Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Totaalisen kyllästynyt itsestä kaikki mehut imevään keskiluokkaiseen työhön :(
15.05.2021 |
Olen ollut vuosien ajan keskiluokkaisessa ansiotyössä. Työtä on niin paljon kuin vain jaksaisi tehdä.
Ongelmana on, että työ on kapeuttanut muun elämän olemattomaksi tavallisella 8-16 työajalla. Päivän jälkeen kaikki energia on tipotiessään.
Loman jälkeen sen tajuaa. Olo tuntuu palautuvan jo muutamassa päivässä. On ihana jatkaa yöunia kuudelta ja nukkua yhdeksään, jos yöt aamuyöstä karkaavat. On energiaa nähdä ihmisiä, harrastaa, jopa kiinnostua seksuaalisesti.
Vaikka koenkin tyytyväisyyttä siitä, että saan tehdä työtä, olen katkera siitä, että työ tekee minut onnettomaksi, eikä voi saada ilon tunteita toteuttamalla sellaisia asioita, jotka itselle tuovat tyydytystä.
Muilla samoja kokemuksia? Onko kukaan harkinnut heittäytymistä oravanpyörästä?
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän pitäisi oikeasti tehdä loppu, tähän orjuutuukseen. Työajat pitäisi lyhentyä reilusti ja työtavat muuttua. Koko systeemi pitäisi purkaa maan tasalle ja rakentaa täysin erilaisena uudelleen. Ei ole mitään järkeä että ihmisen elämä on pelkkää orjana raatamista rikkaiden taskuun.
Ryhdy yrittäjäksi ja raada omaan taskuun. Eiku ei se ookkaan kivaa, ku joutuu ihan itse etsimään työt ja myymään osaamistaan mikäli sitä edes on.
No ei aamusta iltaan raataminen olekaan kivaa riippumatta kenen taskuun rahat menee. Pitäisi olla jo niin kehittynyt yhteiskunta että kenenkään ei tarvitsisi raataa eikä kenenkään olla tahtomattaan työtön vaan kaikilla olisi töitä sopivasti. Ymmärtääkseni näin olikin vielä joskus 70-80-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä aloitus osui juuri omaan elämäntilanteeseen. Olen päälle kolmekymppinen ja puurran vaikeassa asiantuntijatyössä hyvällä palkalla. Koko työura kulunut samantapaisissa tehtävissä. On mukava keskiluokkainen elämäntyyli ja turvattu arki, kyllä. Arvostan niitä paljon, kun olen nähnyt toisenkinlaista elämää. Mutta olen aivan loppu.
Ahdistus on vallannut elämän. Teen pitkää päivää, silti työt tunkevat kotiin asti. Töiltä ei pääse kunnolla rauhaan edes vapaalla. Taon tulosta, mutta tavoitteet aina vain korkeammalla ja työnantaja vaatii koko ajan enemmän niukoilla resursseilla. Se, että lähtökohtaisesti pidän työstäni kovasti, tekee asiasta vielä hankalamman. Työn imu muuttuu helposti kaiken nieleväksi kidaksi. Hyvä renki, huono isäntä, vai miten sitä sanotaan...
Nyt sitten olen sairauslomalla. Kuinka pitkällä, en tiedä. Tiedän ainoastaan sen, että näin ei voi jatkua. Elämä on pystyttävä järjestämään jotenkin toisin. Mutta salaa ihmettelen, onko asiantuntijaduuneja mahdollista edes tehdä siten, että työn ja vapaa-ajan välillä olisi selkeä raja, ja että viikkotyöajassa pysyminen olisi mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Sain vihdoin vuosikausien yrittämisen jälkeen viran elokuussa, mutta nyt olisinkin valmis jättämään koko työn. Olen siis luokanopettaja.
Raskainta on se, että en pysty tekemään työtäni riittävän hyvin työajan puitteissa. Koen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja ristiriitaa omien arvojen ja tahtotilan ja lopullisen työn tuloksen välillä. Rakastan opettamista ja sitä työni ydintä! Iso osa työajasta menee kuitenkin aivan muuhun, johon minulla ei edes ole osaamista.
Pidän itse kiinni 8-16 työajasta (joitain poikkeuspäiviä lukuunottamatta), mutta vanhemmat eivät näin toimi. Saan työhön liittyviä yhteydenottoja oikeastaan 24/7, siis myös öisin ja viikonloppuisin. Olen opettanut samaa luokkaa kaksi vuotta ja heti alkuun olen ilmoittanut omat rajani, mutta osa vanhemmista ei suostu tätä ymmärtämään. Eikä nämä viestit ole kyllä koskaan mitään positiivisia. Viimeisin "kiva" viesti, jossa minut haukuttiin ja uhkailtiin jalkapuulla, tuli keskiviikkona helatorstain lomaa vasten klo 23. En tietenkään vastaa viesteihin tuohon aikaan enkä aina niitä vastaanotakaan, mutta koronan vuoksi työpuhelinta ei voi oikein kokonaan sulkeakaan, jos luokassa on altistuminen. Jatkuva maalitauluna olo on erittäin kuormittavaa.
Haaveilen jostain ihan muusta työstä. Tätä en tule eläkeikään asti jaksamaan, se on päivänselvää.
Eiköhän sen altistumisilmoituksen saa muuta kautta kuin Wilma-viestillä, joten ei töitä tarvitse vapaalla tehdä. Muuten ymmärrän kyllä kuvaamasi opettajan työn raskauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäydy työttömäksi. Tein niin 15-vuotta sitten ja se oli elämäni paras päätös. Saa tehdä ihan sitä mitä huvittaa.
Olen myös työtön ja tuo ei toki pidä paikkaansa muuten kuin jos on muista lähteistä rahaa kuin perustuista, tai sitten jos ei halua tehdä mitään kovin kallista tai omistaa mitään kummempaa.
Eipä ollu. Ite oon tällä hetkellä vakituinen opiskelija mut mun tulot on täsmälleen samat kuin työttömänä. Mulla on kämppä täynnä elektroniikkaa, pelejä ja kaappi täynnä hyviä ruokia. Työttömän raha riittää oikein mainiosti kunhan sitä rahaa osaa käyttää. Toinen kikka on säilyttää luottotiedot, jotta voi sitten ostaa osarilla kaikkea isompaa. Tuntuu olevan osalle ihmisistä hyvinkin vaikeaa hoitaa raha-asioita. Ja oon siis ollut ite työttömänäkin.
En toki ravaa baareissa, polta, tai käytä rahojani mihinkään täysin turhaan p*skaan kuten esimerkiksi merkkivaatteisiin tms. Mutta mun ei silti todellakaan tarvitse käydä missään ruokajonoissa. Mut jos pitäis jotain mukulaa kasvattaa tai ei asuis yksin nii sithän asia olis ihan eri.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama. Palkka on sen verran hyvä, etten millään viitsisi hypätä pois oravanpyörästä ja romahduttaa tulotasoani. Silti varsinkin viimeiset vuodet olen ollut melkoinen raunio välillä. Yöunet vaihtelevat hyvistä surkeisiin. Masennun, jos joudun väsyneenä tekemään töitä, enkä jaksa muuta tehdä. Toivoen, että seuraava yö menisi paremmin ja jaksaisi edes vähän enemmän. Viikonloppuina yleensä palautuu juuri seuraavaa työviikkoa varten ja joskus ahdistus pilaa viikonlopunkin.
Jos sinulle on raha tärkeämpi, niin silloin valitsen sen. Itse romahdutin tulotason ja lisäsin vapaa-aikaa. En ole katunut. En tosiaankaan tarvitse enää tavaraa, kun mieli on tasapainossa. Ihminen ei oikeasti tarvitse paljon. Halu omistaa
ja saada lähteee rauhalla ja tasapainoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama. Palkka on sen verran hyvä, etten millään viitsisi hypätä pois oravanpyörästä ja romahduttaa tulotasoani. Silti varsinkin viimeiset vuodet olen ollut melkoinen raunio välillä. Yöunet vaihtelevat hyvistä surkeisiin. Masennun, jos joudun väsyneenä tekemään töitä, enkä jaksa muuta tehdä. Toivoen, että seuraava yö menisi paremmin ja jaksaisi edes vähän enemmän. Viikonloppuina yleensä palautuu juuri seuraavaa työviikkoa varten ja joskus ahdistus pilaa viikonlopunkin.
Jos sinulle on raha tärkeämpi, niin silloin valitsen sen. Itse romahdutin tulotason ja lisäsin vapaa-aikaa. En ole katunut. En tosiaankaan tarvitse enää tavaraa, kun mieli on tasapainossa. Ihminen ei oikeasti tarvitse paljon. Halu omistaa
ja saada lähteee rauhalla ja tasapainoilla.
Lisään, että työttömyyden ja täystyöllistetyn välissä on paljon variaatioita. Itse siirryin osa-aikaiseksi. En haluaisi työttömäksi, enkä enää olisi valmis tekemään täyttä viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Ala asiantuntijaksi, tai vaativalle alalle asiantuntijaksi.
'
Noissa töissä se kuormittavuus vasta onkin. Jotkut poikkeukset ovat niin hyviä, että se asiantuntijatyö onnistuu ilman suurempia ponnisteluja ja he ovat onnellisessa asemassa, mutta yleensä ihmisistä revitään kaikki mahdollinen irti, koska kilpailu on kovaa, palkat on kovat, ja tuloksia pitää saada aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama. Palkka on sen verran hyvä, etten millään viitsisi hypätä pois oravanpyörästä ja romahduttaa tulotasoani. Silti varsinkin viimeiset vuodet olen ollut melkoinen raunio välillä. Yöunet vaihtelevat hyvistä surkeisiin. Masennun, jos joudun väsyneenä tekemään töitä, enkä jaksa muuta tehdä. Toivoen, että seuraava yö menisi paremmin ja jaksaisi edes vähän enemmän. Viikonloppuina yleensä palautuu juuri seuraavaa työviikkoa varten ja joskus ahdistus pilaa viikonlopunkin.
Jos sinulle on raha tärkeämpi, niin silloin valitsen sen. Itse romahdutin tulotason ja lisäsin vapaa-aikaa. En ole katunut. En tosiaankaan tarvitse enää tavaraa, kun mieli on tasapainossa. Ihminen ei oikeasti tarvitse paljon. Halu omistaa
ja saada lähteee rauhalla ja tasapainoilla.Lisään, että työttömyyden ja täystyöllistetyn välissä on paljon variaatioita. Itse siirryin osa-aikaiseksi. En haluaisi työttömäksi, enkä enää olisi valmis tekemään täyttä viikkoa.
Tuo osa-aikaisuus voisi toimia. Käytännössä se kyllä tiputtaa palkkaa huomattavasti, ja silti pitää saada asioita aikaan. Jos muu tiimi painaa 5 päivää viikossa suunnitelmallisen aikataulun mukaan, niin itse olisi esim 3 päivää viikossa ja tekisi vähän mitä sattuu. En tiedä, miten muut suhtautuisivat, mutta olisihan se ainakin itselle rentoa.
Oliko teillä ketjuun vastanneilla asiantuntijatyön tekijöillä samanlaiset fiilikset jo uran alussa, vai ovatko ne riittämättömyyden / uupumuksen tunteet kehittyneet vasta vuosien kuluessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko teillä ketjuun vastanneilla asiantuntijatyön tekijöillä samanlaiset fiilikset jo uran alussa, vai ovatko ne riittämättömyyden / uupumuksen tunteet kehittyneet vasta vuosien kuluessa?
Omassa työssä pahentunut viimeisen 2 vuoden aikana , takana organisaatiomuutos ja työmäärän lisääntyminen 30%, samaan aikaan henkilöstövaje jota ei ole paikattu (työn tekijät vähentyneet samaan aikaan noin 30%). Tiimissä useita perhevapaalla olijoita ja kolmea perhevapaalla olijaa sijaistaa 1 henkilö, lisäksi esimerkiksi lyhyttä työaikaa tekevien vajaata resurssia ei korvata millään. Viimeisen 3 vuoden aikana 4 työntekijää aloittanut 80% työajan ja sitä ei ole paikattu.
Vierailija kirjoitti:
Oliko teillä ketjuun vastanneilla asiantuntijatyön tekijöillä samanlaiset fiilikset jo uran alussa, vai ovatko ne riittämättömyyden / uupumuksen tunteet kehittyneet vasta vuosien kuluessa?
Pahentunut viime vuosina, mutta on tämä "luonnevika" ollut aina mulla jossain määrin. Nykyään vaan jatkuvasti seurataan, kysellään, kytätään, vaaditaan. Tai siltä se ainakin tuntuu, eikä oikein sovellu itselleni, vaikka olenkin sinnitellyt jo 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla samoja kokemuksia kuin sinulla, mutta sillä erolla, että sinnittelen töissä käymällä köyhyysrajalla. Tienaan huimat 1400 euroa nettona kuukaudessa ja olen menettänyt mielenterveyteni jo monta vuotta sitten työnteolle. Olen vain sellainen kävelevä ihmisraunio, jolla on tyhjä katse. Oikeasti en tiedä miksi edes käyn töissä, kun siitä ei saa edes rahaa kunnolla ja se vie kaiken elämänilon. Olen uupunut, vittuuntunut, väsynyt ja itskisin, jos vain kykenisin, mutta ei tule itkuakaan. Hyväpalkkaisiin töihin en edes pääse. Lottoan joka viikko, koska olen niin epätoivoinen ja haluan pois tästä tilanteesta, mutten jaksa taistella. Voisin ihan hyvin vammautua säilyttäen arjessapärjäämiskykyni, että ei tarvitsisi enää jaksaa tätä. Vihaan elämääni. Ihan oikeasti vihaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama. Palkka on sen verran hyvä, etten millään viitsisi hypätä pois oravanpyörästä ja romahduttaa tulotasoani. Silti varsinkin viimeiset vuodet olen ollut melkoinen raunio välillä. Yöunet vaihtelevat hyvistä surkeisiin. Masennun, jos joudun väsyneenä tekemään töitä, enkä jaksa muuta tehdä. Toivoen, että seuraava yö menisi paremmin ja jaksaisi edes vähän enemmän. Viikonloppuina yleensä palautuu juuri seuraavaa työviikkoa varten ja joskus ahdistus pilaa viikonlopunkin.
Jos sinulle on raha tärkeämpi, niin silloin valitsen sen. Itse romahdutin tulotason ja lisäsin vapaa-aikaa. En ole katunut. En tosiaankaan tarvitse enää tavaraa, kun mieli on tasapainossa. Ihminen ei oikeasti tarvitse paljon. Halu omistaa
ja saada lähteee rauhalla ja tasapainoilla.Lisään, että työttömyyden ja täystyöllistetyn välissä on paljon variaatioita. Itse siirryin osa-aikaiseksi. En haluaisi työttömäksi, enkä enää olisi valmis tekemään täyttä viikkoa.
Tuo osa-aikaisuus voisi toimia. Käytännössä se kyllä tiputtaa palkkaa huomattavasti, ja silti pitää saada asioita aikaan. Jos muu tiimi painaa 5 päivää viikossa suunnitelmallisen aikataulun mukaan, niin itse olisi esim 3 päivää viikossa ja tekisi vähän mitä sattuu. En tiedä, miten muut suhtautuisivat, mutta olisihan se ainakin itselle rentoa.
Veroprosentin putoaminen kompensoi itseasiassa todella mukavasti. Saat melkein saman verran vähemmällä työllä nettona, ellei kyseessä ole matalapalkka-ala.
Kesäheinä21 kirjoitti:
No mä heittäydyin vakityön oravanpyörästä siten, että irtisanouduin. Teen vaan määräaikasia soppareita elokuusta kun koulut alkaa toukokuun loppuun. Opetusalalla tää on mahollista. Parin vkon päästä alkaa 10 vkon kesäloma ai että... saan olla ihan rauhassa omien lasten kaa.
Et sä nyt ihan penaalin terävin kynä ole, kun olet kesän palkatta. Me opet kun ollaan silloin palkallisella lomalla niiden lasten kanssa. Tosin elokuusta toukokuuhun tehdäänkin sitten urakkaa.
Minä ajattelen, että pomon/pomojen ongelma.
Olen aina ollut hyvin selkeä sen suhteen, että en tee pitkää päivää. Tai noin kerran puolessa vuodessa voin jonkun oikeasti ison deadlinen kohdalla joustaa tästä, mutta en muuten.
Se on vain sitten kestettävä puolin ja toisin, että joku toinen tiimissä sitten kerää yli 100 saldotuntia ja itkee burnoutiaan. Mutta se on nähtävä hänen valintanaan suostua sellaiseen. Usein se on niin. Ei kummankaan tilanne parane sillä, että kumpikin on burnoutissa.
Viime kädessä voi vaihtaa työpaikkaa. Ainakin omalla alallani eri firmojen/paikkojen kulttuurit tunnetaan.
Ihan normaali kahdeksan tunnin päivä on aika pitkä ilman suurta stressiäkään. Eli siihen tottuu ja voi olla helpompi vain hyväksyä se, että 8 h päivän lisäksi ei paljon jaksa.
Alue: Aihe vapaa
Sama tilanne. Sain vihdoin vuosikausien yrittämisen jälkeen viran elokuussa, mutta nyt olisinkin valmis jättämään koko työn. Olen siis luokanopettaja.
Raskainta on se, että en pysty tekemään työtäni riittävän hyvin työajan puitteissa. Koen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja ristiriitaa omien arvojen ja tahtotilan ja lopullisen työn tuloksen välillä. Rakastan opettamista ja sitä työni ydintä! Iso osa työajasta menee kuitenkin aivan muuhun, johon minulla ei edes ole osaamista.
Pidän itse kiinni 8-16 työajasta (joitain poikkeuspäiviä lukuunottamatta), mutta vanhemmat eivät näin toimi. Saan työhön liittyviä yhteydenottoja oikeastaan 24/7, siis myös öisin ja viikonloppuisin. Olen opettanut samaa luokkaa kaksi vuotta ja heti alkuun olen ilmoittanut omat rajani, mutta osa vanhemmista ei suostu tätä ymmärtämään. Eikä nämä viestit ole kyllä koskaan mitään positiivisia. Viimeisin "kiva" viesti, jossa minut haukuttiin ja uhkailtiin jalkapuulla, tuli keskiviikkona helatorstain lomaa vasten klo 23. En tietenkään vastaa viesteihin tuohon aikaan enkä aina niitä vastaanotakaan, mutta koronan vuoksi työpuhelinta ei voi oikein kokonaan sulkeakaan, jos luokassa on altistuminen. Jatkuva maalitauluna olo on erittäin kuormittavaa.
Haaveilen jostain ihan muusta työstä. Tätä en tule eläkeikään asti jaksamaan, se on päivänselvää.