Miksi jotkut sanovat että lasta ei saisi opettaa lukemaan

Lukemaan oppimista jotenkin korostetaan ja sitä hienompaa, mitä aiemmin lapsi oppii lukemaan. Onhan se hienoa, mutta todellisuudessa koulumenestyksessä ei ole mitään eroa sillä, onko oppinut 4- vai 7-vuotiaana lukemaan. Laskemisella sitten kuitenkin on. Mitä paremmat matemaattiset taidot on jo esikoulussa, sitä parempi on koulumenestys myös 9. luokalla. Eli opettakaa lapsianne mieluummin laskemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.

Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.

Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.

Tv Alkuopena 40 vuotta ollut

Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?

Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.

Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus

Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.

Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?

Ei näistä asioista tarvitse puhua allofonitasolla.

Ihan niinkuin äänne-, allofoni- ja foneemitaso (yms.) olisivat ihan kirkkaasti toisistaan erotettavissa tosimaailmassa...

Niin, sitä juuri tarkoitin, siksi ei tarvitse otta sitä esille tällaisessa keskustelussa.

Tämä on aivan mahdotonta. jeesus!

Kannattaisiko sitten sanoa ihan selkeästi, mitä tarkoittaa?

Kuule toi kysymys on täysin sulle. Ja pitäisi ehkä ottaa asioista selvää ennen vastaamista.

Vierailija kirjoitti:

Lukemaan oppimista jotenkin korostetaan ja sitä hienompaa, mitä aiemmin lapsi oppii lukemaan. Onhan se hienoa, mutta todellisuudessa koulumenestyksessä ei ole mitään eroa sillä, onko oppinut 4- vai 7-vuotiaana lukemaan. Laskemisella sitten kuitenkin on. Mitä paremmat matemaattiset taidot on jo esikoulussa, sitä parempi on koulumenestys myös 9. luokalla. Eli opettakaa lapsianne mieluummin laskemaan.

Meillä ei puhuta lapsille numeroista eikä kirjaimista ettei vaan lapsuus menisi pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Koska se, että osaa kirjaimet, ei tarkoita sitä, että osaa lukea. Pitää ymmärtää se systeemi, millä lukeminen toimii, joko niin, että hoksaa sen itse (kuten lapseni) tai niin, että joku opettaa (kuten myn kohdalla). Mun kohdalla se, että osasin kirjaimet, ei johtanut siihen, että aloin spontaanisti lukea (kuten lapseni), eikä se, että osasin numerot johtanut siihen, että aloin spontaanisti tehdä laskutoimituksia (kuten lapseni).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.

Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.

Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.

Tv Alkuopena 40 vuotta ollut

Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?

Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.

Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus

Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.

Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?

Ei näistä asioista tarvitse puhua allofonitasolla.

Ihan niinkuin äänne-, allofoni- ja foneemitaso (yms.) olisivat ihan kirkkaasti toisistaan erotettavissa tosimaailmassa...

Niin, sitä juuri tarkoitin, siksi ei tarvitse otta sitä esille tällaisessa keskustelussa.

Tämä on aivan mahdotonta. jeesus!

Kannattaisiko sitten sanoa ihan selkeästi, mitä tarkoittaa?

Kuule toi kysymys on täysin sulle. Ja pitäisi ehkä ottaa asioista selvää ennen vastaamista.

Sun kanssa on tosi vaikea keskustella, kun sulla on mielessä joku asia, mutta et mitenkään välitä sitä kanssakeskustelijalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Koska se, että osaa kirjaimet, ei tarkoita sitä, että osaa lukea. Pitää ymmärtää se systeemi, millä lukeminen toimii, joko niin, että hoksaa sen itse (kuten lapseni) tai niin, että joku opettaa (kuten myn kohdalla). Mun kohdalla se, että osasin kirjaimet, ei johtanut siihen, että aloin spontaanisti lukea (kuten lapseni), eikä se, että osasin numerot johtanut siihen, että aloin spontaanisti tehdä laskutoimituksia (kuten lapseni).

Jotta oppisi lukemaan, pitää oppia kirjaimet. Ilman kirjaimia ei ole lukemista. Tietysti näillä on yhteys. Lapsi, joka ei osaa kirjaimia, ei kyllä osaa myöskään lukea.

Hyvä opetussuunnitelma menee pilalle, jos lapset on eri tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Koska se, että osaa kirjaimet, ei tarkoita sitä, että osaa lukea. Pitää ymmärtää se systeemi, millä lukeminen toimii, joko niin, että hoksaa sen itse (kuten lapseni) tai niin, että joku opettaa (kuten myn kohdalla). Mun kohdalla se, että osasin kirjaimet, ei johtanut siihen, että aloin spontaanisti lukea (kuten lapseni), eikä se, että osasin numerot johtanut siihen, että aloin spontaanisti tehdä laskutoimituksia (kuten lapseni).

Jotta oppisi lukemaan, pitää oppia kirjaimet. Ilman kirjaimia ei ole lukemista. Tietysti näillä on yhteys. Lapsi, joka ei osaa kirjaimia, ei kyllä osaa myöskään lukea.

No miksi mä en sitten osannut lukea, vaikka vanhempani olivat opettaneet mulle kirjaimet? Kun nyt ilmeisesti nämä asiat ovat täysin rinnasteisia? Osasin ne kuitenkin monta vuotta ennen ekaluokkaa, oli helppo niitä kerrata, kun meillä oli aakkosverhot ikkunassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Tämä tahtoo usein unohtua nykyaikana.

Lukutaito ei vie keneltäkään lapsuutta, mutta saattaa tehdä siitä hauskemman.

Lapselle kannattaa lukea koska,

Lukemattomuus tyhmentää

Lukemisen ja kirjallisuuden tutkijat, opettajat ja armeijakunnat muita huolestuneita aikuisia osaavat lennosta listata, mitä vähäisestä lukemisesta seuraa. Peruskoulun luokanvalvojat sanovat, että lapsesta näkee heti, onko hänelle luettu tai lukeeko lapsi itse. Jos ei ole tottunut keskittymään hiljaa kirjaan, ei hän osaa istua tunnillakaan rauhassa. Pinna on lyhyt, kirjoittaminen kehnoa, eikä lapsi osaa perustella näkemyksiään.

Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa

Suomalaislapset lukevat koko ajan vähemmän. Sanavarasto surkastuu: omalla ajallaan lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa; nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000. Alle puolet yli kymmenvuotiaista lukee kirjoja vähintään kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Koska se, että osaa kirjaimet, ei tarkoita sitä, että osaa lukea. Pitää ymmärtää se systeemi, millä lukeminen toimii, joko niin, että hoksaa sen itse (kuten lapseni) tai niin, että joku opettaa (kuten myn kohdalla). Mun kohdalla se, että osasin kirjaimet, ei johtanut siihen, että aloin spontaanisti lukea (kuten lapseni), eikä se, että osasin numerot johtanut siihen, että aloin spontaanisti tehdä laskutoimituksia (kuten lapseni).

Jotta oppisi lukemaan, pitää oppia kirjaimet. Ilman kirjaimia ei ole lukemista. Tietysti näillä on yhteys. Lapsi, joka ei osaa kirjaimia, ei kyllä osaa myöskään lukea.

No miksi mä en sitten osannut lukea, vaikka vanhempani olivat opettaneet mulle kirjaimet? Kun nyt ilmeisesti nämä asiat ovat täysin rinnasteisia? Osasin ne kuitenkin monta vuotta ennen ekaluokkaa, oli helppo niitä kerrata, kun meillä oli aakkosverhot ikkunassa.

Rautalangasta: jos et osaisi kirjaimia, et osaisi lukea. Kirjainten oppiminen on osa lukemaan oppimista. Aivan kuten taikinan valmistaminen on välttämätöntä, jotta saadaan kakku vaikka pelkkä taikina ei ole kakku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Koska se, että osaa kirjaimet, ei tarkoita sitä, että osaa lukea. Pitää ymmärtää se systeemi, millä lukeminen toimii, joko niin, että hoksaa sen itse (kuten lapseni) tai niin, että joku opettaa (kuten myn kohdalla). Mun kohdalla se, että osasin kirjaimet, ei johtanut siihen, että aloin spontaanisti lukea (kuten lapseni), eikä se, että osasin numerot johtanut siihen, että aloin spontaanisti tehdä laskutoimituksia (kuten lapseni).

Jotta oppisi lukemaan, pitää oppia kirjaimet. Ilman kirjaimia ei ole lukemista. Tietysti näillä on yhteys. Lapsi, joka ei osaa kirjaimia, ei kyllä osaa myöskään lukea.

No miksi mä en sitten osannut lukea, vaikka vanhempani olivat opettaneet mulle kirjaimet? Kun nyt ilmeisesti nämä asiat ovat täysin rinnasteisia? Osasin ne kuitenkin monta vuotta ennen ekaluokkaa, oli helppo niitä kerrata, kun meillä oli aakkosverhot ikkunassa.

Rautalangasta: jos et osaisi kirjaimia, et osaisi lukea. Kirjainten oppiminen on osa lukemaan oppimista. Aivan kuten taikinan valmistaminen on välttämätöntä, jotta saadaan kakku vaikka pelkkä taikina ei ole kakku.

Mutta en silti ymmärrä, miten tämä väite kumoaa sen, että lapseni oppi ihan itsekseen lukemaan. Ainoa asia, jonka teimme, oli se, että kerroimme, mikä kirjain oli kyseessä, kun hän kysyi.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä opetussuunnitelma menee pilalle, jos lapset on eri tasolla.

Aina on eri tasolla olevia lapsia. Opettaja ottaa sen huomioon. Ja opetussuunnitelma. Ja Aapisetkin on suunniteltu eritasoisille lukijoille.  Tämä ei ole mikään ongelma koulussa. Lukevat oppilaat tekevät eri tehtäviä kuin lukemaan opettelevat. Tavuttamista pitää kuitenkin kaikkien harjoitella, että se taito on varmasti kaikilla vahva. Tavurajatehtäviä on kirjoitusläksyissäkin sen vuoksi paljon.

Hyvän lukutunnin jälkeen kädet punaisina juostiin välkälle. Tavuttaminen on fyysistäkin. (Ja se palstan tosikko, älä ota tätä vakavasti..)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.

'

Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.

Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.

Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.

Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.

Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.

No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.

Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.

Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.

Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?

Millä logiikalla kirjainten oppimisella ei olisi tekemistä lukemisen oppimisen kanssa? Kirjaimet on välttämätön osa lukemista. Ensin opitaan kirjaimet, sitten opitaan miten niistä tulee sanoja.

Koska se, että osaa kirjaimet, ei tarkoita sitä, että osaa lukea. Pitää ymmärtää se systeemi, millä lukeminen toimii, joko niin, että hoksaa sen itse (kuten lapseni) tai niin, että joku opettaa (kuten myn kohdalla). Mun kohdalla se, että osasin kirjaimet, ei johtanut siihen, että aloin spontaanisti lukea (kuten lapseni), eikä se, että osasin numerot johtanut siihen, että aloin spontaanisti tehdä laskutoimituksia (kuten lapseni).

Järjen ääni tässä keskustelussa. Puheen ja kirjoituksen yhdistämisessä on ongelmia, ja se systeemi niiden välissä täytyy vaan oppia, ja kuitenkin siinä tulee aina olemaan (pieniä) ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei kannata jos ei osaa. Mä opin aikanaan tavuttamalla ja sitä ei nykyään käytetä enää.

Tavuttamalla oppii sanojen rytmin ja se on hyvä asia, koska kaikessa soi blues.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin oli itsenäisesti lukemaan oppineella ekaluokalla hankaluuksia, kun pitikin oppia tavuttamaan sanoja. Siis löytämään ne tavurajat sanoista. Kyllä nykyäänkin tavutetaan, mutta ei tavata tyyliin "äm aa tee tee ii - Matti" vaan käytetään äänteitä.

En tiedä kuinka vanha olet, mutta jo vuonna 1980 ollessani ekaluokkalainen käytettiin äänteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin oli itsenäisesti lukemaan oppineella ekaluokalla hankaluuksia, kun pitikin oppia tavuttamaan sanoja. Siis löytämään ne tavurajat sanoista. Kyllä nykyäänkin tavutetaan, mutta ei tavata tyyliin "äm aa tee tee ii - Matti" vaan käytetään äänteitä.

En tiedä kuinka vanha olet, mutta jo vuonna 1980 ollessani ekaluokkalainen käytettiin äänteitä.

Menin kouluun 1987 ja meillä opetettiin noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.

Tämä tahtoo usein unohtua nykyaikana.

Lukutaito ei vie keneltäkään lapsuutta, mutta saattaa tehdä siitä hauskemman.

Lapselle kannattaa lukea koska,

Lukemattomuus tyhmentää

Lukemisen ja kirjallisuuden tutkijat, opettajat ja armeijakunnat muita huolestuneita aikuisia osaavat lennosta listata, mitä vähäisestä lukemisesta seuraa. Peruskoulun luokanvalvojat sanovat, että lapsesta näkee heti, onko hänelle luettu tai lukeeko lapsi itse. Jos ei ole tottunut keskittymään hiljaa kirjaan, ei hän osaa istua tunnillakaan rauhassa. Pinna on lyhyt, kirjoittaminen kehnoa, eikä lapsi osaa perustella näkemyksiään.

Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa

Suomalaislapset lukevat koko ajan vähemmän. Sanavarasto surkastuu: omalla ajallaan lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa; nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000. Alle puolet yli kymmenvuotiaista lukee kirjoja vähintään kerran viikossa.

Aika lailla höpöhöpöä.

Mä osasin lukea ennenkuin menin kouluun. Koulussa turhauduin siihen kun muut ei osannut. Lukuläksynä oli usein joku "Nalle ui. Nalle syö puuroa. Nalle nukkuu." ja mä luin tyyliin monen päivän läksyt aina etukäteen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin oli itsenäisesti lukemaan oppineella ekaluokalla hankaluuksia, kun pitikin oppia tavuttamaan sanoja. Siis löytämään ne tavurajat sanoista. Kyllä nykyäänkin tavutetaan, mutta ei tavata tyyliin "äm aa tee tee ii - Matti" vaan käytetään äänteitä.

En tiedä kuinka vanha olet, mutta jo vuonna 1980 ollessani ekaluokkalainen käytettiin äänteitä.

Nyt tässä sekoitetaan tavuttaminen ja tavaaminen. Tavuttamista harjoitellaan paljon, tavaaminen on jäänne 1960-luvulta, sitä ei enää koulussa tehdä. Tavuttamista tarvitaan sanan jakamisessa eri riveille ja rytmin saamisessa. Tavaaminen oli kirjainten nimien sanomista jankaten kertaamalla alusta tavu kerrallaan.