Totaalisen kyllästynyt itsestä kaikki mehut imevään keskiluokkaiseen työhön :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen järjestänyt asiani  niin, että vähempi riittää. 40 v jälkeen eli viiteen vuoteen en ole enää tehnyt kokopäivätyötä. Toki työni ensimmäisessä ammatissani on sellainen, jota keskiluokka halveksii, mutta sitä voi tehdä keikkavuoroina oman jaksamisen ja mielenkiinnon mukaan. Valitettavasti toinen, akateeminen tutkintoni vei juuri aloituksen jälkeiseen vankilaan ja sinne en kyennyt jäämään.

Niinpä kesäloma on nykyään 4 kk, en koskaan tee viittä päivää peräkkäin enkä käytä herätyskelloa. Ei myöskään tarvitse erikseen liikkua. Työ ja vapaa-aika ovat vihdoin tasapainossa, energiaa riittää ja elämä on mielekästä. Ikä ja matalapalkka-ala takaavat sen, että eläkekertymän kannalta on melko turhaa pinnistellä. Toki omat isot kuviot eli perhe ja asuntolaina ovat jo valmiit. 

Mä olen aika varma, että matalapalkka-aloista pidetään "pskaduu

Se on, kun raha on ainoa arvostuksen mittari. Hyvä työ tietää paljon rahaa. Hyvä työ myös vaatii paljon, ja en vaan koskaan lakannut näkemästä asiaa niin, että rahallinen korvaus maksetaan siitä, että olet naimisissa työsi kanssa. Se vie ajan, voimat ja elämänilon, eikä mitään niistä edes saa sillä rahalla.

En mä tiedä haluaisivatko kaikki paskaduuneihinkaan. Nämä taas syövät fyysisen terveyden, jos on pakko raataa täyttä päivää vuodesta toiseen. Kiire ja työkuorma on yhtä kammottava, mutta lasku lankeaa kropalle eikä päälle. Töitä ei todellakaan vie kotiin, mutta nivelet ottavat osumaa, elämä kuluttaa toisella tavalla.

Raha- ja uraorientoituneita ihmisiä tarvitaan, me elettäisiin aivan banaanivaltiossa jos kaikki olisivat yhtä vapaudenkaipuisia ja kunnianhimottomia hippejä. Mutta jokin kannattamattomuusansa täällä piilee: oli positiivinen järkytys huomata, miten hyvin verotus tasaa tulonmenetystä ja kuinka paljon systeemissä on kaikenlaisia kannustinloukkuja ja porsaanreikiä. Ihan älytöntä on pienyrittäjyyden tekeminen käytännössä kannattamattomaksi, siinäkin astuu ansaan. Maa on huolella tehty siihen muotoon, että taidan olla onnekkaiden joukossa, kun se elämän kannatteleva voima ei tule työn kautta. Saa nähdä, ehtiikö asiaan tulla minkälaisia muutoksia mun elinaikanani. En ole huolissani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän pitäisi oikeasti tehdä loppu, tähän orjuutuukseen. Työajat pitäisi lyhentyä reilusti ja työtavat muuttua. Koko systeemi pitäisi purkaa maan tasalle ja rakentaa täysin erilaisena uudelleen. Ei ole mitään järkeä että ihmisen elämä on pelkkää orjana raatamista rikkaiden taskuun.

 

Entäs keskituloinen tai vähän parempi kuin keskituloinen? Onko se raatamista rikkaiden taskuun? Osittain ehkä, mutta toisaalta paljon enemmän varaa tehdä asioita kuin työttömänä. Itselläni tilanne on 50-50, että onko tämä liian uuvuttavaa ja pitäisi hypävä pois kyydistä, vai jatkaako vain samaa ja ottaa ilo irti vapaa-ajasta sen verran kuin pystyy.

Näillä parempityloisilla on ainakin mahdollista tehdä lyhyempää työaikaa

Vierailija kirjoitti:

Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia. Rikkaalla ja köyhällä on tasan yhtä paljon aikaa.

🤔 Jos ei jaksa tehdä töitään joko fyysisesti tai psyykkisesti eikä ole mahdollista vaihtaa toisen tyypiseen työhön niin eipä päde tuo. Jos köyhä käybussilla 2 eri osaikatyössä ja se vie päivässä n. 12 tuntua ja osan viikonlopusta. Rikas tekee lyhyempää viikkoa 4 päivää 6 tuntia. Niin miten saat kummallekin saman ajan niihin tärkeimpiin asioihin? Miten se köyhempi jaksaa tarttua niihin tärkeimpiin asioihin kun on niin loppu että haluaa vain nukkua?

Olen ollut työelämässä nyt 30 vuotta (samassa isossa firmassa), ja isoin ongelma ei ole työpäivän pituudessa. Ongelma on yksinkertaisesti työn määrän lisääntyminen (säästöt eli tuottavuuden parantaminen --> vähemmän tekijöitä samaan työmäärään)  ja jatkuvat organisaatiomuutokset. Kokousten ja palaverien määrä on räjähtänyt käsiin  ja sähköpostin vie aivan helvetisti aikaa.

Työn henkinen kuormittavuus on monessa työtehtävässä ihan eri tasolla kuin joitain vuosikymmeniä aiemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut työelämässä nyt 30 vuotta (samassa isossa firmassa), ja isoin ongelma ei ole työpäivän pituudessa. Ongelma on yksinkertaisesti työn määrän lisääntyminen (säästöt eli tuottavuuden parantaminen --> vähemmän tekijöitä samaan työmäärään)  ja jatkuvat organisaatiomuutokset. Kokousten ja palaverien määrä on räjähtänyt käsiin  ja sähköpostin vie aivan helvetisti aikaa.

Työn henkinen kuormittavuus on monessa työtehtävässä ihan eri tasolla kuin joitain vuosikymmeniä aiemmin. 

Uudet nuoret kokemattomat toimarit luulee aina että tulos kasvaa kun kulut pistetään minimiin ja vähän koulutetaan ja palaveerataan. Eivät reppanat tajua ettei homma toimi kauaa niin ehkä tulos on hetken aikaa parempi, mutta kun työhyvinvointi huononee niin kulut tulevat sairaslomien ja työnlaadussa vastaan jonakin päivänä. Oikeasti nää kaiken maailman preppaajat ja johtajakoulutukset on niin syvältä. Sopi at tittelinkipeille mutta muuta hyvää niissä ei ole.

Aina voi jäädä kotiin työttömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouduin käymään vuosia ja vuosia töissä, tosin hyväpalkkaisessa mutta stressaavassa, koska olin totaaliyh. Oli vaan pakko lapsen takia kestää korkeaa verenpainetta, 4 tunnin yöunia ja lomalla stressautumista. Minnekään vuokrakasarmiin en turvallisuussyistäkään halunnut muuttaa.

Silloin ajattelin, kuinka helppoa on niillä, joilla ei ole lasta yksin huollettavanaan. Saivat edes nukkua viikonloppuna pitkään ja lomat ovat lomia. Yh-vanhemmat ovat aina velvollisuuksissaan kiinni.

Miettikää, että monella saattaa olla vielä tiukempi tilanne kuin itsellänne.

 

Eipä se paljon lämmitä että jollain on vielä vaikeampaa, jos on ihan poikki. En ole ikinä ymmärtänyt tätä perustetta

Tämä on maailman typerin argumentti. Jos on turha valittaa, kun jollain menee huonommin niin samalla logiikalla on turha olla tyytyväinenkään, koska joillain menee varmasti paremmin.