"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Vierailija kirjoitti:

Eikö juuri ollut tutkimus, että nykyiset isovanhemmat osallistuvat lastenlasten hoitoon. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Oliko se jopa 80 %.

Tästä olikin puhetta. Tämä on isovanhempien itsensä ilmoittama luku, että 80% osallistuu lastenlasten elämään "silloin tällöin", mitä tämä nyt tarkoittaakaan.

Lisäksi oli uutinen, jossa taas lapsiperheet kokivat paineita pärjätä yksin ja ovat väsyneitä ja avun tarpeessa.

Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin,  kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei.  Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia. 

Vierailija kirjoitti:

Joillain on tosiaan välttelevä kiintymyssuhde. Taitaa olla aika yleinen Suomessa. Eläkkeellä oleva hyväkuntoinen ihminen voi kyllä kerran kuussakin katsoa lasta ilman, että se on "lapsen hoitamista hautaan asti". Ikään kuin tässä olisi olemassa vain vaihtoehdot hoito 5 kerta kymmenessä vuodessa tai viikoittainen hoito. Itse ratkaisin tämän niin, että päätin, että ei se vanhainkodeissa vierailukaan aikanaan ole kenellekään mikään pakko. Sielläkin voi käydä sen kerran kahteen vuoteen, eikä laukata kuukausittain. Tämä ei ole edes mikään kosto, vaan aika luonnollista seurausta aikaisemmalle yhteydenpidon tavalle. 

Totta. Melko turhaa ehkä heidän odottaa kovin lämpimiä välejä lapsiinsa ja lastenlapsiinsa jos eivät ole niitä itsekään kyenneet luomaan.  Minäkin lähinnä kai joskus velvollisuudentunnosta käyn sitten vanhainkodissa ummua moikkaamassa.. onhan se mun äiti, mutta lastenlapsilla tuskin kovin kummoista sidettä häneen on.

idän mafia ja lännen korporaatit kirjoitti:

Suomalainen tapa. Perustuu nälkävuosiin ja punakuumeen uuvuttamaan Suomeen sisällissodan tunnelmissa.

Koskaan ei voi tietää kasvaako omasta lapsesta lahtari vai punakka.

Ei voi luottaa että lapsista kasvaisi normaaleita ihmisiä, joita ei politiikka tai puolen valinta kiinnostaisi.

Aina voi olla lapsenlapsi josta syntyy tuleva öyhöttäjä tai köyhien etujen asioiden huutaja.

Paras olisi jos syntyisi ihminen joka on epäpoliittinen ja hoitaisi vain elämänsä ilman teennäistä agendaa.

Sota repi sukuja ja perheitä halki.

Pitää aina muistaa että oikeaa ja vasenta hallitsee sama sakki ja se saa tavalliset työtään tekevät riitelemään keskenään. He rikkovat perheitä ja kokonaisia sukuja pieneksi silpuksi, hallitakseen sekasortoa.

Nyt sotket eri asiat keskenään. Etkö itse huomaa?

Meillä puolison vanhemmat auttoivat ensin jonkun verran, kun lapset sairastivat , mutta se loppui kuin seinään, kun puolison sisko sai lapsia, meidän lapset eivät sitten olleet enää minkään arvoisia. Se oli aika surullista, kun lapsi kysyy, miksei mummi ja vaari enää tykkää meistä, kun eivät käy meillä. Selitä siinä sitten.

Itse jos mummoksi pääsen, aion kyllä olla lastenlasten kanssa ja auttaa niin paljon kuin pyydetään ja tarvitaan ja niin paljon kuin jaksan. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja isovanhemmuus on arvokas asia. Olisinpa itsekin saanut olla mummon ja ukin hoivissa lapsena!

Minulla ei ole lapsenlapsia, mutta sukulaiset ja tuttavat kenellä heitä on ovat kyllä aktiivisesti mukana lastenlasten elämässä. Otetaan hoitoon mahdollisuuksien mukaan, kuskataan harrastuksiin ym. Tietysti vanhempien ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

HSEn adonis kirjoitti:

Jos näkee lapsen saamisen (joka muuten on etuoikeus) noin suurena työnä, niin ehkä olisi kannattanut jättää tekemättä.

Siis puuttuuko empatiakyky mahdollisesti myös? Tottakai pienen lapsen vanhempi saa olla väsynyt ja uuvuksissa ja saa sen sanoa. Me muut voisimme ennemmin auttaa kuin syyllistää vanhempia.

Mutta tuokin oli perisuomalainen (ainakin perivauvapalstalainen) kommentti. Jos äiti on väsynyt niin heti syytetään lapsien tekemisestä. Uskomaton kulttuuri.

Itse en todellakaan aio käyttää voimiani ja vapaa-aikaani jonkun muun muksujen hoitamiseen. Olen täysin tietoisesti jättänyt lapset tekemättä, koska en halua tuollaista sisältöä elämääni. Joten kyllä, minusta on aivan oikein, että lapset hankkinut myös hoitaa ne itse. 

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?

Hyvä tehdä omien voimavarojen mukaan. Mun mummo jaksoi hoitajana hoitaa meidätkin, kun äiti ja isä jostain syystä hoitopaikan meille tarvitsivat. Mutta jokaiselle tietysti vain voimiensa mukaan.

Enkä kyllä tiedä oliko mummo niin iloinen tästä järjestelystä aina. Varmaan hauska hiipiä yövuorosta kotiin, kun ei me ymmärretty päiväkoti-ikäisinä että mummo on yöt töissä ja mummon pitäisi antaa nukkua kunnolla. Mummo kyllä kuolikin aika nuorena(70v), että ehkä me tosiaan olimme mummolle liikaa.

Mummo parka. Oli varmasti totaalisen väsynyt, mutta ei silti osannut/uskaltanut sanoa vastaan sinun vanhemmillesi, jotka käyttäytyivät täysin idioottimaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HSEn adonis kirjoitti:

Jos näkee lapsen saamisen (joka muuten on etuoikeus) noin suurena työnä, niin ehkä olisi kannattanut jättää tekemättä.

Siis puuttuuko empatiakyky mahdollisesti myös? Tottakai pienen lapsen vanhempi saa olla väsynyt ja uuvuksissa ja saa sen sanoa. Me muut voisimme ennemmin auttaa kuin syyllistää vanhempia.

Mutta tuokin oli perisuomalainen (ainakin perivauvapalstalainen) kommentti. Jos äiti on väsynyt niin heti syytetään lapsien tekemisestä. Uskomaton kulttuuri.

Itse en todellakaan aio käyttää voimiani ja vapaa-aikaani jonkun muun muksujen hoitamiseen. Olen täysin tietoisesti jättänyt lapset tekemättä, koska en halua tuollaista sisältöä elämääni. Joten kyllä, minusta on aivan oikein, että lapset hankkinut myös hoitaa ne itse. 

Jos ihminen on uupunut jostain muusta syystä, niin oletko valmis auttamaan silloin?

Kaikissa elämäntilanteissa ihminen saattaa väsyä ja joutua toimimaan voimavarojensa äärirajoilla. Silloin on vain inhimillistä joustaa ja auttaa. Mutta ymmärrän kyllä, että pääsääntöisesti haluat pitää periaatteistasi kiinni ja sinulla toki on niihin oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsenlapsia, mutta sukulaiset ja tuttavat kenellä heitä on ovat kyllä aktiivisesti mukana lastenlasten elämässä. Otetaan hoitoon mahdollisuuksien mukaan, kuskataan harrastuksiin ym. Tietysti vanhempien ehdoilla.

Tai siis niin he sulle kertovat, todellisuus voi olla kokonaan toinen ns. kiiltokuvaisovanhemmuus.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin,  kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei.  Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia. 

Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille.  Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain on tosiaan välttelevä kiintymyssuhde. Taitaa olla aika yleinen Suomessa. Eläkkeellä oleva hyväkuntoinen ihminen voi kyllä kerran kuussakin katsoa lasta ilman, että se on "lapsen hoitamista hautaan asti". Ikään kuin tässä olisi olemassa vain vaihtoehdot hoito 5 kerta kymmenessä vuodessa tai viikoittainen hoito. Itse ratkaisin tämän niin, että päätin, että ei se vanhainkodeissa vierailukaan aikanaan ole kenellekään mikään pakko. Sielläkin voi käydä sen kerran kahteen vuoteen, eikä laukata kuukausittain. Tämä ei ole edes mikään kosto, vaan aika luonnollista seurausta aikaisemmalle yhteydenpidon tavalle. 

Totta. Melko turhaa ehkä heidän odottaa kovin lämpimiä välejä lapsiinsa ja lastenlapsiinsa jos eivät ole niitä itsekään kyenneet luomaan.  Minäkin lähinnä kai joskus velvollisuudentunnosta käyn sitten vanhainkodissa ummua moikkaamassa.. onhan se mun äiti, mutta lastenlapsilla tuskin kovin kummoista sidettä häneen on.

Älä käy. Kukaan halua tuollaista ruttunaamaa lähelleen. Mene Balille niibkuin ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Ymmärrän toki, että tämä järjestely ei ole paras mahdollinen ehdotus.

Itse siis ajattelen asian niin, että kaikki auttavat toisiaan ja kaikki hyötyvät tästä systeemistä. En tarkoita, että isovanhemmuudesta tulisi työtä vaan että se olisi nautinto olla lastenlasten elämässä.

Miksei kukaan isovanhempi, joka on "oman osansa tehnyt" ikinä vastaa rehellisesti siihen, mistä tällainen ilkeys ja katkeruus omaa lasta kohtaan johtuu? Vielä kun eivät edes ole mitään osaansa tehneet. Aikaisemmin 80-90-luvuilla lapset oli hyvin paljon omillaan ja pihoilla tai sitten mummoilla hoidossa. Omasta lapsuudesta ne muista arkisin juuri nähneeni edes vanhempiani. Viikonloppuisin nukkuivat ja tekivät omia juttujaan ja lauantai-ilta oli pyhitetty kännille. Tiedän että näin on ollut monella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin,  kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei.  Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia. 

Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille.  Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina. 

Monessa kulttuurissa kaikki auttavat toisiaan, kukaan ei jää yksin ja uuvuksiin ja kaikki ns voittavat. Myös ne isovanhemmat.

On todella, todella kolkkoa, miten täälläkin paljon sysätään vanhemmat yksin, koska lastenlapset ovat vain "taakka" isovanhemmille. Mutta tätä asiaa ja sen sukupolvista kiertoahan minä lähdinkin ihmettelemään.

Kyllä huomaa ulkomaalaisten ja suomalaisten väliset erot perhekeskeisyydessä, ulkomaalaiset ovat hyvin tiiviisti läsnä jälkikasvunsa kanssa ilman ongelmia ja turvaverkko on taattu. Isovanhemmat, siskot ja veljet osallistuvat lastenhoitoon ja haluavat ylläpitää hyvää suhdetta. Suomessa tätä pidetään outona, jätetään jopa perheenjäsenetkin yksin omien ongelmiensa kanssa, jos lasten kanssa ei suju hyvin niin naurahdetaan kuivasti "No mitäs hankit lapsia, siinähän yrität pärjätä". Suomalaisten lastenkasvatus on hyvin kolkkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HSEn adonis kirjoitti:

Jos näkee lapsen saamisen (joka muuten on etuoikeus) noin suurena työnä, niin ehkä olisi kannattanut jättää tekemättä.

Siis puuttuuko empatiakyky mahdollisesti myös? Tottakai pienen lapsen vanhempi saa olla väsynyt ja uuvuksissa ja saa sen sanoa. Me muut voisimme ennemmin auttaa kuin syyllistää vanhempia.

Mutta tuokin oli perisuomalainen (ainakin perivauvapalstalainen) kommentti. Jos äiti on väsynyt niin heti syytetään lapsien tekemisestä. Uskomaton kulttuuri.

Itse en todellakaan aio käyttää voimiani ja vapaa-aikaani jonkun muun muksujen hoitamiseen. Olen täysin tietoisesti jättänyt lapset tekemättä, koska en halua tuollaista sisältöä elämääni. Joten kyllä, minusta on aivan oikein, että lapset hankkinut myös hoitaa ne itse. 

Jos ihminen on uupunut jostain muusta syystä, niin oletko valmis auttamaan silloin?

Kaikissa elämäntilanteissa ihminen saattaa väsyä ja joutua toimimaan voimavarojensa äärirajoilla. Silloin on vain inhimillistä joustaa ja auttaa. Mutta ymmärrän kyllä, että pääsääntöisesti haluat pitää periaatteistasi kiinni ja sinulla toki on niihin oikeus.

Jos uupumus ei suoraan johdu henkilön itse tekemistä ratkaisuista, on asia eri. Mutta tässäkään tapauksessa en hoitaisi muiden lapsia, koska olen täysin tietoisesti, omalla päätökselläni jättänyt tuon osa-alueen pois elämästäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Ymmärrän toki, että tämä järjestely ei ole paras mahdollinen ehdotus.

Itse siis ajattelen asian niin, että kaikki auttavat toisiaan ja kaikki hyötyvät tästä systeemistä. En tarkoita, että isovanhemmuudesta tulisi työtä vaan että se olisi nautinto olla lastenlasten elämässä.

Isovanhempien pitää siis olla käytettävissä ja ilman napinoita, sillä lapsenlapset ovat ilo, joten eihän heidän kanssaan oleminen voi väsyttää. Miksi vanhemmat sitten tarvitsevat apukäsiä, jos lasten kanssa olo ei ole raskasta?

Olen isovanhempi ja lapseni muutti ulkomaille. Kun he saivat lapsia, minä muutin perässä, jotta voin olla lapseni ja lastenlasten tukena. Perheeni on minulle kaikki kaikessa. Rakastan lastani ja hänen perhettään. On ilo olla osana arkea ja jakaa iloja ja suruja. Kaikille on helpompaa kun autetaan ja tehdään yhdessä. Nautin mummon roolista kovasti. 

Lapseni kerran sanoi ettei hän voi uskoa miten onnekas on, kun voi luottaa siihen että jos ei hän jaksa niin minä kannattelen ja että monella hänen kavereillaan ei ole edes murto osaa siitä tuesta mitä hänellä on. Se tekee minut surulliseksi, että on kokonainen sukupolvi lapsia, joiden äidit ovat hylänneet. Varsinkin äidit tarvitsevat äidiksi tulon yhteydessä oman äitinsä hoivaa ja tukea. En voisi kuvitellakkaan, että olisin moisessa elämänmuutoksessa jättänyt lapseni selviämään yksin.