Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä
Olisin halunnut uusia meidän vanhan astiaston kokonaan. Olin jo etsinyt netistä kivan setin ja tilaamassa kunnes mies meni kertomaan tästä äidilleen. Anoppi sanoi, että ottakaa noi jumalattoman vanhat astiastot meiltä, ne jotka ovat olleet komerossa kohta 15 vuotta ja joilta mies lapsena söi aamupuuronsa. Eilen mies sitten mitään sanomatta oli käynyt vanhemmillaan ja kantoi kotiin jostain 70-luvulta peräisin olevat lautaset ja haarukat + lusikat. Veitset olivat jo sen verran ruosteessa, että anoppi oli heittänyt ne pois. Nyt meillä on sitten "upeita" 70-luvulta tuttuja kukkalautasia kaapit täynnä. Kestävät kuulemma "ikuisuuden vielä" eli mitään omaa ei voi hetkeen ostaa, koska anoppi pahottaisi muuten mielensä.
Seuraavaksi voisimme kuulemma ottaa miehen isovanhempien vanhan kahvisetin, sekin kun vaan seisoo anopin nurkissa turhaa.
Kommentit (1229)
Nämä anoppien tuomat tavarat tuntuu olevan ihan kauhean suuri ongelma tälläkin palstalla, vuosien saatossa on saanut lukea vähän väliä miten anoppi kantaa turhaa tavaraa poikansa ja miniän kotiin.
Minua vain hiukan ihmetyttää. Tavaraahan se vain on, ja tavarasta pääsee aina eroon. Aina.
Enimmät puolet valitusta taitaa sisältää vain sen, että anoppi yleensä on olemassa. Eli on olemassa naisihminen, jolla ainakin oletuksena on että on jotain yhteyttä siihen omaan aviomieheen.
Siinä kohtaa vain kaksi erilaista maailmaa. Toinen luulee tekevänsä hyvin, kun antaa jotain nuoremmilleen ja luulee sen tulevan tarpeeseen. Toisella taas on varaa jo valikoidakin, mitä taas aiemmilla sukupolvilla ei aina ole ollut.
On kirpputorit, rompetorit, keräykset ja roskikset. Joitakin tavaroita voi uusiokäyttääkin, jos on mielikuvitusta.
Tunnearvon takiahan ei mitään tarvitse säilyttää, jos sitä tunnearvoa ei itsellä ole. Jos on saanut jotain lahjoituksena, se on silloin oma ja sille voi tehdä mitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi voi. Kaikki mitä anoppi on sukulaisilta vaivalla huijannut ja ehkä jotain halvalla aikoinaan ostanutkin ei kelpaa enää kelleen, edes ilmaiseksi, ja anoppi kun luuli rikastuvansa roinallaan myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva ettei pidä kynsin hampain kiinni kaikista rojuistaan ja kämppäkin tyhjenee.
Anopin kämppä tyhjenee, mutta haluaa silti säilöä romunsa poikansa (ja mun) kotiin. Tosi kätevää? Anoppi nimittäin suuttui kovaa, kun jotain hänen kruunujalokiviään heitettiin pois. Sen jälkeen sanottiin, että mitään ei meille enää tuo.
Huom! Mies heitti, mä sain syyt niskoilleni.
Ja anoppi loukkaantui (taas) verisesti, k o s k a a n ei häntä ole n ä i n paljon loukattu, voi ziisus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä puhutaan kukkalautasista ja arvokkaasra Arabiasta? Meille anoppi toi pyytämättä ja lupaa kysymättä astiaston. Oli vaalean beige, jossa oli pieniä mustia pisteitä. Aika paksua posliinia. Ruma kuin mikä. Ruokalautanen oli valtava, soppalautanen taas naurettavan pieni pieni. Lisäksi mukit ja mitä kaikkea muuta siinä olikaan. Oli vielä paketissa, oli löytynyt kun oli tyhjännyt rojukaappia. Anopin puoliso oli sen voittanut bingosta joskus 1980-luvulla. Omaan käyttöön ei tullut, mutta meidän olisi pitänyt se ilolla ottaa käyttöön. Meillä ei ollut puutetta astioista. Kieltäydyimme.
Voitonriemuisesti anoppi kertoi ukrainakeräysten ollessa kuumimmillaan, että vei tuon astiaston sinne. Kuulemma olivat onnesta soikeana. Niin varmaan.... Pääasia, ettei tuonut noita enää meille. Ilmeisesti vaivasi vuosia hampaan kolossa, kun ei kelvannut vuosikymmenten takainen bingovoitto pojan perheeseen.
Ei muuten varmasti ole uutenakaan ollut kovin arvokas (rahallisesti).
oli varmaan pentikin?
En usko, että oli Pentikin, tuollaisia astiastoja oli kasarilla myynnissä muuallakin. Mekin ostettiin sellainen, kun muutin poikaystävän kanssa yhteen. Kuuden hengen astiasto ei paljoa maksanut Hobby Hallissa. Ne ei kovin kauaa kestäneet, olivat niin höppää materiaalia, että pienikin kolahdus sai astiat halki. Muutamaa vuotta myöhemmin astiat oli niin vähissä, että piti ruveta ostamaan uusia. Rupesin keräämään yhtä Pentikin sarjaa ja ne on niin hyviä, että kestää yli meidän loppuiän.
Meillä loppui tyrkytys, kun ilmoitimme joidenkin tavaroiden menevän suoraan roskiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isän kuoleman jälkeen sain hänen käyttämänsä lautaset itselleni. Niissä on luontoteema kuviointina. Minusta on lohdullista syödä samoilta lautasilta, kuin isä söi. Ne lautaset on varmaan 50 vuotta vanhoja.
Kauheata uhriutumista.
Anoppi loukkaantui... entä sitten? Sehän lienee tarkoituskin. Toivottava ilmiö.
Ihme ääliöitä olette. Mikä estää pitämästä puolianne?
Mikä estää sanomasta, että kiitos, mutta emme ota näitä vastaan, kun emme tarvitse? Sanokaa anopille, että hän voi antaa ne jollekin muulle.
Anoppi loukkaantuu. No loukkaantukoon. Hänen asiansahan se on. Ja jos sen haluatte välttää, niin ottakaa romut vastaan ja hävittäkää ne. Se ei ole mitenkään vaikeata.
Ettekö ole aikuisia ihmisiä ja osaa hoitaa asianne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä puhutaan kukkalautasista ja arvokkaasra Arabiasta? Meille anoppi toi pyytämättä ja lupaa kysymättä astiaston. Oli vaalean beige, jossa oli pieniä mustia pisteitä. Aika paksua posliinia. Ruma kuin mikä. Ruokalautanen oli valtava, soppalautanen taas naurettavan pieni pieni. Lisäksi mukit ja mitä kaikkea muuta siinä olikaan. Oli vielä paketissa, oli löytynyt kun oli tyhjännyt rojukaappia. Anopin puoliso oli sen voittanut bingosta joskus 1980-luvulla. Omaan käyttöön ei tullut, mutta meidän olisi pitänyt se ilolla ottaa käyttöön. Meillä ei ollut puutetta astioista. Kieltäydyimme.
Voitonriemuisesti anoppi kertoi ukrainakeräysten ollessa kuumimmillaan, että vei tuon astiaston sinne. Kuulemma olivat onnesta soikeana. Niin varmaan.... Pääasia, ettei tuonut noita enää meille. Ilmeisesti vaivasi vuosia hampaan kolossa, kun ei kelvannut vuosikymmenten takainen bingovoitto pojan perheeseen.
Ei muuten varmasti ole uutenakaan ollut kovin arvokas (rahallisesti).
oli varmaan pentikin?
Kuvauksen perusteella pikemminkin Kermansaven tai sitten tosiaan ihan merkitön.
Jos ne oli Hobby Hallista, niin luulen tietäväni ne. Tilasin itse ne jo 70-luvun lopussa, sellaiset kerman väriset pienillä pilkuilla. Minulla ne on kestäneet tähän päivään asti.
Paksua huokoista posliinia, sille on joku nimikin mutta en muista mikä.
Kokonainen astiasto, syvät ja matalat lautaset sekä kahvikupit ja alus lautaset. Vain kuppeihin on tullut pohjalle vähän krakelointia. Ihmeen hyvin kestäneet. Tosin on ollut pitkiä aikoja etten ole käyttänyt niitä ja sitten taas ottanut käyttöön.
Ei ole mitään Kermansavea tai Pentikiä, vaan jotain Hobby Hallin omaa mallia. Myöhemmin niitä samoja myytiin vähän eri mallisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän vanhukset ei heitä mitään pois. Olen välillä vihjannut, että on hyvä lahjoitella kirjoja ja tavaroita kenelle ne kelpaavat. Sanoin, että muuten menevät sitten roskiin kun aika koittaa. Mutta ei.
Olisin tyytytäinen tuollaisesta siivoamisesta, ei jää niin paljon rompetta vaivoiksi. Ja ne itselle tulleet epämieluisat astiat veisin vaan roskiin. Sanoisin että ovat nyt ylähyllyllä jos sattuvat käymään ja on eri kahvikupit pöydässä.
Siinäpä vasta nössö mies! Laittaisin kyllä luiskaan tuommoisen hissukan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopit... minäkin jouduin kärsimään sellaisesta aikoinaan. Kertakaikkiaan oli röyhkeä ja ilkeä ihminen, mitään en hänelle tehnyt tai sanonut poikittain ja silti sain paskaa niskaan. Mikä meitä naisia oikein vaivaa kun ikää tulee? Miksi alamme kammottaviksi?
Ei uskalla? Mitä siinä on uskaltamista, nehän on vain astioita. Voi voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita anopin astiat kirpparille myyntiin tai myy torin kautta. Ja jos kukaan ei osta niin seitten facebookin Roskalava-ryhmään.
Meillä anoppi tilaili kaikkea "kirppisaarretta" kotiimme pyytämättä. Hän on myös tilannut meille netistä juuri sellaisen vanhan kahviastiaston, joita on kierrätyskeskuskset pullollaan. Syötti postiosoitteeksi meidän osoitteemme, ja paketti vain lykättiin meille kotiovella käteen. Kävimme siitä miehen kanssa pitkän keskustelun, koska itse en halunnut turhia kuppeja talooni ja en ala säästämään krääsää, jottei toisten mieli pahoitu. Varsinkaan, kun kyse ei ole mistään tunnearvokkaista perintöesineistä, vaan kirppislöydöstä. Mies on enemmän tunnepohjainen ihminen ja halusi pitää astiaston, koska "hyväähän anoppi vain tarkoittaa", mutta mitään tosiasiallista käyttöä hänkään ei sille keksinyt, koska kupit vetävät ehkä 1,5 desiä ja lautasille mahtuu kaksi Tuc-keksiä peräkkäin. Niinpä astiasto on meillä talon alapohjassa, edelleen siinä paketissa, jossa se kirppikseltä postitettiin, avamattomana kuplamuoveissa. Menin sentään anopille sanomaan, että emme tarvitse jatkossa kysymättä mitään tavaraa ja että meillä on jo astiat. Onneksi pahoitti mielensä sen verran, että ei ole sen jälkeen ostanut meille enää mitään. Tykkään itsekin vintage-astioista ja käsityökeramiikasta, mutta mulle on silti tärkeää, etä astiat ovat käytännöllisiä ja miellyttävät omaa silmää. Mitään puolentoista desin kahvikuppeja tai jälkiruokakulhon vetoisia keittokulhoja en ala katselemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä puhutaan kukkalautasista ja arvokkaasra Arabiasta? Meille anoppi toi pyytämättä ja lupaa kysymättä astiaston. Oli vaalean beige, jossa oli pieniä mustia pisteitä. Aika paksua posliinia. Ruma kuin mikä. Ruokalautanen oli valtava, soppalautanen taas naurettavan pieni pieni. Lisäksi mukit ja mitä kaikkea muuta siinä olikaan. Oli vielä paketissa, oli löytynyt kun oli tyhjännyt rojukaappia. Anopin puoliso oli sen voittanut bingosta joskus 1980-luvulla. Omaan käyttöön ei tullut, mutta meidän olisi pitänyt se ilolla ottaa käyttöön. Meillä ei ollut puutetta astioista. Kieltäydyimme.
Voitonriemuisesti anoppi kertoi ukrainakeräysten ollessa kuumimmillaan, että vei tuon astiaston sinne. Kuulemma olivat onnesta soikeana. Niin varmaan.... Pääasia, ettei tuonut noita enää meille. Ilmeisesti vaivasi vuosia hampaan kolossa, kun ei kelvannut vuosikymmenten takainen bingovoitto pojan perheeseen.
Ei muuten varmasti ole uutenakaan ollut kovin arvokas (rahallisesti).
oli varmaan pentikin?
En usko, että oli Pentikin, tuollaisia astiastoja oli kasarilla myynnissä muuallakin. Mekin ostettiin sellainen, kun muutin poikaystävän kanssa yhteen. Kuuden hengen astiasto ei paljoa maksanut Hobby Hallissa. Ne ei kovin kauaa kestäneet, olivat niin höppää materiaalia, että pienikin kolahdus sai astiat halki. Muutamaa vuotta myöhemmin astiat oli niin vähissä, että piti ruveta ostamaan uusia. Rupesin keräämään yhtä Pentikin sarjaa ja ne on niin hyviä, että kestää yli meidän loppuiän.
Minä, kun en meinannut millään päästä eroon aikoinaan Hobby Hallista ostetuista astioista, kun eivät millään menneet rikki. Lasite kyllä osassa vähän kärsi. Sitten kyllästyin totaalisesti niihin ja pistin kylmästi pois. Toisen astiaston annoin kiertoon. Toinen saattaa olla vielä laatikossa vintillä se parempi niistä tosin tylsiä molemmat olivat beigen värisiä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi tilaili kaikkea "kirppisaarretta" kotiimme pyytämättä. Hän on myös tilannut meille netistä juuri sellaisen vanhan kahviastiaston, joita on kierrätyskeskuskset pullollaan. Syötti postiosoitteeksi meidän osoitteemme, ja paketti vain lykättiin meille kotiovella käteen. Kävimme siitä miehen kanssa pitkän keskustelun, koska itse en halunnut turhia kuppeja talooni ja en ala säästämään krääsää, jottei toisten mieli pahoitu. Varsinkaan, kun kyse ei ole mistään tunnearvokkaista perintöesineistä, vaan kirppislöydöstä. Mies on enemmän tunnepohjainen ihminen ja halusi pitää astiaston, koska "hyväähän anoppi vain tarkoittaa", mutta mitään tosiasiallista käyttöä hänkään ei sille keksinyt, koska kupit vetävät ehkä 1,5 desiä ja lautasille mahtuu kaksi Tuc-keksiä peräkkäin. Niinpä astiasto on meillä talon alapohjassa, edelleen siinä paketissa, jossa se kirppikseltä postitettiin, avamattomana kuplamuoveissa. Menin sentään anopille sanomaan, että emme tarvitse jatkossa kysymättä mitään tavaraa ja että meillä on jo astiat. Onneksi pahoitti mielensä sen verran, että ei ole sen jälkeen ostanut meille enää mitään. Tykkään itsekin vintage-astioista ja käsityökeramiikasta, mutta mulle on silti tärkeää, etä astiat ovat käytännöllisiä ja miellyttävät omaa silmää. Mitään puolentoista desin kahvikuppeja tai jälkiruokakulhon vetoisia keittokulhoja en ala katselemaan.
Mitä hyvää anoppi tarkoitti ja kenelle?
Olen tuota samaa kysynyt, kun anoppi toi jotain meille täysin hyödytöntä ja halusin sen pistää kiertoon, mutta mies ei halunnut ettei äiti loukkaannu. Ei kovin yllättävää, ettei osannut vastata, miten hyvyys liittyi tuohon yhtälöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä puhutaan kukkalautasista ja arvokkaasra Arabiasta? Meille anoppi toi pyytämättä ja lupaa kysymättä astiaston. Oli vaalean beige, jossa oli pieniä mustia pisteitä. Aika paksua posliinia. Ruma kuin mikä. Ruokalautanen oli valtava, soppalautanen taas naurettavan pieni pieni. Lisäksi mukit ja mitä kaikkea muuta siinä olikaan. Oli vielä paketissa, oli löytynyt kun oli tyhjännyt rojukaappia. Anopin puoliso oli sen voittanut bingosta joskus 1980-luvulla. Omaan käyttöön ei tullut, mutta meidän olisi pitänyt se ilolla ottaa käyttöön. Meillä ei ollut puutetta astioista. Kieltäydyimme.
Voitonriemuisesti anoppi kertoi ukrainakeräysten ollessa kuumimmillaan, että vei tuon astiaston sinne. Kuulemma olivat onnesta soikeana. Niin varmaan.... Pääasia, ettei tuonut noita enää meille. Ilmeisesti vaivasi vuosia hampaan kolossa, kun ei kelvannut vuosikymmenten takainen bingovoitto pojan perheeseen.
Ei muuten varmasti ole uutenakaan ollut kovin arvokas (rahallisesti).
oli varmaan pentikin?
Ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Ei niistä vanhoista Arabioista enää kukaan mitään maksa. Ne ei käy pesukoneeseen, eikä uuniin ja niistä irtoaa myrkkyjä.
Mä kyllä hankin, jos tulee sopiva eteen. Mutta en astiaksi, vaan koristeeksi. Kokonaista astiastoa en tuollaisia halua, vaan yksittäisiä kappaleita.
Olihan nuo astiat käyttökelvottomia jo silloin kuusi vuotta sitten, kun aloitus on kirjoitettu.
Itsehän rakasta mummojen vanhoja astiastoja (en myrnaa), enkä välttämättä kultareunusten takia, vaan kaikkia niitä soppakulhoja, kermanekkoja, mitä kaikkia astioita silloin olikaan. Mennään ihan sinne 1800 luvun alkuun, niistä astioista.
Monelle suoritukselle oli oma astiansa. Nykyään kaikki on pelkistetty. Astioissa ja aterimissakin.
Itsellä on kaksi astiastoa tallessa ja toinen vitriinissä toinen varastossa. Niitä ei voi käyttää. :( Isoisoäitini on ne aikoinaan maalannut, aivan ihanat.
Jostain vielä löydän semmoisia astiastoja, jotka ovat vanhaa mallia, mutta nykyisillä käyttömukavuuksilla. Hyvässä lykyssä vielä blankoja, että saa itse maalata ja polttaa, eikun käyttöön.