Onko yhteistalous avioliitossa nykyisin harvinaista?

En tiedä miten yleistä se on, mutta meillä on yhteistalois. 16v yhdessä ja avoliitossa. Omat tilit, mutta täysin ristiin rastiin kaikki maksetaan. Molemmat saa toiselle sanoa että "mulla ei oo tilillä rahaa, maksatko mun laskun" yms. Ei lasketa, ei eritellä, kunhan maksellaan laskut miten milloinkin.

Jokainen tekee miten itselle sopii, mutta tämä on ainakin sillä lailla stressitöntä, että istuu meille hyvin.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä järkeä olla avioliitossa, jos on omat rahat. Kai on jääkaapissakin omat hyllyt ja kumpikin hankkii omat ruuat ja tekee vain itsellensä ateriat?

Meillä oli niin erilaisen mieltymykset ruoan suhteen, että mies teki omat ruokansa. Toki syötiin toistemme tekeleitäkin välillä, jos sattui maistumaan. Tässä ei ollut mitään ongelmaa. Omat rahatkin oli hyvä juttu, koska toinen oli tuhluri ja toinen säästäväinen. Yhteiset menot maksettiin puoliksi, mutta loput sai kumpikin käyttää haluamallaan tavalla. Avioliitto on juridinen sopimus ja sen suurin hyöty tuli käytännössä esiin, kun puoliso kuoli. t. leski

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä järkeä olla avioliitossa, jos on omat rahat. Kai on jääkaapissakin omat hyllyt ja kumpikin hankkii omat ruuat ja tekee vain itsellensä ateriat?

Oman kokemukseni mukaan näin ei ole, vaan jääkaappi on yhteinen.  Tuttavani, jotka elävät tämmöisessä omat rahat talouksissa, valittavat (siis kitisevät) miten joutuu aina pyytämään rahaa ja kuinka sitä ei viitsi aina tehdä ja siksi maksaa enemmän kuin puoliso kaikista yhteisistä kuluista.   Näin siis talouksissa, joissa sentään on puoliso, joka kyllä antaa rahaa jos sitä pyytää eli ei tämä vihonviimeinen versio, joka aloittaa kuulustelun siitä mihin rahat ovat menneet ja saarnan miten tuhlailu saisi loppua.    Tuntuu että tämmöisestä tulee aivan turhaa lastia yhteiseloon.   -   Fiksumpaa se että on yhteinen tili, eikä tarvitse pyydellä ruokarahoja ym.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä järkeä olla avioliitossa, jos on omat rahat. Kai on jääkaapissakin omat hyllyt ja kumpikin hankkii omat ruuat ja tekee vain itsellensä ateriat?

Meillä täysin omat rahat. Perheen menoja varten laitetaan yhteiselle tilille sama summa.

Molemmilla on täysi taloudellinen itsenäisyys. Kumpikaan ei ole riippuvainen toisesta, eikä ikinä voi tulla kiistaa toisen rahankäytöstä. Ei voi heilutella mitään elättämiskortteja, vaikka kuinka haluaisi heikolla hetkellä yrittää henkisesti hallita toista.

Minulle käy ainoastaan sellainen liitto, jossa kumpikin on varmasti vain sen takia, että tuntuu hyvältä olla. Ei sen takia, että voi taloudellisesti hyötyä toisesta. Tai että on taloudellisista syistä pakotettu olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä järkeä olla avioliitossa, jos on omat rahat. Kai on jääkaapissakin omat hyllyt ja kumpikin hankkii omat ruuat ja tekee vain itsellensä ateriat?

Meillä täysin omat rahat. Perheen menoja varten laitetaan yhteiselle tilille sama summa.

Molemmilla on täysi taloudellinen itsenäisyys. Kumpikaan ei ole riippuvainen toisesta, eikä ikinä voi tulla kiistaa toisen rahankäytöstä. Ei voi heilutella mitään elättämiskortteja, vaikka kuinka haluaisi heikolla hetkellä yrittää henkisesti hallita toista.

Minulle käy ainoastaan sellainen liitto, jossa kumpikin on varmasti vain sen takia, että tuntuu hyvältä olla. Ei sen takia, että voi taloudellisesti hyötyä toisesta. Tai että on taloudellisista syistä pakotettu olemaan.

Sama meillä. Molemmat olivat asuneet yksin useita vuosia ennen kuin edes tapasimme, ja ensimmäiset neljä vuotta parisuhteessamme elimme erillisissä talouksissa. Kumpikin tulee koska tahansa taloudellisesti toimeen ilman toista. Emme puhu rahasta, en tiedä puolisoni tuloja eikä hän ole kysellyt minun (tietää kyllä suunnilleen minun tuloni, koska minulla on säännöllinen kk-palkka ja meidän alamme palkoista on ollut puhetta).

Nro 28

Ollaan oltu yhdessä lukioikäisistä lähtien ja yhdessä saatu neljä lasta. Alusta lähtien on tienattu yhteiseen kassaan ja käytetty molemmat vapaasti rahoja yhteisestä kassasta. Nykyään tienaan itse reilu 4000€ ja mies kymppitonnin enemmän, mutta kertaakaan ei olla keskusteltu erillisistä rahoista tai avioehdosta. Tai no, keskusteltu on ja todettu että miksi ihmeessä meillä sellaiset olisi.

No ette ole poikkeuksellisia. Meillä on yhteiset rahat ja eletään molempien tuloilla, vaikka anoppi ja appi toisin kuvittelee että elän muka heidän poikansa rahoilla. Niin ja meillä ei ole luonnollisestikaan avioehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Omat tilit, molemmilla käyttöoikeus, yhteiset rahat, yhteiset sijoitukset, ei avioehtoa. Varmaan sukupolvikysymyskin? Me laitettiin rahat yhteen jo seurusteluaikana 30 v sitten.

Olen todennäköisesti samaa sukupolvea, omat tilit, ei tietoa toisen tuloista, omat sijoitukset, omat omaisuudet, avioehto tehtiin ennen naimisiinmenoa ja osa omaisuudesta saatu testamentilla, joka sulkee avio-oikeuden pois. Meillä avioliitto ei ole hyötysuhde.

Yhteiset rahat, koska emme ole kämppiksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Sama. Minusta olisi myös todella nöyryyttävää käyttää puolisoni ansaitsemia rahoja, jos hän ansaitsisi enemmän. Joko joutuisin laskemaan kaikki henkilökohtaiset hankintani varmistaakseni, etten ole kuluttanut enemmän kuin itse olen kotitalouteen tuonut tai elämään hänen kustannuksellaan, ja se olisi noloa.

Kun on omat rahat, minun ei tarvitse koskaan kysyä lupaa tai perustella jotakin, mitä haluan hankkia. Tottakai silti puhumme isommista ostoksista ja esimerkiksi matkoista. Mutta minun ei tarvitse koskaan kysyä puolisoltani, saanko käyttää rahaa lähteäkseni jollekin matkalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä järkeä olla avioliitossa, jos on omat rahat. Kai on jääkaapissakin omat hyllyt ja kumpikin hankkii omat ruuat ja tekee vain itsellensä ateriat?

Oman kokemukseni mukaan näin ei ole, vaan jääkaappi on yhteinen.  Tuttavani, jotka elävät tämmöisessä omat rahat talouksissa, valittavat (siis kitisevät) miten joutuu aina pyytämään rahaa ja kuinka sitä ei viitsi aina tehdä ja siksi maksaa enemmän kuin puoliso kaikista yhteisistä kuluista.

Miten niin joutuu pyytämään? Omat rahat -taloudessahan nimenomaan ei tarvitse pyytää rahaa puolisolta, kun kumpikin hoitaa oman sovitun osuutensa yhteisistä menoista ja omat rahat saa käyttää niin kuin parhaaksi näkee. Olen ollut 30 vuotta naimisissa eikä kertaakaan ei ole tarvinnut pyytää rahaa puolisolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Se on omaa kuvitteluasi, että yhteisistä rahoista olisi tilivelvollinen toiselle. Rahathan ovat yhteisiä. Kertaakaan ei ole 33 vuoden yhdessäolon aikana en ole kertaakaan kysynyt puolisolta mitä hän on rahoillamme ostanut enkä minä hänen. 

Onko liitossanne tai lapsuudenkodissa ollut jonkinlaista epäluottamusta ja kyttäämistä jossain muissa asioisssa? Itselleni ei ole koskaan tullut edes mieleen, että miehelleni pitäisi kertoa mitä olen osanut yhteisellä visalla tai että hän kysyisi sitä varta vasten. Sehän olisi todella erikoista. 

Mutta perheitä tietysti on hyvin monenlaisia. Ehkä sitten, jos rahaa on vähän ja pitää hyvin tarkasti miettiä menot, tuollainen voisi tilanne olla, että on käytännön syistä pakko tarkkailla kovasti rahan käyttämistä. Meillä ei ole sellaista tilannetta ollut edes suhteen alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

En linä koe olevani tilivelvollinen miehelleni. Juuri siirtelin 20 000 eri sijoituksista toiseen, mainitsin kun itseä kiinnosti, häntä ei niinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Se on omaa kuvitteluasi, että yhteisistä rahoista olisi tilivelvollinen toiselle. Rahathan ovat yhteisiä. Kertaakaan ei ole 33 vuoden yhdessäolon aikana en ole kertaakaan kysynyt puolisolta mitä hän on rahoillamme ostanut enkä minä hänen. 

Onko liitossanne tai lapsuudenkodissa ollut jonkinlaista epäluottamusta ja kyttäämistä jossain muissa asioisssa? Itselleni ei ole koskaan tullut edes mieleen, että miehelleni pitäisi kertoa mitä olen osanut yhteisellä visalla tai että hän kysyisi sitä varta vasten. Sehän olisi todella erikoista. 

Mutta perheitä tietysti on hyvin monenlaisia. Ehkä sitten, jos rahaa on vähän ja pitää hyvin tarkasti miettiä menot, tuollainen voisi tilanne olla, että on käytännön syistä pakko tarkkailla kovasti rahan käyttämistä. Meillä ei ole sellaista tilannetta ollut edes suhteen alussa.

Sinulle olisi ihan ok, että puolisosi ostaisi/vaihtaisi oman autonsa kysymättä sinulta? Ostaisi muutaman tuhannen moottoripyörän tai skootterin? Matkustelisi monta kertaa vuodessa ja/tai tekisi yhden tosi kalliin matkan yhteisillä rahoilla?

Huom. en puhu nyt siitä, kuinka tottakaiperheessäsovitaansiitämilläajetaanjamissälomaillaan vaan ihan puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta. Minä en osaa kuvitella tilannetta, missä puolisoni rahoittaisi minun ulkomaanmatkojani tai minä hänen kaksipyöräisiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Sama. Minusta olisi myös todella nöyryyttävää käyttää puolisoni ansaitsemia rahoja, jos hän ansaitsisi enemmän. Joko joutuisin laskemaan kaikki henkilökohtaiset hankintani varmistaakseni, etten ole kuluttanut enemmän kuin itse olen kotitalouteen tuonut tai elämään hänen kustannuksellaan, ja se olisi noloa.

Kun on omat rahat, minun ei tarvitse koskaan kysyä lupaa tai perustella jotakin, mitä haluan hankkia. Tottakai silti puhumme isommista ostoksista ja esimerkiksi matkoista. Mutta minun ei tarvitse koskaan kysyä puolisoltani, saanko käyttää rahaa lähteäkseni jollekin matkalle.

Sulla on vissiin itsetunto-ongelmia muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Se on omaa kuvitteluasi, että yhteisistä rahoista olisi tilivelvollinen toiselle. Rahathan ovat yhteisiä. Kertaakaan ei ole 33 vuoden yhdessäolon aikana en ole kertaakaan kysynyt puolisolta mitä hän on rahoillamme ostanut enkä minä hänen. 

Onko liitossanne tai lapsuudenkodissa ollut jonkinlaista epäluottamusta ja kyttäämistä jossain muissa asioisssa? Itselleni ei ole koskaan tullut edes mieleen, että miehelleni pitäisi kertoa mitä olen osanut yhteisellä visalla tai että hän kysyisi sitä varta vasten. Sehän olisi todella erikoista. 

Mutta perheitä tietysti on hyvin monenlaisia. Ehkä sitten, jos rahaa on vähän ja pitää hyvin tarkasti miettiä menot, tuollainen voisi tilanne olla, että on käytännön syistä pakko tarkkailla kovasti rahan käyttämistä. Meillä ei ole sellaista tilannetta ollut edes suhteen alussa.

Sinulle olisi ihan ok, että puolisosi ostaisi/vaihtaisi oman autonsa kysymättä sinulta? Ostaisi muutaman tuhannen moottoripyörän tai skootterin? Matkustelisi monta kertaa vuodessa ja/tai tekisi yhden tosi kalliin matkan yhteisillä rahoilla?

Huom. en puhu nyt siitä, kuinka tottakaiperheessäsovitaansiitämilläajetaanjamissälomaillaan vaan ihan puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta. Minä en osaa kuvitella tilannetta, missä puolisoni rahoittaisi minun ulkomaanmatkojani tai minä hänen kaksipyöräisiään.

Nämä olusivat sellaisia elämäntyylikynnyskysymyksiä miksi en lähtisi suhteeseen minkäänlaisella rahavirityksellä. Mieheni kanssa asia ei tule eteen. Hän ei harrasta ajoneuvoja eikä matkailisi ilman perhettään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat eikä avioehtoa.

Keskivertonaiselle hyvä diili, keskivertomiehelle aivan tähtitieteellisen typerä diili johon ei IKINÄ kannata suostua.

Jos tienaa 300 euroa enemmän kuussa, en nyt ihan tähtitieteilijäksi kutsuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Se on omaa kuvitteluasi, että yhteisistä rahoista olisi tilivelvollinen toiselle. Rahathan ovat yhteisiä. Kertaakaan ei ole 33 vuoden yhdessäolon aikana en ole kertaakaan kysynyt puolisolta mitä hän on rahoillamme ostanut enkä minä hänen. 

Onko liitossanne tai lapsuudenkodissa ollut jonkinlaista epäluottamusta ja kyttäämistä jossain muissa asioisssa? Itselleni ei ole koskaan tullut edes mieleen, että miehelleni pitäisi kertoa mitä olen osanut yhteisellä visalla tai että hän kysyisi sitä varta vasten. Sehän olisi todella erikoista. 

Mutta perheitä tietysti on hyvin monenlaisia. Ehkä sitten, jos rahaa on vähän ja pitää hyvin tarkasti miettiä menot, tuollainen voisi tilanne olla, että on käytännön syistä pakko tarkkailla kovasti rahan käyttämistä. Meillä ei ole sellaista tilannetta ollut edes suhteen alussa.

Sinulle olisi ihan ok, että puolisosi ostaisi/vaihtaisi oman autonsa kysymättä sinulta? Ostaisi muutaman tuhannen moottoripyörän tai skootterin? Matkustelisi monta kertaa vuodessa ja/tai tekisi yhden tosi kalliin matkan yhteisillä rahoilla?

Huom. en puhu nyt siitä, kuinka tottakaiperheessäsovitaansiitämilläajetaanjamissälomaillaan vaan ihan puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta. Minä en osaa kuvitella tilannetta, missä puolisoni rahoittaisi minun ulkomaanmatkojani tai minä hänen kaksipyöräisiään.

En ole tuo aiempi, mutta meidän yhteistaloudessa nuo eivät ole ongelmia... ei me aina olla samaa mieltä siitä mihin ois järkevää ne rahat laittaa. Mies haluaa autoja ja laitteita, minä remontteja ja arjen luksusta. Todellakin oon sanonut useammankin kerran "ai TAAS uusi auto?!?!" ja samoin mies joskus pyöritellyt silmiään mun rahankäytölle. Mutta jotenkin se nyt vaan ei ole ongelma, joka olisi meillä johtanut kriiseihin tässä yhteistaloudessa. Eiköhän siihen vaikuta moni muukin asia, kuten kommunikaatio, kärsivällisyys, yhteiset suunnitelmat ja ties mikä.

Mikään ei ole täysin ongelmatonta, mutta yhteistaloudessa on meille enemmän hyötyjä kuin haittoja. Tuntuu että helpommalla näin pääsee. Ja ainahan tän voi toki muuttaa jos joskus joku kriisi tulee. Mutta ois ehkä tullut jo, kolmas vuosikymmen yhdessä alkanut..

Olen syntynyt 90-luvun alussa ja omassa ystäväpiirissäni (korkeastikoulutettuja pk-seutulaisia) on parisuhteissa pääosion mun, sun ja meidän rahat. Eli jokainen vastaa omista pankkilainoistaan ja omista harrastuksistaan ja sen lisäksi puolison kanssa on yhteinen taloustili, jolta kustannetaan yhteisen elämän ja mahdollisten lasten kuluja. Avioehto taitaa löytyä lähes kaikilta.

Ainoastaan yhdellä pariskunnalla taitaa olla täysin yhteiset rahat - he alkoivat seurustella ollessaan vielä teinejä, joten ehkäpä yhteistalouteen oli helpompi kasvaa, kun ei koskaan ehtinyt olla niitä omia rahoja, vaan alettiin heti puhaltamaan yhteiseen hiileen.