Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
G: Mikä on surkein saamasi lahja?
Minä sain synttärilahjaksi mieheltäni suklaapatukan. Sellaista merkkiäkin, jota en syö.
Kommentit (925)
Luultavasti surkein on tuo laulun lahja, yritin kerran karaokessa laulaa ja luulen että joku ampui kohti samantien. Onneksi ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
elämä
Tuli sama mieleen:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuohi nimissäni.
Voi kun olisikin pilaa mutta ei, eräs ystäväni muutama vuosi sitten antoi minulle joululahjaksi vuohen nimissäni johonkin kehitysmaahan.
Ihan paras lahja. Aikuiset eivät tarvitse joululahjoja. En halua kotiini mitään sellaista tavaraa, jota en ole itse valinnut. Joten mieluiten lahja hyväntekeväisyyteen.
Itsekin olen mielissäni hyväntekeväisyyslahjoista ja osallistun hyväntekeväisyyteen, jos ne koskevat koulutusta tai lasten/luonnon/eläinsuojelua, mutta en eläinlahjoihin. Ei ole todellakaan mikään hyvä kohtalo eläimelle, eikä siinä mielessä hyväntekemistä.
Huonoin lahja lienee mekko, joka oli väärän kokoinen ja jonka mies osti minulle miellyyttääkseen myyjätärtä, johon oli ihastunut. (Liikkeessä oli vain naisten vaatteita ja mies kävi siellä viikottain, kunnes myyjä jäi lomalle.)
Vierailija kirjoitti:
Anoppi osteli aikansa kaikenlaista turhaa krääsää. Oikein harmitti kun ei kuitenkaan ollut kovin hyvätuloinen ja mekin opiskelijoita, olisi mieluummin ollut ostamatta ja auttanut jotenkin muuten. Mutta kun jossain välissä vihdoin sain sanottua, että en halua lahjoja, kukkia vaikka jos jotain haluat ostaa, niin sitten olen saanut kukkasia.
Häälahjaksi saatiin myös kaikenlaista tarpeetonta. Meillä oli lahjalista, jossa oli ihan tavallisia, ei kalliita tavaroita. Astiasarjatkin jota kerättiin, olivat ihan tavallisia marketeista saatavia, joten siitä ei voinut olla kiinni. Ja luulen, että osa lahjoista oli jopa kalliimpia mitä ne toivotut olisivat olleet. Olimme siinä vaiheessa, että opiskelut olivat päättyneet ja vihdoin alettiin kunnolla rakentamaan omaa kotia. Eli kaikki mitä pyydettiin, tuli kyllä tarpeeseen ja osa tavaroista on edelleen käytössä (astiat, kattilat, matto jne.).
Mutta täytyy myöntää että siinä parikymppisenä en kyllä itsekään osannut ostaa kovin hyviä lahjoja, moni varmaan voisi tulla tähän ketjuun kertomaan niistä. 9
Minä olin vuosia ostanut tiettyjäastioita.
Sain niitä yo lahjaksi, usein vanhemmilta synttärilahjaksi jne.
Mentiin naimisiin. Tädit päätti antaa toista, halvempaa sarjaa, koska sitä sai enemmän samalla rahalla.
Anttilasta sai 24 osaa samalla hinnalla, kun haluaami astioita 4 lautasta.
Onneksi ystäväni oli silloin Anttilassa töissä ja oli häissä.
Pyysi kollegoitaan pitämään silmällä, jos joku ostaa saman sarjan.
Tultiin häämatkalta ja postilaatikossa oli toisen kuitti.
Odotettiin palautusaika menee umpeen. Joku kysyi esimieheltä luvan, vedoten mm häämatkaan ja mentiin toisten kuitilla vaihtamaan lahja mieleiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kivi. Kuulemma Himalajalta. Ihan peruskiveltä se kuitenkin näytti. Harmaa möhkäle.
Voin kuvitella. Lahjoissa pitäisikin miettiä juuri sitä lahjan saajaa. Olen kivihullu ja mielissäni kaikista murikoista, mutta ymmärrän, että kaikilla ei todellakaan ole samat intressit. Jos joku kuitenkin antaisi timanttikorun, toteaisin vain tylsästi (kovia käsityömateriaaleja harrastavana naisena), että mielummin timanttiporanterä tai -laikka, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistin aina miesystävää syntymäpäivinään. Hän ei muistanut edes sanallisesti omaani.
Sellainen huono lahja sitten.
Sama, mutta miesystävä muisti kyllä exänsä syntymäpäivän.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli syntymäpäivä ja samana päivänä meillä oli poikaystäväni kanssa 2. vuosipäivä. Hän hehkutti jo viikkoja etukäteen että hänellä on sitten mahtava yllätys minulle luvassa!
No, tämä päivä viimein valkeni ja töiden jälkeen hän käski minua pukeutumaan siistimmin, hän oli varannut ravintolasta pöydän. Matkalla utelin tarkemmin minne mennään ja hän sanoi kaupunkimme kalleimman ja hienoimman ravintolan, on kuulemma huippukokki juuri vain meille tehnyt alkupalat, pääruoan ja jälkiruoan sekä valikoinut juomat. Tästäkös minä ilahduin että voi kulta, ihanaa! En tiennytkään että heiltä saa vegaaniruokaa, mahtava homma! Poikaystäväni vaikeni ja meni jotenkin oudoksi. Ajoimme lopun matkaa hiljaisuuden vallitessa ja perillä selvisi miksi.
Kyseinen ravintola ei todellakaan tarjoa mitään vegaanista. Mulkvisti poikaystäväni oli unohtanut että olen vegaani!
Olen vegaani 'helppous' syistä sillä olen allerginen mm maidolle ja kalalle. Arvatkaa oliko alkupaloissa kalaa. Kyllä. Oliko pääruoka verinen pihvi. Kyllä. Oliko jälkiruoka jokin maitopohjainen hässäkkä joka oli kuorrutettu marjoilla joille olen myöskin allerginen. Kyllä. Poikaystäväni oli nerona maksanut koko roskan jo etukäteen. Voin sanoa että oli elämäni kamalin ateria sillä en voinut edes maistaa mitään. Istuin hiljaa ja katselin kun poikaystäväni nautiskeli koko rahan edestä. Join kyllä viiniä ja tulin hiukan hiprakkaan josta seurasi massiivinen migreeni.
Sanomattakin selvää että jätin tämän kaverin tuon mahtavan gourmet-illallisen jälkeen. Kuka hemmetti ei tiedä KAHDEN VUODEN seurustelun jälkeen että toinen on vegaani?
Miten niin et voinut MITÄÄN syödä? Kyllä ravintolat voi muokata, esim. jälkiruuaksi tuoda jonkun hedelmäjutun, jos sulle ei maito sovi. Pääruokana "verinen" pihvi? Yleensä kysytään, haluaako sen pihvinsä raakana, puoliraakana vai kypsänä. Siellä ei sitten kysytty vai? Jos ei kysytty, niin sinä et mitenkään voinut kysyä, saisiko sen edes kypsänä, niin ei näkyisi sitä "verisyyttä?"
Sen pihvin kanssa oli ihan varmasti jotain lisuketta, vihanneksia, perunoita haluamallasi tavalla kypsennettynä jne. Mutta sinä et voinut syödä YHTÄÄN mitään?
Vegaanina ei ole mikään pakko olla viimeisen päälle tiukka. Itse asiassa et voi mennä minnekään syömään, koska ethän ikinä voi olla varma siitä, saatko juuri sinulle räätälöityä ruokaa, surkea juttu. Edes pientä palaa siitä pihvistä et voinut siis syödä, koska ahdas vegaanius sinua säätelee.
Poikaystävällesi oli hyväksi, että jätit tuon kaverin, koska hänen elämänsä sinun ja vegaaniutesi kanssa olisi jatkossakin ollut yhtä helvettiä.
Ulkomaille et voi matkustaa koskaan, koska sielläkin täytyy syödä jotain. No ehkä päivän matkan voit tehdä omin eväin. Jos olet jo valmiiksi allerginen maitotuotteille ja kalalle, niin miksi hiivatissa sitä pitää vielä vaikeuttaa tiukalla vegaaniudella? Ethän voi esim. seisovista pöydistäkään syödä juuri mitään, koska et voi ikinä olla varma, etteikö sillä ottimella, jolla otat vaikkapa keitettyä riisiä, ole joku kauhaissut jotakin vieressä olevaa lihaista lisuketta.
No, saatpahan olla "erityinen." Ja voit vaatia niin entisiä kuin tuleviakin poikaystäviäsi ottamaan huomioon "erityisyytesi." Kuin myös kaikki muutkin elämääsi liittyvät ihmiset. Älä kuitenkaan ikinä kuvittele, että joka ikinen ihminen tanssii sinun vegaanipillisi mukaan. Niin kauan, kuin tätä erityisyyttäsi vaalit, joudut pettymään aina silloin tällöin, mutta ketään muuta kuin itseäsi et voi syyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama miltä nää itserakkaat paskakikkareet näyttää kropassaan tai naamaltaan. Silkkoa sisältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain läpi lapsuuden ja nuoruuden isovanhemmilta hopealusikoita ja yhden ainoan kerran jonkun saman sarjan hopeisen kakkulapion. Niihin lusikoihin oli kaiverrettu minun nimikirjaimet ja joskus (ainakin rippijuhlissa) myös ripille pääsyn päivämäärä. Lusikkalahjoja ihailtiin suvun aikuisten toimesta kovasti, itse olin joka ikinen kerta ihan yhtä pettynyt ja harmissani. Mitä 12-vuotias tekee hopealusikoilla. Nyt nelikymppisenä ihmettelen ihan samaa, että mitä oikein tekisin noilla hopealusikoilla. Mulla on liioittelematta 4 tusinaa kahta eri hopealusikkasarjaa ja joitain ottimia myös ja kaikki kaapissa käyttämättömänä. Ensinnäkin hopealusikat eivät kestä pesukoneessa, tummuvat nopeasti. Toisekseen ne ovat liian pieniä ja käytössä epämukavia pitää kädessä. Vähänkään kovempaa, kuten jäätelöä, syödessä taipuvat ja menevät mutkalle.
Lisäksi huvittaa, että vanhempani ovat kovasti antamassa mulle pienempään asuntoon muuton myötä omaa hopealusikkasarjaansa, eli sitten mulla olisi liioittelematta yli 100 hyödyntöntä pientä hopealusikkaa. En taida ottaa vanhempien hopealusikkalahjoitusta vastaan.
Myy lusikat pois ja osta saaduilla rahoilla itsellesi jotain kivaa.
Ainut vika tässä ideassa on se, että noista lusikoista maksetaan melko vähän. Itse myin kummilusikat juuri tästä syystä. Ei niistä montaa kymppiä saanut. Melkein kadutti että menin myymään, mutta samat ajatukset kuin edellisen kirjoittajalla: epäkäytännöllisiä ja käyttökelvottomia. Varmasti kauniita, mutta ei minun kotiin sopivia.
Ei kannata myydä hopeaa nyt! Hopean hinnan ennustetaan nousevan. Hopea on paljon arvokkaampaa, mikä sen arvo on nyt ja sen arvo on pidetty keinotekoisesti alhaalla. Näin kuulin eräältä alan asiantuntijalta, joten kannattaa pitää malttia perintölusikoiden/hopealahjojen myymisen kanssa.
Onhan hopealukikoill käyttöä, kun pidät juhlia. Lastesi kaste ja rippijuhlat ja yo-juhlat. Omat 50-vuotisjuhlat ja vaikka mitä.
Meillä katetaan hopeiset vieraiden tullessa arkenakin kahville.
Minulla on 12 kpl hopealusikoita. Kuusi olen saanut äidiltä, toiset kuusi tuli häälahjaksi.
Meillä ei ole ollut kastajaisia eikä rippiäisiä. Lakkiaisissa oli väkeä enemmän. Valikoidaanko vieraat, joille annetaan hopealusikka ja joille metallinen kun niitä ei riitä kaikille?
50v päiviäni en pitänyt. Puolison hautajaisissakin oli enemmän kuin 12 hlö, joten ei voinut käyttää sielläkään.
Tarpeettomia. Hopeisille kakkulapioille sen sijaan on ollut käyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi osteli aikansa kaikenlaista turhaa krääsää. Oikein harmitti kun ei kuitenkaan ollut kovin hyvätuloinen ja mekin opiskelijoita, olisi mieluummin ollut ostamatta ja auttanut jotenkin muuten. Mutta kun jossain välissä vihdoin sain sanottua, että en halua lahjoja, kukkia vaikka jos jotain haluat ostaa, niin sitten olen saanut kukkasia.
Häälahjaksi saatiin myös kaikenlaista tarpeetonta. Meillä oli lahjalista, jossa oli ihan tavallisia, ei kalliita tavaroita. Astiasarjatkin jota kerättiin, olivat ihan tavallisia marketeista saatavia, joten siitä ei voinut olla kiinni. Ja luulen, että osa lahjoista oli jopa kalliimpia mitä ne toivotut olisivat olleet. Olimme siinä vaiheessa, että opiskelut olivat päättyneet ja vihdoin alettiin kunnolla rakentamaan omaa kotia. Eli kaikki mitä pyydettiin, tuli kyllä tarpeeseen ja osa tavaroista on edelleen käytössä (astiat, kattilat, matto jne.).
Mutta täytyy myöntää että siinä parikymppisenä en kyllä itsekään osannut ostaa kovin hyviä lahjoja, moni varmaan voisi tulla tähän ketjuun kertomaan niistä. 9
Minä olin vuosia ostanut tiettyjäastioita.
Sain niitä yo lahjaksi, usein vanhemmilta synttärilahjaksi jne.Mentiin naimisiin. Tädit päätti antaa toista, halvempaa sarjaa, koska sitä sai enemmän samalla rahalla.
Anttilasta sai 24 osaa samalla hinnalla, kun haluaami astioita 4 lautasta.Onneksi ystäväni oli silloin Anttilassa töissä ja oli häissä.
Pyysi kollegoitaan pitämään silmällä, jos joku ostaa saman sarjan.
Tultiin häämatkalta ja postilaatikossa oli toisen kuitti.Odotettiin palautusaika menee umpeen. Joku kysyi esimieheltä luvan, vedoten mm häämatkaan ja mentiin toisten kuitilla vaihtamaan lahja mieleiseen.
Anteeksi jos olen tyhmä, mutta miten niin "toisen kuitti?"
Eikös se ostokuitti anneta aina ostajalle, ja sitä vastaan se ostaja voi tavaran vaihtaa määräajassa? Ei kai myyjä sitä voi itselleen pimittää, että voisi sitten kiikuttaa sen teidän postilaatikkoonne?
Ja miksi piti odottaa, että palautusaika menee umpeen? Olisitte menneet palauttamaan heti matkalta tultuanne, jos kerran palautusaikaa vielä oli jäljellä, niin ei olisi tarvinnut esimiehiä vaivata. Jotain hämärää tässä kirjoituksessa on.
Mitä noin niin kuin muutenkin tarkoittaa lause "Odotettiin palautusaika menee umpeen?"
Joko taas kerran joku haluaa päteä, että kun sillä meidän keräämämme astiaston pelkästään neljällä lautasella on sellainen arvo, että halpissarjaa saa sillä rahalla kaikki 24 osaa? Jippii! Me ollaan arvotavaraihmisiä! Ja sitten sen varjolla suolletaan tänne varsin epäuskottava tarina.
Aikojen alussa sain poikaystävältäni (sittemmin mieheltäni) lahjaksi kaulahuivin, jonka hänen äitinsä oli löytänyt kadulta. Äiti oli kuulemma pessyt sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain kummitädiltä lapsena sarjan kahvilusikoita. Yhden kerrallaan. :D
No mulla on ikää 45 ja mun kouluaikoina tää oli ihan perus. Itse tosin en saanut mutta moni kaverini sai. Se on ihan oikea kummilusikkaperinne että annetaan lusikka kerrallaan kokonainen sarja.
Makuja on monia mutta mun mielestä ei ollenkaan surkeaa.Onko tämä kummilusikkaperinne jo jotenkin mennyttä kun joku sitä ihmettelee?o
Itsekin olen antanut 80-luvulla kummilahjana juuri niitä hopealusikoita. Yleensä ne annettiin niin, että lapsen kastetilaisuudessa annettiin yksi, seuraava hänen täyttäessään yksi vuotta jne. kunnes puolitusinaa oli täynnä. Ja lusikan selkäpuolelle kaiverrutettiin kummilapsen nimikirjaimet.
Ja anteeksi, Ellu, jos et tykännyt etkä vieläkään nyt aikuisena pidä niistä lusikoista. Luvallani: Saat myydä ne tai askarrella niistä jotain...vaikka...vaikka, ääh.
Tämä ei kyllä välttämättä ole Ellu, koska itse, monien muiden kirjoittaneiden tapaan, tiedän useamman, jotka ovat saaneet lusikoita tyyliin 1/vuosi. Mutta ehkä siihen oheen jotain iänmukaista olisi kiva!
Yksi hopealusikka ei nyt välttämättä ole kauhean kallis, ja totta kai siihen kannattaisi laittaa lahjaksi mukaan jotain lasta juuri silloin ilahduttavaa. Mutta on se ihan käypä juttu, että tosiaan kerää lapselle jonkun kivan sarjan vaikkapa nyt sitten niitä hopealusikoita. Minä olisin kauhean onnellinen, jos minulle olisi kummi tai joku muu kerännyt tällaisia, mutta ei. Muualta olen sitten lahjaksi saanut paljonkin hopeisia aterimia nimikoituina ja hienoissa pakkauksissakin.
Kyllä meidän kotona on sen verran kekkereitä pidetty, että on niille lusikoille ja muille ottimille käyttöä ollut.
Mutta jos nyt ei kerta kaikkiaan voi niitä sietää eikä halua itsellään pitää, ja jos jollakin niitä siis jo satoja on, niin kuin luin, niin ei ole homma eikä mikään tarjota niitä ystäville, tutuille ja kumminkaimoille, kyllä aina jollekin kelpaa ja tykkäävät kun saavat jotain muistoksi lahjan antajasta. Minäkin sain mummolta hopeisen ruokalusikkasetin, jota ei tosin mummo tainnut koskaan käyttää, enkä minäkään, mutta niissä on hyvin vanha päivämäärä ja mummon nimi, sai ne joskus nuorena tyttönä rippilahjaksi. Se on ihana muisto mummosta, joka kuoli jo v. -75. Saattaa olla jo hyvin arvokaskin, mutta tuskinpa sitä koskaan mihinkään myyn, tyttärelleni annan sitten joskus.
Ja ne sadat hopealusikat varsinkin jos ovat vielä pakkauksissaan, menee kyllä kaupaksi kirpputoreilla, kun vaan sellaisen hinnan pistää, että kelpaa. Kymppi per satsi, aivan varmaan joku ostaa. Saapahan edes sen kympin rahaa tavarasta, jota pitää täysin joutavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain läpi lapsuuden ja nuoruuden isovanhemmilta hopealusikoita ja yhden ainoan kerran jonkun saman sarjan hopeisen kakkulapion. Niihin lusikoihin oli kaiverrettu minun nimikirjaimet ja joskus (ainakin rippijuhlissa) myös ripille pääsyn päivämäärä. Lusikkalahjoja ihailtiin suvun aikuisten toimesta kovasti, itse olin joka ikinen kerta ihan yhtä pettynyt ja harmissani. Mitä 12-vuotias tekee hopealusikoilla. Nyt nelikymppisenä ihmettelen ihan samaa, että mitä oikein tekisin noilla hopealusikoilla. Mulla on liioittelematta 4 tusinaa kahta eri hopealusikkasarjaa ja joitain ottimia myös ja kaikki kaapissa käyttämättömänä. Ensinnäkin hopealusikat eivät kestä pesukoneessa, tummuvat nopeasti. Toisekseen ne ovat liian pieniä ja käytössä epämukavia pitää kädessä. Vähänkään kovempaa, kuten jäätelöä, syödessä taipuvat ja menevät mutkalle.
Lisäksi huvittaa, että vanhempani ovat kovasti antamassa mulle pienempään asuntoon muuton myötä omaa hopealusikkasarjaansa, eli sitten mulla olisi liioittelematta yli 100 hyödyntöntä pientä hopealusikkaa. En taida ottaa vanhempien hopealusikkalahjoitusta vastaan.
Myy lusikat pois ja osta saaduilla rahoilla itsellesi jotain kivaa.
Ainut vika tässä ideassa on se, että noista lusikoista maksetaan melko vähän. Itse myin kummilusikat juuri tästä syystä. Ei niistä montaa kymppiä saanut. Melkein kadutti että menin myymään, mutta samat ajatukset kuin edellisen kirjoittajalla: epäkäytännöllisiä ja käyttökelvottomia. Varmasti kauniita, mutta ei minun kotiin sopivia.
Ei kannata myydä hopeaa nyt! Hopean hinnan ennustetaan nousevan. Hopea on paljon arvokkaampaa, mikä sen arvo on nyt ja sen arvo on pidetty keinotekoisesti alhaalla. Näin kuulin eräältä alan asiantuntijalta, joten kannattaa pitää malttia perintölusikoiden/hopealahjojen myymisen kanssa.
Onhan hopealukikoill käyttöä, kun pidät juhlia. Lastesi kaste ja rippijuhlat ja yo-juhlat. Omat 50-vuotisjuhlat ja vaikka mitä.
Meillä katetaan hopeiset vieraiden tullessa arkenakin kahville.
Minulla on 12 kpl hopealusikoita. Kuusi olen saanut äidiltä, toiset kuusi tuli häälahjaksi.
Meillä ei ole ollut kastajaisia eikä rippiäisiä. Lakkiaisissa oli väkeä enemmän. Valikoidaanko vieraat, joille annetaan hopealusikka ja joille metallinen kun niitä ei riitä kaikille?
50v päiviäni en pitänyt. Puolison hautajaisissakin oli enemmän kuin 12 hlö, joten ei voinut käyttää sielläkään.
Tarpeettomia. Hopeisille kakkulapioille sen sijaan on ollut käyttöä.
Ei niitä lusikoita tarvi valikoida ihmisille. Lupaan tämän: kukaan ei edes huomaa. Laita kupit ja lautaset lusikoineen kaikki samaan ryhmään, mistä ihmiset sitten itse ottaa sen kahvikuppinsa, siinäpähän sitten "itse" valikoivat. Harvalla ihmisellä on monta tusinaa kahvikuppejakaan samanlaisia, saati sitten lusikoita. Omassa kodissa juhlat ei ole koskaan niin viralliset, että kaikki olisi oltava tasan samannäköisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjani oli "unohtunut" miehen pöydälle toiseen kaupunkiin, kun tuli luokseni.
Sain hyvitykseksi suklaapatukan. 🙈🤣
Kerran vielä tavartiin tämön jälkeen ja odotin saavani lahjani myöhässä...
En saanut, eikä öahjasta enää puhuttu, eli ei sitä edes ollut.
Ihania miehiä tinderissä on kyllä😬😆
Surkeimmat synttärilahjat lapsena oli isovahemmilta saadut. Antoivat aina synttäreiksi rahaa, eikä mitään ihan pikku summaa. Huonoksi lahjan teki se, että vanhemmat nyki ne fyrkat aina omiin taskuihin, eli mitään lahjaa ei siis käytönnössä saatukaan. Ja isovanhemmille piti tietenkin valehdella että hieno lahja kiitos kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Aineettomat lahjat on hyviä, mutta täytyy tuntea se lahjan saaja. Esim tuo vuohi olisi minulle eläinystävälliselle ihmiselle ihan kauhistus, sinne vaan huonoihin oloihin ties minkälaiseen hoitoon. Sen sijaan esim kulkukoirien steriloinnit tai eläinten vanhainkotien toimintaan liittyvistä olen aina tosi iloinen! Pyyteettömästi arvostan noita lahjoja, säästän aina ne kauniit kortit :)
No se vuohi on siellä Afrikassa ns. kotieläin, ei lemmikki. Vuohi merkitsee perheelle maitoa, jota on vaikea muuten saada. Kyllä siitä vuohesta huoli pidetään, jos sitä kaltoin kohdeltaisiin, niin eipä tulisi maitoakaan.
Olen kyllä nähnyt jonkun dokumentin, missä vuohi asui siellä majassa ihmisten kanssa ja sen ruuasta huolehdittiin, vuohihan on loppujen lopuksi aika vaatimaton eläin. Lapset sitä paijailivat, eli oli tavallaan lemmikkikin. Oma vuohi oli kuulemma erittäin tärkeä, se takasi lasten maidon saannin.
Kotieläimiä pidetään Afrikassa siinä missä muuallakin maailmassa. Lehmäkin on tärkeä tuotantoeläin, ja sen tuottavuudesta on pidettävä huoli, eli on pidettävä huoli lehmästä. Joillakin on myös sikoja, ihan niin kuin meilläkin. Ja enpä nyt tiedä kumpi paikka on onnellisempi kanalle, Afrikkako, missä se saa tepastella vapaana majansa lähistöllä, vai suomalainen häkkikanala. Kummaltakin kuitenkin odotetaan munia ja jossain vaiheessa katkaistaan kaula.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli syntymäpäivä ja samana päivänä meillä oli poikaystäväni kanssa 2. vuosipäivä. Hän hehkutti jo viikkoja etukäteen että hänellä on sitten mahtava yllätys minulle luvassa!
No, tämä päivä viimein valkeni ja töiden jälkeen hän käski minua pukeutumaan siistimmin, hän oli varannut ravintolasta pöydän. Matkalla utelin tarkemmin minne mennään ja hän sanoi kaupunkimme kalleimman ja hienoimman ravintolan, on kuulemma huippukokki juuri vain meille tehnyt alkupalat, pääruoan ja jälkiruoan sekä valikoinut juomat. Tästäkös minä ilahduin että voi kulta, ihanaa! En tiennytkään että heiltä saa vegaaniruokaa, mahtava homma! Poikaystäväni vaikeni ja meni jotenkin oudoksi. Ajoimme lopun matkaa hiljaisuuden vallitessa ja perillä selvisi miksi.
Kyseinen ravintola ei todellakaan tarjoa mitään vegaanista. Mulkvisti poikaystäväni oli unohtanut että olen vegaani!
Olen vegaani 'helppous' syistä sillä olen allerginen mm maidolle ja kalalle. Arvatkaa oliko alkupaloissa kalaa. Kyllä. Oliko pääruoka verinen pihvi. Kyllä. Oliko jälkiruoka jokin maitopohjainen hässäkkä joka oli kuorrutettu marjoilla joille olen myöskin allerginen. Kyllä. Poikaystäväni oli nerona maksanut koko roskan jo etukäteen. Voin sanoa että oli elämäni kamalin ateria sillä en voinut edes maistaa mitään. Istuin hiljaa ja katselin kun poikaystäväni nautiskeli koko rahan edestä. Join kyllä viiniä ja tulin hiukan hiprakkaan josta seurasi massiivinen migreeni.
Sanomattakin selvää että jätin tämän kaverin tuon mahtavan gourmet-illallisen jälkeen. Kuka hemmetti ei tiedä KAHDEN VUODEN seurustelun jälkeen että toinen on vegaani?
... ja että vielä se migreenikin! Kyllä oli paska poikkis, kun senkin sulle vielä lahjoitti!
Emma K. kirjoitti:
Sain syntymäpäivälahjaksi dildon.
Ohut, lyhyt ja vieläpä sileäpintainen. Ei mitään tuntumaa. Aivan turha vehje.
Ei se dildon syy ole, jos on vesiämpäri.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos, hyvin ravisteltu. Syynä on tosiaan isäni, saisin päin lättänää naamaani jos inahtaisin. Osaan ottaa nämä tilanteet absurdina näytelmänä ja asettaa itseni sen ulkopuolelle. Ei parane hillua kun ei ole millä mällätä. Pelastajaa en odota, asun jo omillani ja näitä ihmisiä tulee vain "sietää" juhlapyhinä. Siltikin, kamalaa sakkia. Jos jotain niin ainakin ovat opettaneet sen mitä sydämen sivistys EI ole.