Lue keskustelun säännöt.
Miten toimisitte tällaisen nuoren vanhempana? Apuja kaivataan.
28.04.2021 |
Täällä asuu vielä muutaman kuukauden kotona nuori, joka syksyllä aloittaa opiskelut ja muuttaa omaan kämppään. Ongelmana on, että kyseinen nuori on erittäin varauksellinen, vetäytynyt ja ujo. Välillä mun mielestä jopa ahdistunut. On liki aina itsekseen. Ei kuitenkaan koskaan myönnä, että mikään olisi pielessä. Tällaista ollut jo vuosia. Väittää viihtyvänsä yksin eikä mikään paina mieltä.
Suoritti lukion erinomaisin arvosanoin, sai opiskelupaikan, kävi intin ja nyt on töissä. On jännittänyt lapsesta asti uusia tilanteita, ihmisiä ja menee monesti ns lukkoon.
Olen ehdottanut joskus terapeutille menemistä mutta on naurahtanut koko ajatukselle.
Nyt pääsin näkemään hänen Netflixin katseluhistoriaansa ja on katsonut mm meditaatiovideoita, asiaohjelmia ahdistuksesta jne. Tiedän, että häntä mietityttää ja jännittää syksyllä odottava uusi elämänvaihe. Mutta ei halua puhua mistään.
Voinko tehdä äitinä enää mitään helpottaakseen hänen oloaan? Kokisin, että jos hän kävisi edes muutaman kerran puhumassa jossain, voisi lukot ehkä aueta jollain tasolla ja uusi elämänvaihe olisi helpompi aloittaa. Pelkään, että hän jää opiskeluissaan yksin, jos ei hieman avaudu kuorestaan. Koskaan ei ole myöntänyt esim mahdollista kiusaamista mutta äidin vaisto sanoo, että sitäkin on saattanut olla. Sen verran epävarma hän on...
Mielipiteitä?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Eli, sitä mieltä olette, että mun ei kannata avata keskustelua? Ilmaista, että se ei ole häpeä vaikka ahdistaisikin ja jännittäisi vaan fiksua olisi hankkia apua, jotta olisi helpompi kohdata uudet tilanteet? Nuori nimittäin jännittää niin paljon, että vieraskin ihminen huomaa hänestä sen. Koko kroppa, silmät, elekieli kertoo jännityksestä. Haluaa kuitenkin suoriutua elämässä normaalisti (opiskelut, intti, työnhaku) mutta selvästi tilanteet ovat vaikeita. Eikä ystäviäkään liiemmilti ole.
Haluaisin äitinä vaan niin paljon auttaa 😔
On käynyt intin ja on nyt töissä, saanut opiskelupaikan. Kuulostaa siltä, että nuoresi pystyy hyvin toimimaan.
Vanhemmuudessa on se vaara, että ylisuojellaan ja "mestaroidaan" omaa lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei!
Meillä myös samantyyppinen herkkä, itsekseen enimmäkseen viihtyvä nuori. Koulut sujui hyvin, nyt yliopistossa. Luonteeltaan aina ollut varautuneempi, mutta toisaalta myös tiennyt mitä haluaa. Luotettava ja kypsempi ollut jo teininä, kuin muut kaverinsa.
Hän on erityisherkkä, ja siksi usein vetäytyvä, arempi ja helpommin ahdistuva. Mutta nyt asuu omillaan, hoitaa opiskelun ym. hyvin. Olemme hyvin läheisiä edelleen ja hän tietää saavansa tukea ja apua asioissa, jos tarvitsee.
On hyvä, että nuori on ottanut selvää ahdistuoireista ja siitä voi joskus puhua hänen kanssaan jos hän haluaa. Se, että hän on jo käynyt intin, kertoo kuitenkin itsensä hallinnasta ja kyvyistä paljonkin.
Luota nuoreen, anna tilaa aikuistua. Ole sopivasti läsnä,tsemppaa riittävästi!
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
No höpö höpö taas! Minäkin kilttinä olen koko aikuisikäni parisuhteessa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Mainitsin asiasta jo edellisellä sivulla, mutta miinuksia vain satelee kun ei mammat täällä suostu myöntämään sitä miten negatiivisesti ujous ja hiljaisuus vaikuttaa miehillä pariutumiseen. Mutta vaikea sitä on naisena tietenkään ymmärtää, kun kiinnostuneita miehiä on aina pörrännyt ympärillä ja parisuhteet ovat muodostuneet aina kuin itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Mainitsin asiasta jo edellisellä sivulla, mutta miinuksia vain satelee kun ei mammat täällä suostu myöntämään sitä miten negatiivisesti ujous ja hiljaisuus vaikuttaa miehillä pariutumiseen. Mutta vaikea sitä on naisena tietenkään ymmärtää, kun kiinnostuneita miehiä on aina pörrännyt ympärillä ja parisuhteet ovat muodostuneet aina kuin itsestään.
Sekä miehiä että naisia on kovin monenlaisia. Eivät kaikki halua yhden stereotypian mukaista puolisoa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo yli 30 vuotta ja minä tein aloitteen 😊
Vierailija kirjoitti:
Eli, sitä mieltä olette, että mun ei kannata avata keskustelua? Ilmaista, että se ei ole häpeä vaikka ahdistaisikin ja jännittäisi vaan fiksua olisi hankkia apua, jotta olisi helpompi kohdata uudet tilanteet? Nuori nimittäin jännittää niin paljon, että vieraskin ihminen huomaa hänestä sen. Koko kroppa, silmät, elekieli kertoo jännityksestä. Haluaa kuitenkin suoriutua elämässä normaalisti (opiskelut, intti, työnhaku) mutta selvästi tilanteet ovat vaikeita. Eikä ystäviäkään liiemmilti ole.
Haluaisin äitinä vaan niin paljon auttaa 😔
Sinun olisi ensin tärkeä luoda erittäin hyvä suhde lapsesi kanssa - sellainen, että hän ITSE haluaa kertoa sulle näistä ongelmista - silloin olisi tärkeä vain kuunnella ja olla läsnä - ei tarvitse kauheasti neuvoa. Lapselle on tärkeä, että olet hänen puolella. Kun tuputtat terapeuttia, hän ottaa sitä hyökkäyksenä ja etääntyy lisää. Jos haluat auttaa, rakenna ystävyys teidän väliin - viettäkää yhdessä aikaa, pyydä kertomaan siitä, mistä hän tykkää, innostuu, haaveilee. Älä kyttää, älä kysele, älä tuputta terapeuttia ja älä neuvoo. Kukaan ei halua sellaista apua, koska se tuntuu lähinnä pätemiseltä. Myös sinun ei pitäisi kiinnostua hänen katseluhistoriasta Netflixistä. Mutta joo...Jos haluat auttaa, kiinnostu hänestä ihmisenä. Siitä, mitä hänellä on kerrottavaa. Tule hänen ystäväksi ja vasta sitten joskus paaljon myöhemmin voit vaikka hienovaraisesti ja varovaisesti neuvoa ja vaikka sillä lailla, että kerrot esimerkkejä elämästä, tarinoita samankaltaisista ihmisistä - ei näin, että sanot, että mene terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän aika hoida homman, kunhan ei ajaudu väärään seuraan.
Usealla meistä on ollut ahdistusta. Hyvä kun osaa itse etsiä tietoa asiasta. Meditaatiosta ei voi olla kenellekään haittaa. Eikä kaikki halua osallistua nyky-yhteiskunnan määrittämiin kaavoihin. Monet haluavat keskittyä henkisyyteen ja itsensä kehittämiseen riennoilla juoksemisen sijaan.
Voi sitä ahdistusta olla liikkuvaisella ja sosiaalisella kun ihmisellä.
Vähän ohi varsinaisen aiheen, mutta lukiko jossain että kyseessä on poika? Kun moni on maininnut "pojasta", mutta en ainakaan aloituksesta löytänyt mainintaa sukupuolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaali nuori. Hän ehtii saada uusia tuttuja jossain vaiheessa tai aikuisena jos osuu kohdalle, ja eivät kaikki uudet tutut ole rehellisiä hyviä ihmisiä, on siis parempi että rauhassa katsoo kehen tutustuu. Meditaatiovideo on hyvä. Kaikkia nuoria melkein ahdistaa enemmän tai vähemmän, ei siihen kaikilla terapeutit auta, koska joskus se on systeemi /aikuisten pakottaminen mikä ahdistaa jne. Ja jos olet pelkästään huolissaan tai kyttäät hänen asioita, etkä ota rennosti, se voi ahdistaa nuorta. Jos olet positiivinen ja normaali, se auttaa enemmän. Elämä alkaa elämällä, ei nuorella voikaan olla valmiina tuttuja ja suomessa ihmiset ovat omanlaisia, joskus kaveri voi löytyä ulkomailta. Suomalaiset ovat varauksellisia ja on sisäpiirejä, miten hän niihin voisi yhtäkkiä päästäkään, ellei ole yhdistäviä kiinnostuksia.
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Tapasin oman ujon ja hiljaisen mieheni hänen ollessa 26- vuotias (itse olen kaikkea muuta kuin ujo ja hiljainen). Alkuun suhteen syvenemiseen meni toki aikaa, mutta vuosia myöhemmin minulla on mies, joka todella ihailee ja rakastaa minua. Näyttää rakkautta arjen teoilla ja on aina kärsivällinen kanssani. Rakastaa minua sellaisena kun olen.
Itse olen löytänyt helmen kaiken tämän nykyajan hömpötyksien keskeltä.
En oikeen osaa sanoa, oletko ilkeä vai katkera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Mainitsin asiasta jo edellisellä sivulla, mutta miinuksia vain satelee kun ei mammat täällä suostu myöntämään sitä miten negatiivisesti ujous ja hiljaisuus vaikuttaa miehillä pariutumiseen. Mutta vaikea sitä on naisena tietenkään ymmärtää, kun kiinnostuneita miehiä on aina pörrännyt ympärillä ja parisuhteet ovat muodostuneet aina kuin itsestään.
Sekä miehiä että naisia on kovin monenlaisia. Eivät kaikki halua yhden stereotypian mukaista puolisoa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo yli 30 vuotta ja minä tein aloitteen 😊
Totta kai ujo ja hiljainen mies voi löytää naisen, riski jäädä yksin on vain huomattavasti suurempi kuin sosiaalisella ja menevällä miehellä.
Itse olen ollut aina myös hyvin ujo ja hiljainen ja muistan kuinka ajattelin saavani uusia kavereita kun aloitin uudessa koulussa 6. luokalla, mutta en saanutkaan. No ei se mitään, aloitin myös yläasteen uudessa koulussa ja yhä toiveikkaana ajattelin, että no nyt sitten saan uusia kavereita. No, en saanut. Olin niin ujo ja hiljainen, etten uskaltanut tehdä ensimmäistäkään aloitetta ja jos joku yritti tutustua minuun niin menin silloinkin ihan jäihin. Tulin myös kiusatuksi hiljaisuudestani ja oikeastaan koko nuoruuteni meni täysin yksin ilman ikätovereideni seuraa ja se johti myös vakavaan masennukseen.
Tarinan opetus on siinä, että asiat eivät aina tapahdu "kuin itsestään" vaan joskus niiden eteen pitää nähdä erityistä vaivaa. Jos ujo ja hiljainen mies yliopistoon mennessä luottaa siihen, että kyllä se parisuhde sitten ajallaan muodostuu niin voi löytää itsensä helposti tilanteesta, jossa valmistumispaperit kouraan saadessaan on edelleen kokematon. Ujon ja hiljaisen miehen pitäisi tehdä kovasti töitä arkuutensa eteen ja pakottaa itsensä lähestymään naisia ja olemaan aktiivisesti mukana jutuissa, aivan niin kuin minunkin olisi yläasteelle mennessäni pitänyt pakottaa itseni hankkimaan kavereita eikä vain jättäytyä yksin käytävän nurkkaan istumaan. Tuollainen "kyllä ne asiat itsestään lutviutuvat, älä murehdi"-asenne on vaarallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Mainitsin asiasta jo edellisellä sivulla, mutta miinuksia vain satelee kun ei mammat täällä suostu myöntämään sitä miten negatiivisesti ujous ja hiljaisuus vaikuttaa miehillä pariutumiseen. Mutta vaikea sitä on naisena tietenkään ymmärtää, kun kiinnostuneita miehiä on aina pörrännyt ympärillä ja parisuhteet ovat muodostuneet aina kuin itsestään.
Sekä miehiä että naisia on kovin monenlaisia. Eivät kaikki halua yhden stereotypian mukaista puolisoa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo yli 30 vuotta ja minä tein aloitteen 😊
Totta kai ujo ja hiljainen mies voi löytää naisen, riski jäädä yksin on vain huomattavasti suurempi kuin sosiaalisella ja menevällä miehellä.
Itse olen ollut aina myös hyvin ujo ja hiljainen ja muistan kuinka ajattelin saavani uusia kavereita kun aloitin uudessa koulussa 6. luokalla, mutta en saanutkaan. No ei se mitään, aloitin myös yläasteen uudessa koulussa ja yhä toiveikkaana ajattelin, että no nyt sitten saan uusia kavereita. No, en saanut. Olin niin ujo ja hiljainen, etten uskaltanut tehdä ensimmäistäkään aloitetta ja jos joku yritti tutustua minuun niin menin silloinkin ihan jäihin. Tulin myös kiusatuksi hiljaisuudestani ja oikeastaan koko nuoruuteni meni täysin yksin ilman ikätovereideni seuraa ja se johti myös vakavaan masennukseen.
Tarinan opetus on siinä, että asiat eivät aina tapahdu "kuin itsestään" vaan joskus niiden eteen pitää nähdä erityistä vaivaa. Jos ujo ja hiljainen mies yliopistoon mennessä luottaa siihen, että kyllä se parisuhde sitten ajallaan muodostuu niin voi löytää itsensä helposti tilanteesta, jossa valmistumispaperit kouraan saadessaan on edelleen kokematon. Ujon ja hiljaisen miehen pitäisi tehdä kovasti töitä arkuutensa eteen ja pakottaa itsensä lähestymään naisia ja olemaan aktiivisesti mukana jutuissa, aivan niin kuin minunkin olisi yläasteelle mennessäni pitänyt pakottaa itseni hankkimaan kavereita eikä vain jättäytyä yksin käytävän nurkkaan istumaan. Tuollainen "kyllä ne asiat itsestään lutviutuvat, älä murehdi"-asenne on vaarallinen.
Olisiko sinua auttanut vai ahdistanut äiti, joka yrittää tsempata sua tutustumaan ihmisiin ja kertoo, että välillä vaan pitää uskaltaa haastaa itsensä ja mennä mukaan?
Ap, joka sitäkin on vuosien saatossa yrittänyt mutta saanut vastauksen, että ei kiinnosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisinaan pitää myös hyväksyä, että lapsi ei välttämättä halua sinulle avautua. Itsekin jo sanoit, että teillä on hyvin erilaiset luonteet ja voi olla, että lapsi ei koskaan sinulle tule syvällisemmin avautumaan. Jos itse olet suoraviivainen ja ulospäin suuntautunut persoona, niin se voi myös olla aika hallitsevaa eikä lapsi saa kunnolla tilaa olla oma itsensä.
Toiset ihmiset ovat vain sellaisia, että haluavat pitää omat ajatuksensa/tunteet itsellään. Minua nuorena aina ahdisti/ärsytti, kun toisinaan äiti yritti väkisin saada sanomaan/myöntämään eri tunteet ääneen ("näinhän minä että sinulle tuli paha mieli/ahdisti/tms"). Isä oli puolestaan rauhallisempi, tulkitsi tunteet oikein ja niihin reagoi, mutta ei mitenkään pakottanut niitä käsittelemään ääneen.
Lapsi menee sujuvasti elämässä eteenpäin mahdollisesta jännityksestä huolimatta, joten eiköhän hän pärjää. Anna mennä omilla siivillään ja ole tarpeen mukaan taustalla saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Mainitsin asiasta jo edellisellä sivulla, mutta miinuksia vain satelee kun ei mammat täällä suostu myöntämään sitä miten negatiivisesti ujous ja hiljaisuus vaikuttaa miehillä pariutumiseen. Mutta vaikea sitä on naisena tietenkään ymmärtää, kun kiinnostuneita miehiä on aina pörrännyt ympärillä ja parisuhteet ovat muodostuneet aina kuin itsestään.
Sekä miehiä että naisia on kovin monenlaisia. Eivät kaikki halua yhden stereotypian mukaista puolisoa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo yli 30 vuotta ja minä tein aloitteen 😊
Totta kai ujo ja hiljainen mies voi löytää naisen, riski jäädä yksin on vain huomattavasti suurempi kuin sosiaalisella ja menevällä miehellä.
Itse olen ollut aina myös hyvin ujo ja hiljainen ja muistan kuinka ajattelin saavani uusia kavereita kun aloitin uudessa koulussa 6. luokalla, mutta en saanutkaan. No ei se mitään, aloitin myös yläasteen uudessa koulussa ja yhä toiveikkaana ajattelin, että no nyt sitten saan uusia kavereita. No, en saanut. Olin niin ujo ja hiljainen, etten uskaltanut tehdä ensimmäistäkään aloitetta ja jos joku yritti tutustua minuun niin menin silloinkin ihan jäihin. Tulin myös kiusatuksi hiljaisuudestani ja oikeastaan koko nuoruuteni meni täysin yksin ilman ikätovereideni seuraa ja se johti myös vakavaan masennukseen.
Tarinan opetus on siinä, että asiat eivät aina tapahdu "kuin itsestään" vaan joskus niiden eteen pitää nähdä erityistä vaivaa. Jos ujo ja hiljainen mies yliopistoon mennessä luottaa siihen, että kyllä se parisuhde sitten ajallaan muodostuu niin voi löytää itsensä helposti tilanteesta, jossa valmistumispaperit kouraan saadessaan on edelleen kokematon. Ujon ja hiljaisen miehen pitäisi tehdä kovasti töitä arkuutensa eteen ja pakottaa itsensä lähestymään naisia ja olemaan aktiivisesti mukana jutuissa, aivan niin kuin minunkin olisi yläasteelle mennessäni pitänyt pakottaa itseni hankkimaan kavereita eikä vain jättäytyä yksin käytävän nurkkaan istumaan. Tuollainen "kyllä ne asiat itsestään lutviutuvat, älä murehdi"-asenne on vaarallinen.
Asioiden eteen pitää nähdä vaivaa, mutta se on henkilön oma tehtävä eikä äidin. Vanhemmat voi asiaan vaikuttaa kouluiässä tai sitä nuorempana ja tarjota silloin ujolle lapselle mahdollisuuksia oppia toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Teininä ja aikuisempana oppimisen on lähdettävä ihan ihmisestä itsestään. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että lapsi asioita oikeasti pohtii, mutta ei vain halua niistä äitinsä kanssa puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Mainitsin asiasta jo edellisellä sivulla, mutta miinuksia vain satelee kun ei mammat täällä suostu myöntämään sitä miten negatiivisesti ujous ja hiljaisuus vaikuttaa miehillä pariutumiseen. Mutta vaikea sitä on naisena tietenkään ymmärtää, kun kiinnostuneita miehiä on aina pörrännyt ympärillä ja parisuhteet ovat muodostuneet aina kuin itsestään.
Sekä miehiä että naisia on kovin monenlaisia. Eivät kaikki halua yhden stereotypian mukaista puolisoa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo yli 30 vuotta ja minä tein aloitteen 😊
Totta kai ujo ja hiljainen mies voi löytää naisen, riski jäädä yksin on vain huomattavasti suurempi kuin sosiaalisella ja menevällä miehellä.
Itse olen ollut aina myös hyvin ujo ja hiljainen ja muistan kuinka ajattelin saavani uusia kavereita kun aloitin uudessa koulussa 6. luokalla, mutta en saanutkaan. No ei se mitään, aloitin myös yläasteen uudessa koulussa ja yhä toiveikkaana ajattelin, että no nyt sitten saan uusia kavereita. No, en saanut. Olin niin ujo ja hiljainen, etten uskaltanut tehdä ensimmäistäkään aloitetta ja jos joku yritti tutustua minuun niin menin silloinkin ihan jäihin. Tulin myös kiusatuksi hiljaisuudestani ja oikeastaan koko nuoruuteni meni täysin yksin ilman ikätovereideni seuraa ja se johti myös vakavaan masennukseen.
Tarinan opetus on siinä, että asiat eivät aina tapahdu "kuin itsestään" vaan joskus niiden eteen pitää nähdä erityistä vaivaa. Jos ujo ja hiljainen mies yliopistoon mennessä luottaa siihen, että kyllä se parisuhde sitten ajallaan muodostuu niin voi löytää itsensä helposti tilanteesta, jossa valmistumispaperit kouraan saadessaan on edelleen kokematon. Ujon ja hiljaisen miehen pitäisi tehdä kovasti töitä arkuutensa eteen ja pakottaa itsensä lähestymään naisia ja olemaan aktiivisesti mukana jutuissa, aivan niin kuin minunkin olisi yläasteelle mennessäni pitänyt pakottaa itseni hankkimaan kavereita eikä vain jättäytyä yksin käytävän nurkkaan istumaan. Tuollainen "kyllä ne asiat itsestään lutviutuvat, älä murehdi"-asenne on vaarallinen.
Olisiko sinua auttanut vai ahdistanut äiti, joka yrittää tsempata sua tutustumaan ihmisiin ja kertoo, että välillä vaan pitää uskaltaa haastaa itsensä ja mennä mukaan?
Ap, joka sitäkin on vuosien saatossa yrittänyt mutta saanut vastauksen, että ei kiinnosta
No en nyt suoranaisesti ottanut kantaa siihen voisiko AP äitinä auttaa poikaansa, argumentoin vaan sitä vastaan että hiljainen ja ujo mies löytäisi naisen siinä missä sosiaalinen ja meneväkin.
En tosiaan tiedä mitä tuollaisessa tilanteessa voisi tehdä, koska yleensä vasta oma kokemus opettaa ja sitten muutaman vuoden päästä jos ei ole saanut kokemuksia havahtuu siihen, että olisikin pitänyt tehdä jotain toisin. Siihen saakka ulkopuolisten auttamisyritykset helposti vain ahdistavat, tiedän sen. Koen tosin, että oma äitini olisi kyllä voinut vähän tanakammin puuttua kaverittomuuteeni, siis etenkin kun menin 6. luokalle niin en muista äitini ottaneen kertaakaan puheeksi sitä, ettei minulla ollut ollenkaan vapaa-ajan kavereita. Ala-asteella niiden kavereiden saaminen olisi varmasti ollut vielä helpompaa, jos joku olisi vähän kannustanut minua niiden hankkimisessa, mutta koska pärjäsin koulussa hyvin niin ketään ei tuntunut huolettavan se että vietin kaiken aikani yksin (tai vanhempieni seurassa).
Kuulostaa fiksulta, joka osaa hakea ongelmiinsa apua itsekin. Todella hyvä merkki, että on kiinnostunut esim. meditoinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Mainitsin asiasta jo edellisellä sivulla, mutta miinuksia vain satelee kun ei mammat täällä suostu myöntämään sitä miten negatiivisesti ujous ja hiljaisuus vaikuttaa miehillä pariutumiseen. Mutta vaikea sitä on naisena tietenkään ymmärtää, kun kiinnostuneita miehiä on aina pörrännyt ympärillä ja parisuhteet ovat muodostuneet aina kuin itsestään.
Sekä miehiä että naisia on kovin monenlaisia. Eivät kaikki halua yhden stereotypian mukaista puolisoa. Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä jo yli 30 vuotta ja minä tein aloitteen 😊
Totta kai ujo ja hiljainen mies voi löytää naisen, riski jäädä yksin on vain huomattavasti suurempi kuin sosiaalisella ja menevällä miehellä.
Itse olen ollut aina myös hyvin ujo ja hiljainen ja muistan kuinka ajattelin saavani uusia kavereita kun aloitin uudessa koulussa 6. luokalla, mutta en saanutkaan. No ei se mitään, aloitin myös yläasteen uudessa koulussa ja yhä toiveikkaana ajattelin, että no nyt sitten saan uusia kavereita. No, en saanut. Olin niin ujo ja hiljainen, etten uskaltanut tehdä ensimmäistäkään aloitetta ja jos joku yritti tutustua minuun niin menin silloinkin ihan jäihin. Tulin myös kiusatuksi hiljaisuudestani ja oikeastaan koko nuoruuteni meni täysin yksin ilman ikätovereideni seuraa ja se johti myös vakavaan masennukseen.
Tarinan opetus on siinä, että asiat eivät aina tapahdu "kuin itsestään" vaan joskus niiden eteen pitää nähdä erityistä vaivaa. Jos ujo ja hiljainen mies yliopistoon mennessä luottaa siihen, että kyllä se parisuhde sitten ajallaan muodostuu niin voi löytää itsensä helposti tilanteesta, jossa valmistumispaperit kouraan saadessaan on edelleen kokematon. Ujon ja hiljaisen miehen pitäisi tehdä kovasti töitä arkuutensa eteen ja pakottaa itsensä lähestymään naisia ja olemaan aktiivisesti mukana jutuissa, aivan niin kuin minunkin olisi yläasteelle mennessäni pitänyt pakottaa itseni hankkimaan kavereita eikä vain jättäytyä yksin käytävän nurkkaan istumaan. Tuollainen "kyllä ne asiat itsestään lutviutuvat, älä murehdi"-asenne on vaarallinen.
Olisiko sinua auttanut vai ahdistanut äiti, joka yrittää tsempata sua tutustumaan ihmisiin ja kertoo, että välillä vaan pitää uskaltaa haastaa itsensä ja mennä mukaan?
Ap, joka sitäkin on vuosien saatossa yrittänyt mutta saanut vastauksen, että ei kiinnosta
Olisin ainakin suuttunut, jos mutsi olisi tuollaista tuubaa suoltanut mulle. Arka, ujo, ahdistunut, introvertti ei taatusti saa apua tuollaisesta syyllistämisestä. Ei toi kannustamista ainakaan ole.
Poikasi on selviytynyt lukiosta, intistä, saanut töitä ja opiskelupaikan. Nämä varmaan hoitanut itsenäisesti?
Uskoisi että hän selviytyy myös omilleen muuttamisesta ja opintojen alusta.
Onko kyse hänen mahdollisesta ahdistumisestaan? Vai ahdistaako itseäsi hänen muuttamisensa pois ja tuleva tyhjä pesä?
Itseäni ainakin ahdisti aikanaan lasten pois muutto, mutta niihin elämän pitää edetä. Tunne helpottui melko pian.
Sain kalan. Olen iloinen.