Lue keskustelun säännöt.
Mistä matala/olematon resilienssi johtuu?
Ja miten sitä voi aikuisena vahvistaa? Miten kasvattaa lapselle korkea resilienssi? Kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta?
Kommentit (274)
Mielenkiintoinen ketju. Olen itse elänyt perheessä, missä väkivaltaa ja alkoholismia. Ensimmäinen mies hakkasi myös selvinpäin. Eron myötä talouden romahtaminen jne. Mutta kumma kyllä mulla on joku taipumus nähdä asioissa aina valoisa puoli ja hetkellisen nyykähdyksen jälkeen lähteä elämässä eteenpäin. En tiedä itsekään mistä tämän ominaisuuden olen perinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ex-miehelläni oli olematon resilienssi. Hänellä oli erittäin helppo lapsuus ja hän oli ns. kasvanut "pumpulissa", eikä ikinä kohdannut mitään vastoinkäymisiä. Tämän myötä pientetkin vastoinkäymiset arjessa saivat hänet täysin toltaltaan. Tästä syystä myös erosimme, sillä hän ei vaan kyennyt ns. "palautumaan" pienistäkään arjen ongelmista (kuten riidoista), vaan jäi aina vellomaan niihin ja uhriutui.
Olen mies, jolla on todella hyvä resilienssi. Jätin silti naisen, joka kehitti jatkuvasti riitoja turhasta, ja riitojen aikana syyti kamalia solvauksia. Ei sille mitään voinut, ettei niitä noin vaan saanut mielestä riitojen jälkeen.
Tällaista kuviota itsekin ajattelin lukiessani kommenttia johon vastasit (ja olen nainen). Hyvä resilienssi ilmenisi ehkä niinkin, ettei hakisi riitaa, iskisi vyön alle ja syyttäisi päälle toista heikkoudesta ja uhriutumisesta. Turhat riidat on oman tunne-elämän purkamista, kyvyttömyyttä kontrolloida omia tunteitaan, joskus myös kontrollifriikkiä. Ei mikään pieni arjen ongelma, jos kunnioitus toista kohtaan puuttuu.
Päättelin siitä ekasta kommentista että aika erilaisia ihmisiä. Naisen lapsuus ehkä epävakaa ja eri mieltä olemiset käsiteltiin riitelemällä. Ex- miehellä turvallinen ja hyvä, koska mainittiin heti alussa.
Mistäkö johtuu? No siitä, että olet kasvattanut lapsestasi kermaperseen. Todennäköisesti olet itsekin sellainen ja saanut elämässä kaiken aivan liian helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Aivan liikaa aistiärsykkeitä. Nykyään koko elämä on pelkkää viestintää ja itseohjautuvuutta. Ei ole enää mitään järkeä missään. Kaikesta on tehty teknistä ja monimutkaista.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä on mielestäni tieto siitä, että resilienssia voi kehittää myös aikuisena.
Miten?
Liiallisia virikkeitä yritän välttää sen verran kuin voin. Silti ne ahdistavat.
Vakava uupuminen taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia tätä elämää seurattuani totean, jotta pillusta varmaankin.
-mies-
Vierailija kirjoitti:
Mistäkö johtuu? No siitä, että olet kasvattanut lapsestasi kermaperseen. Todennäköisesti olet itsekin sellainen ja saanut elämässä kaiken aivan liian helpolla.
Yleensä ihminen, jolla on hyvä resilienssi, ei ole katkera eikä ilkeä, eikä solvaa toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä on mielestäni tieto siitä, että resilienssia voi kehittää myös aikuisena.
Miten?
Liiallisia virikkeitä yritän välttää sen verran kuin voin. Silti ne ahdistavat.
Vakava uupuminen taustalla.
Ei kai siitä kauhean nopeasti toivu. Alkuun ne normaalit. Tekee asioita jotka tuntuvat hyvältä, tai jotka ovat ennen tuntuneet hyvältä. Viettämällä aikaa sellaisten ystävällisten ihmisten kanssa, jotka eivät kuormita. Ahdistuksen tunne kuuluu ajoittain elämään siinä missä muutkin tunteet. Uupunut ihminen ahdistuu helpommin kuin ahdistuisi eri elämäntilanteessa. Vähän kuin olisi koko ajan vereslihalla, pieni asia joka "ei tunnu miltään", tuntuu siltä että on kestämätön.
Onko sinulla ketään jonka kanssa voit puida näitä, tai ketään jonka kanssa voit viettää aikaa, sellaista stressitöntä?
Resilienssistä ja sen kehittymisestä/kehittämisestä löytyy netistä yllättävän paljon tietoa. Osa on ihan muillekin kuin ammatti-ihmisille suunnattua.
@ eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla resilienssi kesti avioeron ja muuton, rahahuolet ja lapsen masennuksen 1,5 vuotta. Sitten se vain eräänä päivänä loppui ja tuli uupumus. Toivottavasti palautuu edes jonkin verran ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä on mielestäni tieto siitä, että resilienssia voi kehittää myös aikuisena.
Miten?
Liiallisia virikkeitä yritän välttää sen verran kuin voin. Silti ne ahdistavat.
Vakava uupuminen taustalla.
Ei kai siitä kauhean nopeasti toivu. Alkuun ne normaalit. Tekee asioita jotka tuntuvat hyvältä, tai jotka ovat ennen tuntuneet hyvältä. Viettämällä aikaa sellaisten ystävällisten ihmisten kanssa, jotka eivät kuormita. Ahdistuksen tunne kuuluu ajoittain elämään siinä missä muutkin tunteet. Uupunut ihminen ahdistuu helpommin kuin ahdistuisi eri elämäntilanteessa. Vähän kuin olisi koko ajan vereslihalla, pieni asia joka "ei tunnu miltään", tuntuu siltä että on kestämätön.
Onko sinulla ketään jonka kanssa voit puida näitä, tai ketään jonka kanssa voit vi
Kiitos kivasta vastauksesta 😊🌻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonot elämän kokemukset. Esimerkiksi kiusattu peruskoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ex-miehelläni oli olematon resilienssi. Hänellä oli erittäin helppo lapsuus ja hän oli ns. kasvanut "pumpulissa", eikä ikinä kohdannut mitään vastoinkäymisiä. Tämän myötä pientetkin vastoinkäymiset arjessa saivat hänet täysin toltaltaan. Tästä syystä myös erosimme, sillä hän ei vaan kyennyt ns. "palautumaan" pienistäkään arjen ongelmista (kuten riidoista), vaan jäi aina vellomaan niihin ja uhriutui.
Olen mies, jolla on todella hyvä resilienssi. Jätin silti naisen, joka kehitti jatkuvasti riitoja turhasta, ja riitojen aikana syyti kamalia solvauksia. Ei sille mitään voinut, ettei niitä noin vaan saanut mielestä riitojen jälkeen.
No meillä ei kyllä ollut kyse mistään turhista, jatkuvista riidoista, enkä kyllä solvannut miestä ilkeästi. Kyllähän normaaliin elämään ja avioliit
Minusta olisi tärkeämpää opetella keskustelemaan kuin riitelemään. Keskustelu ja läheisyys pitää ilmapiirin puhtaana, eikä ilmaa tarvitse räjäyttää puhtaaksi riitelemällä. Ei minusta ole normaalia, että ollaan pahalla mielellä niin paljon että pitää erota. Tai harmistua toisen herkkyydestä niin, että haluaa erota. Aina ei tarvitse solvatakaan, mitätöintikin riittää.
En ala nyt olettamaan mitään teidän tilanteesta, mutta ei ole tavatonta jos riitoja normaalina pitävä ihminen ei näe omaa käytöstään samalla tavalla kuin se, joka ei pidä riitelystä. Vähän särähti itselläkin se tapa, miten kuvasit ex-miestäsi ja teidän tilannetta.
En ole se jolle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai kun se on hienoa kun joku osaa tuollaisia hienoja sanoja: kun on oppinut noin hienon sanan kuin resilienssi, niin täytyyhän sitä aloittaa keskustelu jossa heti otsikossa se muina miehinä mainitaan.
Kyllä meidän kaikkien reptilienssi nyt kasvoi ja gerbiliteettimme (eikun mikä se hieno sana olikaan oliko se gerbiilienssi odottakaas nyt kun yritän muistaa)
gredi credi
credibiliteettipääomamme kumuloitui sekä vielä inkontinenssimme tai impotenssimme tai vielä oliko se jopa kompetenssimme kumuloitui ynnä expansivoitui.
Perseveranssilla akateemista keskustelua opiskellen parhain regardsein
Perus-Jamppa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Resilienssi on osittain geenien ja osittain ympäristön tuotosta. Mitä enemmän kolhuja sattuu ja kasautuu, sitä heikompi resilienssi on. Myös lapsena koettu toksinen stressi tekee pitkäaikaiisa ja pysyviäkin vaikutuksia keskushermostoon, mikä vaikuttaa myös resilienssiin.
Ei se nyt ihan noin suoraviivaista ole. Itse olen alkoholistiperheen lapsi. Koko lapsuus oli pelkkää pelkoa ja pettymyksiä. Silti itselläni on hyvä resilienssi nyt aikuisena. Olen selvinnyt aika isoista kriiseistä ihan omin avuin.
Väitän että resilienssi on pitkälti ihan vaan sisua. Ja itselläni siihen vaikuttaa esikuvat. Pappani haavoittui useita kertoja sodassa ja rakensi sen jälkeen invalidina oman talon. Mietin tätä kun tuntuu että voimat loppuu. En jää piehtaroimaan itsesääliin, kuten nykyään tuntuu olevan tapana. Monet terapiatkin vaikuttaa olevan lähinnä itses
Juurikin tämä. Vastinkäymisten kohdalla arvostan huomattavasti enemmän ratkaisujen etsimistä ja löytämistä kuin tilanteen vatvomista. Ei sillä etteikö myötätunnolla ja empatialla olisi aikansa ja paikkansa, mutta tilanteista ja kokemuksista ylipääseminen vaatii myös tekoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä on mielestäni tieto siitä, että resilienssia voi kehittää myös aikuisena.
Miten?
Liiallisia virikkeitä yritän välttää sen verran kuin voin. Silti ne ahdistavat.
Vakava uupuminen taustalla.
Ei kai siitä kauhean nopeasti toivu. Alkuun ne normaalit. Tekee asioita jotka tuntuvat hyvältä, tai jotka ovat ennen tuntuneet hyvältä. Viettämällä aikaa sellaisten ystävällisten ihmisten kanssa, jotka eivät kuormita. Ahdistuksen tunne kuuluu ajoittain elämään siinä missä muutkin tunteet. Uupunut ihminen ahdistuu helpommin kuin ahdistuisi eri elämäntilanteessa. Vähän kuin olisi koko ajan vereslihalla, pieni asia joka "ei tunnu miltään", tuntuu siltä että on kestämätön.
Onko sinulla ketään jonka kanssa voit puida näitä, tai ketään jonka kanssa voit vi
Kiitin jo sinua vastauksesta 😊
Olen huomannut että pitkä toipumismatka on vaikuttanut syvästi ihmissuhteisiin. Aiemmin olin joka seurassa taituroiva puhelias seuralainen, mutta kamelin selän katkeaminen teki tähän hurjan muutoksen. Kestän vain ihmisiä, joita arvostan, joiden näkemykset ovat jaloja ja puhtaita, jotka parantaa kaikkien maailmaa olemassa olollaan.
Nykyään ihon alle pääsee hetkessä kaikki neg kommentit ja sitä myöten olen rajannut jopa sukulaisia ulos. Ne jotka kitisee turhasta, ovat passiivisaggressiivisia, tekevät tikusta ongelmaa tai ovat itsekeskeisiä. Eli lyhyesti joiden en koe olevan hyvyyden läpäisemiä tavoitteiltaan.
Resilienssini oli aiemmin huima. 2 vaikeaa eroa, johtajan tehtävien vaatimukset, ei mitään, kunnes tuli päivä et resilienssi vaan loppui.
Mietityttää tuo resilienssin kasvattamisteemaan sisältyvät ongelmallisuudet, sillä koin että itse luotin sen olevan historiani ja taitojeni vuoksi loppumaton, mutta ihminen on ihminen ja liikajousto voi katkaista sen yhdessä hetkessä.
Ihmistä ei pidä laittaa kasvamaan liikaa. Vaan ympäristö olisi oltava kestävästi inhimillinen.
Mun resilienssi oli todella heikko kun olin vuosikaudet huonolla ravinnolla. Vitamiinien ja ravintoaineiden puutokset vaikuttivat aivan käsittämättömän kokonaisvaltaisesti, ja tietysti vaikutus tuli hiljaa hiipien. Ahdistuin ja väsyin aivan kaikesta, olin koko ajan todella stressaantunut ja pahalla päällä. Kun sitten aloin käännekohdassa tietoisesti syödä tarpeeksi proteiinia ja d-vitamiininpuutos korjattiin pistoksella, muuttui maailma äkkiä paremmaksi paikaksi.
En nyt mitään terveyshuuhaata suosittele tai käske lähteä vitamiinikauppaan, mutta kyllä terveydellä ja yleiskunnolla on yllättävän paljon merkitystä myös henkiselle jaksamiselle ja valmiudelle jaksaa muuttuvia tilanteita.
Jos lapsena on arka ja huonosti kohdeltu, vaikuttaa se taustalla läpi elämän, vaikka nahka parkkiintuisikin aikuisena vastaan tulevista vastoinkäymisistä. Joillekin näitä kertyy vaan liikaa, kun ympäristökin vielä lisää taakkaa. Ei ihminen loputtomiin jaksa.
Olisi varmaan syytä pysytellä poissa työelämästä. Ei sitä kestä järjissään.
Veikkaan, että miehesi mielestä riidat olivat täysin turhia, jos hän ei kerran päässyt niistä yli. Ja itsekään et taida olla kovin taitava riitelijä, kun kerran miehesi ei kokenut sen puhdistavan ilmaa.