Lue keskustelun säännöt.
Hyväosaisuus kasautuu pariutumisenkin kautta
29.04.2021 |
Tästä on ollut monta juttua nyt viime aikoina lehdessä. Olemme palaamassa sääty-yhteiskuntaan ja omien havaintojeni mukaan näin on ollut jo kauan. Korkeakoulutetut, hyvätuloiset ja varakkaat pariutuvat keskenään ja heidän lapsensa samoin.
Samanlainen kehitys koskee älykkyysosamäärää (länsimaissa ÄO on laskussa) eli koska pariutuminen tapahtuu suurin piirtein samanlaisen älyllisen tason sisällä, hyväosaisten lasten ÄO nousee ja huono-osaisten laskee pitkällä tähtäimellä.
Älykkyysosamäärähän liittyy korkeampiin tuloihin ja koulutukseen eli ylemmissä tulo- ja koulutusluokassa ÄO on keskimäärin korkeampi. (Kyse on siis korkeammasta koulutusasteesta ja tuloluokasta yhdessä, mistä muodostuu linkki ylempään keskiluokkaan ja yläluokkaan (=korkeat tulot eivät nosta yhteiskuntaluokkaa).
Kapitalismi mahdollistaa tämäntyyppisen evoluution entistä tehokkaammin, koska pariutumismarkkinat ovat globaalit. Ne ovat sitä sekä keskimääräisissä tuloluokissa että alimmissa, ja tämä on historian valossa harvinaista (yläluokkahan on aina pariutunut globaaleilla parisuhdemarkkinoilla).
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Ja pitikö tämän yllättää jotakin? Että rikkaat ja älykkäät tykkäävät pariutua keskenään? Ja että pidemmällä aikavälillä se lisää ihmisten välistä eriarvoistuutta?
Yleinen on myös rikkailla kulissiavioliitto, jossa rikkaalla miehellä tai molemmilla on sivusuhteita, tai jossa mies on vaikka homo, mutta ei halua maineensa takia tulla ulos. Tällöin tärkeää vaimossa ei ole äly, vaan perhetausta, hyvä sopeutuminen tuohon elämäntapaan ja ulkonäkö.
Sitten on paljon myös varakkaita miehiä, joilla on reilusti nuorempi ja kaunis, ei välttämättä kuitenkaan älykäs tai edes koulutettu puoliso. Ei asia ole niin yksioikoinen että rikkaat ja älykkäät lyö hynttyyt yhteen. Pätee ehkä parhaiten ylemmässä keskiluokassa ja alemmassa osassa yläluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Oliko tämä jollekin yllätys? Kuka haluaisi pariutua itseään reippaasti tyhmemmän, heikkolahjaisen ja elämänhallintaongelmaisen kanssa jos on kaikki mahdollisuudet löytää rinnalle sivistynyt, älykäs ja itsensä elättävä ja itseään kehittävä puoliso? Tottakai jokainen haluaa parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsilleen ja parisuhteelle. Hyväntekeväisyys tulee jo verojen muodossa, halusi tai ei. Pariutumisen tämä sakki saa hoitaa ihan keskenään.
Tottakai koulutettu valitsee itselleen saman tasoisen puolison. Poikkeuksiakin toki on, mutta silloin muut avut nostaa osakkeita.
Ei pidä paikkaansa, puolisoni on insinööri ja minä lähihoitaja. Olemme päätyneet yhteen vaikka minulla on iso nenä ja pienet rinnat. Uskon tosin että minullakin olisi ollut älykkyyden puolesta mahdollisuus kouluttautua korkeammin. Oma ammattini on kutsumusammatti, hänen puolestaan ei. Eiköhän enemmänkin ole kyse siitä että koulua käydessä ja työn puolesta tapaa ihmisiä niistä piireistä ja siksi se kumppanikin helposti löytyy sieltä.
Te siis luultavasti olette älyllisesti ja muutenkin aika lailla samalla tasolla. Insinööri-hoitajaparejahan on vaikka ja kuinka. Ne "muut avut" jotka nostaa osakkeita ei muuten välttämättä tarkoita ulkonäköä vaan muita piirteitä. Jos on hoitaja kutsumusammatissa, voisi kuvitella että on luonteeltaan lempeä ja empaattinen ja se varmasti vetoaa moniin miehiin. Eikä se insinöörin koulutus ole mitenkään suurta älyä vaativa, tekniikan tohtori-lähihoitaja-pareja on sitten jo paljon vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap
Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin.
Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan.
Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap
Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan.
Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä.
Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.
Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.
Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä? Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap
Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :)
Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin.
Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap
Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin.
Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan.
Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap
Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan.
Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä.
Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.
Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.
Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä? Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap
Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :)
Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin.
Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.
Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap
Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin.
Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan.
Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap
Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan.
Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä.
Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.
Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.
Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä? Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap
Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :)
Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin.
Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.
Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan.
Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.
Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!
Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Oi viisas
kuvaile millainen ihminen kuuntelee ns metalli musiikkia
Käykö rokki keikoilla vain duunareita ym alempitasoisia olioita?
I watch Billions kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Oi viisas
kuvaile millainen ihminen kuuntelee ns metalli musiikkia
Käykö rokki keikoilla vain duunareita ym alempitasoisia olioita?
Minun isäni on tohtori ja hän kuunteli nuorena esim Black Sabbathia, Deep purplea, Pink Floydia ym. Rokkikeikoilla käy hyvin monenlaista porukkaa ja monet hevistä tykkäävät tykkää kuunnella myös klassista musiikkia. Musiikki ylipäätään yhdistää ihmisiä koulutuksesta riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariutumisen kautta se nimenomaan kasautuukin. Molempien osapuolten sosiaaliset verkostotkin tulevat siinä mukana, jolloin pariskunnan lapsille on pöytä katettu valmiiksi.
Tähänhän ihmiskunta on pyrkinyt kautta aikojen. Entisaikaan kuningaskunnatkin rakentuivat juuri naimakauppojen perusteella. Eikä siinä mitään pahaa ole. Jokainen haluaa omalle jälkikasvulleen parhaat mahdolliset lähtökohdat.
Tämä. Jopa ihan talonpoikaisten ihmisten pariutumuisessa oli taloudelliset päämäärät. Suvun varallisuuden lisääminen ja hyvien suhteiden luominen. Harva tuleva isäntä on mennyt naimisiin naisen kanssa, jolla ei ole ollut tuoda myötäjäisiä ja kunnollisia sukulaisyhteyksiä. Ja sama toisinpäin. Talontyttäret eivät ole menneet naimisiin renkien tai muiden kulkijoiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap
Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin.
Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan.
Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap
Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan.
Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä.
Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.
Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.
Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä? Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap
Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :)
Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin.
Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.
Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan.
Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.
Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!
Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.
Niin. Älykkyyden erot tuovat mielipahaa, jos koetaan itse olevansa muita huonompi sillä saralla, mikä projisoidaan vastapuoleen vähättelynä. Kommunismi perustuu pitkälti kateuden mekaniikkaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap
Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin.
Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan.
Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap
Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan.
Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä.
Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.
Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.
Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä? Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap
Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :)
Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin.
Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.
Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan.
Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.
Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!
Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.
Miten saisin sut ymmärtämään, mitä tarkoitan? Esimerkiksi mä en ole mitenkään erityisen älykäs. Olen ihan tavis. Koulussa aikoinaan keskiarvo oli noin 8,5. Siskoni (meillä on samat vanhemmat) taas oli nk kympin oppilas. En ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinenkaan. Siitä huolimatta me molemmat mentiin lukioon ja opiskeltiin siitäkin vielä eteenpäin. Meistä molemmista tuli suurituloisia. Vanhempamme ovat varakkaita, meillä oli mahdollisuus harrastaa mitä ikinä halusimme, jo lapsena päästiin näkemään maailmaa, käytiin ravintoloissa syömässä, museoissa, taidenäyttelyissä, konserteissa jne. Mun ÄO:llani ei ollut mitään tekemistä minkään asian kanssa vaan ympäristöllä, missä kasvoin. Sillä, mitä mulle lapsena tarjottiin ja kustannettiin. Lapsuuden kaveritkin löytyivät samasta sosiaaliluokasta kuin mistä itsekin olin. Ihan vain siksi, että he asuivat naapurustossa. En koskaan käynyt esimerkiksi kaupungin vuorataloissa asuvien luokkakavereideni kotona eivätkä he meillä. Näiden luokkakavereideni ÄO saattoi hyvinkin olla täsmälleen sama kuin mulla, mutta ympäristö vaikutti siihen, keiden kanssa on ja keiden ei.
Kaisa suomenkansalaine kirjoitti:
Ennen ihmiset pariutui rakkaudesta.Nyt rahasta?!minusta tuo politiikka sanelee kaiken!? Niin väärin! Mitä ihmeen elämää tää on ,kontrolloitua.Tyhmää.Vielä pahenee,niin nähtävissä.
Päinvastoin. Ennen ihmiset pariutuivat rahasta, nyt rakkaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Oliko tämä jollekin yllätys? Kuka haluaisi pariutua itseään reippaasti tyhmemmän, heikkolahjaisen ja elämänhallintaongelmaisen kanssa jos on kaikki mahdollisuudet löytää rinnalle sivistynyt, älykäs ja itsensä elättävä ja itseään kehittävä puoliso? Tottakai jokainen haluaa parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsilleen ja parisuhteelle. Hyväntekeväisyys tulee jo verojen muodossa, halusi tai ei. Pariutumisen tämä sakki saa hoitaa ihan keskenään.
Tottakai koulutettu valitsee itselleen saman tasoisen puolison. Poikkeuksiakin toki on, mutta silloin muut avut nostaa osakkeita.
Ei pidä paikkaansa, puolisoni on insinööri ja minä lähihoitaja. Olemme päätyneet yhteen vaikka minulla on iso nenä ja pienet rinnat. Uskon tosin että minullakin olisi ollut älykkyyden puolesta mahdollisuus kouluttautua korkeammin. Oma ammattini on kutsumusammatti, hänen puolestaan ei. Eiköhän enemmänkin ole kyse siitä että koulua käydessä ja työn puolesta tapaa ihmisiä niistä piireistä ja siksi se kumppanikin helposti löytyy sieltä.
Toisaalta se insinööri on vain amk-tutkinto ja toisaalta sinullakin on mahdollisuus kouluttautua samalle tasolle sairaanhoitajaksi.
Itselleni on täysin itsestään selvää, että halusin vaimon joka on sekä kaunis että älykäs. En halua, että lapseni joutuisi kärsimään vanhempien huonoista geeneistä, vaan että heillä olisi mahdollisimman hyvä ja onnellinen elämä. Ei todellakaan ole mikään yllätys, että geneettistä kasautumista tapahtuu. Usein se ymmärretään naisten valintojen seurauksena, mutta myös miehet tekevät sitä siinä missä naisetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap
Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin.
Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan.
Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap
Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan.
Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä.
Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.
Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.
Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä? Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap
Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :)
Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin.
Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.
Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan.
Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.
Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!
Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.
Niin. Älykkyyden erot tuovat mielipahaa, jos koetaan itse olevansa muita huonompi sillä saralla, mikä projisoidaan vastapuoleen vähättelynä. Kommunismi perustuu pitkälti kateuden mekaniikkaan. Ap
Tästä äärimmäinen esimerkki on Kiinan kulttuurivallankumous. Älymystö ja koulutetut pantiin rankkoihin oloihin maataloustyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa huomioon sellainenkin asia, että ihmiset pariutuvat tavallisimmin sellaisten ihmisten kanssa, joita he kohtaavat. Nuorena saattaa kohdata tulevan puolisonsa ihan vaan opiskelupaikalla, opiskelijabileissä jne. Tai kaveriporukan kautta. Tai jos tavataankin baarissa, niin on erilaisia baareja. Kaupungin suosituimmassa yökerhossa käynee erilaista porukkaa kuin lähiökuppilassa. Mun mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Jo omassa nuoruudessani 1970-luvulla aika harva lukiolainen seurusteli ammattikoulun valinneen kanssa ja kun meillä oli jotain kaveriporukan kotibileitä, niin käytännössä kaikki porukasta oli lukiossa. Sama opiskeluaikana. Myös työelämässä tutustuu työkavereihinsa ja joskus parisuhde saattaa löytyä työpaikalta. Eli kun liikutaan piireissä, joissa on suunnilleen saman koulutustason omaavia, on aika loogista, että pariudutaankin saman koulutustason omaavien kanssa.
Kyllä, mutta kaikki vaikuttaa samaan suuntaan eli ystäväpiiri muodostuu luultavasti samoin kuin pariutuminenkin, suurin piirtein samalla älyllisellä tasolla olevien kesken (sitä ei ole tutkittu). Näin ollen ympäristön rooli ei ole syy vaan seuraus. Ap
Kyllä mä näkisin ympäristön roolin aika merkittävänä. Kun aikoinaan lähdettiin keskikoulusta jatko-opintoihin, kaveriporukat muuttuivat. Ammattikoulun valinneet saivat uusia kavereita ja ystäviä sieltä, lukioon menneet taas uusia kavereita ja ystäviä lukiosta. Muistaakseni kukaan lukioaikaisista kavereistani ei mennyt lukion jälkeen ammatitkouluun vaan kaikki jatkoivat yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ei näissä järjestetty mitään yhteisiä juhlia ammattikoulussa opiskelevien kanssa. Työpaikoilla on tekemisissä kollegojensa kanssa eikä toimistosiivoojan kanssa vaihdeta kuin muutama sana, jos sitäkään. Eli ei tutustuta edes eri koulutustason omaaviin.
Tietysti parinvalinnassa - jos siis on tarkoitus perustaa perhettä jne eikä vain tapailla hetken aikaa huvin vuoksi - yhteinen arvomaailma on erittäin tärkeä. Samoin toiveet, suunnitelmat ja tavoitteet. Jos toisen asenne on, ettei lapset tarvitse kuin ruokaa, vaatteet ja katon päälle ja toinen taas haluaa, että lapsella on hyviä harrastuksia, erilaisia mahdollisuuksia opiskella jne, voi olla hyvin vaikeaa tehdä molempia tyydyttävä kompromissi. Asuinpaikka, asumismuoto...kaikki isommat tulevaisuutta koskevat päätökset pitäisi olla yksimielisiä eikä niin, että toinen saa oman tahtonsa läpi ja toinen kirskuttaa hampaitaan.
Näiden uusien ÄO:ta ja yhteiskuntaluokkaa käsittelevien tutkimusten mukaan tuo olisi seuraus, eikä syy. Harvassa maailmankolkassa on peruskoulua, mutta peruskoulusta huolimatta suurimman osan ystäväpiiri koostuu omasta viiteryhmästä aivan niin kuin peruskoulua ei olisi ollutkaan ja olisimme käyneet yksityiskouluja tai valtion ylläpitämiä kouluja. Ap
Mä en nyt tiedä, ollaanko samaa vai eri mieltä. Mutta koitan tarkentaa, mitä tarkoitan. Aiemmin Suomessa oli mahdollista nousta sosiaaliluokasta toiseen ihan vain siten, että matalasti koulutetun perheen lapsella oli mahdollisuus mennä kansalaiskoulun sijasta oppikouluun. Oppikoulussa hän tutustui muihin. Ja samoin, jos oppikoulussa jatkoi keskikoulun jälkeen lukioon eikä ammattikouluun, oli jälleen sopivassa seurassa. Ihan varmasti osalla mun kansakouluaikaisista kavereista olisi ollut älliä oppikouluun, mutta jos vanhemmat eivät joko pystyneet tai eivät katsoneet tarpeelliseksi kustantaa oppikouluopintoja, lapsella ei oppikouluun ollut asiaa. Paitsi jos lapsi oli hyvin lahjakas ja sai nk vapaaoppilaspaikan.
Nyt meillä on peruskoulu, mutta kaveripiiri muodostuu edelleen samanlasten kanssa Lapsiasiainvaltuutettu oli tästä huolissaan jo muutama vuosi sitten. Perheen varallisuus vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi kavereidensa kanssa tehdä. Samoin se vaikuttaa siihen, mitä lapsi voi harrastaa. Lapsiasiainvaltuutettu otti esille mm sellaisia asioita, että lapsi ei voi osallistua luokkakavereiden synttäreille, ksoka ei ole varaa ostaa synttärilahjaa. Tai teini ei voi lähteä kavereidensa kanssa leffaan, koska perheellä ei ole varaa kustantaa leffalippuja. Lapset ja nuoret jäävät ulkopuolisiksi, koska eivät voi osallistua sihen, mihin muut osallistuvat Lapsiasiainvaltuutettu puhuu osattomuudesta. Ja näin ollen kaveripiiri muodostuu niistä lapsista ja nuorista, jotka voivat tehdä samoja asioita. Älykkyydellä ei ole tämän kanssa oikeastaan mitään tekemistä vaan ainoastaan niillä resursseilla, joilla jotain on mahdollista tehdä.
Lue nuo linkkaamani jutut, jos ehdit. Toisessa todetaan ensimmäisen kappaleesi asia eli tasa-arvoisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tasannut eroja, mutta nyt mennään toiseen suuntaan.
Älykkyysosamäärän merkitys on huomattavasti suurempi kuin aiemmin on ollut tiedossa. Sosiologialla/yhteiskuntatieteillä riittäisi tutkimista siinä, miten ÄO vaikuttaa yhteiskunnalliseen sijoittumiseen ja on suhteessa esimerkiksi "luokkaretkeilyyn" tarkemmin.
Sehän jo tiedetään, että varhaisen vuorovaikutuksen puutteet tuottavat yhteiskunnallista huono-osaisuutta, mutta suurimman väestönosan kohdalla (keskivertoälykkäät, keskiluokka) tietoa on hyvin vähän. Millä vaihteluvälillä ÄO:lla on merkitystä? Suurin osahan ei ole kummassakaan ääripäässä älykkyyttä. Tästä aihealueesta ei tiedetä juuri mitään, koska on keskitytty perhetaustan merkityksen todisteluun. Ap
Molemmat linkkaamasi artikkelit ovat maksumuurin takana :)
Mä nyt edelleen väittäisin, että vaikka lapsen ÄO olisi 160, niin se ei auta lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteissa tipan tippaa, jos lapsella ei ole mahdollisuutta viettää aikaansa kavereiden kanssa. Aiemmin tällaisessa tilanteessa lapset verkostoituivat koulussa, mutta nykyisin lapset verkostoituvat vapaa-ajallaan. Ja koska lapset ja nuoret (tai siis heidän vanhempansahan lystin maksavat) käyttävät paljon enemmän rahaa vapaa-aikansa viettoon kuin vaikkapa 30 vuotta sitten, luokkakaverista ei voi tulla ystävää, jos lapsi ei voi viettää hänen kanssaan vapaa-aikaansa. Silloin luokkakaveri jää vain luokkakaveriksi. Älykäs lapsi voi sitten aikuisena hyödyntää älykkyyttään ja päästä haluamiinsa piireihin, jos on tarpeeksi motivoitunut tekemään niin. Joskus vaan käy niin, että motivaatiota ei enää kouluvuosien ulkopuoliseksi jäämisen vuoksi ole tai on joutunut valitsemaan sellaista seuraa, jonka kanssa meneekin alaspäin.
Jos lapsen äo on 160 niin se ei hyvää lupaa hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Hänen on todella vaikea löytää kavereita, jotka ymmärtävät häntä tai ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuo äo 160 on jo todella korkea ja harvinainen.
Totta. Mutta vaikka ei olisikaan huippunero, silti lapsuuden ja teinivuosien kaverisuhteiden muodostumiseen älykkyydellä on vähemmän merkitystä kuin vanhempien kyvyllä ja halulla kustantaa lapsilleen sellaisia asioita, joita tämä voi tehdä kavereidensa kanssa. Jos aina joutuu kieltäytymään kaveriporukan kutsusta lähteä mukaan, lopulta ei enää kutsuta mukaan.
Sinä et nyt suostu ymmärtämään, että älykkäillä vanhemmilla yleensä on tarpeeksi noita muitakin resursseja. Tietysti on poikkeuksia, joku älykkövanhempi saattaa esimerkiksi olla sairauden vuoksi köyhä tms. Isoa kuvaa nämä poikkeukset eivät muuta: älykkyys yleensä takaa riittävät taloudelliset resurssit.
Ihmisten on hirveän vaikea hyväksyä sitä faktaa, että älykkyys on suurin yksittäinen menestymiseen vaikuttava tekijä. Ehkä siksi, että moni kokee sen olevan jotenkin väärin. Eihän kukaan voi mitään sille jos on tyhmä!
Tuon ajatusmallin taustalla on merkillinen ajatusharha absoluuttisesta lopputuloksen tasa-arvosta. Näiden ihmisten mielestä olisi jotenkin vähemmän väärin, jos kaikki saisivat suunnilleen saman verran menestystä omista ominaisuuksistaan riippumatta. Sitä kutsutaan k o m m u n i s m i k s i. Sitä on kokeiltu jo, eikä se ole koskaan toiminut.
Niin. Älykkyyden erot tuovat mielipahaa, jos koetaan itse olevansa muita huonompi sillä saralla, mikä projisoidaan vastapuoleen vähättelynä. Kommunismi perustuu pitkälti kateuden mekaniikkaan. Ap
Tästä äärimmäinen esimerkki on Kiinan kulttuurivallankumous. Älymystö ja koulutetut pantiin rankkoihin oloihin maataloustyöhön.
Kateus on tuhon yllyke (Melanie Klein). Aina kateellinen ei halua samaa kuin kateuden kohde vaan erityisedti jos kokee ettei voi mitenkään päästä samaan, muiden hyvän tuhoaminen riittää. Kommunismisit ovat yrittäneet aina tuhota inhimillistä lahjakkuutta ja sivistystä kristalliyössä yms. oli sama idea. Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin? Oliko tämä jollekin yllätys? Kuka haluaisi pariutua itseään reippaasti tyhmemmän, heikkolahjaisen ja elämänhallintaongelmaisen kanssa jos on kaikki mahdollisuudet löytää rinnalle sivistynyt, älykäs ja itsensä elättävä ja itseään kehittävä puoliso? Tottakai jokainen haluaa parhaat mahdolliset lähtökohdat lapsilleen ja parisuhteelle. Hyväntekeväisyys tulee jo verojen muodossa, halusi tai ei. Pariutumisen tämä sakki saa hoitaa ihan keskenään.
Tottakai koulutettu valitsee itselleen saman tasoisen puolison. Poikkeuksiakin toki on, mutta silloin muut avut nostaa osakkeita.
On se jännä, että verot ovat aina hyväntekeväisyyttä, mutta peritty raha ei vaan jotenkin "ansaittua ja oikeutettua" tuloa.
Ällöttäisi muutenkin nähdä puoliso jonain ihmeen sijoituksena, jonka tulee vastata omaa "tasoa". Ei ihmisellä ole välttämättä ole muita "avuja" kuin, että sattuu tulemaan jonkun kanssa erittäin hyvin toimeen ja rakastumaan. Heikkolahjainen, tyhmä ja elämänhallintainen ihminen voi olla sydämmellinen, avulias, antelias,, hasuka, uskollinen, vaikka mitä rakastettavia asioita, ja se älykäs, sivistynyt ja varakas puoliso saattaa olla vaikka tunnekylmä ja tylsä.
Se, että katsotaan pariutumista sijoituksena kertoo, että vallallaan on edelleen samantapainen ajatusmaailma, jota yläluokka on harrastanut kautta historian. Avioliitolla määritellään ja kontrolloidaan omaa asemaa ja taloutta yhteiskunnassa.
Ihan mielenkiintoinen keskustelu, jota en jaksanut selata kokonaan läpi...
Ollaan oltu miehen kanssa 17 vuotta yhdessä. Molemmat oltiin duunareita, kun nuorena tavattiin. Mies opiskeli lisää ja perusti yrityksen joka menestyy hyvin. Olen ollut monta vuotta kotiäitinä ja nyt töissä hammashoitajana. En epäile miehen rakkautta minua kohtaan, koen että meillä on hyvä suhde ja hän on vapaa lähtemään niin halutessaan. Mutta näin ajatusleikkinä, oltaisiinko pariuduttu, jos oltaisiin tavattu esim. 10 vuotta myöhemmin? Kukapa tietää. :) Tietysti lähtökohdilta oltiin samalla tasolla kun tavattiin.
Sille joka paasasi kommunismin toimimattomuudesta, saisinko yhden toimivan esimerkin kapitalismista? Eihän tässä olla kuin matkalla mm. koko ihmiskunnan ja planeetan tuhoa kohti, ja nälkäänkin kuolee globaalisti vain noin 25t. ihmistä päivässä kapitalismin vallitessa.
Olisiko aika pohtia, onko vikaa jossain muuallakin kuin talousjärjestelmässä?
Älykkyyden merkitystä tärkeimpänä osana hyväosaisuuteen voisi luotettavasti tutkia ainoastaan kaksostutkimuksilla. Siis tutkimuksella, jossa identtiset kaksoset erotetaan heti syntymän jälkeen ja annetaan erilaisiin perheisiin. Toinen hyväosaiseen perheeseen ja toinen huono-osaiseen. Silloin voisi todeta, millainen merkitys ympäristötekijöillä on ollut ja millainen merkitys älykkyydellä.
Mä näen tämän niin, että kun enää ei saada omasta pellosta ravintoa, vaan kaikki elintärkeä pitää ostaa rahalla, rahaa pitää olla. Ja kun yhä enemmän tulee kaikkea kivaa ja mukavaa, mitä rahalla saa, on ihan luonnollista, jos haluaa nauttia kivoista ja mukavista asioista. Kuluttaminen ei ole enää vain aikuisten huvi vaan yhtä useammin myös lasten huvi. Joten jos lapsia hankkii, pitää miettiä, moneenko on varaa sellaisella elintasolla, jonka haluaa itselleen ja lapsilleen tarjota. 1980-1990 lukujen taitteessa tehty verouudistus aiheutti sen, että veroprosentti on sama ihan riippumatta siitä, montako ihmistä sillä palkalla pitäisi elättää. Aiemminhan oli mm lapsivähennys jokaisesta lapsesta, joten nettopalkka nousi jokaisen lapsen syntymän myötä, vaikka bruttopalkka pysyikin samana.