikuistuttuani erosin kirkosta.
Omat lapseni saavat elää uskonnoista vapaata elämää. Aikuistuttuaan voivat sitten halutessaan itse, omasta tahdostaan päättää toisin mutta herkimmässä iässä en heitä riparille edes päästäisi.
Vierailija kirjoitti:
Hölmöhän se on jos ei mene. Ei meilläkään kukaan siellä mihinkään jumalaan uskonut mutta mistään muualta ei saanut sen ikäisenä tienattua niin helpolla massia. Yksi viikko sitä paskanjauhuuta ja rahahanat aukesi sukulaisilta.
Juuri näin se ainakin ennen vanhaan meni, kun vielä kaikki kuului kirkkoon. Riparille pääsyähän odotettiin malttamattomana. Eihän meitä ketään jeesushommat kiinnostanut pätkääkään, vaan tytöt ja pojat leirillä yhdessä pari viikkoa, olihan se todella jänskää ja kyllähän siellä romassejakin syntyi. Mutta se ripari oli kuitenkin vaan sivutuote. Pääasia oli ne rippilahjarahat, tietenkin!
t: kirkosta eronnut
Mitä hittoa, ettekö luota lastenne kykyyn tehdä päätöksiä? Jos teini ei tahdo rippikouluun, hän ei mene. Hän on ihan kykenevä olemaan jotain mieltä asioista ja päättämään tällaisista asioista itse.
Ajat muuttuvat, ap.
Noin kolmannes suomalaisista ei nykyään kuulu kirkkoon.
Vain puolet (vai oliko jo alle?) syntyvistä lapsista kastetaan.
Kastetuistakaan kaikki eivät enää automaattisesti käy riparia.
Varsinkin suurissa kaupungeissa korkeasti koulutettujen nuorten miesten keskuudessa kirkon jäsenyys alkaa olla jo poikkeava ratkaisu.
Nuoret naiset etsivät henkisyyttä muualta kuin kirkosta.
Alueellisia eroja toki on paljon. Jos ap:n omassa yhteisössä ns. tapauskovaisuus on vielä normi tai jos kyseessä on aidosti uskossa olevien yhteisö ymmärrän äidin hämmennyksen. Mutta 14-v. nuori edustaa erilaista sukupolvea kuin vanhempansa, heille ripari ei ole enää välttämätön aikuistumisriitti vaan vain yhden tahon tarjoama vaihtoehto muiden joukossa.
Jos tytär ei usko luterilaisen opin mukaisesti niin miksi hän menisi luterilaiselle riparille ja lupaisi sen jälkeen Jumalalle ja seurakunnalle seuraavansa Jeesusta elämässään? Eikö se olisi vähän epärehellistä, jos tyttö ei usko Jumalaan ja Jeesukseen?
Jos luterilaisuus on teidän perheelle tärkeää niin luulisi että olisitte tytön lapsuudesta asti osallistuneet jumalanpalveluksiin, rukoilleet yhdessä ja käyneet kotona läpi Raamattua ja luterilaisia tunnustuskirjoja. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole?
Harmittaako tässä nyt se, että tytär ei halua riparille vai se, ettei usko jumalaan?
Joka tapauksessa lapsenkin vakaumusta voisi kenties kunnioittaa?
Ei tietenkään nuoren pidä mennä, jos ei halua.
Tosin, monet nuoret haluavat ja lähes kaikissa seurakunnissa ripareihin osallistumis-% on ollut jo kauan yli 100%, kun riparille tulevat ei-kirkkoon kuulumattomat nuoret. Monet tykkäävät olla riparilla ja pitävät sitä hauskana kokemuksena, mutta ketään ei pidä pakottaa, vaan nuori päättää siitä itse.
Kannattaa olla ylpeä omilla aivoilla ajattelevasta tyttärestä. Tutustukaa Prometheus-leireihin, ehkä hän haluaisi mennä sellaiselle.
Voisiko asiaa ajatella ennemmin niin päin, että eikö ole aika hemmetin outo perinne pistää tuon ikäiset ihmiset automaationa jonnekin jeesusleirille ja vielä kauhistella jos omat ajatukset omaava nuori ei sinne halua? Kyllä se on huomattavasti normaalimpaa kieltäytyä tuollaisesta kuin mennä aivottomasti massan mukana.
https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-lyhennettyna/
Lapsellasi on oikeus omaan mielipiteeseen tässä asiassa, eikä häntä tule sen vuoksi painostaa tai rangaista.
Olkaa ylpeitä!
Hienoa jos 14-vuotias uskaltaa ajatella asioita omilla aivoillaan. Rippikoulusta muistan vain kaverit, oli ihan ok viikko, vaikka nykyään täysi ateisti olenkin. Mitään hengellisiä mullistuksia en siellä todellakaan kokenut.
Annat remmiä ja uhkailet helvetillä, niin kyllä mieli muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kovinkaan moni siellä usko. Minusta se oli hauska kokemus, kesällä leiri ja sen perään juhlat, rahaa ja lahjoja :D en vaihtaisi pois mutta onhan se jokaisen oma valinta.
Toiset ajattelee asioita jo nuorena vähän syvällisemmin. Jos sinä olit pinnallinen, älä yleistä sitä kaikkiin nuoriin.
Jos osaisit lukea ja ymmärtää lukemasi, niin tuosta mitä kommentoit lukee kyllä kovin selvästi, ei kovinkaan moni siellä usko. Ei sitä väitettyäkään, että kaikki nuoret eivät uskoisi.
Fakta se oli jo vuosikymmeniä sitten, että sillä oli todella todella monia, jotka eivät uskoneet mutta olivat siellä siksi, että se oli hauska kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään nuoren pidä mennä, jos ei halua.
Tosin, monet nuoret haluavat ja lähes kaikissa seurakunnissa ripareihin osallistumis-% on ollut jo kauan yli 100%, kun riparille tulevat ei-kirkkoon kuulumattomat nuoret. Monet tykkäävät olla riparilla ja pitävät sitä hauskana kokemuksena, mutta ketään ei pidä pakottaa, vaan nuori päättää siitä itse.
Kirkkoon kuulumattomat menee protuleirille. Mistä tuollainen tilasto löytyy?
Itse kävin rippikoulun, ja se vain vahvisti että jumalaa ei ole olemassa, niin naurettavaa touhua totuutena meille siellä puskettiin.
Meillä poika on sanonut menevänsä prometeusleirille (vuoden päästä), kun jeesustelut ei kiinnosta. Sanoin että sinne vaan sitten.
Todella naurettavaa tuo keinotekoinen "aikuistumisriitti". Suurin osa kommentoi, että meni vain hauskaa pitämään leirille lahjat mielessään. Eikö voisi vain mennä leirille? Itse en pystynyt menemään (eli osasin ajatella itsenäisesti jo siinä iässä kun sitä tuo ap ja kumppanit epäilee) sellaisen papin pitämän ripariesittelytilaisuuden jälkeen. Niin hupaisaa ja toisaalta etovaa juttua tuli . Erosin myös kirkosta heti kun pystyin. Jokuhan täällä myös kirjoitti noista lahjoista ja rahoista, että ei se ole tyhmä joka ottaa, vaan se joka antaa.
Ite kävin sen takia, että sai rahaa sukulaisilta :D
Milloin kirkon taholta jalkaudutaan Jeesuksen tavoin kärsivien ihmisten keskuuteen. Korona-aikana kirkko on ollut hipi hiljaa . Muutama striimattu lähetys on tullut telkkarista. Minulla oli elämäni jossakin vaiheessa hätä ja soitin neljälle papille. Kaikilla oli kiire. Yhdelle soitin illalla kotiin, kun numero oli seurakunnan sivuilla. Se epäonnistui, kun vaimo oli mustasukkainen. Kaikilla oli kiire. Mihin. Ei ainakaan ihmisiä auttamaan. Kun ihminen syntyy, kirkko ottaa mielellään kirjoihinsa ja seuraavan kerran sairaalapastorin voi tavata kuoleman portilla. Väliin jäävä osa onkin toteutumatonta unelmahöttöä.