Lue keskustelun säännöt.
Miten toimisitte tällaisen nuoren vanhempana? Apuja kaivataan.
28.04.2021 |
Täällä asuu vielä muutaman kuukauden kotona nuori, joka syksyllä aloittaa opiskelut ja muuttaa omaan kämppään. Ongelmana on, että kyseinen nuori on erittäin varauksellinen, vetäytynyt ja ujo. Välillä mun mielestä jopa ahdistunut. On liki aina itsekseen. Ei kuitenkaan koskaan myönnä, että mikään olisi pielessä. Tällaista ollut jo vuosia. Väittää viihtyvänsä yksin eikä mikään paina mieltä.
Suoritti lukion erinomaisin arvosanoin, sai opiskelupaikan, kävi intin ja nyt on töissä. On jännittänyt lapsesta asti uusia tilanteita, ihmisiä ja menee monesti ns lukkoon.
Olen ehdottanut joskus terapeutille menemistä mutta on naurahtanut koko ajatukselle.
Nyt pääsin näkemään hänen Netflixin katseluhistoriaansa ja on katsonut mm meditaatiovideoita, asiaohjelmia ahdistuksesta jne. Tiedän, että häntä mietityttää ja jännittää syksyllä odottava uusi elämänvaihe. Mutta ei halua puhua mistään.
Voinko tehdä äitinä enää mitään helpottaakseen hänen oloaan? Kokisin, että jos hän kävisi edes muutaman kerran puhumassa jossain, voisi lukot ehkä aueta jollain tasolla ja uusi elämänvaihe olisi helpompi aloittaa. Pelkään, että hän jää opiskeluissaan yksin, jos ei hieman avaudu kuorestaan. Koskaan ei ole myöntänyt esim mahdollista kiusaamista mutta äidin vaisto sanoo, että sitäkin on saattanut olla. Sen verran epävarma hän on...
Mielipiteitä?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Eli, sitä mieltä olette, että mun ei kannata avata keskustelua? Ilmaista, että se ei ole häpeä vaikka ahdistaisikin ja jännittäisi vaan fiksua olisi hankkia apua, jotta olisi helpompi kohdata uudet tilanteet? Nuori nimittäin jännittää niin paljon, että vieraskin ihminen huomaa hänestä sen. Koko kroppa, silmät, elekieli kertoo jännityksestä. Haluaa kuitenkin suoriutua elämässä normaalisti (opiskelut, intti, työnhaku) mutta selvästi tilanteet ovat vaikeita. Eikä ystäviäkään liiemmilti ole.
Haluaisin äitinä vaan niin paljon auttaa 😔
No mutta mitä se haittaa jos ulkopuolinen näkee että jännittää? On pärjännyt siitä huolimatta ja haluaa yrittää vaikka on vaikeaa, sehän on upeaa. On muuttamassa omilleen ja aloittamassa opiskelut. Sitä paitsi katsellut meditaatiovideota, sillähän on homma hanskassa paremmin kuin useimmilla! Sinun pitää nyt vain uskoa että elämä kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna nuoresi olla ja elää, niinkuin haluaa. Hän on aikuinen ja ei selvästikkään koe tarvitsevansa apua. Joskus äidit ovat liian huolehtivaisia ja hösäävät, vaikka siihen ei olisi tarvetta.Yleensä vaan ärsyttää tommonen sitä nuorta. Poika/tyttö ei olisi selvinnyt armeijasta tai opiskelusta, jos hänellä olisi joku hätä.
Minä selvisin hienoin arvosanoin lukiosta ja pääsin useaan yliopistoon, vaikka olin ollut masentunut ja ahdistunut jo todella pitkään. Omillani en sitten enää pärjännyt. Tarvitsin vuosikausien terapiaa, olin itsetuhoinen, opiskelupaikat ja kaupungit vaihtuivat jne ennen kuin pääsin jaloilleni ja eroon yksinäisyydestä.
Ap ole ylpeä lapsesi rohkeudesta. Jännittämisestä huolimatta hän on käynyt lukion, armeijan ja kykenee töihin. Hän ei selvästikään anna jännittämisen hallita valintojaan. Joillekin meistä ystävystyminen on vaikeampaa kuin toisille. Osa kaipaa vähemmän sosiaalisia kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Eli, sitä mieltä olette, että mun ei kannata avata keskustelua? Ilmaista, että se ei ole häpeä vaikka ahdistaisikin ja jännittäisi vaan fiksua olisi hankkia apua, jotta olisi helpompi kohdata uudet tilanteet? Nuori nimittäin jännittää niin paljon, että vieraskin ihminen huomaa hänestä sen. Koko kroppa, silmät, elekieli kertoo jännityksestä. Haluaa kuitenkin suoriutua elämässä normaalisti (opiskelut, intti, työnhaku) mutta selvästi tilanteet ovat vaikeita. Eikä ystäviäkään liiemmilti ole.
Haluaisin äitinä vaan niin paljon auttaa 😔
Mielestäni auttaa kun annat vaan olla oma itsensä mainitsematta mitään terapeutteja. Paremmin toimii että teette yhdessä jotain hauskaa. Ottakaa joku kesäprojekti. Lapsesi kuulostaa ihan normaalilta ja osaa selvästi itse etsiä ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Ap ole ylpeä lapsesi rohkeudesta. Jännittämisestä huolimatta hän on käynyt lukion, armeijan ja kykenee töihin. Hän ei selvästikään anna jännittämisen hallita valintojaan. Joillekin meistä ystävystyminen on vaikeampaa kuin toisille. Osa kaipaa vähemmän sosiaalisia kontakteja.
Munkin mielestä kuulostaa kivalta tavalliselta hiljaiselta ihmiseltä ja hyvältä tyypiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapian sijaan ehdota jotain mukavaa yhdessä, vaikka minigolffausta tai lenkillä käyntiä. Yhteinen elokuva ja popparit messiin, ohimennen rupattelussa voi päästä pintaa syvemmälle ymmärtääksesi paremmin
Onko lapsellasi sisaruksia? Jospa he ikätoverina saisivat paremman yhteyden keskustelujen osalta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä voi olla kaikki hyvin. Minun perusilmeeni on kuulemma surullinen/stressaanrunur vaikka oloni olisikin täysin tyyni
Tilanne on vaikea. Oma tyttäreni haki vertaistukea itse kavereiltaan, ja onnistui pääsemään jossain määrin ahdistuksesta yli. Vieläkin välillä ahdistaa, mutta osaa suhtautua siihen. Jospa sinunkin nuoresi saa vertaistukea sieltä, mistä sitä hakee. Kysy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on ujo ja hiljanen, sellaisten kohtalo on jäädä yksin ilman parisuhdetta, varaudu siihen että poikasi on vielä jonain päivänä kirjoittelemassa tälläkin palstalla kuinka kilttiä miestä ei naiset huoli.
Ääliömäinen kommentti.
Ole tukena. Älä tungettele turhaan. Olet vain tarvittaessa lähellä, mutta älä missään nimessä mene "yksityisalueelle". Osoita, että olet luottamuksen arvoinen. Älä osoita turhaan huoliasi, koska näin vain työnnät häntä etäämmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein opiskelujen aloittaminen on uusi hieno mahdollisuus: uudet piirit, uudet opiskelukaverit ilman ennakko-odotuksia, mielekästä tekemistä. Kerro se hänelle ja ole innoissasi.
Poju on selkeästi sellainen K&K (Kiltti&Kunnollinen)