Totaalisen kyllästynyt itsestä kaikki mehut imevään keskiluokkaiseen työhön :(

Vierailija kirjoitti:

Joo, oli. Jäin pois oravanpyörästä eikä ole kaduttanut hetkeäkään.

Ottakaa näistä t u l i j o i s t a mallia miten hyvinvointiyhteiskunta rakennetaan!

Up

Olen myös kyllästynyt. Energiaa ei ole vuosiin ollut muuhun kuin työhön ja usein ei siihenkään. Tuntuu, etten vaan pysty tähän enää ja nyt sairauslomalla. Olisipa työ, jota voisi tehdä hajottamatta itseään. Vaikka en yleensä tee ylitöitä, niin kiire ja työmäärä jatkuvasti kohtuuton.

Minkä verran voisi saada ansiosidonnaista kun palkka on nettona 2300€?

Ja sitä saa 400 päivää? Sitten pitäisi jotain taas keksiä.

Talo minulla on on, kaukana maalla, peritty wanha talo.

Sama, kaikki ilo on kadonnut elämästä. Ens vuonna pakko pitää taas opintovapaata, ei tätä muuten jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Tähän pitäisi oikeasti tehdä loppu, tähän orjuutuukseen. Työajat pitäisi lyhentyä reilusti ja työtavat muuttua. Koko systeemi pitäisi purkaa maan tasalle ja rakentaa täysin erilaisena uudelleen. Ei ole mitään järkeä että ihmisen elämä on pelkkää orjana raatamista rikkaiden taskuun.

Mites se Espanjan työajan lyhennys? Sopiiko meille?

Vierailija kirjoitti:

Minkä verran voisi saada ansiosidonnaista kun palkka on nettona 2300€?

Ja sitä saa 400 päivää? Sitten pitäisi jotain taas keksiä.

Talo minulla on on, kaukana maalla, peritty wanha talo.

Saat 1150-1250 e netto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä verran voisi saada ansiosidonnaista kun palkka on nettona 2300€?

Ja sitä saa 400 päivää? Sitten pitäisi jotain taas keksiä.

Talo minulla on on, kaukana maalla, peritty wanha talo.

Saat 1150-1250 e netto

Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Rikkaalla ja köyhällä on tasan yhtä paljon aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai alkoholismilla tk-eläkettä saa.

Alkoholiriippuvuus yksinään ei ole riittävä peruste sairauspäivärahalle, kuntoutustuelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle.

https://www.kaypahoito.fi/nix02270

Itse tiedän tapauksen jossa alkoholismi ja holtittomat elämäntavat olivat pääasiallinen syy muihin terveysvaivoihin (ohitusleikkaus, ylipaino, liikuntaelinten sairaudet). Siis alkoholismista ei varmaankaan pääse eläkkeelle mutta oheissairauksista kyllä. Ikää oli reilu 50 vuotta. En tiedä miten eläkeyhtiön päätökseen vaikutti että oli ns. arvostetussa virassa, luulen itse että duunaripuolella olisi ollut tiukempaa.

Mielestäni on omituista että työttömiä on niin kauheasti ja samaan aikaan joku toinen kuukahtaa työtaakan alle. Lyhemmät päivät ja neljä päivää viikossa niin useammalle riittää töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kesäheinä21 kirjoitti:

No mä heittäydyin vakityön oravanpyörästä siten, että irtisanouduin. Teen vaan määräaikasia soppareita elokuusta kun koulut alkaa toukokuun loppuun. Opetusalalla tää on mahollista. Parin vkon päästä alkaa 10 vkon kesäloma ai että... saan olla ihan rauhassa omien lasten kaa.

Et sä nyt ihan penaalin terävin kynä ole, kun olet kesän palkatta. Me opet kun ollaan silloin palkallisella lomalla niiden lasten kanssa. Tosin elokuusta toukokuuhun tehdäänkin sitten urakkaa.

Kesä-elokuun nostan ansiosidonnaista. Joten rahatta ei opet ole kesällä. En ole ap.

Mutta ansiosidonnainen on huomattavasti vähemmän kuin koko palkka, jota vakituiset saavat. Joku puhui tuolla lomakorvauksista, mutta ei tässä niistä ole kyse, vaan täydestä palkasta. Se, joka leppoistaa elämäänsä tekemällä vain opettajan määräaikaisuuksia, joutuu tekemään lukuvuoden aikana aina täydet työt, mutta saa kesällä vähemmän rahaa. Ei järkevä leppoistamiskeino mielestäni.

Kyllä työ syö nykyisin. Olen keskijohdossa isossa kv-firmassa, ja minun on pakko hyväksyä, että ehdin tehdä ehkä enimillään 70 % niistä asioista, mitä pitäisi, ja nekin tasolla "riittävän hyvä". Teen jatkuvasti sellaista 8,5-9,5 tunnin työpäivää, eli saldot ampuu aina taivaisiin ja niitä sitten maksellaan rahana.

Se mikä minut pitää järjissäni on se, että olen aika paljon tekemisissä ylimmän johdon kanssa ja he ymmärtävät hyvin, että asioita jää tekemättä (koska ovat vielä ylityöllistetympiä). Nykytyöelämässä pitää hyväksyä puutteellisuus, keskeneräisyys ja välillä onnettomat suoritukset vaatimuksiin nähden itseltä ja muilta. Muuten on pääsaikulla ennemmin tai myöhemmin.

On samoja kokemuksia. Kerron tässä oman polkuni tähän mennessä, ja loppuun mietteitä siitä, mikä saattaa auttaa.

Kun ahdistus kävi tarpeeksi vahvaksi työpaikassa, jossa olin ollut 5 vuotta (ensimmäinen "oikea" työpaikkani), niin jättäydyin tyhjän päälle. Ahdistus kai johtui merkityksettömyuden tunteesta. Työ oli aika yksinkertaista kun sen osasi, ja se toistui samalla kaavalla vuodesta toiseen. Olin siinä sitten reilun kesän vapaalla, elin yksinkertaista elämää säästöilläni, tämä oli ihan parhaita hetkiä elämästäni. Toki sitten loppukesästä rupesin etsimään töitä, kun ei vapaaherrattaren elämä ihan loputtomiin maistu.

Pääsin toisenlaiseen työpaikkaan, palkka vähän tippui ja työ oli itselle kovin vaativaa, ihmisten kohtaamista hankalissa tilanteissa. Totesin aika nopeasti, etten tätäkään kestä. Ahdisti kun olin riittämätön ja välillä sai ihmisten vihanpurkauksia päälleen.

Pääsin alle vuoden jälkeen vaihtamaan työpaikkaa. Taas palkka tippui, mutta tällä kertaa työ oli enemmän tietotyötä, joka sopii minulle paremmin. Paiskin hommia sillä ajattelin, että pääsisin etenemään tässä organisaatiossa. Jäin siellä sitten vähän "väliin", kun tiimistämme moni lopetti, jäi hermosaikulle tai sai ylennyksiä. Olin melkein yksin ja todella vähällä kokemuksella, tietenkään en saanut mitään tukea enkä myöskään parempaa palkkaa kompensoimaan vastuun kasvua (oisin ollut ok sen työmäärän kanssa jos se ois huomioitu palkassa).

Siispä reilun vuoden jälkeen vaihdoin taas työpaikkaa. Sekin oli tietotyötä, mutta erilaista ja erityyppisessä organisaatiossa. Siellä palkka oli reippaasti korkeampi, ja se olikin selkeästi isoin motiivini vaihtaa työpaikkaa. Viihdyin siellä todella hyvin, kunnes työpaikan todellinen ilmapiiri alkoi näyttäytyä. Eräs käyttäyi todella törkeästi ja huusi ja sätti muita. Lopulta se käytös kohdistui minuun ja esihenkilön ratkaisu oli olla tekemättä yhtään mitään ja hän vaan toisti, että yhteistyön on sujuttava. En pystynyt nukkumaan kun pelkäsin sitä kolleegaa niin paljon. Otin tästä yhteyttä työterveyteen, mutta siellä reaktio oli vaan että "mitä luulet, että me voidaan täältä tehdä tuolle asialle?" pyysin sairaslomaa, jotta pystyisin rauhoittumaan ja nukkumaan ja saisin timeoutin. Hampaat irvessä lääkäri myönsi viikon, ja totesi vielä, että asia ei ratkea tällä. Irtisanouduin heti sairasloman loputtua, koska en uskaltanut palata töihin.

Palasin aiempaan työpaikkaani. Nyt olen taas ollut tyyliin vuoden ja tämä sapettaa ja ahdistaa niin paljon. En pääse eteenpäin urallani, kaikki tehdään huonosti kun "on kiire". En nuku öisin kun vaan käyn läpi mielessäni kaikkea, mikä on pielessä ja mitä en ole ehtinyt tehdä. Kaikki palkankorotukset on jäissä kun just laitettiin organisaatio uusiksi. Perehdytän uudessa tiimissä sellaisia, joilla on mua korkeampi palkka ja paremmat tittelit, koska heidät on nyt siirretty tekemään uutena samaa hommaa kuin minä, mutta saivat säilyttää etunsa.

Lyhyesti, työpaikan vaihto tai itsekustannettu työttömyys on aina helpottanut hetkeksi, mut hetken päästä sekin aina ahdistaa. Se voi toimia hetken lääkkeenä, mutta pitkäaikainen ratkaisu olisi ehkä muuttaa omaa ajattelutapaa tai löytää joku unelma-ammatti. En tiedä, opettelen vielä.

Miten te olette päässeet saikulle kun vanne kiristää päätä? Mä olen muutamia kertoja ottanut yhteyttä työterveyspsykologille, kun on ollut tällaisia tuntemuksia, ihan mukavia jutteluhetkiä mut sit tuntuu jonkun ajan päästä ihan yhtä ahdistavalta kaikki työ. Haluaisin, että tää kuhina päässä loppuisi, ja saisin nukuttua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä työ syö nykyisin. Olen keskijohdossa isossa kv-firmassa, ja minun on pakko hyväksyä, että ehdin tehdä ehkä enimillään 70 % niistä asioista, mitä pitäisi, ja nekin tasolla "riittävän hyvä". Teen jatkuvasti sellaista 8,5-9,5 tunnin työpäivää, eli saldot ampuu aina taivaisiin ja niitä sitten maksellaan rahana.

Se mikä minut pitää järjissäni on se, että olen aika paljon tekemisissä ylimmän johdon kanssa ja he ymmärtävät hyvin, että asioita jää tekemättä (koska ovat vielä ylityöllistetympiä). Nykytyöelämässä pitää hyväksyä puutteellisuus, keskeneräisyys ja välillä onnettomat suoritukset vaatimuksiin nähden itseltä ja muilta. Muuten on pääsaikulla ennemmin tai myöhemmin.

Sulle ne sentään maksetaan. Itse saan tunti tunnista -systeemillä ylityöt. Eli käytännössä voin katsella olenko tehnyt ylitöitä kuinka monen viikon edestä, koska eihän niitä ehdi pitää pois ikinä.

Illat tuntuu nykyisin yhtä lyhyiltä kuin lounastunti ja viikonloppu entiseltä illalta. Loman pitää olla 4vko, jotta on rentoutunut olo, mutta ihan parissa päivässä loman jälkeen on olo kuin ei olisi ikinä lomalla ollutkaan. Vapaa-ajalla ei jaksa tehdä yhtään mitään. Tilanne pahenee joka kerta kun joku jää eläkkeelle, koska työt vain jaetaan muille.

Aivan kamala tapa elää ja olla. Käytännössä elää 100% työlle, vaikka virallisesti ei. Aion jäädä pois työelämästä heti kun lapset on isoja. Olen onneksi silloin vielä melko nuori, eli toivottavasti energiaa oikeaan elämiseen riittää.

Vierailija kirjoitti:

Miten te olette päässeet saikulle kun vanne kiristää päätä? Mä olen muutamia kertoja ottanut yhteyttä työterveyspsykologille, kun on ollut tällaisia tuntemuksia, ihan mukavia jutteluhetkiä mut sit tuntuu jonkun ajan päästä ihan yhtä ahdistavalta kaikki työ. Haluaisin, että tää kuhina päässä loppuisi, ja saisin nukuttua.

Mä en ole päässyt. Lääkäri oli sitä mieltä että vapaa-ajalla kannattaa ottaa rauhallisemmin, niin jaksaa sitten töissä. Mulla on yksi harrastus kerran viikkoon, ja sekin olisi siis pitänyt jättää.

Lääkärillä ei ollut mitään ajatusta että voiko henkilö nyt hyvin vai ei.

Yrittäjyys on ainoa vaihtoehto enää itselleni. Pitkän korporaatiouran jälkeen en jaksa kuunnella käskytystä ja pompottelua yksinkertaisilta pomoilta.

Yrittäjänä saan myös valita itse asiakkaani.

Mä olen järjestänyt asiani  niin, että vähempi riittää. 40 v jälkeen eli viiteen vuoteen en ole enää tehnyt kokopäivätyötä. Toki työni ensimmäisessä ammatissani on sellainen, jota keskiluokka halveksii, mutta sitä voi tehdä keikkavuoroina oman jaksamisen ja mielenkiinnon mukaan. Valitettavasti toinen, akateeminen tutkintoni vei juuri aloituksen jälkeiseen vankilaan ja sinne en kyennyt jäämään.

Niinpä kesäloma on nykyään 4 kk, en koskaan tee viittä päivää peräkkäin enkä käytä herätyskelloa. Ei myöskään tarvitse erikseen liikkua. Työ ja vapaa-aika ovat vihdoin tasapainossa, energiaa riittää ja elämä on mielekästä. Ikä ja matalapalkka-ala takaavat sen, että eläkekertymän kannalta on melko turhaa pinnistellä. Toki omat isot kuviot eli perhe ja asuntolaina ovat jo valmiit. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen järjestänyt asiani  niin, että vähempi riittää. 40 v jälkeen eli viiteen vuoteen en ole enää tehnyt kokopäivätyötä. Toki työni ensimmäisessä ammatissani on sellainen, jota keskiluokka halveksii, mutta sitä voi tehdä keikkavuoroina oman jaksamisen ja mielenkiinnon mukaan. Valitettavasti toinen, akateeminen tutkintoni vei juuri aloituksen jälkeiseen vankilaan ja sinne en kyennyt jäämään.

Niinpä kesäloma on nykyään 4 kk, en koskaan tee viittä päivää peräkkäin enkä käytä herätyskelloa. Ei myöskään tarvitse erikseen liikkua. Työ ja vapaa-aika ovat vihdoin tasapainossa, energiaa riittää ja elämä on mielekästä. Ikä ja matalapalkka-ala takaavat sen, että eläkekertymän kannalta on melko turhaa pinnistellä. Toki omat isot kuviot eli perhe ja asuntolaina ovat jo valmiit. 

Mä olen aika varma, että matalapalkka-aloista pidetään "pskaduuni" -mielikuvaa yllä, koska muuten kaikki haluaisivat niille. Ihan siksi, että aniharva korkeakoulutusta vaativa työ mitenkään lisää elämänlaatua, vaan usein käy päinvastoin.