Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut sanovat että lasta ei saisi opettaa lukemaan
29.04.2021 |
Ja et paras on jos lapsi oppii vasta koulussa? Onko joku oikeasti sitä mieltä? Miksi?
Kommentit (139)
Noin sanotaan varmaan siksi, että jotkut vanhemmat vetäisivät tämän(kin) överiksi ja kilpailuhenkisyys pikkulasten kohdallakin lisääntyisi entisestään.
Itse opin lukemaan tokalla luokalla ja ihan olen akateemisesti koulutettu. Lapseni 4 kpl oppivat joko kesälomalla juuri ennen koulun alkamista tai sitten koulussa ja ovat kaikki 9-10 oppilaita :) Kaikki oppivat eri aikaan eikä se määrittele kenenkään tulevaisuutta tai älykkyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luetteko lapsille? Jos lapselle ei lue, ei ehkä voi ymmärtää, kuinka luontevasti lapset kiinnostuvat lukemisesta. Siihen pitää tarjota vain mahdollisuus.
Ei lapsi välttämättä kiinnostu uimisestakaan, jos ei viedä veden äärelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.
Tämä tahtoo usein unohtua nykyaikana.
Lukutaito ei vie keneltäkään lapsuutta, mutta saattaa tehdä siitä hauskemman.
Mä opin lukemaan itsekseni ennen kouluikää ja muistan vieläkin, miten hauska oli leikkiä koulua ja opettaa nuorempia lapsia/nalleja lukemaan ja laskemaan.
Lukemaan opettelun pitäisi olla hauskaa leikkiä lapselle eikä mitään vakavamielistä aakkosten pänttäämistä karttakepin pelossa. Eli jos aikoo opettaa lastaan lukemaan, niin sen pitäisi olla hauskaa sekä lapselle että vanhemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Luetteko lapsille? Jos lapselle ei lue, ei ehkä voi ymmärtää, kuinka luontevasti lapset kiinnostuvat lukemisesta. Siihen pitää tarjota vain mahdollisuus.
Ei lapsi välttämättä kiinnostu uimisestakaan, jos ei viedä veden äärelle.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.
Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.
Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.
'
Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.
Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.
Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.
Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.
Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.
No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.
Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.
Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.
Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.
Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.
Tv Alkuopena 40 vuotta ollut
Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?
Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.
Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus
Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.
Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?
Ei näistä asioista tarvitse puhua allofonitasolla.
Ihan niinkuin äänne-, allofoni- ja foneemitaso (yms.) olisivat ihan kirkkaasti toisistaan erotettavissa tosimaailmassa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.
Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.
Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.
'
Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.
Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.
Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.
Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.
Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.
No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.
Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.
Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.
Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä itse halusin oppia ja pyysin äitiä opettamaan. Oppiminen oli hauskaa leikkiä. Osasin lukea, laskea ja kirjoittaa ennen kouluun menoa. Ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon sisään, joten ei tuo minulle ainakaan pahaa tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.
Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.
Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.
Tv Alkuopena 40 vuotta ollut
Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?
Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.
Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus
Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.
Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?
Ei näistä asioista tarvitse puhua allofonitasolla.
Ihan niinkuin äänne-, allofoni- ja foneemitaso (yms.) olisivat ihan kirkkaasti toisistaan erotettavissa tosimaailmassa...
Niin, sitä juuri tarkoitin, siksi ei tarvitse otta sitä esille tällaisessa keskustelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei kannata jos ei osaa. Mä opin aikanaan tavuttamalla ja sitä ei nykyään käytetä enää.
Miten niin ei käytetä? Meillä on kotona ihan tänä vuonna julkaistu aapinen (Tarinoiden aapinen, Otava 2021) ja kyllä ainakin siinä tavutusta käytetään.
Hän tarkoitti varmaankin tavaamista.
Sitä minäkin tarkoitan.
Tavaaminen ja tavuttaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Tavaamien on "är aa tee rat, tee ii ti, ratti". Näin toimittiin ainakin 80-luvulla.
No ei kai enää 80-luvulla noin opetettu. Kävin ensimmäiset logopedian kurssit v. 1980 ja silloin ainakin jo opetettiin äänteitä liu'uttamalla lukemaan. Mutta saattoihan tuo olla koulu- ja opettajakohtaistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.
Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.
Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.
Tv Alkuopena 40 vuotta ollut
Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?
Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.
Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus
Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.
Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?
Viimeistä kysymystäsi en ymmärrä.
? Miten sen ŋ kanssa sitten ihan oikeasti toimitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen on ehkä vanhentunut ajatus. Silloin, kun itse aloitin koulun, luokalta ehkä yksi osasi jo valmiiksi lukea. Silloin varmaan oli tylsää olla katselemassa, kun muut opettelevat. Nykyään kuitenkin paljon useampi osaa lukea jo ennen koulun alkua. Uskaltaisinkohan heittää, että puolet ekaluokkalaisista osaa lukea jo koulun alkaessa. Tietenkin heidät on huomioitu opetussuunnitelmassa, ja muuta tekemistä löytyy.
Eikä sillä ole mitään merkitystä millä tavalla oppii lukemaan. Meille sanottiin, että helpoiten oppii, kun kirjaimet opetellaan äänteinä ja sanat kokosanoina eikä tavutettuina. Mutta se on vain tutkitusti helpointa, haittaa ei vanhastakaan tavasta ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.
Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.
Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.
Tv Alkuopena 40 vuotta ollut
Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?
Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.
Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus
Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.
Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?
Ei näistä asioista tarvitse puhua allofonitasolla.
Ihan niinkuin äänne-, allofoni- ja foneemitaso (yms.) olisivat ihan kirkkaasti toisistaan erotettavissa tosimaailmassa...
Niin, sitä juuri tarkoitin, siksi ei tarvitse otta sitä esille tällaisessa keskustelussa.
Tämä on aivan mahdotonta. jeesus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.
Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.
Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.
Tv Alkuopena 40 vuotta ollut
Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?
Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.
Juuri näin. Äng-äänteen merkkinä on nk ja ng, lyhyt äng-äänne kirjoitetaan nk:lla ( kenkä) ja pitkä ng:llä (kengät).
Tuo äänneopetus ei ole oikeastaan suomen kielen opettelussa millään tavalla oleellista, koska on niin todella harvat äänteet jotka ei automaattisesti muodostu niistä kirjaimista. Esim. juuri tuo äng-äänne ei ole mitenkään hirveän vaarallista lausua n-g, vähän vaikeampi vaan niin se tulee suurimmalle osalle luonnostaan. Kyllähän sen hyvin ymmärtää jos joku lausuu ken-gät. Kuulostaa vähän hassulta mutta kannattaako koko lukemaanoppimisprosessia uudistaa yksittäisten äänteiden takia. Äänneopetus on matkittu englannista jossa se toimii paljon paremmin kuin perinteinen tavaaminen.
Ännemenetelmä lukemaanopettamisessa otettiin käyttöön jo 1970-luvulla eli uudistukseksi ei sitä enää voi sanoa. Äännemenetelmä on nopeampi, selkeämpi ja kirjoittamista tukeva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.
Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.
Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.
Tv Alkuopena 40 vuotta ollut
Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?
Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.
Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus
Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.
Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?
Viimeistä kysymystäsi en ymmärrä.
? Miten sen ŋ kanssa sitten ihan oikeasti toimitaan?
Siis koulussako? Se opetetaan lukemalla sanoja. Kait säkin oot joskus ollut koulussa? Meillä oli ne aakkostaulut, ja äng-äänne oli erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä opeta kirjainten nimillä (ÄÄ, ÄR, HOO,PEE, ÄKSÄ) , vaan äänteillä (Ä, R, H, P, KS) eli kuten ne kuuluvat sanan keskellä. Jos lapsi oppiin vanhalla tavalla tavuttamaan kirjainten nimillä, se voi hankaloittaa kirjoittamaan oppimista. Tavuttaminen on tärkeää, sitä kannatta leikkiä vaikka hyppynarulla tai puhua tavuttamalla lapsen kanssa. Se auttaa kirjoittamisessa.
Äänteestä toiseen liutaan, ei tankata edestakaisin äänteitä, vaan edetään äänne kerrallaan eteenpäin.
Kun muistaa nuo ylläolevat, voi lapsen kanssa kokeilla lukemaan opettelua, jos lapsi on itse kiinnostunut.
Tv Alkuopena 40 vuotta ollut
Jaha, mitenköhän menee ŋ ja ?. Ne kun on vaikeita ihan perustyypille. On usko, että menee kaaliin lapsille. Ja millä perusteella ne "äänteet" valitaan?
Äännettä ei valita, vaan äänne on se, millaisena äänteenä kirjain edustuu sanassa. Suomessa useimmat kirjaimet ovat aika yks yhteen äänteen kanssa, mutta äng-äänteelle ei ole omaa kirjainta.
Huoh! Miksi tätä faktoidia toistetaan koko ajan? Kirjaimet eivät tietenkään ole aika yks yhteen äänteen kanssa, ilmavirta (tms.) ei ole ollenkaan sama kuin painettu kirjain (tms.). Jotta menisi perille, niin ymmärtäkää tämä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvien_petollisuus
Puheessa äänteet vaihtelevat, muuntuvat, puuttuvat yms. koko ajan.
Mutta toisaalta, miten sitten tosiaan vaikka ŋ?
Ei näistä asioista tarvitse puhua allofonitasolla.
Ihan niinkuin äänne-, allofoni- ja foneemitaso (yms.) olisivat ihan kirkkaasti toisistaan erotettavissa tosimaailmassa...
Niin, sitä juuri tarkoitin, siksi ei tarvitse otta sitä esille tällaisessa keskustelussa.
Tämä on aivan mahdotonta. jeesus!
Kannattaisiko sitten sanoa ihan selkeästi, mitä tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei kannata jos ei osaa. Mä opin aikanaan tavuttamalla ja sitä ei nykyään käytetä enää.
Miten niin ei käytetä? Meillä on kotona ihan tänä vuonna julkaistu aapinen (Tarinoiden aapinen, Otava 2021) ja kyllä ainakin siinä tavutusta käytetään.
Hän tarkoitti varmaankin tavaamista.
Sitä minäkin tarkoitan.
Tavaaminen ja tavuttaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Tavaamien on "är aa tee rat, tee ii ti, ratti". Näin toimittiin ainakin 80-luvulla.
No ei kai enää 80-luvulla noin opetettu. Kävin ensimmäiset logopedian kurssit v. 1980 ja silloin ainakin jo opetettiin äänteitä liu'uttamalla lukemaan. Mutta saattoihan tuo olla koulu- ja opettajakohtaistakin.
Just noin meillä opetettiin, aloitin koulun 1987.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa leikkiä ja olla lapsi.
Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.
Tää nyt on niin paksu vale kun voi olla. Jonkun on tarvinnut neuvoa kirjaimet takuuvarmasti.
'
Tottakai lapselle opetetaan kirjaimet. Lapsen kanssa luetaan yhdessä erilaisia lasten kirjoja ja siellä on paljon sellaisia kirjoja, joiden aiheena on kirjaimet. Sitten leikitään o niinkuin omena leikkejä ja siitä se lapsi ne oppii. Oma lapseni oli ainakin todella kiinnostunut jossain vaiheessa kirjaimista. (Sitä ennen oli numerovaihe ja halusi "lukea" sellaisia kirjoja joissa lasketaan asioita). Lukemaan oppi 5-vuotiaana ilman, että varsinaista lukemista olisi opetettu. Alkoi vain näyttää yksinkertaisia sanoja kirjasta ja lukea niitä. Hyvin nopeasti meni jo niin vaikeita sanoja, että oli selvää, että lukee ne, eikä vain muista ulkoa. Lapsi omaksuu todella helposti tälläiset asiat, kunhan vaan tuetaan sitä kulloistakin herkkyysvaihetta.
Mun kuopus oppi lukemaan ihan opettamatta nelivuotiaana. Voi raukkaa.
Mä oon se, jonka kommenttia lainasit, eli kuopukseni oppi lukemaan nelivuotiaana opettamatta (niin oppi muuten hänen isänsäkin aikoinaan). Hän oli pienestä asti kiinnostunut kirjaimista. Koska olemme lukeneet molemmille lapsillemme paljon, kirjat ovat kuuluneet ihan jokapäiväiseen elämään. Hän tykkäsi luetella kirjaimia esim. kirjojen kansista ja siitä se sitten lähti. Yhtäkkiä alkoi lukea tavuja. Hän opetteli ihan itse kirjoittamaankin, sekä laskemaan.
Mä olen itse oppinut 4 vuotiaana lukemaan, mutta opin sen kuuntelemalla veljeäni joka on mua 3 vuotta vanhempi ja oli siis silloin ekaluokkalainen. Mun vanhemmat varmaan sanois kanssa, että opin opettamatta, sillä he ei mua opettaneet.
Kuitenkaan kukaan ei opi lukemaan vain tutkiskelemalla YKSIN kirjoja. Aina tarvitaan joku joka kertoo mitä ne merkit on.
No toki opetimme lapsille kirjaimet, kun hän niistä kyseli, mutta kyllä hän ihan itse oppi niitä lukemaan, ja juurikin niin, että katseli itse kirjoja. Kyllä mäkin osasin kirjaimet tosi pienenä, mutta koulussa vasta opin lukea.
Niin opettamatta mutta opetettiin kuitenkin, SIITÄ tässä nyt oli kysymys.
Tämä asia häiritsi mua niin, kun olen usein törmännyt samaan väitteeseen, mikä todistetusti ei pidä paikkaansa.
Lukemisen oppiminen ja kirjainten oppiminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Se, että kertoo lapselle kirjaimen olevan aa, kun hän sitä kysyy, ei ole lukemaan opettamista. Vai millä logiikalla se susta on?
Aivan! You go, girl/boy!
Mulla vanhemmat havahtui isoveljen ekaluokan keväällä siihen ettei hän osannut lukea, oli vain oppinut ulkoa aapisen sisällön ja hämäsi sillä opettajaa. Siinä sitten vanhemmat aloitti kotona teho-opetuksen, jonka sivutuotteena minä ja pikkusisko opittiin myös lukemaan, olin 5 ja sisko 3. Ei siitä tosiaan mitään haittaa ole ollut kummallekaan, nyt ollaan jo keski-ikäisiä.
"mun iiiisäin oli sotamies"