Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla
11.05.2021 |
Joudun joka päivä tappelemaan demoneja vastaan, jotta kykenen edes olemaan suhteessa. Kun nainen pyytää tekemään jotain tietyllä tavalla, ääntelee jollain tavalla itsekseen (huokailee, hyräilee tms.), valittaa jostain sinänsä aiheellisesta, niin en kykene olemaan miettimättä, että hän on vihainen minulle tai yrittää vihjata jotain. Näin se oli lapsena äitini kohdalla.
Yritän käsitellä näitä asioita mielessäni ja olla reagoimatta liian nopeasti ja liian pienestä. Tämä kuitenkin myös kuluttaa minua. Enkä osaa sanoa milloin nainen oikeasti rikkoo oikeuksiani. Alan miettiä, että minun pitäisi olla ns. täydellinen, ärsyttämättä häntä koskaan millään tavalla. Koska jos ärsytän, olen ansainnut kaiken paskan.
Ja joo käyn jo terapiassa. Osaako joku sanoa milloin tämä helpottaa? Pelkään että kulun loppuun ennen sitä.
Kommentit (384)
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään.
Tämä. Toiset ihmiset onnistuu triggeröimään enemmän ku toiset. Ne osuu jotenkin suoraan niihin traumakohtiin. Ap:llekin vois olla joku toinen nainen "helpompi". Jonka käyttäytyminen ei luonnostaan niin helposti triggeröisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap:lle, toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos odottaisin että terapiassa käyminen korjaisi mut, niin en tiedä milloin se sitten tapahtuisi. Olen käynyt terapiassa neljä vuotta. Juna ajaa ohitseni jos odotan sitä, että tulen täysin ehjäksi. Enkä tiedä voiko se edes tapahtua ilman, että niitä asioita kuitenkin kohtaa sitten parisuhteessa? Ei jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoakaan hoideta vain istumalla yksin kotona psykologian kirja kädessä.
Mulla on ollut kaksi suhdetta, joiden aikana juuri tunsin tarvitsevani terapiaa vanhojen traumojen vuoksi. Kolmas sitten erosi aiemmista siitä, että se tuntui jo alusta asti korjaavan niitä eikä sitten traumoista ole aiheutunut sellaisia ongelmia vaan olen eheytynyt ilman lisäterapiaa.
Huonoja uutisia tilastojen valossa ap:lle, että naisista tulee useammin turvallisesti kiintyneitä, kun saavat turvallisesti kiintyneen puolison. Miehet sen sijaan eivät yhtä usein pääse eroon kiintymyssuhdeongelmistaan, vaikka kumppani olisi turvallisesti kiintynyt.
Huhhuh ap sinun ja naisesi suhde kuulostaa aivan samalta mitä minun ja mieheni suhde. Jokaiseen viestiisi olen pystynyt samaistumaan..
Tämä on väärä paikka miehelle kysellä neuvoja suhdeongelmiinsa. Tulet saamaan vastaukseksi lähinnä kyökkipsykiatrista tylytystä, pahimmillaan suoraa vittuilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärä paikka miehelle kysellä neuvoja suhdeongelmiinsa. Tulet saamaan vastaukseksi lähinnä kyökkipsykiatrista tylytystä, pahimmillaan suoraa vittuilua.
Näimpä.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh ap sinun ja naisesi suhde kuulostaa aivan samalta mitä minun ja mieheni suhde. Jokaiseen viestiisi olen pystynyt samaistumaan..
No mitä tuolle asialle voisi tehdä? Oletteko te edistyneet jotenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei aloittaja, mietin että voisiko puoliso tehdä joitain asioita ihan vaan sattumalta? Siis ilman että niissä on mitään tunneperäisiä tai muita merkityksiä? Toki monistakin jutuista voi tulla "ikäviä kaikuja" menneisyydestä ja hankala, jopa tuskainen olo. Voisiko näissä tilanteissa vain rauhoitella itseään ja todeta että tässä on nyt ihan eri ihminen, siis puoliso kyseessä eikä oma äiti.
Mulla taas välillä palaa hermo kun tuntuu toisinaan että puolison suvun ajatukset ja uskomukset ohjailee meidän perhe-elämää liikaakin. Välillä on jopa sanonutkin että "kun mummo ja äitikin näin teki niin miksi muuttaa toimivaa konstia". No ehkä siksi että ollaan seuraavalla vuosituhannella ja meidän perheessä.
No siis siinähän on kyse juuri tästä. Jos kotona on vaikka vihellelty usein sen merkiksi, että halutaan passiivis-agressiivisesti ilmaista että on kuin ei huomaisikaan toista tms., niin todennäköisesti aikuisenakin viheltely triggeröi tiettyjä pelkoja. Mä toki yritän rauhoitella ja pääsen yleensä nopeasti yli niistä tilanteista. Mutta niitä vain tulee jatkuvalla syötöllä ja olen tässä huomannut, että toisinaan alan käyttäytyä alistuvasti naisen seurassa ja toisaalta alan väsyä henkisesti, kun en pysty useinkaan rentoutumaan, vaan joudun tappelemaan jatkuvasti ajatuksieni kanssa.
Ota suklaa tai joku muu palkkio aina kun alat kuulla vihellystä niin muutat sen merkityksen positiiviseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh ap sinun ja naisesi suhde kuulostaa aivan samalta mitä minun ja mieheni suhde. Jokaiseen viestiisi olen pystynyt samaistumaan..
No mitä tuolle asialle voisi tehdä? Oletteko te edistyneet jotenkin?
Olen itseasiassa ihan samassa tilanteessa kanssasi. En tiedä miten jatkaa tai toimia. Käyn myös terapiassa.
Olen kyllä todennut tuon toimivaksi jonka joku aikaisemmin jo mainitsi, että laskee kymmeneen tai menee toiseen huoneeseen rauhoittumaan sekä tiedostaa ne omat ajatukset ja tunteet, jos tilanne eskaloituu tai triggeröidyn.
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän suhde riittävän läheinen henkisesti ja fyysisesti? Voitko olla rento ja turvassa? Koska jos on, miksi jatkuvasti kuitenkin tunnet riittämättömyyttä ja turvattomuutta? Jos tiedostat sen olevan omissa traumoissasi, vedä mielessäsi ero tuntemuksiisi ja naiseen. Jos taas hänen toimintansa nostaa sinussa ilmaan epävarmuutta, voit toki avata suusi ja kertoa millainen toiminta saisi sinut tuntemaan olosi paremmaksi.
Kyllä mä periaatteessa koen. Kyllä hän on yleisesti reagoinut hyvin epävarmuuksiini ja muuhun. Sitä mä koko ajan yritän. Yritän sanoa itselleni, että traumani saavat näkemään hänet tietyssä valossa. En ehkä kauheasti ole hänelle viitsinyt sanoa, koska a) en halua että hän alkaa muuttaa itseään takiani tai turhaan kyseenalaistamaan itseään ja b) en halua skismaa ja stressiä suhteeseen, koska tuntuu ettei siitä ole lopulta mitään hyötyä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tosi hyvältä että tiedostat asian. Kaikki me ollaan vähän outoja, älä nyt kuuntele näitä "et ole valmis" huutoja. Vain sinä tiedät oletko valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään.
Tämä. Toiset ihmiset onnistuu triggeröimään enemmän ku toiset. Ne osuu jotenkin suoraan niihin traumakohtiin. Ap:llekin vois olla joku toinen nainen "helpompi". Jonka käyttäytyminen ei luonnostaan niin helposti triggeröisi
En usko, että löytyy ” helpompaa” naista. Niin kauan kun et tunnista naisen käytöksen ja äitisi käytöksen eroa, ei kukaan nainen saa sinun oloasi turvalliseksi. Jokaisessa naisessa on lopulta jokin, joka laukaisee ” äitimmoodin”.
Ap, olet käynyt monta vuotta terapiassa, mutta yhä olet vaikeuksissa. Onko tuo terapia oikea sinulle?
Entä jos menisitte yhdessä terapiaan? Voisitte avata solmuja yhdessä, nähdä kipukohtanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä voisit hieman normalisoida tuota tilannetta. Kun nähdäkseni kaikki parisuhteet ovat täynnä yksipuolisia tulkintoja ja myös väärintulkintoja. Ehkä olet vain liikaa herkistynyt asialle? Ehkä sittenkin myös parisuhteessa olisi se vaihtoehto, että annan näiden asioiden olla ilman pelkoa siitä, että ne jäävät kalvamaan. Esimerkiksi, kun huomaat tehneesi jonkun tulkinnan, voit muistuttaa itseäsi siitä, että tässäpä taas yksi niistä tarpeettomista tulkinnoista, joita aivoni tuottavat, jatkan tästä huolimatta sitä mitä olin tekemässä.
Me ihmiset olisimme kauhean yksinäisiä, jos kelpaisimme parisuhteisiin tai ylipäätään ihmissuhteisiin vain ehjinä ja täydellisinä. Sun pelko tuntui olevan epävarmuus siitä, milloin nainen aidosti rikkoo sun rajoja ja oikeuksia ja milloin vain teet näitä väärintulkintoja. Miksi odotat, että nainen rikkoo sun rajoja? Luulen, että tällaisen epäilyksen alla oleminen on kumppanillesi aika raskasta ja siinä saattaa olla isompi suhteen päättymisen syy, kuin noissa väärintulkinnoissa.
En tiedä missä terapiassa olet käynyt, mutta suosittelen kuitenkin hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Jos olet saanut jotain muuta, niin käy muutama kerta tällaisessa ennen kuin päätät, että asiaa ei voi terapian keinoin auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan me ollaan epätäydellisiä, ei kyse ole siitä. Vaan siitä että tulkitset naisen käyttäytymistä omien äititraumojesi läpi että näe häntä sellaisena kun hän on. Yksi oleellisempia asioita on oppia olemaan yksin ja nähdä ihmiset erillisinä olentoina suhteessa itseen. Se voi kyllä opetella ihan ilman särkemättä toista ihmistä. Jokseenkin itsekäs toi sun näkökulma: en ole vielä eheytynyt terapiassa mutta minulla on oikeus särkeä toinen ihminen koska juna ajaa muuten ohi...
Heti kun kerrot että miten mä hänet tällä hetkellä särjen, niin mietin asiaa uudesta näkökulmasta. Sä syytät mua nyt asioista joita en ole tehnyt. Se että mua ahdistaa ja olen siksi esim. hermostunut tai alistuva, ei ole mitään toisen särkemistä.
Juuri noilla tavoilla. Teidän yhteiselossa on tilanteita joissa on paljon epämäärästä energiaa, tuota sun hermostuneisuutta ja alistuvuutta. Nainen alkaa mukauttaan käytöstään ettet olisi hermostunut. Nainen kokee ettei pysty olemaan oma itsensä kun joutuu kannattelemaan sinua koska sinä näet naisessa äitisi. Nainen särkyy koska hän ei kelpaa sinulle sellaisena kun on, koska olemalla se mitä hän on, hän triggeröi sinussa traumat esiin
Luoja paratkoon jos olisi vaikka vakavasti masentunut, persoonallisuushäiriöinen (enkä tarkoita narsismia tai epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä tällä), kaksisuuntainen tms. Ei voisi seurustella kenenkään kanssa, koska olisi aina vastuussa siitä miten se toiseen vaikuttaa.
Ja olen mä itsekin ollut rikkinäisten naisten kanssa. Se ei todellakaan ole heidän vikansa jos he ovat minuun vaikuttaneet jollain negatiivisella tavalla. Olen itse valinnut olla heidän kanssaan ja he eivät ole tehneet mitään väärää siinä, että ovat seurustelleet.
Ja mitä kannatteluun tulee, tällä hetkellä ainakin tuntuu että enemmän minä kannattelen naista suhteessa kuin hän minua. Hänellä on omat ongelmansa, jotka ovat toki eri luonteisia kuin minulla.
Minä haluaisin, että asiasta puhuttaisiin suhteessa avoimesti, mutta ihmisiä on erilaisia. Itse kokisin, että tuo erkaannuttaisi ja toisi välillemme outoa energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on väärä paikka miehelle kysellä neuvoja suhdeongelmiinsa. Tulet saamaan vastaukseksi lähinnä kyökkipsykiatrista tylytystä, pahimmillaan suoraa vittuilua.
Ei pidä paikkaansa. Toki pitää osata keskustella, sivuuttaa asiattomuudet ja pysyä itse asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Ota suklaa tai joku muu palkkio aina kun alat kuulla vihellystä niin muutat sen merkityksen positiiviseksi.
Tai ala itse viheltelemään ja vaikka hyräilemään jotain positiivista kivaa biisiä😊
Rentouttaa, auttaa kiinnittämään huomion positiivisempaan mielialaan!
Onko sun ydinajatus se että täällä muut ihmiset on sinua varten? Ajatteletko parisuhteesta että mitä siitä saat vai mitä pystyt antamaan? Valitettavasti jos on kovin traumaattinen tausta niin hirveesti ei pysty toisille antamaan.
Millä tavoin koet kannattelevasi naisystävääsi? Onko sekin vain sinun tulkintaa? Vai onko nainen kiittänyt sinua saamastaan tuesta?
Alue: Aihe vapaa
Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään.