Miksi jotkut sanovat että lasta ei saisi opettaa lukemaan

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi, joka oppi itsekseen lukemaan, on oppinut itsekseen myös laskemaan. Ensin laski aina ääneen yhdestä sataan, ja välillä pitemmällekin. Sitten alkoi sanoa: kaksi ja kolme on viisi. Yhtäkkiä osasi laskea kymmenen- ja sadanylituslaskuja (jo ennen eskarin alkua). Miinuslaskut kyllä neuvoin, kun joskus tuli asiasta puhetta.

Niinpä, pitäisikö näitä asioita jotenkin piilotella lapsilta?

Meillä lapsille luettiin todella paljon (ei ollut vielä silloin älykännyköitä/pääsekään) ja oppivat toisen äidinkielensä kirjoitusmerkit 3-4 vuotiaina. Leikin ja lukemisen sivutuotteena.

Siitä pikkuhiljaa taidot kasvoi ja viiden vanhoina halusivat usein itse lukea ääneen kirjoja.

Toki heille edelleen myös luettiin kirjoja.

Eskarissa oli muutama lapsi jotka osas lukea suomeksi eikö mennyt kauaa, kun meidänkin lapset tajus suomen lukutavan. Ehkä helpotti, kun jo osasivat yhdellä kielellä jo sujuvasti lukea.

Numeroista olivat myös kiinnostuneita, mm. luettelivat numeroita ykkösestä alkaen ja raportoivat sukulaisille mihin saakka olivat tällä kertaa laskeneet. Välillä kun siirryttiin satoihin tai tuhansiin, kysyivät miten tämä luku sanotaan.

Ei tullut mieleenkään olla vastaamatta!!

”Et saa tietää ennen kuin koulussa sitten!” Sehän olis ollut ihan hullua!

Ja ihan normaaleja aikuisia niistä kasvoi, fiksuja ja mukavia mutta ei mitään huippuälykkäitä kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Tämä tahtoo usein unohtua nykyaikana.

Lukutaito ei vie keneltäkään lapsuutta, mutta saattaa tehdä siitä hauskemman.

Lukutaitokin voi viedä lapsuuden silloin, jos se on vanhempien tavoite saada lapsi aikaisin oppimaan.

Kerro, miten käytännössä se silloin menee? Kun vaikuttaa siltä, että lapset oppivat aika helposti lukemaan, ellei ole jotain lukivaikeuksia tai muuta. 

Ikävä kyllä usein tapahtuu niin, että vanhempi huomaa, kuinka lapsi oppii helposti vaikkapa lukemaan ja siitä alkaa kierre, lisää lisää kaikenlaista.

Kun se leikki ja leikin ilo on lapsen työtä monta vuotta.

Mitenkäs lukeminen ja oppiminen on pois leikistä? Ei millään tavalla.

Kyllä minä opin tavuttamaan, vaikka opin lukemaan neljävuotiaana. Minua kyllä äiti opetti ja syynä oli se, että oma into oppia lukemaan oli niin kova. En koe siitä koskaan olleen mitään haittaa, päinvastoin. Oli ihana sadepäivinä lukea itsenäisesti lempikirjojani ja äiti sai tehdä töitään. Perheen nuorimpana minulla oli välillä tylsää, kun veljet olivat koulussa ja naapurin lapset hoidossa muualla. 

Opetan alkuopetuksessa, tällä hetkellä tokaluokkalaisia. Koulun alussa n. 60-70% osasi lukea vähintään sanatasolla, muutamat virkkeitäkin ihan sujuvasti. Muutama ei tunnistanut edes omasta nimestään löytyviä kirjaimia pienaakkosilla, saatika että olisi saanut kokonaisen sanan luettua. Sanottakoon heti, että oppilaani puhuvat kaikki suomea äidinkielenään.

Heti koulun alussa räätälöidään eritasoisia ryhmiä, joissa edetään eri tahtiin. Lukuläksyä saa kaikki, osalla se on pitkä tarina, osalla tavulaatikko, jossa on vaikkapa ai, au, a, aa. Kehitystä tapahtuu nopeasti, joten joskus koti huomaa opea nopeammin, että lapsi osaisi vaikeampiakin lukuläksyjä. Tästä kannattaakin opea hoksauttaa.

Näillä luki-taidoissaan ihan alussa olevilla lukemaan opettelu etenee aivan huimaa vauhtia heti syksyn alussa, jos siis taustalla ei ole lukivaikeutta. He myös oppivat asiat oikeassa järjestyksessä eli kirjain-äänne vastaavuus > tavu > sana.

Itsekseen opettelevat ovat yleensä oppineet lukemaan sanamuotojen kautta, jolloin tavun käsite on vieras. Tämä ei välttämättä haittaa mitään, mutta se saattaa vaikeuttaa kirjoittamaan opettelua ja esim. kaksoiskonsonanttien oppimista, kun tavuraja on hukassa.

Nyt tokaluokan keväällä erot ovat kuroutuneet tavallisilla oppijoilla pois. Se lapsi, joka ei nimensä kirjaimia osannut nimetä on lukenut sujuvasti jo yli vuoden ja mikä mahtavinta: kirjoittaa täysin virheettömästi. Suurin osa ekan alussa jo lukeneista kirjoittaa myös liki virheettömästi, mutta osa on jäänyt taidoissaan jälkeen näistä koulussa oppineista. Syynä tähän on yleensä se, ettei hoksata oppimisen ja tarkan lukemisen ja kirjoittamisen tarvetta, vaan ajatellaan, että "sehän osaa jo".

Tyypillinen töyssy lukevilla on myös sanojen arvailu, etenkin pidemmissä teksteissä. Tässäkin mennään jotenkin liian löysin rantein, kun taas koulussa tavujen kautta opettelevat lukevat yleensä tarkemmin myös sujuvuuden kasvaessa. Sanojen arvailu johtaa ongelmiin luetunymmärtämisessä, kun virkkeen ajatus jää pimentoon. Tästäkin kyllä päästään yleensä hyvin yli, kunhan hoksataan, että tämä vaatii vähän töitä.

Sitten on se 20%, jotka eivät osaa lukea sujuvasti saatika kirjoittaa virheettömästi tokaluokan lopussa. Heillä oppimisen hitauden taustalla onkin noussut esiin selkeää lukivaikeutta.

Äm-ii-Mi,

Än-ää-Nä,

Mi-nä

Ee-Än-En

Oo-pee-Op,

Pee-ii-Pi, Op-pi,

Än-uu-tee-Nut, Op-pi-nut

Äl-uu-Lu,

Koo-ee-Ke, Lu-ke,

Äm-aa-aa-än-Maan, Lu-ke-maan

Ee-än-En,

Än-ee-än-Nen, En-nen

Koo-oo-uu-kou,

Äl-uu-Lu, Kou-lu,

Aa, a, kou-lu-a.

Mä opin 4-vuotiaana lukemaan sillein että kyselin mitä tossa lukee ja mitä tossa lukee ja mitä tossa lukee. Mä muistan pohtineen maitopurkin kyljestä sanaa "maitoa" tosi pitkään. Mä vaan jotenkin hoksasin niiden kirjainten yhteyden siihen miten sana muodostuu. Meidän kyläkaupan myyjä oli kertonut mun äidille, että olin kaupassakin usein vain sen vuoksi, että luin pakettien kyljistä mitä niissä on. Tunnistin paketin ulkonäön ja päättelin mitä siinä pitää lukea.

Mun lukutaito alkoi kehittyä sujuvammaksi oikeastaan vasta viidennellä luokalla. En ole hyvä lukemaan kuitenkaan vieläkään.

Sitä mä en muista olisinko osannut nimetä kirjaimia ennen koulua.

Opin lukemaan 3v ja olin ihan taaperosta asti ollut kiinnostunut kirjaimista. Koulussa osasin myös tavurajat automaattisesti oikein, ei ole koskaan ollut siinä ongelmaa. Ehkä siksi, että siinä vaiheessa kun vanhemmat huomasivat että osaan lukea, niin minulle hankittiin paljon tavuviivoilla kirjoitettuja kirjoja. Isovanhemmat myös lähettivät joka viikko kortin TIK-KU-KIR-JAI-MIL-LA JA TA-VU-VII-VOIL-LA kirjoitettuna <3 Kun menin ekalle, taisi luokalla olla kolme jotka osattiin lukea, ja saatiin sitten tehdä vaikeampia tehtäviä. Ei ollut turhauttavaa, tosin ihan koulun alussa asiat ylipäätään oli mulle aika helppoja.

Aikuisena olen törmännyt niihin ihmisiin, jotka vastustavat lukemaan oppimista ennen kouluikää. Perusteluna on usein se, että niin kauan kuin ei osaa lukea, pysyy tietämättömänä maailman pahuudesta ja voi elää onnellista lapsuutta satumaailmassa. Näille ihmisille on usein myös tärkeää, että lapsi uskoo joulupukkiin, keijuihin ym. satuolentoihin mahdollisimman pitkään. Itse en pidä mitään näistä asioista tärkeinä onnellisen lapsuuden saavuttamiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Koska se, että osaa kirjaimet, ei tarkoita sitä, että osaa lukea. Pitää ymmärtää se systeemi, millä lukeminen toimii, joko niin, että hoksaa sen itse (kuten lapseni) tai niin, että joku opettaa (kuten myn kohdalla). Mun kohdalla se, että osasin kirjaimet, ei johtanut siihen, että aloin spontaanisti lukea (kuten lapseni), eikä se, että osasin numerot johtanut siihen, että aloin spontaanisti tehdä laskutoimituksia (kuten lapseni).

Onhan sille lapselle täytynyt opettaa numeroiden lisäksi lukukäsitteetkin, ennen kuin oppinut "itsenäisesti" laskemaan. Pelkkä numeroiden oppiminen ei opeta laskutaitoa.

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei kannata jos ei osaa. Mä opin aikanaan tavuttamalla ja sitä ei nykyään käytetä enää.

Häh? Tavutusta käytettiin vielä, kun yläkouluikäinen lapseni oli ala-asteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.

Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.

Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.

Tv Alkuopena 40 vuotta ollut

Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?

Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.

Juuri näin. Äng-äänteen merkkinä on nk ja ng,   lyhyt äng-äänne kirjoitetaan nk:lla ( kenkä) ja pitkä ng:llä (kengät).

Tuo äänneopetus ei ole oikeastaan suomen kielen opettelussa millään tavalla oleellista, koska on niin todella harvat äänteet jotka ei automaattisesti muodostu niistä kirjaimista. Esim. juuri tuo äng-äänne ei ole mitenkään hirveän vaarallista lausua n-g, vähän vaikeampi vaan niin se tulee suurimmalle osalle luonnostaan. Kyllähän sen hyvin ymmärtää jos joku lausuu ken-gät. Kuulostaa vähän hassulta mutta kannattaako koko lukemaanoppimisprosessia uudistaa yksittäisten äänteiden takia. Äänneopetus on matkittu englannista jossa se toimii paljon paremmin kuin perinteinen tavaaminen.

Miten just perinteinen tavaaminen on hyvä? Onhan tuo äänteestä toiseen siirtyminen intuitiivisempaa sen sijaan, että hokee äm aa är mar koo uu äs kus, markus. Se on hidasta ja juoni katoaa helposti. Lisäksi se etäännyttää kirjainta äänteestä, kun kirjainten nimissä on muutakin tavaraa kuin se äänne.

Totta kyllä tuokin. Lähinnä mua häiritsee tavaamisen demonisointi kun sillä kuitenkin oppii hyvin suomea kirjoittamaan ja lukemaan. Ja sitten vanhempia syyllistetään että ei saisi opettaa lapsiaan kun ei osaa just sitä tyyliä mikä just nyt on käytössä... Joku muu kirjoittaja sanoi että äänneopetusta on ollut Suomessakin jo 50-luvulla, huomaan että tuon tiedon myötä mua ei ärsytä se niin paljon enää, ehkä en vain tykkää uusista keksinnöistä ;)

Vähän ohiksena kaikkein ärsyttävintä on ettei opetella enää kaunokirjoitusta. Itse taisin olla viimeisiä ikäluokkia jotka opettelivat kunnollista kaunoa ennen kuin ne kirjaimet uudistettiin sellaisiksi kulmikkaiksi ja koukerot poistettiin... Vanhanaikaisella kaunolla on sutjakasta kirjoittaa kun sen oppii, kirjoitan päiväkirjaani mieluiten sillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei kannata jos ei osaa. Mä opin aikanaan tavuttamalla ja sitä ei nykyään käytetä enää.

Häh? Tavutusta käytettiin vielä, kun yläkouluikäinen lapseni oli ala-asteella.

Vieläkin käytetään. Välillä tavutus olivat poissa muodista, mutta nykyään niiden tärkeys ymmärretään taas.

Hah!

Vierailija kirjoitti:

Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.

Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.

Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.

Tv Alkuopena 40 vuotta ollut

Liutaan?

Kauhean hyvin ei tuo kirjoittaminen suju.

Opin lukemaan eskarin keväällävtai kesällä, eli siis silloin kun olin 4-vuotias. Opin lukemaan ihan kotona, koska meillä luettiin paljon ja olin kiinnostunut kirjoista.

Noin ajateltiin ennen. Todellisuudessa lukemaan oppiminen on sitä helpompaa, mitä pienempänä se tapahtuu. Toki siinä jokin raja on miten pienenä se on yleensä mahdollista, mutta 7-vuotiaana oppiminen ei ole yhtä helppoa kuin vaikka 4-vuotiaana.

Opin itse lukemaan 4-vuotiaana ja lapseni 4- ja 5-vuotiaina, eikä se todellakaan tarkoittanut sitä että lapsuus ja leikit olisivat loppuneet siihen hetkeen. Päinvastoin! Kyllä sitä leikkiä riitti yllin kyllin toisin kuin näillä kännykkä kädessä istuvilla nykylapsilla. Ikään kuin lukutaidon saavuttaminen tarkoittaisi, että siitä eteenpäin saa olla enää kirja kädessä. Todella älytön ajatus!

Nykyään moni oppii lukemaan niin myöhään, ettei kirjoilla ole tunnepuolella oikein mitään tarjottavaa, kun on jo ehditty katsoa läpi Salatut elämät ja Tempparit ennen kirjaan tarttumista. Miten yksinkertainen lastenkirjan teksti voisi kilpailla sellaisen kanssa? Ei ihme että lukemisen maailma jää alusta saakka vieraaksi.

Meillä äiti luki meille lapsille paljon, kirjaimet opin jo pikkuisena, mutta lukemaan opin vasta koulussa.

Poika taas oli erityisen kiinnostunut kirjaimista ja sanoista 4-vuotiaana. Varsinkin automatkoilla hän kyseli kovasti, millä kirjaimella sanat alkoivat ja koitti itse pohtia mikä tulee seuraavaksi. Lukea hän osasi 5-vuotiaana ennen eskarin alkua. Meillä lukuhetket olivat jokapäiväisiä rauhoitushetkiä ihan pienestä alkaen ja jatkuivat pitkälle kouluikään.

Leikkimistä lapsi ei todellakaan lopettanut lukemaan opittuaan. Päinvastoin, uskon että runsas lukeminen ja tarinoiden kuuntelu vanhempien lukemana kehitti hänen mielikuvitustaan. Se näkyi hänen leikeissään ja tarinoissa, joita hän kirjoitti ja kuvitti ihan itse.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun lapsi oppi itsekseen lukemaan 4-vuotiaana. Vasta nyt 10-vuotiaana kirjat kiinnostaa enemmän kuin leikkiminen. Ja lapsi hän on edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Voi lukutaitoinen lapsi tietysti lukea esim. lehdistä kauheita sotajuttuja tai muuta järkyttävää, mutta toisaalta voi lukutaidotonkin lapsi törmätä netissä vaikka väkivaltavideoihin.

Eipä meidän lukutaitoisista lapsistamme ollut yksikään kiinnostunut lehdistä ennen kouluikää eikä kyllä koulun alettuakaan. Vasta yläkoulussa yhteiskuntaopin myötä alkoivat erilaiset lehtijutut kiinnostaa.

Sotajuttuja saa telkkarista ja netistä eteensä ihan ilman lukutaitoa.