Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla

Vierailija kirjoitti:

Ap:

Voisitko kertoa naiselle, miltä sinusta tuntuu? Oletko tehnyt jo niin? Tällaisista henkilökohtaisista asioista puhuminen voi tuntua pelottavalta, mutta ainakin minä arvostaisin tosi paljon, jos mies uskaltaisi puhua näinkin isosta asiasta.

N27

Olen mä vähän puhunut. En tiedä haluanko ihan kaikkea kertoa, mutta ainakin enemmän kuin mitä tähän mennessä olen.

AP

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Ja siis pakko ihmisen on pitää puoliaan ja luottaa vaistoihinsa. Mä tunnen ihmisiä jotka ihan aikuisenakin antaa sinisilmäisesti toisten käyttää itseään hyväksi ja ottavat kaikesta syyt niskoilleen. Se on ihan kamalaa ja sellainen kutistaa heidät koppakuoriaisen kokoiseksi.

AP

Mulla tulee ihan Virpi mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisit hieman normalisoida tuota tilannetta. Kun nähdäkseni kaikki parisuhteet ovat täynnä yksipuolisia tulkintoja ja myös väärintulkintoja. Ehkä olet vain liikaa herkistynyt asialle? Ehkä sittenkin myös parisuhteessa olisi se vaihtoehto, että annan näiden asioiden olla ilman pelkoa siitä, että ne jäävät kalvamaan. Esimerkiksi, kun huomaat tehneesi jonkun tulkinnan, voit muistuttaa itseäsi siitä, että tässäpä taas yksi niistä tarpeettomista tulkinnoista, joita aivoni tuottavat, jatkan tästä huolimatta sitä mitä olin tekemässä. 

Me ihmiset olisimme kauhean yksinäisiä, jos kelpaisimme parisuhteisiin tai ylipäätään ihmissuhteisiin vain ehjinä ja täydellisinä. Sun pelko tuntui olevan epävarmuus siitä, milloin nainen aidosti rikkoo sun rajoja ja oikeuksia ja milloin vain teet näitä väärintulkintoja. Miksi odotat, että nainen rikkoo sun rajoja? Luulen, että tällaisen epäilyksen alla oleminen on kumppanillesi aika raskasta ja siinä saattaa olla isompi suhteen päättymisen syy, kuin noissa väärintulkinnoissa. 

En tiedä missä terapiassa olet käynyt, mutta suosittelen kuitenkin hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Jos olet saanut jotain muuta, niin käy muutama kerta tällaisessa ennen kuin päätät, että asiaa ei voi terapian keinoin auttaa.

Ongelmana on, että en voi olla täysin puolustamatta itseäni ja varomatta. Kyllä parisuhteessakin rikotaan välillä toisen rajoja enkä voi elää kuin lapsi, joka suhtautuu ihan kaikkeen sinisilmäisesti. Kyllähän usein on ollut se tilanne, että olen nähnyt jossain tapailukumppanissa ja tämän käytöksessä varoitusmerkkejä ja myöhemmin on osoittautunut, että hän todella oli toksinen tyyppi joka yhtäkkiä käyttäytyy tosi rumasti toisia kohtaan. Sekään ei ole vaihtoehto etten kuuntelisi vaistoani ollenkaan. Silloin olisin ihan avuton ja toisten armoilla.

Eihän suhdetta voi lähteä rakentamaan ja syventämään, jos on kovin suuri epäluottamus ja jarrut päällä jo valmiiksi. Rakkaushan vaatii sen, että pitää pystyä heittäytymään ja antautumaan ja ottamaan samalla se haavoitetuksi tulemisen riski. Jos liikaa varmistelee ja pelkää eikä ole avoin, suhteesta ei tule mitään tai ei ainakaan hyvää ja turvallista suhdetta. On ymmärrettävää, että menneisyyden painolastit tuovat pelot tullessaan, mutta olisi hyvä myös ajatella niin, että ihminen on lähtökohtaisesti luotettava ja myös opetella luottamaan omiin aisteihinsa. Kannattaa aina puhua avoimesti ja ottaa toinen osaksi omaa todellisuuttaan. Sillä tavoin toimimalla epäselvyydet ja tulkinnat poistuvat aina heti niiden ilmaantuessa, eläminen kevenee ja toinen tulee läheisemmäksi.

Minusta kuullostaa siltä, että ap voisi mahdollisesti paremmin jonkun toisen naisen kanssa. Selvästi tässä suhteessa menevät kemiat ristiin ja jatkuvat triggeröitymiset aiheuttavat turvattomuutta. Ei näe kyllä tuossa hyvän yhteiselämän edellytyksiä. Valitettavasti.

Niin mä periaatteessa olen ajatellut ja sinänsä ollut alusta asti avoin mm. omista ongelmistani ja taustastani. Ongelmana vain on, että sitten kun ihmisistä tulee esiin mitään vähemmän mairittelevia puolia, niin alan pelätä että onko se sittenkään ihan ok-ihminen, enkä aina oikein tiedä että milloin niiden hälytyskellojen pitäisi soida ja milloin ei. Alkuun luottamus ehkä olikin paremmalla tasolla, mutta sitten tuli asioita jotka saivat epäilemään ja jotka todennäköisesti olivat lopulta 99 %:sti vain pääni sisällä. Mutta mitä sitten voin tehdä? Olla täysin luottamatta vaistooni? Enkä voi oikein sanoa toiselle "olen alkanut epäillä että oletko ihminen jolla on terve empatiakyky."

Jos mietit, että onko ihmisellä terve empatiakyky, on tuo tietysti varoitusmerkki. Miltä sinusta tuntuu? Haluatko lopettaa suhteen -olisiko se teille molemmille parempi?

En, koska koen että pystyn koko ajan paremmin luottamaan häneen eivätkä sireenit hälytä enää yhtä voimalla pienissä vastoinkäymisissä. Ymmärrän että tämä vaikuttaa hankalalta tilanteelta, mutta mä en voi muuta kuin yrittää. Mun mieli yrittää vaan suojella mua samanlaiselta alistamiselta mitä olen joskus kokenut ja mun pitää vaan nyt opettaa sitä suhtautumaan asioihin realistisemmin.

AP

Minusta kuullostaa siltä, että käsityksesi todellisuudesta saattaa olla rajoittunut. Onko sinulla ollut psykoosia? Olet kyllä valitettavasti tuossa tilassa hyvin haavoittuvassa asemassa. Minusta näistä kaikista asioista kannattaisi ehdottomasti jutella naisen kanssa ja mielellään pariterapiassa. Kyllähän se nainenkin astii, että jotain on, vaikka et kaikkea kerrokaan. Esim. voi kokea sinut toisinaan etäiseksi tai kylmäksi ja se ei tee hyvää läheisyydelle ja hänen turvallisuuden tunteelleen. Nuo kuullostavat oikeasti todella isoilta haasteilta, jotka varmasti vievät kaiken energiasi/energianne. Tuota tahtia voit kyllä alkaa uupua tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisit hieman normalisoida tuota tilannetta. Kun nähdäkseni kaikki parisuhteet ovat täynnä yksipuolisia tulkintoja ja myös väärintulkintoja. Ehkä olet vain liikaa herkistynyt asialle? Ehkä sittenkin myös parisuhteessa olisi se vaihtoehto, että annan näiden asioiden olla ilman pelkoa siitä, että ne jäävät kalvamaan. Esimerkiksi, kun huomaat tehneesi jonkun tulkinnan, voit muistuttaa itseäsi siitä, että tässäpä taas yksi niistä tarpeettomista tulkinnoista, joita aivoni tuottavat, jatkan tästä huolimatta sitä mitä olin tekemässä. 

Me ihmiset olisimme kauhean yksinäisiä, jos kelpaisimme parisuhteisiin tai ylipäätään ihmissuhteisiin vain ehjinä ja täydellisinä. Sun pelko tuntui olevan epävarmuus siitä, milloin nainen aidosti rikkoo sun rajoja ja oikeuksia ja milloin vain teet näitä väärintulkintoja. Miksi odotat, että nainen rikkoo sun rajoja? Luulen, että tällaisen epäilyksen alla oleminen on kumppanillesi aika raskasta ja siinä saattaa olla isompi suhteen päättymisen syy, kuin noissa väärintulkinnoissa. 

En tiedä missä terapiassa olet käynyt, mutta suosittelen kuitenkin hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Jos olet saanut jotain muuta, niin käy muutama kerta tällaisessa ennen kuin päätät, että asiaa ei voi terapian keinoin auttaa.

Ongelmana on, että en voi olla täysin puolustamatta itseäni ja varomatta. Kyllä parisuhteessakin rikotaan välillä toisen rajoja enkä voi elää kuin lapsi, joka suhtautuu ihan kaikkeen sinisilmäisesti. Kyllähän usein on ollut se tilanne, että olen nähnyt jossain tapailukumppanissa ja tämän käytöksessä varoitusmerkkejä ja myöhemmin on osoittautunut, että hän todella oli toksinen tyyppi joka yhtäkkiä käyttäytyy tosi rumasti toisia kohtaan. Sekään ei ole vaihtoehto etten kuuntelisi vaistoani ollenkaan. Silloin olisin ihan avuton ja toisten armoilla.

Eihän suhdetta voi lähteä rakentamaan ja syventämään, jos on kovin suuri epäluottamus ja jarrut päällä jo valmiiksi. Rakkaushan vaatii sen, että pitää pystyä heittäytymään ja antautumaan ja ottamaan samalla se haavoitetuksi tulemisen riski. Jos liikaa varmistelee ja pelkää eikä ole avoin, suhteesta ei tule mitään tai ei ainakaan hyvää ja turvallista suhdetta. On ymmärrettävää, että menneisyyden painolastit tuovat pelot tullessaan, mutta olisi hyvä myös ajatella niin, että ihminen on lähtökohtaisesti luotettava ja myös opetella luottamaan omiin aisteihinsa. Kannattaa aina puhua avoimesti ja ottaa toinen osaksi omaa todellisuuttaan. Sillä tavoin toimimalla epäselvyydet ja tulkinnat poistuvat aina heti niiden ilmaantuessa, eläminen kevenee ja toinen tulee läheisemmäksi.

Minusta kuullostaa siltä, että ap voisi mahdollisesti paremmin jonkun toisen naisen kanssa. Selvästi tässä suhteessa menevät kemiat ristiin ja jatkuvat triggeröitymiset aiheuttavat turvattomuutta. Ei näe kyllä tuossa hyvän yhteiselämän edellytyksiä. Valitettavasti.

Niin mä periaatteessa olen ajatellut ja sinänsä ollut alusta asti avoin mm. omista ongelmistani ja taustastani. Ongelmana vain on, että sitten kun ihmisistä tulee esiin mitään vähemmän mairittelevia puolia, niin alan pelätä että onko se sittenkään ihan ok-ihminen, enkä aina oikein tiedä että milloin niiden hälytyskellojen pitäisi soida ja milloin ei. Alkuun luottamus ehkä olikin paremmalla tasolla, mutta sitten tuli asioita jotka saivat epäilemään ja jotka todennäköisesti olivat lopulta 99 %:sti vain pääni sisällä. Mutta mitä sitten voin tehdä? Olla täysin luottamatta vaistooni? Enkä voi oikein sanoa toiselle "olen alkanut epäillä että oletko ihminen jolla on terve empatiakyky."

Jos mietit, että onko ihmisellä terve empatiakyky, on tuo tietysti varoitusmerkki. Miltä sinusta tuntuu? Haluatko lopettaa suhteen -olisiko se teille molemmille parempi?

En, koska koen että pystyn koko ajan paremmin luottamaan häneen eivätkä sireenit hälytä enää yhtä voimalla pienissä vastoinkäymisissä. Ymmärrän että tämä vaikuttaa hankalalta tilanteelta, mutta mä en voi muuta kuin yrittää. Mun mieli yrittää vaan suojella mua samanlaiselta alistamiselta mitä olen joskus kokenut ja mun pitää vaan nyt opettaa sitä suhtautumaan asioihin realistisemmin.

AP

Minusta kuullostaa siltä, että käsityksesi todellisuudesta saattaa olla rajoittunut. Onko sinulla ollut psykoosia? Olet kyllä valitettavasti tuossa tilassa hyvin haavoittuvassa asemassa. Minusta näistä kaikista asioista kannattaisi ehdottomasti jutella naisen kanssa ja mielellään pariterapiassa. Kyllähän se nainenkin astii, että jotain on, vaikka et kaikkea kerrokaan. Esim. voi kokea sinut toisinaan etäiseksi tai kylmäksi ja se ei tee hyvää läheisyydelle ja hänen turvallisuuden tunteelleen. Nuo kuullostavat oikeasti todella isoilta haasteilta, jotka varmasti vievät kaiken energiasi/energianne. Tuota tahtia voit kyllä alkaa uupua tms.

Ei oo mitään psykoosia ollut. Enkä sitten tiedä onko mulla kuitenkaan tuollaista paranoidisuus tms. ongelmaa. Töistä ei oo tarvinnut olla päivääkään poissa mielenterveyden takia ja sosiaalinen elämä on mun nähdäkseni ihan normaali. Mun asiat on menny paljon parempaan suuntaan siitä mitä ne joskus oli, mutta nyt ollaan tässä pisteessä eikä sille oikein mitään voi. Ehkä tuo yksilöterapia on kuitenkin parempi, koska olen käynyt samalla terapeutilla vuosia ja hän tuntee ongelmani.

AP

Ap, mitä sinulle tapahtui kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Jotenkin kuulostaa, että teet kaikkesi sabotoidaksesi itse suhdetta. Onko sinulla kuitenkin turvallisempi olo, jos huomaat, että samanlainen paskiainen se sittenkin on se naisesikin? Vai haluaisitko aidosti hänen olevan hyvä ja reilu?

Tuli meinaan mieleen eka poikaystäväni, jonka äiti on todella despootti ja biologinen äiti oli hylännyt. Meillä oli omat vaikeutemme eikä hän oikein avautunut kauheasti. Teki jotain paskatestauksia, joihin en osannut reagoida riittävän vahvasti, koska olen vähän tossu itsekin. Kaikista eniten hän vuodatti ja osoitti rakkauttaan ne kerrat, jolloin olin kaikista julmin hänelle. Hän ei osannut olla läsnä edes seksissä vaan oli todella estynyt (on myöhemmin pyytänyt sitä itsekin anteeksi, ettei edes pan*** mua). Ja mihin tämä kaikki lopulta sitten päättyi. Siihen, että hän jossain myöhemmässä vaiheessa perusti perheen äitinsä kaksoisolennon kanssa. Nämä kaksi naista eivät tulleet keskenään toimeen lainkaan - mikä yllätys ja vaimo kohdisti mieheensä monenlaista henkistä väkivaltaa. Mutta sitä hän ilmeisesti alitajuisesti kaipasi itselleen, tunsi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi äitinsä kaltaisen naisen kanssa tai ei muunlaisessa osannut olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Niinpä. Ei muita ihmisiä päästetä yhtä lähelle kuin puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin kuulostaa, että teet kaikkesi sabotoidaksesi itse suhdetta. Onko sinulla kuitenkin turvallisempi olo, jos huomaat, että samanlainen paskiainen se sittenkin on se naisesikin? Vai haluaisitko aidosti hänen olevan hyvä ja reilu?

Tuli meinaan mieleen eka poikaystäväni, jonka äiti on todella despootti ja biologinen äiti oli hylännyt. Meillä oli omat vaikeutemme eikä hän oikein avautunut kauheasti. Teki jotain paskatestauksia, joihin en osannut reagoida riittävän vahvasti, koska olen vähän tossu itsekin. Kaikista eniten hän vuodatti ja osoitti rakkauttaan ne kerrat, jolloin olin kaikista julmin hänelle. Hän ei osannut olla läsnä edes seksissä vaan oli todella estynyt (on myöhemmin pyytänyt sitä itsekin anteeksi, ettei edes pan*** mua). Ja mihin tämä kaikki lopulta sitten päättyi. Siihen, että hän jossain myöhemmässä vaiheessa perusti perheen äitinsä kaksoisolennon kanssa. Nämä kaksi naista eivät tulleet keskenään toimeen lainkaan - mikä yllätys ja vaimo kohdisti mieheensä monenlaista henkistä väkivaltaa. Mutta sitä hän ilmeisesti alitajuisesti kaipasi itselleen, tunsi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi äitinsä kaltaisen naisen kanssa tai ei muunlaisessa osannut olla?

Kyllä mä koen että toivon vaan saavani olla tasapainoisessa ja välittävässä suhteessa. Pyrin aika aktiivisesti valikoimaan naisia, jotka olisivat ihan erilaisia kuin äitini. Olen mä usein miettinyt tuota testausjuttuakin, mutta en mä koe tekeväni oikein mitään millä hakisin hänestä negatiivista reaktiota. Päinvastoin, olen vähän liiankin vässykkä tällä hetkellä. Jos jotain testailen, niin sitten kusetan siinä itseäni todella pahasti. Ja koen että olen tyytyväisin silloin, kun asiat on harmonisesti. En kaipaa draamaa oikeasti.

AP

Oikeasti asiat voi olla tasapainoisesti vain, kun alkaa itse elää tasapainoisesti. Alkaa olla avoin, vastuutakantava, riskiäottava, jämäkkä, iloinen, vapautunut jne.  Et ole vielä silloin tasapainoinen, kun kyräilet ja varot ja kurkit nurkan takaa ja pidät toista käsivarren päässä. Niin kauan mikään ei ole tasapainoista ja mukavaa. Jutelkaa avoimesti! Ei keskustelu ole synonyymi riidalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Mut se se onkin, että mistä tiedän että olen valinnut oikeanlaisen kumppanin, enkä jotakuta joka oikeasti kohtelee mua paskasti mutten ymmärrä sitä, koska selittelen kaikki hänen tekonsa itselleni parhainpäin? Sitä kai mä pelkään. Etten vaan osaa pitää puoliani ja olen konflikteissa niin heikko, että mut voidaan puhua näkemään musta valkoisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Mut se se onkin, että mistä tiedän että olen valinnut oikeanlaisen kumppanin, enkä jotakuta joka oikeasti kohtelee mua paskasti mutten ymmärrä sitä, koska selittelen kaikki hänen tekonsa itselleni parhainpäin? Sitä kai mä pelkään. Etten vaan osaa pitää puoliani ja olen konflikteissa niin heikko, että mut voidaan puhua näkemään musta valkoisena.

No sitten otat ja lähdet, jos alkaa tuntua siltä, että näin tapahtuu ja vastapuoli on ikävä ihminen?

Mitä luulet voittavasi tuolla nykyisellä systeemillä? Ja näetkö itse mitä häviät?

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä sinulle tapahtui kotona?

Hassua, oon yrittäny vastata tähän mutta viestit ei tuu läpi. Mutta kokeillaan vähän lyhyempää vastausta: äiti piti viikon mykkäkouluja, katsoi kohdatessa kuin rottaa ja saattoi jättää ilman ruokaa muiden sisarusten saadessa syödä.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Mut se se onkin, että mistä tiedän että olen valinnut oikeanlaisen kumppanin, enkä jotakuta joka oikeasti kohtelee mua paskasti mutten ymmärrä sitä, koska selittelen kaikki hänen tekonsa itselleni parhainpäin? Sitä kai mä pelkään. Etten vaan osaa pitää puoliani ja olen konflikteissa niin heikko, että mut voidaan puhua näkemään musta valkoisena.

No sitten otat ja lähdet, jos alkaa tuntua siltä, että näin tapahtuu ja vastapuoli on ikävä ihminen?

Mitä luulet voittavasi tuolla nykyisellä systeemillä? Ja näetkö itse mitä häviät?

Mä tiedän tän, mutten tiedä miksei mieleni usko sitä. Mun on vaikea nähdä toista positiivisessa valossa jos en saa tarpeeksi todisteita siitä, että hän on oikeasti hyvä tyyppi. Ja silloin en oikein pysty olemaan oma itseni hänen seurassaan. En tiedä mitä sille tekisi. No puhua voi tietty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä sinulle tapahtui kotona?

Hassua, oon yrittäny vastata tähän mutta viestit ei tuu läpi. Mutta kokeillaan vähän lyhyempää vastausta: äiti piti viikon mykkäkouluja, katsoi kohdatessa kuin rottaa ja saattoi jättää ilman ruokaa muiden sisarusten saadessa syödä.

AP

Eli pelkäätkö, että naisystävä alkaisi mykkäkouluilla, kohdella sinua epäreilusti muihin verrattuna ja olla kylmä sinulle? 

Oletko kuunnellut youtubesta Dr Ramania? Hänellä on paljon siitä videoita miten narsistivanhemmat toimivat. Että on kultalapsia (syövät) ja syntipukki ja näkymätön lapsi (eivät syö ja mykkäkoulu). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue omia tekstejäsi. Realistisemmin - ei siis realistisesti? Minkä suuruiset muurit - siis joku muuri on tavoite eikä muurittomuus? Sinä kuulostat siltä, että haluat elää raskaasti ja siksi suhteesta muodostuu raskas.

Mä haluan elää kaikkea muuta kuin raskaasti. Mua pelottaa että joku pääsisi sorkkimaan mun sielua ja saamaan mut tuntemaan itseni yhtä arvottomaksi ihmiseksi kuin mitä mulle on joskus aiemmin käynyt.

AP

Mutta menetät tuossa mahdollisuuden hyvään rakkauteen ja sille, että joku puhaltaisi sieluusi rauhoittavasti ja paikkaisi sen arvet. Et taida olla vielä valmis. En minäkään ollut kuin vasta sopivan kohdalla. Ja enää ei pelota, on sattunut elämässä monesti, mutta nyt olen aikuinen, en enää se avuton lapsi.

Niin. Mut se on vaikeaa, kun kyllä aina välillä tulee vastaan ihmisiä, joiden kohdalla hälytyskellot soi ja ne soi ihan syystä. Sitten kadut että olet paljastanut yhtään mitään itsestäsi ko. ihmiselle, koska se alkaa käyttää tietoa sua vastaan ja yrittää painaa sua alas. Tää on vaikeeta koska en mä voi vaan päästää ketä tahansa lähelle tekemättä mitään analyysia. Silloin sinne tulee myös ne täysin väärät ihmiset. Kun se ei vaan riitä että joku on näennäisesti mukava tyyppi. Joskus ne on niitä kaikista pahimpia. Kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta, niin ei sekään kehoittanut laskemaan muurit kokonaan alas, vaan sanoi että kyllä siihen omaan vaistoonkin pitää luottaa. Terapiassa kuitenkin yksi ensisijaisia juttuja on jämäkkyyden opettelu ja kyky pitää puolensa sekä valikoida elämään ei-toksisia ihmisiä. Ei siellä opeteta ihmisiä olemaan täysin avoimia ihan kenelle tahansa.

AP

Puoliso ei ole kuka tahansa. 

Mut se se onkin, että mistä tiedän että olen valinnut oikeanlaisen kumppanin, enkä jotakuta joka oikeasti kohtelee mua paskasti mutten ymmärrä sitä, koska selittelen kaikki hänen tekonsa itselleni parhainpäin? Sitä kai mä pelkään. Etten vaan osaa pitää puoliani ja olen konflikteissa niin heikko, että mut voidaan puhua näkemään musta valkoisena.

No sitten otat ja lähdet, jos alkaa tuntua siltä, että näin tapahtuu ja vastapuoli on ikävä ihminen?

Mitä luulet voittavasi tuolla nykyisellä systeemillä? Ja näetkö itse mitä häviät?

Mä tiedän tän, mutten tiedä miksei mieleni usko sitä. Mun on vaikea nähdä toista positiivisessa valossa jos en saa tarpeeksi todisteita siitä, että hän on oikeasti hyvä tyyppi. Ja silloin en oikein pysty olemaan oma itseni hänen seurassaan. En tiedä mitä sille tekisi. No puhua voi tietty.

Ehkä sun pitäisi tutustua riittävästi muihin ihmisiin, jolloin alat pitää ihmisiä lähtökohtaisesti hyvinä kunnes toisin todistetaan. Nyt sinulla on suppea otanta ja vääristynyt ennakko-odotus? Naisystäväsi joutuu kantamaan muiden syntejä ja se on raskas osa.