G: Mikä on surkein saamasi lahja?

Sain veljeltäni joululahjaksi puoliksi käytetyn Clerasil-saippuapullon. Itse olin käyttänyt paljon rahaa ja ajatusta joululahjaan hänelle. Olin jotain 15-vuotias.

Toivottavasti omatunto soimasi joululahjoja avatessa.

Sukulaisiaan ei voi valita mutta täytyy ihmetellä millaiseen kohteluun noin moni tyytyy puolisoiltaan.

Parikymppisenä sain silloiselta poikaystävältä synttärilahjaksi jäätävän ruman, mummomaisen kupukellon. Lahjaa antaessaan kundi vielä kehui, kuinka oli just edellisviikolla hommannut samasta kelloliikkeestä parivuotiaalle kummipojalleen moottoripyörän näköisen herätyskellon. Silloin mietin, että a) tämä jätkä ei osaa ostaa kelloja ikäryhmän mukaan ja b) motskarivekkari olis kelvannu mullekin. Niin, tai vaikka kaappikello. Tai käkikello. Ja suhde ei seuraavaa synttäriä nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa onkin laitettu esimerkkejä tilanteista, joissa halpa lahja on paketoitu ja annettu aidosti arvokkaan tavaran, kuten korun tai hajuveden, rasiassa. Noita lahjoja mun on erittäin vaikea ymmärtää. Onko tarkoitus vallankäyttöön ja näpäyttää lahjan saajaa tyyliin "minulla on varaa ostaa tämä tuote ja antaa se jollekin muulle, mutta sinulle tulee tällainen halpislahja". Erityisen noloa, jos vielä on juhlavieraita päivänsankarin ympärillä todistamassa tuollaista lahjanöyryytystä. Ja etenkin jos tuo nöyryytys tulee päivänsankarin läheiseltä ihmiseltä, kuten puolisolta. Toki siinä lahjan antaja nolaa itsensä eniten, ei lahjan saaja. 

Olihan Suomessa pääministeri, joka antoi silloiselle naisystävälleen näitä lahjapakkauksia kotiin lapsille vietäväksi. Minusta se oli nolo tieto jo silloin. Ja jos miettii, että pääministerillä ei ole enempää harkintaa, niin ei ihme, jos sitä muiltakin uupuu.

Vierailija kirjoitti:

Haistakaa... kirjoitti:

Surkeimmat synttärilahjat lapsena oli isovahemmilta saadut. Antoivat aina synttäreiksi rahaa, eikä mitään ihan pikku summaa. Huonoksi lahjan teki se, että vanhemmat nyki ne fyrkat aina omiin taskuihin, eli mitään lahjaa ei siis käytönnössä saatukaan. Ja isovanhemmille piti tietenkin valehdella että hieno lahja kiitos kiitos.

Mäkin sain etenkin teini-ikäisenä isovanhemmilta rahalahjana, mikä olisi ollut periaatteessa ihan hyvä. Teinille 90-luvulla 500 markkaa oli iso raha. Valitettavasti kuitenkin keskiluokkaiset ja keskituloiset vanhempani pakottivat joka kerta minun käyttämään isovanhemmilta saadut lahjarahat johonkin järkevään hyödykkeeseen, joka olisi kuulunut vanhempien ostaa muutenkin. Esim. verkkapuku, talvitakki, talvikengät. Esim. synttärirahat saatuani vanhemmat korvamerkitsivät ne mihin käytetään, esim. juuri talvitakki ja kengät, ja sitten mentiin ostoksille ja minun piti ostaa ne. Tarkoituksena oli ehkä opettaa rahankäyttöä, mutta tuo oli kerrassaan typerää. Vanhempien velvollisuus on ostaa riittävä pukeutuminen lapselle, se ei ole mitään luksusta. Jos olisin itse saanut päättää rahoista, olisin laittanut suurimman osan pankkiin säästöön ja pienellä osalla ostanut itselleni jotain pientä kivaa. 

Olin niin kiltti ja mukautuvainen lapsi, etten osannut edes protestoida että raha on minulle omaksi annettu ja jos itse haluan viedä sen pankkiin säästöön, on minulla siihen täysi oikeus. 

Tilanteeni oli samantyylinen, mutta olisin ollut ilman vaatteita jos en olisi käyttänyt lahjarahoja vaatteisiin. Eivätkä ne silti riittäneet, vaikka halpakaupoista ostinkin. Ei tullut vanhemmilta vaatteita tai rahaa niihin ja säästin esim. farkut useammasta pienestä rahalahjasta kummeilta ja mummilta.

Vierailija kirjoitti:

Siskolta sain kerran vuosia sitten joululahjaksi muovisen, paristoilla toimivan käsipeilin joka nauroi kun siihen katsoi. Joskus pikkulapsena olisi varmasti ollut ihan hauska lahja, mutta silloin reilusti yli kolmikymppisenä naisena ei kyllä naurattanut. Heitin roskiin samantien. Mikä lienee ollut lahjan antajan ajatus? "Kato hei miten ruma oot, peilikin nauraa!" Siihen loppui minun puoleltani lahjojen antaminen kyseiselle ihmiselle. En vaan jaksa ymmärtää, miksi jotkut tuhlaavat rahojaan johonkin typerään krääsään? Kuulun itse niihin ihmisiin jotka olisivat aidosti onnellisia saadessaan lahjaksi ihan vaan tavallisen suklaarasian, ja olen kyllä sanonut tämän ääneen kaikille jotka ovat halunneet ostaa minulle lahjoja. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Kai siitä olisi voinut ottaa patterit pois?

Oltiin molemmat opiskelijoita, kaveri vaan asui tuolloin vielä vanhempiensa luona jotka kustansivat ainokaiselleen kaiken, eli täysin lokkeilua tuo oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Majoitin kaveria pari kuukautta asunnollani hänen opiskelun harjoittelun ajan, näin hän säästi vähintäänkin satoja euroja, lupasi ostaa vaivan palkaksi sähkövatkaimen... osti hän sen, halvimman parinkympin vehkeen ja samalla kuittasi synttärilahjan. Meillä oli siis tuohon aikaan parhaiden kavereiden kesken ostaa toisillemme synttäri ja joululahjat...

Opiskelijalle tuokin on iso raha

Ei surkein, mutta ehdottamasti hauskin. Mieheni osti minulle joululahjaksi kuukautiskupin. Olin aika ällistynyt

Mummo antoi ruosteiset korvikset kirpparilta ostetut. Kaverin antama unisieppari, kaamee kaapissa edelleen on

Tia.a-68v mummo kirjoitti:

Suurimat saaman lahjat 2 oman lapsen tekemät kortit.Myöhemmin lapsen lapsieni tekemät kortit.Enkä koskaan unohda siskon poikieni lahjaa 60-luku heitä oli silloin 2.Kari ja Timo. Omilla rahoilaan ostaneet joulukahan minulle: sädetikut ja tulitikut,jotta voin sytytää ne sädetikut .Me oltiin köyhiä todella kaikki ja tuo hetki kun pienet pojat lahjansa minulle antoivat ,säilyy koko elämäni.

Sinulla on kova into kirjoitella kommentteja. Miksi et opettele välimerkkien käyttöä? Yksinkertaista: pisteen ja pilkun jäkeen tulee välilyönti. Välilyöntiä ei koskaan ennen välimerkkiä.

Relatiivinen sävelkorva. Toivoin absoluuttista.

Hyivit.. mitä juntteka Suomi miehet on 🤢😵

Olin hengaillut yhden tyypin kanssa muutaman kuukauden, sain häneltä keittokattilan joululahjaksi, hah hah.

Tämä on kyllä tunnistettava, että terkkuja tutuille, minäkin palstailen!

Sain poikaystävältä 20-vuotislahjaksi plektran sormusrasiassa. Siis sen muovinpalan, jota käytetään kitaran soittamiseen. Poikaystävä antoi sen minulle vanhempieni, sisarusteni ja isovanhempieni edessä suvun sunnuntailounaalla polvistuen sen jälkeen, kun oli pitänyt pienen puheen, jossa kertoi miten onnellinen hän on kun olen hänen elämässään ja kuinka ansaitsen vain parasta.

Oli ihan uskomattoman nöyryyttävä kokemus. Inhoan tuollaisia tilanteita, joissa olen jotenkin oudossa yhteydessä huomion keskipisteenä. Lisäksi olin naiivisti ajatellut, että yläasteelta jatkunut seurustelu olisi ehkä voinutkin jo muuttua kihloiksi ja siitä oli ollut poikaystävän kanssa puhettakin. Jälkikäteen ajateltuna kihlat olisi olleet ihan katastrofi, koska suhde oli ihan paska, mutta silloin se tuntui hyvältä idealta ja niiiiiiiiin aikuismaiselta.

Äitini oli suunnilleen välittömästi kyynel silmässä kun poikaystävä polvistui ja kaikki ympärillä huokaili syvään, kunnes sitten poikaystävä avasi laatikon ja siellä oli se plektra. Todella vaivaannuttavaa. Semisti itketti, olin todella nolostunut, mutta pakko oli yrittää hymistellä jotain et jee jee hyvä vitsi. Poikaystävän mielestä tämä oli paras jekku ikinä.

Nykyään tuo jo naurattaa ja sitä muistellaan perheen kesken usein, mutta silloin oli kyllä äärimmäistä paskuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuohi nimissäni.

Voi kun olisikin pilaa mutta ei, eräs ystäväni muutama vuosi sitten antoi minulle joululahjaksi vuohen nimissäni johonkin kehitysmaahan.

Ihan paras lahja. Aikuiset eivät tarvitse joululahjoja. En halua kotiini mitään sellaista tavaraa, jota en ole itse valinnut. Joten mieluiten lahja hyväntekeväisyyteen.

Itsekin olen mielissäni hyväntekeväisyyslahjoista ja osallistun hyväntekeväisyyteen, jos ne koskevat koulutusta tai lasten/luonnon/eläinsuojelua, mutta en eläinlahjoihin. Ei ole todellakaan mikään hyvä kohtalo eläimelle, eikä siinä mielessä hyväntekemistä.

Huonoin lahja lienee mekko, joka oli väärän kokoinen ja jonka mies osti minulle miellyyttääkseen myyjätärtä, johon oli ihastunut. (Liikkeessä oli vain naisten vaatteita ja mies kävi siellä viikottain, kunnes myyjä jäi lomalle.)

Mulla lahja samantyylisestä syystä. Mies toi hajuvesen joltain messumatkalta. Ei siinä mitään, ihan kiva tuoksu. Joskus vähän myöhemmin sitten kuulin sivukorvalla, kun selitti kaverilleen kuinka oli pakko ostaa hajuvesi ”Mollalle”, kun ne myyjätytöt siellä messuilla oli ihan malliluokkaa ja tosi hot. Loppui into hajusteen käyttöön.

Mulla ois loppunut into tohon suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Palasaippua en käytä koskaan kirjoitti:

Surkein lajha joka sain äitienpäivä lahjaksi ex mieheltäni oli leuanvetotanko. Joka asennettiin niin ylös etten voinut sitä ilman tuolia käyttää. Lapselta sain itsetehdyn patalapun, siitä tykkään. Käytän vieläkin vaikka on jo liki 20 vuotta kun sen sain!

Toinen oli Doven palasaippua veljen vaimolta. Oli vissiin unohtanut ostaa joululahjan.. ei sillä että olisin edes odottanut mitään. Itse olisin jättäny kokonaan antamatta.

Sain yhtenä jouluna miehen veljen vaimolta näitä minisaippuoita, joita on hotellihuoneissa. Paketti oli sen näköinen, on tehty sekunnissa.

Kertoi olen sellainen penninvenyttäjä, löydän näille käyttöä.

Raastoin ne raasteeksi ja korvasin osan pyykinpesujauheesta, antaja oli oikeassa.

Kierrätystähän toikin on. Eri asia on, oliko lahja mieluinen

Miksi hän ne edes sinulle antoi, jos kerran itse olisi löytänyt niille käyttöä kun on sellainen penninvenyttäjä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raivostuttaa nuo tyypit jotka antavat" minulle " esim.vuohen tms.

Haluan itse valita hyväntekeväisyyskohteen.

Eihän sitä vuohta tms. sinulle  anneta vaan sinun nimissäsi, siis kuin olisit itse ostanut jollekin  jonkin todella tarpeeseen tulevan asian. 

Esimerkkinä vaikkapa nyt tuo vuohi, köyhän lehmä. Se elää vaatimattomissakin oloissa ja lypsää maitoa vaikkapa sen köyhän perheen lapsille.

Erittäin kummallista, jos joku ei tykkää, että jotkut ihmiset saisivat hieman ravinnon lisää. Ethän sinä itse ole maksanut penniäkään, sen sijaan lahjan saaja muistaa sinua (ansiottomasti) kiitollisuudella.

Mutta eihän tuo ole lahjan saajalle lahja, vaan joku on lahjoittanut hyväntekeväisyyteen itse valitsemaansa kohteeseen ja kertoo siitä ”lahjan” saajalle. Annan mielelläni rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta ei se ole lahja kenellekään muulle, vaan minun tekemääni hyväntekeväisyyttä.

Okei okei. Nostan kädet jo pystyyn kun näiden hyväntekeväisyyslahjojen periaate ja ajatus ei näy nyt valkenevan joillekuille. Joillekin on tärkeää myös, että hän, joka on maksanut, hänen nimensä pönöttäköön kunniaseinallä. 

 Lahjoitankin pari vuohta tai koulupukua av-mammojen puolesta. "voi jukolauta meidän nimissä on autettu köyhiä, miten hitossa voimme kertoa, ettemme missään tapauksessa ole lahjoituksen takana".

 Moi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä tunnistettava, että terkkuja tutuille, minäkin palstailen!

Sain poikaystävältä 20-vuotislahjaksi plektran sormusrasiassa. Siis sen muovinpalan, jota käytetään kitaran soittamiseen. Poikaystävä antoi sen minulle vanhempieni, sisarusteni ja isovanhempieni edessä suvun sunnuntailounaalla polvistuen sen jälkeen, kun oli pitänyt pienen puheen, jossa kertoi miten onnellinen hän on kun olen hänen elämässään ja kuinka ansaitsen vain parasta.

Oli ihan uskomattoman nöyryyttävä kokemus. Inhoan tuollaisia tilanteita, joissa olen jotenkin oudossa yhteydessä huomion keskipisteenä. Lisäksi olin naiivisti ajatellut, että yläasteelta jatkunut seurustelu olisi ehkä voinutkin jo muuttua kihloiksi ja siitä oli ollut poikaystävän kanssa puhettakin. Jälkikäteen ajateltuna kihlat olisi olleet ihan katastrofi, koska suhde oli ihan paska, mutta silloin se tuntui hyvältä idealta ja niiiiiiiiin aikuismaiselta.

Äitini oli suunnilleen välittömästi kyynel silmässä kun poikaystävä polvistui ja kaikki ympärillä huokaili syvään, kunnes sitten poikaystävä avasi laatikon ja siellä oli se plektra. Todella vaivaannuttavaa. Semisti itketti, olin todella nolostunut, mutta pakko oli yrittää hymistellä jotain et jee jee hyvä vitsi. Poikaystävän mielestä tämä oli paras jekku ikinä.

Nykyään tuo jo naurattaa ja sitä muistellaan perheen kesken usein, mutta silloin oli kyllä äärimmäistä paskuutta.

 Onko tämä joku yleissivitykseen liittyvä tapaus? Minä en ainakaan tunnistanut tästä ketään. Tosin, en lue Seiska-lehteä tai katso temppareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä tunnistettava, että terkkuja tutuille, minäkin palstailen!

Sain poikaystävältä 20-vuotislahjaksi plektran sormusrasiassa. Siis sen muovinpalan, jota käytetään kitaran soittamiseen. Poikaystävä antoi sen minulle vanhempieni, sisarusteni ja isovanhempieni edessä suvun sunnuntailounaalla polvistuen sen jälkeen, kun oli pitänyt pienen puheen, jossa kertoi miten onnellinen hän on kun olen hänen elämässään ja kuinka ansaitsen vain parasta.

Oli ihan uskomattoman nöyryyttävä kokemus. Inhoan tuollaisia tilanteita, joissa olen jotenkin oudossa yhteydessä huomion keskipisteenä. Lisäksi olin naiivisti ajatellut, että yläasteelta jatkunut seurustelu olisi ehkä voinutkin jo muuttua kihloiksi ja siitä oli ollut poikaystävän kanssa puhettakin. Jälkikäteen ajateltuna kihlat olisi olleet ihan katastrofi, koska suhde oli ihan paska, mutta silloin se tuntui hyvältä idealta ja niiiiiiiiin aikuismaiselta.

Äitini oli suunnilleen välittömästi kyynel silmässä kun poikaystävä polvistui ja kaikki ympärillä huokaili syvään, kunnes sitten poikaystävä avasi laatikon ja siellä oli se plektra. Todella vaivaannuttavaa. Semisti itketti, olin todella nolostunut, mutta pakko oli yrittää hymistellä jotain et jee jee hyvä vitsi. Poikaystävän mielestä tämä oli paras jekku ikinä.

Nykyään tuo jo naurattaa ja sitä muistellaan perheen kesken usein, mutta silloin oli kyllä äärimmäistä paskuutta.

 Onko tämä joku yleissivitykseen liittyvä tapaus? Minä en ainakaan tunnistanut tästä ketään. Tosin, en lue Seiska-lehteä tai katso temppareita.

Siinähän sanottiinkin että terkkuja tutuille. Sinä et ilmeisesti ole yksi heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vuohi nimissäni.

Voi kun olisikin pilaa mutta ei, eräs ystäväni muutama vuosi sitten antoi minulle joululahjaksi vuohen nimissäni johonkin kehitysmaahan.

Ja mitähän pahaa tässä oli? Kerro minulle, en oikeasti ymmärtänyt.

Voin kuvitella sen ilon jota se kehitysmaan perhe on tuntenut kun on saanut vuohen. Se lypsää parikin litraa päivässä ja tulee toimeen karuissakin oloissa.

Mitähän se perhe sillä maidolla tekee? Lapset juovat sen ravitsevan maidon tai maidosta tehtyä juustoa, tai maito ja juusto voidaan vaikka myydä.

Kotonani  täällä rikkaassa Suomessa oli useampiakin lypsyvuohia, niiden maito muuten sopii maitoallergigoille, en tiedä takemmin mitä sillä tarkoitetaan, ei kuitenkaan laktoosi-intoleranssia. Ja meiltä ostettiinkin vuohenmaitoa allergisille lapsille. Eräs lääkäri on todennut, että vuohenmaito estää myös osteoporoosia paremmin kuin lehmänmaito.

Ystäväsi oli tosi fiksu,  hänen antamansa lahja ilahdutti  ja ilahduttaa varmasti monin kerroin enemmän siellä kehitysmaassa, kuin että sinä olisit saanut lahjaksi vaikka lahjakortin jalkahoitoon tms.