Kun opettaja vainoaa hiljaista lasta, onko kohtalotovereita?

: o ja nuo vielä käyvät monen vuoden koulutukset tuohon hommaan !

Ihme touhua !

Laita sille viesti, että lopettaa. Kerrot, että lapsi on hiljainen ja sillä siisti.

Kannattaa ihan tuon opettajan kanssa keskustella, jos ei auta niin sitten rehtorin juttusille. Mutta kannattaa myös muistaa, että et ole ollut paikan päällä tapahtumaa todentamassa ja voi hyvinkin olla, että opettajan tarkoitus on ollut olla pelkästään kannustava, mutta hiljainen lapsi kokee tuon vainoamisena.

Vierailija kirjoitti:

Laita sille viesti, että lopettaa. Kerrot, että lapsi on hiljainen ja sillä siisti.

Asiasta on hänelle pantu palautetta toistuvasti mutta taas oli arviointikeskustelussa nälvinyt siitä. Että pitää olla ”reipas ja aktiivinen”.

Laitoin hänelle viestiä että lapsi on mikä on ja että oepttajan pitää osata opettaa erilaisia lapsia eikä hänen kuulu puuttua lapsen persoonaan vaan oppimiseen ja osaamiseen.

Mutta ei, vänkyttää vain vastaan.

Ap

Ja tuohan just auttaakin hiljaisuuteen, tuo opettajan suhtautuminen.. Aivan törppö tyyppi. Laita hänelle viestä asiasta ja äkkiä.

Jokainen saa olla sellainen kuin on. Toiset ovat puheliaita, toiset hiljaisia. Hyvänen aika. Tuostahan lapselle tulee tunne että hän on jotenkin vääränlainen.

Mua niin raivostuttaa tuon tyyppiset passiivisaggressiviset ihmiset. Annetaan ymmärtää hyvinkin selkeästi, että pitää olla aktiivinen eikä hiljainen ja kun tekee niinkuin toivotaan niin vähätellään tätä tekemistä. Todella ristiriitaista.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ihan tuon opettajan kanssa keskustella, jos ei auta niin sitten rehtorin juttusille. Mutta kannattaa myös muistaa, että et ole ollut paikan päällä tapahtumaa todentamassa ja voi hyvinkin olla, että opettajan tarkoitus on ollut olla pelkästään kannustava, mutta hiljainen lapsi kokee tuon vainoamisena.

Kyllä minä näem ne tuntimerkinnät ja niiden sävyn. Samaten esim joulun alla laittoi erikseen pitkän viestin miten hän ”nyt antoi tämän kympin armosta mutta et sinä oikeastaan sitä ansaitsisi koska olet niin hiljainen” ja että ”keväällä et sitä enää saa jollet ole toisenlainen”.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita sille viesti, että lopettaa. Kerrot, että lapsi on hiljainen ja sillä siisti.

Asiasta on hänelle pantu palautetta toistuvasti mutta taas oli arviointikeskustelussa nälvinyt siitä. Että pitää olla ”reipas ja aktiivinen”.

Laitoin hänelle viestiä että lapsi on mikä on ja että oepttajan pitää osata opettaa erilaisia lapsia eikä hänen kuulu puuttua lapsen persoonaan vaan oppimiseen ja osaamiseen.

Mutta ei, vänkyttää vain vastaan.

Ap

Valitus rehtorille! Älä anna sen ihmisen pilata lapsesi itsetuntoa!

Meillä ollut samantyylinen tilanne koko kevään ajan lapsen liikunnanopettajan kanssa. Lapsi siis kolmosluokalla ja tammikuussa tuli uusi liikunnanopettaja. Lapseni ei ole todellakaan mikään maailman liikunnallisin tapaus, on enemmän kiinnostunut matikasta, historiasta, luonnontieteistä jne. Ehkä hieman nörtiksikin voisi sanoa ja olen iloinen että lapsi on löytänyt luokaltaan oman porukkansa samanhenkisistä kavereista.

Liikunnantunneista on kuitenkin kevään aikana tullut aivan helvettiä tämän himoliikkuja-opettajan takia, joka on ottanut lapseni ja hänen kaverit silmätikuiksi, kun he nyt eivät kaikista urheilullisimpia tapauksia ole.

Olen sanonut lapselleni että kaikessa ei tarvitse olla paras, riittää kun menee liikunnantunneille ja tekee parhaansa. Opettaja on kuitenkin koko ajan neuvomassa näitä muutamaa oppilasta koko ryhmän edessä tai antamassa palautetta miten voisivat tehdä paremmin tai kertomassa miten tekevät kaiken väärin. Laittaa myös lähes joka tunnin jälkeen wilmaan palautetta kuinka ”kotona voisi harjoitella pallonheittoa /luistelua/ hiihtoa/ käsilläseisontaa” tai miten olisi toivonut enemmän yritystä tunnilla. Lapsi on sen verran tunnollinen, että aivan varmasti tekee parhaansa ja osallistuu, mutta harmittaa että tämä opettaja vie varmasti viimeisenkin liikunnan ilon.

Sä voisit kääntää asian toisinpäin ja kysyä opettajalta minkä takia hän ei saa lasta rentoutumaan luokassa, johtuuko opettajan painostavuudesta vai veemäisestä luonteesta?

Täällä kohtalotoveri.

Olin lapsena (ja osin yhäkin) introvertti, ujo ja hiljainen. Lämpenen ihmisille hyvin hitaasti.

Muistan ala-asteelta sen, että vetäydyin taka-alalle, kuuntelin enimmäkseen mistä muut puhuvat, enkä halunnut kommentoida. En ollut tyhmä, minulla oli omia ajatuksia ja mielipiteitä, mutta ajattelin, ettei niillä niin väliä, päästin muut edelleni, otin toiset huomioon ensin. Enkä muutenkaan tahtonut mitään hankaluuksia, koska huomasin, että mielipiteen sanominen ääneen aiheuttaa useamman tyypin "päällekäymisen" ja päsmäröinnin, miksi olen väärässä jne. Olin mieluummin hiljaa.

Ala-asteen luokanvalvojalle se ei sopinut, yritti vaikka kuinka reipastaa minua ja saada aktiivisemmaksi ja kertomaan mielipiteitä ääneen. Joka ikisessä vanhempainillassa oli tämä sama valituksen aihe, että olen liian ujo. 

Lopputulos tästä oli, että aloin pelätä sitä opettajaa, ja muutuin entistä sulkeutuneemmaksi ja ujommaksi hänen tunneillaan ja seurassaan. Menin jotenkin lukkoon, sydän hakkasi korvissa, pääni sisältä kuului mantra, se haluaa sinun olevan reipas, sano nyt jotain fiksua, ja sitten totaalijäätyminen, enkä keksinyt mitään sanottavaa. 

Minulle olisi varmasti toiminut paremmin se, että minut olisi jätetty rauhaan ja annettu olla sellainen kuin olen. Tuo vaikutti pitkälle aikuisuuteen siten, että se jotenkin leimautui identiteettiini, että olen ujo, kun sitä niin paljon minulle toisteltiin silloin. Sitä ennen en ollut tiedostanut koko asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä kohtalotoveri.

Olin lapsena (ja osin yhäkin) introvertti, ujo ja hiljainen. Lämpenen ihmisille hyvin hitaasti.

Muistan ala-asteelta sen, että vetäydyin taka-alalle, kuuntelin enimmäkseen mistä muut puhuvat, enkä halunnut kommentoida. En ollut tyhmä, minulla oli omia ajatuksia ja mielipiteitä, mutta ajattelin, ettei niillä niin väliä, päästin muut edelleni, otin toiset huomioon ensin. Enkä muutenkaan tahtonut mitään hankaluuksia, koska huomasin, että mielipiteen sanominen ääneen aiheuttaa useamman tyypin "päällekäymisen" ja päsmäröinnin, miksi olen väärässä jne. Olin mieluummin hiljaa.

Ala-asteen luokanvalvojalle se ei sopinut, yritti vaikka kuinka reipastaa minua ja saada aktiivisemmaksi ja kertomaan mielipiteitä ääneen. Joka ikisessä vanhempainillassa oli tämä sama valituksen aihe, että olen liian ujo. 

Lopputulos tästä oli, että aloin pelätä sitä opettajaa, ja muutuin entistä sulkeutuneemmaksi ja ujommaksi hänen tunneillaan ja seurassaan. Menin jotenkin lukkoon, sydän hakkasi korvissa, pääni sisältä kuului mantra, se haluaa sinun olevan reipas, sano nyt jotain fiksua, ja sitten totaalijäätyminen, enkä keksinyt mitään sanottavaa. 

Minulle olisi varmasti toiminut paremmin se, että minut olisi jätetty rauhaan ja annettu olla sellainen kuin olen. Tuo vaikutti pitkälle aikuisuuteen siten, että se jotenkin leimautui identiteettiini, että olen ujo, kun sitä niin paljon minulle toisteltiin silloin. Sitä ennen en ollut tiedostanut koko asiaa. 

Mulle kehittyi estynyt persoonallisuushäiriö tuollaisen luokanopettajan takia.

Juttele reksin (opettajan pomo?) kanssa ettei ope ota lasta silmätikuksi, että lapsi on vain sellainen luonne ja piste. Ei saa häiritä oppilaan rauhaa oppia, jatkuvilla kommenteilla ja arvostelulla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ollut samantyylinen tilanne koko kevään ajan lapsen liikunnanopettajan kanssa. Lapsi siis kolmosluokalla ja tammikuussa tuli uusi liikunnanopettaja. Lapseni ei ole todellakaan mikään maailman liikunnallisin tapaus, on enemmän kiinnostunut matikasta, historiasta, luonnontieteistä jne. Ehkä hieman nörtiksikin voisi sanoa ja olen iloinen että lapsi on löytänyt luokaltaan oman porukkansa samanhenkisistä kavereista.

Liikunnantunneista on kuitenkin kevään aikana tullut aivan helvettiä tämän himoliikkuja-opettajan takia, joka on ottanut lapseni ja hänen kaverit silmätikuiksi, kun he nyt eivät kaikista urheilullisimpia tapauksia ole.

Olen sanonut lapselleni että kaikessa ei tarvitse olla paras, riittää kun menee liikunnantunneille ja tekee parhaansa. Opettaja on kuitenkin koko ajan neuvomassa näitä muutamaa oppilasta koko ryhmän edessä tai antamassa palautetta miten voisivat tehdä paremmin tai kertomassa miten tekevät kaiken väärin. Laittaa myös lähes joka tunnin jälkeen wilmaan palautetta kuinka ”kotona voisi harjoitella pallonheittoa /luistelua/ hiihtoa/ käsilläseisontaa” tai miten olisi toivonut enemmän yritystä tunnilla. Lapsi on sen verran tunnollinen, että aivan varmasti tekee parhaansa ja osallistuu, mutta harmittaa että tämä opettaja vie varmasti viimeisenkin liikunnan ilon.

Jos lapsesi vain kestäisi, niin viestiä rehtorille ja opiettajalle: pyydätte vähintään kerran viikossa tapahtuvaa tukiopetusta liikunnassa, koska lapsi ilmiselvästi tarvitsee tukea tässä oppiaineessa. Senhän opettajan kirjoittamat viestit kertovat. Viestiin laitat, että olette pyöräilleet, hiihtäneet yms, mutta kaikkea et todellakaan osaa opettaa: esim. sitä pallonheittoa, käsillä seisontaa, luistelukuvioita jne. Tai sitten laitat, että olet sairauksiesi takia lähes liikuntakyvytön, ja siksikin se tukiopetus on tarpeen. Sinä kyllä osaat auttaa matematiikassa, historiassa, luonnontieteissa, kielissä yms, mutta tässä liikunnassa et. Ja jos ei tule tukiopetusta, niin sitten viestiä koulutoimenjohtajalle, että opettajan mielestä lapsi tarvitsee tukea ja apua, mutta tukiopetusta ei saa.

Vinkki: ensin suoraan rehti ja selkeä palaute opettajalle itselleen. Ei pelkästään, "no kun se vaan on hiljanen", koska tuossa ei ole vielä mitään toiveita kodin ja koulun yhteistyötä ajatellen.

Ikävää on opettajaltakin laittaa tuollaista "annan nyt kympin säälistä". Itse laittaisin ihan vaan arvosanaksi ysin selittelemättä sen ihmeempiä. Laittaisin myös kirjalisesti palautteen osa-alueittain, jossa suullisen osaamisen osuus olisi sitten se matalampi (joka myös tiputtaa sen kympin selkeästi ysiin). Tai sitten ihan suullisesta kokeesta antaisin sen ansaitsemansa arvosanan ja merkkaisin Wilmaan. Toki sitten voisin joustaa ja antaa hilaisemman tyypin puhua suullisessa kokeessa vain minulle kahdestaan tai sitten pienessä luotetussa ryhmässä antaa kajauttaa sitä vierasta kieltä. Joskus tällainen voisi ryhmätyönsä esittää ääneen vaikka omalta pulpetiltaan, jos se helpottaa. Vantaan voidaan tulla siis monin tavoin, mutta se suullinen pitää saada sieltä ulos.

En vain ymmärrä MIKÄ kiltissä ystävällisessä rauhallisessa lapsessa niin ärsyttää. Pieni hento fiksu tyttö, jolla ri mitään ongelmaa koskaan ollut kenenkään kanssa.

Ap

Juttelisin opettajan kanssa siitä, mitä lapsen hiljaisuus käytännössä tarkoittaa ja miten se opettajan näkökulmasta koulussa ilmenee. Onko se sitä, että hän ei viittaa tunnilla vai sitä, että parityössä kaverinkaan kanssa ei sano mitään tai ryhmätyössä ei osallistu millään tavalla? Onko se sitä, että lapsi ei koe tarvetta sanoa mitään vai pelkääkö hän sosiaalisia tilanteita? Hiljaisuus voi olla luonnekysymys eikä sille tarvitse silloin mitään tehdä, mutta sen taustalla voi olla myös tuen tarvetta aiheuttavia asioita.

Alkaa tulla niin mitta täyteen tätä opettajien syyttelyä!!!

Te vanhemmat ETTE ole kouluissa näkemässä, mitä siellä tapahtuu! Jälkeläisenne EIVÄT ole niitä kullannuppuja siellä ikäistensä joukossa, mitä kuvittelette heidän olevan. Ensimmäisestäkään tekemästään asiasta eivät kanna vastuuta. Heillä on ainoastaan OIKEUKSIA, ei ensimmäistäkään velvollisuutta. Ja sitten tullaan kotiin parkumaan, kun ope on niiiin epäreilu, kun se vaatii hyvää käytöstä! Vanhemmat uskoo kaiken pureksimatta ja puhuvat peetä opettajista ja hyökkäävät. Sen jälkeen, kun vanhemmat näyttää millä asenteella mennään, muuttuvat kakarat vielä pahemmiksi!

Opettaminen on ok, samoin muksut, te vanhemmat olette se syy, miksi opettajat alalta katoavat!!!

*vastaan

Vierailija kirjoitti:

Vinkki: ensin suoraan rehti ja selkeä palaute opettajalle itselleen. Ei pelkästään, "no kun se vaan on hiljanen", koska tuossa ei ole vielä mitään toiveita kodin ja koulun yhteistyötä ajatellen.

Ikävää on opettajaltakin laittaa tuollaista "annan nyt kympin säälistä". Itse laittaisin ihan vaan arvosanaksi ysin selittelemättä sen ihmeempiä. Laittaisin myös kirjalisesti palautteen osa-alueittain, jossa suullisen osaamisen osuus olisi sitten se matalampi (joka myös tiputtaa sen kympin selkeästi ysiin). Tai sitten ihan suullisesta kokeesta antaisin sen ansaitsemansa arvosanan ja merkkaisin Wilmaan. Toki sitten voisin joustaa ja antaa hilaisemman tyypin puhua suullisessa kokeessa vain minulle kahdestaan tai sitten pienessä luotetussa ryhmässä antaa kajauttaa sitä vierasta kieltä. Joskus tällainen voisi ryhmätyönsä esittää ääneen vaikka omalta pulpetiltaan, jos se helpottaa. Vantaan voidaan tulla siis monin tavoin, mutta se suullinen pitää saada sieltä ulos.

Kyse ei ole kielestä. Hän lukee kyllä kolmea kieltä ja kaikista on aina ollut kympit. Pitää hyviä esitelmiä, paritöitä, nauhoittaa puheitaan jne.

Ei vaan ole sellainen tyyppi joka spontaanisti heti viittaa tai ”keskustelee” suuna päänä.

Ap